Jatkanpa tästä

"Vastaan
Kirjoittanut: Ei miehen 10.12.2007 klo 16.44

Ei miehen syvin seksuaalisuus ole isänä olemista, vaan siittämistä (ympäriinsä!), siis geeniensä levittelyä. Siinä mielessä isyyttä kyllä, että on välttämätöntä, että sillä siittämisellä on myös tuloksia (syntyy lapsia).

Arvaanpa melkein, että tämänkin viestin joku tulkitsee korvasyyhynsä mukaan, eli että hyväksyn tuollaisen miehen käytöksen. Ei, kyllä olen siinä mielessä oman kulttuurimme lapsi, että minusta miehen tulee pysyä uskollisena vaimolleen ja perheelleen, koska tässä kulttuurissa se on lasten paras turva."

Poimin tämän viestin etusivulle koska toisaalta jos halamme pitää faktana sitä että naisen sukupolisuuden perimmäinen tarve lisääntyä hoivata lapsia jne...

Niin yhtä lailla faktana joudumme pitämän väitettä että mihen sukupuoisuus on tarvetta lisääntyä (ympäriinsä) ... mahdollisimman tehokaasti.

Kuten tuon viestin kirjoittajakin toteaa asia ei olekaan näin ykioikoinen vaan miehen sukupuolista tarvetta lisääntyä (ympäriinsä) vaikuttavat muutkin seikat kuin vain tarve lisääntyä.

Näitä syit on mm

- kultuuri / moraali
- lapsen ettu
- naisen etu
- kasvatus
- terveys
jne

Tässähän ei ole mitään ihmeteltävää sisnäsä vaan siinä että katsotaan että on täysin hyvksyttävää se ettei mies ole himojen ja halujen vietävissä vaan asetaa siinäkin kodassa muita arvoja etusijalle. Eli on hyväksyttävää se että arvot moraali uskonto ym rajoitavat mihen tarvetta lisääntyä (holitittomasti).

Mutta sitten samaan aikaan naisen tarpeet rajoitaa lapsilukua tilanteissa jossa nainen kokee ettei elämä ole jälkeläiselle turvattua ei ole hyväksyttyä vanhoilislestadiolaisuudessa?

On ikäänkuin itsestän selvää että uskonnolliset moraaliset ja eettiset asiat saavat rajoita miehen biologista tarvetta lisääntyä (ympäriinsä). Mutta sitten nuo samat asiat eivät ole hyväksyttyjä naisen kohdalla?

Voiko uskonto moraali ja etiikaa asetaa ihmiset erillaiseen asemaan sukupuolen perusteella? Tai antaa toiselle sukupuolelle oikeusksia joita toisella ei ole?
391218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Mistä jatkat ja miksi?

Mikä sinut panee jatkamaan?

Mitä kuvittelet saavuttavasi jatkamisellasi?

Älä jatka enää, käänny! Tee parannus! Armahda kaikkia muita ihmisiä!

Äänestä
  • jos ysk ysk ei jaksa lukea, ei ole pakko!
    Minusta hys hys kuitenkin esittää oivaltavaa ajattelua, joka poikkeaa varsin paljon vl-ajattelusta. Itse olen vl-äiti, jonka ajatuksia hys hysin kirjoitukset ovat selkiyttäneet. Persoonaan ei tarvitse takertua kuitenkaan...asia on tärkeä tässä "meikäläisyydesä".

    Äänestä

  • ajatella ja kyseenalaistaa kirjoitti:

    jos ysk ysk ei jaksa lukea, ei ole pakko!

    Hys hys osaa kyseenalaistaa, mutta ei perustella ajatuksiaan. Hys hys poikkeaa vl ajattelusta siinä määrin, etteivät hänen ajatuksensa ole vl-ajattelua. Hys hys jauhaa samoja asioita samasta näkökulmasta jatkuvasti. Pakkohan niitä ei ole lukea, mutta hänen on varmaan pakko niitä kirjoitella.

    Samaa mieltä. Silloin jos ei osaa vastata, aletaan tarttumaan ihmisen persoonaan eikä pysytä asiassa.

    Hyshys osaa ajatella ja saa muutkin ajattelemaan. Se on tärkeää ja hieno asia.

    Äänestä

  • ajattelemisen aihetta kirjoitti:

    Samaa mieltä. Silloin jos ei osaa vastata, aletaan tarttumaan ihmisen persoonaan eikä pysytä asiassa.

    Hyshys osaa ajatella ja saa muutkin ajattelemaan. Se on tärkeää ja hieno asia.

    Sen vielä lisäisin, että hän myös uskaltaa ajatella itse, vaikka sehän on tunnetusti kiellettyä vanhoillislestadiolaisuudessa.

    Äänestä

  • ajatella ja kyseenalaistaa kirjoitti:

    jos ysk ysk ei jaksa lukea, ei ole pakko!
    Minusta hys hys kuitenkin esittää oivaltavaa ajattelua, joka poikkeaa varsin paljon vl-ajattelusta. Itse olen vl-äiti, jonka ajatuksia hys hysin kirjoitukset ovat selkiyttäneet. Persoonaan ei tarvitse takertua kuitenkaan...asia on tärkeä tässä "meikäläisyydesä".

    Seksuaalisuus ja naiseus ei ole vain uskonnollis-hengellinen asia, mutta ehkäisykieltoon liitettynä siitä tulee sellainen. Näiden asioiden kiemuroita fysiikan ja psyyken realismin huomioonottaen Hyshys analysoi ansiokkaasti monesti faktoihin perustuen.

    En tajua, miksi vl-uskovaisilta ihmisiltä tässä asiassa kohtaa vain yleensä olankohautuksia kuin pohdintaa. Asia on niin vaikea keskusteltava, että helpompi ohittaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mukava nähdä että päivystät palstalla viesti sai sinut ärtymään siinä määrin että käyt henkilöön...

    Kohtikäviin kysymysiin voisi todeta että lue avaus niin tidät mistä jatkan?

    Mikä saa jatkamaan on se etten pidä siitä että näen ihmisten kuormien alle uupuvia äitejä ypärillä josta myös lapset kärsivät.

    Armahdus taitaa olla yksin Jumalan asia. Mutta jos tarkoitat että enkö voisi tuntea sääliä ja lopetaa tästä aiheesta kirjoitelemisen niin en voi.

    Sääli mielestäni osoittaa ihmisen itsekyyttä sitä että voidaan märehtiä jotain asiaa muttei aijota aidosti tehdä/ottaa osaa asiaan millään lailla.

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    tärkeä keskustella siitä, mitä on todellinen lähimmäisenrakkaus. Ei se voi olla sitä, että perheessä on selvä arvoasteikko, ensin mies ja sitten nainen. Onko päässyt unohtumaan se, että vaimo on lähimmäinen.
    Vapaissa suunnissa ei ole perheen sisällä mitään jakoa, vaan kaikki tehdään yhdessä ja perheen hyväksi. On kunnioitettava myös Raamatun käskyä pitää huolta perhekunnastaan, sillä holtiton lapsien hankkiminen saattaa johtaa vaikeuksiin.

    Hyshys mielestäni on etsii kysymyksillään totuutta, ja se on oikein. Ei voi olla niin, että vain nainen joutuu yksin vastuuseen perheen koosta ja jaksamisesta. Se on edesvastuutonta, jos näin menetellään.

    Minä en ole löytänyt raamatullisia perusteita sille, ettei perhe saa itse päättää omista asioistaan. Sellaista se ei opeta, eikä sitä vaadinut Jeesus eikä Jumalakaan.
    Yksi parhaita ja vapauttavia Raamatun lauseita on tämä, joka toimii.

    Room. 14:22
    Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee;

    Äänestä

  • vai monistaa kirjoitti:

    Hys hys osaa kyseenalaistaa, mutta ei perustella ajatuksiaan. Hys hys poikkeaa vl ajattelusta siinä määrin, etteivät hänen ajatuksensa ole vl-ajattelua. Hys hys jauhaa samoja asioita samasta näkökulmasta jatkuvasti. Pakkohan niitä ei ole lukea, mutta hänen on varmaan pakko niitä kirjoitella.

    Jos sinä tiedät miten asiat ovat, ja osaat ne vielä lyhyesti ja ytimekkäästi perustella, mitä enää odotat?

    Äänestä

  • Aloittaja

    hirvas kirjoitti:

    tärkeä keskustella siitä, mitä on todellinen lähimmäisenrakkaus. Ei se voi olla sitä, että perheessä on selvä arvoasteikko, ensin mies ja sitten nainen. Onko päässyt unohtumaan se, että vaimo on lähimmäinen.
    Vapaissa suunnissa ei ole perheen sisällä mitään jakoa, vaan kaikki tehdään yhdessä ja perheen hyväksi. On kunnioitettava myös Raamatun käskyä pitää huolta perhekunnastaan, sillä holtiton lapsien hankkiminen saattaa johtaa vaikeuksiin.

    Hyshys mielestäni on etsii kysymyksillään totuutta, ja se on oikein. Ei voi olla niin, että vain nainen joutuu yksin vastuuseen perheen koosta ja jaksamisesta. Se on edesvastuutonta, jos näin menetellään.

    Minä en ole löytänyt raamatullisia perusteita sille, ettei perhe saa itse päättää omista asioistaan. Sellaista se ei opeta, eikä sitä vaadinut Jeesus eikä Jumalakaan.
    Yksi parhaita ja vapauttavia Raamatun lauseita on tämä, joka toimii.

    Room. 14:22
    Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee;

    Allekirjoitan ajatuksesi ihan kokonaisuudessaan. Mutta tulee siitä että se mitä sanot on ollut vl kanta asiohin aina hotokokousiin asti.

    Ja olen kääntänyt tätä asiaa monelta kantilta myös siltä jonka nostat esille. Kuitenkin edelleen näen niitä äitejä joiden kohdalla tuo ajatelumalli ei toteudu vaan he uupuvat kothuuttomien kuormien alla.

    Kuka näitä kuormia kasaa? Yhteisö ei ota vastuuta opetamistaan arovista vaan useinkin totaa jos "jotain kauheaa sattuu". Että sitä se epäusko aiheutaa. Ehkä näinkin mutta mikä on se synti joka eroitaa ihmisen Jumalan työkä. Ettei vain olisi ihmisten armottomuus, kateus ja pahansuopuus.

    Tai että ihmine ymmärtää yhteisön arvot väärin? Kuinka voi ymmärtää väärin sen suviseurapuheen jossa todetiin aika kylmästi että vaikka me kuinka olisimme uupuneita ja väsyneitä emme siltikään harjoita perhesuunittelua... tai sitä päivämiehenkö kirjoitusta jossa todetiin vähän tyyliin mielialalääkeet ovat ihan hyviä ja niiden voimalla jaksaa taas ottaa vastaan uusia taivaan taimia...

    MISSÄ on vastuu? Kuinka moni vl eroperheitä on tämän ehkäisyasian ja siihen liittyvän armottomuuden ja julmuuden tulos. Varmastikkin aika moni. Missä vaiheessa yhteisö havahtuu siihen että ihmiset tarvitsevat aidosti ratkaisuja ei kiltokuvia.

    tuo tilanne. Mutta sitten täytyy tehdä se perimmäinen kysymys, keneen nämä ihmiset viimekädessä uskovat?
    Uskovatko he Raamatusta totuutta, joka on Jumalan sana, vaiko ihmisten keksimiä sääntöjä ja määräyksiä, jotka eivät ole Jumalasta? Tämähän on avain ensimmäinen asia uskovalle - siis ketä sinä uskot? Minä en usko mitään muuta kuin sitä mitä Jeesus opetti.

    Toinen asia mikä täytyy ehdottomasti tietää on se, ettei yksikään ihminen, olipa hän kuka hyvänsä, voi tuomita lähimmäistään mistään. Jokainen meistä tekee aikanaan tilin Jumalalle, mutta meillä on puolustaja Jeesus Kristus.

    Paavali sanoi, että me kaikki olemme syntisiä, siis kukaan ei ole toistaan parempi, ei vaikka joku niin luuleekin. Raamattu opettaa, että me, jotka uskomme Jeesukseen Kristukseen, Jumala vanhurskauttaa meidät uskosta, ei omista teoistamme.

    Siksi SRK on vain ihmisten perustamia maallinen järjestö, jolla ei ole mitään tuomiovaltaa kehenkään. Myös SRK:n johto ja saarnamiehet ovat syntisiä kuin me muutkin, eikä Jumala ole antanut heille mitään etuoikeuksia.

    Ja mitä tulee perheisiin, niin jokainen määrää asioistaan itse, ja on vastuussa tekemisistään vain Jumalalle, eikä SRK:lle.
    Tiedän, että tämä nostaa "karvat pystyyn" ahdasmielisissä lukijoissa, mutta minä perustelen Jeesuksen sanoilla uskoni ja tekemiseni. Minä tarvitsen aina Raamattua, koska se on uskovan ainoa totuus.

    Lukekaa tämä ja miettikää onko tässä jotakin hyvin tuttua:

    Matteus 23

    1 Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen
    2 sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset.
    3 Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.
    4 He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.
    5 Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi
    6 ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa,

    25 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä!
    26 Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!
    27 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!
    28 Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.

    Olen uskova ja vapaa Jeesuksessa Kristuksessa.

    Äänestä

Nainen vaistomaisesti etsii hyvät geenit omaavaa lisääntymiskumppania. Mies vaistomaisesti katsoo naisen synnytyskuntoisuutta, esim. leveä lantio. Mies on naiselle vain väline. Tarkoituksena on lapsi.

Äänestä
  • Aloittaja

    tutkimuksen? Vai missä siihen törmäsin :)

    Eikä se ollut ihan noin leveä lantio ja rintavuus kertoo naisen hyvästä ravitsemustilanteesta. Lantion ja vyötärön suhde taas hedlmällisyydestä.

    Leveä lantio ei ole tae hyville synnytysominaiuuksille. Itämaiset "linnunluiset" naiset kuulema ovat parhaita synnyttäjiä. Ulkomitat eivät ratkaise synnytyksessä vaan "sisämitat".

    Tutkimuksessa muuten väitetiin myös että naien valistsee mihen joka geneetisesti on mahdollisimman kaukana omista geeneistä.

    Toisaalta tuo väinekään ei osunut ihan kohdallen ilmaisuna koska tuossa tutkimukssa väitettiin myös että nainen hakee miehessä ennemin huolehtivaa isää lapsileen kuin muita ominaisuuksia.

    Tiedä tuosta...

    Kaikka ne tukii ja kaikka tutkittua voi kritisoida :)

    tuo "mies on naiselle vain väline" on filosofi Friedrich Nietzschen sanoma. Kuten myös nainen on miehelle vaaraa ja seikkailua antava. Mies haluaa naisen vaarallisemmaksi lelukseen. "Mies on tehty sotaa varten, nainen soturin virvoitukseksi".(ei välttämättä ihan kirjaimellisesti noin. Tuo "sota" ei hänellä lienee tarkoita aseellista konfliktia).

    Olen varmaan samaa tutkimusta lukenut. Kyllä siinä oli juuri tuokin, että nainen hakee sellaista kumppania, joka voi suojella, huolehtia ja hankkia elannon perheelle.

    Äänestä

  • asiasta kirjoitti:

    ..löytäkää lapsi miehestä. Mies haluaa leikkiä. Aidossa miehessä piilee lapsi". F.Nietzscheltä lainattua.

    Toisaalta hän kirjoittaa myös, että nainen luopuu omimmista vaistoistaan, jos hän "uskaltautuu esille" ja oppii olemaan pelkäämättä miestä. Silloin miehessä ei ole miestä. Omaperäinen kaveri tämä Nietzsche.

    Äänestä

ei ole noin, niinkuin väität.

Sanot: "On ikäänkuin itsestän selvää että uskonnolliset moraaliset ja eettiset asiat saavat rajoita miehen biologista tarvetta lisääntyä (ympäriinsä). Mutta sitten nuo samat asiat eivät ole hyväksyttyjä naisen kohdalla?"

Minusta vanhoillislestadiolaisuudessa uskonnolliset säännöt kahlitsevat juuri samalla tavalla niin miehiä kuin naisia. Miehiä siten, etteivät he saa lisääntyä ympäriinsä, ja naisia siten, etteivät he saa rajoittaa lapsimääräänsä.

Naisen biologinen tarve on ymmärtääkseni synnyttää vain sen verran lapsia, että niiden elämä pystytään turvaamaan. Naiset ovat eri aikoina yrittäneet harjoittaa tätä rajoittamista eri tavoin. Luulen, että silloin, kun ihminen ei tiennyt vielä yhdynnän johtavan mahdollisesti raskauteen, tai ei tuntenut mitään tapoja estää hedelmöitys, ainoa lapsimäärän rajoittamisen keino oli tappaa tai hylätä liiat syntyneet vauvat.

Siis vanhoillislestadiolaisuudessa miehet ja naiset ovat tässä mielessä tasa-arvoiset. Valtakulttuurissamme mies on alistetussa asemassa!!

Äänestä
  • Aloittaja

    Nyt sinä kyllä olet väärässä tuossa väiteessäsi...

    "Minusta vanhoillislestadiolaisuudessa uskonnolliset säännöt kahlitsevat juuri samalla tavalla niin miehiä kuin naisia."

    Alkuperäinen väitmä on että naine haluaa nimenomaan lisääntyä ja olla äiti ja emo ja ties mitä ja että lisääntyminen on sitä oikeaa naisetden toteuttamista jne jne ...

    Niin eiköhän tähän väitmään peilaten mies ole se joka ei saa sitä luonnollista sukupulisuuttaan harjoitaa (ympäriinsä)?

    Edelleen väitän että sama ristiriita on olemassa mutta ei suinkaan niin kuin ennakoasetelmana kuvitelisimme :)

    Mutta sitten jos hyväksymme väiteen että naisella on tarve olla lisääntymättä holtittomasti vain luonnolliseen rajaansa saakka niin kumman luonnollista sukupuolisuutta vastaan milloinkin mennään?

    Silloin kun yhdynnän ja lapsen välistä yhteyttä ei tunnettu laspia ei tullut 1 per vuosi. Pelkästään imetyksestä ja ravitsemuksesta. Ei niitä tullut edes 1 per kaksi vuotta. Koska lapsia saatetiin imetää 6-7 vuotiaiksi asti joka ehkäisi raskauden valtaosalla...

    Nykyäänhän nämä "luonnonmukaiset" ehkäisykeinot eivät toimi kuten ennen...

    Väiteesi on tältäosin hataralla pohjalla että koskaan vielä mailman historiassa ei ole ollut hedelmällisyyden suhteen se tilanne että imetys ei suojaa ja nainen voi käytännössä olla kokoajan raskaana. Tai juuri synnyttänyt.

    Ja nimenomaan vl säänöt kahlitsevat toisaalta naisen elämää epäterveellä tavalla joka taas suoraan vaikuttaa mihen elämään. Vl ajatelutapa nimenomaan on vieraantunut luonnosta siinä mielessä että se ei ymmärrä että "vajaakykyisiä" synnytäjiä on sukupolvi sukupolvelta enemmän kun me emme kuole synnytyksiin.

    Eikä vl ajatelu ymmärrä sitä että nimenomaan lääketieteen kehittyminen on johtanut siihen että perimältään huonotkin synnyttäjät varttuvat synnytysikään.

    Synnyttämisominaisuudet ja kyky sietää raskauden aikaisia muutoksia ei ole niin riippuvaista yleisestä terveydestä kuin vl uskotellaan. Vaan moni ominaisuus on perinnöllistä.

    Eli mietippä uudelleen mikä on faktaa ja mikä on fiktiota. Asia ei ole kummankaan sukupouolen osalta kiistaton.

    Varsinkaan kun enen oli tapana se että isäntä meni piikojen luo kun emätä ei ananut... Tämkin on tämän asian yksi puoli tulkoon sekin sanottua ääneen. Kuten se että vt aikaa mieheillä oli useita vaimoja.

    juuri noin niinkuin sanoin. Älä yritä sotkea yksinkertaista tosiasiaa sellaisella, mikä siihen ei kuulu!

    Alkuperäinen väittämä kuului, että nainen haluaa lisääntyä ja olla emo ja HUOLEHTIA jälkeläisistään. Siis huolehtimisen tarve eli vastuuntunto kuuluu naisen sukupuolisuuteen. Ja hän tietää, ettei kyetä huolehtimaan liian suuresta määrästä jälkeläisiä. Siispä jälkeläisten määrän rajoittaminen siihen, ettei niitä synny olosuhteisiin nähden liikaa, kuuluu osana hänen sukupuolisuuteensa.

    Tuolla toisessa tätä asiaa koskevassa ketjussa jotkut (sinäkin ehkä, en muista) ymmärsivät tuon emous-asian niin, että nainen haluaa lisääntyä holtittomasti. Eihän sellainen mikään terve emo ole, joka synnyttää tiettensä niin paljon lapsia, ettei niille riitä leipä tai turva!

    Tällä palstalla on ehkäisykeskusteluissa joskus aina tuotu esille juuri sitä, että naisella on luontainen tarve rajoittaa jälkeläistensä määrää, jotta näiden elämä olisi turvatumpaa. Esimerkkejä on otettu ihmiskunnan historiasta ja eläinmaailmasta. Ettet sinäkin olisi ollut niihin perusteluihin yhtymässä?

    Ihmisen keinot rajoittaa syntyvyyttä ovat olleet vähän sitä ja tätä, mutta yritetty on. Käytännössä raskauksia on ollut liikaa, ja se on ollut lukemattomien äitien ja lasten turma. Myös lapsikuolleisuus (siis isompienkin lasten) on ollut niin suuri, että se on karsinut luonnostaan lapsilukua. Ihmiset ovat siis joutuneet elämään sillä lailla kuin ovat kyenneet, ja ehkäistä on yritetty siten kuin on osattu.

    Ja nyt tuo itse perusasia.
    Naisen biologia käskee häntä lisääntymään ja huolehtimaan jälkeläisistään, koska ne ovat hänen. Siispä hänen täytyy katsoa, ettei niitä tulisi liikaa.
    Miehen biologia käskee häntä siittämään mahdollisimman paljon jälkeläisiä mahdollisimman monille naisille, jotta hänen geeninsä leviäisivät laajalle. Hänellä on siis luonnossaan pyrkimys siittää paljon lapsia TOISTEN huolehdittaviksi ('munia' kuin käki vieraisiin pesiin). Mies joutui elättämään oman perheensä, mutta ihannetilanne hänelle oli se, että muut miehet elättivät mahdollisimman monia hänen lapsiaan.
    Naisella siis vastuullaan omat lapset, miehellä vastuullaan mahdollisimman pieni joukko omista lapsista.

    Tästä sitten päästäänkin suoraan siihen, että vl-liikkeessä sekä naisen että miehen luontaiset biologiset tarpeet ovat uskonnon kahlitsemat. Molempien sukupuolten aivan samalla tavalla.

    Ja edelleen, valtakulttuurissa vain miehen tarpeet kahlitaan, mutta naisen ei. Mies ei saa siittää 'vieraisiin', mutta nainen saa rajoittaa lapsimääränsä.
    Siis valtakulttuurin mies on heikommassa asemassa kuin vl-mies, koska hän ei voi siittää omallekaan vaimolle suurta lapsijoukkoa, ja on sidotummassa asemassa kuin vaimonsa (joka voi ehkäistä). Vl-mies ja -vaimo ovat sentään keskenään tasavertaisessa asemassa tässä suhteessa.
    Minulle on tullut usein mieleen, että taitavat muut miehet olla kateellisia vl-miehille.;)
    Ja monet vl-naiset muille naisille?

    Äänestä

  • Aloittaja

    se on kirjoitti:

    "Alkuperäinen väittämä kuului, että nainen haluaa lisääntyä ja olla emo ja HUOLEHTIA jälkeläisistään. Siis huolehtimisen tarve eli vastuuntunto kuuluu naisen sukupuolisuuteen. Ja hän tietää, ettei kyetä huolehtimaan liian suuresta määrästä jälkeläisiä. Siispä jälkeläisten määrän rajoittaminen siihen, ettei niitä synny olosuhteisiin nähden liikaa, kuuluu osana hänen sukupuolisuuteensa".

    Jos pidämme että tämä on se alkuperäinen väite. Ja olen sitä mieltä että jos näin ajatelemme MIES ylätys yllätys on se joka ei saa sitä luonnollista seksuaalisuutta toteutaa lisääntymällä (ympäriinsä)...

    Ajattelen todellakin että jos pidän faktana jotain väitettä siitä seuraa se että joudun pitämään faktana jotain toista väitettä. Jos pidän fakatana väitettä että naisen sukupulisuutta ja lisääntymistä ohjaavat ensisijaissesti (tai näin pitäisi olla) bioogis-geneettiset vaistot. Silloin tämä ajatelu pitää koskea molemia sukupuolia yhdenvertaisella tavalla.

    "Ja edelleen, valtakulttuurissa vain miehen tarpeet kahlitaan, mutta naisen ei. Mies ei saa siittää 'vieraisiin', mutta nainen saa rajoittaa lapsimääränsä."

    Miten niin? Voihan mies kylvää siemeniä valtakultuurissa ympäriinsä mutta siementen itävyyden laita on sitten niin ja näin. Yhtä lailla nainen voi hakea simeniä muualta (niin kuin ennenkin) ...

    "Siis valtakulttuurin mies on heikommassa asemassa kuin vl-mies, koska hän ei voi siittää omallekaan vaimolle suurta lapsijoukkoa,"

    Miten niin? Pidät itsenstään selvänä että vl mies voi siitää vaimolleen suuren lapsijoukon? Tämä ei ole automaatinen fakta. Sinä piädt sitä fakatana mitä se ei ole. VL miehellä on ihan yhtä vähän takeita siitä että simenet itävät kuin valtakultuurin miehellä. Selitän tätä myhempänä vähän.

    Miehillä on kautta aikojen ollut halu halita naisen seksuaalisuutta. Ettei vai kukaan toinen mies pääsisi vetämän välsitä ja näin ollen mies joutuis väärän geeniperijän elättäjäksi. Tällä on sellainen kanasanomianen nimitys kuin - mustasukkaisuus.

    Tuskinpa sentään. Tätä väitettä en suoralta kädeltä usko. Tokihan jos meis haluaa enemmän lapsi kuin vaimo niin ristiriitoja voi ollakin. Mutta yhtä lailla moni ei-vl mies tuntee varmaankin lähinnä sääliä miestä kohtaan joka hänkin voi olla todella tiukilla kavavan perheen kassa. Miesten masentuminen ja ahdistumienne ei ole tavatonta tämän lapsiasian äärellä. Varsinkin kun mies näkee sen kuinka uupunut vaimo on eikä keinoja autaa löydy.

    Ja monet vl-naiset muille naisille?

    Tämä varmastikkin on totta tilanteessa jossa vakaumukselliset syyt kieltävät kuuntelemasta niitä lapsia se määrä minkä "luonnon mukaisesti" jaksavat.

    Ihmisten tietoiset keinot rajoitaa syntyvyyttä voivat todella olla rajoituneet mutta se että sinä et todella näytä ymmärtävän sitä että luonnonmukaiset ehkäisykeinot imetys/ravitsemus todellakin ovat toimineen ehkäisyn kaltaisina tekijöinä läpi mailman historian.

    Afrikalaisten alkuasukkaitten joukossa edelleenkään ei lisäännytä tähän tahtiin kuin suomessa vl keskuudessa? Ja ihan varmaa on ettei kummassakaan käytetä ehkäisyä? Erot ovat joko geneettisä tai elämäntapaan liittyviä? Tätäkin asiaa on tutkittu ja todettu että imetyksen teho ehkäisynä on monesta hvyivoinista johtuvista syistä johtuen heikentynty merkityksettömäksi.

    Ja sitten se että mistä äitikuolleisuus johtuu? Niin sielä on palon raskauden ja synnytyksen aikaisia ja sen jälkeisiä syitä jotka ovat johtaneet naisten kuolemaan. Näiden samojen syiden vuokis naisia kuolee alikehityneissä maissa edellee lähes samaan tahtiin kuin ennenkin.

    "Eihän sellainen mikään terve emo ole, joka synnyttää tiettensä niin paljon lapsia, ettei niille riitä leipä tai turva!"

    Miski naiset tekevät näin niin suomessa kuin ulkomailla? Myös vl parissa?

    Kun heität että raskauskia on ollut liikaa. Niin tuo käyttämäsi ilmaus on monella tapaa epätarkka. Raskaus on aina naiselle riski tänäkin päivänä ja se on ollut sitä aina. Mikä on liikaa onkin paljon vaikeammin määriteltävissä.

    Onko niitä liikaa silloin jos terveyden huollon alikeityneisyyden takia äiti kuolee vaikka nykytiedoilla hänet voitaisiin pelastaa....

    Minusta nämä asiat eivät suoraan ole verannollisia lasimäärä ennen lapsimäärä nyt. JOs mitään ei tehtäisi äitejä kuolisi aivan yhtä paljon kuin ennenkin. Jos ravitsemus olisi yhtä huonoa kuin ennenkin lisääntyminen tässä tadissa ei olisi mahdollista.

    Nainen on siinä suhteessa eläin että huonossa terveydellisessä tilanteessa naien ei ovuloi tai hylkii raskautta (keskenmenot). Lisäki yksi todella isokin syy on ollut ennen tulehtusten vaikutus naisen hedelmällisyyteen. Sekin on ollut merkittävä.

    Niin tai näin. Kuitenkin kaikissa väitämissä ja perusteluissa nousee taustalta se näköala että

    - on muiakin syitä jotka ohjaavat naisen linääntymistä ->

    - eettisiä
    - moraalisia
    - vakaumukellisia
    - kultuurillisia

    ym... Ja kas kummaa edellen kysyn miksi jotkut asiat vl nostetaan ylitse muiden asioitten? Tai miksi sukupuolet astetaan tietyyn muotiin keskenään epäjohdonmukaisilla kriteereillä?

    Kaunistelematta sanottuna - ihmisen sekuaalisuudenn lisääntymisen ja elämän ohjaileminen ulkoapäin.

    Onpa minun tai mieheni seksuaalisuus mitä tahansa sen kuva hamo ja muotti ei voi olla uloka määräättyä ja tiettyihin muotoihin vagittua. Hyvässä ja pahassa. Vaan medän sesuaalisuus kokonaisuudessaan on meidän näköistä sellaista joka on muodostunut toinen toistaan kunnioittaen ja toinen kokonaisuudessaan huomioon ottaen. Niin että molempien tarpeet, terveys, halut otetaan molemmin puolin tasavertaisesti huomioon.

    Ei niin että miehen seksuaalsisuus tehdään alisteiseksi naisen sekuaalisuudelle ja päin vastoin.

    ELi minun kuvani itsestäni ja omasta seksuaalisuudesta ei ole sitä mitä mailma antaa tai sitä mitä vl tarjoaa. Vaan se on minun (ja meideän) sekuaalisuutta. Ja sitä kaikilta osiltaan toteutetaan hyvän omantunnon rajoissa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_7899535 kirjoitti:

    Miten niin? Voihan mies kylvää siemeniä valtakultuurissa ympäriinsä mutta siementen itävyyden laita on sitten niin ja näin. Yhtä lailla nainen voi hakea simeniä muualta (niin kuin ennenkin) ... "

    Tähän olisi pitänyt ehdottomasti liitää myös se näköala ettl vl nainen voi ehkäistä myös miheltä salaa. Ja tiedän näin vl liikeessä tapahtuvan.

    Eli pohjimiltaan vl miehen on mahodotonta tietää tai pitää varmana sitä että hänen siemenet itävät.

    Yhtä lailla vl nainen voi hakea simeniä muualta.

    Eli faktaa ei ole se että miehen siemenet itävät ompa hän vl tai ei. Niiden itämättömyys voi johtua luonnollisista syistä tai " luonnottomista" syistä (ehkäisy,varmatpäivät, sterilisaatio)...

    Ja mies ei voi mitenkään tietää tai olla varma siitä että kyse on VAIN sattuma...

    Toisaalta vaikka mies pitää isyytään kiistattomana se on sitä vain siinä vaiheessa kun se on oikeaksi todistettu. Eli vl miehen lapset eivät vältämättä ole hänen apsiaan vaikka näin haluaisimme kuinka uskoa.

    Mitä tällä haluan sanoa. Sitä että seksuaalisuudella ja lisääntymisellä on ainan takanaa eettisä ja moraalisia asioita jotka yhtä kaikki ohjaavat ihmisen käyttäytymistä.

    Pidämme faktana että vl siitää paljon jälkeläisiä. ... entä jos totuus on toisen näköinen ja lapset ovatkin eri miehen?

    Tai että vl miehellä on oman ja ympäriinsä siitettyjä lapsia joista emme tiedä mitään?

    Kuka sanoo että ihminen käytäytyy niiden moraalisten perjaitteitten mukaan joita sanoo edustavansa?

    etkä pysy siinä yksinkertaisessa perusasiassa, että miehen ja naisen biologiset perustarpeet ovat erilaiset, ja ne saavat toteutua tai olla toteutumatta eri tavalla vl-kulttuurissa kuin valtakulttuurissa.
    Vedät mukaan erilaisia mahdollisia poikkeuksia tästä säännöstä, ja teet niistä poikkeuksista pääasian. Ne ovat kuitenkin vain satunnaisia poikkeustapauksia, kuten se, että vl-mies voi siittää 'vieraisiin' tai vl-nainen tulla raskaaksi vieraalta mieheltä. Tiedät kyllä, mitkä sanktiot siitä seuraa, jos tällainen paljastuu! Siis sitä yritetään tosissaan välttää, ja sellaisen tapahtuminen on äärimmäinen poikkeustapaus (miksi ihmeessä siis vetää sitä tähän mukaan ja sotkea sillä asiaa, vai onko se varsinaisen asian hämärtäminen tarkoituksesikin?). En ymmärrä yleensäkään, miksi sinulla on vimmattu tarve takertua toisarvoisiin yksityiskohtiin ja olla näkemättä kokonaisuutta.

    En viitsi kommentoida kirjoituksiasi tarkemmin, koska ne ovat vain noiden yksityiskohtien ja poikkeustapausten luetteloa. Miehen ja naisen todellinen asema vl-liikkeessä ja valtakulttuurissa jää niiden alle pimentoon, ja ihmettelen, että sitäkö yritätkin? Ettei se näkyisi?

    Kun puhuin naisen ja miehen biologisista perustarpeista, ajattelin lähinnä esihistoriallisia ihmisiä, koska he elivät niin luonnon ehdoilla, että siinä nämä ominaisuudet näkyivät selvinä. Kulttuuri ei ollut vielä tuonut niiden päälle kuorrutustansa. Kulttuuri on sitten eri aikoina vaikuttanut omalla tavallaan.

    Ihmettelen muuten, mistä olet saanut sen tiedon, että ennen maailmassa imetys toimi tehokkaana ehkäisijänä. Itse en ole kuullut sellaisesta. Voisitko nimetä joitakin lähteitä, mistä tämä tieto on peräisin?
    Kun puhuin naisten harjoittamista ehkäisy-yrityksistä, en tarkoittanut asioita, jotka rajoittavat luonnostaan syntyvyyttä (esim. aliravitsemus), vaan tietoisista pyrkimyksistä ehkäistä.

    Muuten se, että nykykulttuurimme kieltää miestä 'siittämästä vieraisiin', on mielestäni kyllä miesten omaa aikaansaannosta. Heillä on suuri tarve välttää se riski, että joutuisivat elättämään toisten miesten lapsia. Mieluummin pysyvät itse 'kurissa ja herrannuhteessa', se on sittenkin pienempi paha. Siis loppujen lopuksi olin väärässä väittäessäni, että he ovat alistetussa asemassa.

    Arvaat tietysti, että olen se keskustelukaverisi toisesta ketjusta. Totesin jo siellä, ettei meidän kannata keskustella, kun toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäistä. Siis sinä haluat puhua yksityiskohdista ja erilaisista käytännön tilanteista, minä taas suuremmista kokonaisuuksista. Näemme asiat aivan eri kannalta, eivätkä ajatusmaailmamme kohtaa. Olemme vain liian erilaiset ihmiset.

    Äänestä

  • sotket asioita, kirjoitti:

    Täällä on tietoa siitä, miten täysimettäminen myös ehkäisee raskautta.

    54. Imetys on luonnollinen ehkäisymenetelmä
    Imetys ehkäisee, jos äiti täysimettää eivätkä kuukautiset ole synnytyksen jälkeen vielä alkaneet uudelleen. Erityisesti yöimetysten jatkaminen pitää kuukautiset pitempään poissa. Imetys ei kuitenkaan ole täysin luotettava ehkäisykeino. Hedelmöittyä voi, vaikkei kuukautiset ole vielä alkaneet. Munasolu voi hedelmöittyä jo ensimmäisen ovulaation jälkeen eikä kuukautisvuotoa näin ehdi tulla. Yleisesti ottaen imetys kuitenkin auttaa vähän pitempien ikäerojen muodostumista lasten välille.

    http://www.imetys.fi/itu/101_eka.php

    Äidit ja isät tietävät täysimetyksestä aivan liian vähän.
    http://www.imetys.fi/itu/index.php

    Täysimetyksen ehkäisevästä vaikutuksesta ei puhuta neuvolassa, koska on keksitty ehkäisypillerit siihen tarkoitukseen.

    Äänestä

  • pitää paikkansa kirjoitti:

    siitä on paljonkin tietoa mm. netissä kun vaan kaivaa, esim. tässä:

    Imetyksenaikainen hedelmällisyys

    Imetysaikana hedelmällisyys on vähentynyt merkittävästi. Alussa voidaan puhua hedelmällisyyden täydellisestä lamasta, jossa munarakkulan normaalia kehitystä tai ovulaatiota ei tapahdu. Tätä seuraa kuukautisten palattua vähentyneen hedelmällisyyden kausi, jonka aikana ovulaatio saattaa häiriintyä tai keltarauhasen toiminta voi olla vajavaista. Jos kuukautiset alkavat uudelleen kuuden kuukauden kuluessa synnytyksestä, on tavallista, että niitä ei edellä ovulaatio, vaan kyse on munarakkuloiden atresian aiheuttamasta estrogeenipitoisuuden pienenemisestä. Kun kuukautisten paluuseen kuluu yli kuusi kuukautta, lisääntyy kuukautisvuotoa edeltävän ovulaation todennäköisyys (Lewis ym. 1991). Australialaisessa tutkimuksessa seurattiin kuukautisten ja ovulaation palaamista imettäville äideille synnytyksen jälkeen. Alle 20 % ovuloi ja alle 25 % menstruoi kuuden ensimmäisen kuukauden aikana (Lewis ym. 1991).

    Nännin imeminen stimuloi beetaendorfiinin vapautumista hypotalamuksessa. Tämä estää GnRH:n ja dopamiinin vapautumista, ja seurauksena on LH:n erityksen väheneminen ja prolaktiinin erityksen lisääntyminen. Imemisärsytyksen tulee olla riittävän tiuhaa, jotta hedelmällisyys pysyy vähäisenä. Imetyksen seurauksena prolaktiinipitoisuus myös varmistaa maidontuotannon jatkumisen. Aivolisäkkeen takalohkosta vapautuva oksitosiini, joka saa aikaan rintarauhasen alveolien tyhjenemisen, vaikuttaa myös välillisesti maidontuottoon. Ilman rinnan tyhjenemistä maidontuotanto vähenee nopeasti. Imetyksen väheneminen mistä tahansa syystä heikentää imetyksen raskaudenehkäisyvaikutusta (McNeilly 1994).

    Täysimetys tarkoittaa sitä, että vauva saa ravintonsa täysin äidin rinnasta.

    Eli ensimmäisen puolen vuoden aikana kaikki ruoka tulee rinnasta. Voi olla, että jotkut lapset tarvitsevat puolta vuotta ennen jo kiinteämpää ruokaa lisäksi, mutta imetystä jatketaan koko ajan, vaikka lisäruokaa annetaankin. Vettä ei saisi antaa vauvalle ollenkaan, koska vauva saa vettä myös rintamaidosta.

    Puolen vuoden jälkeen vauvaa imetetään edelleen rinnasta, myös yöllä, vaikka kiinteämpää ruokaa annetaankin.
    Vauvalle ei tarvitse antaa vettä ensimmäisen vuoden aikana ollenkaan, koska vauva saa myös veden äidin rinnasta.

    Erityisesti tärkeää on imettää myös yöllä.
    Vettä ei saisi juottaa ollenkaan ensimmäisen ikävuoden aikana, kaikki juoma pitäisi tulla rinnasta.
    Tuttelia ei saisi antaa ollenkaa ensimmäisen vuoden aikana.

    Vauvaa ei saisi "tankata" illalla kiinteällä ruualla, ettei se herää yöllä syömään, koska on erityisen tärkeää, että vauva syö yöllä rintaa.

    ei onnistu, ellei kumpikin vanhempi ole sitoutunut siihen, siihen pitää hiukan paneutua, mutta se ei ole vaikeaa kun sen oppii.

    Nuoret äidit ja isät eivät todellakaan tiedä, miten vauvoja pitäisi imettää, koska oikeaa tietoa ei ole annettu neuvoloista, eikä synnytyslaitokselta.
    Tutteleita ei saisi antaa alle yksi vuotiaalle ollenkaan.

    Seuroissa myöskin pitäisi saada imettää vauvoja seurapenkissä, eikä missään kopeissa piilossa.
    Monet äidit turvautuvat vesipulloihin seurojen aikana ja vauvoille ei saisi edes vettä antaa.

    http://www.imetys.fi/itu/imetyssuositus2004.php

    Nyt äidit ja isät imetystalkoisiin, jätetään ne kestovaipat tekemättä ja keskitytään siihen mikä on kaikista tärkeintä vauvalle ja koko perheelle.

    Äänestä

  • pitää paikkansa kirjoitti:

    Täysimetys tarkoittaa sitä, että vauva saa ravintonsa täysin äidin rinnasta.

    Eli ensimmäisen puolen vuoden aikana kaikki ruoka tulee rinnasta. Voi olla, että jotkut lapset tarvitsevat puolta vuotta ennen jo kiinteämpää ruokaa lisäksi, mutta imetystä jatketaan koko ajan, vaikka lisäruokaa annetaankin. Vettä ei saisi antaa vauvalle ollenkaan, koska vauva saa vettä myös rintamaidosta.

    Puolen vuoden jälkeen vauvaa imetetään edelleen rinnasta, myös yöllä, vaikka kiinteämpää ruokaa annetaankin.
    Vauvalle ei tarvitse antaa vettä ensimmäisen vuoden aikana ollenkaan, koska vauva saa myös veden äidin rinnasta.

    Erityisesti tärkeää on imettää myös yöllä.
    Vettä ei saisi juottaa ollenkaan ensimmäisen ikävuoden aikana, kaikki juoma pitäisi tulla rinnasta.
    Tuttelia ei saisi antaa ollenkaa ensimmäisen vuoden aikana.

    Vauvaa ei saisi "tankata" illalla kiinteällä ruualla, ettei se herää yöllä syömään, koska on erityisen tärkeää, että vauva syö yöllä rintaa.

    viesti hävisi

    Äänestä

  • Aloittaja

    sotket asioita, kirjoitti:

    etkä pysy siinä yksinkertaisessa perusasiassa, että miehen ja naisen biologiset perustarpeet ovat erilaiset, ja ne saavat toteutua tai olla toteutumatta eri tavalla vl-kulttuurissa kuin valtakulttuurissa.
    Vedät mukaan erilaisia mahdollisia poikkeuksia tästä säännöstä, ja teet niistä poikkeuksista pääasian. Ne ovat kuitenkin vain satunnaisia poikkeustapauksia, kuten se, että vl-mies voi siittää 'vieraisiin' tai vl-nainen tulla raskaaksi vieraalta mieheltä. Tiedät kyllä, mitkä sanktiot siitä seuraa, jos tällainen paljastuu! Siis sitä yritetään tosissaan välttää, ja sellaisen tapahtuminen on äärimmäinen poikkeustapaus (miksi ihmeessä siis vetää sitä tähän mukaan ja sotkea sillä asiaa, vai onko se varsinaisen asian hämärtäminen tarkoituksesikin?). En ymmärrä yleensäkään, miksi sinulla on vimmattu tarve takertua toisarvoisiin yksityiskohtiin ja olla näkemättä kokonaisuutta.

    En viitsi kommentoida kirjoituksiasi tarkemmin, koska ne ovat vain noiden yksityiskohtien ja poikkeustapausten luetteloa. Miehen ja naisen todellinen asema vl-liikkeessä ja valtakulttuurissa jää niiden alle pimentoon, ja ihmettelen, että sitäkö yritätkin? Ettei se näkyisi?

    Kun puhuin naisen ja miehen biologisista perustarpeista, ajattelin lähinnä esihistoriallisia ihmisiä, koska he elivät niin luonnon ehdoilla, että siinä nämä ominaisuudet näkyivät selvinä. Kulttuuri ei ollut vielä tuonut niiden päälle kuorrutustansa. Kulttuuri on sitten eri aikoina vaikuttanut omalla tavallaan.

    Ihmettelen muuten, mistä olet saanut sen tiedon, että ennen maailmassa imetys toimi tehokkaana ehkäisijänä. Itse en ole kuullut sellaisesta. Voisitko nimetä joitakin lähteitä, mistä tämä tieto on peräisin?
    Kun puhuin naisten harjoittamista ehkäisy-yrityksistä, en tarkoittanut asioita, jotka rajoittavat luonnostaan syntyvyyttä (esim. aliravitsemus), vaan tietoisista pyrkimyksistä ehkäistä.

    Muuten se, että nykykulttuurimme kieltää miestä 'siittämästä vieraisiin', on mielestäni kyllä miesten omaa aikaansaannosta. Heillä on suuri tarve välttää se riski, että joutuisivat elättämään toisten miesten lapsia. Mieluummin pysyvät itse 'kurissa ja herrannuhteessa', se on sittenkin pienempi paha. Siis loppujen lopuksi olin väärässä väittäessäni, että he ovat alistetussa asemassa.

    Arvaat tietysti, että olen se keskustelukaverisi toisesta ketjusta. Totesin jo siellä, ettei meidän kannata keskustella, kun toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäistä. Siis sinä haluat puhua yksityiskohdista ja erilaisista käytännön tilanteista, minä taas suuremmista kokonaisuuksista. Näemme asiat aivan eri kannalta, eivätkä ajatusmaailmamme kohtaa. Olemme vain liian erilaiset ihmiset.

    Oikeasti olen nyt vedätellyt kesustelua suuntaan josko toiseen. Mikä on ollut monella tapaa hyvin hauskaa.

    Se taas ei ole yllätys että näissä keskusteluissa keskustelukuppani toteaa ettei "viitsi" vastata...

    MInusta ainoa asia joka ei ole toisarvoinen on se että ihmisen onpa hän sukupolensa mikä tahansa, seksuaalisuutta ohjataan ulkoa päin. Ja että hänen seksuaalisuutaan käytetään vallan ja mielivallan välikappaleena?

    Sinäkin käytät sitä minua "vastaan" koska en suoralta kädeltä hyväksy sinun "ainoita oikeita" ajatusmallejasi ja tapojasi ajatella ja puhua asiasta.

    Ongelmahan on se etten voi tunnustaa että sinulla olsi vedätysoikeutta tai "pätösvaltaa" minun seksuaalisuudessa. Eli ajattelen että sinä etä ole siinä asemassa oleva ihminen joka voi sanoa toiselle - Sinun seksuaalisuuden pitää olla tälläistä.. Sinun pitää ajatella sekuaalisuudesta ja naiseudesta näin --- tai seksuaalisuutesi on pinnallista tai esineelistävää tai väärää...

    Eikä näitä oikeuksia ole SRK:lla eikä ajallisella seurakunnalla (saara-äiti armonneuvot)...

    Miksi sinulla tai kenelläkään toisella voisi olla oikeus määritellä toisen ihmisen seksuaalisuutta. Muotitaa se ja sanoa näin sinun täytyy ajatella?

    Seksuaalisuus on erotamaton osa koko elämää ja minuutta. Ja sitä ohjaa hyvä omatunto joka on kiinitetty Jumalan sanaan kokonaisuudessaan eikä vain niihin raamatun jakeisiin mitä SRK:lainen lestadiolaisuus on siitä poiminut.

    Toinen asia joka toki on toisarvoinen on se että sinun mielestä biologiset tarpeet ovat ainoita oikeita tarpeita. Ja kuitenkin väitän että biologiset tarpeet eivät ole koskaan yksistään oleet seksuaalisuutta (liisääntymistä) ainoana ohjaavana voimana. Ei edes aikan ennen Kristuksen syntymää.

    Kuten jos olsit lukenut imetyksetä enemmältikin tietäisit että imetys yksistään ehkäisi raskaudelta tänäpäivänä vain harvoilla mutta ravitsemus (aliravitsemus) raskas työ ja imetys ovat toimineet luotettavana ehkäisynä. Ja sen lisäksi keskenmenoja äidin huonosta kunnosta johtuaen oli enemmän.

    Kuten myös se on vaikutanut oman osansa että synnytyseten komplikaatiot saatoivat tehdä naisesta hedelmättömän.(Tulehdukset / sukupuolitauteja unohtamatta) Katsotaan löydänkö sinulle jossaivaiheessa linkkiä aiheeseen. Kuitenkin tämä on asia jota on tutkittu ja joka tänäkin päivänä lääketieteen valossa tiedetään todeksi.

    Mitä taas tulee siihen että miksi vedän näitä vl liikeen "yksitäistapauksia" esille niin ovatko ne todella niin ainutkertaisia? Ehkäpä ne eivät ole jos minäkin kuitenkin olen näistä kuullut sieltä ja täältä.... Ei vl liike ole näiltäkään elämän ilmiöiltä puhdas yhteisö enkä halu yritää niin uskotella kenellekään.

    Salaa ehkäiseminen ei liene mitenkään tavatonta. Eri asia on se kuinka moni siitä jää kiinni. Sitä kuitenkin taphtuu kaiken aikaa... Enkä ole lainkaan varma että sitä pitää paheksua kun se monestikkin on seurasuta ihmisten monekin tasoisesta armottomuudesta.

    "Kun puhuin naisen ja miehen biologisista perustarpeista, ajattelin lähinnä esihistoriallisia ihmisiä, koska he elivät niin luonnon ehdoilla, että siinä nämä ominaisuudet näkyivät selvinä. Kulttuuri ei ollut vielä tuonut niiden päälle kuorrutustansa. Kulttuuri on sitten eri aikoina vaikuttanut omalla tavallaan."

    Höpsistä... ihmiskunnassa on aina ollut kutuuri joka on jättänyt piirteensä imiskunnan historiaan. Ja aina se on ollut osaltaan ohjaamassa ihmisen seksuaalisuutta ja lisääntymistä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    pitää paikkansa kirjoitti:

    siitä on paljonkin tietoa mm. netissä kun vaan kaivaa, esim. tässä:

    Imetyksenaikainen hedelmällisyys

    Imetysaikana hedelmällisyys on vähentynyt merkittävästi. Alussa voidaan puhua hedelmällisyyden täydellisestä lamasta, jossa munarakkulan normaalia kehitystä tai ovulaatiota ei tapahdu. Tätä seuraa kuukautisten palattua vähentyneen hedelmällisyyden kausi, jonka aikana ovulaatio saattaa häiriintyä tai keltarauhasen toiminta voi olla vajavaista. Jos kuukautiset alkavat uudelleen kuuden kuukauden kuluessa synnytyksestä, on tavallista, että niitä ei edellä ovulaatio, vaan kyse on munarakkuloiden atresian aiheuttamasta estrogeenipitoisuuden pienenemisestä. Kun kuukautisten paluuseen kuluu yli kuusi kuukautta, lisääntyy kuukautisvuotoa edeltävän ovulaation todennäköisyys (Lewis ym. 1991). Australialaisessa tutkimuksessa seurattiin kuukautisten ja ovulaation palaamista imettäville äideille synnytyksen jälkeen. Alle 20 % ovuloi ja alle 25 % menstruoi kuuden ensimmäisen kuukauden aikana (Lewis ym. 1991).

    Nännin imeminen stimuloi beetaendorfiinin vapautumista hypotalamuksessa. Tämä estää GnRH:n ja dopamiinin vapautumista, ja seurauksena on LH:n erityksen väheneminen ja prolaktiinin erityksen lisääntyminen. Imemisärsytyksen tulee olla riittävän tiuhaa, jotta hedelmällisyys pysyy vähäisenä. Imetyksen seurauksena prolaktiinipitoisuus myös varmistaa maidontuotannon jatkumisen. Aivolisäkkeen takalohkosta vapautuva oksitosiini, joka saa aikaan rintarauhasen alveolien tyhjenemisen, vaikuttaa myös välillisesti maidontuottoon. Ilman rinnan tyhjenemistä maidontuotanto vähenee nopeasti. Imetyksen väheneminen mistä tahansa syystä heikentää imetyksen raskaudenehkäisyvaikutusta (McNeilly 1994).

    Tässä ainakin oli kaivettuna sitä faktaa... Kiitos teille kaikille tästä. Täälläkin kysytiin jonkin aikaa tätä asiaa että

    - ehkäiseekö imettäminen raskauden ja osalla se toimi todella hyvin ja osalla se ei toiminut lainkaan täysimetyksestä huolimatta...

    Tiesittekö että joillakin kuukautiset pysyvät poissa koko imetysajan?

    Joka hyvin monella tarkoitaa sitä ettei raskaus ala.... Ja varmastikkin juuri edelämainituista syistä :)

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    Oikeasti olen nyt vedätellyt kesustelua suuntaan josko toiseen. Mikä on ollut monella tapaa hyvin hauskaa.

    Se taas ei ole yllätys että näissä keskusteluissa keskustelukuppani toteaa ettei "viitsi" vastata...

    MInusta ainoa asia joka ei ole toisarvoinen on se että ihmisen onpa hän sukupolensa mikä tahansa, seksuaalisuutta ohjataan ulkoa päin. Ja että hänen seksuaalisuutaan käytetään vallan ja mielivallan välikappaleena?

    Sinäkin käytät sitä minua "vastaan" koska en suoralta kädeltä hyväksy sinun "ainoita oikeita" ajatusmallejasi ja tapojasi ajatella ja puhua asiasta.

    Ongelmahan on se etten voi tunnustaa että sinulla olsi vedätysoikeutta tai "pätösvaltaa" minun seksuaalisuudessa. Eli ajattelen että sinä etä ole siinä asemassa oleva ihminen joka voi sanoa toiselle - Sinun seksuaalisuuden pitää olla tälläistä.. Sinun pitää ajatella sekuaalisuudesta ja naiseudesta näin --- tai seksuaalisuutesi on pinnallista tai esineelistävää tai väärää...

    Eikä näitä oikeuksia ole SRK:lla eikä ajallisella seurakunnalla (saara-äiti armonneuvot)...

    Miksi sinulla tai kenelläkään toisella voisi olla oikeus määritellä toisen ihmisen seksuaalisuutta. Muotitaa se ja sanoa näin sinun täytyy ajatella?

    Seksuaalisuus on erotamaton osa koko elämää ja minuutta. Ja sitä ohjaa hyvä omatunto joka on kiinitetty Jumalan sanaan kokonaisuudessaan eikä vain niihin raamatun jakeisiin mitä SRK:lainen lestadiolaisuus on siitä poiminut.

    Toinen asia joka toki on toisarvoinen on se että sinun mielestä biologiset tarpeet ovat ainoita oikeita tarpeita. Ja kuitenkin väitän että biologiset tarpeet eivät ole koskaan yksistään oleet seksuaalisuutta (liisääntymistä) ainoana ohjaavana voimana. Ei edes aikan ennen Kristuksen syntymää.

    Kuten jos olsit lukenut imetyksetä enemmältikin tietäisit että imetys yksistään ehkäisi raskaudelta tänäpäivänä vain harvoilla mutta ravitsemus (aliravitsemus) raskas työ ja imetys ovat toimineet luotettavana ehkäisynä. Ja sen lisäksi keskenmenoja äidin huonosta kunnosta johtuaen oli enemmän.

    Kuten myös se on vaikutanut oman osansa että synnytyseten komplikaatiot saatoivat tehdä naisesta hedelmättömän.(Tulehdukset / sukupuolitauteja unohtamatta) Katsotaan löydänkö sinulle jossaivaiheessa linkkiä aiheeseen. Kuitenkin tämä on asia jota on tutkittu ja joka tänäkin päivänä lääketieteen valossa tiedetään todeksi.

    Mitä taas tulee siihen että miksi vedän näitä vl liikeen "yksitäistapauksia" esille niin ovatko ne todella niin ainutkertaisia? Ehkäpä ne eivät ole jos minäkin kuitenkin olen näistä kuullut sieltä ja täältä.... Ei vl liike ole näiltäkään elämän ilmiöiltä puhdas yhteisö enkä halu yritää niin uskotella kenellekään.

    Salaa ehkäiseminen ei liene mitenkään tavatonta. Eri asia on se kuinka moni siitä jää kiinni. Sitä kuitenkin taphtuu kaiken aikaa... Enkä ole lainkaan varma että sitä pitää paheksua kun se monestikkin on seurasuta ihmisten monekin tasoisesta armottomuudesta.

    "Kun puhuin naisen ja miehen biologisista perustarpeista, ajattelin lähinnä esihistoriallisia ihmisiä, koska he elivät niin luonnon ehdoilla, että siinä nämä ominaisuudet näkyivät selvinä. Kulttuuri ei ollut vielä tuonut niiden päälle kuorrutustansa. Kulttuuri on sitten eri aikoina vaikuttanut omalla tavallaan."

    Höpsistä... ihmiskunnassa on aina ollut kutuuri joka on jättänyt piirteensä imiskunnan historiaan. Ja aina se on ollut osaltaan ohjaamassa ihmisen seksuaalisuutta ja lisääntymistä.

    sellainen ilkikurinen ajatus, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. En ole nimittäin puhunut sinun seksuaalisuudestasi koskaan mitään! Olet näköjään itse ottanut puheeni itseesi ja pitänyt niitä henkilöön käyvinä. Ihmettelin jo tuolla toisessa ketjussa, kun väitit minun puhuvan sinun persoonastasi, vaikka puhuin tavastasi ymmärtää kirjoituksiani.

    Jos yrität 'vedätellä' keskusteluja, sinua ruvetaan pitämään vähän epärehellisenä ja epäluotettavana keskustelijana, joka ei kerro vilpittömästi omia ajatuksiaan. Menetät palstalaisten arvostusta. Minusta tuntuu, että sinulle on käynytkin jo vähän niin. Aikaisemmin sinua pidettiin rehtinä oikeuden esitaistelijana, mutta kun on paljastunut, että yrität esimerkiksi vedätellä muita, arvostuksesi laskee. Katso peiliin. Tätä en sano pahalla, vaan toivon, että täällä voitaisiin käydä oikeita rehellisiä keskusteluja, mikä ei ole mahdollista, jos kieroillaan.

    Ja vähän siitä, ettei viitsi jatkaa keskustelua sellaisen henkilön kanssa, jonka kanssa jatkuvasti puhutaan vain toistensa ohi. Minulla on sellainen kutina, että ymmärrät hyvin esimerkiksi raha-asioita. Jos yrität keskustella niistä sellaisen kanssa, jonka ajatukset kulkevat aivan toisella tasolla kuin omasi, niin etkö ennenpitkää totea, ettei kannata jatkaa, koska se on turhaa. Hän ei käsitä sinun puheitasi etkä sinä hänen. Se keskusteluyritys ei johda koskaan mihinkään. Kaipa nyt näin yksinkertaisen tosiasian sentään voi käsittää? Ihmiset ovat aivan oikeasti erilaisia, monenlaisia.

    Puhut paljon tuosta, miten minä mielestäsi määrittelen sinun seksuaalisuuttasi. Sanon uudestaan, etten ole puhunut siitä koskaan mitään! Se on sinun omaa kuvitteluasi, ja mieti vähän, miksi otit tuollaisen henkilökohtaisesti, vaikka olen puhunut asiasta koko ajan yleisellä tasolla. Sinun tavastasi lukea toisen viestejä tai nähdä asioita ja tuoda niitä esille olen puhunut, mutta en sinusta! Tai korjaus, yhden kerran puhuin sinusta, kun sanoin sinun esineellistävän itsesi, mutta sen hölmöyden älysin kun siitä huomautit, ja pyysin anteeksikin.

    Ajattelepa ite. Jos toinen kertoo omia mielipiteitään ja ajatuksiaan, ja ne ovat erilaisia kuin omasi, pidät sitä henkilökohtaisena hyökkäyksenä itseäsi vastaan. Mitä keskustelua se on, jos hymistellään vain yksimielisinä? Vai onko pyrkimyksesi vain käännyttää muut omalle kannallesi eikä etsiä totuutta? Eikö ole terveellistä huomata, että meitä on niin erilaisia, ettemme pysty kunnolla edes keskustelemaan? Sitä kautta voi sitten valottua se monisärmäinen, ei yksipuolinen totuus.

    Etkö muuten tiedä, ettei ihmiskunnan alkuhämärissä eläneillä vielä paljonkaan inhimillistä kulttuuria ollut? Nykyperspektiivistä katsottuna he elivät enemmän eläinten kuin ihmisten tavoin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tuleepi mieleen kirjoitti:

    todella voi olla se että kuvittelen keskustelevani "saman henkilön kanssa".....

    - etkä pysy siinä yksinkertaisessa perusasiassa, että miehen ja naisen biologiset perustarpeet ovat erilaiset

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    todella voi olla se että kuvittelen keskustelevani "saman henkilön kanssa".....

    - etkä pysy siinä yksinkertaisessa perusasiassa, että miehen ja naisen biologiset perustarpeet ovat erilaiset

    on niin sekava ajatuksiltaan, etten saa siitä oikein tolkkua.
    Olin ymmärtävinäni siitä sen verran, että väität minun määrittelevän ulkoapäin, millainen seksuaalisuuden tulee olla. Sisältäpäinhän se määrittyy, ihmisen omasta luonnosta käsin, ja olen kertonut, millainen se minun mielestäni on. Miksi sinua niin suunnattomasti ärsyttää se, että kerron omia näkemyksiäni? Tuohan on melkein jo pyrkimystä rajoittaa sananvapautta. Voi hyvä sylvi!
    Olisikohan aika rauhoittua?

    Äänestä

  • Aloittaja

    tuo kirjoituksesi kirjoitti:

    Viesti voi todellakin olla sekava mutta se osoitaa sen että kun väität etten määritä toisen sekuaalisuutta kuitenkin teet niin. Tai sitten sinä noilla heitoilla ja komenteilla jota poimin määrität omaa seksuaalisuuttasi?

    "Sisältäpäinhän se määrittyy, ihmisen omasta luonnosta käsin, ja olen kertonut, millainen se minun mielestäni on."

    Miksi tämä ei pidä esimerkiksi vl pakaansa kumankaan sukupuolen osalta?

    Jos pidät tätä väitettä pötynä pidät niitä vl ajatelumalleja ainoina oikeina seukuaalisuuden malleina jonka hyväsky? Miksi?

    Siksikö että sinun mielestä se on aina oikea tapa toteutaa seksuaalisuutta? Onko se? Vai onko ihminen kasvatettu (opetettu kuuliasuuden ja armonneujoen kautta) ajattelemaan niin?

    Kierrämme koko ajan tät samaa kysymystä? Kuka määritää oikean seksuaalisuuden ja sen ilmenemismuodot ja millä oikeudella? Miksi tässä tapausessa vl ajatelee että liikeen piirissä olevien naisten tai miesten on allekirjoitettava se näkemys seksuaalisuudesta ja sen totueutumiseta?

    Ei minua ärsytä lainkaan se että kerrot omia näkemyksiäsi. Vaan enneminkin se ette vastaa siihen ainoaan kysymykseen joka näiden kaikkien väittämien äärellä nousee?

    Kenellä on oikeus tai velvollisuus määritää seksuaalisuutta? Ja mikä on ihmisen suhde näihin määritelmiin.

    Ja palatakseni edelleen tuohon vistisi alkuun. Sinun mielikuvasi ajatuksesi ja käistyksesi seksuaalisuudesta pohjautuvat sinun kokemusmailmaasi elämääsi ja tapaasi käsitellä elämää? Eikö?

    Sinulle käisite "luonnosta" pitänee sisällään myös kasvatuksen kultuurin ja yhteisön joka vaikutaa käytökseesi ja arvoihisi. Olet oppinut pitämään jotain totuutena ja et ehkä halua ajatella että toisenlainenkin totuus tai näköala voi samaan aisaan olla?

    Oikeassa olemisen pakko? Tälläisen oikeassa olemisen pakon läydämme tämänkin asian äärellä vl herätyliikeestä. Sekaalisuus määritetään aivan tietyllä tavalla ja kaikki siitä poikkeava on "värää seksuaalisuutta"?

    Minä vain tiedostan hyvinkin kipeitten asioitten kautta sen että viimekädessä jokainen meistä on yksin Jumalan edessä ja vastaa ykisin teoistaan Jumalalle. Viimekädessä on kyse siitä kuinka annamme toisten ihmisten halita ja ohjata elämäämme?

    Seksuaalisuus yhtä kaikki on valjastettu palvelemaan ihan tiettyjä tarkoituksia nykyisessä vl herätysliikeessä. Tokihan pajon on ihmisä jotka ovat sanoutuneet siitä irti ja ovat palanneet siihen luonnonjärjestykseen jossa lapsia otetaan vastaan hyvän omantunnon rajoissa. Johon myös terve itssuojelun ja itsensäkuuntelun osa-alueet kuuluvat.

    Ajattelisin ystäväiseni niin että sinäkin ymmärät sen että asiat ovat täällä asioina esillä vaikka ne joskus hekilöityvätkin minuu sinuun tai johonkuhun muuhun. Tai käytämme sanamuotoja sinä minä....

    niin hiertää, ettet pysty lopettamaan keskustelua millään. No, se on sinun ongelmasi ja sinun itsesi ratkaistava.
    Kun hyväksyt itsesi, hyväksyt myös sen, että toinen näkee asiat toisin kuin sinä. Nyt tuntuu, ettet saa rauhaa millään, jos et saa vängättyä toista mukaan omiin juttuihisi. Tarvitsisit väenväkisin toisen hyväksynnän omille käsityksillesi. Kaikkien ihmisten hyväksynnän? Miksi? Mietipä sitä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tässä asiassa kirjoitti:

    ihmisten hyväksynnän hakeminen ole mikään elämän tarkoitus ja suola. Toisille ihmisille ei kuitenkaan voi elää mieliksi vaan aina on niitä joiden mielestä - kaikki on toisin....

    Miksi sitten voin ja haluan jatkaa tätäkin keskustelua hyvinkin pitkään on se että näen niitä äitejä ja perheitä, lapsia jotka nimenomaan elävät siinä vankilassa jonka sinä nostat esille.

    Pitää olla toisten hyväksytnä omille teioille.

    Ja tämä johtaa on johtanut ja tulee johtamaan järkytäviin elämänkohtaloihin enkä voi hyvälä omalla tunnolla olla puoltamassa yhteisöä tässä kohdassa.

    On nimenomaan kyse siitä kenelle olet kuuliainen ihiselle vai Jumalalle? Mitä pidät Jumalan tahtona? Tai onko yhteisö oikeassa eikä Jumalan tahtoa näin tarvitse etsiä? Yhteisöllä on absoluuttinen totuus hallussaan eikä Jumalan tahdo kysymistä pidetä tarpeellisna / oikeana...

    Minä odotan edelleen vastausta siihen ainoaan ja keskeiseen kysymykseen - kenellä on oikeus määritää seksuaalisuus? Ja jos annemme sen oikeuden jollekin muulle niin kuka kantaa vastuun? Ei ainakaan se joka sitä valtaa käytää?

    tähän keskusteluun, koska täytyyhän tästä loppu tulla.
    Sanon, (minkä olen sanonut jo ainakin pari kertaa ennenkin), etten ole vl. En siis ota kantaa vl-liikkeen sisäiseen kysymykseen ehkäisystä.

    Näytät ajattelevan, että IHMINEN ITSE voi määritellä seksuaalisuutensa (tai toisten seksuaalisuuden). Kun tajuan tuon asenteesi, tajuan myös, miksi olet halunnut jatkaa tätä vänkäämistä loputtomiin. Sinulla tässä on siis ilmeisesti ollut kysymys siitä, kumpi meistä saa määritellä ihmisen (tai sinun) seksuaalisuuden, sinä vai minä. Voi hyvä jysäys, en muuta sano.

    Ei ihminen voi määritellä seksuaalisuuttansa, se on Luojan luoma asia, joka vain on. Ihminen voi pelkästään tunnistaa ja todeta sen olemassaolon.
    Voitko määritellä vaikkapa metsän? Ei se kysy sinun määrittelyjäsi, se vain on. Voit tietysti kehitellä sille erilaisia ihmisaivojen väsäämiä määritelmiä, mutta ne ovat vain ihmisen tekeleitä.

    On syntiinlankeemuksen seurausta ja ihmisen hybristä, että hänellä on vimmattu tarve yrittää määritellä kaikki mahdollinen ja ottaa se siten haltuunsa ja valtansa alle. Häneltä puuttuu nöyryys Luojan töitten edessä. Tämän hybriksensä takia ihminen näyttää vievän tämän maapallonsa tuhoon. Kaikki mahdollinen halutaan alistaa ihmisen vallan alle, ja siinä käy huonosti. Sahataan poikki oksaa, jolla istutaan.

    Siis. En määrittele luontoa (tässä tapauksessa ihmisen seksuaalisuutta), vaan totean vain sen olemassaolon sellaisena, kuin sen koen ja näen.
    Jos sinä koet ja näet sen toisin, olemme vain eri mieltä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    viimeinen viestini kirjoitti:

    joltakulta muulta kuin sinulta. Siltä osin kuin se liityy siihen että kyse on vl erityisvivahteista tässä asiassa...

    "Näytät ajattelevan, että IHMINEN ITSE voi määritellä seksuaalisuutensa (tai toisten seksuaalisuuden)"

    Kyllä ja ei. Ihminen voi määriteitten kautta kuvata omaa seksuaalisuuttaa. Ja kuten sanot seksuaalisuus on asia joka vain on. Olen kanssasi jopa samaa mieltä siitä että määritely ei muuta seksuaalisuuden olemustani ja kuvaani omasta sekuaalisuudestani. Siten että se muutusi muuksi määriteitä käsiteitä ja kulmia muuttamalla.

    Mutta vaikket vastaisikaan enää niin juuri siinä on se proplematiikka - kuka määritää sekusaalisuuden ja mitä kukin siinä luojan luomana pitää. Metsäkään kas kun ei ole luonnon tilainen ja luojan luoma metsä jos se on hoidettu/istutettu metsä.

    Eli ihminen toiminallaan vaikutaa kaikeen? Puutuuko sinulta nöyryys Jumalan edessä jos et kuole tulehdukseen vaan turvaudut antibiotteihin?

    Eli et noudata luonnon valintaa tässä kohdassa mutta sekuaalisuuden kohdalla piätydyt "luonnon valinnassa"... Ok tämä tuli taas sieltä vl vinkkelistä....

    Ja kuitenkin edellee toivoisin vaikket vl olekaan että vastaisit kuitenkin muutamaan kysymykseen?

    Oletko todella välttäynyt siltä ette seksuaalisuuttasi ole yritetty halita ulkoapäin tavalla tai toisella?

    Ja

    Hyväkytkö sen?

    Koska viimekädessä ei ole kyse vain vl liikeen ehkäisykysymykstä vaan ylipäätään siitä että ihmisillä on tarve hallita toista jopa seksuaalisuuden kautta.

    viestejäni, sieltä löydät luultavasti vastauksia noihin kysymyksiisi.

    Hyvää joulunodotusta!

    Äänestä

  • Aloittaja

    aikaisempia kirjoitti:

    viestejäni, sieltä löydät luultavasti vastauksia noihin kysymyksiisi.

    Hyvää joulunodotusta!

    hyvää joulun odotusta sinullekin

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    hyvää joulun odotusta sinullekin

    Jemimakin sanoi, että kun ei ne ymmärrä, niin ei ne ymmärrä. Sitähän olen selittänyt melkein alusta saakka, ettei kannata keskustella, kun puhutaan eri asioista ja ajatukset liikkuu aivan eri sfääreissä. Mutta kaikenlaistahan täällä sählätään.
    Mutta joulutouhut painaa jo päälle. Hei sitten!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7899535 kirjoitti:

"Vastaan
Kirjoittanut: Ei miehen 10.12.2007 klo 16.44

Ei miehen syvin seksuaalisuus ole isänä olemista, vaan siittämistä (ympäriinsä!), siis geeniensä levittelyä. Siinä mielessä isyyttä kyllä, että on välttämätöntä, että sillä siittämisellä on myös tuloksia (syntyy lapsia).

Arvaanpa melkein, että tämänkin viestin joku tulkitsee korvasyyhynsä mukaan, eli että hyväksyn tuollaisen miehen käytöksen. Ei, kyllä olen siinä mielessä oman kulttuurimme lapsi, että minusta miehen tulee pysyä uskollisena vaimolleen ja perheelleen, koska tässä kulttuurissa se on lasten paras turva."

Poimin tämän viestin etusivulle koska toisaalta jos halamme pitää faktana sitä että naisen sukupolisuuden perimmäinen tarve lisääntyä hoivata lapsia jne...

Niin yhtä lailla faktana joudumme pitämän väitettä että mihen sukupuoisuus on tarvetta lisääntyä (ympäriinsä) ... mahdollisimman tehokaasti.

Kuten tuon viestin kirjoittajakin toteaa asia ei olekaan näin ykioikoinen vaan miehen sukupuolista tarvetta lisääntyä (ympäriinsä) vaikuttavat muutkin seikat kuin vain tarve lisääntyä.

Näitä syit on mm

- kultuuri / moraali
- lapsen ettu
- naisen etu
- kasvatus
- terveys
jne

Tässähän ei ole mitään ihmeteltävää sisnäsä vaan siinä että katsotaan että on täysin hyvksyttävää se ettei mies ole himojen ja halujen vietävissä vaan asetaa siinäkin kodassa muita arvoja etusijalle. Eli on hyväksyttävää se että arvot moraali uskonto ym rajoitavat mihen tarvetta lisääntyä (holitittomasti).

Mutta sitten samaan aikaan naisen tarpeet rajoitaa lapsilukua tilanteissa jossa nainen kokee ettei elämä ole jälkeläiselle turvattua ei ole hyväksyttyä vanhoilislestadiolaisuudessa?

On ikäänkuin itsestän selvää että uskonnolliset moraaliset ja eettiset asiat saavat rajoita miehen biologista tarvetta lisääntyä (ympäriinsä). Mutta sitten nuo samat asiat eivät ole hyväksyttyjä naisen kohdalla?

Voiko uskonto moraali ja etiikaa asetaa ihmiset erillaiseen asemaan sukupuolen perusteella? Tai antaa toiselle sukupuolelle oikeusksia joita toisella ei ole?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu