Minä luulen että ihmisellä saattaa olla on jokin vietti, vaisto, tai jokin kaukaa esi-isiltä geeneissä periytyvä tarve saada hoivata lähellään jotain eläintä. Monille se on hyvin läheinen, iloinen, kumppani ja seuralainen arjen ehkä harmaidenkin päivien keskellä. Eläin on uskollinen ystävä joka odottaa aina kotona ja on aina iloinen tapaamisesta. Näin on minullakin.
Omistan nyt kaksi koiraa. Toinen on jo iäkäs pieni Bison Havanais narttu, vaalea pitkäkarvainen ja seurallinen kotikoira. Toinen, minulle nyt uudempi tuttavuus on Jämtlannin pystykorva, puolivuotias, myös narttu, joka asustaa minulla omassa koiratarhassaan, mutta on oppinut jo minut tuntemaan ja riemuitsee aina kun menen sen luokse ja lähdemme lenkille tai metsään.
Kuinka teillä. Onko teillä kotieläimiä tai onko ollut. Haluaisitteko ehkä kotieläimen tai minkälaisia kokemuksia teillä on eläimistä.
Omistan nyt kaksi koiraa. Toinen on jo iäkäs pieni Bison Havanais narttu, vaalea pitkäkarvainen ja seurallinen kotikoira. Toinen, minulle nyt uudempi tuttavuus on Jämtlannin pystykorva, puolivuotias, myös narttu, joka asustaa minulla omassa koiratarhassaan, mutta on oppinut jo minut tuntemaan ja riemuitsee aina kun menen sen luokse ja lähdemme lenkille tai metsään.
Kuinka teillä. Onko teillä kotieläimiä tai onko ollut. Haluaisitteko ehkä kotieläimen tai minkälaisia kokemuksia teillä on eläimistä.
Vastaukset 63
Vanhimmat
http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://www.dkimages.com/discover/previews/739/128124.JPG&imgrefurl=http://canweevolvenow.wordpress.com/2007/11/13/our-current-evolution-is-not-entirely-unique/&start=80&h=745&w=768&sz=104&tbnid=H5McNgrXytTCpM:&tbnh=138&tbnw=142&hl=fi&prev=/images?q=mud skipper&start=60&gbv=1&svnum=10&hl=fi&client=firefox-a&rls=org.mozilla:fi-FI:official_s&sa=N
Tällaisia iloisia velikultia :)
Tänä pänä kaksi kissaa. Perustuu kerrostalo/vuorotyö elämään.
Bison havanes nimeltään Pipsa oli aikoinaan usein hoidossa. Tosi ihana pieni "lamppuharja".
Etutukka piti aina sitoa pampulalla.
Itselläni on ollut Lapinkoira. Vanhuuttaan piti lopettaa.
En lähde enään ottamaan koiraa, kun en pysty hallitsemaan miten häntä hoitaisin.
Koira on elävä olento tärkeämpi , kuin työ.
tuuheana ja pitkänä että pampula on tarpeen. On upeaa että pystyy päättämään siitä että voiko hoitaa eläimen koko sen eliniän ja päättämään sen perustella ottaako vai ei. Kissat ovat kivoja, kotona niitä oli. Tuttuja minulle.
mutta allergia estää nykyään ja harmittaa aivan vietävästi kun koira olisi kiva kaveri ja lenkkiseura yksineläjälle. Nyyh
Me olemme monesti niin herkistyneitä nykyisin kaikelle tuollaiselle, että ei voi;) Mutta ajatuksissa voi kuitenkin elää ja iloita siitäkin.
onkin ollut joskus koira ja kissa, mutta allergia sanelee elämääni.
Asun omakotitalossa, ja ois hyvät pito mahdollisuudet muuten, mutta kun ei voi edes lähestyä koiraa likelle,, haikeaa.
Olen monesti ajatellut miten kiva ulkoilu kaverikin se olisi, ulkoiluttas minua :) kun olen sairaseläkkeellä tautini takia, siis 50 nuori eläkeläinen.
Täytyy aina pistää panta ukkelin kaulaan ja houkutella lenkille.
taitava emäntä aivan hyvän lenkkikaverin ja seurakoiran kouluttaa. Koirilla on kyllä tapana lenkillä nuuhkaista jokaisen tyttökoiran perään, mutta uskollisia ne silti emännälle ovat;)
oli aina eläimiä..Nyt meillä on kaksi kissarouvaa.Toinen on 5-vuotias nuori pimu, ja toinen on jo liki 17-vuotias vanharouva..:)
Vanha kissa rouva varmaan on jo vähän kärsimätön nuorten mellastukselle ja käpälä heilahtaa jos liikaa mekastaa tämä nuorukainen, vai kuinka.
tää nuori neito meinaa käydä rouvan hermoille vähän väliä,mutta kyllä vanhassa rouvassa on vielä niin paljon potkua,et se pistää tuollasen nuoren huligaanin aisoihin..;)
Tää nuorempi sattuu vielä tahallaan härnäämään,joten kyllä täällä vauhtia piisaa..:)
Allergia ja toistaiseksi epäsäännöllinen elämä (työ) ovat olleet esteenä eläinten ottamiselle.
Mutta tulevaisuudessa olen siltikin ajatellut ottaa kissan tai koiran. Koira soveltuu paremmin kerrostalo asumiseen, tosin pieni kissimirri olisi myös kiva.
Hevosista pidän myös, mutta sen hankkiminen vaatisi jo rahaa ja tallikin pitäisi olla, sekä
niitty.
Ei lehmätkään hassumpia ole, eikä lampaat, itseasiassa pidän kaikista eläimistä.
Omalla tavallaan ja omissa erityispiirteissään. Eläinten ottamiseen liittyy aina tuo hoito mahdollisuuden arviointi, joku sopii toiselle joku toinen toiselle. Työ rajoittaa aikapaljon sitäkin.
Kisu se meillä hoitaa aamu- eiku yö-herätyksen.
Nätti uros, osaa avata ulko-ovenkin. Sulkemisen kanssa on vähän leväperäinen.
varalta, kissamaisten varovaisten luonteenpiirteiden mukaisesi.
aina ollut eläimiä. Kissoja ja koiria.
Varsinkin silloin kun lapset olivat pieniä, tuntui siltä, että ikäänkuin perheessä olisi ollut monta kasvattajaa. Oli mukava katsella kuinka pienet hoitajat huolehtivat oman osansa silloin. Kotieläimet, antavat lämpöä ja läheisyyttä, mutta kyllä ne osaavat myös vaatia oman huomionsa ja hoitonsa. Hyvä niin.
Nyt kaksi norjalaista metsäkissaa, nimensä ovat saaneet muumipeikoista, elävät varsin seesteistä ja rauhallista elämää sohvalla. Ovat äiti ja poika, ja vuoroin nuolevat toinen toisensa ja vuoroin ne syövätkin, toinen aina katselee kun toinen ruokailee ja välillä vaihdetaan vuoroja.
Eläimet antavat paljon iloa tämän yksinäisen ihmisen elämään, ja jo tietyt rituaalit kissojen kanssa rytmittävät sopivasti arkipäivää.
Saataa olla että ne ovat opittuja, mutta kuitenkin ne ovat usein niin aitoja. Usein eläimet ovat sympaattisia ja ymmärtävän oloisia, aistivat ja elävät emännän tai isännän mielialoissa mukana ja riemuitsevat hyvästä mielestä. Ne ovat todella yksinäiselle hyvä henkireikä välittämisen ja huolehtimisen tarpeeseen.
...niistä näkyy niin varaukseton luottamus ja uskollisuus, tosiystävyys
lapsena, kotona on ollut aina koira ja kissoja.
Koira olisi minulla ollut jo aikapäiviä sitten,
mutta allergian takia en ole sitä uskaltanut
ottaa. Toisaalta olisi aika paha, jos siitä
joutuisi sitten luopumaan.
..tekee kotieläimen ottamisen jo mietteliääksi, hyvä ja tarpeen se harkinta aina näissä on vaikka uskon että sä osaisit kyllä. Allergioille ei voi kuitenkaan mitään, pitää vain toisten kotieläimiä kauempaa paijata:)
on tyytyminen. En uskalla riskeerata.
Jos maalla asuisin, ottaisin Pystykorvan, tai Lapinkoiran.
Kerrostaloon ottaisin, jos voisin, Labratorinnoutajan,tai Kultaisennoutajan.
Muihin rotuihin en ole suuremmin perehtynyt.
Minun kotona oli pystykorva ensimmäinen koira jonka minä sain kaveriksi. Olin kolme-neljävuotias. Oli se riemastuttava kaveri minulle, muistan sen ikäni.
Lapinkoira on olemukseltaan ja luonteeltaan paljolti pystykorvan kaltainen vaikka on suurempi ja pönäkämpi karvoitukseltaan. Labradori- ja kultainennoutaja ovat rauhallisia kilttejä koiria. Tuollainen käsitys minulla on noista.
Allergioita ei kannata altistella, se saattaa pahimmassa tapauksessa tulla vaikeammaksi, siihen on vain sopeuduttava. Mutta ajatus ja mielikuvat, ehkä muistot kattavat kuitenkin osan elämyksistä joita eläimet omistajilleen tuovat.
valinta pystykorvan suhteen mullakin perustuisi.
Lapsena meillä aina oli pystykorva. Siitä se
kiintyminen niihin.
Noutajiin on tullut tutustuttua myöhemmin.:)
Muistan kun se oli niin pieni kun äiti sen toi, että se mahtui äidin baskeriin joka hänellä silloin oli. Kerran se jäi isän polkupyörän alle niin että molemmat pyörät kulkivat sen ylitse. Se ulisi aikansa ja minäkin itkin, mutta koira toipui aivan entiselleen.
kun meillä oli niitä pikkusia pystykorvan koiranpentuja.
Kyllä ne oli pikkusia, mutta söpöjä.
Olipa ikävä juttu, mutta onneksi ei pahemmin
kuitenkaan sitten käynyt.
Siinä mökin ympärillä oli kuusipuita aivan lähipiirissä ja niissä keikkui oravia. Se oppi haukkumaan oravia aivan nuorena ja kyllä se sitä jaksoikin tehdä. Näytti että oravat aivan pitivät sitä pilkkanaan pomppimalla puusta toiseen, ja kun pystykorva sen havaitsi niin se yltyi aivan riehumaan haukunnan lomassa.
aikamoisista kolhuista selviää ja kestävät.
Muistan yksi koira meillä jäi auton alle, kun kylälle karkasi,
mutta ihmeesti vain siitäkin selvisi.
Oli metsästyksessä hyvä lintukoira.
Kun joku aika suurikoira kääntyi yllättäen auton eteen. Eläimet kun eivät osaa varoa autoja. Kolahti sen verran että lamppu särkyi, mutta koira selvisi lähes vammoitta. Vauhtia ei ollut paljonkaan, ehkä siksi.
Pitää mun nukkumaan. Kauniita koira unia! Niitä voi nähdä vaikka allergiakin...Hyvää yötä!
voisi aina silloin tällöin katsella, harvemmin
tulee kuitenkin nähtyä.
Eikä liioin koiran unta ole tarvinnut nukuttua.:)
tainnut olla järjen häivää, kirjoitusvirheitä
vain.:))
Viimeisen lauseen viimeinen sana pitää siis
tietysti olla "nukkua".
Hyvin helposti tuosta on ymmärrettävissä mitä sä tarkoitit. Voi että noita virheitä tulee jokaiselle, kaikki vain ei tunnusta virheitä tekevänsä. Minulle niitä tulee varsinkin. Olenkin puolustanut itseäni ajatuksella lauseesta, "erehtyväinen on ihminen" oliko se suuressa kirjassa. Kai mä sitten olen ihminen, ainakin erehtyessäni.
"Nukkua koiranunta" se on sanonta jonka varmaan moni on kuullut. Se tarkoittaa että on nukkuvinaan tai on helposti hereillä, valpas, varpaillaan, varautunut, unta odottava ehkä.
Tätähän minä tarkoitin. Hösötin taas vähän,
oli mukamas kiire.
Tänään on tullut kunnolla ulkoiltua, auringonpaistaessa.:)
Jotenkin naisellisesti sanottu :) ja kivasti. Paistoiko siellä aurinko? Tänne ei vielä ehtinyt tänään muuta kuin pieniä pilvenrakoja. Lumi on vesisateessa lähes kaikki sulattanut, ei ole kuin jäätä jossain. Liukastakin oli lopulla viikkoa. Vieläkö sä lomailet itä-suomessa.
oli tosi kiva ulkoiluilma. Lomailen vielä pari
päivää.:)
Ja aurinkoisia päiviä sinne missä sitten oletkin:)
Aurinkoa saisi kyllä olla, mutta se voi olla
liikaa toivottu. Pääasia että voisi ulkoilla.
Tänään tuli ulkoiltua ihan kunnolla ja liikuntaa
kaikin puolin. Kävelyä melkein 15km.:)
Tarvoin tuolla metsässä, suolla ja kangasmailla jonkinmoisen matkan ja istuin sitten nuotiolla hetkisen.
Taas, "unien sinilintu" nukkumaan kutsuu.
Hyvää yötä! Kauniita unia.
ja yksi hevoone, kaneista nyt en eritysemmin pidä haisevat joskus pissiltä ja jyrsivät sitä sun tätä.
Niin ja tuossa pihalla on pari harakkaa, oravakin siinä joskus käy.
on meille oma lemmikkimme. Pieni pakkaus, joka rakastaa pyytettömästi, on ärhäkkä ja tomera, jos niin tarvitaan, osaa lohduttaa, jos on surullinen.Koiralla tuntuu olevan suora yhteys isäntäväkensä tunnemaailmaan.
Juuri tänään, kun palailimme pohjoisesta, mietimme, kuinka helppo tuollainen pikkunen on pitää lähes kaikessa mukana.
Onhan lopullinen ero aina todellisen murheen aihe, mutta kyllä jää myös ihania muistoja, ja kokemuksia, joille aikanaan taas jaksaa hymyilläkin.
Minulle on syntynyt käsitys kun olen omistanut elämäni aikana useita koiria, että ehkä juuri koirat osaavat ilmaista itseään eläimistä parhaiten ilmeillään. Ne osaavat näyttää ilonsa, surunsa, ja kaipuunsa. Ne osaavat olla pelokkaita, hämillään ja kysyviä. Erityispiirre eläimien joukossa koirilla on, että niillä on kyky näyttää ja olla osaa ottava emäntänsä/isäntänsä mielialoissa. Lisäksi kaiken tuon mielialojen liikkeen näkee koiransa tunteva sen olemuksesta aivan heti. Ehkä juuri siksi koirat ovat niin vilpittömiä ja luotettavia, ja ehkä myös sen takia koska yhtä inhimillistä piirrettä ne eivät osaa...ne eivät osaa piilottaa tunteitaan.
Kivojen yhteisten elämysten muistot ovat niitä haikeuden aiheita jotka ovat ehkä voimakkaampia meillä ihmisillä luopumisen hetkellä. Luopuminen tulee joskus kaikille ja kaikesta, sitä ei voi välttää. Kuitenkin se luopumisen haikeus on vaikeudessaan lopulta niin kauniselämys että voiko ilman sitäkään täysipainoisesti elää.
ja koirista. Eipä voine olla erilaisempia suhtautumisia isäntiin? Kissa osaa olla lumoava, iskeä silmää, kehrätä, puskeakin, kun sillä on taka-ajatuksia.
Koira taas, joku sanoi, että on tyhmä. Minusta taas sillä on hyvä sydän, joka sykkii isäntien hyvänolon puolesta.
Ne näkevät, ja myös peilaavat isäntäväen hyvinvointia. Lohduttavat, riemuitsevat, ja kuten sanoit, eivät osaa piiloittaa tunteitaan. Eikä niiltäkään voi omia tuntemuksiaan piiloittaa. Ne vaistoavat kaiken.
Miten vanhempi koirasi suhtautuu nuorempaan?
Ja myös, miten toisinpäin?
Minä muistan jostakin syystä, että sinun koira on Trikolor Phalene. Se on kaunis koira. Kissoja oli meillä kotona aina. Kissat ovat tosiaan viehättäviä, minäkin pidän niistä.
Pikku koira on täällä sisällä ja tuo suurempi tuolla ulkona koiratarhassa. Sillä on siellä eristetty koirankoppi johon voi tarvittaessa kytkeä lämmityksen päälle. Tuolla rodulla on kyllä hyvin lämpimänpitävä karvapeite, se on oikein hyvin sopeutunut pohjoisen oloihin.
Ovat ne todella hyvin kiinnostuneet toisistaan vaikka kokoero on huikea. Nuorikoira haluaisi leikkiä aivan välttämättä. Vanhempi ja pienempi haukkuu ärhäkkänä ja vihaisen oloisesti mutta kuitenkin haluaa päästä nuuhkimaan toisen jälkiä ja kurkkimalla toista kaveriakin. En kuitenkaan ole laskenut nuorempaa aivan vapaasti temmeltämään vanhuksen kanssa.
muistat. Kaunis, mutta varsinkin viisas se on, mutta niinhän me kaikki omistamme sanomme. Ja olemme oikeassa, kukapa muu omien koiriemme viisautta läpikotaisemmin tietäisi? Niin monta tosijuttua niiden älystä meilla kaikilla varmasti on.
Tuossa teet viisaasti, kun et niitä päästä yhdessä temmeltämään. Vanhan, siron koiran luustokin on jo herkkää, ja toisaalta nuori, virkku koira ei osaa varoa.
en laskekaan, saataisi vielä käydä vahinko.
Kerran tämä pieni koira hyökkäsi ärhäkkänä tielle kun siellä kulki joku suurempikoira kytkemättömänä. Se suurikoira juoksi vauhdilla mun pienenkoiran yli niin se meni "mukkelis makkelia" monta kertaa kuperkeikkaa ympäri, mutta kun selvisi jaloilleen niin uudelleen kimppuun tosi kiivaana.
Pitää minun untenmaille! Hyvää yötä, kauniita "koira ja kissa" unia!
taruja ja tosia ne meille lahjoittaa! Hyvää Yötä!
(melkoinen peto meidänkin mini on kuvitelmissaan)
Olen usein mielessäni pohtinut sitä että mikä osa on koiralla perittyä laumakäyttäytymistä ja mikä opittua tai ehkä vaistonvaraista toimintaa. Tuo villi, ärhäkäs kotipihan tai emännän puolustus on suurimmalta osin varmaan perittyä laumakäyttäytymistä. Se tosiaan tuntuu uskomattomalta kuinka ne eivät huomaa omaa pienuuttaan ollenkaan. Mutta ehkä se johtuu siitä, että reviirin tai lauman puolustus sisältää valtaosiltaan uhkailueleitä, ei niinkään voimain koitosta. Tämä pikkukoiran valtavan uhkaava rähäkkä suurempia kohtaan on vain osoitus siitä että tässä on ehdoton reviiriraja jota minä ja mun kokolauma hallitsee. Suurikaan koira ei voi tietää minkälainen lauma tällä pikkukoiralla tosiasiassa on. Pikkukoira saattaa vaikka odottaa, että "mun emäntä kyllä tosipaikan tullen selättää tuon suuren koiran mun puolesta jos tosi tarve tulee ja mä jään alakynteen" ;)
osuva juttusi, tuo koiran laumakäytöksestä.
Oman koiran muistan päästäneeni yksinään ulos, ja kun se näki pihalla kissan, se teki varmaan kymmenien metrien ponkaisun portaille. Taas, jos ollaan sen mukana postinhakumatkalla, se on olevinaan niin rohkea, että jopa uskaltaa haukkua kissaa, ja lähteä sen peräänkin.
Yksi ikävä puoli sille on vanhemmuuttaaan kehittynyt. Jos me, sen isäntäväki, melkein vain katsomme toisiamme, se haukkuu, mustasukkaisena??
Liekö luulee olevansa meidän lauman johtaja?
Tietenkin se luulee olevansa laumanjohtaja tai ainakin "kakkonen" sun jälkeen. Koirat ovat ihmeellisen mustasukkaisia tai kateellisia toisille laumaan kuuluville. On kai sekin osa laumakäyttäytymistä. Taidetaan me ihmisetkin olla koiraeläinten kaltaisia toisillemme...;) No leikkiä tämä:) Kivoja nuo sinun kokemuksesi koirista, kivaa lukea niitä kun minun kokemukseni ovat aivan samanlaisia. Ehkäpä me jotain upeaa ja viisasta olemme oppineet lemmikeiltämme, tiedostamatta ja erityisesti sitä tahtomatta. Lahjaksi ja iloksi ainoastaan siitä kun olemme niitä hyvänä pitäneet.
Kääpiökoira on; frisbii
Vanhempi lapsi on astmaatikko ja kääpiö tuli vasta kun lapsi muutti pois kotoa, mutta lapsilla ensimmäiset kaksi kotieläintä oli vesisammakot. Sitten tarantella ja sitten gekko. Ja lisäksi vaihteleva määrä kääpiöhamstereita jotka pääsivät vahingossa rönsyilemään "lisääntymään"
Onhan niitä toisenlaisia eläimiä jos on allergikko, niitä jotka eivät aiheuta allergisia reaktioita. Varsinkin lapset saattavat hyvinkin kiintyä sellaisiin.
Nyt viimeiset yhdeksän vuotta kolme kissaa, jotka ovat minulle äärettömän rakkaita :)
En halua/osaa elää ilman lemmikkejä...
Äidillä kissoja ja minulla koira. Huvitti minua usein kuinka ne keskenään toimivat ja selvittelivät vahvuutensa. Sisällä kissa oli vahvempi, kun taas ulkona koira. Sisällä kissa kävellä keikutteli häntä pystyssä, hännänpää kipristellen koiran ruokakupille, eikä ollut huomaavinaankaan koiraa. Koira taas kulki rinnalla neuvottomana ja kysyvänä eikä uskaltanut mitään kun kissa oli sitä joskus huitaisut tassullaan. No kissa söi rauhassa minkä tykkäsi ja laski sitten koiran kupilleen ruokailemaan. Ulkona taas kissa lähti pakenemaan koiraa ja koira ajoi kissan usein pihalla seisovaan vaahteraan jonneka kissa kipaisi oksalle istumaan. Näytti että ne nauttivat näistä leikeistään molemmat.
Omistan ihanan kultasennoutajan,sosiaallinen yksilö ja hyvä kaveri minulle sekä 15v pojalle ,jolle voi näyttää niitä helliäkin tunteita.Ei hauku turhia häntä vispaa tuutpa kotiin millon vaan.Kun joskus palaan tansseista eteisen matolla oottaa minua.Siispä ei raaski paljon yksin jättääkään.
Minullakin oli ihana sekarotuinen (puoliksi villi/kulkukoira), joka täytti poikani syntymän aikoihin viisi vuotta...
Kaksitoista vuotta ehti olemaan "varaäitinä", kunnes oli pakko lopettaa vakavan sairauden vuoksi.
Seitsemäntoista vuotta elämästäni oli niin pitkä aika, etten edes harkinnut uuden koiran ottamista - myöhemmin ilmeni myös kohtalainen yliherkkyys koirille. Näen Dixiestä unia vieläkin...
koirien taivaaseen Santtu, pääsi leppäämään vanhus.
Nyt ei ole mittää kotieläintä.
En usko elukoiden jalostamiseen ihmisen seuralaiseksi. Nöyryyttävää eläimelle. Pihviksi kyllä kai kelpaavat, ja sekin on vähän nöyryyttävää.
Lapsena meillä oli aina kissa (kaikkien kissojen nimi oli Misse) ja kerran koira (Pepi). Lapsena näin eläimiä mummolassa ja en ollut millekään allerginen. Katson mielellään eläinohjelmia ja Ihmeellinen luonto-ohjelman joka lauantai. En voi pitää eläimiä ja en voi käydä eläin paikoissa kylässä. Allergia puhkesi 38 vuotiaana.
toistasataa vuotta vanhassa hirsitalossa, siellä oli hiirillä hyviä piilopaikkoja, joten hyvät hiirikissat oli tarpeen ja niitä meillä oli useita.
Kissat ei tottuneet kaupunkioloihin, joten ne täytyi antaa maaseudulle uuteen kotiin, pääsivät navettakissoiksi.
Poikien koiria saan joskus hoitaa.
..kunn´olen, vaan nyt näin dogisítterinä, kuljettelen apua tarvitsevia koiria lenkillä=)
kun joku kuljettaa sitä lenkillä, joskus isäntäkin;)
pakko olla. Muuten keksin loputtomasti hyviä tekosyitä jäädä sohvalle makaamaan, jos sää on vähänkin huono. Nyt on vain yksi mäyräkoiratyttö, toinen kuoli noin kolme viikkoa sitten lähes 14-vuotiaana. Uusi pentu on tilattu; jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, meille tulee ensi touko-kesäkuun vaihteen tietämillä pentu.
Vanha sai varmaan elää upean hyvän elämän ja nuorukainen tulee opettelemaan elämisen niksejä samalle reviirille, vauh!
Nykyään ei ole. Entises elämäs oli useampi koira, lähinnä metsästyskäyttöön tarkoitettuja.
Kerrostalo ei mielestäni ole hyvä paikka eläimille ja en kyllä "jaksaisikaan" koiraa tai kissaa pitää kodissani. Katon sen liian työlääksi :) Tyttö on mankunut useaan otteeseen sellaista pienenpientä koiraa, saa sitten omaan kotiinsa hankkia koirulin, kun sen aika tulee.
Kyllä eläimestä on huolehdittava ja kyllä se sitoo niin ettei sitä voi unohtaa matkustettaessa. Ainakin joku hoitaja tai paikka missä siitä huolehditaan pitää aina varata. "Fiksua" ajatella ensin ja tehdä vasta sitten.