raskaus + e-pillerit

Tää on toki aika teoreettista, mutta kai silti mahdollista..? Odottelin menkkoja, että voisin taas vuosien jälkeen aloittaa pilleriehkäisyn. Ennen sitä olin kuitenkin vielä edellisen ovulaation aikaan suojaamattomassa yhdynnässä.

Eikö voisi periaatteessa olla mahdollista että olisin hedelmöittynyt, ja menkat olisivat olleetkin VALEkuukautiset? Minä sitten hyvässä uskossa tietenkin aloitin e-pillereitten syömisen menkkojen alettua. Jos näin, niin miten sikiön käy? Voiko se edes selviytyä, tuleeko pahoja kehityshäiriöitä/vammoja vai meneekö kesken itsestään jossain vaiheessa?

Tuli vaan mieleen.. Ja on ollut ihmeellisiä tuntemuksiakin. Toki voi johtua pillereistäkin ja niistä hormoneista.
3360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itselleni tuli muutama vuosi sitten varhainen keskenmeno pillerit aloitettuani. (Tuli sellainen vaalea pikkusormenpäänkokoinen klöntti tyhjennysvuodon mukana, joka vielä kesti ainakin 2 viikkoa!)

Muuten, pillerit kyllä VOI aloittaa milloin vain, ei siis tarvitse odottaa kuukautisia (tai niin ainakin minulle lääkäri sanoi).

Kannattaa tehdä raskaustesti. VÄLTTÄMÄTTÄ pillereiden aloittaminen ei aiheuta keskenmenoa tai mitään, mutta eivät ne sikiölle hyvääkään tee!

Äänestä
  • .. siis pillereiden syönnin aikana, vai olitko raskaana jo valmiiksi aloittaessasi e-pillerit?

    Joka tapauksessa, testi näytti vain yhtä punaista viivaa, joten kai se on vaan uskottava että ne oli ihan oikeat menkat, ja voin hyvällä omallatunnolla jatkaa e-pillereiden syöntiä.

    -aloittaja-

    Äänestä

  • hedelmöittyminen kirjoitti:

    .. siis pillereiden syönnin aikana, vai olitko raskaana jo valmiiksi aloittaessasi e-pillerit?

    Joka tapauksessa, testi näytti vain yhtä punaista viivaa, joten kai se on vaan uskottava että ne oli ihan oikeat menkat, ja voin hyvällä omallatunnolla jatkaa e-pillereiden syöntiä.

    -aloittaja-

    ..sanoa varmasti, enkä enää muista, missä vaiheessa tein viimeisen (negatiivisen) testin ennen pillereiden aloittamista. Kyllä siinä saattoi parikin viikkoa mennä ellei ylikin, joten tod.näk. olin raskaana aloittaessani aivan alkuvaiheessa, koska en usko pillereiden pettäneen. Sekään ei tietty ole varmaa, johtuiko varhainen keskenmeno pillereistä (koska ainakaan joka tapauksessa ne eivät sitä aiheuta), vai olisiko se tullut muutenkin. Sinuna luottaisin testitulokseen nyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


..teoriassa? kirjoitti:

Tää on toki aika teoreettista, mutta kai silti mahdollista..? Odottelin menkkoja, että voisin taas vuosien jälkeen aloittaa pilleriehkäisyn. Ennen sitä olin kuitenkin vielä edellisen ovulaation aikaan suojaamattomassa yhdynnässä.

Eikö voisi periaatteessa olla mahdollista että olisin hedelmöittynyt, ja menkat olisivat olleetkin VALEkuukautiset? Minä sitten hyvässä uskossa tietenkin aloitin e-pillereitten syömisen menkkojen alettua. Jos näin, niin miten sikiön käy? Voiko se edes selviytyä, tuleeko pahoja kehityshäiriöitä/vammoja vai meneekö kesken itsestään jossain vaiheessa?

Tuli vaan mieleen.. Ja on ollut ihmeellisiä tuntemuksiakin. Toki voi johtua pillereistäkin ja niistä hormoneista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu