Sairastuin bulimiaan kaksi vuotta sitten.
Se tapahtui täysin huomaamatta ja vahingossa.
Olin kova urheilemaan, ja itseppäisen luonteeni vuoksi halusin olla aina paras parhailla tuloksilla.
Tämä on huono yhtälö, varsinkin jos lajina on potkunyrkkeily.
Treenit ovat muutenkin niin haastavia ja voimaa vieviä, että sitten piti vielä lähteä jotain itsensä kanssa suorittamaan..
Jopa valmentajat sanoivat, että olen aivan kärkipäästä, minun ei olisi siis tarvinnut tehdä enää "enempää."
Lisäsin kuitenkin treenejen lisäksi salikäyntejä, (parhaimmillaan treenasin viikossa 14h)
Touhu meni yli rajojen.
Myös huomatessani painon putoavan, ajattelin, että hei, täähän toimii.
Sekään ei enää riittänyt vähän ajan päästä ja halusin pudottaa painoa vielä enemmän.
Söin kaurapuuroa veden kanssa, ruisleipää ilman margariinia, pelkkää salaattia ja sitäkin pieninä annoksina.
Nälkähän siitä tuli, ja kerran sitten sen päätteeksi ahmittiin ruokaa ja herkkuja niin, että oksennus tuli täysin omasta tahdostaan..
Siitä se sitten lähti. Miksi pitää itseään nälässä kun voi syödä hyvin ja sitten helposti oksentaa sen pois?
Oksensin aivan kaiken mitä söin, yhden palan suklaatakin oksensin väkipakolla, juomalla niin paljon vettä että oksennus tuli väkisinkin..
Kurkku oli aina kipeä, palelin joka paikassa, aina nälän ja väsymyksen tunne.
laihduin 15 kiloa ja painoni oli loppujen lopuksi vain 43kg.
vanhempani eivät olleet huomanneet mitään, vasta kun kerran äitini tuli aamulla minua herättämään ja näki kuinka pelkät luut törröttivät topin alta.
Paranin hieman kesän aikana ollessani ulkomailla, lihoin 7 kiloa ja pääsin normaaliin painooni.
Siitä alkoivat ulostuslääkkeet.
Tietysti ruuansulatus on tuollaisen oksentelun jälkeen aivan sökönä ja vessa hätää ei tullut millään.. vain vatsa turposi ja olo oli kauhea.
Aloin syömään lääkkeitä ja huomasin jälleen kuinka kätevä ja helppo tapa se oli...
Otin monesti yliannostuksen ja makasin päiviä kouristellen sängyssä.
Oksentelu palasi kesän jälkeen taas kuvioihin kun tajusin miten "lihavalta" näytän. paino putosi jälleen ja söin edelleen lääkkeitä, tosin hillitymmin.
Treenaus palasi kuvioihin. Oksensin jokainen päivä ainakin kerran.
Näin jatkui talvi.
Kesällä lähdin jälleen ulkomaille missä oksentelu väheni ja loppui pian kokonaan.
Painoa ei silti tullut paljoakaan lisää ja olin jollain lailla tyytyväinen itseeni ja koin tehneeni jotain hyvää. Sain syödä mitä halusin ja sain pitää sen myös itselläni. Olo tuntui niin vapaalta! Olin oikeasti iloinen pitkiin aikoihin!
Ulostuslääkkeet silti jäivät.
Nyt en ole oksentanut kertaakaan yli 5kk mutta ulostuslääkkeitä napsin silti edelleen, tosin todella pieninä annoksina.
Nykyään nämä pienet annokset kuitenkin tuntuvat liian voimakkailta nekin, ja olen päättänyt jättää lääkkeet pois kokonaan, tai ainakin yrittää..
Jos rehellisesti sanotaan, en usko, että bulimikko voi koskaan parantua tavastaan....
Mutta uskon, että jotain me pystymme muuttamaan! Sillä kaikkihan on lähtenyt meidän omasta aloitteestamme.. Miksi ei sitten myös lopetus?
Se tapahtui täysin huomaamatta ja vahingossa.
Olin kova urheilemaan, ja itseppäisen luonteeni vuoksi halusin olla aina paras parhailla tuloksilla.
Tämä on huono yhtälö, varsinkin jos lajina on potkunyrkkeily.
Treenit ovat muutenkin niin haastavia ja voimaa vieviä, että sitten piti vielä lähteä jotain itsensä kanssa suorittamaan..
Jopa valmentajat sanoivat, että olen aivan kärkipäästä, minun ei olisi siis tarvinnut tehdä enää "enempää."
Lisäsin kuitenkin treenejen lisäksi salikäyntejä, (parhaimmillaan treenasin viikossa 14h)
Touhu meni yli rajojen.
Myös huomatessani painon putoavan, ajattelin, että hei, täähän toimii.
Sekään ei enää riittänyt vähän ajan päästä ja halusin pudottaa painoa vielä enemmän.
Söin kaurapuuroa veden kanssa, ruisleipää ilman margariinia, pelkkää salaattia ja sitäkin pieninä annoksina.
Nälkähän siitä tuli, ja kerran sitten sen päätteeksi ahmittiin ruokaa ja herkkuja niin, että oksennus tuli täysin omasta tahdostaan..
Siitä se sitten lähti. Miksi pitää itseään nälässä kun voi syödä hyvin ja sitten helposti oksentaa sen pois?
Oksensin aivan kaiken mitä söin, yhden palan suklaatakin oksensin väkipakolla, juomalla niin paljon vettä että oksennus tuli väkisinkin..
Kurkku oli aina kipeä, palelin joka paikassa, aina nälän ja väsymyksen tunne.
laihduin 15 kiloa ja painoni oli loppujen lopuksi vain 43kg.
vanhempani eivät olleet huomanneet mitään, vasta kun kerran äitini tuli aamulla minua herättämään ja näki kuinka pelkät luut törröttivät topin alta.
Paranin hieman kesän aikana ollessani ulkomailla, lihoin 7 kiloa ja pääsin normaaliin painooni.
Siitä alkoivat ulostuslääkkeet.
Tietysti ruuansulatus on tuollaisen oksentelun jälkeen aivan sökönä ja vessa hätää ei tullut millään.. vain vatsa turposi ja olo oli kauhea.
Aloin syömään lääkkeitä ja huomasin jälleen kuinka kätevä ja helppo tapa se oli...
Otin monesti yliannostuksen ja makasin päiviä kouristellen sängyssä.
Oksentelu palasi kesän jälkeen taas kuvioihin kun tajusin miten "lihavalta" näytän. paino putosi jälleen ja söin edelleen lääkkeitä, tosin hillitymmin.
Treenaus palasi kuvioihin. Oksensin jokainen päivä ainakin kerran.
Näin jatkui talvi.
Kesällä lähdin jälleen ulkomaille missä oksentelu väheni ja loppui pian kokonaan.
Painoa ei silti tullut paljoakaan lisää ja olin jollain lailla tyytyväinen itseeni ja koin tehneeni jotain hyvää. Sain syödä mitä halusin ja sain pitää sen myös itselläni. Olo tuntui niin vapaalta! Olin oikeasti iloinen pitkiin aikoihin!
Ulostuslääkkeet silti jäivät.
Nyt en ole oksentanut kertaakaan yli 5kk mutta ulostuslääkkeitä napsin silti edelleen, tosin todella pieninä annoksina.
Nykyään nämä pienet annokset kuitenkin tuntuvat liian voimakkailta nekin, ja olen päättänyt jättää lääkkeet pois kokonaan, tai ainakin yrittää..
Jos rehellisesti sanotaan, en usko, että bulimikko voi koskaan parantua tavastaan....
Mutta uskon, että jotain me pystymme muuttamaan! Sillä kaikkihan on lähtenyt meidän omasta aloitteestamme.. Miksi ei sitten myös lopetus?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.