Abortti

Kun ensimmäinen lapsemme syntyi, olimme köyhiä opiskelijoita.
Minulla ei ollut edes varaa syödä koulun ruokalassa, jonotimme sossun luukuilla, leipäjonossa jne.
Vähitellen olot alkoivat kohentua ja nykyään kuulumme ylempään tuloluokkaan.

Vaan kertaakaan en ole ollut sitä mieltä että lapsillamme olisi yhtään parempi olla kuin oli silloin, toki vanhemmilla on helpompaa, kun ei joka laskusta tarvi murehtia. Rahan tuo helppoutta, ja onnellisuuttakin vain hivenen. Oikea onnellisuus muodostuu ihan muusta kuin rahasta.

Silloin ei ollut edes yhteen kännykkään varaa, nyt niitä on perheessä 6.
Autoa ei ollut, nyt niitä on 2 uutta.
Veneistä ei voinut edes haaveilla, niitäkin on nyt 2. lapissa käydään n. 4 kertaa vuodessa laskettelemassa, ja ulkomailla ainakin kerran vuodessa.

Onko lapsemme onnellisempia, eivät varmaankaan.
Elämä on helppoa, kaikkea on, mistään ei ole pulaa, parhaansa mukaan saa kasvattaa lapsista empaattisia ja ajattelevia.

Minä kasvoin "köyhistä" oloista, ja olen erittäin onnellinen että minunkaan äitini ei tehnyt aborttia, vaikka rahaa ei ollutkaan.
Kyllä nyt katuisin, jos olisin tuon esikoisemme tappanut silloin nuorena rahan takia, en pahempaa ristiä kannettavakseni keksisi.

Tunsin yrittäjiä, jotka 90-luvun laman kourissa tappoivat itsensä, siis rahan takia. En ole koskaan keksinyt tyhmempää syytä tappaa itsensä tai muita kuin raha. Lapsi tuo 100 kertaa enemmän onnea kuin 100 000€ rahaa. Kun on tiukkaa, rahat loppu, laskunippu täynnä punaisia kirjeitä, vuokra myöhässä jne..., ei mikään rauhoita mieltä kuin katsoa kun oma pieni lapsi nukkuu lapsen viatonta unta, ei hänellä ole huolta laskuista tai vuokrasta, vanhempien rakkaus on hänelle tärkeintä, ei raha, ei asuinalue.

Nykyään vaan tuntuu että vanhemmilta puuttuu kyky empatiaan, ajatellaan vain itseä, kondomia ei käytetä koska ei seksi tunnu hyvältä, lasta ei haluta koska ei ole rahaa, abortti tehdään koska "elämä" on edessä, mutta mitä on elämä jos ei ole ketään kenen kanssa jakaa se?
13557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Erittäin köyhän perheen lapsena koin asian aivan toisin. Kannoin koko lapsuuden ja nuoruuden syyllisyyttä olemassa olostani. Vanhemmillani oli todella rankkaa köyhyytemme tähden, he eivät olleet onnellisia, enkä ollut minäkään. Köyhyys söi perheestämme kaiken ilon, onnen ja jäljelle jäi kärsimys. Itseasiassa olen vanhemmilleni vihainen siitä miten vastuuttomasti he tekivät lapsia, kun heistä ei kuitenkaan ollut huolehtimaan fyysistä saati sitten henkisistä tarpeistamme. Jos äitini olisi käyttänyt ehkäisyä tehokkaammin tai abotoinut meidät olisi maailmassa ollut vähemmän murhetta. Se jota ei ole olemassa ei kärsi eikä sure!

Lapsia ei pidä hankkia vain koska se on tapana, tai koska vahinko käy!

Äänestä
  • kuin sinulla, mutta olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä. Omassa lapsuudenkodissani oli köyhyyttä, mutta silti onnea, joka peitti alleen kaiken köyhyyden tuoman murheen. Samoin nykyinen perheeni (mies kaksi lasta ja minä) aloitti taipaleensa minimituloisena ja varmasti köyhyysrajan alapuolella elävänä, mutta silti se oli onnellista aikaa- todella onnellista!

    Monet köyhät ovat onnellisia ja rikkaat täysin onnettomia, kuten varmasti tiedät! Kyse on paljon muustakin kuin rahan ja tavaran määrästä tai sen puuttumisesta...

