Kysynpä vain, että tunnetteko yhtään kalaa, joka ymmärtäisi edes jotenkin elämän realiteetteja, tätä päivää, arkea, konkreettisia arjen rutiineja? Minä nimittäin en tunne. Nyt se on viimeinkin myönnettävä.
Tunnen kaiken kaikkiaan yhdeksän kalaa, joten otantani ei suinkaan ole mikään pieni.
Ei voi ymmärtää tätä merkkiä.
Tunnen kaiken kaikkiaan yhdeksän kalaa, joten otantani ei suinkaan ole mikään pieni.
Ei voi ymmärtää tätä merkkiä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sama kokemus ja tuohon voi lisätä vielä kuukalatkin. mikä niitä oikein riivaa. Todellisuus päin helvettiä- Auta armias kun kalat(n) on pomona. . Päätöksissään aivan lapsen tasolla. Kollegana vielä tuo kuukalat(n), au kauris. Töitä kahmitaan kauriin lailla, mutta töistä ei tahdo tulla mitään, kun pää on sekaisin. Siinä on tuppurainen tappuraisen takuumiehenä. Työt siirretään sitten "vahvemmille". Ja tuo pomo sanoo vielä että autettava on. "Tiedän koska hän muistuttaa minua nuorena". On siinä neitsytmiehellä kestämistä.
Hmm... Olen itse siis horoskooppimerkiltäni kalat. Myönnetään, joskus elän pää pilvissä, mutta osaan kyllä myös ajatella realistisesti. Juuri äsken itseasiassa lopetin ammattikoulun stylistilinjan kesken, koska tajusin, että minulla oli liian suuret, epärealistiset kuvitelmat tulevaisuudestani. Onneksi tajusin ajoissa ja nyt tähtäimessäni on sosiaali- ja terveysalan koulutus. Voi siis olla, että olet osittain oikeassakin, mutta luulenpa, että et kokonaan.
yhtä paljon kuin kaloja on meressä eli miljoonia erilaisia pallo, pusu, kulta, hai, valas-kaloja :)
kalaihmiset ovat samanlaisia eli kaikki erilaisia. kalat on ainoa merkki, jolla ei ole mitään yhteistä ominaispiirrettä, vaan on kaikkien merkkien sekoitus (=viimeinen eläinradan merkki).
itse olen oppinut elämään pää pilvissä ja jalat maassa. tosin siihen on auttanut nouseva merkkini neitsyt. ja joskus jopa huomaan olevani porukan realisti, se joka, pitää homman hanskassa. tosin hanskat on välillä häviksissä, mut mitäs siitä, se on vain elämää :)
itse edustat? Veikkaan kalaa,kun itsesi niin tarkkaan tunnet!
mahtava kommentti! ;)
Yksi duunituttuni on jalat maassa oleva realisti Kalat eli kyllä niitä todellakin löytyy jos hakemalla etsii...
Pari Kalat-tuttavaa (naisia) ovat molemmat realistisia järki-ihmisiä, jotka eivät haahuile sinne sun tänne. Molemmilla on selkeä ja johdonmukainen ajatuksen juoksu.
Miespuolisella Kalat-tuttavalla taas maailma ja hänen suhteensa maailman menoon näyttää olevan jatkuva hämmästelyn ja hämmennyksen paikka.
Kalat elävät ihan omassa valtakunnassaan ja sinne pääsee sisään vain ne jotka ymmärtävät heitä.Tiedän kyllä mitä tarkoitat :)