Minä olen onnellinen, siitä päivästä, jonka sain sinun kanssasi viettää. Olin jo unohtanut, mitä on rakastua ja kokea naisen lämmin seura. Olinhan ollut vuosia yksin, mutta sinä sait minut löytämään sen tunteen, jonka olin jo unohtanut, siis rakkauden.
Kaikki ne keskustelut, joita kävimme olivat, niin miellyttäviä, halaukset, suukot ja jne. Kaikki ne oli ollut vuosia minulta pois, ennen sinua. Mutta huomasin, kuitenkin lopuksi, ettei tunne ollut molemminpuoleinen. En kuitenkaan, hallunnut myöntää, sitä itselleni. Enkä antanut periksi, koska rakastuin sinuun ensisilmäyksellä. Nyt siitä on jo pitkä aika, kun se päivä yhdessä vietettiin. Tunnen silti samoin, varmaan lopun ikääni olet mielessäni. Kuitenkin olen oppinut hyväksymään sen ettet ole kiinnostunut minusta, siinä mielessä. Mutta sinun ei tarvitsisi, kun pyytää, niin tulisin luoksesi heti. Nyt elän elämääni ilman sinua, joka onneksi päivä päivältä, alkaa helpottamaan.
Kiitos, kun sain olla, tuon päivän kanssasi. Kiitos siitä, että sinun ansiostasi löysin, uudestaan rakkaudentunteen. Elämä on elämistä varten ja siksi tunteet täytyy näyttää ja tunnustaa. Minä, rakastan sinua.

Vastaukset 3
Vanhimmat
minulle ollut, olisin pyytänyt heti lupaa tulla sinun luo.
Miksi ei sinulle?
Jos meinaan, yhtään tuntui tutulta tekstiltä, niin älä anna nimimerkin hämätä. Kirjoitin tämän ihan tarkoituksella, eri nimimerkillä, kun yleensä hänelle.
olet eri vekkuli :)