    Äänestä

  • erilainen kokemus kirjoitti:

    kuin sinulla, mutta olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä. Omassa lapsuudenkodissani oli köyhyyttä, mutta silti onnea, joka peitti alleen kaiken köyhyyden tuoman murheen. Samoin nykyinen perheeni (mies kaksi lasta ja minä) aloitti taipaleensa minimituloisena ja varmasti köyhyysrajan alapuolella elävänä, mutta silti se oli onnellista aikaa- todella onnellista!

    Monet köyhät ovat onnellisia ja rikkaat täysin onnettomia, kuten varmasti tiedät! Kyse on paljon muustakin kuin rahan ja tavaran määrästä tai sen puuttumisesta...

    Varastin epähuomiossa nimimerkkisi, kirjoittamalla sen osaksi lausetta... anteeksi!

    Äänestä

  • Siinä, millaisen itsetunnon lapsilleen kasvattaa, sinulle ei ilmeisesti kehittynyt kovin hyvää itsetuntoa.
    Harmi että teidän perheessänne raha oli ainoa syy onneen, erittäin harmi.
    Kaikilla ei onneksi ole niin.

    Äänestä

olivat niin itsekkäitä, etteivät hankkineet lapsia. Nytkö on kiva välillä käydä tuomitsemassa ne, jotka ovat niin itsekkäitä, että tekevät abortin siksi, että eivät halua lapsia köyhiin oloihin.
Tuleeko sinulle siitä jotenkin ylevämpi olo, kun sinä olet sentään ollut niin hyvä ihminen aikoinasi?

Äänestä
  • Minulle ainakin tulee hyvä ja ylevä mieli siitä, että olen kantanut vastuuni, enkä luikkinut sitä pakoon!

    Äänestä

  • ei-abortoinut kirjoitti:

    Minulle ainakin tulee hyvä ja ylevä mieli siitä, että olen kantanut vastuuni, enkä luikkinut sitä pakoon!

    olethan sinä muita parempi. Varmaan on kiva käydä välillä aborttipalstalla tuomassa sitä esiin?

    Äänestä

Odotin loppuun saakka sitä, että miksi?

Onko joku joskus tehnyt abortin rahan takia, vai mikä syy tämän kertomiseen oli?

Onko taas joku sekaannus sosiaalisten ja taloudellisten syiden välillä?

Sosiaalinen syyhän voi olla, että haluaa tarjota lapselleen rahakkaasti turvatun tulevaisuuden. Ja kun rahaa ei mielestään siihen riittävästi ole, niin haluaa abortin. Siis sosiaalinen syy ei ole talous; eli rahaa ei yksinkertaisesti ole elättää lasta, vaan sosiaalinen syy on, että nainen HALUAA muunlaisen lapsuuden lapselleen.

Sinä et halunnut muunlaista lapsuutta lapsellesi. Ihmettelen siis suuresti miksi sinun olisi ilmeisesti pitänyt haluta, sillä ilmeisesti oletat, että jonkun mielestä sinun olisi pitänyt abortti tehdä raha-asioittesi takia?

Todellisista rahaongelmista/taloudellisista vaikeuksista kärsivät ihmiset harvemmin aborttia pystyvät tekemään ollenkaan, sillä sekin maksaa. Ja heidän kärsimyksensä syvenee lisääntyvien lapsien takia. Mutta tällöin ei puhuta mistään hyvinvointiyhteiskunnasta, vaan kolmansista maista...

Äänestä

Sinulla on ollut muut perusasit silloin kunnossa, olet voinut henkisestikin hyvin. Kaikilla ei ole tätä etuoikeutta. Toivottavasti olet kyennyt sitä arvostamaan.

Joillain ei näet ole sitä opiskelupaikkaa edes, josta valmistua ylempää tulokuokkaan. Jollain ei ole toista puolisoa turvanaan. Raskaus on voinut alkaa vahinkona tai jopa väkivallan seurauksena.

Itse neljän lapsen äitinä tiedän ettei asiat mene aina niinkuin on ajatellut ja toivonut. Siksi ei meidän muiden tulisi enää lisätä aborttiin päätyvien tiskaa. Se on kuitenkin erittäin henkilökohtainen vaikea päätön. Joka siihen päätyy kantaa asiaa koko lopun elämäänsä mukanaan. Itse en halua olla kääntämässä veistä kenekään haavassa, enkä myöskään toimia tuomarina, onko asianomainen menetellyt oikein vai väärin.

Äänestä
  • Opiskelupaikkaan, köyhillä ja rikkailla.
    Se on paskapuhetta että ei olisi.

    Äänestä

  • OIkeus. kirjoitti:

    Opiskelupaikkaan, köyhillä ja rikkailla.
    Se on paskapuhetta että ei olisi.

    Tottakai peruskouluun. Mutta kaikki eivät välttämättä saa sitä jatko-opiskelupaikkaa. Siihen ei ole mitään lakiin kirjattua oikeutta, tyyliin kaikille halukkaille on oltava lääkärikoulutukseen mahdollisuus jne....

    Äänestä

  • oikeutta.. kirjoitti:

    Itsestään kiinni, jos älynlahjat ei riitä niin ei siihen auta raha eikä muukaan.

    Äänestä

  • oikeutta.. kirjoitti:

    Tottakai peruskouluun. Mutta kaikki eivät välttämättä saa sitä jatko-opiskelupaikkaa. Siihen ei ole mitään lakiin kirjattua oikeutta, tyyliin kaikille halukkaille on oltava lääkärikoulutukseen mahdollisuus jne....

    Valtio tarjoaa JOKAISELLE nuorelle peruskoulun jälkeisen ammattikoulutuksen tai korkeakoulupaikan. Pakottaa tähän ei tosin voida, joten koulutuksen hylkäävät ovat tehneet tämän päätöksen itse.

    Koulutus ja työ tarjoavat kaikille, viimeistään tulonsiirtojen jälkeen, tarvittavan elintason täysin riippumatta lapsien lukumäärästä.

    Siksi koulutuspaikan tai tulevisuuden puute EI ole abortin syy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rahan takia kirjoitti:

Kun ensimmäinen lapsemme syntyi, olimme köyhiä opiskelijoita.
Minulla ei ollut edes varaa syödä koulun ruokalassa, jonotimme sossun luukuilla, leipäjonossa jne.
Vähitellen olot alkoivat kohentua ja nykyään kuulumme ylempään tuloluokkaan.

Vaan kertaakaan en ole ollut sitä mieltä että lapsillamme olisi yhtään parempi olla kuin oli silloin, toki vanhemmilla on helpompaa, kun ei joka laskusta tarvi murehtia. Rahan tuo helppoutta, ja onnellisuuttakin vain hivenen. Oikea onnellisuus muodostuu ihan muusta kuin rahasta.

Silloin ei ollut edes yhteen kännykkään varaa, nyt niitä on perheessä 6.
Autoa ei ollut, nyt niitä on 2 uutta.
Veneistä ei voinut edes haaveilla, niitäkin on nyt 2. lapissa käydään n. 4 kertaa vuodessa laskettelemassa, ja ulkomailla ainakin kerran vuodessa.

Onko lapsemme onnellisempia, eivät varmaankaan.
Elämä on helppoa, kaikkea on, mistään ei ole pulaa, parhaansa mukaan saa kasvattaa lapsista empaattisia ja ajattelevia.

Minä kasvoin "köyhistä" oloista, ja olen erittäin onnellinen että minunkaan äitini ei tehnyt aborttia, vaikka rahaa ei ollutkaan.
Kyllä nyt katuisin, jos olisin tuon esikoisemme tappanut silloin nuorena rahan takia, en pahempaa ristiä kannettavakseni keksisi.

Tunsin yrittäjiä, jotka 90-luvun laman kourissa tappoivat itsensä, siis rahan takia. En ole koskaan keksinyt tyhmempää syytä tappaa itsensä tai muita kuin raha. Lapsi tuo 100 kertaa enemmän onnea kuin 100 000€ rahaa. Kun on tiukkaa, rahat loppu, laskunippu täynnä punaisia kirjeitä, vuokra myöhässä jne..., ei mikään rauhoita mieltä kuin katsoa kun oma pieni lapsi nukkuu lapsen viatonta unta, ei hänellä ole huolta laskuista tai vuokrasta, vanhempien rakkaus on hänelle tärkeintä, ei raha, ei asuinalue.

Nykyään vaan tuntuu että vanhemmilta puuttuu kyky empatiaan, ajatellaan vain itseä, kondomia ei käytetä koska ei seksi tunnu hyvältä, lasta ei haluta koska ei ole rahaa, abortti tehdään koska "elämä" on edessä, mutta mitä on elämä jos ei ole ketään kenen kanssa jakaa se?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu