Taas surkeaa

Olen nyt pari kertaa seurannut kyseistä ohjelmaa. Ihmetellä täytyy ohjelmaideaa kun hvvää TV aikaa käytetään tyhjänpäiväisiin jaarituksiin, kuten Lauantaina Viaporin tuoppi tapahtumasta. Olisi ollut mainio tilaisuus näyttää merellistä kuvaa kilpailusta, sekä lähikuvaa upeista puuveneistä. Pari pikkuvälähdystä saatiinkin, mutta pääasiassa sorruttiin jälleen samaan virheeseen kuin aikaisemmissakin ohjelmissa. Kamera jämähtää haastateltavan pärstään ja siinä se pysyy melkein koko puolituntisen. Turhaan raahaavat kameroita mukanaan.
41122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Käytetään muilla kanavilla tv-pelien ja muiden tekstiruutujen esittämiseen.
Mahtaa olla prime-aikaa.

Äänestä

Se on paras kotimainen veneily ohjelma. Eikä se ollut mitenkään huono tällä kerralla. Aikaisemmat kritiikit ko. ohjelmasta olen osittain allekirjoittanut, tätä en.

Äänestä
  • No, saahan sitä olla mieltä jos toista. paras se voi olla, ja ainoakin. Joten ei mikään suoritus :)

    Itse olen jo tuon Navigaren jättämnyt kauan aikaa sitten taakseni, enkä pilaa omaa mieltäni siitä kun hyvästä ja asiallisesta aiheesta tehdään pelkkää paskaa ammattitaidottomalla porukalla.

    Äänestä

  • Taidat ola ollut itse siellä haastateltavana kun tuolla asenteella lähdet ;)

    Etko reppana tiennyt että tuossa ohjelmassa saa juttua läpi telkkariin kun vaan maksaa, joka on mm JSN:n sekä toimittajan etiikan mukaan mitä suurin 'rikollinen' teko.

    Journalismi ja mainostaminen tulee erottaa toisistaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Navigarea! kirjoitti:

Olen nyt pari kertaa seurannut kyseistä ohjelmaa. Ihmetellä täytyy ohjelmaideaa kun hvvää TV aikaa käytetään tyhjänpäiväisiin jaarituksiin, kuten Lauantaina Viaporin tuoppi tapahtumasta. Olisi ollut mainio tilaisuus näyttää merellistä kuvaa kilpailusta, sekä lähikuvaa upeista puuveneistä. Pari pikkuvälähdystä saatiinkin, mutta pääasiassa sorruttiin jälleen samaan virheeseen kuin aikaisemmissakin ohjelmissa. Kamera jämähtää haastateltavan pärstään ja siinä se pysyy melkein koko puolituntisen. Turhaan raahaavat kameroita mukanaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu