Täällä palstalla taistelevat keskenään ehdoton ei aborteille ryhmittymä ja sitten abortin ymmärtäjät. Itse en kuulu kiinteästi kumpaakaan ryhmään. Aborttipäätös on aina henkilökohtainen. En osaisi ketään kehottaa tekemään aborttia, missään tilanteessa. Mutta en myöskään pystyisi arvostelemaan tai asettamaan kyseenalaiseksi jonkun tekemään abortti päätöstä.
Ei abortille porukan kiihkoa on vaikeaa ymmärtää, kun he puolustelevat raiskaamisestakin alkunsa saaneita raskauksia. Näiltä kiihkoilijoilta tuntuu olevan inhimillisyys kateissa.
Ei abortille porukan kiihkoa on vaikeaa ymmärtää, kun he puolustelevat raiskaamisestakin alkunsa saaneita raskauksia. Näiltä kiihkoilijoilta tuntuu olevan inhimillisyys kateissa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuon aloituksesi perusteella kuulut tällä palstalla "aborttiväkeen" :D
Siis oikeaa faktaa puhuen, sinä kuulut tekstisi perusteella aborttioikeuden puolustajiin, kuten valtaosa meistä muistakin. Sillähän ei ole mitään tekemistä sen kanssa, uskooko itse voivansa abortin joskus tehdä tai onko tehnyt. Siihen ryhmittymään vain mielestäni kuuluu juuri tuo ajatus, että aborttipäätös on henkilökohtainen ja vain ihminen itse voi oman päätöksensä kyseenalaistaa, ei kukaan tuntematon.
Sen puolesta minäkin puhun. Ja siihen oikeuteen kuuluu yhtäläisesti myös henkilökohtainen päätös, ettei itse voi aborttia koskaan tehdä.
Sana "aborttiväki" on mielestäni outo. Puolustan ihmisen oikeutta tehdä omia, itselleen sopivia ratkaisuja elämässään, ilman että niitä tarvitse edes hirveästi selitellä. Tämä oikeus on yhtälainen jos haluaa nuorena äitiksi tai ei halua ollenkaan äidiksi. Mielestäni myöskään eläässään joskus tehdyistä " virheistä" esim vahinko raskaus ei tarvitse koko elämäänsä kärsiä.Jos se tarkoittaa sitä että kuuluu aborttiväkeen niin on sitten niin.
"aborttiväki" on tosiaan sanana erittäin outo.
Kyseessä on tällä palstalla pyörivän abortin vastustajan itse kehittämä "ryhmä", johon hänen mielestään kuuluvat kaikki aborttioikeuden puolustajat pitäen siis sisällään kaikki muut paitsi kiihkovastustajat, jotka siis toivottavat esim. kuolemaa täällä muille. Sillä "ryhmällä" on myös joku oma ajatusmaailmansa ja yhteiset motiivit jne. muuta yhtä käsittämätöntä.
Mutta asiaan: Voisin itse kirjoittaa täsmälleen samoin kuin sinä kirjoitit.
Minusta tosiaan vain ihminen itse voi tietää, mikä hänen tilanteessaan, niissä kyseisissä olosuhteissa ja hänen elämänkokemuksellaan ja tiedoillaan olisi paras tai edes vähiten huonoin ratkaisu kaikille tilanteeseen liittyville ihmisille.
Juuri siksi kannatan aborttilakia ja sen noudattamista, johon tosiaan kuuluu, kuten sinäkin sanoit, myös päätös raskauden jatkamisesta.
Ja tosiaan päätökset tehdään sen hetkisin tiedoin. Muuta ei voi keneltäkään vaatia; ei myöhemmin saatavia tietoja eikä enempää voimavaroja kuin sillä päätöksen hetkellä on. Ja sen faktan valossa on aika paljon helpompi hyväksyä oma ratkaisu myöhemminkin. On sitten kyseessä lapsen pitäminen tai raskauden keskeyttäminen.
onneksi on kuitenkin se käsittämätön ryhmä joka käyttää lepsua lakia hyväkseen omien itsekeskeisten etujensa ajamiseksi.
Tosiaan ONNEKSI valtaosa ei koskaan joudu sellaiseen tilanteeseen, jossa oikeasti lapsen synnyttäminen ei ole vähiten huonoin ratkaisu.
Ottaen huomioon, että viidesosa suomalaisista naisista on abortin tehnyt jossain vaiheessa elämäänsä, niin yllättävän suuri osa noista tuohon tilanteeseen joutuneista sen vaihtoehdon on joutunut valitsemaan.
Ja onneksi tosiaan valtaosa ihmisistä osaa käyttää järkeään sen verran, että tietää tilanteita olevan erilaisia ja siksi kannattavat aborttilakia. Ja ymmärtävät asian tärkeyden sekä lasten, että aikuisten hyvinvoinnin ja elämänlaadun kannalta. Vaikka silti toivovat, etteivät koskaan sitä joudu omalla kohdallaan pohtimaan. Sitä olisivat toivoneet varmasti jokainen abortin tehnytkin. Jokaisella lapsella tulee olla oikeus syntyä toivottuna, ja tuolle lauseelle on oikeasti syynsä.
monta kertaa pienempi osa niistäkin joilla raskaus alkaa ei-toivotusti (vähintäänkin niin paljon kuin ehkäsyjä pettää).
Monelle lienee samantekevää millainen laki on kun eivät sitä itse moraalinsa mukaan kuitenkaan koskaan käyttäisi, siitä vouhkaa vain se vähemmistöjoukko..