Onko perää huhussa, että sataman olisi ostanut jokin uusi taho? Varmasti aiheuttaa hintojen nousua jos näin on ja todennäköisesti laittavat paikat osakepohjaisiksi, veikka Palle.
S-Marin TURUUS
PalleRamstedt
135867
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
pois ja meinaan nostaa hinnat. Köyhät kyykyyn. Venäjältä on tulossa hyvin maksavaa pokaa.
Tuohan on liian monen ajatusmaailma, Venäjältä tulossa "ryöstettäviä". Ehkäpä hetkeksi, sitten jo ovatkin ostaneet itselleen nuo paikat - vaihtuu ryöstönkohde ;)
Tuntuu olevan tekeminen ja eväät aika vähissä. Mikäli ei muuta ajankulua Palle keksi, niin suosittelen peiliin katsomista. Voisi vaikka auttaa ahdinkoasi. ps.käsikuorma päästää paineita ainakin toisesta päästä.
"köyhiä" harmittaa..
Kyllä nykyinen vuokrapaikkasysteemi yhdistettynä sisätilan lisäämiseen ja palveluiden laajentamiseen antaa hyvän tasaisen tulovirran. Täten uskoisin, että ainakin osa paikoista säilyy ennallaan. TOki hinnathan siellä ovat aina olleet aika kovat, mikä osin selittyy sataman hyvällä sijainnilla erityisesti iltapäiväpurjehduksia ajatellen!
Ei eriasteisessa kaasussa pörräävät tenunenut oikein sovellu nykyikaisten miljoonapurkkien hoitajiksi. Piiiiiiitkä matka on opetella tuo pienvene telakka/satamatouhu. Se on paljolti asennekysymys.
sillä ruuhellasikin..polttoainettakin löytyy
?????????????
Olen itse vielä tällä hetkellä pitänyt venettä S-Marinin rannassa, mutta paine on kova siirtyä pois.
Kuten kanssakirjailijat täällä jo totesivat, hinnat ovat korkealla, mutta ikävintä on, että palvelu on toisessa ääripäässä.
Olen pariinkin otteeseen lausunut siellä, että tiedostan kulurakenteen nousun, mutta oletan ainakin jotain vastinetta rahalleni eli käytännössä palvelua.
Viime syksynä talvitelakoinnin yhteydessä veneestämme rikottiin osia, mutta tapahtumasta ei ilmoitettu mitään - huomattuani tapahtuneen, vastaus oli: "en tiedä, kyseinen henkilö ei ole enää palveluksessamme".
Veneilyalalla liikkuu kaikenlaisia spedejä - eritoten näemmä Hirvensalossa!
köyhät kyykkyyn ja tavalliset spedet huitintuuttiin! Näinhän sen homman kuuluukin mennä. Alkaa sitä palvelua kuule väkisinkin tippumaan, kun tollaset köyhät iänikuset ruikuttajat saadaan sieltä pois.
Siellä on saaren toisella puolella teille rahasta itkijöille paikka, jossa varmasti saatte teille kuuluvaa hyvää ja edullista satamatoimintaa.
Jos venepaikka maksaa n.550 kesä nosto/lasku, ja tarjolla on konehuolto, volvo varaosamyynti, bensalaituri, kioski,asialliset laituri, ym muut "normaalit" palvelut asiantuntevaa henkilökuntaa (huoltomiehiä, venemyyjiä)
Ymmärtääkseni tällainen uusi jälleenmyyntiketju kun Astrumvene, aloittaa toimintansa samoissa tiloissa, olen myös kuullut, että VolvoPentan edustus siirtyisi ko. putiikille.
Muistaakseni em. konserni harjoittaa venekauppaa myös Salossa ja Forssassa ja konsernilla on myös suuri kuljetusliike ja Salossa toimiva Astrumauto (Vehon jälleenmyyjä).
brunswickmarine.fi
Good suggestion.