Moi kaikille. Nukahdin eilen aikaisin raskaan työpäivän jälkeen ja silläpä keikun nyt ylhäällä näinkin aikaisin.
Raitistuin AA:n avulla ja nyt olen ollut raittiina 10-vuotta. Alkuun sitouduin toimintaan tosi aktiivisesti. Olin raitistuessani alle 30v ja minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia esim. työelämään. Psyyke oli niin tohjona etten olisi kyennyt edes töitä hakemaan. Kävin lähes joka päivä palavereissa ja imin itseeni AA fraasit, löysin kummin joka perehdytti minut ohjelmaan.Hyvää ihmistä minusta ei ole tullut,lyhyitä hetkiä olen onnellinen kuitenkin pääsääntöisesti olen tyytyväinen elämääni. Homma ilman muuta kannatti ja suosittelen AA:ta kaikille joilla on alkoholiongelma ja jotka haluavat päästä siitä eroon.
Nyt tulee kuitenkin kritiikkiä.
En ole pitkään aikaan saanut palavereista sitä mitä olen mennyt hakemaan. Pikkuhiljaa olen vähentänyt ryhmissä käymistä ja nykyisin koen että ohjelmaan tutustuminen tapahtuu parhaiten jonkun kaverin kanssa nokkapalavereissa. Käyn ryhmissä sillä koen olevani AA:lle velkaa kahdennentoista askeleen työn.
AA on muuttunut viimeisen 10-vuoden aikaan. Ryhmät ovat liikaa sosiaalisia tapaamispaikkoja. Ohjelmaan tutustuminen on vähentynyt. AA:ssa on ruvennut käymään ihmisiä joiden ensisijainen ongelma ei välttämättä ole alkoholismi vaan joku muu. Tämä näkyy siinä että kun esim. erokriisin pahimmat ajat ovat käyty tai masennukseen hoitoon on löytynyt kunnon terapetti niin ryhmässä käyminen loppuu. No hyvä jos AA pystyy edes hetken auttamaan näitä ihmisiä vaikeitten aikojen yli mutta väistämättä toipumisohjelma ja siihen sisälle pääsy ei ole heillä ensimmäisenä mielessä.
Suunnattomasti minua on myös alkanut risoa tämä AA:n puhdasoppisuuten pyrkivä osasto. Rakennekiista tuo homman parhaiten esille ja sitä myötä yksityiset jäsenet. esimerkkinä kerron että muutama vuosi sitten organisoitiin ryhmässä alueellemme tiedotusporukka joka toimikin hyvin. Nyt toisen rakenteen edustaja oli ruvennut puhumaan että tälle alueelle olisi saatava kunnollista tiedotustoimintaa sillä se on alueelta kokonaan puuttunut. Hän tiesi kyllä mitä olimme tehneet jo vuosia mutta kyse ilmeisesti oli siitä että me olimme harhaoppisia.
Tätä vauhtia AA:sta on tulossa yksi uskonto muiden joukkoon jossa vähintään kaksi ryhmittymää tappelee tulokkaiden sieluista ja kärsivä ihminen kärsii lisää.
AA:n sisälle on siis tulleet AA-fasistit jotka ovat unohtaneet että ihminen ei pelolla raitistu vaan rakkaudella.
Käyn toki eräässä pienessä ryhmässä sillointällöin ja säännöllisesti kummin kanssa ihmisenä olemisesta keskustelemme saunan lauteilla ja mukana on aina AA ohjelma mitä vastaan minulla ei ole yhtään mitään.
AA fasisteille tiedoksi että olen puutteellinen ihminen mutta ihminen kuitenkin ja mahdollisimman rauhassa ajattelin elellä tämän tulevankin päivän. Ei aseteta rajoja vaan koitetaan rakastaa(tämä ei tarkoita että hädässä oleva naistulokas hurmataan valheellisella turvallisuuden tunreella ja käytetään toisen turvattomuutta seksuaalisesti hyväksi(näitä ihmisiä en jaksa minäkään hyväksyä)). Rakstaminen voi olla sitä että kun toista itkettää niin ollaan läsnä ja hyväksytään ihminen sellaisena kun se on.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Oli todella mielenkiintoinen tarina. Hienoa että käyt edelleen ryhmässä. Älä välitä "kuivahumalaisten" jorinoista vaan tee kuten oma sydän sanoo. Tietenkin meidän yhteisönä on muistettava perinteet. Toivon sinulle raitista tulevaisuutta omalla tavallasi ja ennen kaikkea mielen rauhaa. Eräs edesmennyt AA-ystäväni sanoi: "kun alkaa vähentää ryhmissä käyntiä ne on kohta helppo jättää kokonaan pois". Itse olen tähän uskonut.