Moi!Olen 2v kaksosten isä.Kysyisin onko "normaalia" että kaksosten isien pitäisi vaan olla kaiken aikaa kotona nyhrätä sohvalla,myös päiväuniajat eli ei ikinä omaa aikaa,aikaa harrastuksiin edes silloin kun lapset nukkuisi.Töitä teen ja lapsia vahdin.Kaikki aika perheen parissa,kavereita ei enää ole.
vankila???
10
2371
Vastaukset
- on?
Kyllähän ihmisellä pitäisi olla myös omaa aikaa, edes pikkasen joka päivä, että jaksaisi taas. Kaksosissa on kyllä paljon 'työtä'. Sinun pitäisi äidin kanssa sopia, miten molemmat saisitte omaa aikaa ja hengähtää.
- -nainen-
Tässä sitä onkin kysymystä kerrakseen. Itselläni oli aikoinaan kaksoset ja perheeseen kuului myös tuolloin pari vuotias esikoinen :)
Eli tuntui, että vuorokaudessa pitäisi olla 26 tuntia, että kaiken saisi tehtyä.
Syöttämistä,
siivoamista,
pyykinpesua,
leipomista,
neuvolassa käyntiä,
pukemista,
riisumista,
ulosmenoa,
sisääntuloa,
vannausta,
vaipanvaihtoa,
päiväunia,
vellinkeittoa,
nenänniistoa,
pyllyn pyyhkimistä,
lelujen keräämistä,
kaupassa käyntiä,
ruuanlaittoa,
kyynelten pyyhkimistä,
polvien ja pikku havereidn paikkausta,
iltasatuja,
"pikkukakkosia"
jäähtyneitä kahveja
ja puhumattomia puheluita.
Sellainen oli äidin osa, silloin kun oli lapset pieniä ja niitä oli 3 kerrallaan.
Ei vapaapäiviä, ei vapaa-aikaa, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Nyt ne on jo isoja ja niillä on välillä ikävä minua :) Ja minulla niitä.- "puolisko"
Ja tässähän se tuli.. mitä se naisen osa on sielä kaksos perheessä. Ensiksikin.. jos niitä koti töitä voitaisiin vähän katsoa ja jakaa molemmille, niin josko sitten sitä voitaisiin katsoa jäisikö sitä aikaa kenties vielä harrastuksiin tai puhumattakaan niihin muihin "omiin projekteihin" Meillä mies haluaisi mennä ja tulla harrastuksiin ja ym. omiin puuhiinsa niin kuin tahtoo ja tuosta hyvästä listasta ei moneenkaan hommaan ota osaa. MISSÄ PUOLISON VAPAA-AIKA.Eiks ole aika hyvä kysymys?
- -nainen-
"puolisko" kirjoitti:
Ja tässähän se tuli.. mitä se naisen osa on sielä kaksos perheessä. Ensiksikin.. jos niitä koti töitä voitaisiin vähän katsoa ja jakaa molemmille, niin josko sitten sitä voitaisiin katsoa jäisikö sitä aikaa kenties vielä harrastuksiin tai puhumattakaan niihin muihin "omiin projekteihin" Meillä mies haluaisi mennä ja tulla harrastuksiin ja ym. omiin puuhiinsa niin kuin tahtoo ja tuosta hyvästä listasta ei moneenkaan hommaan ota osaa. MISSÄ PUOLISON VAPAA-AIKA.Eiks ole aika hyvä kysymys?
Tätäpä juuri tarkoitin. Usein se mies ajattelee kuitenkin niin, että kun äiti ei käy missään kodin ulkopuolella TÖISSÄ. Niin hän on ikään kuin LOMALLA siellä kotona.
ÄitiysLOMA monikkoperheissä ei todellakaan ole mitään LOMAA. Eikä "monikkojen" äideille kasva ylimääräistä käsiparia selkäpuolelle. Eli kaikki mahdolliset kädet ovat tarpeellisia, kun lapset ovat pieniä.
Siinä joutuu molemmat vanhemmat aluksi tinkimään omista harrastuksista. Koska vuorokaudessa ei riitä tunteja, kun vanhempienkin on joskus nukuttavakin.
- minun
miehellä on sitä omaa aikaa..Vuosi sitten oli näin: kaksoset oli vastasyntyneitä, poika 2 v ja tyttö 3v!Ja kuitenkin päästim meihen mökkilomalle viikonlopun yli! Kyllä kaikki sitä lomaa tarvii ( myös äiti)!Nyt meillä on näin:Poika täytti 3 ja tyttö on neljä kaksoset täytti vasta vuoden.Miehellä on kaksi työpaikkaa (toinen on yötyö ja toinen on päivä) ja kuitenkin saadaan mahtumaan omaa aikaa ja nukkumiset erikseen! Sitä täytyy vaan olla luova! Voihan se olla raskasta mutta täytyy saada välillä muutakin kun olla vaan kotona. Mieheni harrastaa kalastusta ja varsinkin kesällä hänellä on omaa aikaa oikein kunnolla.Silloin hän jopa on viikonlopunylikin poissa kotoa..MInä en kyllä minnekkääm lähe yöksi mutta eipäs mua paljoo kiinnostakkaan! Puhu sun vaimos kanssa, muuten suhde voi ajaa karille!
- Nautilus2
Olisiko mahdollista hieman jakaa aikaa, että sekä sinä että äiti saisitte välillä omaakin aikaa? Sitä kyllä molemmat tarvitsevat (kokemusta on...)
Ja jos saisitte jonkun hoitamaan lapsia illaksi tai kahdeksi? Saisitte yhteistäkin aikaa, ettette toisianne unohtaisi.... - tupla
Uskomatonta mutta totta.. meillä keskustellaan aivan samoista asioista. sanonpa vaan kokemuksesta 2,5v kaksospoikien äitinä, että jaksaminen voi siellä vaimollakin olla aivan äärirajoilla.. Se "vapaa-aika" siellä kotona on täynnä kaikkea mahdollist ruuanlaitosta siivoamiseen, pyykinpesuun yms. Itse "saan" mahdollisuuden lähteä harrastamaan =lenkille, jos otan lapset mukaan. ei äidillä kotona lomaa tai vapaa-aikaa ole. valvon yöt (pojat heräsivät 2v vielä n 4krt/yö/henkilö)ja päivät jos tarvitsee ja vaikka itse olisi sairas on silti yritettävä jaksaa. Ei siinä mies aina heräile vaikka kuinka herättelee. sitten sitä onkin jo niin hereillä itse, että sama jos vaihtaa ite sen vaipan tms.
Yritän kovasti ymmärtää tätä miesten ajattelua, muttei tunnu onnistuvan.Olishan se äidinkin kiva hoitaa sitä sosiaalista puolta yhtä vaikeaa se hänellekin on.
Totta että ystäville aikaa ei tahdo olla. puhelin on kuitenkin keksitty, eikä sen yhteydenpidon tarvitse olla vaan yksipuolista.Kyllä kai ne ystävätkin voivat kyläillä, vai pitääkö miesten ja naisten tavata aina erikseen.. aikansa kutakin, ymmärrän kyllä kokemuksesta että edes monet yhden lapsen äiditkään eivät voi ymmärtää miten paljon työtä 2 samanikäistä teettää..- edellinen
Ulkopuolinen ei voi millään ymmärtää millaista rumbaa kaksoset teettävät. (Joskus se isäkin kuuluu niihin ulkopuolisiin!!) Mutta toivottavasti alkuperäinen kysyjä ymmärtää sen:) Tai ainakin ku kaksoset nukkuu, voisit sanoa vaimollesi, että lähdepä ulkoilemaan tai mene nokosille, sinä hoidat kaksoset ku heräävät.. Kokeileppa!!
Meillä on mies ollut aina reppuhommissa eli ma-to poissa kotoa. (Ja saa siis nukkua yönsä heräilemättä ja lähteä aamuisin rauhassa töihin)Siinä sitten ite yrittää viikonlopun aikana ladata pattereita, että jaksaa taas seuraavan viikon. Mutta harvemmin on munkaan mies ees kehdannu sanoa, että nyt tarttis päästä harrastamaan!! Niistä sitte aina keskustellaan ja sovitaan yhdessä mihin kumpainenkin menee/pääsee. Vakituiset harrastukset on meillä jääny kokonaan, molempien omasta tahdosta ja yhteisestä päätöksestä.
Kerran oon ollu 4 päivää poissa (lomamatkalla) ja lapset jäi isän kanssa kotiin. Sillon mies vasta "ymmärsi" millasia mun viikot on. Kylläkin kun palasin kotiin, oli pyykkivuori valtava ja kämppäkin, noh, hieman sotkuinen ja mies kävi anopilla syömässä lasten kanssa.. Mut anyway.
Ei se oo ikuista. Meillä ollaan jo 5v ja vauva-ajasta selvinneenä kamppaillaan tytön tosi kovan uhman kanssa, jota on jo kestäny 3-vuotta. Mutta nyt voi mies jo lähteä harrastelemaanki useemmin..
- Nimetön
..en nimittäin 5v kaksoispoikien isänä oikein ymmärrä ininääsi. Että onkohan nyt minä-minä-minä hemmon tullut hankittua lapsia hiukka väärällä asenteella, statukseksi tai jotain..? Kannahan vastuusi ja tee velvollisuutesi, kyllä sitten papparaisena ehdit harrastaa yksin ihan tarpeeksi.
- millanoora
jaksanut, kun vasta nyt kysyt oman ajan perään. Todellakin tarvitset omaa aikaa!! Itselläni vanhin oli 3 v. kun syntyi kaksoset ja välissä 2v. Mieheni (myöhemmin paljastui asperger-aikuiseksi) lähti, kunkaksospojat olivat 6 vk vanhoja. Tilanne oli kuulemma hieman vaikea kontrolloida. Hän palasi, mutta katosi jälleen aika ajoin viikonkin reissuun. No vihdoin lähdettiin perheneuvolaan ja perheterapeutti sanoi, että tämä ei vetele. Sinun kysymyksesi on todellakin oikeutettu, koska en syytä edes lasteni isää eronkaan jälkeen hänen väsymyksestään. Mahtavaa, että olet ollut läsnä jo 2- vuotta ja nyt vasta kaipaat hieman omaa aikaa!! Sitä tarvitaan ja yritä saada sitä puhumalla, ex-miehelläni oli vaan vähän suurempi tarve omaan aikaan ja hänkin sen sitten sai tavalla tai toisella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1211718Olisi hauska tietää
Koska huomasit pitäväsi minusta? Itse taisin ihastua sinuun heti silloin kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Miehelle, jon621103Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota1441069En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v76900- 97895
Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?23861Minun on vaan päästettävä irti
Toiveesta. Satutan vain itseäni😥😔. Toivon sinulle pelkkää hyvää, eläthän elämäsi parasta aikaa, mutta en halua enää k37840Kertoisit jo
Rakastatko minua vai olenko käsittänyt väärin onko tämä vaan ystävyyttä tai kaveruutta? En haluaisi enää nolata itseäni42759Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin60745En koskaan saanut asiattomia kuvia!
Silloin kun olin vielä nuori, kukaan mies ei koskaan lähettänyt minulle asiattomia kuvia itsestään. Jos tiedätte mitä ta156721