Olenko ainut, joka kaipaa lapsuuden jouluja? En osaa sanoa mitään erityistä asiaa, vaan kaikkea sitä lämpöä ja rauhaa mitä niihin kuuluikin. Lahjat olivat aika vaatimattomia, mutta sitäkin rakkaanpia, useimmat käsintehtyjä, eihän ostettuja paljon ollut meillä ainakaan. Mitä muistoja sinulla nousee esiin näin joulun lähestyessä?
Lapsuuden joulut
12
840
Vastaukset
- täti puskasta
se tunnelma
ne leipomiset ja valmistelut, joululimppukin
tehtiin itse,torttuja leivottiin paljon
ja voi taikinatki tehtiin itse.
se odotus
se yhteen kuuluvaisuus
ne tuoksut
se aatto
ne lämpimätlahjat
se sauna siellä pihan perällä
ne vaatimattomat koristeet kuuseen
ja aina valkoinen joulu.
Ja ennen kaikkea se rauha, silloin oli tapana että joulupäivänä ei käyty kylässä, se pyhitettiin vain siihen joulunrauhaan ja joulukirkkoon aamulla aikaisin
Tapania ajettiin hevosella.- CannedHeat
kaipaan. Eli Joulupäivää, jolloin "kukaan" ei liikkunut missään... oltiin vaan hiljaa.
- syysunelma
ei ne niin hääppösiä olleet. Nykyisin minulla on ihan mukavia jouluja. Joulu on sellainen millaiseksi sen itse teen. En hössötä etu- enkä jälkikäteen.
- kalamadonna
Juuri tänään ajattelin kahta mukavaa joulumuistoa lapsuudesta. Olimme yhteistyössä äidin kanssa tilanneet isälle joululahjaksi mustan, nahkaisen lompakon, jossa oli isän nimi kultakirjaimin painettuna. Istuin jouluaattoiltana isän sylissä, kun hän avasi pakettinsa ja oli minun tulkintani mukaan oikein tyytyväinen saamaansa lahjaan.
Toinen muisto liittyy omaan lahjatoiveeseeni ja sen täyttymiseen. Olin kirjoittanut joulupukille tahtovani lahjaksi nallen, ja sen oloisen paketin pukilta saatuani olin hirveän innoissani, mutta kuitenkin jännittynyt ja peloissani, jos se ei vaikka vastaisikaan toiveitani. Juoksin paketin kanssa makuuhuoneeseen ja revin paperin äkkiä pois nallen ympäriltä ja - huokaisin kai helpotuksesta, kun se oli ihan "oikean" näköinen nalle.
Yhä vieläkin vähän pelkään saamiini lahjoihin liittyvien pettymyksen tunteiden näyttämistä toisille. Lieneekö sisäänrakennettu ominaisuus sekin? lapsuuden jouluja eniten siksi,kun äiti oli vielä olemassa..
Harvoin kun sai leluja,niin kyllä se pukin tuoma nukke oli sitten ihana.Sillä leikittiinkin sitten koko seuraava vuosi..- Pirre*
jo semmoinen emo jo pienenä mii-su :)
Pirre* kirjoitti:
jo semmoinen emo jo pienenä mii-su :)
Piti sitä nukkevauvaa kuljettaa ympäri kylän raittia pikkusiskon vanhoilla lastenvaunuilla..:)
- Angel of The Morning
Joulut vietetiin sukulaisten kanssa Itä-Suomessa tai Helsingissä. Aika vilkkaita Jouluja joissa puuhattiin koko ajan. Lahjoja oli aika paljon. Muistan, että ne paketoitiin uudelleen koska avaaminen oli hauskempaa kuin itse lahjat. Ruokia en muista kun ei tainnut olla koskaan nälkä. Joulukuusi oli aina kohokohta...siinä oli oikeita kynttilöitä ja suklaakäpyjä. Sen pystyttäminen oli souda-huopaa-touhua..(pientä toraa ilmassa). Ihanan kodikkaita Jouluja, vaikka väkeä ja meteliä riitti.
Muistan yhden Joulun jota vietettiin vain perheen kanssa, vuonna -74 kun olin 15v ja silloinkin lähdin heti kaverille kun lupa molemminpuolin oli saatu. - enemmän niitä
jouluja kun olin vielä naimisissa ja lapsille laitettiin joulua.
Erostakin jo 36v,kulunut, nyt yksikseni viettäny joulut ja niin se menee tämäkin joulu. tulee mummo mieleen. Mummo oli niin rakas ja piti minusta huolta. Voi huokaus. Nyt olen itse mummona ja teen lasten lapsille unohtumattomia joulumuistoja. Tyttären pojat tulevat aattona syömään joulupuuroa ja mekastaen koristavat kuusen.Pojan perhe tulee myös käymään ja heille kelpaa kahvi ja lapsille ehkä jotain pientä hyvää. Jokaiselle jotakin....minä pidän joulusta. Minä muistan aina luojaani kiittää että sain mummon rakkauden kun äidilt sitä ei riittänyt. Minusta kasvoi vahva ja rakastava ihminen. Taisin kaiken koettelemuksen tarvita...
- susa51
On minulla ainakin totta että lapsuuden joulut nousevat esiin. Sen tuoksun, lämmön, jännityksen muistaa vieläkin.
Lahjat odottivat kuusen alla, pukkihan ne siihen oli tuonut. Lahjat olivat vaatimattomia mutta pehmoisia ja rakkaita. - kkukko49
Kyllä Joulut meni maalla rauhallisesti,Joulupäivä pysyttiin kotosalla, Tapanina oli sitten rekiajelut...en vieläkään ymmärrä Joulupäivänä kyläilijöitä....
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23558Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1033455"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin993065Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭783039IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-622733Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.962531Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa
Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.232234Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät
Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa462022Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä
Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma191939Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä261554