olen 29v.Asun kerrostalon kaksiossa vanhempieni kanssa.Työelämässä 8 vuotta ja elämäni on rutiinia,8 vuoden ajan töistä kotiin ja kotoa töihin jne jne , vanhempani hoitavat kaikki ostokset ja pankkiasiat.Voin olla koko viikonlopun puhumatta mitään.Mikään ei huvita, ei jaksa,ei sitten millään.töissä naureskellaan minulle kun olen niin ujo ja arka tai nauravat minun voimattomuudelleni, en tiedä...enkä oikeastaan välitä mutta joskus se vituttaa, paljon. minä tiedän että minun pitäisi puhua tästä jollekin mutta jokin sen estää.En tiedä miksi tätä kirjoitan tänne,olisiko avun pyyntö?
Oma Stoori
JohnathanDoe
5610
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Emme voi tulla sellaiseksi kuin haluamme
- pysymällä sellaisina kuin nyt olemme.
-Max Depree
Todella hyvin oivallettu ajatus. Pisti heti miettimään että mikäs se estääkin olemasta se mikä haluan olla
jos se on ainoa asia en oikein tiedä mutta en tiedä asian pahuuutta silti voi olla joku pahempikin juttu jos olet niiin masentunut silti sinun ei tarvitse huolhetia rahoista kuten me suuri perhe pitää makssaa veljeni opiskelia kämpää vuokra maksu ja ruoat ja kaikki ja olemme todella köyhiä.otan kyllä osaa sillä tunnen tuon viattomuuden en tiedä mikä tulee koulussa ja kaikkialla kimppuuni käydäään ja nauretaan ja pilkataan koska olen muka heikko.vaikka en ole todistin sen kerran kun kaadoin yhen kiusaajan pulpettia päin ja sitten sitä rauta tuolia päin sinä päivänä ei kukaan sanonu mulle mitäään ne vaan sano että miks oot noin kauhee agressiivinen ei voimia sais käyttää koulussa jne! vaikka he itte käyttävät voimia koulussa minuuun.en ole heikko tiedän sen vasta nyt tiedän miten kirjoittaa sen kun sinä kirjoitit heikkoudestasi kiitän sinua.minä käsitän sen se on hermoja raastavaa!
masennusta? Kuulostaa vaan aika masentuneelta tuo sinun olosi. Jotenkin tuntuu siltä, että tarvisit omaa elämää. Olen samanikäinen kanssasi ja minutkin on uuvuttanut omanelämän puute. Kaiken annan muille...lapselle ja miehelle ja suvulle. Itseni olen unohtanut kokonaan siinä sivussa. Ja lopulta masennuin. Ehkä juuri se, että sinulla ei periaatteessa ole sitä yksinäisyyden mahdollisuutta koskaan, on myös osa ongelmaa. Tuntuisi itsestä aika mahdottomalta asua vanhempieni kanssa. Ei kuitenkaan siinä voisi olla ihan vapaasti itsensä ja olla kuinka tahtoo. Meidän ikäisemme kuitenkin kaipaa sitä omaa elämää ja vastuuta normaaleista arjen rutiineista. Ei se arki ole vain sitä, että käy töissä. Kyllä sinun ikäisellesi kuuluu vapaus valita, mitä kaupasta ostat ja milloin käyt kaupassa. Sinä myös hoidat omat raha-asiasi...ellei sinulla ole edunvalvojaa.
Jos kyse on siitä, että et voi asua yksin, niin onhan aina tukiasuntoloita. Mutta ehdottamasti kannattaisi vakavasti harkita sitä vaihtoehtoa, että lähdet elämään ihan omaa elämääsi. Opettelet etsimään sitä sisältöä elämääsi muualta, kuin kotoa vanhempiesi luota. Se oman huushollin pitäminen on sisältöä...ja se, että saat olla vastuussa itsestäsi.
=========================================
Aamun ajatus
Minut kasvatettiin vaistoamaan,
mitä minulta odotettiin ja olemaan
odotusten mukainen. Meni kauan
ennen kuin opin olemaan arvioimatta
itseäni jonkun toisen silmin.
-Sally Field
= = = = = = = = = =