Valkoista terroria!
Lahdessa teloitettiin keväällä 1918 punaisia naisia merkittävästi aiemmin luultua enemmän. Tuoreen selvityksen mukaan heitä oli vähintään 170, mutta luku saattaa olla jopa parisataa. Nuorimmat ammutut olivat vain 14-vuotiaita tyttöjä.
Tiedot käyvät ilmi tietokirjailija, matematiikan maisteri Tauno Tukkisen uudesta julkaisusta Naiskapinallisten teloitukset Lahdessa 1918.
Yleensä teloitettuja naiskapinallisia on arveltu olleen hieman yli sata. Suomen sotasurmat -projekti löysi tarkat henkilötiedot 67 teloitetusta punaisesta naisesta.
Lahdessa ammuttujen naisten keski-ikä oli 20 vuotta. Kaikki teloitetut eivät suinkaan olleet iältään naisia, sillä Tukkinen löysi surmattujen joukosta kolmekymmentä 17-vuotiasta ja 25 vieläkin nuorempaa tyttöä. Nuorimmat olivat vain 14- ja 15-vuotiaita.
Lahdessa teloitettujen naisten joukossa oli myös äitejä, joilta jäi pieniä lapsia.
Kotkan ja Kymin vastaaviin palataan myöhemmin.
Oman seudun historiasta on hyvä jokaisen vähän tietää ettei unohdu isien pahat teot.
Lahdessa teloitettiin keväällä 1918 punaisia naisia merkittävästi aiemmin luultua enemmän. Tuoreen selvityksen mukaan heitä oli vähintään 170, mutta luku saattaa olla jopa parisataa. Nuorimmat ammutut olivat vain 14-vuotiaita tyttöjä.
Tiedot käyvät ilmi tietokirjailija, matematiikan maisteri Tauno Tukkisen uudesta julkaisusta Naiskapinallisten teloitukset Lahdessa 1918.
Yleensä teloitettuja naiskapinallisia on arveltu olleen hieman yli sata. Suomen sotasurmat -projekti löysi tarkat henkilötiedot 67 teloitetusta punaisesta naisesta.
Lahdessa ammuttujen naisten keski-ikä oli 20 vuotta. Kaikki teloitetut eivät suinkaan olleet iältään naisia, sillä Tukkinen löysi surmattujen joukosta kolmekymmentä 17-vuotiasta ja 25 vieläkin nuorempaa tyttöä. Nuorimmat olivat vain 14- ja 15-vuotiaita.
Lahdessa teloitettujen naisten joukossa oli myös äitejä, joilta jäi pieniä lapsia.
Kotkan ja Kymin vastaaviin palataan myöhemmin.
Oman seudun historiasta on hyvä jokaisen vähän tietää ettei unohdu isien pahat teot.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Valkokaarrt ei tapattanut omiaan, kuten punakaarti teki.
Etsi vapaussodan viimepäivien sosiaalidemokraattisen lehdistön julkaisuja nimenomaan sieltä Kotkasta ja lue miten kehoitetaan punakaartilaisia taistelemaan viimeiseen mieheen "voiton jo häämöttäessä" vaikka poliittinen sodanjohto oli jo loikannut Venäjälle jossa otettiin heidät avosylin vastaan vaikkei suomea saatukkaan liitettyä sosialistiseen venäjään kuten Leninin kanssa oli suunniteltu silloin kun suomi "sai" Leninin myötävaikutuksella itsenäisyyden.
Esimerkiksi Haminassa punaiset tappoivat enemmän valkoisia kuin valkoiset
punaisia.(lähde:Ylikangas/Sotasurmat/tilastot)
Punaiset tappoivat myös paljon omiaan.
Punaiset tekivät ympäri Suomea ja Haminassakin ns. pakko-ottoja joissa
ihmisiä summittain haettiin pakolla öisin kotoaan, laitettiin punainen nauha käsivarteen ja vietiin rintamalle.Jos pidätetty kieltäytyi punaisesta nauhasta, punasotilas usein ampui hänet.
Punaiset kiertelivät myös taloissa keräämässä pakolla erilaista materiaalia kuten polkupyöriä, ruokaa yms. joilla oli tarkoitus varustaa tuleva aseellinen vallankaappaus jonka punaiset olivat päättäneet pian aloittaa.
Punaiset teloittivat Haminassa mm. suuren määrän pappeja.
Historian tutkimusta
Pappien teloitus Haminassa ei johtunut uskonnollisista syistä vaan poliittisista .
Esim .Kirkkoherra Taube oli rienaaja joka kertoi, että Austraaliassa tarvitsevat alkuperäisasukkaat (ali-ihmiset) valkoisenmiehen ohjausta päästäkseen kurjuudestaan. Todellisuudessa valkoiset otettin avosylin vastaan ja antoivat maata joilla uudisasukkaat pääsivät alkuun . Palkkioksi tulokkaat säätivät lain jonka mukaan alkuperäiskansalainen ei ole ihminen eikä näin ollen voi omistaa maata. Näin vietiin maat ja oikeista asukeista tehtiin orjia. Taube piti Venäläisiä ,Karjalaisia ja Virolaisia ali-ihmisenä, joutui puheistaan teloitettavaksi. Samanlainen riistäjä oli Renvall jonka veli oli Vaasan teloituskomppanian johtaja . Joukkoon kuului myös Manninen . Kaikki joutuivat puheistaan teloitetuksi eivät sen vuoksi ,että olivat kirkonpalveluksessa. Tutkimukset osoittavat että punaisten terrori ei kohdistunut mitenkään erityisesti kirkonjäseniin.
Mielenkiinnolla jään odottamaan,Kotka Kymi vastaavia kirjotuksia.
Onneksi ovat hieman nykyään tutkineet menneitä, ennen käytössä ei ollut kuin voittajan totuus, eli valkoinen.
Ja sotaa kun käydään niin se on sotaa mutta kun rauhanteon jälkeen teloitetaan alaikäisiä lapsia ja naisia niin siitä on sankariteot kaukana.
Jas tähän syyllistyivät juuri valkoiset.Eli tämän halusin tuoda esiin,ettei se totuus vain pääse unohtumaan.Mutta ymmärrän kyllä edellisten kirjoittajaa kun se herra ei muuksi muutu vaikka menisi useampi sukupolvi.
“On tavallaan odotettavaakin, että valkoisen terrorin kaltainen rangaistusperiodi suuntautui myös naisiin. Naisten osuutta juuri poliittisen opinionin muodostumisessa ei tietenkään voinut hyväksyä. ... Toisaalta seksuaalisväritteiset käsitykset sukupuolten rooleista, kenties suorastaan nietzscheläiset tunnelmat naissukupuolen viheliäisestä luonnosta ovat olleet ruokkimassa säälimättömyyttä, joka purkautui teloituksina.”
Missä määrin punakaartin naisiin kohdistui seksuaalista väkivaltaa? Punaisten muistitiedoissa mainitaan vankileireillä “naisia kovakouraisesti raiskatun”. Eräs henkilö mainitsi enonsa kertoneen hänelle, miten
valkoiset raiskasivat naiset ennen teloitusta. Jukka Rislakki mainitsee kirjassaan Kauhun aika usean miehen raiskanneen erään jämsäläisen naisen juuri ennen ampumista. Kirjeessään vankileirin johdolle Santahaminan naisvankileirin apulaisjohtaja valitti saksalaisten häiritsevän naisvankeja ja vaati kiireellisiä toimenpiteitä.
Valkoisten kertomuksissa punakaartilaisnaiset kuvattiin lähes poikkeuksetta prostituoiduiksi. Naisten raiskaamisia sotien aikana tutkineen Veronika Pimenoffin mukaan voittajat ovat yleensä nöyryyttäneet vihollisen miehiä raiskaamalla näiden naiset. Olisivatko saksalaiset ja suomalaiset valkoiset tehneet tästä poikkeuksen?
Lisää yksityiskohtia valkoisesta terrorista luvassa....
KYMIN VALTAUS
Iltapäivällä 4.5. tulevat valkoiset kahtena osastona. Toista johtaa agronomi Willian Spåre, ja se saapuu Kymin asemalle ratsuilla, toinen tulee Karhulan asemalta päin ja sitä johtaa Karhulan asemapäällikkö, valkoisten rintamapäällikkö Olof Wulff.
Punaiset antautuvat taisteluitta, heitä on kerääntynyt isot joukot Kymin työväentalon läheisyyteen. Vankeja kertyy paljon ja aseiden luovutus kestää tuntikausia. Illalla vangit marssitetaan Karhula Oy:n konepajaan, jonka lattialle on ajettu turvetta paksu kerros.
Valkoisten esikunta järjestäytyy. Kymin komendantiksi tulee Karhula Oy:n toimitusjohtaja Anders Kramer.
Seuraavana aamuna eli sunnuntaina 5.5. kokoontuvat valkoiset Kymin kirkkoon kiitosjumalanpalvelukseen. Kirkkokahvin jälkeen noin klo 13.30 tulee konepajaan miehiä paperit käsissä huutaen nimiä. Paikalla olevat viedään läheiselle halkotarhalle ja ammutaan siellä suuren ihmisjoukon seuratessa tilaisuutta. Ammuttuja on 29, joista kaksi naista.
Joista nuorempi vain 15.vuotias.
Alkoi kysely ja tuomiohetki. Tuomarina oli kapteeni William Spåre Etelä-Savon rykmentistä Tutkiminen oli sitä, että Spåre ja muut kyselivät yleisöltä, kuka tietää mistäkin vangista. Paikalla oli paljon karhulalaisia parempiosaisia. Kun Spåre osoitti tuttavaa, mistä rouvat ja herrat yleisöstä huutelivat, kuka oli käynyt pitämässä kotitarkastusta tai takavarikoimassa elintarvikkeita.
Ne joille kertyi rikoslistaa, siirrettiin keskelle, jossa lopulta seisoi noin 30 miestä. Miehet marssitettiin halkotarhalla ja pian kajahti yhteislaukaus.
Tutkinnassa auttaneet, ilmiantoja antaneet kansalaiset katosivat kuin tuhka tuuleen.
Illalla järjestettiin Karhulan asemalla tanssit.
Tällaisia julkisia teloituksia kuten Kymissä, tapahtui harvoin. Mutta niillä oli tarkoituksensa. Haluttiin osoittaa julkisesti voittajan voima ja viesti oli: uutta kapinaa ei kannata yrittää. Samanlainen teloitus tapahtui Kuusankoskella keskellä kirjasta päivää helatorstaina, kun 42 miestä marssitettiin kylän halki väkijoukon seuratessa ammuttaviksi.
Myöhemmin Kymin teloitetut vietiin hautausmaalle ja siellä järjestettiin jonkinlainen siunaustilaisuus.
Haudalla oli Kymin apulaispappi Kara ja paikkakunnan poliisi. Karan puhe ei ollut tavanomainen siunauspuhe. Hän sanoi: ”Työväen aate, sosialistit, on juurineen poistettava maasta ja se on tehtävä kovalla kädellä.”
Teloituksissa sattui aika järkyttäviä tapauksia. Kun eräs isä oli teloitusryhmän edessä, juoksi hänen tyttärensä suoraan isänsä syliin ja ammuttiin samalla kuin isänsäkin. Isä oli ilmeisesti nimeltään Tuomas Hakala ja tytär oli Tyyne. Toinen samanlainen tapaus Kymissä sattui - eräs poika juoksi väliin.
Kirkkoherra Vuorimaa toteaa tyytyväisenä loppusaldoksi: ”Surkea huligaanijoukko sekä miehiä että naisia, jotka ennen kapinaa yöt ja päivät vetelehtivät kujilla ja kaduilla ja olivat ihmisten kauhuina, on nyt toistaiseksi hävinnyt. Tänne on ympäri Suomea kasaantunut huonointa kansankerrosta, joka ei enää kotiseudullaan ole tullut toimeen, tai seikkailijoita ja onnen onkijoita. Tämä huono aines oli altista poliittisille yllyttäjille. Joukko oli höynäytettävissä itselleen tuhoisiin tekoihin.”
Kirkkoherran ajatukset ovat esimerkki ajatuksista, jotka olivat hyvin yleisiä tuona aikana. Kansakunnasta haluttiin poistaa huono aines, ”liika väestö”. Näin nuori Suomi voisi aloittaa entistä terveempänä tai jalostuneempana elämän itsenäisenä kansakuntana.
Kymin kunta oli sisällissodan traagisimpia pitäjiä Suomessa. Sodan uhreina kuoli 453 henkeä. Menetys oli suhteessa väestömäärään kahdeksanneksi suurin koko maassa. Vertauksen vuoksi kannattaa palauttaa mieliin, että talvisodassa kymiläisten tappiot olivat 115 henkeä. Kumpikin sota kesti yhtä kauan, noin kolme kuukautta.
Joka toinen Kymin täysi-ikäinen työläinen joko kaatui, katosi, ammuttiin tai joutui vankileirille.
Teloituksissa sai surmansa 15 valkoista ja 103 punaista.
Kotka menetti 319 henkeä, joten Kotkan ja Kymin menetykset olivat yhteensä 772 henkeä.
Enemmistö Kotkassa ja Kymissä kuolleista punaisista teloitettiin tällaisissa "peijaisissa" mitä valkoiset järjestivät.
Osa papistosta oli myös mukana kuten edellisestä saimme lukea.
Tällaisia tapauksia on vuoden 1918 sodan lopulta paljon ja lisää tulee tapauksia julki...
Hei,
Kiinnostava tapaus. Omaa projektiani varten: olisiko jostain saatavilla lähdetietoja kyseisestä tapahtumasta?
Laittaa varmaan miettimään että kannattaako aloittaa murhaamista ja lasten sekä naisten sotilaaksi laittamista.. punakaartissa oli naisia ja lapsia murhatöissä, ja muistetaanpa että juuri punaiset sodan aloittivat. Lisäksi punakaarti suoritti Suomen ensimmäisen koulusurman tappamalla kaikki maatalouskoulun lapset..
Punaterrori alas
Muistetaanpa että SDP aloitti sisällissodan kun katselet nykytilannetta niin SDP on se puolue joka kurjistaa kokoajan työläistenoloja ajamalla Kokoomuksen asiaa siis porvareiden etua.
punikille nappi otsaan se niille kuului.
Haista sinä vitttu
Nyt ne isänmaan ystävät palkkaavat ulkomaista työvoimaa ja ulkohu- ei kun ulkoistavat, maksavat verot parasiiteille-eikun paratiisisaarille, nostavat yritystukia, keinottelevat pelloilla, haukkuvat tukieläjiä, etc.
Niin ... toistan, olisiko jossain saatavilla lähdetietoja ? Eiköhän ne napit ole jo ammuttu.
Minun vaari (20v) ja hänen veljensä (18v) liittyivät Kymin punakaartiin. Vaari oli jäänyt työttömäksi. Punakaarti maksoi palkkaa 225 mk /15 päivältä. Sieltä sai ruokaa, takin ja kenkiin uudet puolipohjat.
Aluksi palvelus oli vahtipalvelusta Kymissä. Maaliskuun alussa vaari joutui ketjuun Voikoskelle.
Voikoskella vaari joutui vangiksi. Valkoiset marssittivat vangit kuopan reunalle ammuttaviksi. Sieltä vaari otti sopivalla hetkellä jalat alleen ja juoksi metsään. Hän pääsi teloittajiltaan karkuun. Illan jo hämärtyessä hän hiippaili takaisin punaisten puolelle, kun tunsi asemapaikat. Hämärässä häntä ei kuitenkaan ilmeisesti tunnettu, vaan oma plutoonansa päällikkö Jungell ampui vaaria vatsaan.
Onneksi Voikoskella oli hyvä punaisen ristin sairaala (koululla) ja lääkärit. Vaari saatiin kuntoon.
Suomenlinnan vankisairaalan kautta vaari palasi ehdonalaiseen Kymiin. Isäni syntyi 10 vuotta myöhemmin.