uusi abc

olen kuullut monilta ihmisiltä,että keltakankaan uusi abc olisi vähän niikun sutasten tehty,että työn jälki olisi jotenkin huonoa.mitä mieltä olette.itse en ole ehtinyt vielä käymään.sanovat vielä että olisi niinkuin "keskeneräinen" tiedä häntä sitte.
124060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ihan on tunnelma niin ku tukus kävelis...iso halli vaa pystytetty ja sinne repästy sisustus hätäsesti. Lisäksi vielä liikennejärjestelytkii ontuu. Kyl nyt on oikee rimanalitus osuuskaupalta...

Äänestä

Juuri oikea kuvaus tuo "hutasten tehty" kauppaliike. Nyt eikun ootelkaamme lämmintä seuraavaa suvea, ja ihania pikantteja tuoksuja likeiseltä koko Kymenlaakson jätekaatopaikalta; mahtaa siinä lemujen ohella namisti maistua hampurilaiset aterioitsijoiden suissa. Osuuskaupan johto se sitten osaakin sijoittaa hyviin paikkoihin nuo "tallinsa". Muutaman kilometrin päähän etelään päin olevassa risteysalueella olisi ollut ilmastoltaan puhtaampi sijoituspaikka ABC:lle.

Äänestä
  • Mutta kuitenkin. Mielestäsi ABC:n sijainti huono.
    Katsotaanpa. Tässähän on vieressä Keltsun taajama.
    Lähellä Mylsa, näköetäisyydellä VT-15. Matarojan suunnasta ajaville lähellä.

    On sijainnissa tietty paha puutteensa. Pitkäripa AB:ta ei sitten saaneet.

    Äänestä

  • Paikka varmaan oikein ajateltu,ympärillä työpaikkoja paljon ja sen myötä melkoinen liikenne:

    * Ekokem-Palvelu Oy
    * ISS Teollisuuspalvelut Oy
    * Jarmo Toikka Ky
    * JM Ekoturve Oy
    * Kuljetus Sinkkonen Oy
    * Kymenlaakson Jäte Oy
    * NCC Roads Oy
    * Puukas Ky
    * Umacon Oy
    * Vapo Oy
    * Jätehuolto E. Parkkinen Ky
    * T:mi SF KAIVUU
    * JH-Kaivu Ky
    -kaupungintalo
    -kaupungin varastot
    -terveyskeskus
    -katsastuskonttori
    -ajoharjoittelurata
    -auto ja rengaskorjaamo
    -Ameko Oy
    -Ahlstrom Oy
    -Asennuspalvelu Oy
    -Finn Installpipe Oy
    -ammattioppilaitos
    noi nyt tuossa äkkiä etsittynä ja tietty Keltsun ja Mylsän asukkaat sekä muut vt.15 kulkijat siihen lisättynä.

    Luulisin olevan paras mahdollinen paikka jos kyse ei ole pelkästä hyväntekeväisyydestä.
    Terveisiä "raittiiseen" Likkalan risteykseen!

    Äänestä

  • Järki käteen kirjoitti:

    Paikka varmaan oikein ajateltu,ympärillä työpaikkoja paljon ja sen myötä melkoinen liikenne:

    * Ekokem-Palvelu Oy
    * ISS Teollisuuspalvelut Oy
    * Jarmo Toikka Ky
    * JM Ekoturve Oy
    * Kuljetus Sinkkonen Oy
    * Kymenlaakson Jäte Oy
    * NCC Roads Oy
    * Puukas Ky
    * Umacon Oy
    * Vapo Oy
    * Jätehuolto E. Parkkinen Ky
    * T:mi SF KAIVUU
    * JH-Kaivu Ky
    -kaupungintalo
    -kaupungin varastot
    -terveyskeskus
    -katsastuskonttori
    -ajoharjoittelurata
    -auto ja rengaskorjaamo
    -Ameko Oy
    -Ahlstrom Oy
    -Asennuspalvelu Oy
    -Finn Installpipe Oy
    -ammattioppilaitos
    noi nyt tuossa äkkiä etsittynä ja tietty Keltsun ja Mylsän asukkaat sekä muut vt.15 kulkijat siihen lisättynä.

    Luulisin olevan paras mahdollinen paikka jos kyse ei ole pelkästä hyväntekeväisyydestä.
    Terveisiä "raittiiseen" Likkalan risteykseen!

    Luettelosta voitaneen poistaa ainakin työkkärin henkilökunta, ainiin eihän sitä siinä ollutkaan, sehän siirtyy vuoden alusta Inkeroisiin. Kaupungin työntekijöillä on oma erittäin hyvämaineinen ruokala ja terveyskeskus ollaan eliminoimassa pois kokonaan. Autollahan sinne useimmat tulevat asioimaan, joten aivan sama olisi vaikka se olisikin sijoitettu Liikkalan risteyksen alueelle, sippolalaisillekin olisi ollut sama matka, puhumattakaan liikkalalaisista. Pääasia, että maakunnan suurjätteenkeräysasemalta tuoksahtavat ne ihanat lemut, että ei muuta kuin HYVÄÄ RUOKAHALUA!

    Äänestä

  • Pitäkää ABC:nne keltsulaiset kirjoitti:

    Eivät kysyneet mielipidettäni. Siispä väärin rakennettu, pitäkää tunkkinne.

    Äänestä

  • niin aina kirjoitti:

    Eivät kysyneet mielipidettäni. Siispä väärin rakennettu, pitäkää tunkkinne.

    Menkää sinne, niin saatte istua olutta litkimässä kuin olohuoneessa...

    Äänestä

  • Neste olemassa kirjoitti:

    Menkää sinne, niin saatte istua olutta litkimässä kuin olohuoneessa...

    Meillä kotona on voimassa Suomen laki joka sallii oluen juomisen jopa kotona olohuoneessa.
    Oli tossa 11/1939 joku hässäkkä jossa noita oikeuksia koitettiin rajoittaa.
    Jos ummeljoelta olet teidän lakeja en tiedä.
    Ummeljoella ollaan kai eläimiä!

    Äänestä

  • Anjalankosken kaupungin S-miehet ja S-ryhmä ovat kyllä tarkkaan suunnitelleet tuon paikan.

    Siihenhän tulee hieno iso eritasoliittymä, niin sitten kelpaa ohikulkijoidenkin helposti poiketa.
    Inkun ja Mylsän huomattavasti vaarallisempiin ja vikkaampiin risteyksiin ei sellaiselle risteykselle katsottu olevan tarvetta.

    Tilannehan olisi tietenkin ollut aivan toinen jos ABC olisikin rakennettu jompaan kumpaan niistä...

    Äänestä

  • Joen itäpuoli kirjoitti:

    Meillä kotona on voimassa Suomen laki joka sallii oluen juomisen jopa kotona olohuoneessa.
    Oli tossa 11/1939 joku hässäkkä jossa noita oikeuksia koitettiin rajoittaa.
    Jos ummeljoelta olet teidän lakeja en tiedä.
    Ummeljoella ollaan kai eläimiä!

    Sinäpä sen sitten sanoit osuvasti. En ole Umppajokelainen, mutta so?

    Mielestäni Neste on viihtyisämpi paikka, mutta sinä et oikein ymmärtänyt tätä pointtia! =)

    Äänestä

  • Pitäkää ABC:nne keltsulaiset kirjoitti:

    Luettelosta voitaneen poistaa ainakin työkkärin henkilökunta, ainiin eihän sitä siinä ollutkaan, sehän siirtyy vuoden alusta Inkeroisiin. Kaupungin työntekijöillä on oma erittäin hyvämaineinen ruokala ja terveyskeskus ollaan eliminoimassa pois kokonaan. Autollahan sinne useimmat tulevat asioimaan, joten aivan sama olisi vaikka se olisikin sijoitettu Liikkalan risteyksen alueelle, sippolalaisillekin olisi ollut sama matka, puhumattakaan liikkalalaisista. Pääasia, että maakunnan suurjätteenkeräysasemalta tuoksahtavat ne ihanat lemut, että ei muuta kuin HYVÄÄ RUOKAHALUA!

    niimpä.
    Tekopyhien on hyvä huudella.Rakkaan paperitehtaan hajut pitkin keskustaa vaivaa aivan varmasti useampia ihmisiä vuodessa kun jättärin hajut..

    Mutta rahahan se on mikä ei haise,ei noin monen ihmisen työpaikka haise todellakaan ;)

    Äänestä

  • Neste olemassa kirjoitti:

    Menkää sinne, niin saatte istua olutta litkimässä kuin olohuoneessa...

    uuden abc:n noutopöytä on nyt nähty,kolmena perättäisenä päivänä testattu ja ei voi kyllä kehua,onneksi paikkakunnalla on muitakin ruokapaikkoja,sääli odotin enemmän uudelta paikalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

keltakangas kirjoitti:

olen kuullut monilta ihmisiltä,että keltakankaan uusi abc olisi vähän niikun sutasten tehty,että työn jälki olisi jotenkin huonoa.mitä mieltä olette.itse en ole ehtinyt vielä käymään.sanovat vielä että olisi niinkuin "keskeneräinen" tiedä häntä sitte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu