epilepsia ja työ

Kun valmistuin ensimmäisestä ammatillisesta koulutuksestani 20-vuotiaana, olin "liian vanha" työnantajaehdokkaiden mielestä. Nyt lähes 40-vuotiaana olen "liian nuori". Tässä välissä on ollut kaksi työllistämispaikkaa á 6 kk, muuten kolme vuotta työttömyyskortistossa tai vaihtanut eri alojen ammatteihin (tällä hetkellä seitsemäs ammatillinen tutkinto).

Kun kohtaukset loppuivat 22-vuotiaana, en ole maininnut mitään epilepsiastani. Minua on pakotettu kahdesti työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta en aio koskaan suostua, sillä haluan fyysistä työtä enkä pelkkää makaamista 25 tuntia vuorokaudessa (sis. ruokatunti).

Olen päättänyt jatkaa opiskelua, joko perustutkintoa, korkea-astetta tai erikoisammattitutkintoja, kunnes minut huolitaan töihin. Lopetan avoimen yliopiston vasta saatuani pitkäaikaisen (väh. 5 vuotta) työpaikan, en nykyisiä pätkätöitä.

Moneen kouluun olen yrittänyt ja erilaisiin työ paikkoihin. Vaikka löytyy minulta erilaisia ammattitutkintoja, mutta nykyään ei riitä pelkkä koulutus kun vaaditaan yli 1vuoden työ kokemusta.

Itse olin 6 vuotta sitten sitten sairas eläkkeellä yli vuoden.

Itse joudun rankasti vaan valikoimaan töitä, jotka minulle sopivat. Koulutukseni valitsin vain osin sairauteni kannalta, mutta tiesin etten voi tehdä fyysistä työtä koskaan. Liian fyysistä...

Nyt en ole enää pahemmin maininnut haastatteluissa tms. että sairastan epilepsiaa. Aamujen tasaisuudella kun saan itse pidettyä tätä kurissa työsuhteiden aikana. Mutta se on totta, että vaikka kuinka olen taannoin vakuutellut pärjääväni töissä niin silti hössötetään. Harjotteluissa kun olen kertonut sairaudestani. Itsekin valmistuin liiketalouden perustutkinnosta viime keväänä, 21-vuotiaana. (joskin olen ylioppilas vm. 2004)

Mutta jos en joistain ulkopuolisista syistä saa töitä, harkitsen työkkärin palkkatuen anomista. Nyt olen onneksi siinä kunnossa, ettei työhakemuksissa ja -haastatteluissa tarvitse sairaudesta mainita.

Aikoinaan eläinlääkikseen hakiessani mietin, pitäisikö epistäni nostaa haloo jo siinä vaiheessa. Päätin pitää pääni kiinni, koska epäilin joutuvani huonoon valoon valintaprosessissa. Ei ollenkaan huono päätös, myöhemmin kyllä mainitsin asiasta parille opiskelukaverille ja terveydenhoitajalle.
Työelämässä en ole katsonut aiheelliseksi levitellä henk.kohtaisia asioitani, epirannekkeesta löytyy tiedot, jos on tarvis.

On jokaisen oma ratkaisu miten sairaudestaan puhuu. Mutta epiin liittyy vielä nykyäänkin niin monia aivan turhia ennakkoluuloja, että ne sulkevat monia ovia. Itse olen asian ajatellut niin, ettei kenellekään kuulu miten elämäni elän tai sairauteni sairastan.
Työnantajan intresseihin kuuluu antaa etusija mahdollisimman ihanteelliselle työntekijälle, siis mahdollisimman terveelle. Jos työnantaja haastattelussa erityisesti kysyy terveydentilasta, vastaan kyllä rehellisesti, mutta ilman utelua en epistäni kerro.
Epin laadusta ja kurissa pysymisestä riippuu tietysti salailun mielekkyys, hankala epi voi olla itsessään jo este minkäänlaiselle työllistymiselle.