Tänään oli ensimmäinen 30 sädehoitokerrasta. En jaksa sitä! Huomenna pitäisi mennä uudestaan, mutta en ole varma, jaksanko pakottaa itseni. Saanko kertoa, mitä tapahtui? (Kerron kuitenkin, ei tarvitse lukea, jos ei kiinnosta.)
Leikkauspäivänä olin todella pahalla tuulella, kun vastaanottoapulainen pompotteli minua, ja kohteli kuin olisin ollut joku hänen työtään häiritsevä mitätön roska, sen sijaan että olin syöpää sairastava ihminen, menossa leikkaukseen. Ja jouduin istumaan täydessä odotushuoneessa yli neljä tuntia, ja tunsin jo silloin, että siellä rykivät suutaan peittämättömät idiootit tartuttivat minuun flunssan - niinkuin osoittautuikin, siinä tuli taas jatkoa kärsimykselle. Hoitajat vielä kohtelivat alentuvasti ja jouduin valehtelemaan, että viettäisin seuraavan yön jonkun kanssa - muuten he eivät olisi päästäneet minua kotiin! Leikkuusaliin mennessä en jaksanut enää, ja aloin itkeä. En ollut sopivassa mielentilassa keskustellakseni pahan mieleni syistä, mutta minua painostettiin ja painostettiin. Minusta tuli jonkunlainen nähtävyys. Hoitajaa lappasi huoneessa muka rupattelemassa, muka ystävällisesti. Se oli kuin kidutusta.
Kai minusta on siellä jotain tietoja merkittynä, että olen helposti suuttuva tai jotain. Taas oli tänään kuusi hoitajaa sädehoitohuoneessa. Neljä heistä katosi sitten, mutta tunsin, kuin he vain halusivat nähdä tämän oudon harpun, joka itkee ja sanoo olevansa vihainen, eikä kerro miksi.
Käsivarteni (se terve) laitettiin niin epämukavaan asentoon jonkin tangon päälle, että se on vielä nyt kolmen tunnin jälkeenkin puutunut.
Kysyin hoitajalta lisätietoja sädehoidosta, koska en vieläkään ymmärrä, mistä siinä oikein on kyse, solutasolla, enkä siksi vieläkään tiedä, haluanko edes käydä tätä hoitoa loppuun. Monien mielestä siitä voi olla harmia. Sairaanhoitja katseli minua muka ystävällinen hymy huulillaan, mutta pilkallinen ilme silmissään. Hän antoi minulle sen saman yksinkertaisen esitteen, jonka olin jo aikaisemmin saanut. Ei siinä ole mitään asiallista tietoa. Kysyin myös ruokavaliosta. Muutin kasviruokaan, ja olen laihtunut entisestään. Hän suositteli maitopohjaista proteiinijuomaa, vaikka olin juuri sanonut, etten enää käytä maitotuotteita.
Ja koskaan ei tiedä ennenkuin edellisenä päivänä, milloin on seuraava aika. Siinä joutuu sitten sumplaamaan aikataulujen kanssa ja etsimään sopivat junat ja bussit. Miksei voi olla samaan aikaan joka päivä? He tietävät, että olen tulossa. Ei se mikään yllätys pitäisi olla! Onko tarkoitus 'hallita' potilaita pitämällä heidät epätietoisina?
Onko sädehoidosta edes mitään hyötyä, jos kasvain oli pieni ja se poistettiin (luullusti) kokonaan? Jotkut uskovat, että sädehoito paremminkin edistää syövän leviämistä. En haluaisi mennä sinne hoitajien huviksi. Minusta näyttää, että he nauravat minulle. Ja mitä enemmän kyselen, sen hauskempaa heille. Eikä heillä ole mitään aitoja vastauksia tiedusteluihini.
Ja odotushuoneessa pauhaa televisio. Vaikkei kukaan sitä aktso. Sekin kidutus vielä kaiken päälle. Miksi???
Onko se aina tuollaista, vai olenko minä kummallinen teidänkin mielestänne? Olkaa kiltit suorasukaisia, jos arvelette, että minussa on vika. Tarvitsen apua joko ajatellakseni tilannetta eri tavalla tai muuttaakseni sitä. Muuten en ehkä jaksa käydä siellä. Ehkä olisi parempi jättää se? Mitä ajattelette?
Kiitos, jos joku jaksoi lukea läpi. Minua suututtaa ja itkettää kuin kiukkuista pikku lasta, taas.
Leikkauspäivänä olin todella pahalla tuulella, kun vastaanottoapulainen pompotteli minua, ja kohteli kuin olisin ollut joku hänen työtään häiritsevä mitätön roska, sen sijaan että olin syöpää sairastava ihminen, menossa leikkaukseen. Ja jouduin istumaan täydessä odotushuoneessa yli neljä tuntia, ja tunsin jo silloin, että siellä rykivät suutaan peittämättömät idiootit tartuttivat minuun flunssan - niinkuin osoittautuikin, siinä tuli taas jatkoa kärsimykselle. Hoitajat vielä kohtelivat alentuvasti ja jouduin valehtelemaan, että viettäisin seuraavan yön jonkun kanssa - muuten he eivät olisi päästäneet minua kotiin! Leikkuusaliin mennessä en jaksanut enää, ja aloin itkeä. En ollut sopivassa mielentilassa keskustellakseni pahan mieleni syistä, mutta minua painostettiin ja painostettiin. Minusta tuli jonkunlainen nähtävyys. Hoitajaa lappasi huoneessa muka rupattelemassa, muka ystävällisesti. Se oli kuin kidutusta.
Kai minusta on siellä jotain tietoja merkittynä, että olen helposti suuttuva tai jotain. Taas oli tänään kuusi hoitajaa sädehoitohuoneessa. Neljä heistä katosi sitten, mutta tunsin, kuin he vain halusivat nähdä tämän oudon harpun, joka itkee ja sanoo olevansa vihainen, eikä kerro miksi.
Käsivarteni (se terve) laitettiin niin epämukavaan asentoon jonkin tangon päälle, että se on vielä nyt kolmen tunnin jälkeenkin puutunut.
Kysyin hoitajalta lisätietoja sädehoidosta, koska en vieläkään ymmärrä, mistä siinä oikein on kyse, solutasolla, enkä siksi vieläkään tiedä, haluanko edes käydä tätä hoitoa loppuun. Monien mielestä siitä voi olla harmia. Sairaanhoitja katseli minua muka ystävällinen hymy huulillaan, mutta pilkallinen ilme silmissään. Hän antoi minulle sen saman yksinkertaisen esitteen, jonka olin jo aikaisemmin saanut. Ei siinä ole mitään asiallista tietoa. Kysyin myös ruokavaliosta. Muutin kasviruokaan, ja olen laihtunut entisestään. Hän suositteli maitopohjaista proteiinijuomaa, vaikka olin juuri sanonut, etten enää käytä maitotuotteita.
Ja koskaan ei tiedä ennenkuin edellisenä päivänä, milloin on seuraava aika. Siinä joutuu sitten sumplaamaan aikataulujen kanssa ja etsimään sopivat junat ja bussit. Miksei voi olla samaan aikaan joka päivä? He tietävät, että olen tulossa. Ei se mikään yllätys pitäisi olla! Onko tarkoitus 'hallita' potilaita pitämällä heidät epätietoisina?
Onko sädehoidosta edes mitään hyötyä, jos kasvain oli pieni ja se poistettiin (luullusti) kokonaan? Jotkut uskovat, että sädehoito paremminkin edistää syövän leviämistä. En haluaisi mennä sinne hoitajien huviksi. Minusta näyttää, että he nauravat minulle. Ja mitä enemmän kyselen, sen hauskempaa heille. Eikä heillä ole mitään aitoja vastauksia tiedusteluihini.
Ja odotushuoneessa pauhaa televisio. Vaikkei kukaan sitä aktso. Sekin kidutus vielä kaiken päälle. Miksi???
Onko se aina tuollaista, vai olenko minä kummallinen teidänkin mielestänne? Olkaa kiltit suorasukaisia, jos arvelette, että minussa on vika. Tarvitsen apua joko ajatellakseni tilannetta eri tavalla tai muuttaakseni sitä. Muuten en ehkä jaksa käydä siellä. Ehkä olisi parempi jättää se? Mitä ajattelette?
Kiitos, jos joku jaksoi lukea läpi. Minua suututtaa ja itkettää kuin kiukkuista pikku lasta, taas.
Vastaukset 122
Vanhimmat
Koita ystävä rakas jaksaa.
sytostaateista olin aika naatti,ja tuntui ettei olisi jaksanut käydä sädehoidoissa,mutta sitä jotenkin pakotti itsensä menemään.Säteiden tarkoitushan on tappaa mahdollisesti jääneitä syöpäsoluja.Ei siellä mieliala korkealla ollut,mutta kuitankin kiitollinen hoidosta olin.Yritä olla välittämättä hoitajista,en usko heidän kuitenkaan
muuta kuin työnsä tekevän.Hae itsellesi psyykkistä apua,tai tukea jos haluat monet meistä ovat saaneet
terapiaa.Yritä,jos saisit sovittua hoitoja eteenpäin,
minä sain koko 25 käyntiajat,kun otin iltapäivä aikoja.
Sinulle toivon voimia jaksaa hoidot läpi,ja kirjoittele vaikka tänne,niin yritämme tukea sinua sen minkä osaamme.
mielelleni. Titoja sairaudestani ja sen hoidosta tarvitsisin. Olen etsinyt kirjastosta, mitä olen osannut, ja täältä netistä on löytynyt asiaa myös. Mutta on niin ristiriitaistakin mielipidettä näistä asioista.
kasapäin välillä ristiriitaistakin,ja niistä olisi löydettävä ne oleellisemmatkin.
Monet hoitomuodot, sädehoito erityisesti aiheuttaa myös vahinkoa. Mutta kyllä lääkärit miettivät sen hyvin tarkkaan että annetanko hoito vai ei,se on kumminkin sen verran kallis hoitomuoto. Silloin kun uskotaan että hoidosta on enemmän hyötyä kuin haittaa niin se myös annetaan. Minulla on nyt 1,5 v hoidon loppumisesta ja kärsin vieläkin jonkin verran niistä haittavaikutuksista mutta en epäile hetkeäkään etteikö sädehoito kannattanut. Jos sinulla oli vasta ensimmäinen kerta niin henkilökunta ei ollut vielä aikatauluttanut sinua. Minullakin meni pari-kolme kertaa ennenkuin sain koko loppuajan aikataulun jossa oli otettu toivomukseni huomioon niin hyvin kuin se oli mahdollista (hoidon alkupuolella ei juurikaan ollut luonnollisestikaan järjestelyvaraa mutta puolenvälin jälkeen ajat oli juuri sellaiset kun halusin). Minun hoitokokemukseni rajoittuu sädehoitoon mutta kyllä minulla oli koko ajan se tunne että minä olin tärkeä ja minua kuunneltiin. Paikka oli OYS.
Mutta tämä syöpä on sellainen sairaus että se varmaan helposti aiheuttaa ylireagointina näkyviä piirteitä jotka itse asiassa ovat huolestuneisuutta ja pelkoakin. Tämän luulisin hoitohenkilökunnankin ymmärtävän, ainakin niiden joilla on pitkä kokemus meidän syöpäläisten hoitamisessa.
Ehkä minun ei olisi pitänyt kysellä noita asioita hoitajalta. Ehkei hän tiedä, eikä halua myöntää, ettei. Radiologilta pitää kysyä säteilytyksen yksityiskohtia, ja spesialistilta vaikka siitä painon putoamisesta. Ehkä laitoin hoitajan vaikeaan asemaan, kun keselin asioita, jotkä eivät hänen osaamisensa alueeseen kuulu.
Olisi tosiaan hyvä, jos saisi ne ajat etukäteen. Olisi edes hiukan rutiinia sitten noiden junien kanssa.
Tiedätkö, että tunteet eivät koskaan valehtele, totta puhuen osa henkilökunnasta on "leipääntyneitä" työhönsä, eivätkä edes ajattele, mitä potilaasta tuntuu. Mielestäni on todella eroa olenko sairaalassa vai esim. itsemaksavan asiakkaana yksityisellä puolella.Tiedän tilanteen, koska olen ollut puhtaaksi kirjoittamassa lääkäreiden saneluita. Osaan myös vaatia kunnon hoitoa, ja tarvittaessa menee palautetta. Huonoa ja epäasiallista kohtelua ei kenenkään pidä sietää. Anna palautetta.
että laittavat sen palautelomakkeen, jonka lupasivat. Paitsi että ehkä he unohtavat laittaa sen, jos arvelevat, että annan huonoa palautetta. Enkä tiedä, minne palautteeni laittaisin, jos en saa tehdä sitä sairaalan omien rutiinien kautta. He käyttävät kuulemma ulkopuolista firmaa tulosten analysoimiseen. Kirjoitan muistiinpanoja jo nyt, etukäteen.
Oletko katsonut, onko sairaalan nettisivuilla palautelomaketta,usein on, vieraile, jos sivut ovat olemassa.
Toisena vaihtoehtona, voit laittaa palautetta sähköpostilla sairaalan johtavalle lääkärille. Osoite on muotoa etunimi.sukunimi@sairaanhoitopiirin lyhenne.fi.
Päättäjät kyllä lukevat palautteen.
tämä kun ei ole Suomessa. Samanlaiset systeemit kuitenkin tuntuu olevan molemmissa maissa.
Lääkärit ovat kyllä olleet mahtavan mukavia. Vasta nyt tänään aloin miettiä, että teinköhän viisaasti, kun alussa hätäilin ja jätin itseni lääkärien käsiin. Sanoin heille, että jätän päätökset heidän harkintansa varaan. Olisi ollut parempi odottaa pari viikkoa ja hakea tietoa. Jälkiviisaus on aina oikeassa, tietty, mutta lääkäreillä sitä viisautta olisi luullut jo olevan tarpeeksi, että olisivat osanneet selittää asiat minulle ensin selkeästi, ja antaneet minun miettiä kotona rauhassa, ennenkuin tehtiin päätöksiä. Nämä olisin tehnyt eri tavalla:
Olisin pyytänyt ensimmäiseen leikkaukseen mennessä, että jos kasvain on pahanlaatuinen, se poistetaan ja niin paljon lihaa ympäriltä, ettei sitä sitten tarvitse rääpöstellä toiseen kertaan.
Olisin pyytänyt olemaan koskematta imusolmukkeisiin, jos kasvain tosiaan oli hyvin pieni, eikä näyttänyt olleen levinneen. Tuo olisi pitänyt suunnitella ennen leikkausta. Se olisi ollut paljon parempi, kuin avata haava uudestaan, ja poistaa imusolmuke vain varmuuden vuoksi (sairaala pelkää syytettä, ettei tehnyt tarpeeksi). Nyt saan varoa käsivarren turpoamista lopun ikääni. Sellainen harmi! Ehkä he olisivat kuitenkin solmukkeet poistaneet, sairaalaa suojellakseen. Oikeudenkäynnit voivat tulla kalliiksi, jos potilas ryhtyy katkeraksi muutettuaan mieltään.
En ehkä olisi suostunut sädehoitoon. Nyt en tiedä, haluanko jatkaa sitä vai en.
Huomasin vasta nyt, kun uudestaan kävin sairaalan sivuilla, että on heillä palautelomake. He kutsuvat palautteen vastaanottajaa potilaiden yhteyshenkilöksi. En tiedä, onko se hoitohenkilökuntaan kuuluva ihminen, vai sairaalan hallintoon. Ne kun ovat kaksi erillistä leiriä siellä, tappelevat keskenäänkin.
Laita toki palautetta,kannattaa antaa. Itselläni on työkokemusta sekä keskussairaalatasoisesta että terveyskeskustasoisesta hoidosta, mutta on totta, että itsestään kannattaa "pitää ääntä".
jokunen vuosi sitten johtajaylilääkärille palautetta sähköpostitse: kerroin tapaukseni kohta, kohdalta.
Se selvitettiin asiallisesti - sitä vaan en tiedä, mitä merkintöjä potilastietoihini tuli...
tai sitten olen minäkin, sillä olen saanut samantyyppistä kohtelua kuin sinä...
Eräs ystäväni on kertonut myös, kuinka on joutunut ihan sekopään kirjoihin lievän masennuksen vuoksi. Hän joutui jäämään eläkkeelle muutamaa vuotta aikaisemmin kuin ikä edellyttäisi työpaikalla tehdyn saneerauksen vuoksi ja masentui siitä. Raha-asiatkin menivät huonoiksi yms. Hän kertoi asioistaan terveydenhoitoalan ihmiselle, "ystävälleen", joka sitten leimasi hänet ihan mielisairaaksi. Oli sanonut, että jos syö esim. mielialalääkkeitä, niin on hullu. että alan ihmiset pitävät jakoa, kuka on hullu, siis psyykkisesti sairas ja kuka sitten fyysisesti!
Olen itse joutunut kokemaan saman, koska minulla on lievää masennusta ja mielialalääkkeet käytössä. Minua on kohdeltu todella loukkaavasti monen monta kertaa terveydenhuollon yksiköissä.
Et siis ole yksin!
jouduttua sairaalaan vakavan sairauden vuoksi,kun hänelle tuotiin kaavake jossa kyseltiin psyykkisiä oireita,taloudellista tilannetta,ja ketä kuuluu perhepiiriin,ja mitä tekee vapaa aikoina.
Mielestäni ne asiat eivät kuulu sairaalalle,kun
kyse ei ole psyykkisestä sairaudesta eikä sairaalasta.
noita, paitsi vapaa-ajan harrastuksia. Halusivat kuulemma tietää, pitääkö minusta kukaan kotona huolta. Taloudellisesta tilanteesta kysyttiin, ja sanottiin, että jos sairaus laskee tuloja niin, että joutuu anomaan raha-apua, sairaalan sosiaalityöntekijä auttaisi hakemusten täyttämisessä. Sitä kysyttiin, olenko jännittynyt sairauteni vuoksi. Sanoin, etten ole. Enkä olekaan. Nämä käytännön harmilliset kompastuskivet haittaavat kyllä ja aiheuttavat stressiä. Laskin juuri, että kun joka päivä menee viisi tuntia tuohon sädereissuun, se on 150 tuntia kaiken kaikkiaan, mikä on sama kuin kolme täyttä työviikkoa - ilman tuloa! Aiheuttaakohan tämä stressi enemmän haittaa terveydelleni kuin sädehoito muka auttaa?
ja hänellä oli aika hyvä huomio; sairaanhoitajiksi ajautuu tietyntyyppisiä ihmisiä, usein se puhelias, avulias, ekstrovertti tyyppi. Minä taas olen sisäänpäin suuntautunut, hiljainen, itsenäinen, tappoihini kangistunut. Vastaanottoapulaiset taas saattavat olla niitä ihmisiä, jotka näkevät asiat mustavalkoisina, joko oikeina tai väärinä. Heidän kanssaan on vaikea neuvotella, ellei tee sitä tavalla, jonka he ymmärtävät. Totta se on, minunlaisiani ihmisiä tuskin on kovin useita hoitajissa. En kestäisi katsella sairaita kovin kauan.
Siis täytyy kai oppia hyväksymään, että ihmiset ovat erilaisia. Ehkä se olisi vielä oudompi sairaala, jos minunlaiseni hiljaiset, temperamentikkaat taiteilijat olisivat töissä siellä suurin laumoin. Ne normaalin puheliaat potilaat valittaisivat sitten, ettei heille puhuta tarpeeksi. Voisikohan olla introverteille oma sairaala?
tekisit noilla 150 tunnilla ??? Etkö ole sairaslomalla? Se on tarkoitettu sairastamiseen.Yritä nähdä sinua hoitavat ihmiset etujesi ajajana eikä vihollisena.Sinulta kysellään kaikenlaista jotta sinua pystyttäisiin auttamaan juuri niissä asioissa missä eniten apua kaipaat.Tietenkään ei kukaan pysty rahaksi muuttumaan joten talous rupeaa helposti aiheuttamaan ongelmia. Mutta yritä nähdä asiasi hieman positiivisemmassa valossa,kokemuksesta voin kertoa että se helpottaa sairastamista.
paperia ole tarvinnut ainakaan HYKS:issä täyttää.Mihin sairaanhoitopiiriin kuulut?
Tuollaisia kysymyksiä ei ole esitetty.
helpottaa.Se on totta. Mukava kuulla, Metastaasi, sinustakin,että olet maisemissa. :)
Tekisin työtäni! Ei minulla ole palkallista sairaslomaa. Olen yhden hengen yrittäjä. Yleensä teen työtä seitsemän päivää viikossa. Nyt on ollut pari kuukautta hyvin vähän tuloja, kun olen sairaalakäyntien takia jo menettänyt kaksi viikkoa kaiken kaikkiaan, ja nyt nämä kolme viikkoa lisäksi. Kaiken kaikkiaan viisi palkatonta, stressillistä viikkoa. Millä oikein elän? Vuokra on silti maksettava ja syödäkin pitää. Matkat sairaalaan maksavat, ja kaikki maksaa. Kyllähän te tiedätte.
Niin, olet varmaan oikeassa tuosta positiivisuudesta. Tosiaan kohtelen noita hoitajia kuin vihollisia. Tai kuin kiusankappaleita.
Mutta jos jo tilastollisestikin pikku syöpäni todennäköisyys vaipua historiaan itsestään enää muistuttamatta on 50-80% (yksi lääkäri sanoi 50%, toinen 80%), tarvitsenko sen lisäavun, joka tuosta säteilystä voi tulla? Entä stressin merkitys? Tuntisin ottavani vastuun omasta terveydestäni, jos nyt vaan kerron heille, että olen päättänyt olla jatkamatta hoitoja. Minua pelottaa, miten voin tämän hoitojakson jälkeen. Iho palanut, asiakkaat huvenneet, ja rahat lopussa, ja silti aina se mahdollisuus, että syöpäsoluja jäi lurkkimaan jonnekin, tai niitä kehittyy uusia. Kaikillahan niitä kehittyy. Ehkä tämän stressin takia elimistöni ei jaksa taistella niitä vastaan?
Onkohan kukaan teistä tehnyt sellaista päätöstä? Miten se vaikutti hoitohenkilökunnan suhtautumiseen? Varsinkin, jos sitten jouduitte myöhemmin menemään takaisin? Pesevätkö he sitten kätensä ja sanovat, etteivät voi hoitaa, koska en suostunut määrättyihin hoitoihin aikaisemmin?
Uskoisin, että jaksaisin kestää raha-asit ja hoitajien tyhmyyden, jos luottaisin, että tämä hoito on todella hyväksi. Mutta onko se?
suhteen itse kantaa seuraukset tekipä miten tahansa.
hoito vasta. Älä anna periksi. Kyllä hoidot on sinun parhaaksesi suunniteltu. Minulle ainakin annettiin toisella kerralla kaikki ajat ja suurin piirtein silloin kuin itse toivoin.
Tuo 4h:n odotus oli kyllä kohtuutonta.
Minä olen itse pienentänyt ja suurentanut ääntä televisiosta tai vaihtanut kanavaa. Saahan sen sulkeakin,jos sitä ei kukaan katso.
Yritä jaksaa. Jospa seuraava kerta sujuisi paremmin.
tapauksia itseni mukaanlukien että on joutunut odottamaan saitaalassa enemmän kuin 4.tuntia.
teillä on kiire? Oletteko huomanneet että maalimassa on muitakin te.Ette voi vakavissanne väittää että te aina joudutte odottamaan monta tuntia hoitojanne tai lääkäriä.
totesin vaan,että olen joutunut odottamaan yli 4.tuntia sairaalassa.
Enkä ole valittanut sitä.Hyvää huolta on pidetty odotusaikana.
minulla on ajat pitäneet paikkansa,muutaman kerran olen vähän pidempää joutunut odottamaan,muttei minullakaan kiire ole,ja kiitollinen olen kun hoitoja olen saanut.
niin, kaikki oppivat hiljaa kävelemään.
ainekin oppinut.
oli vain leikkauspäivänä - olin ollut ylhäällä aamuviidestä, kun siellä piti olla istumassa jo seitsemältä. Sieltä sitten kutsuttiin verenpaineen mittaukseen ja asun vaihtoon ja sen sellaiseen vähän väliä. Sellaista liukuhihnailuahan se on pakostakin, kun asiakkaita on niin paljon.
Lääkärin vastaanottoa yleensä olen joutunut odottamaan 1-2 tuntia. Television pauhatessa sekin on suhteellisen pitkä aika. Minkähän takia siinä televisiossa ei voisi näyttää dvd'tä ihmisistä, jotka ovat parantuneet, tai tietoja lääkkeistä, dieeteistä, urheilusta, sädehoidosta? Miksei vaikka voisi esitellä sairaalan henkilökuntaa saavutuksineen? Tai jotain muuta mielenkiintoista. Miksi chattishowjuttuja, ja niin kovalla, että menee korvatulppien läpi. Ja korvatulpat taas estävät kuulemasta, kun oma nimi kuulutetaan..
Sädehoitoa ei tarvinnut odottaa kuin viisi minuuttia. Mutta matkaan sitten menee sen enemmän.
tuosta osaan kertoa sen verran, että eri kohdista ammutaan kehon läpi säteitä.
Ja säteet kohdistetaan leikkaamaan syövän kohdalla, joten ko. kohtaan tulee paljon suurempi säteilymäärä joka on tappava soluille.
Muut solut saavat paljon vähemmän säteilyä, eikä niiden pitäisi vaurioitua/tuhoutua.
ts. syöpäsolukko kuolee ja terveet jää henkiin.
Sädehoito vaikuttaa myös normaaleihin soluihin. Sivuvaikutukset terveeseen kudokseen riippuvat suurelta osin säteilyannoksen määrästä, hoitoajan pituudesta ja siitä, mihin kehon osaan säteily kohdistetaan. Sivuvaikutukset ilmenevät vain sillä kehon alueella, johon hoito kohdistetaan.
Sivuvaikutukset terveeseen kudokseen jaetaan
* välittömiin vaikutuksiin, jotka ilmaantuvat sädehoidon aikana tai välittömästi hoidon loputtua
* myöhäisiin vaikutuksiin, jotka ilmaantuvat kuukausien ja vuosien kuluttua
www.cancer.fi
-sädehoito ei erota terveitä ja syöpäsoluja
jälkihoitona annetaan sädehoitoa.Ei ole varmaa,onko potilaalla syöpäsoluja.Sädetys annetaan varmuudenvuoksi,että mahdolliset syöpäsolut tuhoutuvat.
On eri asia antaa ainoana hoitona sädehoito.Silloin sädehoidolla tuhotaan syöpäkasvain.
voidaan antaa ennen leikkaustakin,että saadaan kasvain pienenemään,ja myös kipuihin annetaan.
Yritin nukkua sen, minkä voin. En muista ikinä kärsineeni unettomuudesta, ennenkuin nyt tämän sairauden kanssa - kolme unetonta yötä, ja niistä kukin stressaavan sairaalakäynnin jälkeen. On ihana herätä (täällä on nyt aamu) ja lukea ajatuksianne. Olette kaukana (tai mistäpä tiedän, mistä kukin teistä kirjoittaa), mutta niin paljon avuksi. Kiitos!
Niin, olisi kai eri juttu, kun säteilyllä pommitetaan isompaa kasvainta. Siitä kuuluu usein olevan paljonkin apua. Mutta minun kasvaimeni oli onnekseni vielä pikkuruinen. Se ei näyttänyt levinneen vielä, kuulemma. Se oli vain muutaman millin pituinen rintasyövän poikanen. Tunnen olevani sinut sen kanssa. Olen kiitollinen siitä, että sain sen, koska se ravisteli minua huonoista elämäntavoista ja (jonkin verran) asenteistakin - niissä on kyllä vieläkin parantamisen varaa:) Tunnen olevani nyt terve. Tuota stressiä pelkään. En halua tuntea itseäni voimattomaksi, aivottomaksi potilaaksi, jolle tehdään asioita, joita en ymmärrä.
Hei, minulla oli viime viikolla aika mielenkiintoinen kokemus, mielestäni. Rinnassani oli joku uusi kipu. Heti tuli mieleen, että onkohan uusi kasvain kehittymässä siihen entisen viereen. Olin oikein huolissani. Näin sinä yönä unen, jossa näin karhun lähestyvän. Juoksin pakoon ja yritin sulkea oven perässäni. Näin sen sitten lähempää. Vaikka se oli iso musta karhu, ja olin ollut kauhuissani, sen ilme oli ystävällisen utelias! Pelkoni haihtui heti. En tiedä, miten te tulkitsisitte tuollaista, mutta minä ajattelen, että alitajuntani siinä kertoo minulle, ettei ole tarvetta huoleen. Se tietää, että olen terve. Onko teillä muilla ollut unia terveydentilastanne? Miten suhtaudutte niihin?
saatiin paksusuolensyöpä pienennettyä sädehoidon ja zeloda ja zelebra nimisten lääkkeitten yhdistelmällä.Pieneni niin,että leikkaus voitiin suorittaa.
kovin kauan leikkauksen jälkeen, ennenkuin sädehoito aloitetaan, sen teho on pienempi. Mitähän se tarkoittaa? Maalaisjärjelläni päättelisin, että leikkaus saattoi levittää syöpäsoluja, ja jos ei niiltä saada niskoja nurin pikapikaa, ne matkailevat muihin maisemiin.
Minnekähän rinnan syöpäsolut ajautuvat, jos imusolmukkeet on poistettu? Tiedättekö? Voivatkohan ne levitä vasta sitten, kun kasvain on niin iso, että se on saanut kasvatettua omia verisuonten haaroja?
niiden voivan levitä keuhkoihin,maksaan,luihin
toiseen rintaan.
tarkoitat xelodaa,kirjoititko vain väärin?
Yleensä, lähes aina siis, rintasyöpäkasvaimesta syöpäsolut kulkeutuvat ensimmäisenä saman puolen kainalon imusolmukkeisiin imunesteen mukana. Siksi kainalon tilan tutkiminen onkin ensisijaisesti levinneisyystutkimus. Jos kainalo on puhdas, on oletettavissa ettei syöpäsolut ole matkanneet muuallekaan.
Mitä useammassa imusolmukkeessa on syöpäsoluja, sitä suurempi on riski, että syöpäsoluja on edennyt imunesteen mukana verenkiertoon ja muualle kehoon. Toki kasvaimesta tutkitaan muitakin tekijöitä, kuten imu-, verisuoni- ja hermoinvaasiot. Joskus syöpäkasvaimesta saattaa levitä soluja esim. suoraan verenkiertoon ja sitä kautta minne tahansa kehoon. Tai kasvain saattaa olla multifokaalinen ja rintaan jää huomaamattomia pesäkkeen alkuja. Näitähän sitten pyritään solunsalpaajilla ja sädehoidolla tuhoamaan. Jos jo kuvissa todetaan useita kasvaimia, ei vartijaimusolmuketutkimusta pidetä luotettavana, vaan turvaudutaan kainalon evakuaatioon, samoin yksittäisissä yli 3 cm kasvaimissa.
Joskus myöskin rintalastan tai solisalueen imusolmukkeet voivat olla ns. vartijaimusolmukkeita, mutta niitä ei kaivella tutkimusmielessä, ellei muissa tutkimuksissa ole ilmennyt että näillä alueilla on normaalista poikkeavia löydöksiä. Nämä alueet yleensä sädehoidetaan varmuuden vuoksi mikroskooppisten pienten syöpäsolujen tuhoamiseksi.
Yleisimmät rintasyövät etäpesäkkeiden paikat ovat tosiaan luusto, maksa, keuhkot ja joskus aivot.
Mutta vain n. joka viides rintasyöpä uusiutuu, kuitenkin jopa puolella uusista tapauksista syöpää löytyy diagnoosivaiheessa ainakin yhdestä imusolmukkeesta. Eli suurin osa potilaista pysyy tautivapaina imusolmuketartunnasta huolimatta ja toistaalta joskus sairaus voi uusia, vaikka imusolmukkeet olisivatkin olleet puhtaat.
Eli mitäpä näitä miettimään, päivä kerrallaan, kun ei huomisesta kuitenkaan voi tietää.....
Siinäpä oli asiallista asiaa, ja uutta ainakin minulle, aloittelijalle.
Minulla oli jo toisen säteilykerran jälkeen pikku nipistelyä ihan lähellä poistettua entistä kasvainta. Voisikohan se olla toisessa maitojohtimessa luuraava uusi kasvaimenalku, joka on niin pieni vielä, ettei näy filmillä? Jos niin olisi, niin kai tämä sädehoito sitten on paikallaan.
Minua on suututtanut (suutun aina jostain, syy löytyy aina, kun jaksaa tarpeeksi hakea) se, että poistettiin ne vartijasolmukkeet. Nyt pitää varoa turpoamista. Tajusin sen vasta leikkauksen jälkeen. Jos olisin tiennyt, tai tajunnut - kyllä siitä mainittiin, muttei mennyt jakeluun - sen ennen ensimmäistä leikkausta, olisin pyytänyt poistamaan niin paljon kudosta, että varmasti olisi lähtenyt koko kasvain pois, ilman tarvitsematta räpeltää kainaloissa. Mutta ehkä se olisi ollut varomatonta? Parempi turvonnut käsivarsi kuin kuollut Pattirinta?
tunne, niinkuin siellä ei olisi asiat ihan kohdallaan. Saattaa se olla joku kireä hiusverisuonikin. Mutta entä jos sinne on pujahtanut solu tuosta pikku kasvaimestani? Molemmilla vanhemmillani on ollut aivokasvain, toinen kuoli siihen, toinen kituu yhä.
Kyllä siellä on monella ainakin aluksi hermot aika kireellä. olen senverran kuitenkin nähnyt ihmisiä siellä.
Yleensä alkaa tasaantua kun tulee useampi hoitokerta.
Jos lääkäri on määrännyt säteitä niin kyllä niistä hyötyä on. Ei ne edistä syövän leviämistä.
läpikäyneet ihmiset täällä palstalla olemme, että kerromme omista kokemuksistamme ja tiedämme myöskin sen mitenkä hoitohenkilökunta voi tehdä ja sanoa huonoimissa tapauksissa, koska he eivät ole kokeneet sitä sairautta pelkoineen yms. minkä vuoksi me joudumme niissä hoidoissa ravaamaan ja väsymään.
Olen jo kauan sitten tehnyt sen "diagnoosin", että jos menet lääkärille valittamaan sellaisesta taudista minkä se lääkärikin on sairastanut, niin johan saat hyvää hoitoa ja neuvoja. (esim.poskiontelotulehdus itselläni ja sillä lääkärillä)
ainakin luulen niin. Pidän ensi viikon väliä hoidoista, tapaan syöpälääkärin torstaina, ja kerron hänelle, että haluan ottaa riskin ja hoitaa itseni kuntoon ilman sädehoitoa. Hänen on määrä antaa minulle se hormonilääke, mutta siitäkään en oikein tiedä. Se tässä juuri on pahinta, kun minulle tehdään asioita, joista en tiedä mitään. Kasvaimen poistamisesta olin kiitollinen. Sitä en olisi pystynyt itse poistamaan, enkä analysoimaan sitä. En sano, etten uskoisi hoitoihin yleensä. Mutta tässä tilanteessa uskon omaan terveyteeni vielä enemmän.
En halua kannustaa ketään tekemään näin. Minulle tämä kuitenkin tuntuu oikealta ratkaisulta.
Päätös on tosiaan sinun, mutta ei kannata valittaa
sitten myöhemmin, että miksei kukaan neuvonut.
Itse olen läpikäynyt kaikki. Ensin leikaus,sitten
säteet, hormonit ja sytot. Nyt olen seurannassa
ja hoitotauolla uuden hormonipiikin myötä.
Olen saanut tosi hyvää ja ystävällistä hoitoa, myös
grilliasemalla, kuten senaikaiset potilastoverit
vitsailivat.
Olen huomannut, että millä mielellä potilas itse on,
niin se vaikuttaa myös hoitajien mielialaan.
Jälkeenpäin olen vienyt kiitokseksi joka paikkaan
kukkia.
Toivon sinulle jaksamista vaikeiden kysymyksiesi
kanssa.
Minä en ainakaan jättäisi mitään hoitoja ottamatta. Minulla on takana leikkaus,sytot,säteet ja täsmälääke. Nyt 5 vuodeksi hormoonilääkitys. Kaikki on määrätty varmuuden vuoksi. En halua syövän uusivan.
Vaikka se sinusta nyt tuntuu,että olet terve,niin entäs sitten,jos se uusiutuu myöhemmin? Sitten voi kaduttaa,ettet ottanut hoitoja. Tietenkin päätös on sinun. Ei hoitoja ole pakko ottaa.
jättäisi hoitoja ottamatta,koska sanovat syöpäsoluja jäävän ,en ottaisi sitä riskiä,mutta tietty jokainen tekee oman päätöksensä.
Mitä olen lukenut viestejäsi, kasvaimesi on hyvin pieni, ei levinneisyyttä. Minusta jokaisen tulee kunnioittaa päätöstäsi. Vaikka ottaisit kaiken mahdollisen, ei edes se takaa että ei uusiutuisi. Tiedätkö, että hoitohenkilökunta ei itsekään suosi kaikki varmuuden vuoksi hoitoa.
mutta juttele nyt vielä lääkärin kanssa siitä, kuinka hyvin se estäisi syövän uusimista, millaiset prosentit on. Ei ne turhia hoitoja suosittele. Äärimmäisen hankalat muutamat viikot -se on kuitenkin lyhyt aika elämässä- saattaa tuoda sulle syövättömän loppuelämän.
hoidoista,kun tänäpäivänä kaikesta yritetään säästää
niin en oikein uskoisi,että antavat turhaan kalliita hoitoja,mutta tämä on vain minun mielipiteeni.
lujuutta ei voi kuin kunnioittaa.
sama minun mielipide.Kunnioitan sinun päätöstäsi.Olet varmasti harkinnut tarkoin.
Et varmaankaan ole ainoa.
Muistelen lukeneeni ,olisiko ollut tämä Marianne Heikkilän äiti,nimeä en nyt muista.Hän kieltäytyi kaikista hoidoista rintasyöpäleikkauksen jälkeen.Tästä on kai kymmenen vuotta ainakin,ja hän elää edelleen.
sädehoitoon, hoitaja vei minut syrjään ja kysyi, halusinko puhua mistään, kysyä mitään. Kerroin hänelle, etten ymmärtänyt sädehoidon periaatetta, enkä ollut varma, että ymmärsin, mihin olin itseni laittamassa. Hän antoi minulle brosyyrin, jossa asia esitetään hyvin yleisin sanakääntein ja (minun mielestäni) holhoavasti. "Millaisia emotionaalisia reaktioita sinulle tulee", oli yksi otsikko. Kai jokainen reagoi omalla tavallaan.
Vaikka en ymmärrä sädehoitoa, uskoisin, että siitä voi olla enemmän hyötyä kuin haittaa. Ei minulla mitään sitä vastaan ole.
Mutta pelkään stressiä, joka aiheutuu näistä käytännön asioista: kun ei koskaan tiedä, mihin aikaan on seuraavat ajat, ei voi suunnitella työviikkoaan. Liian myöhään illalla oleva aika venyttää päivää liiaksi, ja sekoittaa unirytmin. Seuraava päivä menee sitten tokkurassa, kun en saanut nukuttua tarpeeksi. Ja sitten taas hoitoon.
Uskoisin, että stressi oli suurena syynä kasvaimen kehittymisessä. Jotenkin ruumiini tietää, että näin on. Nyt minulle on tärkeintä välttää stressiä.
Ihana kuulla, että on muitakin, jotka ovat tehneet samalla tavalla, ja hoitaneet itseään vaihtoehtoisin keinoin. Se antaa itsenäisyyden tunteen, joka ison sairaalan potilaalta helposti puuttuu.
Mutta ainakin tiedän, että minulla on se ollut, ja tiedän olla varovainen ruoan ja stressin suhteen. Ja uskon mielikuvien voimaan. Syöpä voi kehittyä kenelle tahansa. Tai niin ainakin kai uskotaan. Ehkä jotkut tietävät, miten välttää sairastuminen. Ehkä jotkut eivät ole riskissä sairastua. En tiedä.
Oman riskini ymmärrän. Pessimistisin ennuste, joka minulle annettiin, oli tilastolliset 50% pysyä terveenä. Sädehoito olisi nostanut sitä 75%:iin. Minusta on aika hyvin, jos vain joka toinen tämänlainen kasvain uusiutuu. Ja olen muuttanut niin paljon elintapojani, että uskoisin, että mahdollisuuteni ovat ihan hyvät.
Kerron lääkärillekin, että ymmärrän riskin, ja otan sen vastuulleni. Jos tauti uusiutuu, asun taas lähempänä sairaalaa, ja on helpompi matkustaa hoitoihin. Nyt asun niin hankalan matkan päässä. Ymmärrän kyllä, että monet tulevat hoitoihinsa vielä kauempaa. Jotkut jopa tulevat maaseudulta ja majoittuvat hotelliin, tai asuvat sairaalassa ne kuusi viikkoa. Mutta minulla ei ole palkallista sairaslomaa. Jos en tee työtä, ei ole tuloja. Tällä hetkellä pussin pohja jo kuumottelee tyhjyyttään. Mitä iloa on terveydestä, jos joudun kadulle?
Ne hormonit ehkä otan minäkin. Puhun lääkärin kanssa ensi viikolla.
Ihmisiä me kaikki olemme, ja reagoimme toinen toisiimme. En ole kaikkein miellyttävin potilas. Kohtelen hoitajia kuin koneen osia. Jos he tekisivät työnsä kitkatta ja minulle stressiä aiheuttamatta, olisin kohtelias ja vähäsanainen. Nyt olen pahantuulinen ja vähäsanainen.
Ulospäin raivoni ei kuulemma aina näy. Vaikutan paremminkin pelokkaalta. Puhetyylini on hiljainen, enkä ole kovin sujuvasanainen (millään kielellä), ja toinen ei ehkä aavistakaan, miten murhanhimoisia ajatuksia haudon sisälläni. No, tuo nyt oli hiukan liioiteltua. Mutta sinun ystävällisyytesi on ansainnut sinulle hyvän kohtelun. Hienoa! Haluan vähitellen oppia ystävällisemmäksi minäkin.
pari päivää sitten, että kanadalainen laitos, joka tuottaa suuren osan maailman radioaktiivisesta materiaalista sädehoitoihin, on huollossa suunniteltua pitemmän ajan, tammikuulle asti. Ennustettiin sen aineen (mitä se nyt oli nimeltään) puutetta pian.
Tuskinpa minua siis kukaan pakottaa kalliisiin hoitoihin. Joku toinen ottaa ne vastaan kiitollisin mielin.
Ehkä päätöksessäni oli hiukan myös uhmaa. Halua tuntea itseni tärkeäksi. Mutta jos en tunne itseäni tärkeäksi, mitä virkaa elämällä minulle olisi? Parempi viisi onnellista vuotta kuin kaksikymmentä pelossa kituuttaen, koneiston osana, potilaana.
Ja lopulta me jokainen kuolemme. Ja elämä on loppujen lopuksi hyvin lyhyt, oli se sitten ohi kaksikymppisenä tai satavuotiaana. Enkä toisaalta edes 'usko' 'kuolemaan'. Se, mikä meissä on olennaista, minuus, sielu, jatkanee olemistaan, ruumiitta. Tuo ajatus antaa voimaa.
on askarruttanut jonkin verran se,että en saanut sädehoitoa.Syöpäni oli gradus3,kainaloon levinnyt,koko poisto.Sain taxot ja seffit,sekä 5v.lääkitys.Lääkäri sanoi silloin,että uusimman amerikkalais(?) tutkimuksen mukaan,ei tarvittaisi sädetystä,jos on koko poisto.
Kahdella siskollani oli rintasyöpä ennen minua,he saivat sytojen lisäksi sädehoidon.Toisella siskollani oli myös kokopoisto.Luulenpa,että itse en olisi uskaltanut tehdä päätöstä,että sädehoito jätetään.Sen teki lääkäri.
aiheista!! asiaa,ainakin minua nämä sinun tarinat mietityttää pitkään olen sanaton,ainakin vähän aikaa(täytyy sulatella),Nuo sinun kommentit taitaa muuttaa yhden jos toisenkin ajatuksia"tosiasioista"ISO KIITOS sinulle ALOITTAJA!Lisää ajatuksia kaipaan sinulta!!!!?
elin vuosista,kun on pieni lapsi on suuri ero saako
elää 5-20v.
Et sinä pysty päättämään,kauanko elät, moni pienen lapsen vanhempi on kuollut syystä tai toisesta. Kyllä se on päätetty "yläkerrassa".
Miksi elää peläten ja nöyristellen. Olet luonteeltasi oikealla tavalla voimakas ja vahva. Mitä hittoa elämää on pelätä joka päivä, ei mitään.
jos itse voi hoidoilla niihin vaikuttaa niin tekee
sen mitä voi.
Tämä pikku kasvaimeni on ollut minulle ilon aihe monella tapaa. Ystävä sen patin löysi ja patisti tutkimuksiin. Toinen ystävä tukee henkisesti aivan mahtavasti. Lääkärit ovat olleet aivan mahtavia. Olen parantanut elämäntapojani. Kaiken kaikkiaan elämääni on RAVISTELTU. Paljon tarpeetonta on jäänyt ja jäämässä polun varteen. Opettelen elämään rohkeammin, ystävällisemmin ja hyödyllisemmin. Olen huomannut saman, minkä monet monet vakavan sairauden kokeneet ovat sanoneet; prioriteettini ovat muuttuneet.
Mutta toivon, etten anna huonoa esimerkkiä kenellekään, joka kamppailee hoitojen kanssa. Jokainen tekee omat päätöksensä. Tämä tuntuu hyvältä minulle. Jollekin toiselle hoidoista luopuminen saattaisi olla samaa kuin itsemurha. Muistattehan, että kasvaimeni oli hyvin pieni. Ja olin alunperin aika terve. Joten mahdollisuuteni lienevät kohtalaiset elää ihan terveenä nyt. En tee tätä aivan holtittomaan tyyliin. Olen harkinnut asioita, ja tämä tuntuu parhaalta ratkaisulta.
Ehkä lääkäri saa minut toisiin ajatuksiin ensi viikolla. Epäilen sitä kuitenkin. Hän varmaan vain muistuttaa, että heidän suosittelunsa olisi hoitojen jatkaminen, mutta minähän sen lopulta päätän. Luultavasti joudun allekirjoittamaan jonkin lapun, sanoen, että teen tämän omasta aloitteestani, riskit ymmärtäen.
asutko lähellä vai kaukana sairaalaa minullakin 200km.reissu sädehoitoihin joka päivä
ja hyödyksi vai haitaksi lopultakaan.
vastaavia ovat kirjoittaneet etteivät saaneet sädehoitoa.
oletko käynyt siellä lukemassa rintasyöpäpotilaiden viestejä?
pelkää? oudosti kirjoitat mutta asiaan:
minullakin syöpä hoidot edessä,miettinyt samaa ratkaisua,miksi käydä läpi rankat ja raskaat hoidot,mahdollista,ettei silti selviydy.
Ja mistä tiedän,pelkkä leikkaus voi olla riittävä.
Kirjoittakaa tänne kaikki,jotka päätitte olla ottamatta hoitoja.
Onhan tämä aihe arka,luulisin .
Annoitko periksi vai miksi tuollainen.
Ymmärrän kyllä että välillä tunteet kulkee syvällä epätoivossa.
Kuitenkin tuo mitä aiot,teet itsellesi sen että et anna elimistöllesi mahdollisuutta selvitä.
Luuletko ettet selviä ja siksi päädyt mielestäni epätoivoiseen tekoon.
No et ole ainoa joka tuollaisa ajatuksia pyörittää mielessään. Tielleni on sattunut muitakin.
Älä kuitemkaan sillä kannusta itseäsi tuohon tekoon että joku muu saa sitä lääkettä, koska mielestäsi sitä ei riitä kaikille.
Ei siihen ole tulossa täydellistä toimituskatkosta 99% varmuudella.
Tästä saattaa joku nyt kiskaista isomman kuin herneen nenäänsä, mutta ei mielestäni nyt ole kyse ratkaisun ihailusta ja kunnioittamisesta jos ihminen on tekemässä itselleen vahingollista ratkaisua.
Niin vahingollista että voi henki mennä.
sen, että muutin ruokavalioni, olen vähentänyt stressiä (kieltäytymällä olemasta missään tekemisissä inhottavien ihmisten kanssa, kunnes opin olemaan välittämättä), menin heti lääkäriin, kävin läpi leikkauksen, visualisoin, rentoudun, mietiskelen...?
Toivottomuutta minussa ei ole tippaakaan. Olen hyvin toiveikas ja optimistinen, ja uskon ajatusteni voimaan. Ja uskon, että kaikki tavanomaiset hoidot läpi käytyäänkin olisi (mielestäni) suuri mahdollisuus sairastua uudestaan, jos ei olisi tarkistanut elintapojaan ja asenteitaan.
Tämä ei ole epätoivoinen teko. Jos syöpäni olisi ollut isompi ja levinnyt, suhtautuisin asioihin eri tavalla. Nyt tunnen vain, että mieluummin hoidan itseni terveeksi omassa rauhassani. Uskon olevani terve! Uskon pysyväni terveenä! Missä näet epätoivon??
ettei syöpäsoluja ole levinnyt koko elimistöön? Siksi minä ainakin halusin hoidot varmuuden vuoksi.
syöpää solutasolla? Onhan voinut jäädä syöpäsoluja leikkausalueelle,siksi sädetys vielä siihen päälle.
juuri tuota ajatellut. Kiitos kun muistutit. Haluaisin tietää ihan pikkutarkasti, mitä minulle on tehty ja halutaan tehdä, mutta mistä saa tietoja? Lääkärit kyllä yrittää selittää, jos heiltä kysyy, mutta joko liian yksinkertaisesti tai liian vaikeasti. Ensi alkuun en halunnut tietää koko asiasta mitään. Sanoin lääkärille ennen ensimmäistä leikkausta, että jätän koko asian heidän käsiinsä. "Haluan ajatella terveyttä, en sairautta", sanoin. Vasta myöhemmin muutin asennettani. Se tapahtui pikku hiljaa, kun aloin lukea syövästä, ja syövästä parantuneista. Nyt haluan hyvinkin ottaa koko vastuun itselleni.
Tässä tulee nyt hiukan nolo juttu, mutta tunnen, että olen teille sen velkaa, että kerron senkin, koska äsken niin uhosin, ja minulle lausuttiin ihailevia kommentteja (ja varoittaviakin).
Soitin sairaalaan aamulla ja kerroin, että pidän muutaman päivän väliä, kunnes keskustelen lääkärin kanssa.
"Ei sitä noin voi tehdä!" sanoi vastaanottovirkailija. "Sinun pitää soittaa sille-ja-sille henkilölle, ja hän pyytää lääkäriä soittamaan sinulle."
Sanoin, että katsoin tehneeni velvollisuuteni soittamalla, ja sillä siisti.
Mutta minut on helppo puhua ympäri. Kohta soitti lääkäri ja suostutteli minut jatkamaan hoitoja. Lupasivat laittaa ajat kahden tunnin välille, neljän sijasta, ja antaa viisi aikaa etukäteen, jotta elämäni helpottuisi.
Joten menen nyt sitten sinne taas maanantaina. Nyt en tunne tarmoa ja elämäniloa yhtä paljon kuin ennen soittoani. En tunne juuri nyt olevani 'oman taloni herra'. Nyt alan tuntea itseni potilaaksi. Mutta saattaa käydä niin, että kuitenkin lopetan sen hoidon ensi viikon jälkeen - saa nyt nähdä. Se sinne meno, hoitajien tapaaminen, epämukava kone, alentuvat asenteet, yskivät ja pärskivät ihmiset junassa... Kaikki yhdessä on niin piinaavaa. Taitaa olla taas flunssa tulossa. Entinen oli vielä keuhkoputkissa, ja nyt taitaa tulla seuraava hyökkäys. Yleensä vältän julkista liikennettä sairastumisvaaran takia. Minulla ei ole varaa sairastaa! Edes flunssaa.
Mutta voinhan käyttää sen juna-ajan kirjoittaen sitä potilaan näkökohtajuttua.
Nolottaa..
on tässä sairaudessa,ja hoidoissa pohtimista jokaisella.Mielialat vaihtelevat paljonkin hoitojen
aikana.Tietty ihmisten keskellä pöpöjen saanti on
mahdollista,muttei oikein voi kaikkia välttääkkään.
Kaupassa käyntiä ja hoitomatkoja.En tiedä ymmärrsin.että olet jossain ulkomailla.Täällä voi Kelataxilla ajaa,itse joutuu maksaa 10e.
Kallistahan tämä sairastaminen on kun kaiken laskee,ja samaaikaisesti tulot putoavat.
Pian ne hoidot vierähtävät,voimia sinulle:)
Minä en ymmärrä sinun suhtautumistasi olleenkaan, minun mielestäni olet jotenkin sekaisin?
Minun mielestäni sinun pitäisi olla kiitollinen siitä, että Suomessa hoidetaan julkisin varoin syöpäpotilaat. Tiesitkö että Suomi on syövän hoitotuloksissa maailman kärjessä?
Ymmärrän toki, että ihminen on peloissaan ja sekaisn, olenhan itse käynyt saman läpi. Mutta miksi purkaa pelkoaan hoitohenkilökuntaa arvostelemalla? Uskon hyvinkin että vastaanotto ja sympatia eivät kohtaa, jos potilas on valmiiksi "vaikea". Ihmisiähän hoitajatkin vain ovat.
Toki sinulla on autonominen päätäntävalta omasta elämästäsi ja kehostasi ja oikeus kieltäytyä hoidoista, minun mielestäni sellainen vain on erittäin typerää. Lääkärimeeting on pohtinut sinunkin tapauksesi yksityiskohtaisesti ja tullut siihen tulokseen, että tarvit sädehoidon syöpäsi nujertamiseen.
Iloitse siitä, että sairautesi on löytynyt niin varhaisessa vaiheessa, ettet tarvi muita hoitoja, sen sijaan että näkisit hoitosi mörkönä!
nuo tunneailahtelut on normaaleja. sinä olet vielä shokissa koko asiasta. Ota vaan ne hoidot -ei ne ole sinulle haitaksi. Ajattele,että vältät syövän uusiutumiselta,kun otat hoidon ja elät positiivista elämää. En halua sinun kokevan näitä sytoja,jos noinkin helpolla selviät. säteet on pikku juttu sytojen rinnalla.
Mä lähden nyt syöpälääkärille kontrolliin. Koitahan jaksella ja puhu hoitohenkilökunnalle avoimesti.
Tuossa shokkivaiheessa ei tahdo tajutakaan mitään ja tulee sellainen kieltäminen ja että kaikki on ihan sekaisin. Ota rauhallisesti nyt vaan.
:)
enkä shokissa. Ihan aluksi olin, pari päivää. Mutta niin pian kuin aloin kuulla, miten ihmiset parantuvat, vaikka heillä on laajalle levinnyt syöpä, ja vaikka lääkäri kehottaa hakeutumaan palliatiiviseen hoitoon ja kirjoittamaan testamenttinsa - kun noista aloin lukea, pelkoni hälventyi tyystin. Päätös ottaa terveyteni omiin käsiini tuli automaattisesti. Paransin ruokavaliotani, parhaani mukaan, ja ajatteluani myös. Uskon, todella uskon, että se, mitä olemme fyysisesti, on ajattelumme tulos. Nyt ajattelen itseäni terveemmäksi.
Minua hoitavat ihmiset eiväa ajattele niin ollenkaan. Heidät on opetettu ajattelemaan, että syöpä vain tulee jostain, eikä sille itse juuri voi tehdä mitään. Heidän mielestään vain lääketiede voi parantaa syövän. Mutta me tiedämme, että yksilöt ovat joskus (usein?) parantuneet, kun lääketiede ei osannut tehdä heille mitään.
En toimi shokissa. En ole hullu. En ole kovin tyhmäkään. Ihmisten kanssa seurusteleminen, varsinkin vieraiden kanssa, noin intiimillä tavalla, ja niin usein on epämiellyttävää minulle. Ehkä opin sen sietämään jotenkin. Mutta kuten sanoin, kun annoin puhua itseni ympäri, en ole kovin ylpeä itsestäni juuri nyt.
Täällä ei saa matka-avustusta, paitsi eläkeläiset. Hoidot varmaan ovat samaa luokkaa kuin Suomessakin. Hoitohenkilökunta on mukavia, mitä korkeammin koulutettu, sen mukavampi.
Sinulla on vapaa valta käyttäytyä noin - kutsua ihmistä, jota et tunne, sekopäiseksi, vaikeaksi ja typeräksi.
Ilmeisesti et kykene lukemaan ja ymmärtämään kirjoitettuja viestejä, yli ymmärryskykysi, mikä lienee ÄO,alle keskitason.
Aloittaja ei asu Suomessa, mutta ei mennyt jakeluun. Sinä olet typerä saarnoinesi, toivon ettet selviä.
Ei täällä ole kukaan typerä. Ihmisillä vain on erilaisia mielipiteitä. On parempi toivottaa kaikille paranemista. Pahantahtoisuus saattaa sattua omaan nilkkaan.
jotka tekivät kieltäytymispäätöksen vuosia sitten ja ovat yhä elossa! On helppo uhota ensi alkuun. Mutta jos tosiaan on pärjännyt omin konstein, olisi todella mielenkiintoista kuulla. Mikä auttoi?
voi laittaa tuollaista tekstiä,että toivoo ettei toinen selviäisi.
olet sinä, toivottavasti toivomuksesi osuu omaan nilkkaasi......
hulluna pidäkään. Muistelin vaan omaa aikaani,kun sain tietää syövästäni. Kyllä siinä ihan sekaisin meni ajatukset eikä tahtonut tajuta mitään,mitä lääkäri selitti.
ollut sinä,joka kirjoitit joskus ihmesopa nimimerkillä?
ei mitään,tuli vain mieleen...
ja monta muutakin nimimerkkiä tilanteen mukaan.
suuttui heti ja vaihtoi nimimerkin jos joku arvosteli.
halusi olla koko ajan joku ihmeen palstan vetäjä.
suosi muutamia ja jos joku ei ollut samaa mieltä hänen kanssaan,sai häipyä-,,t:
yksi häipyneistä.
Ihmeellistä oli suosia tiettyjä nimimerkkejä.Kaiken kaikkiaan lapsellinen ihminen.Tyhjyttään kumisevat nämä hänen fraasit "Et anna periksi." Sinä selviät. Häntä pystyyn. Näitä tuo jaksaa hokea.
NAURETTAVAA!
Meitä on monia jotka huvittuneina seuraamme moista esitystä.
Nauretaan hänelle.
hänen tukeaan saivat vain ne,jotka oli aina samaa mieltä hänen kanssaan.
Siihen ihmeen veneeseen mahtui vain se tietty porukka,,.
Juuri niin, mutta pidetään me muut yhtä ja isketään takaisin mokomaan tyhjän puhujaa. Päätämme itse, kuinka selviämme, emme ole niin surkeita että meitä voi sanoilla vakuuttaa.
jotka huvittuneena seuraamme tällaisia esityksiä.
Mistä te tiedätte onko tuollainen teksti pelkkä fraasi vai ihan oikea toivotus ? Mitä pitäisi toivottaa ? "Et sinä varmaan selviä, tuskallinen kuolema odottaa " olisiko tämä uskottavampaa ja lohdullisempaa ?
Miettikää nyt vähän minkälaisella palstalla ollaan ja minkälaisia ihmisiä täällä yrittää tukea saada.
samaa mieltä.
keskusteluja joulu-06-- ja eteenpäin,tajuat.
en ole ainoa,joka ei voi sietää hänen tyyliään kirjoittaa.
ja ,no,en sano muuta,.
Uskottele itsellesi noita tyhjiä lauseita. Ei tarvitse turvautua mihinkään mielialalääkkeeseen, kun on riittävän voimakas. Tyhjää sanahelinää, joka tehoa heikkoon rääpäleeseen.
MEITÄ ON MONIA..MISSÄS KAIKKI MONET ON?
ihmesopan myötäilijät,::'täysin samaa mieltä.'
On myös MONIA,jotka ei pidä hänestä.
tehoaa kun IHMESOPA sanoo SINÄ SELVIÄT.
EN TARKOITA MUUMIÄITIÄ,OLET VAHVA,VAIKKA PIENI,OLET KERTONUT OLEVASI PIENI JA HENTO-
ei tarkoita pientä ja hentoista muumiäitiä,ainakaan minun mielestäni.
risto roteva.
niin kuin aina.Vakikirjoittajia ei saa loukata,he ovat aina oikeassa.
ootellaan,sitten kun he häipyvät palstalta,saamme mekin uudet tukea.
ei pelkkää sinä selviät,älä anna periksi hommaa.
uusi aika,uudet kujeet.
Tässä kun aiot lopettaa hoidot.
ja jonkin ihmisen persoonan arvostelu ja rääominen liittyy syövän kanssa elämiseen????
vahvuuteen voi sairastua? Se on jo syöpää pahempi sairaus.
Palstan oma rakas känkkäränkkä on palannut. Eläköön. Tulee palstalle vipinää.
mutta teet sen haukkumalla toista keskustelijaa. Eiköhän ole mukavampi, jos emme hauku ketään. Minä kyllä aina erehdyn haukkumaan, mutta yritän oppia.
Aloittaja.
Ehkä sanaa 'sekaisin' tosiaan voisi käyttää minusta tällä hetkellä. En ole mielestäni mielisairas, mutta hyvin ailahtelevainen olen, ja tunteet pinnassa.
Nyt, kun olen miettinyt sitä sädehoitoa, ja huomenna pitäisi taas mennä sinne, koko asia tuntuu niin vastenmieliseltä, etten ole varma, menenkö.
Ei niin, etten uskoisi, että se saattaisi nostaa selviytymistodennäköisyyttäni 15%:lla, mutta toisaalta kaikki tämä stressi voi puolestaan lisätä sairastumisriskiä. Ehkä kalliin hoidon tulos on plus miinus nolla!
Tunsin itseni niin vahvaksi perjantaiaamuna, ennen kuin soitin sairaalaan. Nyt olen epävarma. Olen hiukan pettynyt, kun annoin puhua itseni ympäri.
En ole nyt taas varma, mitä päätän huomenna. Tai ehkä menen sinne huomenna, ja sanon lähtiessäni, etten tule takaisin.
luin jostain lehdestä, että tässä äskettäin (olisiko ollut viime vuonna?) Suomessa tehtiin väitöskirja, jossa tutkittiin, lisääkö henkinen stressi rintasyöpää. Se ei tutkimuksen mukaan lisännyt syöpä. Sikäli ei kannata sädehoidon aiheuttamasta stressistä olla huolissaan!
Ehkä joku muu muistaisi tutkimuksen tarkemmin, sen tekijän tai muuta? Joku vaalea nainen se oli, näin kuvan lehtijutun yhteydessä.
luin minäkin,kun surin etten osaa olla stressaamatta
kirjoittajaa en muista.
niin monesta tekijästä. (En kyllä olke mikään statistikko..) Minä yritän mennä enempi siihen suuntaan, että kuuntelen omaa ruumistani, ja pyrin ymmärtämään asioita itse, enkä usko toisten tutkimuksiin kovin herkästi.
Minulla on ollut niin paljon stressiä, olen syönyt niin huonosti, että minusta olisi ihan luontevaa, jos ruumiini tekisi stopin, kehittäisi kasvaimen vastalauseeksi kaikelle sille stressihormoonin tuotannolle. Joka tunteemme aiheuttaa jonkinlaisen hormoni (tai muu aine, miksi niitä nyt kutsutaan) ryöpyn. Se on välttämätöntä tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitten se muuttuu haittaa tuottavaksi. Näin jotkut ajattelevat, ja näin minustakin tuntuu. Tunsin olevani aivan raakki muutama kuukausi sitten. Melkein en jaksanut enää, fyysisesti.
Kukapa sitä tietää varmaksi. Minun ruumiini kuitenkin tuntuisi minulle väittävän, että on parempi ottaa iisisti ja välttää liikaa stressiä ja inhottavia tilanteita ja ihmisiä. Ja muuttaa omaa asennettaan. Se kai se tärkein stressinvähennyskeino lienee?
siitä itseni! Minulla on erittäin samantapaisia kokemuksia - tosin eri tilanteista - sairaalassa aina sitä mölyävää televisiota myöten!
Olen myös hyvin herkkä itkemään ja KUN IHMINEN ON SAIRAS JA PELOISSAAN, HÄN VOI (JA SAA) OLLA MYÖS JOPA KIUKKUINEN!
Ammattitaitoinen hoitohenkilökunta on empaattinen ja heillä tulisi olla niin paljon ihmis-
tuntemusta ja tietoa psykologiasta, että osaavat käsitellä (tämä Suomen "eliittityövoima") kutakin potilasta yksilöllisesti - ainakin vakavassa sairaudessa hoitoon tulevaa.
Ymmärrän sinua täysin - en tiedä mitä näin pitkä ketju ennen minua on sinulle sanonut, mutta sinuna kävisin hoidot läpi. Voithan olla avoinkin ja sanoa ihan suoraan ja "nätisti" että koet olevasi täällä vain riesana. Jokaisen OMAT tunteet ovat TOSIA hänelle itselleen!
Ehkäpä se havahduttaisi vähän...
Voimia, rohkeutta ja sisua sekä siunausta sinulle!
En ole kovin hyvä ilmaisemaan itseäni suullisesti. Nuo hoitajat eivät tee päätöksiä siitä, millainen ajanvaraussysteemi heillä on. Sen suunnittelee sairaalan hallinto suuressa viisaudessaan. HEILLE potilas tuntuu olevan vain harmillinen kiusankappale. Hoitohenkilökunta on ollut hyvin avuliasta, kykyjensä mukaan, olosuhteiden puitteissa.
Kirjoitan kokemukseni ja mielipiteeni ylös, ja katson, mitä siitä sukeutuu. Voisin tehdä siitä pikku vihkosen ja antaa sen lääkärille tai erikoissairaanhoitajalle (ihana nainen, kuin enkeli). Sen nimi voisi olla vaikka 'Potilaan näkökulma'. Voin myös tarjota osia siitä paikalliseen lehteen. Tapaukseni on oikeastaan aika hauska. Tai voin sen sellaisena esittää. Tuollaiset asiat kiinnostavat ihmisiä. Sairaanhoidosta on täälläkin päin kovasti valitettu.
Tai voin laittaa sen nettiin luettavaksi. Jos niin teen, kerron teillekin.
käy hoidot loppuun asti!Minua on "grillattu"60 kertaa ja sytostaatit päälle,tiedän(luulisin ainakin)kyllä parhaan hoidon saa asiantuntevalta hoitohenkilökunnalta!Ainakaan minä en ole epäillyt hoitojen tehottomuutta hetkeäkään!Tässä on rimpuiltu jo 5 vuotta taudin kourissa,niin eiköhän tuo 150 tuntia ole aika pieni osa elämää!Voisihan sitä tehdä vaikka jotain turhempaakin.mutta vielä kerran ota hoidot mitkä sulle tarjotaan joojosta.Täällä pidetään peukut ja tassut pystyssä,jaksamista sinulle.T:jukka,simokissa labbis!
Hoitoihin uskominen on tärkeää. Jos valitsee omahoidon, ja uskoo siihen, sekin voi auttaa. Koska olet hengissä viiden vuoden jälkeen, olet kai jo tautisi paremmalla puolella?
Hauska tuo grillijuttu. Minä ajattelin nimittää (salaa mielessäni) sitä laitetta onkologin etunimellä, hän kun on mukavantuntuinen ihminen. Mutta unohdin sen eilen, kun olin niin suuttunut kaikkeen. Nyt olen hiukan lamaantunut ja nolo. Ensi viikko saattaa taas tuoda innon pintaan.
Saattaahan tässä olla hiukan sekin kyseessä, että säteilyn tehoa on vaikeampi ymmärtää kuin leikkauksen, sitä kun ei näe. Mutta on minulla jo jonkinlaista nipistelyä haavan seudulla, samantapaista kuin silloin, kun kasvain vielä oli siellä. Ehkä se merkitsee sitä, että siellä on solusota meneillään. Pian syöpäsolut makaa koivet oikosenaan ja ne huuhdellaan pois kehosta.
otsikkoketjussa sanotaan, että tässä keskustelussa on tullut kymmenen vastausta, mutta onhan noita aika paljon enemmän. Tämä on niin mahtava keskustelupaikka, mutta tekniikka pelaa omaa peliään joskus. No, eipä tuo niin tärkeä asia ole..
outo juttu.
NYT,JA TÄMÄN JÄLKEEN 101...
ja leikkaushaava on selvästi pehmentynyt ja pienentynyt! Voihan se olla sattumaa, että sen huomaa juuri nyt. Leikkauksesta on noin kuukauden verran. Mutta voisikohan se olla sädehoidon ansiota? Jokohan se noin nopeasti vaikuttaisi? Ja vielä näin vastahankaisen ihmisen kudokseen? Ehkei tämä niin sietämätöntä olekaan.
Sitä turpoamisvaaraa kai alan seuraavaksi pelätä. Sädehoitohan kai muistaakseni kuulemma voi sitäkin vaaraa pahentaa. Onko se totta?
loputtua toisille tulee turvotusta,ainekin sädehoito
vaalentaa arpea.
on tehtävä - jatkanko sädehoitoja vai en. Viime viikolla olin niin varma, etten. Nyt, kun on alkanut tuntua, että hoito tuottaa jotain näkyvääkin tulosta, vaikkei niitä solutason muutoksia kasvaimen alueella osaa nähdä eikä tuntea, eivätkä ne ole mitenkään verrannollisia arven muutoksiin, 'ajanhukkaa' katsoo eri tavalla.
Mutta silti päällimmäisenä mielessä on, miten ihana olisi vain rentoutua kotona ja hoitaa itse itseäni.
Ehkä päätökseeni vaikuttaa sekin, kutsuvatko he minut jatkotarkastuksiin, jos lopetan hoidon kesken. Vai pitääkö vaan mennä normaaleihin mammografioihin ja toivoa parasta. Tai onko siinä eroa? Haluaisin vakuuttaa heidät, etten tee päätöstäni heppoisin perustein. Enkä ole luopunut toivosta enkä elämänhalusta. Haluan olla terve. En ole riskinottajatyyppiä. Yleensä olen hyvin varovainen ainakin terveyteni suhteen. Nyt onkin kyseessä se, miten paljon stressi pahentaa tilannetta ja miten paljon sädehoito auttaa.
Olen nyt tätä soutanut ja huovannut monta päivää. Huomenna teen päätöksen.
Heips, olen lukenut viestejäsi ja vaikka päätös on ihan omasi, niin suosittelen ottamaan hoidot loppuun.
Myös minulla oli ns. "kiltti rintasyöpä", eli ensin löydettiin laaja-alaista verkkomaista mikrokalkkia, jossa neljästä paksuneulanäytteestä yhdestä löytyi syöpäsoluja. Minulla ei siis ollut edes varsinaista pattia, tai tunnusteltavaa kasvainta.
Toukokuun alussa tehtiin ihoa säästävä rinnanpoisto ja samassa yhteydessä uusi rinta selän lihaksesta. Asia piti olla sillä hoidettu ja mitään liitännäishoitoja ei oletettu tulevan.
Poistetusta kudoksesta patologia löysi kuitenkin kolme erillistä syöpäpesäkettä, yhteenlaskettu kasvainmassa olikin sitten jo 5.6 cm. Heinäkuussa alkoi sytostaatit ja marraskuussa sädehoidot. Liitännäishoitojen tarve perustui siihen, että vaikka syöpä ei ollut levinnyt imusolmukkeisiin ja saatiin leikkauksella poistettua, niin leikkauksen aikana soluja on voinut livahtaa verenkiertoon tai niitä on voinut jäädä tuohon säästettyyn ihoon. Minulle ainakin oli itsestään selvää, että otan hoidot, enkä jätä kasvunvaraa sen paholaisen uudelleen muhimiselle.
Ymmärrän totaalisesti sinua!Ihan kokonaan. OLEN OLLUT SAMASSA TILANTEESSA: "ANTAKAA MINUN OLLA, HOIDAN ITSE ITSEÄNI...HALUAN OLLA TERVE!"
Sinä - ja VAIN sinä - päätät huomena. Rukoile - ja luota siihen, että päätöksesi on oikea, mikä se sitten lieneekin.
En osaa neuvoa - kykenen vain sanomaan, että tiedän, miltä sinusta tuntuu...(...ja nyt tuli "ääni" sisälleni, että jospa kuitenkin jatkaisit hoitoja...?)
Siis en ole skitsofreenikko! Mutta jokin vaisto pani kirjoittamaan tuon.
Siunausta ja luotamusta, että ELÄMÄ KANTAA - KUITENKIN!
Kerrothan, miten menee...!
että aina jotkut ajattelevat, ettei tämä tällainen ole ihan hullua.
Kävin vielä yhdessä sädehoidossa, ja heti sen jälkeen puhuin syöpäspesialistille. Kerroin, että olen ollut hyvin vastahakoinen potilas, ja että olin harkinnut hoidosta luopumista viikko sitten, ja nyt olin päättänyt, että niin tekisin. Kysyin, miten sairaala siihen suhtautuu.
Sairaala suhtautuu yllättävän luontevasti! Ei sanottu, kuten joillekin teille kuulemma, että jos ei hoito kelpaa, niin ei tarvitse tulla pyytämään seurantatutkimuksiakaan. Minua pyydettiin tulemaan kolmen kuukauden kuluttua tutkimukseen, ja sen jälkeen vuosittaiseen mammografiaan. Ilomielin siihen suostuin. Hormonihoidon otan myös, ainakin kokeeksi. En tiedä siitäkään vielä tarpeeksi, mutta otan selvää. On niin paljon oppimista.
Hän sanoi, että koska kasvaimeni oli niin pieni ja hyvin käyttäytyvä (toisin kuin minä), ei sädehoito anna aivan yhtä suurta hyötyä kuin isommissa kasvaimissa. Toisaalta hän sanoi nähneensä pikkuruisten kasvainten uusiutuneen.
Hän muistutti taas tilastoista, että sädehoito kaksinkertaistaisi paranemistodennäköisyyteni. Se on tietysti yksi tapa lukea tilastoja, kun lukujen mukaan minun 70%:ni muuttuisi 85%:ksi säteilyn avulla. Tilastot ovat niin kuin niitä lukee.
Hän ehdotti, että käyn vielä sädepuolella, ja pyydän jutella jonkun säteilevän spesialistin kanssa siellä. Niin teinkin. Kerroin, että hoidon käytännön vaikutukset tuntuvat kumoavan sen hyvät puolet, ja stressi hankaloittaa paranemisprosessia. Ja kun mainitsin, että olen kai itsekin ollut aika stressaava heille, hän vain hymyili..
Hän siteerasi eri tilastoja kuin edellinen lääkäri. Nyt prosentit olivat 90% ja 95%. Kukapa ne varmasti tietää. Ja hän myönsi, kun muistutin, että tilastot kertovat isomman ihmisryhmän sisällä, kuinka moni luultavasti pysyy terveenä. Yksilön kohdalla sellaista ennustusta on vaikeampi tehdä. Mitä se loppujen lopuksi yksilölle tarkoittaa, että hänen todennäköisyytensä säilyä terveenä on 70%?
Nyt tunnen olevani taas valmis rauhoittumaan, löytämään voimaa sisältäni ja parantumaan. Ja samalla teen töitäni ja nautin uudesta elämästäni.
Olen iloinen, etten syöksynyt ulos ovet paukkuen. Olisi ollut noloa mennä takaisin häntä koipien välissä sitten jos joskus tulee taas jotain. Saimme tämän asian käsiteltyä hyväntahtoisesti.
ne asiat menevät,hyvä niin.Itsemääräämisoikeus on hoidon kulmakivi.Kuten huomaat sitä myös noudatetaan ja kuunnellaan,ainakin silloin kun se asiallisesti tuodaan esiin.
ettei sädehoitoa saa jättää kesken,ettei sitten aloita ollenkaan,jollei halua,että siitä on enemmän haittaa.Pelotella en halua ketään,ja jokainen tekee omat päätöksensä.
Onko syynä se, että sille alueelle sitten jää niitä vapaita radikaaleja, ja ne saattavat aiheuttaa vahinkoa? Syön paljon antioksidantteja. Ehkä se auttaa. Minulle ei kukaan maininnut, että olisi vaarallista jättää sädehoito kesken.