Kahden vessan

Hain ruotsista veneen, jossa on kaksi vessaa, mutta ei septiä.
Kuinka pitkä voi septin putken veto olla, ja voiko putki koukata pilssin kautta. Onko riskinä että alakurviin jää tavaraa ja tukkeutuu, vessat kun ovat vastakkaisilla puolilla venettä.
Vai onko järkevämpää laittaa omat säiliöt ja imut?
111322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jos ei septitankkia ole ollenkaan, kannattaa ilman muuta vetää yksi tankki keskelle, jos vain mitenkään mahdollista. Yksi läpivienti kansiyhteelle on ilman muuta parempi, kuin kaksi sellaista.

Äänestä

Itse lasken pääasiassa paskat mereen ja harvoin käytän imutyhjennystä. Septin jälkeen oli pakko tehdä mutkaa alaspäin. Yksi syksy tähän mutkaan oli kertynyt paskapaperia niin, että tukkeutu tuo letku. Pitkät vedot ovat huonoja ja aiheuttavat epävarmuutta.

Äänestä

Tee pienet lain kirjaimen täyttävät tankit kummallekin pöntölle. Eikä tietääkseni missään sanota että imuyhteen pitäisi olla kannella. Yhtä teoreettisesti kuin että yleensäkään kukaan haluaisi lutrata imutyhjennyskoneen paskaletkujen kanssa, letkun voi vetää tankille avoimesta ikkunasta. Yleensä venevessat eivät tukkeennu, kun muistaa huuhdella pöntön tyhjäksi reilulla vesimäärällä, 10 litraa minimi.

Äänestä
  • Että pieni säiliö, ja sitten 10 litraa huuhteluun?
    Ja kuka haluaa viedä imutyhjennysputken sisälle veneeseensä?
    Minä en laita septiä/imua lain takia, vaan koska se on fiksusti toimittu.
    En halua laskea enempää paskaa jo paskaisiin vesiimme.

    Äänestä

Tee yksi tai kaksi septiä, mutta aina asian varmistaa, jos jätät paperit laittamasta vessaan. Eri paperilaaduilla on isoja eroja siinä miten ne reagoivat veteen. Meillä meni pari kertaa vessa tukkoon ja avaaminen oli aika p-mainen homma kaikin puolin. Sitten eräs kokeneempi pariskunta neuvoi, että laittakaa vessaan pieni muovipussi, jonne sujautatte käytetyt paperit. Pussin hävitätte samalla kun muunkin keittiön roskiksen. Ihmisen jätökset menevät pumpun läpi kulkiessaan niin pieneksi, että tukkeutumisen vaaraa ei enää ole. Suosittelen tätä menettelyä.

Äänestä

Minä kyllä tekisin toisesta vessasta vaikkapa vaatekaapin tai jotain. Monella meistä on kotonakin vain yksi vessa, miksi niitä veneessä pitäisi olla kaksi?!

Äänestä
  • Sinähän voit sontia vaikka ämpäriin.
    Meillä 6 hengen perhe (2 teini-ikäistä) on kyllä ihan molemmille vessoille käyttöä.
    Kotona niitä on 3.

    Äänestä

  • Ei ollut kysymys kirjoitti:

    Sinähän voit sontia vaikka ämpäriin.
    Meillä 6 hengen perhe (2 teini-ikäistä) on kyllä ihan molemmille vessoille käyttöä.
    Kotona niitä on 3.

    itse laittaisin molempiin vessoihin oman, mahdollisimman pienen säiliön. Letkutus kannattaa suunnitella niin että venttiilien normaaliasento, eli paska suoraan mereen toimii ilman häiriöitä. Oikein rakennettuna ei tarvitse säiliötä koskaan altistaa WC jätöksille, vaan se täyttää puhtaana ja tyhjänä katsastusmiehen tarkastuksen, joka onkin ainoa syy paskatankin jälkiasennukseen.

    Äänestä

  • molempiin kirjoitti:

    itse laittaisin molempiin vessoihin oman, mahdollisimman pienen säiliön. Letkutus kannattaa suunnitella niin että venttiilien normaaliasento, eli paska suoraan mereen toimii ilman häiriöitä. Oikein rakennettuna ei tarvitse säiliötä koskaan altistaa WC jätöksille, vaan se täyttää puhtaana ja tyhjänä katsastusmiehen tarkastuksen, joka onkin ainoa syy paskatankin jälkiasennukseen.

    On niin vaikea ajatella ja käyttäytyä järkevästi?
    Onko niin vaikea noudattaa sääntöjä.
    Tuollaiset ääliöt pilaa veneilijöiden maineen, ja meret.

    Äänestä

Mietin pitkään miten tehdä. 2 septiä, 2 imutyhjennysaukkoa, ei hyvä.

Laitoin septitankin veneen takaosassa olevaan "varastoon" vesilinjan yläpuolelle. Takavessasta matkaan n. 2,5 m etuvessasta 6-7 m. Etuvessan putki todellisuudessa reilut 7 m. Tekee ensin korkean joutsenkaulan, kuten alunperinkin. Sitten haaroitin, jolla voi valita meneekö tavara vanhasta reiästä suoraan ulos vai septiin. Letku menee pilsissä ja moottoritilan kautta tankille. Nousee moottoritilassa n. 1 m ylöspäin ja sitten lähes vaaterissa (pientä laskua) septin yläosan yhteestä sisään.

Takavessan tavarat menee siis aina septiin, etuvessan voi valita. Septi tyhjenee omalla paineella tai imutyhjennyksellä. Toimii hyvin.

Letkut voi hyvin olla tuollaisia liki 8 metrisiäkin. Es. Nauticat 521:ssä septi keskellä venettä pilsissä ja molemmista vessoista matkaa yli 6 m mutkat. Pitkät letkut voi aiheuttaa, että vessa on raskas pumpata, mutta itse en ole havainnut. Vessan valmistajat taitava luvata nostokorkeudeksi 3 m, matkan pituudesta en ole löytänyt tietoja. Pitkissä letkuissa runsas huuhtelu tyhjennyksen yhteydessä on hyvä tehdä. Ja osta parasta letkua mitä rahalla saa.

Äänestä
  • Vastauksesta.
    Kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Septi. kirjoitti:

Hain ruotsista veneen, jossa on kaksi vessaa, mutta ei septiä.
Kuinka pitkä voi septin putken veto olla, ja voiko putki koukata pilssin kautta. Onko riskinä että alakurviin jää tavaraa ja tukkeutuu, vessat kun ovat vastakkaisilla puolilla venettä.
Vai onko järkevämpää laittaa omat säiliöt ja imut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu