Miehelläni on aiemmasta avioliitosta jo aikuisia/lähes aikuisia lapsia. Eron jälkeen (jo reilu vuosikymmen sitten)hän joutui pian myös työttömäksi, masentui ja alkoholisoitui. Ja tietysti velkaantui. Hän kuitenkin piti yhteyttä lapsiinsa niin paljon kuin mahdollista ja osallistui elatusmaksujen lisäksi lasten kuluihin miten kykeni.
Hän kävi kuitenkin välillä niin pohjalla, että yhteydenpito harveni välillä. Hän ei varmaankaan halunnut olla kännipäissään edes tavoitettavissa. Ja oli kai vihainen ja vittuuntunut koko tilanteeseen. Mikä tietysti lasten kannalta todella ikävää.
Kun tapasimme hän oli jo päässyt pohjalta ja yritti olla jälleen kunnon isä. Yhteen muuton jälkeen meillä oli myös paremmat mahdollisuudet (isommat tilatkin!) ottaa lapsia vierailulle. Ja nimen omaan LAPSINA he tulivatkin.
Saimme yhteisen lapsen, hänen "aiemmat" lapsensa tulivat murrosikään, aikuistuivat ja vähensivät käyntiään. He eivät juuri edes soitelleet isälleen (varmaankin myös loukkaantuneina vuosien takaisesta), paitsi silloin kun tarvitsivat rahaa. Nuorin saattoi vielä käydä silloin tällöin. Hänenkin yhteydenpitonsa alkoi kuitenkin harveta.
Tänä päivänä soittajana on yksinomaan isä. Ja tiedän hänen ajattelevan lapsiaan (ja lapsenlapsiaan) aivan päivittäin. Yhteydenpito ei ole päivittäistä, saati viikottaista.
Mielestäni vika ei nyt kuitenkaan ole pelkästään isässä, vaikka hän olisi minkälainen kusipää aiemmin ollutkin. Osa lapsista on nyt päättänyt suorastaan olla vastaamatta isänsä puheluihin! Siitä hämmentynyttä isää informoi lasten äiti, joka jälleen kerran syyllisti pelkästään isää yhteydenpidon puutteesta. Yhteydenpidon puutteesta! Samalla hän toi tosin ilmi sen, kuinka yhteinen lapsemme on isälle tärkein ja pelkästään olemassa.
Olen ollut vuodet hiljaa ja katsellut miehen hiljaista surua, joka kuorruttuu aika ajoin kiukulla. Olen yrittänyt olla tukena yhteydenpidossa.
Nyt olen vihainen. Yhteinen lapsemme on osa meidän "lähiperhettä", emme koe hänen olevan sen etuoikeutetumpi kuin muidenkaan, paitsi luonnollisesti hän saa päivittäisen huomiomme. Rahallisestikaan hän ei ole paremmassa asemassa kuin muut, sillä luonnollisesti mieheni palkasta osa lohkeaa vielä elatusmaksuihin ja itse olen kotiäiti. Jos hän jotain uutta saa, ne maksetaan lapsilisillä. Myös mieheni aiempi puoliso on elänyt jo kauan uudessa suhteessa, joten rahasta tuskin on kyse..?
Mikä sitten on riittävää yhteydenpitoa? Mitä me voimme jos lapset eivät enää käy? "Parempi ero" -ohjelmaa seuratessani, erolapsille (pienillekin) sanottiin, että MYÖS HE VOIVAT JA HEIDÄN TÄYTYY soittaa isälle/etävanhemmalle. Nämä ovat jo lähes aikuisia kaikki, eivätkä osaa soittaa isälleen!!? Mitä se sitten kertoo...?
Hän kävi kuitenkin välillä niin pohjalla, että yhteydenpito harveni välillä. Hän ei varmaankaan halunnut olla kännipäissään edes tavoitettavissa. Ja oli kai vihainen ja vittuuntunut koko tilanteeseen. Mikä tietysti lasten kannalta todella ikävää.
Kun tapasimme hän oli jo päässyt pohjalta ja yritti olla jälleen kunnon isä. Yhteen muuton jälkeen meillä oli myös paremmat mahdollisuudet (isommat tilatkin!) ottaa lapsia vierailulle. Ja nimen omaan LAPSINA he tulivatkin.
Saimme yhteisen lapsen, hänen "aiemmat" lapsensa tulivat murrosikään, aikuistuivat ja vähensivät käyntiään. He eivät juuri edes soitelleet isälleen (varmaankin myös loukkaantuneina vuosien takaisesta), paitsi silloin kun tarvitsivat rahaa. Nuorin saattoi vielä käydä silloin tällöin. Hänenkin yhteydenpitonsa alkoi kuitenkin harveta.
Tänä päivänä soittajana on yksinomaan isä. Ja tiedän hänen ajattelevan lapsiaan (ja lapsenlapsiaan) aivan päivittäin. Yhteydenpito ei ole päivittäistä, saati viikottaista.
Mielestäni vika ei nyt kuitenkaan ole pelkästään isässä, vaikka hän olisi minkälainen kusipää aiemmin ollutkin. Osa lapsista on nyt päättänyt suorastaan olla vastaamatta isänsä puheluihin! Siitä hämmentynyttä isää informoi lasten äiti, joka jälleen kerran syyllisti pelkästään isää yhteydenpidon puutteesta. Yhteydenpidon puutteesta! Samalla hän toi tosin ilmi sen, kuinka yhteinen lapsemme on isälle tärkein ja pelkästään olemassa.
Olen ollut vuodet hiljaa ja katsellut miehen hiljaista surua, joka kuorruttuu aika ajoin kiukulla. Olen yrittänyt olla tukena yhteydenpidossa.
Nyt olen vihainen. Yhteinen lapsemme on osa meidän "lähiperhettä", emme koe hänen olevan sen etuoikeutetumpi kuin muidenkaan, paitsi luonnollisesti hän saa päivittäisen huomiomme. Rahallisestikaan hän ei ole paremmassa asemassa kuin muut, sillä luonnollisesti mieheni palkasta osa lohkeaa vielä elatusmaksuihin ja itse olen kotiäiti. Jos hän jotain uutta saa, ne maksetaan lapsilisillä. Myös mieheni aiempi puoliso on elänyt jo kauan uudessa suhteessa, joten rahasta tuskin on kyse..?
Mikä sitten on riittävää yhteydenpitoa? Mitä me voimme jos lapset eivät enää käy? "Parempi ero" -ohjelmaa seuratessani, erolapsille (pienillekin) sanottiin, että MYÖS HE VOIVAT JA HEIDÄN TÄYTYY soittaa isälle/etävanhemmalle. Nämä ovat jo lähes aikuisia kaikki, eivätkä osaa soittaa isälleen!!? Mitä se sitten kertoo...?
Vastaukset 19
Vanhimmat
jo reippaasi aikaa ja lapset olivat silloin pieniä. Lapset ovat voineet loukkaantua isänsä käytöksestä ja aikaisemmasta tapaamatomuudesta.
Kyllä se nyt vaan on niin, että jos lapsi kokee tulleensa hylätyksi lapsena, niin ei häntä voi pakotta rakentamaan isä-lapsi-suhdetta uudestaan.
Minun ja sisareni tilanne oli aika lailla samanlainen kuin kyseisillä lapsilla aikoinaan. Siskoni oli loukkaantunut koko ikänsä eikä ottanut isään mitään yhteyttä eikä halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Minä taas halusin aikuisiällä rakentaa suhteen uudestaan ja otin aktiivisesti isään mahdollisuuksien mukaan yhteyttä ja saimmekin vielä rakennettua jonkinlainen isä-lapsi-suhteen.
Se siis riippuu ihan lapsesta, että miten on kokenut tilanteet, mutta lasten vastuulle yhteydenpitoa ei voi sysätä. Vaikka he ovatkin nyt aikuisia/lähes aikuisia, kuten kirjoitit, niin tapahtumat juontavat juurensa lapsuusajoille ja vastuu on silloin isän.
Jos jossain ohjelmassa annetaan jotain ohjeita, niin ok, mutta taitaa kyse olla siitä, että jotain 5v ikäistä täytyykin kehottaa ja auttaa siinä yhteydenpidossa ja rohkaista siihen. Enää vuosikymmen eron jälkeen ei äiti eikä isä sen paremmin voi käskeä aikuisia lapsiaan ottamaan puhelinta ja soittamaan vanhemmalleen.
heidän olevan nimenomaan loukkaantuneita ja asia voi olla juuri noin miten sanoit. Ja tuon ohjelma-kaneetin liitin tuohon lähinnä tuon yhteydenpidon kaksipuolisuuden takia. Ehkä heille ei sitä paitsi päässyt syntymään yhteydenpitokulttuuria, koska äiti oli aina asiat kertova osapuoli.
En puolustele puolisoani, mutta voiko yhteyden kadottaa yhdessä vuodessa? Ehkä näin on sitten käynyt. Nuorimmat olivat pieniä kun vanhemmat erosivat. Isä piti heihin yhteyttä tiiviisti lukuunottamatta tuota vuoden pätkää useamman vuoden päästä erosta. Vuoden hölmöilyn jälkeen lapset kävivät ja olivat jälleen luonamme, kunnes käyminen harveni ja harveni ... ja tässä ollaan. Mitä isän on siis tehtävä? Vai hanskat tiskiin vaan? Ainakin toivoisin, ettei äiti enää toimisi "välittäjänä". Kyllä nuorten on jo itse osattava ilmaista tunteensa, jos he sitä haluavat..
on todella pitkä aika ja siinä ajassa voi oikeastikin ne välit pysyvästi katketa.
Pieni ristiriita. Lapset eivät edes vastaa puheiluihin ja äiti väittää yhteydenpidon puutteesta. Voihan olla, että lapset ovat kertoneet itse, ettei isä pidä yhteyttä, jos kokevat tilanteen tukalaksi.
Mielestäni ainoa mitä isä voi tehdä, on se että pitää huolen, että lapsilla on oikeat yhteystiedot koko ajan (isän osoite ja puhelinnumero) ja lähettää synttäri- ja joulukortit. Että lapsi näkee, että hänestä välitetään. Loppu onkin sitten lapsen päätettävissä, että pitääkö yhteyttä vaiko ei.
"Lapsikin osaa tavata!
Jos olet muualla asuva vanhempi ja yhtytesi lapseesi on katkennut, älä epäröi ottaa yhteyttä lapseen pitkänkään ajan kuluttua.Voit saada apua tapaamisten järjestämiseen kunnan lastenvalvojalta tai perheneuvolasta! Tutkimukset osoittavat, että lapsen ja muualla asuvan vanhemman suhde saattaa korjaantua nopeastikin jos kumpikin haluaa tavata ja selvittää tilannetta.
Monesti tapaamisongelmien taustalla on huonosti hoidettu ero - toinen on vaikkapa lähtenyt ovet paukkuen eikä ole kehdannut ottaa yhteyttä myöhemmin. Pitkienkin aikojen jälkeen voi erosta aiheutuneita ongelmia selvitellä vaikkapa Eroseminaareissa.
Lapsen kanssa asuva vanhempi estää tapaamisia
Lapsen lähivanhemmalla on lain mukaan velvollisuus edistää lapsen ja muualla asuvan vanhemman tapaamisia.
Jos vanhemmilla on sosiaalitoimessa tai tuomioistuimessa vahvistettu tapaamissopimus, voi tapaajavanhempi hakea tälle sopimukselle täytäntöönpanoa tuomioistuimesta ellei se toteudu. Täytäntöönpanoprosessissa suoritetaan sovittelu ja sosiaaliviranomaiset selvittävät lapsen olosuhteet. Tuomioistuin voi määrätä lapsen luovutettavaksi tapaamisiin sakon uhalla ja äärimmäisessä tilanteessa lapsi voidaan jopa noutaa tapaamisiin."
Ja sitten oma mielipiteeni: Pakkokeinoja kannattaa tietysti välttää viimeiseen asti, yrittäkää sopia asiat muuten. Vaikuttaa siltä, että näiden isän entisestä liitosta olevien lasten äiti on katkeroitunut vuosien myötä ja hänen mielipiteensä vaikuttaa kovasti myös lasten käyttäytymiseen.
On hyvä, jos isä haluaa pitää lapsiinsa yhteyttä ja tavata heitä, vaikka lapset vastahakoisia ovatkin. Kannattaa silti soitella ja pyytää lapsia isän luo, vaikka he eivät tulisikaan.
Sinun ja miehesi yhteinen lapsi ei ole millään tavalla este lasten tapaamisiin. Lapsista tosin saattaa tuntua siltä, että teidän yhteinen lapsenne on jotenkin tärkeämpi ja arvokkaampi kuin he. Lapset voivat kokea olevansa ulkopuolisia ja sen takia juuri isän tulisi jatkossakin säilyttää heihin yhteys keinolla millä hyvänsä.
Voimia teille jatkossa. Suosittelen vilkaisemaan sivustoa http://www.eroperhe.net/, "Parempi ero" ohjelman Kari Kiianmaa ja Tiina Kaarela ovat koonneet tälle sivustolle hyvin paljon asiaa.
mitä kirjoitetaan kuten aloittaja ensimmäisessä lauseessaan
Miehelläni on aiemmasta avioliitosta jo aikuisia/lähes aikuisia lapsia
Eikö aikuiset osaa ajatella itse, äitiäänkö vain tottelevat?
Ja pakkokeinoja, huh.
Ei ketään voi pakottaa, mutta ne olivat http://www.eroperhe.net/ sivustolla ohjeissa, kun on tapaamispulmatilanteita.
Isot lapset päättävät toki itse, mutta toki äidin suhtautuminen lasten isään vaikuttaa siihen, mitä lapset isästään ajattelevat.
Korostin kokoajan ISÄN vastuuta ottaa yhteyttä lapsiinsa, vaikka lapset itse eivät kovin innokkaita olekaan. Silti isän ei tulisi katkaista välejä kokonaan.
"Ja sitten oma mielipiteeni: Pakkokeinoja kannattaa tietysti välttää viimeiseen asti, yrittäkää sopia asiat muuten."
Lainaus vastauksestani alkuperäiselle kirjoittajalle.
no juuri tämä herätti ihmetystä.
Kuinka pakkokeinoja voisi käyttää aikuisiin lapsiin kun 12 vuotias saa jo itse päättää tapaako etävanhempaa? Mutta äidin syy tietenkin niin kuin aina ja kaikki vaikka isä olis tehnyt mitä
tässä tapauksessa lapset olivat aloittajan mukaan pitäneet yhteyttä isään ollessaan pieniä, mutta ei enää aikuisena sitä tee. Kertoo mun mielestä siitä että äiti on niin kauan kun mahdollista pitänyt yhteydenpidon kunnossa ja päätöksen ovat tehneet lapset itse
"12-vuotta täyttänyttä lasta on kuunneltava
Lain mukaan 12-vuotta täyttänyttä lasta on kuultava hänen asumistaan, huoltajuuttaan ja tapaamisiaan järjestettäessä. Vanhempien toki tulee kuunnella nuorempienkin lasten toiveita ja mielipiteitä eron jälkeisen elämän järjestämisessä. Lapsi EI kuitenkaan PÄÄTÄ näistä asioista itse vaikka olisi täyttänytkin 12-vuotta, vaan PÄÄTÖKSENTEKO KUULUU VANHEMMILLE.
Kun vanhemmat eroavat, he yleensä sopivat siitä, miten muualle muuttanut vanhempi osallistuu lapsensa kuluihin (elatusmaksulla), kuinka hän on lapsen kanssa jatkossa ja missä/miten lapsi asuu. Viranomaiset kuuntelevat alle 12-vuotiaitakin jos vanhemmat eivät pääse sopuun ja asioista pitää päättää tuomioistuimessa."
"Vanhemmat sodassa?
Jos vanhempasi riitelevät rajusti siitä, kumman luona jatkossa asut, voit olla pulassa. Älä yritä miellyttää kumpaakin, harkitse kylmästi, mikä sinulle itsellesi sopii ja kerro perustelusi suoraan. Kieltäydy olemasta riitelyväline. Tee selväksi, että sinulla on oikeus kumpaankin vanhempaasi.
Sinulla on oikeus omiin mielipiteisiisi ja toiveisiisi. esitä ne. Sinulla on oikeus olla vihainen, pettynyt tai surullinen. Esitä se. Sinä et kuitenkaan päätä näistä asioista, vaan vanhempasi pitää tehdä päätökset. Jos he eivät siihen kykene, he voivat antaa asiat tuomarin ratkaistavaksi. Se on huono vaihtoehto, koska se kestää kauan ja siitä sodasta harvoin selvitään uhreitta. Sinä et kuitenkaan voi tehdä asialle mitään muuta kuin kertoa suoraan, mitä ajattelet.
Vanhempasi saattavat lahjoa sinua eri tavoin saadakseen sinut puolelleen keskinäisissä riidoissaan. Älä suostu tähän! Vaadi heitä jättämään sinut riitojensa ulkopuolelle ja pidä kiinni oikeudestasi saada rakkautta ja huolenpitoa kummaltakin vanhemmaltasi. Myös jatkossa."
"Vanhemmillakin saattaa olla omaa elämää
Jos ja kun vanhempasi ryhtyvät seurustelemaan uudelleen, muista että sinulla on oikeus odottaa kunnioitusta toisilta ihmisiltä jos itse suhtaudut heihin kunnioittavasti. Sinulla ei ole oikeutta määrätä vanhempiesi seurustelusuhteista, mutta vanhempiesikin pitäisi huolehtia siitä, että sinua kohdellaan asiallisesti. Joskus vanhempien uuden kumppanit sotkeutuvat vanhempien välisiin riitoihin. Sinun ei kuitenkaan kannata osallistua niihin sotiin.
Yleensä vanhempien uusien kumppanien kanssa pärjää ihan normaaleilla käytösopeilla. Kohtele toista, kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Isän ja äidin uudet kumppanit saattavat tuoda paljon iloa sinunkin elämääsi."
Lähde (jälleen kerran):
http://www.eroperhe.net/?core=nuortenalue
En syyttele ketään, kerron vain asiat niinkuin ne ovat. Lapsella on eron jälkeenkin OIKEUS kumpaankin vanhempaan.
En syyttele ketään, kerron vain asiat niinkuin ne ovat.
Vaikuttaa siltä, että näiden isän entisestä liitosta olevien lasten äiti on katkeroitunut vuosien myötä ja hänen mielipiteensä vaikuttaa kovasti myös lasten käyttäytymiseen.
Vaikuttaa siltä.
Tämä on suoraan alkuperäiskirjoittajan tekstiä: "Mielestäni vika ei nyt kuitenkaan ole pelkästään isässä, vaikka hän olisi minkälainen kusipää aiemmin ollutkin. Osa lapsista on nyt päättänyt suorastaan olla vastaamatta isänsä puheluihin! Siitä hämmentynyttä isää informoi lasten äiti, joka jälleen kerran syyllisti pelkästään isää yhteydenpidon puutteesta. Yhteydenpidon puutteesta! Samalla hän toi tosin ilmi sen, kuinka yhteinen lapsemme on isälle tärkein ja pelkästään olemassa."
Tämähän on tosi hyvä juttu, että meidän palstalle on tullut tällainen faktan levittäjä, kuin sinä olet ja onneksi tiedät että tämän äidin vikahan se on etteivät lapset yhtäkkiä aikuisena halua olla isän kanssa tekemisissä vaikka lapsena olivat...
Oot väärässä vaikka kopioit teksitä epävirallisilta sivuilta tänne. 12 vuotiasta lasta ei pakoteta menemään etävanhemman luo jos hän ei itse sinne halua mennä. piste.
kokemusta on siitä, että pieniä lapsia ei voi velvoittaa itse yhteydenpitoon, jos lähivanhempi ei yhtään rohkaise ja avusta. Kun luin kertomustasi, uskon, että itsellä sama edessä jos en toimi. Eli, lapset ei osaa pitää yhteyttä läheisiin ja tosiaan saattavat jättää vastaamatta esim.puheluihin. En vaan tiedä, miten tällaista pääsee tapahtumaan. Varmasti toisen katkeruus ja keino päästä toisesta eroon. Eipä ihme, jos tällaisessa tilanteessa etä-vanhempi masentuu ymv.
On vaikeaa, ehkä mahdotonta, pakottaa yhteydenpitoon isot lapset etävanhemman kanssa, josta ovat vieraantuneet. Yhteyenpidon yrittäminen on etävanhemman vastuulla. Ehkä se yritys joskus palkitaan, ehkä ei.
Ettei lähivanhemmalla ole sitten edes siitä vastuuta. Perustakaa apujoukot näille äärettömin katkerille äideille(?),mitäs yleistit, jotta voivat kasvattaa lapsensa ottamaan muut ihmiset huomioon, edes alhaisilla käytöstavoilla. Ei ole ihme, että on paljon yksinhuoltajia, yleistäen ette osaa ottaa huomioon kuin itsenne.
meillä on jatkunut vuosia mieheni lasten äitin tekemä kiusaus ja mieheni mollaus, jonka johdosta mieheni ei voi muuta kuin nostaa kädet pystyyn ja toivoa lasten joskus kuuntelevan isäänsäkin. Tsemppiä !