Molemmat vanhempani ovat aivan lähiaikoina sairastaneet/sairastavat vakavasti. Syöpää, vakavaa sairautta, aina ei anneta edes toivoa, ei mitään. Silti molemmat ovat toistaiseksi elossa. Kaikki tämä sekamelska ja epätoivo on minulla muuttunut henkiseksi syöväksi. Lähtöisin sydämestäni, etäpesäkkeet tunteissani, toiveissani ja tulevaisuudenuskossani. En usko enää huomiseen, odotan vain koska seuraava ihminen sairastuu, milloin joku kuolee ja varsinki milloin minä itse olen kohteena. En osaa iloita, enkä varsinkaan suunnitella mitään eteenpäin. Mitä te olette tässä tilassa tehneet? Miten sairaudenpelosta ja kaikesta muusta pääsee yli!?
Tuntemuksia
Henkinen syöpä
1262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kun hoidot on annettu vaikka ne on raskaat,niin näkee toipumisen.Toivoa ei saa ikinä luovuttaa.
En tiedä kumpi olisi vaikeaa jos silmänräpäyksessä menettäisi vaikka onnettomuudessa omaisensa,vaikko
vaikeaan sairauteen,jossa voi saada vielä monta hyvää elinvuotta.Sitä vain elellään päivän kerrallaan,ja ajatukseen tottuu kun ei muutakaan voi.