Kotkan sossu

Kyllähän jokainen tuolla asioinut tietää missä mennään mutta olisi hyvä käydä pientä keskustelua aiheesta.
Miten sossun virkailijoilla voi olla noin vähän tekemistä töissä ja työn ulkopuolella että yritetään kytätä muiden elämää parhaansa mukaan, puuttua asioihin mikä ei heille kuulu ja päälle vielä heitellä asiattomia väitöksiä? Mielivaltaisesti uhkaavat ttt-hakemuksen hylkäämisellä, karensseilla. Missä tahansa tilanteessa yrittävät virka-asemaansa hyväksikäyttää.
5833
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

eli ei mitään uutta tuollainen asia,jos suinkin ajattelit että,voit kertoa heille jotakin luottamuksellista,niin kokemuksesta väitän ,että älä tee niin,sillä heillä on rajaton mielikuvitus ja he osaavat kääntää mustan valkoiseksi ja päin vastoin,ja se ei ole ainut taho joka siihen osallistuu,niitä on paljon muitakin,vai miksihän luulet asioiden pistettävän salaisiksi ilman perusteluita??yksinkertainen vastaus on se että,ei tule tekoset yleiseen julkisuuteen.

Äänestä

Älkää menkö sossuun sille on olemassa vaihtoehto sellanenkun työ toki se haittaa vapaa aikaa mutta niin täällä muutkin käy töissä.

Äänestä
  • Ja mehän tiedämme että Kotkassa työllisyysprosentti on huipussaan, maksavia yrityksiä löytyy veroparatiisi-statuksen vuoksi joten osaamattomallekin löytyy työtä. Oikeastaan tuossahan tästä on kyse, osaamattomille töitä, osaaville ei.

    Työtä löytyy jos olet valmis tekemään sitä 540 euron tuella Kelalta. Työtä löytyy myös ehkä jos olet maisteri tai tohtori ja valmis saunaa lämmittämään tai lattioita lakaisemaan.

    Äänestä

  • On ihanaa huomata kerta toisensa jälkeen että maailma, Suomi ja myös Kotka on pullollaan näitä elämässään hyvin pärjänneitä jotka voivat antaa loistavia ohjeita meille muille loisille ja luusereille.
    Oletko koskaan ajatellut että on niin paljon erilaisia tilanteita elämässä jolloin ei voi tai pysty käymään työssä? Tiedätkö omakohtaisesti mitä on vakava masennus? Hyvä olisi muistaa myös se, että jokainen meistä alkaa elämänpolkunsa hiukan erilaisista lähtökohdista! Jos jo lähtö on ollut vaikea ja kivinen, ei se välttämättä ilman valtavia ponnistuksia muuksi muutu. Lause "köyhyys periytyy" on siis aivan totta. Jos sinulla on aivot päässä niin ehkä ymmärrät siinä suuremmankin sisällön kuin vain sanat.Toivon että sinä jaksat porskuttaa aina vaan etkä vahingossakaan sairastu koskaan, sillä silloin sinulla on keinot hukassa tuolla asenteella.

    Äänestä

  • mitäpä sitä töitä tekemään ,siitähän joutuu perkele veroja maksamaan,ölös hoi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei helvetti.. kirjoitti:

Kyllähän jokainen tuolla asioinut tietää missä mennään mutta olisi hyvä käydä pientä keskustelua aiheesta.
Miten sossun virkailijoilla voi olla noin vähän tekemistä töissä ja työn ulkopuolella että yritetään kytätä muiden elämää parhaansa mukaan, puuttua asioihin mikä ei heille kuulu ja päälle vielä heitellä asiattomia väitöksiä? Mielivaltaisesti uhkaavat ttt-hakemuksen hylkäämisellä, karensseilla. Missä tahansa tilanteessa yrittävät virka-asemaansa hyväksikäyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu