Aisankannattajana

pikku nysä

Olen tossun alla. Vaimoni Ritva pitää kotona komentoa ja minä tottelen. Harvat ovat ne kerrat kun olen saanut pillua häneltä. Pikku nysäni ei tunnu miltään, eikä siitä ole hänelle iloa ja nautintoa. Useimmiten saan vain nuolla hänelle orgasmin tai sitten tyydyttää hänet dildolla. Se on turhauttavaa. Katsella aivan vierestä hänen upeaa karvaista pillua ja runkata samalla häntä dildolla. Lopuksi usein, mutta en aina saan runkata.

- Jos haluat voit mennä vessaan tumputtamaan nysääsi.
Se on nöyryyttävää.

Tiedän, että hän käy vieraissa. Varsinkin työmatkoilla, joita on aika usein. Niin hän ainakin sanoo.
Työmatkoille hän pakkaa seksikkäitä alusasuja ja minun pitää ostaa hänelle kondomeja. "Varmuuden vuoksi, sillä eihän koskaan tiedä." Koskaan hän ei ole tuonut kondomeja takaisin.

Eräänä perjantaina hän tuli kotiin hieman maistaneena.
- Nyt maistuisi kunnon pano.

Ajattelin heti hänen ihanaa pilluaan, täyteläisiä rintoja, upeaa rehevää vartaloa. Menin Ritvan vierelle ja suutelin häntä, mutta hän työnsi minut pois.

- Ei, ei sinun pikku nakkisi minua kiinnosta. Minä haluan oikeaa kyrpää.

Hän istui nojatuolille ja pyysi minua tuomaan lasin viiniä. Tein sen.

- Hei nyt minä keksin. Sinähän olet jos kertonut napuristamme, Ristosta. Sanoit joskus yhteisen saunaillan jälkeen hänellä olevan kunnon iso parru. Muistatko?

En sanonut mitään. Olin aivan ihmeissäni. Se minun oli hyväksyttävä, että hän kävi vieraissa, mutta että naapurin eläkkeellä ole irstas mies tulisi panemaan häntä. Se olisi likaa.

- Minä vaihdan hieman kevyempään asuun ja soitat sitten hänelle ja kysyt haluisiko hän naida minua.

Samantien Ritva meni vaihtamaan vaatteita ja minä jäin hölmistyneenä istumaan sohvalle.

Meni jonkin aikaa ja pari lasia viiniä kunnes Ritva palasi. Hänellä oli valkoinen paita ja valkoiset housut yllään. Molemmat olivat sellaiset, että niistä näkyi alusasut läpi. Hänen mustat rintaliivinsä paistoivat selvästi paidan alta. Kaulis oli avonainen ja rinnat tulivat sieltä näyttävästi esille. Housujen läpi näkyi mustat alusasut, Sukat ja sukkanauhaliivit sekä mustat narustringit.

- No niin soitapas Ristolle ja pyydä hänet tänne. Tai ei sittenkään. Mene ja soita hänen ovikelloaan ja kysy tulisiko hän naimaan kanssani. Sano, että sinun pikku nysäsi ei riitä ja nyt tarvittaisiin oikeaa kunnon kyrpää.

Katsoin Ritvaa suuttuneena ja sanoin, että sellaista en tee.

- Höpö, höpö. Tottakai sinä teet. Vai haluatko, että laitan kulliisi siveysvyön ja runkkamisesi loppuu kokonaan. Olen minä sellaista jo harkinnutkin. Ala nyt mennä, en minä koko iltaa jaksa osottaa.

Ja taas oli lyöty. Menin käytävään ja soitin naapurin ovikelloa. Kesti hetken kun Risto aukaisi. Tervehdimme ja hän jäi kstse kysyvänä odottamaan mitä asiaa minulla oli. Oli vaikeaa sanoa se, mutta sain sen jotenkin ulos. Hän katsoi minua naama virneessä.

- Ihanko totta, Nyt hetikö?

- Kyllä.

- Tämähän oli mukava yllätys. Olenkin usein katsellut vaimoasi sillä silmällä, että miltähän tuntuisi panna häntä? No mennään vaan, ei aikalla.

Risto astui verkkareissaan käytävään ja sulki ovensa. Tunteeni ja pääni aivan sekaisin menimme meille. Ritva istui olohuoneen nojatuolissa. Hän nousi ylös ja pyörähti kerran ympäri.

- Miltä nayttää, pidätkö näkemästäsi. Haluatko minua.

Aika suoraa ja härskiä puhetta naisen suusta, varsinkin aivomiehen kuultavaksi.
Kuitenkin Ritva oli todella seksikkään haluttavan näkoinen läpinäkyvissä asussaan. Ja sen myös Risto huomioi. Hän hieroi kädellään verkkareiden päältä etumustaan.

- Kukapa mies ei tuollaista namupalaa haluaisi. Olet todella haluttavan näköinen. Kyllä minä sinulle oikeaa parrua annan. Saatkin sellaista kyytiä, että muistatt sen pitkää ja haluat sitä toistekin.

Sitten he molemmat nauroivat.

- Kulta tuo meille viiniä, niin voimme lasillisen ääressä tutustua paremmin.

Kun palasin viinilasit kädessäni tutustuivat he jo paremmin. He suutelivat kiihkeästi ja Riston kädet vaeltelivat puristelivat Ritvan takapuolta. Sitten he hieman irrottautuivat ja Risto pisti käden Ritvan rinnanalle, katsoi suoraan minua, puristi ja hieroi samalla rintaa paidan päältä.

Olisin halunnut vajota maan alle. Miksi minun piti tällaista katsoa.

- Kuule Pekka. Sinun olisi pitänyt jo aikoja sitten soitta ovikelloa ja kertoa minulle millainen namupala sinulla täällä on. Ei tällaista naista voi piilossa pitää. No parempi myöhhän kun ei milloinkaa.

Ritva nauroi hänen sutkautukselle.

- Kulta, katso onko makuuhuone siistissä kunnossa.

Makuuhuone siistissä kunnossa, vieralle miehelle ja irstailulle. Mielessäni sanoin, että katso itse, mutta nöyrästi menin makuuhuonetta siivoamaan.

Jonkin ajan päästä palasin. Risto istui nojatuolissa ja Ritva aukaisi juuri paidan nappeja. Hän riisui paidan ja esittele rintojan. Sitten hän kääntyi ympäri, avasi vyön ja vetoketjun. Laski sitten hitaasti housut alas, Kuin ärsytääksen vain minua. Hän oli tyrmistyttävän upean näköinen mustissa alusasuissa ja korkokengissä.
Hän meni Riston luo. Nosti toisen jalkansa Riston haarojen väliin ja tunnusteli kengän kärjella Riston haaroja.

- Mitäs ihmettä täällä pullistelee?

- Se on se parru jota halusit ja kohta saatkin sitä?

Samalla Risto pisti käden Ritvan haaroille ja hyväili sitä alushousujen päältä.

- Onkos täällä jo kaikki valmiina. Ei taida ihan vielä olla.

Sitten Risto käänsi katseensa minuun. Tuijotin vainn hölmSolle, eivätkä nöyryyttäisi minua. Mutta lisää oli tulossa.

- Pekka, sinähän voisit nuolla Ritvan liukkaaksi. Saadaan sinullekin jotain tekemistä. Mutta nuole pikkareiden päältä ja välistä. Ei sentään makeaa mahan täydeltä.

Ritva nauroi taas Riston jutulle ja asettautui nojatuoliin. Hän levitti haarojaan ja sanoi.

- Rupeappas töihin. Ei täällä joulupukkia odotella kun naapurin pukki on jo paikalla.

Oli Riston vuoro nauraa. Asetuin Ritvan haarojen väliin ja alistuneena aloin nuolla pillua pikkareiden päältä. Risto tuli Ritvan viereen ja otti kyrpänsä esille verkkareista.

- Oh oh, onpas se iso. Se oli totta mitä kerroit Riston munasta, mutta että juhlakunnossa se on näin iso.... Katso sinäkin miltä kyrvän pitää näyttää.

Ritva otti tukastani kiinni ja nosti päätäni ylöspäin. Hänen toinen kätensä puristi kyrvän vartta.

- Katso nyt. ei olekin komea. Juuri tällaista munaa olen aina halunnut.

Ritva pisti huulensa terskan päähän ja nuolasi kielellään ensimmäisen tehotipan. Sitten hän avasi suunsa ja vei kyrvän hitaasti suuhunsa. Ensin vain terskan, maisteli sitä hetken, sitten vähitellen kyrpä painui syvemmälle ja syvemmälle. Ritva painoi pääni takaisin haaroillen ja aloin taas nuolla häntä.

- Nuole kunnolla äläkä lipitä. Nuole kovaa sinä osaat sen. Oletha tehnyt sitä ennenkin.

Niin olinkin. Ritva oli opettanut minua kuinka häntä piti nuolla ja kuinka hän saisi nautinnon ja orgasmin pelkästään pillun nuolemisesta. Tein niin kuin minua oli opetettu. Ritvan kiimaset nautinnolliset äänet porautuivat syvälle päähäni. Minua suututti, minua harmitti, minua VITUTTI. Vaimoni ottamassa suihin naapurin mieheltä ja minä aisankannattajana nuoli hänen pilluaa kosteeksi naapurin miehen kyrpää varten.
Ritva sai ensimmäisen orgasmin. Hän nousi ylös ja tarttui Riston kyrvästä.

- Mennään makuuhuoneeseen. Nai minut pokerryksiin. Haluan tätä paljon ja monta kertaa.

He menivät makuuhuoneen ovelle. Katsoin heitä olohuoneesta. Ovella he kääntyivät. Risto oli Ritvan takana. Hän pisti kätensä Ritvan rinnoille ja kaivoi ne esiin rintaliiveistä. Hän kohotteli ja hyväili niitä. Suuteli Ritvan kaulaa ja katsoi minua.

- Hei Pekka. Mistä asennosta vaimosi pitää eniten? Takaa vai edestä? Päällä vai alla?

En osaa sanoa, vastasin.

- Kyllähän sinun pitäisi tietää. Olethan Ritvan aviomies.

En vastannut mitään.

- No kokeillaan sitten kaikki asennot. meillähän on koko ilta aikaa ja vaikka koko yökin.

Ei hemmetti. Pane sitä nopeasti ja mene pois pian, ajattelin, mutta Ritva keskeytti ajatukseni. Hän riisui stringinsä ja heitti ne minulle.

- Kulta pese alushousuni käsin lavuaarissa. Haluan ne huomennakin ylleni. Jos sinua huvittaa voit samalla runkata. Mutta siivoa jälkesi. Pääset sitten liukkaille nuolemaan. Jätän makkarin oven auki jos tarvitsemmen jotain.

Stringit kädessäni jäin seisomaan olohuoneeseen. Menin sitten vessaan ja suljin oven. Ritva tuli heti perässäni, koputti ovelle. Avasin oven.

- Tumputatko sinä?

En runkannut vaan pesin stringit.

- Tumputa nyt vaan kun saat. Voi mennä pitkä aika kun seuraavan kerran pääset vetämään käteen. Jätä ovi auki jos tarvitsemme jotain.

Hän meni takaisin makuuhuoneeseen. Hetken päästä sieltä alkoi kuulua irstailun ääniä. Kaivoin kullini esille ja aloin runkata. Päässäni kaikui sanat "Menee pitkä aika kun saan taas runkata."

En saanut kulliani seisomaan ja jäin ajatuksiini makuuhuoneen kiimaisten äänien kera.

14

23306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samppari32

      Ihan ok..ehkä pikkasen liian karkea...mut pidin ;)

    • Tykkäsin

      Tykkään tällaisista aisankannatusjutuista, lisää näitä...

      • sitten

        besiderin Nainen ja Mies. Täähän oli siitä kopio.


      • besiderin
        sitten kirjoitti:

        besiderin Nainen ja Mies. Täähän oli siitä kopio.

        ...Mies ja Nainen?? Mistä sitä voi lukea??


      • se olikin
        besiderin kirjoitti:

        ...Mies ja Nainen?? Mistä sitä voi lukea??

        Nainen ja Mies. Tältä palstalta se löytyy.


    • pieni kikkeli

      Niinhän se on, että jos omistaa pienen kikkelin ja menee voimastahtoisen naisen kanssa naimisiin niin varmasti joutuu ajan mittaan aisankannattajaksi.
      Niin minullekin kävi. Avioeron mahdollisuutta ei ole. Vaimoni on pikku hiljaa kouluttanut minusta itselleen käyttökelpoisen kuuliaisen, tottelevaisen aviomiehen. Aviomiehen jota hän voi höykyttää ja komentaa miten haluaa. Aviomiehen, joka häntä ihaillen tottelee hänen kaikkia toiveitaan ja käskyjään.
      Esimerkiksi kaikki kotityöt ovat minun vastuulla. Aivan kaikki.
      Kuinka tähän tilanteeseen jouduin on pitkä asia, mutta lyhyesti kerrottuna jäin kiinni hänen alusvaatteiden käytöstä. Se on minun fetissini.
      Nykyisin käytän vain naisten alusasuja. Alushousuja, sukkahousuja, sukkia ja sukkanauhaliivejä. Kotona myös topattuja rintaliivejä, hametta korkokenkiä.
      Muutamat hänen ystävättäristään tietää tilanteeni. Olen toisinaan joutunut olemaan tarjoilijattarena vaimoni järjestämillä kutsuilla.
      Pillua en ole saanut ties milloin. Tuskin edes osaan enää nussia. Runkata tokin saan. Kerran viikossa hintaan 60 euroa. Vuoden vaihteen jälkeen hintaa nousee 80 euroon.
      Toki saan nauttia hänen ihanasta pillustaan. Saan nuolla sitä usein. Olenkin hänen mielestään paras pillunnuolija joka häntä on nuollut ja niitä on ollut kuulemma useita.
      Hänellä on ollut myös rakastajia. Tämä viimeinen on ollut jo pitkän aikaa. Mies on meillä muutaman kerran viikossa. Joskus öitä ja joskus koko viikonlopun. Se on minulle rankkaa aikaa kun joudun moneen kertaan nuolemaan vaimoni pillun puhtaaksi miehen limoista.
      Joskus he huvittelevat kustannuksellani. Olen muutaman kerran saanut kuten vaimoni sanoo imeä miehen kyrvän seisomaan. Toisinaan "saan" runkata heidän edessään.
      Muutenkin minun pitää kunnioittaa hänen rakastajaansa. Usein viikonloppuisin heidän rakastellessa minä pesen miehen pyykit. Sukat, alushousut, paidat.

      Olenko onnellinen? En osaa sanoa. Olen käyttänyt siveysvyötä yli vuoden. Jatkuvasti. Niitä meillä on kolme erillaista. Ehkä haluan tällaista. Kuten sanoin eron mahdollisuutta ei ole ja itse olen itseni tähän tilanteeseen saattanut.

      • Penellekikkelille

        Oli tuo sitten totta tai ei, niin jatka siitä tarina. Ainahan voi hieman värittää lisää....:-)


      • pieni kikkeli

        Eräänä iltana vaimoni kertoi lähtevänsä rakastajansa kanssa neljäksi päiväksi ulkomaille. Minun tuli silloin ottaa lomaa muutamaksi päiväksi.
        Ajattelin heti, että silloin saisin runkata rauhassa ja vaikka kenties voisin käydä huorissa. Mutta ei. Illalla vaimoni pyysi minut kylpyhuoneeseen ja käski riisuuntua. Ajattelin, että joudun runkkaamaan hänen edessään. Olisihan sekin ollut mukavaa.
        - Lomani aikana sinulla on kuitenkin tuhmat leikit mielessäsi, joten pistän sinulle siveysvyön. Voit paremmin keskittyä kotitöihin. Teen sinulle listan tehtävistä ja voin vakuuttaa että aikasi ei käy pitkäksi.

        Sitten hän vain laittoi ylleni siveysvyön CB-3000:n. Olimme joskus käyttäneet sitä, mutta aika harvoin. Nyt hän löysi sille tarpeellista käyttöä niin kuin hän minulle asian ilmaisi. Se siitä vapaasta runkkailusta ja huorista.

        Tuli keskiviikko ja vaimoni matkan aika. Hän käski minun pukeutua palvelijattaren asuun. Topatut rintaliivit, leveä sukkanauha liivi, alushousut ja sukkahousut, kaikki mustia. Korkeakorkoiset saappaat, kokovarrelliset, vartavasten minulle hankitut. Sitten vielä palvelijattaren mekko ylle ja essu eteen. Mietin miksi hän minut tällaiseen asuun käski pukeutua. Vastaus löytyi pikaisesti.
        Hetken kuluttua hänen rakastajansa saapui. He pakkasivat laukut nopeasti autoon ja käskivät minut mukaan. Puolen tunnin ajomatkan jälkeen auto kaartoi omakotitalon pihaan. Astuimme ulos autosta ja vaimoni otti yhden laukun mukaan. Minun oli hieman vaike kävellä korkokengillä.

        - Täällä asuu ystävättäreni rouva Lahti. Sinulle Rouva isolla R:llä. Muista se.
        Samalla vaimoni soitti ovikelloa. Jännittyneenä odotin kukahan Rouva Lahti sieltä ilmestyisi.
        Ei, ei. Se oli Mirja, vaimoni työtoveri. Vanhempi pullukka nainen, nainen joka oli muutaman kerran ollut vaimoni järjestämillä kutsuilla ja nahnyt kuinka tossun alla olin. Häpesin.

        - Sinähän tunnetkin Rouva Lahden. Lomani aikana olet hänen palveluksessa ja tottelet häntä kaikin tavoin. Kuuliaisesti ja nöyrästi aivan samoin kuin minuakin.
        Mirja katsoi minua, tarkasteli pitkään päästä jalkoihin.
        - Ai, ai, sinähän olet oikein sievä palvelijatar. Kutsuilla tytöt varmaan pitävät näkemästään. Meillä tulee olemaan varmasti mukavaa.

        Järkytyin hänen sanoistaan. Vaimoni meni olohuoneeseen Rouvan kanssa. Jäin odottamaan eteiseen. Rakastaja käski minut polvilleen eteensä. sitten hän aukaisi sepaluksensa ja otti munansa esille.
        - Nuole ja ime kyrpää, jota vaimosi saa lomalla monta kertaa.
        Mies piti päästäni kiinni ja nussi suuhuni. Vaimoni ja Rouva tulivat takaisin. He katsoivat huvittuneena tilannetta. Sitten vaimoni otti kameran ja alkoi kuvata. Kuiski koko ajan korvaani kysellen maistuuko hyvälle. En voinut vastata muna suussani. Rakastaja oli laukeamaisillaan.
        - Anna mennä suoraan suuhun. hyvää se sille tekee.

        Kesti hetken ja mies laukesi suoraan suuhuni. Onneksi ei aivan hirveää lastia. En ollut koskaan maistanut spermaa, mutta vaimoni pakotti minun nielemään kaiken. Mies pyyhki vielä kyrpänsä naamaani ja pisti sen takaisin housuihin.
        - No niin, lähdetään meillä on jo hieman kiire. Mirja pidä hyvänäsi ja nautiskele.

        He lähtivät. Ulko-ovi sulkeutui, katsoin Mirjaa Rouvaa. Hän hymyili arvoituksellisesti.....


    • panija

      Hauskaa lukea teidän aisankannttajien tarinoita. Suurin osa on varmaan pikku runkkarien fantasioita, mutta kyllä oikeita aisankannattajiakin löytyy.
      Minä sen tiedän, kun paneskelen harva se päivä sellaisen vaimoa. Upea 45 nainen joka on oppinut nauttimaan kunnon kyrvästä. Ajatelkaa pikku kikkelin omistajat. Mies hakee minut autolla nussimaan vaimoaan. Pyytää vielä päästä katsomaan kun nain hänen vaimoaan.
      Ja kaikkein parasta on se, että mies maksaa minulle panosta aina 50 euroa. Hän ei tiedä, että vaimonsa kanssa rahastamme häntä. Voi pikku runkkaria. Uuden vuoden pano maksaa hänelle 100 euroa ja silloin hän saa maistaa ja imeä sitä komeaa kyrpää jolla tyydytän hänen vaimoaan. Saatan jopa antaa nuolla persettäni samalla kun nussin hänen naistaan.

    • kummastusta

      Kopioitu jostain loppuun runkatun pornolehden sivulta, tylsää.

    • Aisoitettu

      Meillä se homma alkoi kun olin reissuhommissa eräänä kesänä. Asuimme työpaikan läheisyyteen laitetulla reppurien leirintäalueella asuntovaunussa. Iltaisin istuttiin usein ja juhlittiin. Vaimoni nautti kovasti työkavereitteni härskeistä kommenteista. Sitten minulla välähti. Sanoin meneväni käväisemään vessassa lähellä olevassa parakkirakennuksessa. Kusaisin kuitenkin vain nurkalle ja menin seuramaan vaunun rullaverhon raosta, mitä vaunussa tapahtui. Kuten epöilinkin, siellä jo muijani imi vuoron perään kahta kaveriani. Minä aloin tietenkin runkkailemaan, mutta, kun vaunija oli monta päätin mennä kaveriksi. Ensin he vähän säikähtivät, mutta kun pyysin jatkamaan, niin hommat menivät eteenpäin yhä kiihkeämmin. Istuin toisen sohvan reunalle runkkaamaan. Sitten vaimoni sanoi haluavansa kullia sisäänsä ja käski minua imemään sitä toista miestä. Katsoin häntä ja a pyysin tulemaan lähemmäksi. Siinä hän sitten seisoi kova kalu kädessään edessäni ja minä posket klommollaan imeskelin hänelle orku, samalla kun vaimoni sai lastin sisäänsä. Mitäs sitten?? Vaimon komensi minut nuoemaan kolonsa puhtaaksi ja pääsin todella sperman makuun sinä yönä. Sen kolemn viikon aikana mitä siellä olimme, sai vaimoni ja myös minä. Sitä on sitten jatkunut vuosia senkin jälkeen samojen ja myös uusien tuttavien kanssa. Vaimo rakastaa komentaa minulle usein omat alusasunsa ylleni, koska yksi kavereistamme rakastaa hommaa ja niin saan tyttöillä heidän kanssaan yhdessä. Kaiken kaikkiaan kiihottavaa hommaa.

    • Kurssilainen

      Nuorena miehenä, jatkokurssia suorittaessani, jouduin muutaman kerran yöpymään hotellissa näiden kurssien takia. Kerran iltaa hotellin baarissa istuessani pyysi pöytääni tulla istumaan nelikymppinen tuuheatukkainen, kauniskasvoinen nainen tyylikkäässä jakkupuvussa. Yksinäisiä katsos taidamme olla molemmat, hän sanoi ja ihan oikeaan osui.

      Esittäydyimme ja kerroimme hieman itsestämme. Hän oli työmatkalla, koulutti firmansa väkeä ympäri Suomea, oli eksynyt tänne Rovaniemellekin. Minä olen Pohjois-Karjalan poikia, maalta alun perin, ja tämä kypsä Etelän kaunotar hieman ujostutti.

      Vielä enemmän ujostutti, kun hän ehdotti että voisimme jatkaa keskustelua hänen huoneessaan. Siellä hän saman tien ehdotti, että viettäisimme yön yhdessä. Että se ei olisi ensimmäinen kerta, ja että hänellä on siihen aviomiehensä lupa. Että käy omassa huoneessasi ja tule puolen tunnin kuluttua takaisin. Hän sillä aikaa soittaa miehelleen, kertoo tälle missä mennään, kuten on sovittu.

      Niin kävin suihkussa, pesemässä hampaani,palasin rouvan luo, joka oli pukeutunut ohueen, puolireiteen ulottuvaan kylpytakkiin. Juteltiin hetki, sitten rouva riisui kylpytakkinsa, jonka alla ei ollut mitään. Uhkeat, hieman riippuvat ryntäät, tomera vatsa ja sen alla karvainen tussu.

      Sängyssäkin vielä juteltiin, ja rouva kertoi, että hän tuntee sellaista vetoa miehiin, jota aviomies ei yksin riitä tyydyttämään. Mutta aviomies sen hyväksyy, on ylpeä siitä, että hänen vaimollaan on laadukkaita miessuhteita. Mies nytkin tietää mitä tapahtuu, toivotti äsken meille nautinnollista yötä.

      Siitähän tässä on kyse, rouva jatkoi, miehen ja naisen nautinnosta toinen toisilleen.

      Niin aloitettiin esileikit, jotka johtivat rouvan haluamaan luonnolliseen sukuyhdyntään ilman kondomia. Rouva kertoi saavansa tyydytyksen tuntiessaan miehen siemensyöksyn, ja vieraalta saatuna se tuntuu kaksinverroin kiihottavalta.

      • kotimiehenä

        Mulla samankaltainen rouva ja minä nautin.


    • Anonyymi

      Ihania tarinoita kerrassaan. Minulla alkoi nämä alueet hyrräämään päässäni voimakkaasti, kun kerran eräs entine työkaverini oli kotimatkalla saksan komennukseltaan ja hänen matkareittinsä kulki pikkukauounkimme kauppa. Hän soitti melle ja kyseli kuulumisia. Koska oli jo ilta tulossa, ehdotin, että hän voisi tulla meille ja olla yötäkin. Niin tehtiin. Laitoin heti saunan lämpiämään ja jo tunnin luluttua ystäväni saapui uudella mersullaan. tervehdimme sydämmellisesti toisiamme ja vaihdoimme kuulumisia ja tietenkin heti kohta otettiin oluet ja vaimoni otti vahvaa siideriä. Otimme ensin pientä alkupalaa. Vaimoni oli laittanut ylleen aika paljastavan ilta-asun ja huomasin kaverini katseen viipyvän hänen kehollaan aika usein. Samoin myös vaimoni osoitti selvää kiinnostumista vierastamme kohtaan. Tässä vaiheessä on myös kerrottava, että kerran runkkasimme yhdessä saunareissulla kaverini kanssa pikkukännissä ollessamme, ja nyt ne vanhat muistot tulivat mieleeni. Kun hän meni vessaan, kysäisin kurillani vaimoltani, jps hän haluaisi nussia vieraamme kanssa?. Hän katsoi minua kostein silmin ja ilmeisen kiihottuneena kysyi, että tarkoitinko ihan oikeesti sitä? Vakuutin asian olevan niin. Alkoholin rohkaisemana sitten juttumme härskiintyivät ja kun menin katsomaan oliko sauna valmis, jäin ovelle vakoilemaan ja välittömästi kaverini oli jo vaimoni kimpussa. Kolistelin vähän takaisin tullessa, mutta huomasin heti, että kaverillani oli selvästi huulipunaa kasvoillaan. Ja kun mentiin saunaan, pyysin härskisti vaimoani selän ja munien pesuun kanssamme. Siitä kehittyikin sitten varsinainen seksikylpy, mikä jatkui makuuhuoneessamme naimisena ja imemisenä, nimittäin vaimoni suorastaan pakotti minut imemään ystäväni kullia. Siitä oli vain kiitollinen, koska usein runkatessani havekuvitelmani liikkuivat juuri niillä alueilla. Aamulla heräsin, kun vaimoani pantiin vieressäni. Minä yhhyin leikkiin ja koko se viikonloppu meni sekstaillessa. Sen jälkeen aloimme hakeutumaan vastaavanlaisten miesten yhteyteen. Vaimoni puki minut usein naiseksi ja jouduin olemaan se alistettu henkilö seksiä harrastessamme. Löysimme myös pari tyttöpoikaa jotka rakastivat olla kanssamme. Sain imeä kullia aika usein ja pääasiaoli se, että vaimoni oli tyytyväinen saada olla niin usein tyydytettynä luvallani, varsinkin sellaista hän rakasti kun minua nussittiin kun olin naiseksi tällättynä. Meillä on satoja kuvia kaikista yhteisistä hetkistämme.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      41
      1743
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      238
      1316
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      200
      1214
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1127
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1076
    9. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    Aihe