Luontoilta uudistuu

http://lotta.yle.fi/ijulkaisu.nsf/sivut/luontoilta

Vanha Luontoillan raati vetäytyy syrjään ja uusi astuu tilalle. Jälleen yksi aikakausi päättyy.

Mutta oli yllätys, että enemmän näyttelijänä tuntemani Pirkka-Pekka Petelius on uusi Luontoillan isäntä. Odotin uudeksi isännäksi Juha Laaksosta, joka on osännöinyt Luontoiltaa ennenkin. Mutta Laaksonen onkin ohjelmassa uusi "Seppo Vuolanto", eli lintuasiantuntia.
71997
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Laaksonen olis ollut hyvä,mutta PPP on ihan sössö.

Äänestä

Minäkin odotin Laaksosta itsestään selvästi. Hyvä että Juha on mukana kuitenkin. Herrat ovat varmaan keskenään sopineet nämä roolit (ainakin toivon että YLE:n johdolla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa ;-)

PPP on käsittääkseni pitkän linjan lintu- ja luontomies eikä huumorintajukaan liene pahitteeksi. Veikko Neuvoselta on aina tarpeen vaatiessa irronnut tuota huumoripuolta.

Kiitokset Luontoillan sympaattisille herrasmiehille ja tervetuloa uudet ynnä leidi! Ja pienet väittelyt eivät ole koskaan pahasta.

P.S. Ilkka Koivisto on jäänyt liian vähälle Luontoillan historiikeissa. Hän on tietoineen ja piirroksineen mielestäni ollut oleellinen osa sitä.

Äänestä
  • Kyllähän minäkin tiesin Pirkka-Pekka Peteliuksen kovaksi lintumieheksi, mutta enpä vieläkään osaa "istuttaa" häntä Luontoillan isännäksi. Tuli jopa mieleen radiosta uutista kuunnellessani, että valittiinko nyt "julkkisehdokas".

    Aikoinaan oli myös Luontoiltaa silloin tällöin johtamassa Juha Kuronen. Tämä on nyt sellaista jossittelua puoleltani ja kyllähän PPP pärjää vakansissaan varmasti hyvin. Nähtäväksi jää, kestääkö hänen pestinsä seuraavaa kolmeakymmentä vuotta...Mutta niinkuin sanoit, saadaanhan edelleen kuunnella Juha Laaksosen rauhallista "luontoääntä".

    Äänestä

  • "Kauan kuunnellut" kirjoitti:

    Kyllähän minäkin tiesin Pirkka-Pekka Peteliuksen kovaksi lintumieheksi, mutta enpä vieläkään osaa "istuttaa" häntä Luontoillan isännäksi. Tuli jopa mieleen radiosta uutista kuunnellessani, että valittiinko nyt "julkkisehdokas".

    Aikoinaan oli myös Luontoiltaa silloin tällöin johtamassa Juha Kuronen. Tämä on nyt sellaista jossittelua puoleltani ja kyllähän PPP pärjää vakansissaan varmasti hyvin. Nähtäväksi jää, kestääkö hänen pestinsä seuraavaa kolmeakymmentä vuotta...Mutta niinkuin sanoit, saadaanhan edelleen kuunnella Juha Laaksosen rauhallista "luontoääntä".

    Ei sovi tällainen projekti Petelius luontoillan juontajaksi! Kyllä menee kauan, että tottuu ajatukseen vanhan kunnon luontoillan muuttumisesta julkkisradioksi!

    Äänestä

Matti Helmisen korvaava kissoista pitävä nainen ei pysty mitenkään korvaamaan Mattia kuten ei Henry Värekään Seppo Vuokkoa.

Äänestä

Nyt Yle alkaa ajaa luonto-ohjelmiin Kerttu Kotakorpea, joka lähti säälähetyksistä omien sanojensa mukaan siksi, koska ihmiset eivät hyväksyneet hänen käsityksiään monista asioista eikä hänen alkunsa luontopuolellakaan ole lupaava. Ylen ei kannattaisi tuhota suosikkiohjelmiensa mainetta yhden naisen suojatyöpaikan takia.

Äänestä
  • Kotakorpi on ihan huippu! Jatkoon!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


"Kauan kuunnellut" kirjoitti:

http://lotta.yle.fi/ijulkaisu.nsf/sivut/luontoilta

Vanha Luontoillan raati vetäytyy syrjään ja uusi astuu tilalle. Jälleen yksi aikakausi päättyy.

Mutta oli yllätys, että enemmän näyttelijänä tuntemani Pirkka-Pekka Petelius on uusi Luontoillan isäntä. Odotin uudeksi isännäksi Juha Laaksosta, joka on osännöinyt Luontoiltaa ennenkin. Mutta Laaksonen onkin ohjelmassa uusi "Seppo Vuolanto", eli lintuasiantuntia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu