Onkohan vaarallasia???

Minulle nitä määrättiin lievään paniikkihäiriöön, Minua pelottaa alottaa nämä lääkkeet, Cipralex 10mg. Tunnen, että en niitä ehkä sittenkään tarvitsisi. Pelkään, että muutun ihmisenä joksikin muuksi ihmiseksi enkä täten olen en ole enään oma itseni ja jotenkin kadotan itseni.
Että muuttavatko nämä lääkkeet minua koska mulla on ihan hyvä olla itseni kanssa näinkin, paitsi tietenkin paniikkikohtauksen yllättäessä olo on aika kamala, onko näillä lääkkeillä pitkäaikasia vaikutuksia siis muutunko ihmisenä vai jäänkö samanlaiseksi omaksi itsekseni ilman paniikkihäriötä?
5468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuulostaa ihan samalta kuin omat ajatukseni kesällä, etenkin se että millaisen ihmisen tämä lääke minusta tekee. Psykiatrini diagnosoi lievän masennuksen ja määräsi Cipralexia tosi lievän annostuksen, ensin kahden viikon koeannostuksena jota oli tarkoitus jatkaa jos halusin. Ensin kieltäydyin jo pelkästään sivuvaikutusten takia mutta kokeilin. Ensimmäiset kaksi viikkoa oli täyttä helvettiä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

Lopetin lääkkeet sen kahden viikon jälkeen yhteisymmärryksessä psykiatrin kanssa. Päätimme jatkaa vain istuntojen muodossa. Kaikki meni hyvin kunnes eräs kilpirauhaslääke pahensi saamiani kohtauksia ja lievä paniikkihäiriö todettiin.

Nyt on diagnoosina vain paniikkihäiriö ja hoitoina itse tehtäviä harjoituksia ja hallintalauseita. Sain myös rauhoittavia lääkkeitä pahimpia kohtauksia varten.

Tarkoitukseni ei ole pelotella mutta kerroin totuuden omista kokemuksistani..

Äänestä

Mä pelkäsin ihan samaa kuin sinä että muutun ihmisenä mutta mitään sellaista ei tapahtunut. Kannattaa ottaa koska minä olen syönyt niitä kolme viikkoa ja paniikkikohtaukset ovat kadonneet kokonaan!!! Enkä ole muuttunut miksikään. Tietysti voit kysellä lähimmäisiltäsi että oletko muuttunut kun syöt niitä mutta todennäköisesti hekin vastaavat että et yhtään!!!! tsemppiä!

Äänestä
  • Kiitos vastauksista. Olen nyt uskaltautunut ottamaan ekani. Katsotaan nytten miten mun käy, noh empä nyt ainakaan kauheasti enää pelkää. Päätin itseni kanssa että syön 1kk ja sitten katson että onko tää hyvä vai huono homma.

    Äänestä

  • Pelkääjä... kirjoitti:

    Kiitos vastauksista. Olen nyt uskaltautunut ottamaan ekani. Katsotaan nytten miten mun käy, noh empä nyt ainakaan kauheasti enää pelkää. Päätin itseni kanssa että syön 1kk ja sitten katson että onko tää hyvä vai huono homma.

    Itsekin aloitin pari vko sitten. Jo parissa päivässä tuli hyvä olo. Sain elämäni takaisin. Sitten kun nostin 10mg aun 5mg:stä (asteittainen aloitus) koko elämä romahti. 3. pv menossa heikommassa hapessa. Pelko on kova, ettei tämä nyt autakaan. Mutta eihän sen pitänytkään heti auttaa. Mietin myös olisiko eka viikko voinut olla jotain blasebo-vaikutusta. Aion kuitenkin nousta tästä vielä. Takapakkeihin on syytä varautua! Niistä pitää vaan aina nousta uudestaan!

    T. 3. cipralexikko

    Äänestä

mulla on jo lääkkeet seroguel mutta ei ne panikkihäiriöitä ole poistanu mitenkään välillä menee hyvin pystyn oleen mut välillä nykyään hyvinkin usein joka päivä saan kauheita paniikkikohtauksia sydän hakkaa ja oon valkonen ja pelkään se on huirveetä musta tuntuu et koko elämä on menny et en uskalla liikkua usein mihkään kun pelkään toisinaan mietin että olenko hullu tai et olenko päästäni vikanen mulle voi vastat samaa kokeneet samasta kärsivät ihmiset

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelkääjä.. kirjoitti:

Minulle nitä määrättiin lievään paniikkihäiriöön, Minua pelottaa alottaa nämä lääkkeet, Cipralex 10mg. Tunnen, että en niitä ehkä sittenkään tarvitsisi. Pelkään, että muutun ihmisenä joksikin muuksi ihmiseksi enkä täten olen en ole enään oma itseni ja jotenkin kadotan itseni.
Että muuttavatko nämä lääkkeet minua koska mulla on ihan hyvä olla itseni kanssa näinkin, paitsi tietenkin paniikkikohtauksen yllättäessä olo on aika kamala, onko näillä lääkkeillä pitkäaikasia vaikutuksia siis muutunko ihmisenä vai jäänkö samanlaiseksi omaksi itsekseni ilman paniikkihäriötä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu