Olin jokunen vuosi sitten tekemisissä yhden tyttösen kanssa, joka oli silloin ihan pikkasen pullukka, nyt olen tavannut häntä uudestaan ja kas vain.. langan laiha luuranko, parantumassa(?) anoreksiasta.
Ei siinä mitään, kyllä mulle käy, jos hän on niin laiha, mutta se henkinen puoli on alkanut ärsyttämään. Ei todellakaan oltu mitään parhaita kavereita silloin aikoinaan, mitä nyt joskus ehkä pari kertaa kuussa nähtiin, mutta nyt tämä ihminen riiiiiiivaaaa!!! Soittelee useita kertoja viikossa, kutsuu itsensä kylään, ei lähde kulumallakaan, valittaa koko aika, kuinka elämä on paskaa...
Olen niin kuin hänen ainoa henkireikänsä, enkä jaksa enää!!!!! Mulla on ystäviä, keitä olen tuntenut jo vuosia, joita rakastan, ja jos heillä on masennuskausia, tuen heitä totta kai. Mutta kun lähes vieras ihminen tulee mulle itkemään, on heti jotenkin vaivautunut olo. Kaiken lisäksi hän tykkää kosketella, halailla jne. ja minä en mielellään vieraita lääppisi.
Tiedän, että olen huono ihminen, mutta mä en yksinkertaisesti enää jaksa. En vaan pysty olemaan hänen leelian lepotuolinsa/psykiatrinsa/äitinsä, en oikeasti haluaisi olla missään tekemisissä koko ihmisen kanssa, koska en muutenkaan pidä hänestä (=hänen luonteestaan,liian tunkeileva, itse kun tykkään suht omissa oloissani olla).
Mutta en voi olla rehellinenkään, ts. sanoa, mitä ajattelen, koska hän varmaan suurinpiirtein tappaisi itsensä. Oikeasti.
Minulla ei todellakaan ole mitääään anorektikkoja vastaan, mulla on pari muutakin ystävää, ketkä on kyseistä tautia sairastanut, eikä kumpikaan heistä ole... tuollainen.
Mitä tässä pitäisi tehdä? Miehenikään ei pidä kyseisestä ihmisestä, juuri tungettelevaisuutensa takia, ja kotini on hänenkin koti...
auttakee.
Ei siinä mitään, kyllä mulle käy, jos hän on niin laiha, mutta se henkinen puoli on alkanut ärsyttämään. Ei todellakaan oltu mitään parhaita kavereita silloin aikoinaan, mitä nyt joskus ehkä pari kertaa kuussa nähtiin, mutta nyt tämä ihminen riiiiiiivaaaa!!! Soittelee useita kertoja viikossa, kutsuu itsensä kylään, ei lähde kulumallakaan, valittaa koko aika, kuinka elämä on paskaa...
Olen niin kuin hänen ainoa henkireikänsä, enkä jaksa enää!!!!! Mulla on ystäviä, keitä olen tuntenut jo vuosia, joita rakastan, ja jos heillä on masennuskausia, tuen heitä totta kai. Mutta kun lähes vieras ihminen tulee mulle itkemään, on heti jotenkin vaivautunut olo. Kaiken lisäksi hän tykkää kosketella, halailla jne. ja minä en mielellään vieraita lääppisi.
Tiedän, että olen huono ihminen, mutta mä en yksinkertaisesti enää jaksa. En vaan pysty olemaan hänen leelian lepotuolinsa/psykiatrinsa/äitinsä, en oikeasti haluaisi olla missään tekemisissä koko ihmisen kanssa, koska en muutenkaan pidä hänestä (=hänen luonteestaan,liian tunkeileva, itse kun tykkään suht omissa oloissani olla).
Mutta en voi olla rehellinenkään, ts. sanoa, mitä ajattelen, koska hän varmaan suurinpiirtein tappaisi itsensä. Oikeasti.
Minulla ei todellakaan ole mitääään anorektikkoja vastaan, mulla on pari muutakin ystävää, ketkä on kyseistä tautia sairastanut, eikä kumpikaan heistä ole... tuollainen.
Mitä tässä pitäisi tehdä? Miehenikään ei pidä kyseisestä ihmisestä, juuri tungettelevaisuutensa takia, ja kotini on hänenkin koti...
auttakee.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jos sanoisit hänelle asiasta ihan suoraan? Rehellisyys maan perii. Zemppiä!
Mitä, jos et näkisi häntä enään, niin useasti, silloin, kun hän on itseään kutsumassa kylään, niin sano, että sulla on muuta menoa.
Kai hän lopulta kyllästyy sua rassaamaan.
Silloinkin, kun hän tulee kylään, niin älä anna hänen käydä itseäs halaileen tai kertomaan murheita vaan reippaasti vaihda puheenaihetta, tai jos hän yrittää halailla sano leikilläs, mut hiukka vihaiseen sävyyn "Ei nyt viitsittäis lespoilla" tms.
Kaippa nyt vähemmällä aivokapasiteetilla varustettukin ihminen ymmärtää "pienet" vihjasut.
ihanista vastauksistanne.
En todellakaan voi mennä ihmiselle sanomaan, että en halua olla tekemisissä, kun en susta tykkää. Enpä toivoisi, että minullekaan niin sanottaisiin.
Rehellisyys maan perii, mutta ei tällä kertaa...
Mutta nippeli, vinkkisi ovat mainioita. Olen niitä yrittänyt itsekin noudattaa. Hän on vaan jotenkin niin säälittävä, kysyy, että voitaisko halata?Voisitko hieroa niskoja?Ja kyllä mä oikeasti ihmisiä halailenkin, mutta pelkästään niitä, kenet tunnen ja keistä tykkään.
Kiitos ymmärryksestä. Toivottavasti en vaikuta maailman kamlimmalta ihmiseltä!