kokemusta siitä että kaverit eivät tue asiassa? En ole tehnyt draamaa tästä vaan kertonut asiallisesti että minulla todettiin paniikkihäiriö.
Useimmat ovat sanoneet että "kyllä se siitä", "aijaa"-tyyppisiä kommentteja ja vähätelleet sitä, eihän se ole edes vakavaa. Yksi ystäväni on ainoastaan kysellyt enemmän ja halunnut tietää miten voi auttaa, muut ohittaneet asian täysin.
Onneksi voin sentään puhua äidilleni ja sukulaisilleni mutta ei sekään ystävien tukea korvaa. Poikaystävää minulla ei ole.
Olenko liian vaativa vai onko aika hankkia ystäviä jotka antavat tukea?
Useimmat ovat sanoneet että "kyllä se siitä", "aijaa"-tyyppisiä kommentteja ja vähätelleet sitä, eihän se ole edes vakavaa. Yksi ystäväni on ainoastaan kysellyt enemmän ja halunnut tietää miten voi auttaa, muut ohittaneet asian täysin.
Onneksi voin sentään puhua äidilleni ja sukulaisilleni mutta ei sekään ystävien tukea korvaa. Poikaystävää minulla ei ole.
Olenko liian vaativa vai onko aika hankkia ystäviä jotka antavat tukea?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Empä oikeen tiiä...
Mulla paniikkikohtauksia viikoittain, mutten tavallaan kaipaa mitään tukea, niitä kun on ollut jo niin kauan. Lähinnä vaan pelkään mennä ihmisten ilmoille, kuten kouluun yms. nimittäin häpeän kohtauksiani.
Niinpä niin se taitaa olla nykyään aika yleinen vaiva ihmisillä mutta siihen ei kuitenkaan kuole vaikka joskus sille kyllä tuntuukin.Itsellänikin oli ja on kait vieläkin joskus.Olen päässyt jo hiukan eroon siitä mut vielä se aina välillä muistuttaa olemassa olostaan.Sain samalla myös masennuksen myöhemmin ja leikin lääkkeiden kanssa noin 4 vuotta sen kanssa vaan pitää oppia elämään ja turha stressi,kiire ja kaikenlainen hössötys pois elämästä.