Halonen ennenaikaiselle eläkkeelle

prä

Miksi meidän pitää sietää inhottavaa Halosta presidenttinä? Ei ole meidän kaikkien presidentti.Miksi eduskunnan puhemiehen tuloa linnaan ei näytetty?Halonen vai Jungner?Molemmat erotkoon ja heti. Suurin moka 6.12.2007.

2

325

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kotitarveajattelija

      Onhan meidän siedettävä sitä Halosta, kun naisbuumi-hurmoksessa valtaosa väestöstä hänet asemaansa halusi. -Toki jo ennalta valtaoikeuksia oli rukattu siihen malliin, ettei kovin kummallista tuhoa voisi aiheuttaa. Edistyneisyyden merkkinä pidetään, ettei sukupuoli saa määrittää ihmisen arvoa ja jos asia koetaan kovin tärkeäksi, ei muilla arvoilla silloin ole niin merkitystä. Suomessa enemmistö kansasta on naisia ja ajankuvaan kuuluu, että nyt vaaditaan hyvitystä miljoonan vuoden sortovelasta, jonka tulisi tämän sukupolven aikana kuitata. Itse en muista sortaneeni koskaan ketään, mutta sillähän ei ole merkitystä. -Ei muuten koko sukupuolivallankumouksessa ole järjen tai oikeudenmukaisuuden hiventä, mutta kuuluu jotenkin tähän epäloogiseen ja arvojarepivään aikaan. -Tarja on ihan tarpeellinen ajettaessa koko presidentti-institutiota alas. Eihän Vigdisin jälkeen kukaan enää edes tiedä Islannin presidentin nimeä.
      Muuten; Jungner-ressukka yrittää tehdä parhaansa pinteessä, mihin edeltäjät ja eduskunta hänet kiilasivat

      • mut 3 kpl??

        näitä vasuri pressoja riittää jo.ny on aikaa vaihtaa oikea ihminen ja SINI-VALKOINEN presidentti joku mannerheimin ja UUK tyyppinen tosi ÄIJÄ.olis good.täällä asuu n 50.000 venäläistä ja muut päälle huh huh. on muuten lehtitietoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      72
      1160
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      78
      822
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      635
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      29
      608
    Aihe