Tuosta toisesta aloittamastani ketjusta on tullut varsinaisen pitkä ketju. Siinä oli muutamia varsin mielenkiintoisia ajtuksia samanhenkisiltä ihmisiltä.
Se, että tuntuu siltä, että ei kelpaa kenellekään todellakin helposti saa ihmisen tuntemaan itsensä jollain tavalla huonommaksi kuin toiset ovat. Sille tunteelle ei pidä antaa kuitenkaan periksi. Siitä huolimatta, että minussa on jotain vikaa, niin perusteellista, että en ole kenellekään naiselle kelvannut niin kuitenkaan ei ole tullut sellaista ajtusta mieleen, että olisin jotenkin huonompi kuin muut. En minä parempi ihminen ole kuin kukaan muukaan mutta en minä myöskään huonompikaan ole vain sen takia, että jostain syystä minun markkina-arvo on nolla. Joissakin asioissa olen varsin paljon etevämpi kuin suurin osa muista ihmisistä, hoidan työni moitteettomasti, no olen masentunut ja siitä seurauksena on muodostunut vuosikausia jatkunut rankka ryyppääminen mutta vain vapaapäivinä, mutta en minä silti huonompi ole kuin kukaan muu.
Toivottavasti kukaan teistäkään ei moisia ajatuksia haudo sillä jos alkaa itseään pitämään huonompana kuin muut niin sitä helposti alkaa itsekin uskomaan siihen.
Minä olen jotenkin huomannut, että alan olla pääsemässä yli tästä mieltä raunioittavasta ymmärryksestä, että yksin ollaan ja yksin jäädään. Olen hyväksymässä tilanteeni, mikä on erittäin positiivista.
Itse asiassa, kun asiaa mietitään niin itse tilanteeni ei minua enää niin edes ahdista vaan paljon enemmän minua vituttaa se, että kun asiasta kerron niin aina joku lässyttäjä alkaa kertomaan, että "kyllä sinullekin joku vielä löytyy","sitä ei koskaan tiedä mitä nurkan takana on" ymymlässynlässyn. Tuollaisia tekisi todella mieli vetää turpiin. No, ei sentään,en minä sentään mielisairas ole mutta nuo lässyttäjät eivät ymmärrä sitä, että sen on ymmärtänyt omalta osaltaan pysyväksi olotilaksi, että yksin tullaan olemaan eikä siihen ole tulossa muutosta. Vaikka lässyttäjät pääsääntöisesti yrittävät olla ystävällisiä ja kannustavia niin lässytyksellänsä heillä on päinvastainen vaikutus.
Tänään mietin kuinka paljon parempi olo minulla on kuin esim viime kesänä. Jostain syystä yksinäisille ihmisille kesä on varsin kovaa aikaa.
Toivottavasti asiat tästä alkavat pikkuhiljaa suttaantumaan.
Se, että tuntuu siltä, että ei kelpaa kenellekään todellakin helposti saa ihmisen tuntemaan itsensä jollain tavalla huonommaksi kuin toiset ovat. Sille tunteelle ei pidä antaa kuitenkaan periksi. Siitä huolimatta, että minussa on jotain vikaa, niin perusteellista, että en ole kenellekään naiselle kelvannut niin kuitenkaan ei ole tullut sellaista ajtusta mieleen, että olisin jotenkin huonompi kuin muut. En minä parempi ihminen ole kuin kukaan muukaan mutta en minä myöskään huonompikaan ole vain sen takia, että jostain syystä minun markkina-arvo on nolla. Joissakin asioissa olen varsin paljon etevämpi kuin suurin osa muista ihmisistä, hoidan työni moitteettomasti, no olen masentunut ja siitä seurauksena on muodostunut vuosikausia jatkunut rankka ryyppääminen mutta vain vapaapäivinä, mutta en minä silti huonompi ole kuin kukaan muu.
Toivottavasti kukaan teistäkään ei moisia ajatuksia haudo sillä jos alkaa itseään pitämään huonompana kuin muut niin sitä helposti alkaa itsekin uskomaan siihen.
Minä olen jotenkin huomannut, että alan olla pääsemässä yli tästä mieltä raunioittavasta ymmärryksestä, että yksin ollaan ja yksin jäädään. Olen hyväksymässä tilanteeni, mikä on erittäin positiivista.
Itse asiassa, kun asiaa mietitään niin itse tilanteeni ei minua enää niin edes ahdista vaan paljon enemmän minua vituttaa se, että kun asiasta kerron niin aina joku lässyttäjä alkaa kertomaan, että "kyllä sinullekin joku vielä löytyy","sitä ei koskaan tiedä mitä nurkan takana on" ymymlässynlässyn. Tuollaisia tekisi todella mieli vetää turpiin. No, ei sentään,en minä sentään mielisairas ole mutta nuo lässyttäjät eivät ymmärrä sitä, että sen on ymmärtänyt omalta osaltaan pysyväksi olotilaksi, että yksin tullaan olemaan eikä siihen ole tulossa muutosta. Vaikka lässyttäjät pääsääntöisesti yrittävät olla ystävällisiä ja kannustavia niin lässytyksellänsä heillä on päinvastainen vaikutus.
Tänään mietin kuinka paljon parempi olo minulla on kuin esim viime kesänä. Jostain syystä yksinäisille ihmisille kesä on varsin kovaa aikaa.
Toivottavasti asiat tästä alkavat pikkuhiljaa suttaantumaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
jotkut mun tutut on päässeet eroon AA:ssa.
mahdollinen lässyttäjä osaa asettua toisen ihmisen asemaan. Yritetään keinotekoisesti, lainkaan päänuppia käyttämättä, luoda piristävä kommentti tai suoranainen rohkaisu :D. Hyvin monet niistä ihmisistä, jotka eivät tajua p**kaakaan toisen ihmisen yksinäisyydestä ja eristäytymisestä, käyttävät sanaa "vielä jonakin päivänä" / "vielä joskus". Se on heille niin helppoa... "Matemaattinen todennäköisyys on, että vielä joskus, joten sanon sen". Mutta sen sijaan pitäisi olla arvioinnissaan vähemmän varovaisempi ja sanoa: "Kyllä sinä tulet löytämään kumppanin, usko pois". Itsekin olen sen verran varovainen, etten käytä sanaa "ei ikinä/ ei koskaan" tai "varmasti/aivan varmasti", mutta mitään aikamäärettä en kuitenkaan laita lauseen loppuun. Se on ihan sama, tuleeko löytämään hyvän kumppanin nyt vaiko parin vuoden päästä, koska joka tapauksessa tulee saamaan aarteen.
Miksi tuo lause kuitenkin pitää sanoa? Siis että nyt tai myöhemmin, eli joskus kuitenkin, jokainen tulee löytämään sen oman kumppanin.
Miksi se pitää sanoa? Onko se jotenkin masentavaa tai tylyä jos sitä ei sanoisi ja siksi ajatellaan että on ikäänkuin "pakko" sanoa se fraasi?
Otan tähän nyt sellaisenkin pointin, että tuon lauseen sanominen vahvistaa entisestään sitä normia, minkä mukaan jokaisella kuitenkin "pitää olla" se oma kumppani. Jos ei nyt, niin myöhemmin. Kun kuulee tuon fraasin, niin se jopa vaikeuttaa oman tilanteen hyväksymistä ja oman itsensä arvostamista, koska se fraasi paljastaa sen, mikä on loppujen lopuksi se yhteiskunnan normi.
Entä jos se, kenen asiasta sillä hetkellä puhutaan, haluaisi vain että hänen ikisinkkuutensa hyväksyttäisiin? Että hän itse haluaa hyväksyä sen, ja toivoisi muidenkin tekevän samoin? Silloin ei varmaankaan tilanetta auta, kun puhutaan että "no jonain päivänä sinullekin löytyy kumppani". Tuo lause saattaa kätevästi kääntyä kuulijan päässä "jonain päivänä sinäkin kelpaat normaaliksi meidän muiden normaalien joukkoon".
On jotenkin hyvin paradoksaalista, että vaikka nyt erotaan ja nussitaan ympäriinsä enemmän kuin koskaan, niin parisuhde koetaan jotenkin oleelliseksi osaksi ihmisen elämää.
Onkin kai niin, että parisuhde ei ole enää niin tärkeä lupauksena rakkaudesta ja luottamuksesta omalle kumppanille, vaan se nähdään eräänlaisena elämän ansioluettelon saavutuksena. Se kertoo, että kuuluu toisten samankaltaisten porukkaan ja siitä että oma markkina-arvo on riittänyt siihen että näennäisesti jakaa elämänsä jonkun muun kanssa.
Kai se on aina niin osiltaan ollutkin, mutta kontrasti on erityisen suuri juuri nyt, kun kaikkialla hehkutetaan irtosuhteita, seksiä ja erilaisia kokemuksia, mutta silti jokaisen pitäisi olla parisuhteessa. Jos ei nyt, niin ainakin "myöhemmin".
Minulla oma parisuhteettomuuteni aiheuttaa murhetta kahdella rintamalla. Toinen on se, että haluaisin jakaa elämäni toisen kanssa. Haluan fyysistä ja henkistä läheisyyttä ja tunteen siitä että jossain on "turvapaikka", jossa ainakaan periaatteessa ei tarvitse päteä ylenmääräisesti ja esittää mitään.
Mutta toinen rintama on yhteisön ja yhteiskunnan hiljainen paine parisuhteeseen. Itse en ole omasta kolmenkympin hujakoilla olevasta iästäni huolimatta kuullut suoraa kommenttia omasta tilanteestani juuri lainkaan, mutta tuo mainitsemani nimetön paine tuntuu kaikkialla. Se on mediassa ja ihmisten puheissa. Ei suorissa puheissa, mutta yleisessä puheessa.
Tottakai olen itse herkistynytkin sille jossain määrin, mutta edelleen yksinäisiä miehiä pidetään mielestäni luusereina. Ainakin jos tilanne on jatkuva, eikä ole edes mainittavaa "säätöä" naisrintamalla. En sano että sitä kaipaisin, mutta yksinäinen mies ei yleisesti saa osakseen edes sääliä, vaan ylenkatsetta ja halveksuntaa. Tai vihjailua seksuaalisesta suuntautumisesta samaan sukupuoleen. Tai sitten miestä pidetään väkivaltaisena, juoppona tai kumpanakin. Joka tapauksessa yksinäinen mies on epäilyttävä hahmo, johon ei osata suhtautua.
Yksinäisestä miehestä puhuttaessa ei miestä ajatella tuntevana olentona, vaan suorittajana joka joko on, tai ei ole päässyt tavoitteeseen. Jos ei ole, niin silloin ajatellaan häviäjänä, luovuttajana ja surkimuksena. Ja näitä saa jostain itselleni tuntemattomasta syystä halveksua.
Melkein jokaiselle ihmiselle on tärkeää tuntea olevansa hyväksytty omista rajoitteistaan huolimatta, olkoonkin nuo rajoitteet mitä tahansa. Mielestäni jokainen sen ansaitsee, ellei ole toisia väärin kohdellut. Miksi siis yksinäisiä arvostellaan ja joissain tapauksessa halveksutaan? Jokaiselle osapuolelle olisi paljon helpompaa ja vähgemmän kuluttavaa, jos vain oppisimme hyväksymään toisemme siitä huolimatta että emme jaa puitteiltaan samanlaista elämää.
Itse en halua kumppania sen vuoksi, mitä muut minusta olisivat mieltä (en ainakaan tietoisesti), vaan puhtaasti sen takia että saisin juuri tuon "turvapaikan". Tykkään siitä, jos minulle sanotaan "tulet saamaan kumppanin", mutta en tykkää siitä, jos minulle sanotaan "tulet saamaan kumppanin vielä joskus". Tuo "vielä joskus" on aivan kamala lisäys.
Tiedostan täysin tarvitsevani miestä rinnalleni.
Tuo on niin totta mitä sanot yksinäisistä miehistä. Vaikka ylivoimainen enemmistö niistä, jotka lässyttävät, että "kyllä sinullekin joku löytyy" tekee niin silkasta ystävällisyydestä niin joukossa on myös niitä jotka sanovat, että olet sinä sitten varsin saamaton olento kun et edes akkaa ole itsellesi löytänyt.
Se ei vaan kaikille ole niin helppoa ja joidenkin ihmisten kommentit ovat kuin veitsen kääntämistä haavassa.
Vaikeaa todella tietää, mitä on vikana kun ei ole ihmistä tavannut. Monia samanlaisia, mutta erilaisia tapauksia on ympärillä kuitenkin.;)
Ihmiset vertaavat itseään liikaa muihin ihmisiin. Minä en löytäisi ihmistä rinnalleni, jos kaikki olisi samanlaisia.
Jotku etsii liian täydellistä suhdetta...vähän tuntuu, että tässäkin on jokinlainen rima liian ylhäällä.
Joillakin ihmisillä ei ole ollenkaan itsevarmuutta ja tämä näkyy ulospäin. Tavataan joku ihminen ja mökötetään vaan ja ihmetellään, miksi ei kukaan ole kiinnostunut.
No, tässä tapauksessa aika paha ongelma on alkoholinkäyttökin. Aika harva nainen on kiinnostunut jos mies vetää viinaa ja on ihan hörhönä. Varsinkaan sellainen joka ei juo laisinkaan.
Onhan se vaikea sulattaa suhdetta, jos on ollut kauan yksin. Itsellänikin on ollut vaikeuksia tämän suhteen. Ennen halusin nähdä vain pari kertaa viikossa, mutta nykyinen sinnikäs mies on saanut tapaamisia joka päivä. :)