Matka muistoihin

Olen otettu sanoistasi, Sinä suuri runoilija itse
ja nöyränä kiitän.

Huhhuh mikä ylistyssanojen ryöppy palautteesi on,
en tiedä miten osaan kaiken tuon ottaa !
* aarre * kin vielä.

Tuskin olen milloinkaan saanut kaltaistasi palau-
tetta. Olen todella hämilläni, mutta myöskin mie-
lissäni - tietenkin.

Kiitos ei taida tuntua missään, mutta sanon sen
vielä painottaen

k i i t o s

Sait päivääni suuren ilon.

Kirjoitit runon runoani vastaan, ja jotenkin tun-
tuu siltä, että se synnyttää väkisinkin toisen
runon vastakappaleeksi;

Kätken hymyni taakse paljon
paljon enemmän kuin uskotkaan
etkä tiedä
että silmäni ovat sammuneet Sinulle.

Olet minulle enää rutiinia
käteni ovat viilenneet ihollasi
ja kosketus on enää muisto.

Kiitos Kaaru, että minä rakastan noita vastaruno-
jasi.

niitä kauneimpia muistoja on niin ihanaa muistel-
la, vaikka tässä runossani ei ole oikeista muis-
toista edes kyse. En ole käynyt koskaan Pariisis-
sa, mutta muistui jotenkin mieleeni vanha runoni
täällä;

Cheri
Kirjoittanut: Rellutar 6.4.2007 klo 12.05

Louvre ja riemukaari
ma cheri,
niillä sanoilla hurmasit minut
Pariisin taivaan alla.

Jossain kaukana
akordeonin vaimea soitto.
Keinutit sylissäsi,
itkin.

Halusin upota
kaupungin kiihkeänsiniseen rytmiin,
kuulla vain äänesi.
Tuntea huuliesi etsivän minut
kunnes minussa,
minua tulvit.

Tuo oli runoni lähde, siitä aloin sitten kehitte-
lemään uutta.

Kiitos Tomppa, ihana kuulla että miellytti.

kuinka upea vastaruno, sanattomaksi vetää. Tuon
olisit voinut tuoda ihan omana runona palstalle,
minun runoni sisällä se jää monilta huomiotta.

Tulipa eräs runoni tuosta mieleen;

Tuntematon sinä
Kirjoittanut: Rellutar 5.2.2007 klo 15.41

Vaatii joskus suurta ponnistelua
sinua ymmärtää
tulla tietoiseksi sivuistasi
jotka pursuavat
kuin tuntemattomia aakkosia

kuin en sinua tuntisi
ja kuitenkin.

Niin -
olemmehan me tavanneet ennenkin
hajottaneet itsemme
toinen toistemme eteen,
koonneet takaisin pala palalta
kivulla ja lohdutuksella.

Pelollakin
tuleeko huominen meille.

Vain keveä henkäys poskellesi
kuin jäiseen peiliin puhallus
ja sulat

olet käsieni
sanojeni muovattavissa.
---

Tosin tuo on huomattavasti lempeämpi, mutta sil-
tikin se jostain muistin syövereistä muistui mie-
leen.

Kiitos Mari, rakas ystäväni - Sinä olet aarre.
Sinunkin sanojesi edessä nöyränä olen.

on runoni, kuten tuolla edellä sanoinkin.

Mutta runoissahan voi matkustaa maailman ääriin
ja kirjoittaa rakkaudesta, vaikkapa Pariisissa.

Kiitos Margitta ja hyvää uutta aamua.

Kun Sinä lausut " nimeni " se kuulostaa jotenkin
aina erilaiselta, kuin itse sitä käyttäessäni.
Saat siihen uudenlaisen soinnin :)

Kuuleppas nyt. Sinulla ei ole mitään
kadehdittavaa, kirjoitat itse niin upeita ja kos-
kettavia runoja. Mutta jokainen meistä kyllä op-
pii joka päivä lisää kirjoittamalla ja lukemalla,
usko pois - niin Sinä kuin minäkin.

Kiitos kuuluu ehdottomasti aina kommentoijalle,
tässä tapauksessa siis Sinulle - lämmin
sellainen. Palaan runoihisi, kunhan olen käynyt
nämä kommentoijani ensin läpi.

Siis Pariisin " matkasta "

En tiedä, mistä tuo Mona-Lisa oikeastaan runooni
edes tupsahti, mutta itse runo kyllä syntyi sen
vanhan " cherin " muistuessa mieleen.

Kuinkahan ylevää se taivaallinen musiikki muuten
mahtaa olla, ja mistä mahdoin senkään lauseeni
oikein tempaista runoon, en tiedä.

Hymyten kiitän Liisa sanoistasi ja toivotan hy-
vää illan jatkoa.

Sinä harvoin vieraileva ystäväni, ihanaa että
olet kalliista ajastasi suonut runolleni
hetkisen - annan arvoa sille.

" Takerruit " samaan lauseeseen, kuin
muistaakseni mr Iivari. Mutta kaikki tuo jolla
runoani Sinäkin ylistät, vetää kyllä kirjoittajan
jälleen hämilleen.

Suurensuuri kiitokseni, jään hämmentyneenä pures-
kelemaan tätä kaikkea mitä osakseni olen saanut.