kun ketju poistui...
Keskustelimme toisella sivulla oleessa ketjussa. Mopin palstalla olevasta ketjusta jonka on avannut joku T....100 - ketju käsitelee vl sekusaalisutta...
Jäimme siis siihen että totesit (nimimerkkiäsi en muista) tuolla toisella palstalla olevassa ketjussa erään nimimerkin (naisen) konenteista että ...
Hän on löytänyt sen aidon biologis-geneettisen seksuaalisuuden joka toteutuu emona olemisen ja hoivaamisen kautta. Ja että ääneen kun ei tänä päivänä saa sana että lapsi menee aina miehen edelle jne...
Olin kirjoitamassa vasatausta tähän viesiin jossa totesin että minä en sitten varmaan ole biologis-geneettisesti nainen koska olen sitä mieltä että seksuaalisuuteni ei totudeu toisen ihmisen kautta. Ja että olen ensisijaisesti mielestäni nainen. Ja naisena myös seksuaalisuuteni toteutuu.
EI emona eikä äitiyden kautta. Eikä hoivavietin kautta vaan nimenomaan ja ennen kaikkea sen saman seksuaalivietin kautta jonka kautta kuvittelen mihenkin sekuaalisuuden viimekädessä totutuvan.
Ja sitten se että on pötyä että naisen seksuaalisuuden pohja on äitiydessä tai lisääntymisessä. Että äityden tarve tai hoivavietti olisivat niitä jotak ohjaavat naisen seksuaalisuutta. Eiväthän ne edes ole automaatisesti naisen omainaisuuksia vaikka ne naiseuteen usein liitetään. EI hoivavietti ole sukupuoliominaisuus. Eikä varsinkaan sellainen joka on automaatisesti jokaista naista ohjaava ja halistseva ominaisuus.
Ja sitten se mitä jäin oikeasti miettimään on se että mikä naisten suhde todella on omaan sekusaalisuuteen jos naista jopa 40 prosentia väitää ettei koskaan ole saanut orgasmia.
Eli karkeasti sanottuna sitä sekusaalista nautintoa jonka mies saa useimmissa yhdynnöissä.
Itseasiassa tuossa tutkimuksessa minua hämästytti se että tuota pitäisikö sanoa "korkeimman tason" saavuttaminen jää naisilta valtaosalta saavutamatta. Joko usein tai aina tai se on saavutettavissa vain jotekin muuten kuin yhdynnässä.
Niin mikä on TODELLA naisten suhde seksuaalisuuteen. Tai onko seksi naisten mielestä ylipäätään sitä miksi sen itse miellän. Vai onko se vain tapa olla lähellä. Tai eivätkö naiset hae tai osaa hakea jotain syvempääkin.
Tämä oikeastaan oli pohjana sille ajatukselle että kun viestissä toisaalta väitetiin että mihet ovat tyytyväisiä seksuaalisuuteen joka totuuu naisen kautta. Niin ovatko he sitä todella?
Jotenkin viimeaikaiset miesten kirjoitukset eivät tue tätä. Eivätkä naistenkaan kirjoitukset anna tähän tukea.
VL elää myytti siitä että nainen on äiti hoivaaja emo ja ties vaikka mitä. MUTTA onko nainen sitä todella. SITTEN PITÄISI VÄITÄÄ että miehen seksuaalisuus toteutuu vain isyyden kautta jota tuskin kukaan voisi alekirjoitaa? En minä ainakaan allekirjoitasi sitä.
Ikäänkuin miehen seksuaalisuus olisi isyydestä irrallaan mutta naisen ei. Ja että tämä olsi todella geneetistä/biologista. Ja pohjautuisi biologiseen miehen ja naisen eroon....
Ja muutenkin. Naisten ja miesten seksuaalisuudesta puhutaan kuin ne olisivat hvyin erillaisia. Ovatko ne sitä todella vai luodaanko meille kenties vl kautta sellainen kuva että ne ovat? Onko ajaelu ulkoa annettua jotain sellaista jonka hyväkymme.
Naisen seksuaalisuus on tälläistä (ja siihen on tyytyminen)....
Eli minä todellakin näen punaista siitä että toinen nainen väitää seksuaaalisuudestani naiseudestani ja äitiydestä asioita jotka eivät ole totta. Eivä ole koskaan sitä oleet eivätkä tule koskaan olemaan.
Ja myös naiseudesta. Pidän ulkoapäin ohjatulta ajatelumallilta sellaista ajatelumallia jossa nainen on sitä tätä ja tuota. Hän on äiti ja hän on hoivaaja ja hän on sitä tätä ja tuota.
Vaikka jotkut ominaisuudet mielletäänkin ensisijaisesti naisen ominaisuuksiksi tekee se viimekädessä vääryyttä miehille. YHTÄ lailla heidät muotitetaan. Mises ei ole sitä mies ei ole tätä.
MIKSI naisen pitäisi olla emotyyppiä? Siksikö kun hän on se joka on raskaana? NÄIN se ei vain mene? Kaikista vain ei tule (kana)emoja ei sitten millään. Eikä kaiki isät ole isä vään pehmoisä...
Kuka talossa on se joka näytää kaapin paikan ja on isäntä talossa? Se ei suinkaan ole aina se mies vaikka näin halutaan varsinkin vl ajatella?
Eli siis pidän kumpaakin sukupuolta kohtaan vääränä sitä että sukupuolet asetetaan tiettyyn stereotypiotten alle ja sanotaan että tälläinen on oikea naiseus/mieheys ja kaikki muu on väärää.
Eikä kyse ole käytännön asioista. Siis siitä kuka vaihtaa vaipat jne... vaan siitä että sukupuoli ei koskaan ole automaatio joka sitoo sukupuolen johonkin.
Ikään kuin naisen "miehinen" identiteetti vähentäisi naisen naiseutta? Tai päinvastoin? Kun sukupuoli ja sukupuolisuus ei kuitenkaan viimekädessä lepää tälläisissä asioissa. Ei äitiydessä eikä isyydessä.
Seksuaalisuus on kahden ihmisen yhteistä seksuaalisuutta jossa molemmat ovat joka suhteessa tasa-arvoisia. Ja molempien sukupuolien seksuaalisuus lähtee yhteisestä halusta yhteistä päämäärästä. (Ja loppuu yhteiseen tyydyttävään seksuaalisuuteen)
Keskustelimme toisella sivulla oleessa ketjussa. Mopin palstalla olevasta ketjusta jonka on avannut joku T....100 - ketju käsitelee vl sekusaalisutta...
Jäimme siis siihen että totesit (nimimerkkiäsi en muista) tuolla toisella palstalla olevassa ketjussa erään nimimerkin (naisen) konenteista että ...
Hän on löytänyt sen aidon biologis-geneettisen seksuaalisuuden joka toteutuu emona olemisen ja hoivaamisen kautta. Ja että ääneen kun ei tänä päivänä saa sana että lapsi menee aina miehen edelle jne...
Olin kirjoitamassa vasatausta tähän viesiin jossa totesin että minä en sitten varmaan ole biologis-geneettisesti nainen koska olen sitä mieltä että seksuaalisuuteni ei totudeu toisen ihmisen kautta. Ja että olen ensisijaisesti mielestäni nainen. Ja naisena myös seksuaalisuuteni toteutuu.
EI emona eikä äitiyden kautta. Eikä hoivavietin kautta vaan nimenomaan ja ennen kaikkea sen saman seksuaalivietin kautta jonka kautta kuvittelen mihenkin sekuaalisuuden viimekädessä totutuvan.
Ja sitten se että on pötyä että naisen seksuaalisuuden pohja on äitiydessä tai lisääntymisessä. Että äityden tarve tai hoivavietti olisivat niitä jotak ohjaavat naisen seksuaalisuutta. Eiväthän ne edes ole automaatisesti naisen omainaisuuksia vaikka ne naiseuteen usein liitetään. EI hoivavietti ole sukupuoliominaisuus. Eikä varsinkaan sellainen joka on automaatisesti jokaista naista ohjaava ja halistseva ominaisuus.
Ja sitten se mitä jäin oikeasti miettimään on se että mikä naisten suhde todella on omaan sekusaalisuuteen jos naista jopa 40 prosentia väitää ettei koskaan ole saanut orgasmia.
Eli karkeasti sanottuna sitä sekusaalista nautintoa jonka mies saa useimmissa yhdynnöissä.
Itseasiassa tuossa tutkimuksessa minua hämästytti se että tuota pitäisikö sanoa "korkeimman tason" saavuttaminen jää naisilta valtaosalta saavutamatta. Joko usein tai aina tai se on saavutettavissa vain jotekin muuten kuin yhdynnässä.
Niin mikä on TODELLA naisten suhde seksuaalisuuteen. Tai onko seksi naisten mielestä ylipäätään sitä miksi sen itse miellän. Vai onko se vain tapa olla lähellä. Tai eivätkö naiset hae tai osaa hakea jotain syvempääkin.
Tämä oikeastaan oli pohjana sille ajatukselle että kun viestissä toisaalta väitetiin että mihet ovat tyytyväisiä seksuaalisuuteen joka totuuu naisen kautta. Niin ovatko he sitä todella?
Jotenkin viimeaikaiset miesten kirjoitukset eivät tue tätä. Eivätkä naistenkaan kirjoitukset anna tähän tukea.
VL elää myytti siitä että nainen on äiti hoivaaja emo ja ties vaikka mitä. MUTTA onko nainen sitä todella. SITTEN PITÄISI VÄITÄÄ että miehen seksuaalisuus toteutuu vain isyyden kautta jota tuskin kukaan voisi alekirjoitaa? En minä ainakaan allekirjoitasi sitä.
Ikäänkuin miehen seksuaalisuus olisi isyydestä irrallaan mutta naisen ei. Ja että tämä olsi todella geneetistä/biologista. Ja pohjautuisi biologiseen miehen ja naisen eroon....
Ja muutenkin. Naisten ja miesten seksuaalisuudesta puhutaan kuin ne olisivat hvyin erillaisia. Ovatko ne sitä todella vai luodaanko meille kenties vl kautta sellainen kuva että ne ovat? Onko ajaelu ulkoa annettua jotain sellaista jonka hyväkymme.
Naisen seksuaalisuus on tälläistä (ja siihen on tyytyminen)....
Eli minä todellakin näen punaista siitä että toinen nainen väitää seksuaaalisuudestani naiseudestani ja äitiydestä asioita jotka eivät ole totta. Eivä ole koskaan sitä oleet eivätkä tule koskaan olemaan.
Ja myös naiseudesta. Pidän ulkoapäin ohjatulta ajatelumallilta sellaista ajatelumallia jossa nainen on sitä tätä ja tuota. Hän on äiti ja hän on hoivaaja ja hän on sitä tätä ja tuota.
Vaikka jotkut ominaisuudet mielletäänkin ensisijaisesti naisen ominaisuuksiksi tekee se viimekädessä vääryyttä miehille. YHTÄ lailla heidät muotitetaan. Mises ei ole sitä mies ei ole tätä.
MIKSI naisen pitäisi olla emotyyppiä? Siksikö kun hän on se joka on raskaana? NÄIN se ei vain mene? Kaikista vain ei tule (kana)emoja ei sitten millään. Eikä kaiki isät ole isä vään pehmoisä...
Kuka talossa on se joka näytää kaapin paikan ja on isäntä talossa? Se ei suinkaan ole aina se mies vaikka näin halutaan varsinkin vl ajatella?
Eli siis pidän kumpaakin sukupuolta kohtaan vääränä sitä että sukupuolet asetetaan tiettyyn stereotypiotten alle ja sanotaan että tälläinen on oikea naiseus/mieheys ja kaikki muu on väärää.
Eikä kyse ole käytännön asioista. Siis siitä kuka vaihtaa vaipat jne... vaan siitä että sukupuoli ei koskaan ole automaatio joka sitoo sukupuolen johonkin.
Ikään kuin naisen "miehinen" identiteetti vähentäisi naisen naiseutta? Tai päinvastoin? Kun sukupuoli ja sukupuolisuus ei kuitenkaan viimekädessä lepää tälläisissä asioissa. Ei äitiydessä eikä isyydessä.
Seksuaalisuus on kahden ihmisen yhteistä seksuaalisuutta jossa molemmat ovat joka suhteessa tasa-arvoisia. Ja molempien sukupuolien seksuaalisuus lähtee yhteisestä halusta yhteistä päämäärästä. (Ja loppuu yhteiseen tyydyttävään seksuaalisuuteen)
Vastaukset 146
Vanhimmat
tällaisen tarpeen, että yrität vähksyä toisten mielipiteitä.
Voihan sitä kokea asiat toisinkin, kuin mitä sinä sanot.
Jos sinä et yrittäis kaupata muille sitä, mitä itse ajattelet..?
Voihan toki asian kokea toisinkin mutta sitten se että kummaa vain on se että vaikka ymmärrän sen että jollekin naiseus voi ennen kaikke olla äityttä ym heillä ei kuitenkaan ole tarvetta ymmärtää sitä että kaikille naiseus ei ole sitä?
Paljon useammin kuitenkin törmään siihen että naisena joudun muotitetuksi ja arvotetuksi perusteilla syillä ja asiolla jotka lähtevät muusta kuin todellisuudesta.
Mitä sinä sitten teet jos et kaupitele ajatuksiasi? Tämähän on keskustelupalsta? Vai olenko aivan erehtynyt?
vanhoillislestadiolaisuus.
Niin, että me ei ole vaan omia ajatuksia vaan vl:laisuutta.
Ja en edes yritä tyrkyttää niitä vängellä kenellekään...
Jotka ei vastaan ota sitä, niin se on sitten heidän asia.
Onko taas käynyt, että asiallisiin viesteihin on eniron verikoirat hyökänneet.
Tulin juuri lueskelemaan ja jäinkö taas jotain hyödyllistä tietoa vaille.
Täällä keskustelimme samasta aiheesta kuin mopin palstalaiset keskenään. Siinä oli kysymys aviosuhteesta. Ongelmana oli se, että mies ja nainen ovat niin erilaisia toiveineen ja tarpeineen. Ongelmaa oli katsottu vakavasti miesnäkökulmasta.
Minä vihjasin viestissäni siihen, että ongelma on hankala, jos ja kun tottelee virallista vl-opetusta.
Seksuaalisuutta ei saa muuten toteuttaa kuin antamalla aina samalla luonnolle lisääntymismahdollisuus. Muuten se on ehkäisyä. Se taas toisessa ketjussa sanottin pahemmaksi synniksi kuin huoruus!
Koska ehkäisy ei missään muodossa tule kysymykseen, niin se voi tuoda erittäin ikäviä piireitä vl-avioelämään. Siemeniä ei saa laskea maahan, ei lakanalle eikä muuallekaan väärään paikkaan! Siksi naisesta voi tulla pelkkä panopuu ja laukaisualusta. Naisen tunteilla ja tarpeilla ei ole väliä, kun ehkäisysyntiä kartetaan!
Ehkäisy on vl-jumalan silmissä niin paha, että voi käydä kuin Onanille. Näin eräs kunnon vl valisti toisessa ketjussa. Meitä itsekkäitä, nautinnonhaluisia naisraukkoja! Saa nähdä, miten tässä käy, JOS vl-jumala on oikeassa! En jaksa uskoa.
Totuus on paljon synkempi. Entisenä vl-uskon jäsenenä väitän tuntevani nämä melko hyvin.
Moni vl-nainen ITSE uusintaa synkän ahdistunutta suhtautumista avioliiton seksualisuuteen, kasvattaessaan lapset samaan sairaan ahdistuneeseen asennoitumiseen. Sairas kierre vaan jatkuu, sukupolvesta toiseen.
Itse miehenä koen suurinta iloa avioseksissä kun näen miten oma naisena myös nauttii yhdessä olosta ja kykenenan antamaan naiselleni orgasmin.
Taikka muulla tavoin tyydyttämään hänen kulloisenkin tarpeensa sopivalla tavalla.
Naisen oikeus samanveroisesti seksuaaliseen tyydytykseen ja nautintoon on täysin TABU vl-liikkeessä.
Lukekaapa Moppi-osaston järkyttäviä kannanottoja. Pääosin siellä ahdistuneet vl-naiset ovat kirjoittaneet huolekkaasti naisen oikeuksia vastaan.
Ihmetyttää ettei tämä puoli häiritse edes nuoremman polven vl-miehiä. Eikö he tiedä että naisen nautinnon aistiminen monimkertaistaa miehen nautinnon.
koko seksi...
jäädä vähän paitsioon siellä Mopin palstan ketjussa, kun naiset olivatkin niin fiksuja, ja se nyt sitten risoo?
kannattaa edes kokeilla ennen kuin leimaa...
Ei omakohtaisesti kiinnosta osallistua. Rekisteröitymispakko on vastenmielinen. Henkilöllisyys tulee palstan ylläpitäjän tietoon. Tuttava lähetti linkin s-postissa palstalle kun oli seksi aiheena. Sen takia kävin lukemassa.
"ahdistuneista vl-naisista, jotka toimivat naisten oikeuksia vastaan"? Ei kai tuollaista kirjoita, jos ei ole oikein käärmeissänsä, kun naisten teksti siellä oli niin ihanan vapauttavaa! Ei mitään tunkkaisia seksileikkejä, vaan rakkautta. Sekö siinä oli vikana?
Olet hyper-naiivi. Se tarkottaa "erittäin lapsellinen".
Meitä on kolme pariskuntaa jotka pidetään yhteyttä, kaikki entisiä vl:iä. Ollaan paljon puhuttu keskenämme myös seksiin liittyvästä kaksinaismoralismista. Ei oo ainut vl-yhteisön kaksinaismoralismin alue. Mutta yksi joka käytännössä elämään vaikuttaa paljon. Sunkin tekstissä näkyy höperö vastakkainasettelu "hyvä rakkaus" contra "tunkkainen seksi". Pimeää. Sairasta.
Ihmettelen miten jotkut antautuu keskustelemaan henk.koht. sukupuolielämänsä asioista rekisteröityneenä. Vanhoillis-lestadiolaisten hallitsemalla palstalla!!!! No ainakin palsta onnistui herättään kiinnostusta. En olisi itse koskaan edes tullut lukeneeksi sitä jos ei olisi kaveri vihjaissut.
tuo kertomus Onanista kokonaan, tulee selväksi, että siinä ei ole kysymys ehkäisystä ollenkaan. Tähän usein vedotaan, eikä tiedetä asian oikeaa tolaa.
Olen samaa mieltä. Erityisesti ajattelen, että tuonaikaiset esimerkit eivät ole meille kristityille soveliaita malleja. Ne sopivat siihen aikaan Israelin kansalle ja heillehän Jumala itse oli antanut mitä ihmeellisimpiä ohjeita, joita piti noudattaa, esim. tuo lankousjuttu.
Vai eikö se muka ollut Jumalalta tullut laki? Tai sitten VT:ssä on sekaisin Jumalan käskyjä ja kansan omia käskyjä. Otapa siitä sitten selvää? Ja sovella niitä tämän päivän uskovaisille! Ei näy onnistuvan, ainakaan yksiselitteisesti.
Tuo Onan-tapaus on yksi niistä, mistä ei voi ottaa ohjeita nykyaviopareille. Yksiavioisille tasavertaisille puolisoille! Silloin ei ollut niin. Mutta jos joku sitä haluaa, niin mikä siinä, kyllä vaimo kestää! (Jos kestää.)
Valitettavasti niin näkyy tapahtuvan. Kierre jatkuu ja kun se verhotaan jumalliseen tarkoitukseen, niin siitä on vaikea irrottautua. Tiedän sen kokemuksesta. Mutta olen yrittänyt omille lapsille antaa paremman mallin ja kuvan, vaikka vajavaisenkin. Toki se 'maksanut' melko paljon. ;(
aika yliarvostettua koko ruoka ja syöminen tai lämmin koti, jossa on pelit ja vehkeet ja tietokoneet...
Sitä hämmästyy yhä uudestaan että miten huonosti Raamattua tunnetaan. Taustoista ei moni puhujan tehtävässä toimivakaan näytä tietävän mitään.
"miehenä koen suurinta iloa avioseksissä kun näen miten oma naisena myös nauttii yhdessä olosta ja kykenenan antamaan naiselleni orgasmin.
Taikka muulla tavoin tyydyttämään hänen kulloisenkin tarpeensa sopivalla tavalla."
Tätä sammaahan sitä meilläkin päin. Elämän parhaita asioita. Outoa palstan teennäinen moralisointi. Pyhäkoulutädit yrittää olla uskovaisempia kuin tartteekaan.
Mopin palstallako saa sitten vapaasti kirjoittaa ja täällä ei.
Mopin palstalla ei voi poistaa Eniro viestejä, vaan Moppi itse ja kun hän on ottanut vähän sivuaskeleen lestadiolaisuudesta, niin voi sitten sallia vähän poikkeaviakin kannanottoja vanhollislestadiolaisuudesta.
Tosi uskovainen kun ei näillä palstoilla kirjoittele.
Mopin palstalla saa keskustella vapaasti. Sen olen havainnut. Täällä on tietysti lapsellisia provoja ja lapsellisia vl-kommentteja seassa. Se ei ole mukavaa, kun toiset eivät tajua, mitä KESKUSTELU tarkoittaa. En minäkään aina jaksa olla asiallinen, mutta yritän. Tunnistan sen, jos itselläkin välillä menee riman alitse.
Siksi luulen, että täältä poistuu ketjuja sen vuoksi, koska tiukka tai epävarmuutta tunteva kunnon vl tekee valituksen. Ylläpito ottaa sen tosissaan ja poistaa sen mopin nenän alta. Se on epäluottamuslause mopille, vaikka hänellä onkin ylläpidon tuki takana.
Muutama vl sotkee systeemit. Tai sitten joku ilkeämielinen vetää välistä, että syntyisi vääriä syytöksiä ja riitaa? Joku jolla on vielä pahempi olo kuin meillä muilla.
Kyllä uskovaiset osaa huolehtia myös parisuhteesta, sillä se on kodin sydän.
Suuri perhe ei estä kahden aikuisen ihmisen yhteisiä rakasteluhetkiä. Tässä olisi ry:n diakoniatoimikunnalla mahdollisuus tarjota kotiapua, esim. niin että aviopari saa viikonlopuksi lapsille hoitajan diakoniatoimikunnan kautta. Pariskunta pääsisi vähän tuulettumaan.
Mopin palstalla olevassa keskustelussa on huippu hyviä vinkkejä kelle hyvänsä. Kunpa ne uskovaiset joilla on huolia avioliitossaan, huomaisivat lukea näitä kirjoituksia. Esimerkiksi nimimerkki Jemimna kirjoittaa siellä:
" ...Olemme myös ehtineet viettää kahdenkeskisiä hetkiä koko avioliiton ajan, johtuen hirveen pitkälle siitä et olemme saaneet ulkopuolista apua. Isovanhempien, sukulaisten ja kodinhoitajien apu on ollu ihan korvaamatonta meille. Olenki sitä mieltä, et jos me ei oltais saatu viettää niin paljon kahdenkeskisiä, unohtumattoman ihania hetkiä, suhteemme ei olisi niin antoisa ja hyvä nyt."
http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=988&start=72
Mopin seksikeskustleusta on paljastunut asia josta meikäläisyydessä ei puhuta. Kristillisyydessä on tavallista että valitetaan ja päivitellään ÄIDIN raskasta taakkaa. Siitä on sallittua puhua.
Miten MIES voi? Kukaan ei sano ääneen sitä että miten moni uskovainen mies tosiasiassa joutuu elämään turhautuneena omassa avioliitossaan.
Koska joutuu elämään seksuaalisessa puutteessa. Tämä ÄITIEn paapominen on mennyt niin pitkälle että on yhä tavallisempaa, että vaimolla on "päänsärky". Eli se panee jalat ristiin.
Tästä on ollut varovaista juttua muutaman uskov. miehen kanssa. Monella tuntuu olevan tämä sama riesa. Tästä pitäisi puhua myös, ei vain ÄITIEN taakasta.
Tosi asiassa vaimon "päänsärky" on raskauden pelkoa. Turvallinen ehkäisy poistaa sen. Tämä askel on vaan otettava. Muuten mies tulee alistetuksi puutteeseen.
Jemimalla on kolumnistin taidot. Loistava kirjoittaja.
joopa joo.... Mutta ennen kuin mies, tarkoitan vl-uskovainen mies, pääsee antamaan vaimolle täyttymyksen, miehen täytyy voittaa se este eli "väsymys" taikka "päänsärky". Auttaisiko sekään jos saisi siksi aikaa lastenhoitajan jostain.
Ehkäisyn pitäminen syntinä on meillä johtanut avioelämän täydelliseen umpikujaan.
Sain tietää vasta hiljattain asian todellisen laidan. Mutta tuo siis opetettiin väärin rippikoulussa.
"koen suurinta iloa avioseksissä kun näen miten oma naisena myös nauttii yhdessä olosta ja kykenenan antamaan naiselleni orgasmin. "
Tämä olis ihanne. Meillä ei onnaa...
"Naisen oikeus samanveroisesti seksuaaliseen tyydytykseen ja nautintoon on täysin TABU vl-liikkeessä."
No enpä sanos ihan niinkään. Nykyjään mies on jätetty joksikin perheen "talonmieheksi".Mutta miten lie miehen JA vaimon YHTEINEN ILO? Siihen ei ehkäisykielto anna mahdollisuutta.
Samalla palstalla on käyty keskustelua myös narsismista. "Narsisti on usein kielellisesti huomattavan lahjakas. Narsistisesti häiriintyneellä on pakottava tarve saada tahtonsa läpi, hän toimii usein itseään ja omia käsityksiään voimakkaasti korostaen, dramaattisesti, häikäilemättömästi. Hän turvautuu jatkuvaa toisten manipulointiin."
(Psykiatri Jorma Myllärniemi.)
VL-uskonnolla on tavaton voima ja valta ihmiseen. Pystyy rajoittamaan jopa seksuaaliviettiä! Ei voi ku äimistellä vl-opin voimaa.
Epäuskoisten avio-ongelmat on sata kertaluokkaa pahempia. Eroatte heti kun tulee pikku erimielisyys...Meikäläiset sentään pitää perheen koossa.
Päänsärky on raskauden pelkoa. Ei kuitenkaan vain sitä. Päänsryn syy on myös se ettei nainen saa orgasmia. Usk. perheissä ei kannusteta nuoria ottamaan selvää sukupuoliasioista. Naimisiin mennään kokemattomina ja tietämättöminä. Avioseksiäkin moralisoidaan. Siksi usk. aviomies voi olla epävarma ja osaamaton. Ei tiedä, tajua eikä opettele mikä tuottaa naiselle orgasmin. Kun nainen yhä uudestaan pettyy, miksi lainkaan ryhtyä puuhaan moiseen. Seurauksena toistuva pääsnärky.
kulissit kasassa, sisällä on yhtä helvettiä!
tyydy aviosuhteeseen, joka vastaa lähinnä luostaria. paitsi että saat olla miehen kanssa samassa talossa ja saman peiton alla. muut luulevat, että teillä on muutakin...
epäuskoisilla voi olla onnellinenkin avioliitto. tarkoitan tietysti eiveeällillä. mutta ethän sinä usko sitä, kun toisin on opetettu. se on ollut samaa bluffia kuin ehkäisyn kieltäminen ja seksuaalisuuden uhraaminen maksimaalisen lisääntymisen alttarille. revi siitä onnesi, kun et arvosta eiveeälliä etkä ota heidän puheitaan tosissaan.
Suuret onnelliset perheet kertovat toista. Katsopa suviseurojen suurta uskovaisten nuorten joukkoa. Uskovaisten avioliitot kestävät. Avioeroja ei juurikaan esiinny. Elävä usko kannattelee myös avio-onnea ja onnellista perhe-elämää.
en usko, että olet se mikä sanot olevasi. Luulen, että juuri se vastakkainasetelma "hyvä rakkaus" contra "tunkkainen seksi" osuu monella niin arkaan kohtaan, että se täytyy rynnätä kieltämään kiireesti.
Sulla itselläsi ei ole perhettä? Tunnet tietysti sisarustesi avioliiton oikein peräkammarin puolelta. Varsinkin kälyjesi ilot ja avio-onnen?
Kyllä minäkin näen suviseuroissa onnellisen näköisiä äitejä ja isiä. Sen näköisiä ovat hekin, joilla perhe-elämä ei ole onnellista: äiti on masentunut ja on juuri itkenut katkerasti uutta raskautta tai äiti, joka pelolla odottaa seuraavia kuukautisia tai joka on torjunut miehensä muutaman kuukauden ajan synnytyksen jälkeen ja nyt olisi jo aika antaa periksi... jne. Pelkoapelkoa ja periksi antamista...tyytymistä... hymyilemistä...
Avioeroja ei ole monta. Mutta osaatko kuvitella, miten pitkä prosessi heillä on takana, jotka uskaltavat lopulta lähteä tuosta idyllisestä perhekuviosta? Ja kuinka moni oikeasti haluaisi tehdä toisin????
Onneksi olet vl, niin kulissit kestävät tuonkin umpikujan!
Ei tule eroa eikä muutenkaan haittaa esim. lasten kasvatusta.
Perhe pysyy koossa ja lapset saavat hyvän mallin omaan elämäänsä. Eiväthän he tiedä tai edes vaistoa tuota vanhempien suurta ongelmaa ja ristiriitaa? Vai mitä luulet?
Tällä palstalla kirjoitellaan monelaisia keksittyjä kauhutarinoita, kuten sinäkin.
"miten pitkä prosessi heillä on takana, jotka uskaltavat lopulta lähteä tuosta idyllisestä perhekuviosta? Ja kuinka moni oikeasti haluaisi tehdä toisin???? "
Toiveajattelua. :-) Siis: ihan turha spekuloida, kun faktat puhuu: evioeroja ei ole , lapset pärjäävät koulussa ja harrastuksissa, vaimot ja miehet voivat hyvin. Rauhanyhdistykset ja SRK järjestää suosittuja "avioparikursseja". Mitä yrität? Ja miksi?
Mitä kummaa nyt seksistä keskustelemises on? Ihan normaali asia!
rahalla saa myös kahdenkeskistä aikaa.Jos sitä arvostaa.
Kulissit on kulisseja. Miten se oli se Ruotsin helluntaiseurakunnan juttu. Saarnaajil oli suhteita sinne sun tänne.
Fani sanoistasi...mu-mutta huijjasitkohan?
Nimittäin mun omasta mielest mun kommentit on ihan pöpeliköstä siin ketjus. Ja oikeestaan kaikis muissakin. Mulle tulee jatkuvasti mieleen et häippäsen ja poistan kaik viestini. Tältä palstalta oonki poistellu rekatul nikil kirjotettuja viestejäni tosi paljo.
Tässä ketkus joku ihmetteli et miten kukaan viittii rekatul nikil puhuu noin aroista asioista...kai mä oon hullu siinki mieles...:o(...mut en kai mäkään mitään niin hirmu henk koht asioit kirjotellu, vai kirjottelinko?
Mut mä kyl ihmettelen et miksei vois...? Tulkaa työkii rohkeesti sinne kirjotteleen, saatais vähä piristystä sinne, täällä näkyy olevan hirmu hyvii kirjottajii!
Yst terv Fani fani !!!
anteeksi, nyt en tiedä mitä tarkottaa kolumnisti, mun pitää kuuklettaa se sana...hihi...oppia ikä kaikki ja ku ikää alkaa jo tuota noinnikkää ollakki...pitäis olla jo kyl oppinukki...missä mättää, ku muhun ei oo mitään tarttunu?
Mut kiitän ja kumarran, kuka lienetki!
näin on, valitettavasti...taidat tuntea mut oikein 'napin alta'!
Jorma-boy on tainnunna seurata elämääni jo pitemmän aikaa, ku on osannu noin osuvasti kuvata narsistista henkilöä. Onnittelut ja lämpimät halaukset hänelle!
sun totuures, älä vedä siihen muita mukaan. Mä en ainakaan allekirjota sun näkemyksiäs.
>>>Eikö he tiedä että naisen nautinnon aistiminen monimkertaistaa miehen nautinnon. >>>
Luulenpa et kaikki tän asian ymmärtää ja mielestäni se on molemminpuolista; nainenki nauttii enempi ku tietää et toinenki nauttii...
Sä piät aika pöllöinä vl:iä, yks ainaki on kaikkee muuta ku pöllö, hää on Ankka!
siitä kenelle kirjoittaa ja mitä kirjoittaa ennen kuin kirjoittaa :)
Totta! Palstan sheriffi on itse vl.
jos näet siionissa "kaksinaismoralismia", eikö Kristuksen mieli vaadi että otat kysymyksen esiin luotettujen uskovaisten kesken ja yrität saada siihen parannusta? Tuskin asiat tänne kirjoittelemalla paranee.
typerä neuvo! ei ole ennenkään saanut kysymyksiä esittää eikä olla eri mieltä! minä olin ja hoidettiin ulos. enkä ollut mikään kapinallinen enkä johtajatyyppinen. olin vain heikko ja epävarma ja etsin armollista Jumalaa. sitä ei silloin löytynyt, vaan armotta ajatettiin ulkopuolelle leirin.
älä siis puhu vastoin parempaa TIETOA ja KOKEMUSTA!
Mistä löytää Kristuksen mieltä vl-seurakunnassa? Mistä se sinne on tullut, kun sitä ei ollut hoitovuosina? Kuka sitä jemmasi ja palautti takaisin kaiken sotkun jälkeen? Ja sitten vielä uskotaan, että sitä ei ole missään muualla kuin veeällien keskuudessa! Sinäkin uskonet niin?
poistetusta ketjusta.
Olen nimenomaan sitä mieltä, että naisen syvin sukupuolisuus (siis ei seksuaalisuus, millä on kapeampi merkitys) on emona olemista. Se on sitä jo silloin, kun naisella ei ole vielä lapsia, ja myös lasten aikuistuttua. Tämä on meillä naisilla syvällä biologiassa. Ihmisen, niinkuin eläintenkin sukupuolisuus on lisääntymistä ja jälkeläisistä huolehtimista varten. Tämä on luonnon tosiasia.
Länsimainen ihminen on alistanut luonnon valtaansa ja vieraantunut siitä ja samalla vieraantunut omasta luonnostaan. Sinäkin puhut seksuaaliviettisi toteutumisesta, etkä ajattele, että mikä vietti se oikein on. Se on lisääntymisvietti! Ei luonto ole niin epätarkoituksenmukainen, että olisi tehnyt elämää noin voimakkaasti hallitsevan asian vain viihdykkeeksi. Jos äitiyden tarve ja hoivavietti eivät ole automaattisesti naisen ominaisuuksia, kysymys on silloin tuosta vieraantumisesta.
Jos sukupuolielämä parisuhteessa on naiselle liian epätyydyttävää, syy voi olla hänen omassa vaikeassa suhteessaan omaan sukupuolisuuteensa, tai sitten suhde on huono, siis ei henkisesti tarpeeksi läheinen. Tai sitten ulkonaiset syyt vaikuttavat. Suurimmaksi syylliseksi epäilen kyllä tätä meidän kulttuuriamme, joka kieltää naista toteuttamasta todellista luontoaan eli olemasta emo, ja vaatii häntä sukupuolisuudessakin miehen kaltaiseksi, niin kuin vähän kaikessa muussakin. Ja naiset alistuvat siihen kiltisti ja yrittävät vimmatusti päteä työelämässä ja olla itsenäisiä ja vapaita ja työntävät lapsensa muiden hoidettaviksi, ja syvällä syvällä sisimmässä heidän sydämensä itkee! Mutta kun tuohon on kasvatettu, ja koko ympäristö sitä vaatii ja arvostaa, kuka nainen uskaltaa nousta sitä vastaan?
Ulkoapäin ohjattu ajattelumalli on juuri tuo, että naisen pitää olla itsenäinen ja miehen kaltainen niin sukupuolisesti kuin muutenkin. Se on väkivallan tekemistä luontoa vastaan, ja suurimmat kärsijät siinä ovat lapset.
Persoonallisuudeltaan niin naisia kuin miehiäkin on vaikka minkälaisia. Sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä ihmisen perussukupuolisuuden kanssa. Eikä varsinkaan tuollaisilla pinnallisilla stereotypioilla, että kuka määrää kaapin paikan tai vaihtaa vaipat tai vaikka tykkää lumpustella kulkurina pitkin maailmaa (kuten itse nuorena tykkäsin tehdä, eivätkä kaikki pitäneet sitä tytölle sopivana, mutta se ei ollut mitenkään ristiriidassa naiseuteni kanssa). Sukupuolisuudessa on kysymys paljon syvemmästä asiasta.
Tällä palstalla seksuaalisuudesta kirjoittavat miehet ovat ymmärtääkseni olleet lähinnä nuoria sinkkuja. Ainakin sellaisen kuvan heidän kirjoituksistaan saa. Sen sijaan perheelliset vl-miehet ovat olleet hiljaa, ja kuulisin mielelläni heidän ajatuksiaan. Veikkaan ,että he ovat keskimäärin kohtuullisen tyytyväisiä.
Viikon pimein mielipide!
"naisen syvin sukupuolisuus (siis ei seksuaalisuus, millä on kapeampi merkitys) on emona olemista. Se on sitä jo silloin, kun naisella ei ole vielä lapsia, ja myös lasten aikuistuttua. Tämä on meillä naisilla syvällä biologiassa."
Ihmisen seksuaalisuus poikkeaa huomattavasti elämistä. Ihmisen - myös naisen - seksuaaliset halut jatkuvat läpi elämän silloinkin kun ei ole enää mahdollista lisääntyä.
Tiedetään kahdeksankymppisiä naisia joilla on yhdyntöjä.
Lue vähän lääketiedettä, älä vaan eläintiedettä.
feikkiheikki!
Mitä ihmeen tekemistä sillä on emona olemisen kanssa, että naisella on sukupuolisia haluja myös vaihdevuosien jälkeen (joskin huomattavasti heikommin)? Emona oleminen VASTUUNTUNNETTA jälkeläisistä.
Et taida tietää naisten sielunelämästä oikein mitään?
Vertaat ihmisen sukupuolisuutta eläimen vastaavaan ja haet siitä emotyypittelyn meille naisille, niin pari kysymystä lisää!
Eläinmaailmassa parittelua ei tapahdu, jos olosuhteet eivät ole otolliset. Luonto huolehtii siitä, että nainen ei ole kiimassa = halukas sukupuoliseen kanssakäymiseen, jos lisääntymiseen ei ole mahdollisuutta.
Oletko/ toimitko itse kuin eläin? Rakastellaanko teillä, kun olet raskaana? Rakastellaanko heti synnytyksen jälkeen, vaikka edellistä ei ole vielä vieroitettu rinnoiltasi?
Näinhän tehtiin vielä VT:n aikana. Vaimoja oli monta senkin vuoksi, että Israelin kansan suureneminen olisi taattua. Kun nainen oli raskaana tai muuten estynyt hedelmöittymästä, niin otettiin toisia vaimoja. Esim. Saara, Lea, Raakel itse antoivat piikansa, jotta tämä lisääntymistehtävä tulisi täytetyksi.
Miehen rakkaus ja kunnioitus lisääntyi samalla, kun teki paljon lapsia. Kuka sellaisessa tilanteessa olisi halunnut vain nautiskella? Eli antaa rakastelulle muita merkityksiä? Ja vielä nainen, vaikka miehet käyttivät porttoja siihen tarkoitukseen!
Olet sen verran nuori, että kerron erään asian. Vaikka naiselta loppuvat ns. vaimolliset menot ja lisääntyminen ei olekaan ajankohtaista enää, niin avioelämä jatkuu.
Millä ihmeen bonusvuosilla me vanhat elämme? SE EI OLE LUONNONMUKAISTA! Mutta se on inhimillistä, ihanaa ja järkevää parisuhteen kannalta! Varsinkin on vain yksi vaimo! Se tekee miehellekin hyvää?
Mutta lisäänny sinä ja ole lähinnä emotyyppi! Niin minäkin olen/ olin, silloin kun sen aika on. En ole sitä kokoaikaisesti koko elämääni. Olen myös seksuaalinen olio, joka haluaa nauttia läheisyydestä muutenkin kuin raskauden pelossa. Se ei onnistu, jos lisääntyminen on annettu vakio ja estämätön asia.
En halua mennä siihenkään, että elämme kuin eläimet: paritellaan vain lisääntymistarkoituksessa ja VAIN silloin.
"Ihmisen, niinkuin eläintenkin sukupuolisuus on lisääntymistä ja jälkeläisistä huolehtimista varten."
Ihmisen sukupuolisuus ei ole PELKÄSTÄÄN tuota. Aiheetta enempään.
Missään muussa tarkoituksessa eikä varsinkaan hekumoinnin vuoksi ole lupa harrastaa seksiä.
Mihen sukupuolisuus totutuu isyyden kautta.... Ja jos tuon viestisi lukee kääntäen sukupuoliroolit ja miettii että näinkö se menee niin ei muuten mene.
"Länsimainen ihminen on alistanut luonnon valtaansa ja vieraantunut siitä ja samalla vieraantunut omasta luonnostaan."
Todellako? Kuinka minä ihan ajatelen että nasien sukupuolisuus ja seksuaalisuus on ollut kiellettyä historiassa kautta aikojen jopa viime vuosituhannelle saakka. Vl tämä taitaa olla tabu jossain määrin edelleen.
Ja mitä taas tulee naisen sukupuolisuuteen niin sukupuolisuustta ei ole se elämän kapeaalaisuus mikä johtuu lapsettomuudesta tai siitä että lapset muuttavat pois kotoa. Nainen jolla ei ole lapsia on nainen eikä muuksi muutu. Hän suinkaan ei ole sukupuleton tai syvintä sukupuolisuutta vailla oleva. Vaan hänen sukupuoiidentiteetti totutuu toisella lailla elämän tilanteesta johtuen.
Jos äitiys on sinusta hoivaamista tai emna olemista. Minusta vanhemuus on hovaamista ja äitys on muuta. Vanhemmuus on asia jota toteuta toisen ihmisen kautta/kanssa. Äitiys on pitkäli sitä toimintaa jota ohjaa ensisijaisesti joko puhdas bioloia (esim. imetys) tai äidin vaisto. Ja äidin vaisto ei ohjaa naisen sekuaalisuutta muussa merkityksessä kuin hauttomuutena. Tai vauvakuumeena. Jota en tunnista poteneeni koskaan.
Naiseus taas ei ole mittään näistä kahdesta edellä olevasta. Kyllä minä ainakin itse tiedostan hyvin voimakaasti oman naiseuteni en vain äityden lasten tai parisuhteen kautta. Miksi sanon näin...
Naiseus tai pikemminkin sukupuolisuus halitsee ulkoista olemustani siinä määrin voimakaasti ettei se ola asia jona voisi kohdallani ohitaa.
Jos minut aikoo kohdata ihmisenä minut on myös kohdatava naisena. Tiedostan sen että tulen kohdatuksi naisena. Naiseus ei ole asia jonka vaivautuisn peittämään tai josta ajatelisin ettei se saa näkyä. Naiseus on osa biologista ja fyysitä olemustani.
Ajateletko että miehet jotka kohtaat ovat sukupuolettomia? Että ainoa mies jonka voit ajatella kohtaavasi sukupuolisesti (en tarkoita seksuaalisuutta tai seksiä) on oma mihesi? Että hän on ainoa jolla on oikeus sukupuoleen sinun silmissä? Eli että sinulle sukupuolisuus tarkoitaa hyväksyttävän kohteen olemassaoloa = aviomies?
Minusta sukupuolisuus on ominaisuus meissä. Se ei ole sukupuolivietin kohde vaan enneminkin jonkinalinen myös omaan naiseuteeni perustuva tietoisuus toisen ihmisen sukupuolesta.
Onko emona olemisen tarve sinusta tarve joka on naisesta? Tarve jonka voi otaa tuosta vain käytöön? Tai joka on jokaisessa naisssa niin voimakas että se ohitaa jopa itsesuojelun ja lapsen suojelun tarpeen?
Ainakin vl halutaan pitkälti ajatella näin.
Minusta siinäkin kohdassa on vieraannutu siitä luonosta että vaikka naisen kaikki vaistotoiminnot sanovat ei uudelle raskaudelle niitä kuitenkaan ei kuunnella?
Ja toisaalta biologisesti valtaosa naisista on vieraantuneita sikäli että hyvinvoinnin myötä esim. imetys ei enää ehkäise valtaosalla lainkaan.
Josta taas on seurannut epäterve ja biologian kanalta epäterve "lisääntymistahti".
Ja vieraannuttu on myös siitä miten äiti-lapsisuhteen (lapsentahtinen imetys ym) alkuperäisestä muodosta yhteiskunnan asettaamien vaatimusten takia.
Kyllä minä tiedän mitä hyvä äiti-vauva-lapsisuhde tarkoitaa. Mutta se ei ole sama asia kuin naiseus. Eikä se ole se osa jonka kautta toteutan naiseuttani vaan vanheemuutta tai äitiyttä.
Em perusteluiksi totean että meillä lapsia on imetetty keskivertoa huomattavasti pidempään. Vauvat ovat nukuneet aina kuten luolamies aikoina ihokontaktissa. Heitä on myös aidosti imetetty lapsentahtisesti mitä harvat tekevät vaikka niin sanovat. Ja mm näistä syistä johtuen meillä imetys on myös ehkäisyt 100 % ja lasten välit ovat äidin kannalta katsottuna kohtuuliset.
Mutta tiedän myös sen että yksistään ravitsemuksen parantuminen on tehny tuon em mahdottomaksi monelle naiselle. Raskaus alkaa kaikesta huolimatta. -> se ei kaikesta huolimatta ole biologinen tarkoitus. Vaan se että nainen aidosti jaksaa hoitaa vain tietyn määrän jälkeläisiä hyvin.
Vastustan siis sitä että toisaalta pitäisi pysytyä rehelisesti myöntämään se että se mikä enne oli mahdolista on nyt mahdotonta. Ja toisaalta myös se että äidin pitäisi voida myös vl vakaumusken valossa pysytyä kuuntelemaan niitä itsesuojelun ja lajinsäilyttämisen vaistotoimintojaan jotka nyt on synnilsistetty täysin.
Ahdistavaa todella on se että jos vaistot puhuvat yhtä ja kuitenkin "ulkoapäin" vaaditaan toista.
"Ulkoapäin ohjattu ajattelumalli on juuri tuo, että naisen pitää olla itsenäinen ja miehen kaltainen niin sukupuolisesti kuin muutenkin. Se on väkivallan tekemistä luontoa vastaan, ja suurimmat kärsijät siinä ovat lapset."
Millä tavoin lapset kärsivät jos mies huolehtii heistä?
Naisen ihmisoikeuksien vastustajat ovat kautta historian perustelleet naisten sortoa "luonnolla" ja lapsille aiheutuvilla haitoilla.
Et sinä ensimmäinen tämän konstin käyttäjä ole.
"Olen nimenomaan sitä mieltä, että naisen syvin sukupuolisuus on emona olemista."
Säälittävä on yrityksesi naamioida oma ahdistunut ja peloksa suhteesi seksuaalisuuteen muka "luonnonmukaiseksi" jälkeläisistä huolehtimiseksi, joka jotenkin "luonnostaan kuuluisi" vain naissukupuolelle.
Kun "luontoa" käytät perusteluna, oletko tietoinen, ettei se ole lainkaan yksiselitteinen argumentti.
Eläinkunnassa on lajeja, joissa molemmat sukupuolet huolehtivat jälkeläisistä aikuiseksi asti. Samoin on lajeja,joissa vain koiras huolehtii jälkeläisistä. On myös tuhansittain lajeja, jotka jättävät jälkeläiset oman onennsa nojaan.
Kannattaa katsoa ensiksi peiliin, kun haet biologiasta excusea ikiomille asenteillesi.
Et näytä ymmärtävän ollenkaan, mitä tarkoitan sillä, että naisen syvin sukupuolisuus on emoutta, enkä minä osaa tai jaksa ruveta sitä rautalangasta vääntämään.
Puhumme eri asioista. Minusta sinä näet tämän asian pinnallisesti, siis sellaisena miten nainen kulloinkin tai tietynlaisessa kulttuurissa elämänsä kokee. Onhan sekin tärkeä näkökulma, mutta itse en puhunut siitä, vaan siitä syvimmästä luontaisesta, mikä on kaikkien kulttuurien ja olosuhteitten alla.
Mistä kummasta muuten olet saanut sellaisen käsityksen, että 'nasien sukupuolisuus ja seksuaalisuus on ollut kiellettyä historiassa kautta aikojen jopa viime vuosituhannelle saakka'? Kaikenlaista on aina ollut, tutustu historiaan, ja varsinkin luonnonkansojen historiaan.
Eipä tätä kannata jatkaa enempää, koska puhumme asiasta eri tasoilla, sinä käytännön ja minä muulla.
Mikä siinä niin mättää, ettei nainen ole sellainen, mikä ilmeisesti kovasti haluaisit hänen olevan?
'Millä tavoin lapset kärsivät jos mies huolehtii heistä?'
Mitähän tuo mahtoi tarkoittaa? Lapset kärsivät, jos heidät työnnetään vain yhteiskunnan vastuulle, kun molempien vanhempien täytyy elää perinteisen miehen mallin mukaan.
Sinusta naisten ihmisoikeudet ovat sitä, mitä ne sinun mielestäsi ovat? Oletko kysynyt naisilta itseltään, mikä heidän sydämellensä on todella tärkeintä? Olemme me naiset kummallinen joukko. Muilla (siis miehillä) näyttää olevan vimmattu tarve määritellä meitä. Syy? Äitikompleksi?;)
Mitäpä sinä tiedät minun seksuaalisuudestani? Mielestäni se on erittäin terve. Siksi tunnen vastenmielisyyttä sitä kohtaan, että siitä tehtäisiin jokin leikkiväline tai se pitäisi tukahduttaa ja ryhtyä elämään 'modernin naisen' mallin mukaan.
Luontoahan on juuri se, että jokainen laji on omanlaisensa. Ihminen on ihmisen kaltainen, ei vaikkapa hyönteisten.
että sukupuolisuutta voi käyttää huvitteluun, kunhan huolehtii ehkäisystä. Luonnon luoma asia se ei ole. Luonto tarkoitti, että huvittelun seurauksena syntyy lapsia.
Luulen, että kuulut niihin ihmisiin, joille seksi ja sukupuolisuus eivät ole järin tärkeitä asioita. Sun on helppo sanoa, että nautinto on syntiä. Siksi lisääntymisen velvoittamana annat muutaman kerran elämässäsi ja senkin ilman sen kummenpia avioiloja tai -onnea. Olet väärä opettaja.
synnistä mitään.
Kannattaisikohan sinun pitää aivojenjäähdyttelytauko, ettet kirjoita aivan puutaheinää.
Minä en ole edellä ollut opiskelija. Olen jo valmis ammattilainen. Mutta kirjoitin sivusta ja tulkitsin viestisi vl-mäiseksi. Ehkä oletkin muuten neutri, etkä vl-nainen/emo.
ihminen hoksasi, että tietyillä tempuilla voi nautiskella. hän muistaa ne ja osaa suunnitella. eläimet eivät. sekö on se paha asia ihmisessä? miten tuo alue olisi jäänyt eläimen tasolle, kun ihminen muuten on kehittynyt ja poikkeaa siksi eläimistä. sukupuolisuuden olisi pitänyt jäädä eläimen tasolle? mene itse jäähylle!
mutta emo kylläkin. Jos rupeat tulkitsemaan toisten viestejä korvasyyhysi mukaan, niin mitä todennäköisimmin pieleen menee. Viestisi muuten oli erittäin typerä.
Se oli tahallinen vedätys, kun en ymmärrä tuota vl-emoajatusta enkä sitä, että vl-pakkolisääntyminen on jotenkin luonnollista ja jumalllista. Siksi siihen on ollut helppo laittaa maksimiehto.
Eiveeällät on tuomittu helvettiin sen vuoksi, etteivät halua ja jaksa sitä uskoa. Sinäkö uskot?
kun et osaa keskustella, vaan panet toisen suuhun omia sanojasi. Muistatkohan, mistä tässä oli kysymys? Tuosta:
"Ihmisen, niinkuin eläintenkin sukupuolisuus on lisääntymistä ja jälkeläisistä huolehtimista varten."
Kysymys on siis siitä, mitä varten luonto sukupuolisuuden loi. Jos ihminen käyttää sukupuolisuuttaan pohjimmiltaan tätä varten, se tuntuu hänen sydämessään ja sielussaan oikealta. Jos taas irrottaa sen aivan 'juurettomaksi' pelkän nautiskelun välineeksi, se tuntuu pahalta.
Ihminen on kehittynyt olento ja pystyy siksi valitsemaan, millä tavalla sukupuolisuuttaan käyttää, pohjimmiltaan vastuun kantamiseen elämästä vaiko ei.
Myös homot voivat mielestäni käyttää oikein sukupuolisuuttaan samoin kuin heterot, eli syvimmiltään elämän(Luojan) välikappaleena, ei pelkän oman itsekkään ja tyhjän nautinnon antajana. Jos eivät he voi tai halua saada jälkeläisiä, voivat he saada sukupuolisuudestaan voimaa huolehtia elämästä muuten.
Hyviä kysymyksiä. Lestadiolaiset tosiaan luulee niin. Että sukupuolisuus on tarkoitettu vain lisääntymiseen. Ne lukee Raamattua samoin kuin tiukimmat talibanit Koraania.
Juuri niin! Ihmisen tärkein sukupuolielin on aivot. Sieltä se mielikuvitus löytyy. Ei pelkästään siitä mitä jalkojen välissä tapahtuu.
Eläimillä on vain ne elimet.
vl-pakkolisääntymiseen, koska se on minusta juuri luonnonvastaista. (Olen muuten se emo-kirjoittelija tässä ketjussa, jota vastaan hyökkäsit, eli oikeaa ihmistä vastaan kyllä hyökkäsit, mutta väärine luuloinesi. Se on tietysti oma syyni, koska en ole jaksanut selittää niin juurta jaksain, mitä ajan takaa.)
Vl-pakkolisääntyminen on luonnonvastaista, koska emolla on luontainen tarve synnyttää vain sen verran lapsia, että niistä pystytään kunnolla huolehtimaan, siis että niiden turvallisuus olisi taattu. Muu olisi järjetöntä. Vl-nainen joutuu synnyttämään, vaikka edellisistäkään ei jakseta huolehtia kunnolla, ja voin kuvitella, mikä hätä hänellä sisimmässään on tästä syystä lapsistaan. Ei kaikkien vl-naisten kohdalla ole näin, vaan monilla on niin turvatut olot, ettei suurperhe ole ongelma.
No nyt lähden sitten sinne jäähylle loppuillaksi. Moi!
luulen tajuavani, mitä tarkoitat. minusta vastuuton nautiskelu on tosi väärin, vaikka se olisi molempien halu ja toivomus. esim. porton luona käynti. ai niin nykyisin voisi puhua yhdenillan ystävistä tai yhden tunnin -:) toisen motiivi voi olla raha tai hetken helpotus yksinäisyyteen.
minua inhottaa kun huomaan tuollaista. sen näkee jo katseesta, mitä toinen haluaa. olen hänelle pelkkä liha. en lähde mukaan. se ei ole oikein.
mutta sitten sen oikean kanssa, homma menee samanlaiseksi, jos sen taustatarkoitus on aina lisääntyminen. välillä voi rakastella ihan vain sitoumisen vahvistamiseksi ja siksi, että haluaa osoittaa rakkautta ja antaa parastaan. vaikka ei jaksaisikaan olla valmis kantamaan uutta elämää.
Minä tunnen erittäin suurta vastenmielisyyttä vl-opetuksia kohtaan. Lisääntymisoppi ja naisen toiveiden ja tarpeiden yliastuminen (!) on törkeää. Siihen on sitten kevytmielinen selitys: minkäs teet kun liha on heikko ja haluttaa.
Nainen kantaa sitten vastuun ja saa vielä ihmettelyä osakseen: miten sinä noin hedelmällinen olet?
"Kysymys on siis siitä, mitä varten luonto sukupuolisuuden loi. "
"Loi"?
Siis miten ihmisen sukupuolisuus kehittyi, sitäkä tarkoitat?
"Jos ihminen käyttää sukupuolisuuttaan pohjimmiltaan tätä varten, se tuntuu hänen sydämessään ja sielussaan oikealta. Jos taas irrottaa sen aivan 'juurettomaksi' pelkän nautiskelun välineeksi, se tuntuu pahalta."
Jopa on väite. ja esiteät sen ilman mitään perusteluja!
Se mikä ihmisestä "tuntuu oikealta" tai "tuntuu pahalta" sukupuoliselta käyttäytymiseltä, opitaan kasvatuksessa ja kulttuurissa. Ne eivtä ole absoluutteja.
Ainoastaan insesti ja väkivalta ovat seikkoja jotka tuntuvat luonnostaan pahalta, kaikissa kulttuureissa.
"Jos taas irrottaa sen aivan 'juurettomaksi' pelkän nautiskelun välineeksi, se tuntuu pahalta."
jos olet naimisissa, mitä jos kokeilisit puolisosi kanssa joskus ihan puhtaasti nautiskelumielessä rakastelua. (Siis siinä tapauksessa etät rakastat häntä ja myös hän sinua.) Saattaisit yllättyä.
Virallinen vl-opetus lähtee juuri tuosta. Sukupuolivietti on luotu lisääntymistä varten. Sen voi uskoakin, ei siinä mitään.
Mutta se, ettei sille alueelle ole järjellä mitään jakoa, on liian paksua uskottavaksi, ainakin meikäläiselle. Tai sanoin väärin. Järkeä saa käyttää, jos se palvelee mahdollista uutta elämää avioliitossa, esim. hed.hoidot.
Mutta muuta siinä ei saakaan ottaa huomioon, homma menee epäjumalan palvelemiseksi, sanoi muuan vl tosissaan toisessa ketjussa. Ilmeisesti seksin jumalatteren, itsekkyyden tms.?
Tuolla tulkinnalla naisten kohtalo on kova. Ainakin heikkojen, sairaiden, väsyneiden ja yksinäisten vaimojen kohtalo. Kuka heitä auttaa, kuka heille toisi vapautuksen ilosanoman? Missä on Kristuksen lupaama lepo ja rauha, ilman raskauden pelkoa?
Koska eläimellä on vain elimet, vaistot ja kiima-ajat, ei niistä voi ottaa ihminen mallia. Vai pitäisikö ihanteeksi ottaa supikoira tai joutsen - ei siis saisi mennä uudelleen naimisiin, vaikka jäisi leskeksi. Niinhän luonto tuossa kohdassa opettaa!! Jäisi monta ongelmaa sivuun, tosin uusia tulisi tilalle.
Ei ihminen ole eläin!
ajatelet että "länsimaisessa" kultuurissa naisen sekuaalisuudella on alkanut oikeasti olla väliä.
Kovin kaukaa ei yleisen kristillisen mailmankatsomuksen kantaa tarvitse hakea kun avio-oikeus oli miehen oikeus... naisen tunteista väittämättä. Jopa elossa on vielä naisia jotka ovat kasvatettu ajatelemaan että avio-oikeus on miehen oikeus. Että nainen antaa kun mies haluaa. Ettei naisen sukupuolisella tyydytyksellä ole merkitystä.
Kuinkahan kauan naisen ja naista tyydyttävästä sukupuolielämästä oikeasti on saanut puhua ääneen. Ei kovin montaa vuosikymentä.
Et hala alkaa väitelemään tuosta emoudesta. Mikset? MInusta on hieno loppu tulos tälle keskustelulle se että toteat etten ymmärrä naiseuden syvintä olemusta? Aika moinen väittämä kun kuitenkin olen ison perheen äiti.
Tokihan ymmärrän että sinut on kasvatettu pienestä pitäen elämään muille ja muiden tarpeille muiden ehdolla. Että se on se millä naisen tulee hakea hyväksyntää ja tyydytystä elämäänsä.
Minä kuitenkin ajattelen että viimekädessä olen erillinen yskilö enkä elä toisten kautta. Enkä vain siksi että tyydytän toisten loputtomia tarpeita.
Sinulle naiseus voi syvimmillään olla toisten kautta toisten tarpeille elämistä. Minulle se ei sitä ole.
Minä olen väärässä, pinnallinen kun olen erillainen. Kun en ajattele äitiydestä samoin kuin sinä. Ja siihen on olemassa myös niitä sinun maalailemia biologis-geneettisiä syitä jota haluat niin mainostaa.
Sinulle ehkä on aina riittänyt suurinpiirtein se että saat olla lasten kanssa. Minulle se ei ole riittänyt koskaan vaan älyllisiä haasteita on pitänyt hakea lasten hoidon ohessa muualta.
On kyse elämisen ehdoista. Siitä kuinka pystyy säilyttämään oman minuuden persoonan ja tietynlaisen itsenäisyyden. Mutta ehkä se ei sinusta ole asia joka tarvitsisi säilytää vaan sinä voit luopua siitäkin toisten palvelemiseksi.
Minä en ole voinut enkä voi jatkossakaan elää toisten kautta tai vain toisille.
Ymmärrän sen että sinut on kasvatettu siihen että äitiys on se elämän tavoitelluin osa. Ja kasvatettu siihen että toisten tarpeille toisten kautta eläminen on arvoikkainta. Ettei mikään ole niin arvokasta kuin äitiys ja lapset.
Sinun mielestä uhrautuva äitiys ilmeisesti on tavoitelemisen arvoita enneminkin kuin äitiys joka toteutuu oman persoonan kautta.
Voisithan yritää edes selitää tuota ajatusta tuosta emoudesta. Mitä sillä oikein mahdat tarkoitaa?
Mitä tuohon pinnalisuuteen tulee niin sitä en allekirjoita. JOs minä en hyväksy stereotypistä naiskuvaasi ei tarkoita että olen pinnallinen vaan erillainen. Mikä on kykysi ymmärtää sitä että naisetkin ovat erillaisia? Sinä olet valmis hyväksymään vain naiset jotka mieltävät sukupulisuutensa site kuin sinä muut ovat pinnalisia tai vajaan seksuaalisuuden omaavia?
Entä jos sinun sekusaalisuutesi on kovin tuon emouden rajoittamaa? Etten näe että sekuaalisuudella on myös muita ulotuvuuksi joita olen sinulle koittanut jollain tasolla selventää?
Hyväksyn sen että emous-seksuaalisuus on se seksuaalisuuden "hahmo" jonka voit omalle kohdallesi hyväksyä? Mutta miksi ajattelet että se on seksuaalisuus joka on sitä ainoaa oikeaa seksuaalisuutta?
Siksikö ettei vl kutuurissa millekään muunalaiselle seksuaalisuudelle ole tilaa / hyväksyntää?
esineelistät itsesi.
Todella halventavaa minusta on naisena se mitä sanot
"Siksi tunnen vastenmielisyyttä sitä kohtaan, että siitä tehtäisiin jokin leikkiväline tai se pitäisi tukahduttaa ja ryhtyä elämään 'modernin naisen' mallin mukaan."
Vl on naisia jotka eivät koskaan saa lasta. OVATKO HEKIN VAIN miesten leikkivälineitä???????
Ymmärrän sen että joillakin naisilla lisääntymis vietti on hyvin voimkas. Mutta sitten tämän asian kääntöpuoli on se että on naisia suojeluvaistot panevat vastaan. Monellakin tasolla.
Sinä et lainkaan ymmättä että tarve suojella olemassa olevia lapsia ja pitää heitä huolta voi olla monin kertainen tuohon lisääntymistarpeeseen verrattuna. Tai kuoleman pelko jos sellaista ilmaisua voitanee käytää voi olla niin voimakas että se tapaa tuon tarpeen lisääntyä kokonaan.
Naisella on myös hyvin voimakaat vaistot siinä minkä kokee oikeaksi. Ja minusta olisi luonnon vastaista että nainen joka on sairauden tai raskauksien tai elämäntilanteen uuvuttama. Niin luonnonvastaista on se jos hän haluaa lisääntyä ja uuden vauvan. Missä hän äidivaistonsa ovat.
Vai ovatko vaistot yhteisän panostusken alla tapaettu.
kuin oli tuo toinen keskustelukaveri, ainakin ensin. Mitä kumman päänsä säkissä pitämistä se on, että on niin täynnä omia valmiita ennakkoluulojaan, että ei näe muuta kuin ne ja lukee toisen viestejä kuin piru raamattua? Miten sellaisten kanssa keskustelee?
Vai että esineellistän itseni? Se on juuri toisinpäin, että sinä esineellistät itsesi, kun annat tehdä itsestäsi sen muotin mukaisen, mitä nykymaailma sattuu nyt vaatimaan. Sitähän se haluaa, käyttää naisia (ja lapsia) hyväkseen omassa aineellisessa ahneudessaan. Naistenkin täytyy olla hyviä tuottajia ja kuluttajia, ja siksi heidän täytyy kieltää naisenluontonsa, koska se ei tuota, ainakaan lyhytnäköisesti katsottuna. Naiset on esineellistetty sätkynukeiksi siihen koneistoon.
Ja että on halventavaa seuraava?
"Siksi tunnen vastenmielisyyttä sitä kohtaan, että siitä tehtäisiin jokin leikkiväline tai se pitäisi tukahduttaa ja ryhtyä elämään 'modernin naisen' mallin mukaan."
Se että arvostaa niin syvästi omaa sukupuolisuuttaan, ettei tee siitä leikkikalua eikä lähde käymään sillä kauppaa täyttääkseen ulkopuolelta asetettuja vaatimuksia, on sinusta halventavaa?!
'Vl on naisia jotka eivät koskaan saa lasta. OVATKO HEKIN VAIN miesten leikkivälineitä???????'
Et näköjään lue, mitä toinen kirjoittaa. Olen puhunut SUKUPUOLISUUDESTA leikkivälineenä, en IHMISESTÄ.
Naisen emoluonto ei ole mitenkään sidoksissa siihen, onko hänellä lapsia vai ei. Sitä voi toteuttaa lukemattomilla tavoilla elämän hyväksi.
Viestisi loppuosaan sopii vastaukseksi se, mitä kirjoitin tuonne aikaisemmin toiselle keskustelijalle. Valitettavasti en osaa saada sitä tähän suoraan, vaan täytyy panna se lisäykseksi tämän viestin perään.
tuossa vähän ylempänä, otsikolla 'en usko' ja nikillä 'missään tapauksessa'.
En saanut siitä linkkiä tähän, tumpelo kun olen.
että olet niin täynnä omia ennakkoluulojasi, että ne ovat kuin side silmilläsi, etkä näe muuta kuin ne. Miksi väität minun sanoneen sellaista, mitä en ole sanonut, tai olevan sellaista, mitä en ole? Se ei ole hyvää keskustelukulttuuria.
En puhunut länsimaisesta tai kristillisestä kulttuurista, vaan historiasta, siis koko ihmiskunnan historiasta. Eikä elämän todellisuus ole sama kuin lait tai virallinen kulttuuri. Käytännössä niiden varjossa eletään miten milloinkin, ja eri yhteiskuntaluokat eri tavoin. Esimerkiksi niin sanotun rahvaan keskuudessa naiset ovat olleet eri aikoina melko suorasukaisia seksuaalisuudessaan.
En kai minä sellaista ole sanonut, ettet ymmärrä naiseuden syvintä olemusta. Taas vääristelet puheitani. Olen sanonut, ettet ymmärrä kirjoituksiani.
Ja miten ilkeät väittää, kun ei sinulla ole asiasta mitään tietoa, että minut olisi kasvatettu elämään toisten kautta ja ehdoilla ja siihen, että äitiys olisi elämän tavoitelluin osa? Minut on kasvatettu täsmälleen päinvastoin, hankkimaan hyvä ammatti ja elämään itsenäisen naisen elämää. Mutta yllätys yllätys, ihminen voi päätyä muuhun kuin mihin hänet kasvatettiin, eli hän näkeekin asiat toisin.
Tuo tekstisi, missä väität minun olevan sitä ja tätä, on törkeää. Miten voit puhua sellaista toisesta ihmisestä, jota et tunne, ja jonka elämästä et tiedä mitään? Anteeksi, mutta en voi pitää sinua oikein rehellisenä keskustelijana.
Olen opiskellut yliopistossa alemman tutkinnon, ja sitten sain tarpeekseni. Sydän veti muualle. Se päätös oli minulle suuri helpotus, koska viimein uskalsin kuunnella itseäni. Kyse oli juuri siitä, että 'kuinka pystyy säilyttämään oman minuuden persoonan ja tietynlaisen itsenäisyyden'. Vl-liikkeestä eroaminenkaan ei ole ollut niin syvällinen asia.
Toivon, että lukisit vielä sieltä Mopin palstan ketjusta Sananjalan kirjoituksia. Hän tuo minusta niin hienosti esille (naisen) sukupuolisuutta, että siitä pitäisi ainakin rivien välistä nähdä, ettei ole kysymys mistään seksuaalisuuden "hahmosta", vaan syvällä olevasta synnynnäisestä ominaisuudesta.
tuskailla, jos porukka ymmärtää sanomiset päin honkkelia ni ne ymmärtää. Joskus pelkästään yhden sanan takia ymmärretään koko muu sanoma ihan väärin.
Kun luin ton sun eka kirjotuksen, ajattelin et just noin ja sit luin siihen tulleita vastauksia ja ajattelin et "sivuraiteille män"! Ilmeisesti tuo 'emo' sana oli joillekki kuin punainen vaate härälle, ainaki must tuntuu.
Mä oon joskus muuten yrittäny kirjottaa noit samoja ajatuksia ku sä, mutten oo osannu noin, en läheskään noin hyvin ku sie, tuoda ajatuksiani esille. Ja sain samanlaisen vastausryöpyn osakseni ku sieki!
Jemmiima: jos porukka ymmärtää sanomiset päin honkkelia ni ne ymmärtää. Joskus pelkästään yhden sanan takia ymmärretään koko muu sanoma ihan väärin.
meinaat että vika on vastaanottajassa jos se ymmärtää sanoman väärin.
Kaikenlaista hoopoa sitä kehdataan esittää.
... Olen nimenomaan sitä mieltä, että naisen syvin sukupuolisuus (siis ei seksuaalisuus, millä on kapeampi merkitys) on emona olemista. Se on sitä jo silloin, kun naisella ei ole vielä lapsia, ja myös lasten aikuistuttua. Tämä on meillä naisilla syvällä biologiassa.
Olen nelikymppinen parisuhteessa elävä nainen.
Koskaan en ole lapsia halunnut enkä tosiaankaan aio lapsia itse synnyttää. En ole ajatellut myöskään adoptoida. Minulla menee hyvin parisuhteessa myös seksuaalisesti. En halua olla kenenkään "emo" enkä ole koskaan sellaista halunnut.
" Jos ihminen käyttää sukupuolisuuttaan pohjimmiltaan tätä varten, se tuntuu hänen sydämessään ja sielussaan oikealta. Jos taas irrottaa sen aivan 'juurettomaksi' pelkän nautiskelun välineeksi, se tuntuu pahalta. "
Ajatuksesi on yksinkertaisessti täyttä roskaa. Vailla vähintäkään tieteellistä näyttöä.
Olen itse elävä esimerkki siitä että teoriasi ei pidä kutiaan. En ole koskaan halunnut lapsia. En kaipaa emona olemista. Seksuaalisuus on osa minuutta. Minun tapauksessani siihen ei liity halua saada lapsia. Seksi ei "tunnu pahalta" vaan se on osa normaalia elämääni.
Et vissiin olekaan vl. Mutta kysyisin kuitenkin. Koskeeko tämä väite myös miestä:
"Olen nimenomaan sitä mieltä, että naisen syvin sukupuolisuus (siis ei seksuaalisuus, millä on kapeampi merkitys) on emona olemista. Se on sitä jo silloin, kun naisella ei ole vielä lapsia, ja myös lasten aikuistuttua."
Onko miehen syvin seksuaalisuus "isänä olemista"?
Väitteesi kuulostaa jokseenkin kummalliselta.
Sanoit:
Luontoahan on juuri se, että jokainen laji on omanlaisensa. Ihminen on ihmisen kaltainen ...
Tähän asti OK. Mutta sinun määritelmäsi siitä mitä on olla ihminen, mitä on olla nainen ja mitä on olla mies, on ahdas ja kapea. Kuvaat aivan häpeilemättä muka yleisenä ja "oikeana, luonnonmukaisena" mallina sitä tapaa olla ihminen, joka on itsellesi sopivin. Mutta et voi määritellä toisia ihmisiä itselläsi. Katso ympärillesi, älä vain omaan napaasi.
Onko lapseton nainen epä-nainen?
teorioista, mutta väliin tuntuu, että sukupuolivietti läppää märällä rätillä päin korvia emoudelle ja isyydelle. Niin nautinnollista se onpi.
Just niin! Ei tee heikkoakaan harrastaa seksiä ja samalla olla haluamatta jälkeläisiä. Kaksi eri asiaa. Toki ne jotka haluaa biologisia lapsia, miettii nämä asiat kannaltaan ennakkoon.
Isänä oleminen on kyllä elämän suuri ilo. Nautintokin se on, tavallaan. Seksin kanssa sillä on melko vähän tekemistä. Vain isäksi tuleminen vaatii yleensä seksiä. Ja se taas on se nautintopuoli.
Lestadiolaisen terveydenhoitaja-tädin on vaikea tätä hyväksyä. Että ihanko silkka nautinto. Ahistaa!
viestittää, että seksuaalisuus ei kumpua isyydestä eikä emoudesta. Seksuaalisuus ihmisessä on niin voimakas vietti, etteivät hoivavietit silloin ole päällimmäisenä mielessä.
Vanhemmuus on varmasti useimmille nautinto, mutta seksistä pitää osata nauttia myös ilman ajatusta siitä vanhemmuudesta.
"seksistä pitää osata nauttia myös ilman ajatusta siitä vanhemmuudesta. "
meinaatko että vastuuttomasti? Ajattelematta seuraamuksia, esim. ei-toivottua raskautta? Rauskaudenpelko on nautinnon este.
Meillä päin kunnioitetaan vastuullisuutta myös nautinnoissa. Vastuullisuus ei vähennä nautintoja. Paremminkin voimistaa niitä.
Että kuten Rokka Tuntemattomassa: Asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollana kuin Ellun kanat.
Avioseksissä vastuu kuuluu molemmille sillä tavoin, että huolehditaan ehkäisystä. Se vähentää pelkoa ei-toivotusta raskaudesta ja on siten vastuullisuutta molempia osapuolia sekä mahdollisia lapsia kohtaan. Nauti sinäkin seksistä tällä tavoin 'vastuuttomasti'. Parisuhde pysyy hyvänä ja luottamus ja yhteenkuuluvuus lisääntyy. Näin meilläpäin.
"Vai että esineellistän itseni? Se on juuri toisinpäin, että sinä esineellistät itsesi, kun annat tehdä itsestäsi sen muotin mukaisen, mitä nykymaailma sattuu nyt vaatimaan. Sitähän se haluaa, käyttää naisia (ja lapsia) hyväkseen omassa aineellisessa ahneudessaan. Naistenkin täytyy olla hyviä tuottajia ja kuluttajia, ja siksi heidän täytyy kieltää naisenluontonsa, koska se ei tuota, ainakaan lyhytnäköisesti katsottuna. Naiset on esineellistetty sätkynukeiksi siihen koneistoon."
Yrität laitaa suuhuni sanoja joita sielä ei ole. Minä en ole puhunut siitä mitään kuinka paljon nainen tuotaa. Vaan pajon enemmän siitä että lisääntyminen olisi naista ja lapsia ja koko perhettä kunnioittavaa. Mitä se ei läheskään ainan ole.
Kyse voi olla luonnollisisita syistä kunten terveydellisistä henkisistä ja fyysistä seikoista kuten myös siitä että kaikki lapse eivät ole terveitä ja muodostavat kohtuutoman kuormituksen. Jota ei voi ymmärtää muut kuin ne joilla itselläänkin on vammainen tai erillianen lapsi.
"vl-pakkolisääntymiseen, koska se on minusta juuri luonnonvastaista."
"Vl-pakkolisääntyminen on luonnonvastaista, koska emolla on luontainen tarve synnyttää vain sen verran lapsia, että niistä pystytään kunnolla huolehtimaan, siis että niiden turvallisuus olisi taattu. Muu olisi järjetöntä. Vl-nainen joutuu synnyttämään, vaikka edellisistäkään ei jakseta huolehtia kunnolla, ja voin kuvitella, mikä hätä hänellä sisimmässään on tästä syystä lapsistaan. Ei kaikkien vl-naisten kohdalla ole näin, vaan monilla on niin turvatut olot, ettei suurperhe ole ongelma. "
Allekirjoitan ajatuksesi tasan siihen asti että sinä kaunistelet totuutta. Kaikilla naisilla ei vl todellakaan ole asian siinä määrin kohdallaan että suurperhe menisi tuosta vaaan.
Juuri se tekee vl pakosynnytys opin kun avoimesti ongelamatilanteet vaijetaan kuoliaaksi. Tai vähätellään ettei ongelma ole todellinen.
Ilmeisesti et oikeasti ymmärrä että sen minkä kuvaat luonnon vastaiseksi on todellisuutta jollekin osalle vl naisia....
Mutta kun sinulla ei ole ongelmia muillakaan ein niitä voi olla. Huh huh....
ettei kannata hikeentyä, jos muut ymmärtävät kirjoituksesi päin honkia, niinkuin sinäkin taas ymmärsit. Luetunymmärtämisvaikeuksia? Vai olemmeko muuten vain liian erilaiset ihmiset?
Kun juuri pääsin selittämästä, etten hyväksy vl-pakkolisääntymistä JUURI SIITÄ SYYSTÄ, ettei kaikilla naisilla ole niin turvatut olot, henkisesti ja ulkonaisesti, että he voisivat ottaa rauhallisin mielin vastaan niin paljon lapsia kuin tulee.
Minä varmaankin heitin tuon ajatuksen alunperin tähän ketjuun. Ja juuri siksi että vl pitkälti naiseus on äitiyttä. Miksi isyys ei ole mieheyttä?
Minusta nasita halventavaa naisena on se jos naiseus ja äitiys yhdistetään samaa tarkoitavaksi.
Kai teillä isilläkin jonkinlainen lisääntymisvietti on... Halu tulla isäksi? Ja olen sellaisenkin mihen nähnyt jolla tuo halu on ollut hyvin hallitseva :)
Vanhemuuden syvin olemus varmaankin molemilla sukupuolilla liityy näihin emo/isä/ hoiva asiohin mutta ei niinkän sukupulisuus?
Vai mitä ajatelet isänä?
sitä, että tosiaan panin sanoja suuhusi.
'lisääntyminen olisi naista ja lapsia ja koko perhettä kunnioittavaa. Mitä se ei läheskään ainan ole.'
Tuostahan olemme yhtä mieltä. Mutta kun olet lukenut kirjoituksiani omien silmälasiesi läpi, et ole ollekaan nähnyt, mitä niissä yritetään sanoa.
Miksi pitää joka paikassa maalailla sitä kiltokuvaa ja kaunistella asioita. MIKSI MIkSI MIKSI.....
Vamastikkin vikaa on sekä luetun ymmärtämisessä että kuulun ymmärtämisessä. KUN en oikeasti ymmärrä sitä että maalailaan kuvaa että suurimalla osalla vl äideistä menee oikein hyvin ja loistavasti jne...
Osalla menee osalla ei mene?
Mutta siinähän se ristiriita juuri onkin että vaikka äitiä kuinka ahdistaisi uuden vauvan mahdollisuus tilanteessa jossa tietää ettei olosuhteet ole sopivat yhteisö edelleen painostaa pakkosynnytämiseen...
MIKSI?
Kyse pohimiltaan on siitä miski yhteisö tukee luonnonvastaista toimintaa silloin kun äiti on äärirajoilla. Ja moni äiti todella on jos lapsia tulee alle 2 vuoden väleillä. Tai perheessä on paljon muita ongelmia.
"Kun juuri pääsin selittämästä, etten hyväksy vl-pakkolisääntymistä JUURI SIITÄ SYYSTÄ, ettei kaikilla naisilla ole niin turvatut olot, henkisesti ja ulkonaisesti, että he voisivat ottaa rauhallisin mielin vastaan niin paljon lapsia kuin tulee."
Kuinka sinä voit sanoa näin kun yhteisö kuintekin saanoo ihan toista. Että kaikki lapset on otettava vastaan tuntui miltä tunui jne jne... Pahimmillaan aina kuolemaan asti.
Ainoa apu mitä tuolle ihmiselle jolla ei ole riittävän turvattu olo on se että tuollaiset tunteet pitää vaan uskoa anteeksi syntinä ja luotaa että Jumala tietää paremmin.
Jopa kalastellen sinustakin saa kaivetua tuon totuuden - kaikilla ei mene hyvin. MUtta mitään tuolle asialle ei olla valmiita tekemään.
Asioita ei aina ole mahdolista ratkaista tyydyttävällä tavalla millään muulla kuin sillä että nainen sanoutuu irti tuosta pakkosynnytämisestä ja asetaa olemassa olevat lapset etusijalle. Mutta tätä ei hyväksy yhteisö etkä taida sinäkään hyväksyä...
KUn molemmat elättelevät kuvitelmaa että asiat ovat ratkaistavissa ja muutos löytyy muualta. NÄin ei vain näytä olevan tosielämässä....
Pakkosynnyttämisen piiriin kuuluu myös se jos nainen jää raskaaksi pian keisarinleikkauksen jälkeen. Tälläinen käytös ei voi johtua mistään muusta kuin pakkosynytysopista? Ihme olisi jos kuoleman pelko ei käy mielessä kun tietää että jos raskaaksi jäät kohtu voi revetä?
Seli aluksi vaikka nämä asiat?
etten ole vl, mikä sinun pitäisi kyllä tietää, jos olet lukenut kaikki kirjoitukseni.
Siitä syystä minua eivät kiinnosta yksityiskohtaisemmin vl-liikkeen sisäiset ongelmat tässä asiassa, enkä välitä ruveta niistä keskustelemaan. Katsoin asiaa vain yleisemmin jonkinlaisena 'kokonaiskuvana'.
Olen sanonut että naiseus on muutakin kuin äityttä emoutta laseten hoivaamista ym.
Olen sanonut etten hyväksy ajatusta että tietyt ominaisuudet joita täällä nostetaan esille ovat naisen halitsevia ominaisuuksia.
Jokaisella äidillä varmastikin on jonkinlainen äidinvaisto mutta vääryyttä on sanoa että naien on automaatisesti emo tai hoivaaja.
Se ei ole sitä pohjimiltaan sen enepää kuin mieskään. En usko etteikö mihestä tulisi hyvä "äiti" jos tilanne niin vaatisi. Tälläisiä tilanteita voimme nähdä silloin kun äiti kuolee ja vauva jää orvoksi. Eli kyllä se hoivavietti löytyy sieltä miehestä samalla lailla. Mutta yhteiskunta ja elämän muodot eivät vain ehkä tuo sitä muutoin kuin pakon edessä.
Ja lisäksi sen minkä voit varmasti lukea viesteistäni on se etten hvyäksy naisten tapaa luokitella naisia tietyllä tavalla. Naisista naiseus on sitä tätä ja tuota. Entä jos kaikki naiset eivät mahdukaan teidän lukieteluihin. Me ollana epänaisia ja pinnallisia.
Todella vastaustan tuota äiti ja emo myytin pakkosyöttöä. Se ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin pinnallisuus.
Toisaalta kun tietää kuinka vähän vl puhutaan synnytysten jälkeisistä ongelmista jotka vaikuttavat naisen seksielämään. Niin pidän epäuskottavana väiteitä siitä että naisen sekuaalisuus voisi toteutua kaikissa elmän vaiheissa naista tyydyttävällä tavalla.
Faktaa on se että synnytysten jälkeen monilla ilmenee monekin laisia ongelmia. Fiktiota on se etteivät ne kohtaisi vl naisia. Faktaa myös on se että jotkin asiat korostuvat entisestään monisynnyttäjillä tai tiheään synnyttäneillä.
Eli olen liian rehellinen jotta viitsisin edes yritää väitää että vaikean synnytyksen ja siitä seuranneiden tutopuutosten kanssa seksi todellakaan ei ollut kivaa. Ei mukavaa eikä tyydyttävää. Ja tiedän että tämä on vain yksi ongelma jonka voi kohdata synntyksen jälkeen.
Joten sanon rehellisesti etten usko siihen kun vl naist hehkuttavat kuinka tyydyttävää seksuaalisuutta he elävät lapsista huolimatta. Se on tilanstollinen mahdottomuus. Tai sitten he hakevat sekuaalisuudestaan jotain muuta kuin mitä tilasoissa oikeasti mitataan.
Tai eivät tiedä mitä ovat synnytyksen jälkeen hakemassa eivätkä osaa kaivata jotain sellaista jota eivät tiedä olevan olemassakaan?
olet ymmärtänyt viestini erittäin pinnallisesti. Olen puhunut naisen sukupuolisuuden synnynnäisestä ominaisuudesta, ja sinä väität minun puhuneen, että se pitäisi toteuttaa käytännössä juuri tietyllä tavalla.
Usko nyt jo, ettei meidän kannata keskustella, kun toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäistä.
Onpa kumma, kun täällä monet luulevat minun kirjoittaneen ja ajattelevan semmoista, mitä en ajattele, niinkuin sinäkin. Olette niin omien ennakkoluulojenne vankeja, että olette näkevinänne sellaista, mitä ei ole. Olisi pitänyt kai varta vasten selittää, että mitään tuollaista en sitten tarkoita.
Tarkoitan naisen synnynnäisellä emoudella VASTUUNTUNNETTA jälkeläisistä, mikä, jos se on tervettä, ei rajoitu pelkästään omaan jälkikasvuun. Se vastuuntunne alkaa jo siitä, että nainen tietää rakastelun johtavan mahdollisesti raskauteen. Hän joutuu siis jo siinä vaiheessa päättämään, mitä asian suhteen tekee. Miehillä tämä vastuuntunne on enemmän kulttuurin tuotosta, koska biologisesti mies on siittäjä, jonka pitäisi pyrkiä levittämään geenejään mahdollisimman laajalle.
Tuohon vastuuntunteeseen liittyy erottamasti se, että raskaaksi ei sovi tulla, jos se uhkaa äidin tai jo olemassaolevien lasten turvallisuutta.
Kun nainen ei voi ikänsä puolesta tulla enää raskaaksi, hänellä on silti jonkin verran sukupuolisia haluja, koska luonto niin määrää. Se on tuota samaa emoutta. On luonnon kannalta edullista pitää yllä sidettä lasten isään, koska hän voi edelleen monella tavalla turvata jälkeläisten elämää. Nykyaikana esimerkiksi monet lapsiperheet tietävät, miten tärkeää on apu ja tuki isovanhemmilta (jotka pysyvät yhdessä ja ovat siis parempi turva kuin kumpikin yksin ja erillään).
Miten kummassa luulet minun ajattelevan, että naisen sukupuolisuus olisi eläimellisyyttä? Ihmisellä se on jalostuneessa muodossa eli vastuuntuntona.
syvin seksuaalisuus ole isänä olemista, vaan siittämistä (ympäriinsä!), siis geeniensä levittelyä. Siinä mielessä isyyttä kyllä, että on välttämätöntä, että sillä siittämisellä on myös tuloksia (syntyy lapsia).
Arvaanpa melkein, että tämänkin viestin joku tulkitsee korvasyyhynsä mukaan, eli että hyväksyn tuollaisen miehen käytöksen. Ei, kyllä olen siinä mielessä oman kulttuurimme lapsi, että minusta miehen tulee pysyä uskollisena vaimolleen ja perheelleen, koska tässä kulttuurissa se on lasten paras turva.
Niin no, vanhemmuus ja sukupuolisuus ovat minulle eri asioita. Seksuaalisesta käyttäytymisestä toki saadaan lapsia. Olen tyytyväinen että minulla on lapsia (sopivan kohtuullinen määrä). Mutta ei seksuaaliseen haluuni vaikuta halu tulla yhä uudestaan uusien lsten isäksi. Ei toisaaankaan. Seksuaalisuuden ilot ovat eri sektorilla sydämessä kuin lasten saanti.
Haluan tietty pitää huolta näistä joita meillä nyt on.
Nämä lie yksilöllisiä asioita. Joku toinen mies vastaisi eri lailla.
Olisiko syytä harkita alanvaihtoa? Jatkuva ahdistuneisuus saattaa vaarantaa terveytesi. ;)
Alanvaihto ei auta! Olen jo eläkkeellä! Mun seksiasioihin liittyvä kontrollin tarve tulee esiin aina uskonsisarten ja -veljien kanssa keskustellessa, sanan ja jalan äärellä! Nyt taas! Ahistaa taas! Ai ai...
toiseltapuolen...
"Ei miehen syvin seksuaalisuus ole isänä olemista, vaan siittämistä (ympäriinsä!), siis geeniensä levittelyä. Siinä mielessä isyyttä kyllä, että on välttämätöntä, että sillä siittämisellä on myös tuloksia (syntyy lapsia)."
Kuitenkin ajatelisin että mihessä on muitakin ominaisuukisa jotka säätelevät tuota lisääntymisen tarvetta (ympäriinsä)..
Kuten otit esillekin
- kultuuri / moraali
- lapsen etu
- vaimon etu
jne...
Kysyisin kuitenkin että mikä niistä sitten tekee hyväksyttävämpiä kuin ne joitka säätelevät naisen lisääntymistä ?
Tuo ahdistuksesi saattaa sittenkin olla työperäistä. Olisiko ahdistuksen syynä astma?
Tilaapa aika terveyskeskukseen tai yksityiselle. Yksityiselle lääkärille pääsee nopeasti eikä rahastakaan varmasti ole puutetta tädillä. (Naimattomaksi sinua ajattelen.)
Lääkärisetä/-täti vähän kuulostelee ja määrää sinulle astmapiipun. Suihke ahdistukseen ja taas jaksaa istua seurassa kontrolloimassa toisten intiimejä asioita.
Kännykkä kouraan ammulla ja menoksi syyniin!
Kun puhutaan vl-avioliiton seksiongelmista, niin ensin olisi poistettava tai hoidettava raskauden pelko kokonaan pois. Se on monesti ydinkysymys. Se on monen kieltäytymisen, torjumisen ja masennuksen takana. Ja molemmat kärsivät.
Jos pelkoa ei olekaan, kuten muutama superäiti on täälläkin todistanut, niin sehän on hyvä asia. Uskon, että niin voi olla. Sitten voidaan keskittyä toisiin ongelmiin.
Mutta tuo pelko on yleinen ja paha. Näin olen kokenut ja kuullut. Se haittaa suuresti miehiäkin ja siitä on puhuttava. Se olisi korjattava! Ei ainoastaan nainen kylmene tuon pelon alla, vaan mieskin kärsii puutteesta tai sitten syyllisyydestä, kun on yhtynyt vaimoonsa ilman tämän tahtoa. Tuskin se ainakaan haluja lisää.
En usko, että kovin suuria tuloksia saadaan synnytyksen jälkeisellä terapialla, jolla yritetään tuota pelkoa lievittää. Se voi pikkuhiljaa auttaa naista, mutta miten on miehen laita? Selibaatissa ei ole mukava olla. Vl-ohjeiden mukaisesti se on kuitenkin pakkopakkopakko...
Minusta on turha ruikuttaa avioliiton kylmyydestä, jos sen syynä on raskauden pelko. SE pitää hoitaa pois eikä keksiä jotain pilipalilääkkeitä ja sublimaatioita yms. Miksi miehet siihen suostuvat?
Mopin palstan miehinen näkökulma häipyi naisten juttuihin, jotka ovat sinänsä hyviäkin. Mutta jos mies joutuu avioliitossa olemaan aina kerjuulla ja tulee torjutuksi, niin mitä sellainen avioliitto oikeasti on? Se on luostarielämää kiristetyillä säännöillä. Saa olla naimisissa, mutta ei silti...
Näin hän on täällä kertonut ja sen myös jatkuvalla synnyttämisellän (vain 12?) todistanut. Jos olisit aina tehnyt kaikkesi hedelmöittymisen eteen, eikö sinulla olisi enemmän lapsia? 20-30 kpl?
En ole ämmä, en edes hänen sisarensa.
Jos olisin vastaisin: joskus tärppää joskus ei.
>> jos mies joutuu avioliitossa olemaan aina kerjuulla ja tulee torjutuksi, niin mitä sellainen avioliitto oikeasti on? Se on luostarielämää kiristetyillä säännöillä. Saa olla naimisissa, mutta ei silti...
Pakkoko tuota on hyväksyä.
Kirjoitit: " Kun puhutaan vl-avioliiton seksiongelmista, niin ensin olisi poistettava tai hoidettava raskauden pelko kokonaan pois."
Ei-haluttu raskus on estettävissä turvallisilla ehkäisyvälineillä.
Mutta niiden käyttö on vl-saarnaajien 60-luvulal omaksuman käsityksen mukaan syntiä.
Raamattu ei tunne ehkäisykieltoa.
sama sananparsi kuin ykköselläkin
yksinkertaisuus. !!!
Elimistökin palautuu vain tietyn ajan kuluessa. Ei ihminen aina ole lisääntymiskykyinen. Minulla on puolestatoista kolmeen vuoteen lasten syntymien välit olleet ihan luonnostaan. Seksuaalielämä silti voi olla tosi aktiivista ,. !!!
Etkö sitä juuri ole meille epäuskoisille yrittänyt kirkastaa?
mutta jos joka kerta olette ovulaation aikaan panneet pökköä pesään, niin ei tule kolmen vuoden välejä.
Nimim: suurperheen isä ja jotain hedelmöittymisestäkin tietävä
joutuu pihtaamaan ovulaation aikaan jatkuvasti. Jos antautuu kierron vaiheesta riippumatta aina, on tuloksena terveillä vanhemmilla pari-kolmekymmentä lasta.
Ei tule paria-kolmeakymmentä, vaikka miten olisi terve. Ja vaikkei mitään päiviä katselisi. Joillekin pareille ei tule yhtään, vaikka olisi miten terveet tahansa. Ja hyvin monet saavat vain pari-kolme lasta, ja on pareja,joiden pitää turvautua auttajiin, että saisivat edes sen yhden.
Että kyllä se edelleenkin on Luoja, joka lapset antaa, jos antaa. Kipeitä ovat kokemukset siitä, kun lasta ei tule.
Miksi vl:t vetävät aina lapsettomuuden mukaan jokaiseen suurperhekeskusteluun? On totta, että lapsettomia pareja on olemassa, ei sitä kukaan kiistäkään.
Mutta väitteet, ettei itse pysty asioihin vaikuttamaan, ovat lapsellista fatalismia.
että Jumala ei antanut edes miestä, koska SRK hoiti nuoret miehet ulos hoitokokouksilla 70-80-luvulla.
joka haittaa omaa elämää. VL:n jättäminen on voitto ihmiselle.
Nuoren naisen kaikki ihmissuhteet ovat vl-liikkeessä kun hän on lapsesta asti siinä kasvanut. harvalla on rohkeutta ja psyykkistä voimaa irrottautumiseen. Mutta jos rohkenee rakastua ulkopuoliseen (epäuskoiseen) niin kaverista saisi tukea.
Onko se ainut neuvo että lähtekää pois liikkeestä. Se on pakenemista jolla ei ole hyvät seuraukset. Ei itseään voi aina pakoilla kun tulee vaikeuksia.
Ei ole kovin vakuuttavaa ulkopuolistenkaan liitot, eroja ja muita tulee liian helposti.Ja kun on uskovainen niin sitä haluaa olla jatkossakin. Se voittaa monet muut asiat loppujen lopuksi.
Ruoskikaa itsestänne pois kaikki lihan himot sanan avulla, niinkö?
Olenko syyllinen siihen, että seurakunnassa ei ole miehiä, onko se minun vika?
Olen lueskellut tätä ketjua ja vähän muutakin asiaan liittyvää. Ajattelen erityisesti sitä, että vl-ehkäisykielto perustellaan Vanhan testamentin teksteillä, Jumalan antamalla ehdottomalla lisääntymiskäskyllä.
Sitä ei ole 10-käskyssä, mutta sen sanotaan olevan enemmän kuin käsky. Se on sellainen velvollisuus, mitä ei saa laistaa ilman että siitä seuraa Jumalan rangaistus. Näinhän VT:a tulkitaan tiukoissa vl-piireissä. Ei tietenkään kaikki sielläkään. Näin on täälläkin todisteltu.
Kun VT:n aikana oli käytössä moniavioisuus, niin lastentekijöitä oli useita. Siispä yksi vaimo sai odottaa vauvaa rauhassa, synnyttää rauhassa ja imettää ja kasvattaa rauhassa lapsensa. Ilman, että mies halusi aviollisia nautintojaan hänen kanssaan!
Miehellä oli silloin muita laillisia vaihtoehtoja, eikä hänen tarvinnut olla ns. ILMAN ja puutteessa. Muut vaimothan melkein kivan palvelivat miestä saadakseen jälkeläisiä miehensä kanssa. Lapsia tarvittiin ja niitä haluttiin - paljon. Sen kautta myös nainen sai kunniaa ja kiitosta mieheltään.
Mutta nyt on vain yksi vaimo ja miehellä samat tarpeet kuin ennenkin! Yksi vaimo ei pysty olemaan monena eikä täyttämään aina sitä toivealuetta, mikä miehellä on. Jos vaimo toimii vain miehensä tarpeiden mukaan, niin hän tekee vastoin omia halujaan ja luontoaan. Hän esim. raskautuu, vaikka ei olisi siihen valmis eikä halukas. Jos ehkäisyä ei käytetä.
Siksi minulla on ajatus, että ehkäisy on oikein ainakin silloin ja siinä tilanteessa, missä entinen mies olisi mennyt vanhalla ajalla toisen vaimonsa tykö tai porton luo.
Nyt ikioma, ainokainen vaimo täyttäisi tuon muiden naisten roolin, eikä äidin tarvitsisi kärsiä siitä, että äskensyntynyt vauva jää vähemmälle mahdollisen uuden raskauden alkaessa.
Ehkäisy olisi siis moniavioisuuden korvike, että nykyisenä yksiavioisena aikana parisuhde toimisi ja vaimo olisi siinä asemassa, mikä hänelle tulee sen myötä, että aviomies on tyytyväisn ja pysyy kotona ja rakastaa häntä.
Hyvin perusteltu.
Tässä aiempaa näkemystä asiasta. Kävin poikkeuksellisen pitkän keskustelun nimettömän (miehen) kanssa ehkäisystä nimimerkki hirvaksen ehkäisyä käsittelevässä aloituksessa. Tässä viimeksi saamiani ohjeita:
>kantasi ehkäisyyn ei johdu raamatusta.
jos pitäisit raamattua ylimpänä ohjenuoranasi, kilvoittelisit katse kiinnitettynä päämäärään.
kantasi ehkäisyyn johtuu pääosin kahdesta syystä, niin kuin kaikilla muillakin ihmisillä.
pääasiallinen syy on 2-3 lapsen muoti
toinen syy on lasten kasvattamisesta ja hoitamisesta aiheutuva vaiva.
noihin syihin ei raamattuja tarvi>
Minulle annettu ohje alkaa Raamattuun turvaamisella, ja päättyy Raamatun poisheittämiseen. Sitä oli koko ketju, joka oli, kuten sanoin, poikkeuksellisen pitkä. Ensin Raamatulla päähän, ja kun osoitin tulkinnan vääräksi, Raamattu heitettiin pois. Sellaista ei tarvitse uskoa, mitä yritetään keinolla millä hyvänsä perustella ja vakuutella. Raamatun totuus on yksinkertainen, se ei vaadi mitään kepulikonsteja tuekseen.
Ennen kaikkea minua harmittaa sellainen kaksinaamaisuus, että syntiä ei ole tehty, ennen kuin siitä jää kiinni. Ehkäisyä voi harjoittaa, kunhan ei jää kiinni. Se on ihmisen omantunnon ulkoistamista. Käsi sydämelle nuoret perheenisät: Oletteko rakastelleet vaimoanne, kun tämä on jo jäänyt raskaaksi? Onko silloin ollut hauskaa, kun raskauden pelko ei ole "enää" vaivannut? Miksi teoksi luokittelet tämän, jos ei nautinnoksi? Ja mikä ero teolla on, jos vertaat sitä ehkäisyyn? Kysyn vain niiltä isiltä, jotka tulkitsevat ehkäisyn synniksi. Olen melko varma, että perheenisän hymy on herkässä lapsentulon lisäksi myös siitä syystä, että on hyvä tilaisuus tehdä juuri kuten sanoin, ja on "kevyt olo". Silloin on mukava nyökätä hyväksyville ilmeille: Kyllä on tuokin pari oikein uskomassa ja ymmärtämässä kristillisyyden. Mutta perheenäidin ajatukset saattavat olla raskaammat. Isä tukekoon häntä sitten vastapainoksi koko rahan edestä, ja ottakoon vastuuta niin paljon kuin vain kykenee. Turha vedota mihinkään tekosyihin, eipä ole vaimollakaan mahdollisuutta paeta tilanteesta.
Tällä elintasolla on kaksinaamaista väittää alle kahdeksanlapsisen perheen, ettei ehkäisyä ole käytetty. Ellei sitten sairaus ole kaatanut perheen äitiä. Olen joskus kysynyt, pitääkö miesten tehdä talkoita siihen pisteeseen että he ovat terveytensä menettäneet, ja sitten vasta voivat saada "vapautuksen" noista vapaaehtoisista kristillisyyden töistä sielulleen? Ei kai kukaan sellaista vaadi keneltäkään, miksi ihmeessa sitten omalta rakkaalta vaimolta vaadittaisiin? Etkö sinä, ehkäisyn tuomitseva näe tätä pakkoa, joka tähän asiaan on piilotettu?
Minä ymmärrän hyvin, ettei ole sellaista miestä, joka nousee puhujanpönttöön ja sanoo, että ehkäisy ei ole syntiä. Siitä ei välttämättä edes hyvä seuraisi. Niin paljon on kuuliaisia ihmisiä, jotka ovat tämän ohjeen tärkeänä pitäneet. Itse kuitenkin uskon, että ajan saatossa lapsiluku muuttuu keskiarvolla lapsi/sukupolvi. Suuria perheitä tulee myös olemaan, ja hyvä niin. Mutta hyvä on myös niin, että ihmisiltä kaadetaan yksi turha uskon este pois. Kun ihminen saa vapaasti uskoa, se lisää luottamusta Jumalaan.
Pitäisin avainhenkilöinä suurperheiden äitejä, joilla on suuri mahdollisuus vaikuttaa siihen mitä he tyttärilleen kertovat. Kertovatko tyttärilleen totuuden vai muunnellun totuuden, antavatko vapaasti valita, vai kehottavatko kyselemättä ja kuuliaisesti noudattamaan annettuja neuvoja.
Tämä meni ohi aloituksen aiheen, mutta yhteys on kuitenkin olemassa. Pahoittelen aiheesta sivuun vedättämistä, hys.
sanalle on kaiken tärkein. Raamattu antaa selvät ohjeet ja opetukset, ja vielä lupaa siunauksen kuuliaiselle. Raamatun sana on Pyhää Jumalan sanaa, ei ihmisten keksimää.
Laitatko lyhyesti ja selkeästi nämä ohjeet ja opetukset? Uskon kyllä että Raamatun Sana on Pyhää Jumalan Sanaa.
nostaa niskakarvat pystyyn!!! Vetoamalla kuuliaisuuteen ympäripyöreästi. Kuuliainen on se, joka laukaisee joka kerta "aseen", vaikka tappava luoti saattaa osua. Venäläistä rulettia on seksielämä ilman ehkäisyä tilanteessa, jossa ei jaksa enempää.
Uupumus kuulemma vaatii hoitoa, mutta sitä ei ole kaikestapäätellen kanssasiskojen mielestä ehkäisy!
Juuri tämän minä halusin lukea kokonaisuudessaan ja eiryisesti sydäntäni lähellä on tämä:
"Pitäisin avainhenkilöinä suurperheiden äitejä, joilla on suuri mahdollisuus vaikuttaa siihen mitä he tyttärilleen kertovat. Kertovatko tyttärilleen totuuden vai muunnellun totuuden, antavatko vapaasti valita, vai kehottavatko kyselemättä ja kuuliaisesti noudattamaan annettuja neuvoja."
Tämä on todella hvyin keskeinen kysmys. Miten tytöt kasvatetaan. Ja miten heidän omanarvon tuntonasa ym rakentuvat lapsuudesta lähtien.
Trendihän on vl pitkälti se että tytöt ovat äidin apulaisia ja pikku äitejä. Mutta onko se oikein?
Pyhä Jumalan Sana on elämän ylin ohje.
Haluatko sillä hysiä lyödä vai nostaa?
Mikä viesti niistä tällaisia asioita sanoo? Luin ketjun kahteen kertaan enkä löytänyt.
Missä viestissä näin on sanottu? Luin ketjun kahteen kertaan enkä löytänyt.Lainaus;
Mopin palstalla olevasta ketjusta jonka on avannut joku T....100 - ketju käsitelee vl sekusaalisutta...
Jäimme siis siihen että totesit (nimimerkkiäsi en muista) tuolla toisella palstalla olevassa ketjussa erään nimimerkin (naisen) konenteista että ...
Hän on löytänyt sen aidon biologis-geneettisen seksuaalisuuden joka toteutuu emona olemisen ja hoivaamisen kautta. Ja että ääneen kun ei tänä päivänä saa sana että lapsi menee aina miehen edelle jne...
Toinen on mopin palstalla ja sen on avannut tuo T...100 nimimerkki. Ja sitten kalastelin keskustelun jatkoa siltä ihmiseltä jonka kanssa juttu jäi kesken kun ketju poistui...
Eli ap avaus täällä oli tehty tuosta mopin palstalla olevasta viestistä. Ja minä taas viittasin täällä oleeseen keskustelukumpaniini.
Just sitä, että missä mopin palastan viestissä noin kirjoitetaan. Kun minä en sellaista löydä ja tahtoisin lukea sen ihan itse kokonaan.
jos löydän
http://p2.foorumi.info/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta/viewtopic.php?t=988
Tuon juuri luin, mutta ei siellä puhuttu sellaisista asioista kuin avauksessa oli. Olet varmaan jostakin muualta napannut aiheen.
täältä josta puhuin... joten en voi linkkiä siihen ketjuun anataa vaikkakin tämä keju alkaakin ikäänkuin väärästä kohtaa...
hys