Taasen valvon täällä jossain
sinä yksin aatoksissain.
Pohdin, mietin kaiken aikaa
aidon rakkauden taikaa.
Miksi aina käypi näin?
Se on ihan nurinpäin!
Jos kerran jossain Hänet kohtaa
miksi turmioon se johtaa -
vaikka taru kertoo toista?
Se on kyllä aikamoista!
Tarun mukaan onnensiivin
armaan syliin riemuin hiivin.
Onni, lempi kukoistaa –
eipä ole kauniimpaa!
Hälle oma armas, tärkein
olen aina etukärkeen.
Jos suru, murhe joskus voittaa
ne pienet, hellät sanat poistaa.
Jalkani jos lipsahtaa,
mua käsivarret kannattaa.
Lohtua ja luottamusta
löytyy aina uskotusta.
Elämä on ihanaa
kun Hän mua rakastaa!
Mutta:
Aatos kaunis tarussain
pelkkää satua on vain!
Mielikuvituksen tuomaa,
yksin harhaa, unen luomaa!
Todellisuus onkin toinen -
eikä yhtä aurinkoinen!
Suru, kaipuu mielen täyttää,
kaikki harmaalta vain näyttää.
Yksin istun, katson kuuta,
mielessä ei ole muuta
kuin aatos jostain kaukaisesta,
onnesta ja rakkaudesta.
Mieli musta seuranani
kuljen, ootan onneani.
Ei päivä paista elämään,
aina vaan on sadesää.
Toisille kun hymyn heitän,
aidot tunteeni näin peitän,
narraan, juksaan hyvin heitä -
itken ilman kyyneleitä.
Sisintäni paleltaa,
lämpöä en mistään saa.
Mieli on niin pikimusta,
elo ilman tarkoitusta.
Tämäkö on rakkautta…?
Surullista… mutta totta!
Nyt mun täytyy nenä niistää –
turha tunteitansa kiistää.
Tää on sitä aitoa,
ainutta ja jaloa!
Tähän vielä pienen aatteen
Laitan kera toiveen saatteen:
Armaani, jos miettein kantoi
luoksesi sun kautta rantoin,
sulle kuiskaan allapäin:
Älä jätä mua näin!
Yhtä vielä toivon vain -
olisit mun tukenain!
sinä yksin aatoksissain.
Pohdin, mietin kaiken aikaa
aidon rakkauden taikaa.
Miksi aina käypi näin?
Se on ihan nurinpäin!
Jos kerran jossain Hänet kohtaa
miksi turmioon se johtaa -
vaikka taru kertoo toista?
Se on kyllä aikamoista!
Tarun mukaan onnensiivin
armaan syliin riemuin hiivin.
Onni, lempi kukoistaa –
eipä ole kauniimpaa!
Hälle oma armas, tärkein
olen aina etukärkeen.
Jos suru, murhe joskus voittaa
ne pienet, hellät sanat poistaa.
Jalkani jos lipsahtaa,
mua käsivarret kannattaa.
Lohtua ja luottamusta
löytyy aina uskotusta.
Elämä on ihanaa
kun Hän mua rakastaa!
Mutta:
Aatos kaunis tarussain
pelkkää satua on vain!
Mielikuvituksen tuomaa,
yksin harhaa, unen luomaa!
Todellisuus onkin toinen -
eikä yhtä aurinkoinen!
Suru, kaipuu mielen täyttää,
kaikki harmaalta vain näyttää.
Yksin istun, katson kuuta,
mielessä ei ole muuta
kuin aatos jostain kaukaisesta,
onnesta ja rakkaudesta.
Mieli musta seuranani
kuljen, ootan onneani.
Ei päivä paista elämään,
aina vaan on sadesää.
Toisille kun hymyn heitän,
aidot tunteeni näin peitän,
narraan, juksaan hyvin heitä -
itken ilman kyyneleitä.
Sisintäni paleltaa,
lämpöä en mistään saa.
Mieli on niin pikimusta,
elo ilman tarkoitusta.
Tämäkö on rakkautta…?
Surullista… mutta totta!
Nyt mun täytyy nenä niistää –
turha tunteitansa kiistää.
Tää on sitä aitoa,
ainutta ja jaloa!
Tähän vielä pienen aatteen
Laitan kera toiveen saatteen:
Armaani, jos miettein kantoi
luoksesi sun kautta rantoin,
sulle kuiskaan allapäin:
Älä jätä mua näin!
Yhtä vielä toivon vain -
olisit mun tukenain!
Vastaukset 4
Vanhimmat
sulla, muistaakseni miehelle, kun ehkä aiemminkin laitoin saman tyylisen. Eli ei mulle
;( Mutta ihana on...
vaan juoksee.. ei voi mitään. Täytyy antaa ajatuksien tulla ulos, mitäpä niitä sisällään pitämään. Kiva että siinä sivussa voi toisia ilahduttaa.
että laitoit samantyylisen, tuonne tuli virhe...
Kyllä oli ihana runo.
Tosi rakkautta.
-T-