ja silmittömän ihastunut mieheen. Mies on joskus näyttänyt ajattelevan samoin, mut nyt ei enää halua olla mun lähellä, ei samassa tilassa. Itsekin oon alkanut karttamaan, en halua olla vastus.
Hän on "jättänyt" mut, vaan minä ihastun koko ajan enemmän. Tunteet, en vaan tiedä mitä ajatella...
Taitais olla paras koittaa unohtaa hänet, mutta miten? Epätoivoista raastamista, nähdäänkin vielä usein..ja oon varattu.
Hän on "jättänyt" mut, vaan minä ihastun koko ajan enemmän. Tunteet, en vaan tiedä mitä ajatella...
Taitais olla paras koittaa unohtaa hänet, mutta miten? Epätoivoista raastamista, nähdäänkin vielä usein..ja oon varattu.
Vastaukset 13
Vanhimmat
että mies on tavalla tai toisella osoittanut kiinnostuksensa ja perääntynyt, niin johtuisikohan ehkäpä kuitenkin nimenomaan siitä että olet varattu. Minun logiikalla ainakin juttu menee noin ja mies olen, itse odottaisin tuossa tapauksessa naiselta aloitetta.
alan olla niin epätoivoinen. Liian helppoahan elämä olisi muuten ollutkin,, ja tiedän, itse on ristinsä kannettava.
En ole ollut valmistautunut tähän, taidan lähtee luostariin ja unohtaa miehet kokonaan..
tai sitten se kivuttomampi vaihtoehto ja nakkaat viestillä/kortilla/soitat/mese/ilmestyt oven taakse/tarraat kädestä ja sanot se on menoa nyt nyt näin esmerks ;) Asioista ei kuitenkaan pidä tehdä hankalampia kuin ne on, vain elämää ei sen enempää.
Näin miehenä myös. Kyllä minullekin eräs nainen antoi kovasti ymmärtää että minulla voisi olla mahdollisuuksi häneen mutta myöhemmin kertoi olevansa varattu. Tottakai peräännyin, miksi minä aikaani varattuihin kuluttaisin?! Seuraavaksi se on naisen vuoro tehdä sitten se aloite jos jotain on vailla... tai voit sitten vastaavasti unohtaa koko homman ja piste!
vialla, kun tietäs mitä. Mut en tahallani ole miestä vokotellut, hän paremminkin mua.. Pettämään en lähde, haluaisin unohtaa kaiken...ja olla vaan hänen kanssaan.
Mä tuun kohta hulluks, jos en keksi jotain, murennan itseni.
Ja en halua varattuna tehdä mitään aloitteita, olla vaikka ystävä, mut ei taida toimia sekään.
tilanteessa siis ollaan, ja vaikeassa sellaisessa. Kaikki samanlaiset ajatukset on tullut käytyä läpi (tila jutut ym). IRLssä otin sitten naisena pitkän vitkuttelun jälkeen mieheen yhteyttä. Mies perääntyi, ja oli vihainen (siis oikeasti vaiherikkaampaa tää on ollut). Entisiä tervehdys välejäkään ei tällä hetkellä ole. No ne sentään toivon saavani takaisin. Itse olen tunteistani onnellinen, minähän elän vielä. Ehkäpä me tämä vielä selvitetään, sillä molemmat taitavat kärsiä ja ihmetellä asiaa. Yritän olla aikuinen (40 ), muttei se oo helppoa.
vielä vaiherikkaanpaa.
Aikuisena nämä tilanteet tuleekin, se on kuin uusi nuoruus jälleen, ihan samat kuviot ja yhtä vaikeita tunteita...on kuin eläis sitä 17-vuotiaan elämää jälleen. En kyllä ees tiedä, mikä on IRL..onko se foorumi, jossa voi tehdä oman sivun itsestään??
Toivotaan meile molemmille onnee elämään, sitä ei saa hukata, nautitaan siitä ja ollaan onnellisia, onhan asiat kuitenkin hyvin :))..
on in real life siis tosielämässä. Tuo minne viittaat kuva jutuilla voisi olla IRC galleria.
No näihän se menee, 17-vuotiaan fiilikset ja järkikin suunnilleen samalla tasolla;) Kohtaamiset tosielämässä tuntuvat olevan liian vaikeita meille koko ajan. Niin minähän olenkin omalla tavallani hyvin onnellinen, ainakin ajatusteni syövereissä.
ne kohtaamiset ON vaikeita, vaikka selvää kuvaa mulla ei asiasta mun jutussa olekaan..on mutkikasta ja oon järkeillyt asian itselleni niin, että pysyn nahoissani, tähän liittyy niin paljon muutakin.
Mutta kun katson peiliin, näen väsyneen naisen, ei onnellinen kovinkaan. Naisen, joka ei osaa päättää.
Sinä olet kuitenkin kertonut asian, rohkea veto, mutta miksi mies suuttui? Tuntuu merkilliseltä..onko hän vapaa..?
Palailen huomenna..hyvää yötä*
pakko ottaa yhteyttä, yrittää selvittää tää asia, niin se vaan oli. Ajatukseni kiersivät vaan kehää ja yritin etsiä ratkaisua... Arvaukseni: suuttui siitä etten ollutkaan vapaa, hän siis on vapaa.
Kaikkeen vaan meni liian kauan aikaa, emme tunteneet entuudestaan, jo sen selvittäminen, että kuka tuo komistus on meni liikaa aikaa.
Mitä sinun itseasiassa tarvitseekaan päättää? Minä lähdin yrittämään asioiden selvittämistä. En siinä sitten kovin hyvin ole onnistunut. En voi ehkä tänne laitaa liikaa tietoa, mutta olemme siis joskus hetken jutelleetkin aiheesta, silloin tilanne ei vaan ollut otollinen muuten. Mitäköhän minä haluaisin, välillä halusin paljon, kaiken, mitäköhän nyt, ystävää tuskin saan, en tiedä enää, kaiken.
On kyllä ihana lukea tekstiäsi, kaikki niin samaa. Voimia sinulle...huomisiltaan.
minulta, kehää kertää ajatukset ja typertyy omaan minään. Mitäkö päättää..? Oikeestaan sitä, että miten olisin onnellinen, nykyinen suhde ei ole niin onnetonkaan, mutta kait jotain puuttuu. Ja en ole halunnut ihastukseni elämää sotkea ja omaani, koska olen suhteessa...enkä tiedä tään miehen tunteita, vain arvailuja.Eihän se selviä kuin kysymällä, se on ainut tie.
Vaan että menisin ja kysyisin, ootko mun kaa...vaikka oon suhteessa. Ei onnistu multa, ja se korventaa mua niin, ihminen ei vois epätoivoisempi olla. Nykyinen suhde voi vaan huonommin koko ajan.
Tulee varmasti päivä, jolloin joudun juttelemaan mieheni kanssa, hänkin arvaa varmasti kaiken.
Ei ihastumiselle tosiaan voi mitään, se ei ollut estettävissä, tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mutta itsestä täytyy huolehtia ja joskus osata luovuttaakin, mutta ei ennen kuin on asioilla selvyys.
Taidan olla rakastunut...
enhän minäkään suoran kysymään mennyt. Taisinpa laittaa sellaisen tekstarin. Minäkin ajattelen välillä olevani rakastunut, muttei se taida ihan niin mennä, kyllä tämä taitaa olla luokiteltavissa ihastukseksi. Rakkaus tarvitsee myös vastarakkautta. Olen muuten [email protected].
kirjoitella sulle vielä..kiva vaihtaa ajatuksia,...ja niitä mulla riittää.
Rakkaus on mutkikasta, tai ihastuminen, kuinka vaan...en ollut tälläisestä ennen edes tietoinen, en tiennyt millaiseen joudun..mut laitan sun osoitteen korvan taakse :))!