käsittämätön

Olen nyt saanut viettää 9 viikkoa täysin raitista elämää lähinnä myllyn ja aa:n avulla. Tänään on kuitenkin ollut voimaton ja rauhaton olotila, vapinaa, sydämentykytystä ja muutenkin en tiedä mitenpäin olisi. Palavereissa en tosin ole käynyt pariin viikkoon kun oli välillä niin loitava fiilis raittiudesta.

En silti lähde juomaan ja onneksi kaupatkin menevät kohta kiinni. Juominen saisi oloni kaikkein pahinpaan kuntoon viimeistään huomisaamuna, joten siksikin olen vain ja yritän kestää tämän. Myllyssä lääkäri sanoi, että levottomuutta voi kestää vuodenkin raitistumisen jälkeen. Tämä on vain tullut niin puun takaa, koska olen ollut jopa onnellinen välillä sen juomismasennuksen jälkeen.

Onko muilla kokemuksia näistä tunnoista?
3447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

välillä menee paremmin välillä huonommin. Normaalien asioiden hoito on joskus ihan kaaosta. Joskus tuntuu jokin asia mahdottomalta toteuttaa mutta niin se vaan hoituu. Sellainen ylimääräinen kimpoilu oli pahimmillaan 3-5 kuukautta juomisen lopettamisen jälkeen. Oman itsenä tuntemaan opettelu raittiina on näköjään todella pitkä prosessi. Sitä yllättyy itsestä lähes joka päivä ja itseluottamus rakentuu pala-palalta. Välillä on tosi huonoja päiviä ja tuntuu, että ainoa tapa hoitaa tilanne on juoda pää selväksi. Se alkoholi huuruinen elämä vaikutti jollain tavalla lähes jokaiseen hoidettavaan asiaan.

Liikunta on aina olut kaikki kaikessa ja nyt vasta muistan miksi sitä aikanaan tuli aloitettua harrastamaan, siksi että tuli hyvä ja rauhallinen olo. Aika pian kuvioihin tuli liikkunnan jälkeinen palkinto ja juopottelu. Sitten jo liikuntakin jäi pois.

Lukemalla, kuuntelemalla musiikkia ja puhumalla muutaman vastaavassa tilanteessa olevan/olleen ihmisen kanssa helpottaa olo vähän helvetisti.

Äänestä

Noista alkuajan tunteista mutta ne menevät ajanmyötä ohi, voimaton, rauhaton, vapinaa. Ne ovat vierotusoireita eivät sen kummempia, se pääasia että noihin oireisiin ei mene ottamaan alkoholia, tämän asian taidat jo oivaltaa itsekkin. Onnea ja raittiutta päivä kerrallaan! ps. tulet kokemaan ja huomaamaan sellaisia asioita joita et ole ennen edes tiennyt olevan.

Äänestä

Olen kuivatellut useamman kerran 3-4 kuukauden jaksoja.
Jossain välissä on aina iskenyt outo levottomuus ja rauhattomuus, joka sitten johtaa kovaan puuhasteluun ja touhuamiseen, ja seuraavassa vaiheessa ennätystahtiseen kännäämiseen. Näin ovat päättyneet kuivatteluni useamman kerran.
Täälläkin näkynyt muotoilu siitä, että pidemmän raitistelun jälkeen alkoholisti juo ne aiemmin juomatta jääneet viinat ja uudet lisäksi. Sekin on toteutunut aina, ja joutunut jälkikäteen ihmettelemään sitä kossupullomäärää, ja etenkin sitä, että miten tässä ollaan vielä hengissä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olotila jyllää kirjoitti:

Olen nyt saanut viettää 9 viikkoa täysin raitista elämää lähinnä myllyn ja aa:n avulla. Tänään on kuitenkin ollut voimaton ja rauhaton olotila, vapinaa, sydämentykytystä ja muutenkin en tiedä mitenpäin olisi. Palavereissa en tosin ole käynyt pariin viikkoon kun oli välillä niin loitava fiilis raittiudesta.

En silti lähde juomaan ja onneksi kaupatkin menevät kohta kiinni. Juominen saisi oloni kaikkein pahinpaan kuntoon viimeistään huomisaamuna, joten siksikin olen vain ja yritän kestää tämän. Myllyssä lääkäri sanoi, että levottomuutta voi kestää vuodenkin raitistumisen jälkeen. Tämä on vain tullut niin puun takaa, koska olen ollut jopa onnellinen välillä sen juomismasennuksen jälkeen.

Onko muilla kokemuksia näistä tunnoista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu