uupunut ope

Kiitos edelliselle,vaikka en tuo ensimmäinen kirjoittaja olekaan.

Itse olenn kolmatta vuotta vakituisena yläasteen aineenopettajana toimiva nainen. Aiemmin olen olllut pätkätöissä useissa kunnissa ja kouluissa. Koen työni hyvin mielekkääksi, mutta aika raskaaksi. Olen vaihtanut koulu pätkätöiden merkeissä useasti, ja tämä on nyt siis kolmas vuoteni samassa koulussa.

Olen huomannut tässä muutaman vuoden kuluessa, että vanhemmat ovat muuttuneet yhä röyhkeämmiksi. Koenumeroista, numeroista, jopa aineenkirjoituksen arvosanasta tullaan lankoja pitkin huutaen, vaikka numerot on perusteltuja ja oikeudenmukaisesti annettuja.

Lisäksi tuntuu siltä, että kodin ja koulun yhteistyö on vuosi vuodelta heikompaa; omien kokemusteni ja kollgeoiden kokemusteni mukaan on hyvin hankalaa hoitaa asioita joidenkin vanhempien kanssa. Kun joutuu luokanvalvojan asemassa soittamaan oppilaan kotiin lapsen kiroilusta, jatkuvista myöhästelyistä ja poissaoloista, kiusaamisesta, varastelusta ja muusta ilkivallasta, ovat vanhemmat usein lapsensa puolella ja jopa syyttävät opettajaa valehtelijaksi.
Tässä on vaikeaa tuntea hyvää yhteistyötä kodin kanssa.

Monet vanhemmat ovat myös ihania ihmisiä, joiden kanssa vuorovaikutus sujuu hyvin ja rakentavia keskusteluja saadaan aikaan.


Lisäksi suuret opetusryhmät ja kaikki opetustuntien päälle kasaantuvat työt lisääntyvät vuosi vuodelta. Toki tunninvalmistelutöitä on ja pitääkin olla, mutta kaikenlaiset ylimääräiset yt-tunnit ja palaverit alkavat syödä miestä ja naista.

Työ olisi mahdollista saada paljon sujuvammaksi, kun asenteita muutettaisiin jo kotona koulumyönteisemmiksi, ja kouluissa panostettaisiin pienempiin opetusryhmiin. Nykyinen hektisyys ei palvele ketään. Tuntuu, että ollaan menty aikamoiseen liukuhihnameinikiin.

Esimiehiä minulla on ollut laidasta laitaan, yksi oli oikein mieleenpainuva, opettajia tukeva ihana rehtori. Toivottavasti hänenlaisiaan saadaan lisää.

Viihdyn kuitenkin työssäni ja aidosti pidän sekä opettamisesta että nuorista, heiltä saan paljon ajateltavaa ja opin myös itse uutta. En haluaisi vaihtaa alaa, mutta toivottavasti pian ymmärretään ylemmälläkin taholla tämä järjetön meno koulumaailmassa ryhmien koon, yms. suhteen.

Nuori opettaja

Olen aineenopettajan uraani aloitteleva, nuori opettaja. Opetusharjoittelut olivat mielestäni raskasta, mutta kuitenkin erittäin antoisaa aikaa. Pidin opettamisesta ja oppilaista, olin erittäin innostunut tulevasta työstäni.

Normaalikoululta paluu todellisuuteen oli rankka. Tunnen olevani enemmän kasvattaja kuin opettaja ja jokatuntiset yläkoulun käytännöistä muistuttamiset eivät kiehdo tippaakaan. "Hattu pois, karkit pois, purkka pois, takki pois..." Tätä tunnista tuntiin.

Yksittäisiä oppilaita joutuu kymmeniä kertoja erikseen kehottamaan avaamaan kirjan, ottamaan vihkon esille ja kaivamaan kynän repusta. Jos yksikään edellä mainituista on nyt edes mukana. Läksyjä ei tehdä, ja useinkaan ei ole mahdollista jättää oppilasta välitunnille niitä tekemään (valvonnat, monistamiset ym. muut hoidettavat asiat). Lisäksi välitunnille läksyjen pariin jääminen on usein jumalattoman kinaamisen takana - puhumattakaan siitä, että asiassa pitäisi myös päästä eteen päin.

Vaivannäköä vihataan ja kaiken pitäisi tulla valmiiksi pureskeltuna. Oman ajattelun opettaminen on usein työn ja tuskan takana. Tutkivan oppimisen metodeja en enää useinkaan uskaltaudu yrittämään - perinteinen sääntö-esimerkki -tyyli tuntuu valitettavasti toimivan paremmin.

Tasoerot ovat hämmästyttävät. Tuntuu, että kahdeksikon oppilaita on entistä vähemmän. Eriyttäminen tuottaa lisää päänvaivaa: miten saada kaikki oppimaan, mutta niin, etteivät nohevimmat tylsisty?

Oppilaiden käytös jaksaa myös hämmästyttää tunnista toiseen. Olen kuitenkin opettaja, en äiti, joten epäkohteliaisuus ja joskus jopa suoranainen vittuilu voisivat kiitos jäädä luokkahuoneen ulkopuolelle. Huumorilla pärjää pitkälle, mutta väsyneenä ei aina jaksa.

Teen töitä koululla kaikki mahdolliset hyppytunnit, joita 28 opetustunnilla viikossa ei hirveästi ole. Tuntimäärästä johtuen on myös hankalaa löytää yhteistä aikaa oppilaan kanssa tukiopetukselle, vaikka monien sitä selkeästi näkeekin tarvitsevan.

Aloittavana opettajana tuntien suunnittelu vie älyttömästi aikaa ja voimavaroja. Arkisin teen töitä koulupäivän jälkeen 3-4 tuntia illassa ja usein viikonloppuisin ainakin toinen päivistä menee töiden parissa. Haluan hoitaa työni mahdollisimman hyvin, ja vähemmällä työmäärällä en sitä koe pystyväni tekemään, kun kokemusta ei vielä ole.

Vaikka itse annat kaikkesi, positiivista palautetta on yleensä turha odottaa, kun vastapuolena ovat murrosikäiset. Onnistumisen kokemukset on löydettävä "rivien välistä". Tässä ammatissa kissanhäntä on nostettava itse ja omattava vahva usko omiin tekemisiinsä ja opetusmetodeihinsa.

Joka kadehtii helppoa työtä, pitkää kesälomaa ja hyvää palkkaa, niin tervetuloa vain kokeilemaan. Itselläni alan vaihto on kuitenkin vahvasti mielessä: ei vain jaksa.

työ? kirjoitti:

Olen aineenopettajan uraani aloitteleva, nuori opettaja. Opetusharjoittelut olivat mielestäni raskasta, mutta kuitenkin erittäin antoisaa aikaa. Pidin opettamisesta ja oppilaista, olin erittäin innostunut tulevasta työstäni.

Normaalikoululta paluu todellisuuteen oli rankka. Tunnen olevani enemmän kasvattaja kuin opettaja ja jokatuntiset yläkoulun käytännöistä muistuttamiset eivät kiehdo tippaakaan. "Hattu pois, karkit pois, purkka pois, takki pois..." Tätä tunnista tuntiin.

Yksittäisiä oppilaita joutuu kymmeniä kertoja erikseen kehottamaan avaamaan kirjan, ottamaan vihkon esille ja kaivamaan kynän repusta. Jos yksikään edellä mainituista on nyt edes mukana. Läksyjä ei tehdä, ja useinkaan ei ole mahdollista jättää oppilasta välitunnille niitä tekemään (valvonnat, monistamiset ym. muut hoidettavat asiat). Lisäksi välitunnille läksyjen pariin jääminen on usein jumalattoman kinaamisen takana - puhumattakaan siitä, että asiassa pitäisi myös päästä eteen päin.

Vaivannäköä vihataan ja kaiken pitäisi tulla valmiiksi pureskeltuna. Oman ajattelun opettaminen on usein työn ja tuskan takana. Tutkivan oppimisen metodeja en enää useinkaan uskaltaudu yrittämään - perinteinen sääntö-esimerkki -tyyli tuntuu valitettavasti toimivan paremmin.

Tasoerot ovat hämmästyttävät. Tuntuu, että kahdeksikon oppilaita on entistä vähemmän. Eriyttäminen tuottaa lisää päänvaivaa: miten saada kaikki oppimaan, mutta niin, etteivät nohevimmat tylsisty?

Oppilaiden käytös jaksaa myös hämmästyttää tunnista toiseen. Olen kuitenkin opettaja, en äiti, joten epäkohteliaisuus ja joskus jopa suoranainen vittuilu voisivat kiitos jäädä luokkahuoneen ulkopuolelle. Huumorilla pärjää pitkälle, mutta väsyneenä ei aina jaksa.

Teen töitä koululla kaikki mahdolliset hyppytunnit, joita 28 opetustunnilla viikossa ei hirveästi ole. Tuntimäärästä johtuen on myös hankalaa löytää yhteistä aikaa oppilaan kanssa tukiopetukselle, vaikka monien sitä selkeästi näkeekin tarvitsevan.

Aloittavana opettajana tuntien suunnittelu vie älyttömästi aikaa ja voimavaroja. Arkisin teen töitä koulupäivän jälkeen 3-4 tuntia illassa ja usein viikonloppuisin ainakin toinen päivistä menee töiden parissa. Haluan hoitaa työni mahdollisimman hyvin, ja vähemmällä työmäärällä en sitä koe pystyväni tekemään, kun kokemusta ei vielä ole.

Vaikka itse annat kaikkesi, positiivista palautetta on yleensä turha odottaa, kun vastapuolena ovat murrosikäiset. Onnistumisen kokemukset on löydettävä "rivien välistä". Tässä ammatissa kissanhäntä on nostettava itse ja omattava vahva usko omiin tekemisiinsä ja opetusmetodeihinsa.

Joka kadehtii helppoa työtä, pitkää kesälomaa ja hyvää palkkaa, niin tervetuloa vain kokeilemaan. Itselläni alan vaihto on kuitenkin vahvasti mielessä: ei vain jaksa.

Lue lisää

Kestää pari kolme vuotta ennen kuin hiukan helpottaa tuntien valmisteluissa.

Älä kestä liikaa. Miten koulussasi yleisesti toimitaan? Ota selvää toisilta opettajilta ja esimieheltäsi. Opettajan ei tarvitse kuunnella näsäviisailua eikä kiroilua. Merkitse häiriöitä ja unohduksia muistiin, anna rangaistuksia, ota yhteyttä oppilaiden huoltajiin, keskustele luokanvalvojien kanssa. Oppilaat alkavat totelle kun huomaavat, että tekemättä jättämisillä on seurauksensa.

työ? kirjoitti:

Olen aineenopettajan uraani aloitteleva, nuori opettaja. Opetusharjoittelut olivat mielestäni raskasta, mutta kuitenkin erittäin antoisaa aikaa. Pidin opettamisesta ja oppilaista, olin erittäin innostunut tulevasta työstäni.

Normaalikoululta paluu todellisuuteen oli rankka. Tunnen olevani enemmän kasvattaja kuin opettaja ja jokatuntiset yläkoulun käytännöistä muistuttamiset eivät kiehdo tippaakaan. "Hattu pois, karkit pois, purkka pois, takki pois..." Tätä tunnista tuntiin.

Yksittäisiä oppilaita joutuu kymmeniä kertoja erikseen kehottamaan avaamaan kirjan, ottamaan vihkon esille ja kaivamaan kynän repusta. Jos yksikään edellä mainituista on nyt edes mukana. Läksyjä ei tehdä, ja useinkaan ei ole mahdollista jättää oppilasta välitunnille niitä tekemään (valvonnat, monistamiset ym. muut hoidettavat asiat). Lisäksi välitunnille läksyjen pariin jääminen on usein jumalattoman kinaamisen takana - puhumattakaan siitä, että asiassa pitäisi myös päästä eteen päin.

Vaivannäköä vihataan ja kaiken pitäisi tulla valmiiksi pureskeltuna. Oman ajattelun opettaminen on usein työn ja tuskan takana. Tutkivan oppimisen metodeja en enää useinkaan uskaltaudu yrittämään - perinteinen sääntö-esimerkki -tyyli tuntuu valitettavasti toimivan paremmin.

Tasoerot ovat hämmästyttävät. Tuntuu, että kahdeksikon oppilaita on entistä vähemmän. Eriyttäminen tuottaa lisää päänvaivaa: miten saada kaikki oppimaan, mutta niin, etteivät nohevimmat tylsisty?

Oppilaiden käytös jaksaa myös hämmästyttää tunnista toiseen. Olen kuitenkin opettaja, en äiti, joten epäkohteliaisuus ja joskus jopa suoranainen vittuilu voisivat kiitos jäädä luokkahuoneen ulkopuolelle. Huumorilla pärjää pitkälle, mutta väsyneenä ei aina jaksa.

Teen töitä koululla kaikki mahdolliset hyppytunnit, joita 28 opetustunnilla viikossa ei hirveästi ole. Tuntimäärästä johtuen on myös hankalaa löytää yhteistä aikaa oppilaan kanssa tukiopetukselle, vaikka monien sitä selkeästi näkeekin tarvitsevan.

Aloittavana opettajana tuntien suunnittelu vie älyttömästi aikaa ja voimavaroja. Arkisin teen töitä koulupäivän jälkeen 3-4 tuntia illassa ja usein viikonloppuisin ainakin toinen päivistä menee töiden parissa. Haluan hoitaa työni mahdollisimman hyvin, ja vähemmällä työmäärällä en sitä koe pystyväni tekemään, kun kokemusta ei vielä ole.

Vaikka itse annat kaikkesi, positiivista palautetta on yleensä turha odottaa, kun vastapuolena ovat murrosikäiset. Onnistumisen kokemukset on löydettävä "rivien välistä". Tässä ammatissa kissanhäntä on nostettava itse ja omattava vahva usko omiin tekemisiinsä ja opetusmetodeihinsa.

Joka kadehtii helppoa työtä, pitkää kesälomaa ja hyvää palkkaa, niin tervetuloa vain kokeilemaan. Itselläni alan vaihto on kuitenkin vahvasti mielessä: ei vain jaksa.

Lue lisää

Kuvaamasi ongelmat ovat hyvinkin tuttuja; käytöstapojen kertaamista tunnista toiseen, tehtävät tekemättä, opiskeluvälineet hukassa jne. Lisäksi epäsäännöllisen koulunkäynnin tiimoilta pitää jatkuvasti olla yhteydessä kotiin.

Käytöshäiriöt, keskittymisen ongelmat, oppimisvaikeudet ja opiskelijoiden henkilökohtaiset ongelmat tuovat lisää väriä touhuun, jota tavoitteellistetaan näyttöjen, suurempien läpäisyprosenttien ja aktiivisemman seurannan avulla. Vuosi vuoden jälkeen levottomuus oppilaissa tuntuu vain lisääntyvän!

Tunnit 24-30 periodista riippuen , yt-aika ja ryhmänohjaajan tehtävät sekä muut pakolliset paperityöt vievät tehokkaasti viikon työajan ja vielä jää kotitöitäkin tehtäväksi. Kokemusta on kertynyt jo reilusti yli 10 vuotta, joten aloittelijan organisointitaidottomuudesta ei ole kyse.

Siirtyminen muihin tehtäviin tai yrittäjäksi ei ole ainoastaan harkinnassa vaan konkreettisesti työn alla.

Ammattiope kirjoitti:

Kuvaamasi ongelmat ovat hyvinkin tuttuja; käytöstapojen kertaamista tunnista toiseen, tehtävät tekemättä, opiskeluvälineet hukassa jne. Lisäksi epäsäännöllisen koulunkäynnin tiimoilta pitää jatkuvasti olla yhteydessä kotiin.

Käytöshäiriöt, keskittymisen ongelmat, oppimisvaikeudet ja opiskelijoiden henkilökohtaiset ongelmat tuovat lisää väriä touhuun, jota tavoitteellistetaan näyttöjen, suurempien läpäisyprosenttien ja aktiivisemman seurannan avulla. Vuosi vuoden jälkeen levottomuus oppilaissa tuntuu vain lisääntyvän!

Tunnit 24-30 periodista riippuen , yt-aika ja ryhmänohjaajan tehtävät sekä muut pakolliset paperityöt vievät tehokkaasti viikon työajan ja vielä jää kotitöitäkin tehtäväksi. Kokemusta on kertynyt jo reilusti yli 10 vuotta, joten aloittelijan organisointitaidottomuudesta ei ole kyse.

Siirtyminen muihin tehtäviin tai yrittäjäksi ei ole ainoastaan harkinnassa vaan konkreettisesti työn alla.

Lue lisää

en ole siis opettaja. Järkyttävää on kuulla nimenomaan lasten vanhempien käytökestä. Itse olen 60-luvun lopulla syntynyt, enkä olisi voinut edes kuvitella äitini valittavan opettajalle numeroistani. Koulu oli jotain mikä kuului täysin minun hoidettavakseni, sama oli siskollani. Ei meitä ole läksyissä autettu, jos ei osannut niin äiti ilmoitti että hän nyt ei ainakaan osaa. Meistä on molemmista tullut hyvin itsenäisiä, siskoni on hyvässä ammatissa, minä en, mutta se ei ole koulutuksesta ollut kiinni, vain minusta itsestäni. Molemmat olemme opiskelleet ylimääräistäkin.

Arvostelu kouluissa oli mielestäni oikeudenmukaista, kymppejä sai tosi harva ja niitä saadakseen piti olla todella taitava.

Olen ihmetellen kuunnellut tuttavien huokailuja siitä että kun lasten läksyjen kanssa voi kulua tuntitolkullakin aikaa, no ihmekkö tuo sitten jos ottaa päähän kun kullanmuru ei saakkaan hyvää numeroa. Suoraan sanottuna en tajua tätä nykyistä suuntausta ollenkaan. Penskojen ei tarvitse ottaa vastuuta mistään, ei edes koulunkäynnistään.

luin tätä, kirjoitti:

en ole siis opettaja. Järkyttävää on kuulla nimenomaan lasten vanhempien käytökestä. Itse olen 60-luvun lopulla syntynyt, enkä olisi voinut edes kuvitella äitini valittavan opettajalle numeroistani. Koulu oli jotain mikä kuului täysin minun hoidettavakseni, sama oli siskollani. Ei meitä ole läksyissä autettu, jos ei osannut niin äiti ilmoitti että hän nyt ei ainakaan osaa. Meistä on molemmista tullut hyvin itsenäisiä, siskoni on hyvässä ammatissa, minä en, mutta se ei ole koulutuksesta ollut kiinni, vain minusta itsestäni. Molemmat olemme opiskelleet ylimääräistäkin.

Arvostelu kouluissa oli mielestäni oikeudenmukaista, kymppejä sai tosi harva ja niitä saadakseen piti olla todella taitava.

Olen ihmetellen kuunnellut tuttavien huokailuja siitä että kun lasten läksyjen kanssa voi kulua tuntitolkullakin aikaa, no ihmekkö tuo sitten jos ottaa päähän kun kullanmuru ei saakkaan hyvää numeroa. Suoraan sanottuna en tajua tätä nykyistä suuntausta ollenkaan. Penskojen ei tarvitse ottaa vastuuta mistään, ei edes koulunkäynnistään.

Lue lisää

Hyvä, että edes jotkut ei-opettajat huomaa tosiasiat koulumaailmasta. Toivottavasti sinulla on lapsia koulussa, joten heidän opettajillaan on ainakin yksi vanhempi, joka ymmärtää!

Olen tosiaan jo pitkän linjan opettaja matemaattisissa aineissa ja 25-vuotisen urani aikana olen saanut huomata muutoksen. Nykyään lapset ovat kauhean lyhytjännitteisiä! Kaikki pitäisi mennä päähän kuin nauhoittamalla, ilman omaa vaivaa. Ei jakseta ajatella eikä miettiä. Matematiikassa se ainakin tulee helposti ilmi. Tehtävä luetaan, joskus ei edes sitä ja heti sanotaan: en osaa, en ymmärrä... Ei tiedetä edes, että mitä siinä kysytään!!! Kun ei lueta ajatuksella.

Tänä lukuvuonna on ollut erityisen paljon oppilaita, joilla on perusasiat ihan hukassa. En käsitä, miten he ovat alaluokilta edes selvinneet! Ja eteneminen on hidasta. Suorastaan hiukset nousee pystyyn kun muistaa mitä opetussuunnitelmassa olisi vielä asioita käsittelemättä. Aikaa menee näiden heikkojen, osalta laiskojen kanssa kohtuuttomasti. Olisi kiva joskus saada käyttää aikaa myös niiden harvojen, oikeasti asioista kiinnostuneiden kanssa. Mutta hitaiden ehdoilla tässä tuntuu aina mentävän.

Olen aikanani opettanut tasokursseja ja en oikeastaan ollenkaan panaisi pahakseni, vaikka ne tulisivat takaisin. Minusta on ihan turha yrittää tasapäistää oppilaita, koska totuus on se, että kaikki eivät pysy kärryillä ja turhautuvat siitä entisestään. Ja myös lahjakkaammat turhautuvat. Miksi ei voida hyväksyä sitä, että kaikki eivät ole yhtä lahjakkaita. Eivät kaikki kuitenkaan mene lukioon. Ja melkoisella varmuudella osataan kyllä jo ylaluokkien alussa nähdä, kenestä siihen on. Eikähän tasokurssien tarvitsisi edes estää mitään jatko-opintomahdollisuuksia. Onhan lukiossakin lyhyt matematiikka ja jos joku siellä alemmalla kurssilla oikein innostuisi, voisi esim. jollakin valinnaisainelisäkurssilla paikata osaamistaan ja mennä iloisesti vaikka lukioonkin.

Uskon siis, että tasokurssien avulla heikkojen ja myös lahjakkaiden oppilaiden turhautumista estettäisiin ja saataisiin heille mielekkäitä oppimiskokemuksia ja sitä kautta enemmän ehkä intoa. Vuosikausia on puhuttu eriyttämisestä. Turhaa puhetta isoissa opetusryhmissä. Kuka opettaja ehtii 45 min aikana hirveästi eriyttää kun iso aika menee jo järjestyksen pitoon ja muuhun kasvatukseen. Sellaiseenkin kasvatukseen, joka pitäisi tehdä kotona.

No, tulipas tässä vuodatusta. Enkä tiedä, sopiko tämä edes aiheeseen, mutta antee mennä.

Rauhallista joulun odotusta niin opettajille, oppilaille kuin kodeillekin.

Pakko kirjoittaa vaikka on vanha keskustelu. Joo kakarat haistattaa v... Kun kotona ei oo mitään kuria ei opetetaan a yhtään mitään. Nyky vanhemmat tekee ihan kaikkea muuta. Kakaran käteen tietokine heti kun syntyy ja 2 vuotiaana ne osaa tietokonpeli englannin. Kouluun kun menee ei oo suomenkielestä tietoo. Tarhan pitää toimia kasvattajana sitte koulu sitte sosiaaliviranomainen lopulta vankila. Vanhemmille kasvatus eikä opetus kuulu. Vanhemmat voi vetää lonkkaa ja tehdä uusia yhteiskunnan toivoja

Eri kouluissa sijaisuuksia tehneenä olen sitä mieltä, että työtoverit ovat avain jaksamiseen.

Eli sinut otetaan täysin mukaan uuteen yhteisöön, pohditaan yhdessä ongelmatapauksia, tehdään asioita yhdessä myös vapaa-ajalla, kahvitellaan kaikki yhdessä edes yhden välitunnin ajan...

Usein sijaisia ei valitettavasti oteta mukaan, on kuppikuntia jne. Tämä Vähentää oleellisesti uuden open jaksamista.

ratkaisee kirjoitti:

Eri kouluissa sijaisuuksia tehneenä olen sitä mieltä, että työtoverit ovat avain jaksamiseen.

Eli sinut otetaan täysin mukaan uuteen yhteisöön, pohditaan yhdessä ongelmatapauksia, tehdään asioita yhdessä myös vapaa-ajalla, kahvitellaan kaikki yhdessä edes yhden välitunnin ajan...

Usein sijaisia ei valitettavasti oteta mukaan, on kuppikuntia jne. Tämä Vähentää oleellisesti uuden open jaksamista.

Lue lisää

mukava työyhteisö. olen saanut ilon olla osana mahtavaa opettajakuntaa, vaikka olen sijainen. minua on kohdeltu mielestäni hyvin. silti työ on aivan liian raskasta palkkaan nähden joka tasolla..taidan äänestää jaloillani ja kouluttautua muuhun työhön. ei voi mitään. hienoa, että jotkut jaksavat.

Onhan se myös hyvä asia, että epäpätevät lapsien tulevaisuuksien tuhoajat jaksavat lapioida tätä P..kaa, kun siihen työhön kouluttautuneet eivät jaksa ja siedä työn paineita...

Syy on usein rehtoreissa, jotka rekrytointitilanteissa palkkaavat itseään enemmän miellyttävämmän ei pätevämpää.

Yksi ope vaa kirjoitti:

Syy on usein rehtoreissa, jotka rekrytointitilanteissa palkkaavat itseään enemmän miellyttävämmän ei pätevämpää.

Ikä- ja ulkonäkörasismi on arkipäivää Etelä-Suomen rekrytointimuotona. Pätevää, työkokemusta omaavaa ja ansioluettelon hankkunutta ei katsota päinkään, jos ikä on yli 40 vuotta ja ei pärstä ja olemus ole mannekiinin muotoinen. Itse olen kokenut sen törkeällä tavalla, samoin erittäin pätevä kollegani, joka on ollut alansa opettajana jo 15 vuotta, niin rekrytoija sanoi hänelle näin, koska hän oli reilusti ylipainoinen viisikymppinen: "Osaattekos yleensä YHTÄÄN MITÄÄN?" Ja tämän hakijan tilalle otettiin sitten opettajaksi ammattiopiston suorittanut ja opetusalaan osittain keskeneräisellä tutkinnolla oleva paikallisen oppilaitoksen opettajan lapsi... että näin. Mietin, pitäisikö kyseinen oppilaitoksen apulaisrehtori tutkintovastaavineen haastaa oikeuteen syrjinnästä?

ikä ja ulkonäkörasismi kirjoitti:

Ikä- ja ulkonäkörasismi on arkipäivää Etelä-Suomen rekrytointimuotona. Pätevää, työkokemusta omaavaa ja ansioluettelon hankkunutta ei katsota päinkään, jos ikä on yli 40 vuotta ja ei pärstä ja olemus ole mannekiinin muotoinen. Itse olen kokenut sen törkeällä tavalla, samoin erittäin pätevä kollegani, joka on ollut alansa opettajana jo 15 vuotta, niin rekrytoija sanoi hänelle näin, koska hän oli reilusti ylipainoinen viisikymppinen: "Osaattekos yleensä YHTÄÄN MITÄÄN?" Ja tämän hakijan tilalle otettiin sitten opettajaksi ammattiopiston suorittanut ja opetusalaan osittain keskeneräisellä tutkinnolla oleva paikallisen oppilaitoksen opettajan lapsi... että näin. Mietin, pitäisikö kyseinen oppilaitoksen apulaisrehtori tutkintovastaavineen haastaa oikeuteen syrjinnästä?

Lue lisää

Epäpätevät ohittavat pätevämmät jopa pedagogisen pätevyyden omaavat opettajat. Heillä saattaa olla hankittua ammatillista osaamista tai opetusalaa sivuava koulutus, mutta ei opettajakoulutusta tms.

Tässä OAJ:n pitää ehdottomasti pitää nyt pintansa: pätevien on ohitettava aina epäpätevämmät. Ei millän verukkeilla edes sijaisiksi ammattikoulun käynytttä jos rinnalla on pätevä ope!

Missään muussa ammattikunnassa epäpätevä ei ohita pätevää kuin opettajien joukossa.

Opettajat lakkoon jos muutosta ei tule.

Aineenope kirjoitti:

Epäpätevät ohittavat pätevämmät jopa pedagogisen pätevyyden omaavat opettajat. Heillä saattaa olla hankittua ammatillista osaamista tai opetusalaa sivuava koulutus, mutta ei opettajakoulutusta tms.

Tässä OAJ:n pitää ehdottomasti pitää nyt pintansa: pätevien on ohitettava aina epäpätevämmät. Ei millän verukkeilla edes sijaisiksi ammattikoulun käynytttä jos rinnalla on pätevä ope!

Missään muussa ammattikunnassa epäpätevä ei ohita pätevää kuin opettajien joukossa.

Opettajat lakkoon jos muutosta ei tule.

Lue lisää

sinne OAJ:hin ei liity nuoret opettajat, vaan OAJ:ssä on mukana ne vanhat virassa olevat opettajat. Ja nehän eivät ala lakkoilemaan ;)

siinä että kirjoitti:

sinne OAJ:hin ei liity nuoret opettajat, vaan OAJ:ssä on mukana ne vanhat virassa olevat opettajat. Ja nehän eivät ala lakkoilemaan ;)

OAJ:n sisällä on SOOL-järjestö (Suomen opettajaksi opiskelevien liitto), joka pitää sisällään tuhansia opiskelijoita, jotka aikanaan siirtyvät yleensä OAJ:n puolelle. Kuulotietojen mukaan nuorten opettajien järjestäytymisaste on nykyisin kuulemma tosi korkea, koska nykyisin työsuhteiden pätkäisy kesäisin on kuulemma vain yleistymässä, joten ihmiset kokevat saavansa turvaa järjestöstä ja työttömyyskassasta.

En tiedä sitten.

Mua ainakin suoraan sanottuna v*tuttaa tuo OAJ:n hampaattomuus, ihan perusasioita joista ei todellakaan tarvitse muissa liitoissa taistella, on ihan retuperällä meillä. Kuulun siis kyllä liittoon ja aion siinä pysyä, en usko että eroamalla saisin muutosta aikaan, päin vastoin aktiivinahan siinä voisi olla mahdollisuuksiakin.

Eli jos työkyky säilyy, aika riittää kahteen tai jopa kolmeen samanmittaiseen uuteen uraan - niistä voi hakea erilaisia asioita, työniloa, rahaa, saavutuksia, omien haaveiden toteutumista...

Tärkeintä on oma tuntemus sen osalta, voisiko nykyisessä työssä viihtyä eläkepäiviin asti vai onko toivetyö sittenkin jotain muuta.

Opettajan pohjakoulutuksella uusille urille suuntautuminen ei ole vaikeaa - aikuiskoulutustuki http://www.koulutusrahasto.fi/?1;2;2000;900.2000.html mahdollistaa opiskelun ilman taloudellisia huolia ja samalla tapaa muita uusille urille suuntaajia.

Tuttu tunne muutaman vuoden takaa, itsekin sairastuin työuupumukseen kolmantena opetusvuonna. Siitä lähtien harkinnut alan vaihtoa, aluksi olin ihan liian loppu tehdäkseni mitään asian eteen, mutta nyt viimeiset puoli vuotta etsinyt aktiivisesti muita töitä. Heti kun niitä tulee, jätän koulumaailmalle hyvästit, sillä kun ei ole minulle olut tarjota kuin pätkätöitä ja ikuista kitinää.

Asiantuntemattomuuden suomalla itsevarmuudella kommentoit 15 vuotta vanhaa ketjua?