Kiuruvesi-lehti

Keskustapropagandaa täynnä

Tämä lehti on mielestäni aiemmin onnistunut kohtuullisesti välttämään poliittisen värittymisen ja etujärjestökumartelun, mutta tämän viikon numero alkaa jo olla sitä ihteään: ensin agiteerataan puolen aukeaman artikkelissa tanskalainen joulukinkku lähestulkoon ympäristömyrkyn tasolle. Nuoret ja vanhat alkiolaiset todistelevat liikuttavan yksimielisinä kuinka tuontikinkut on mm. "ruokittu huonolla ruualla, eivät maistu millekään, ovat pelkkää läskiä, eläimiä on kohdeltu huonosti (!) ja niide syönti ei ole turvallista". Kotimainen kinkku sen sijaan "on hyvä, laadukas, murea, terveellinen (!) ja Suomalaista sikaa on kohdeltu hyvin.
No, tällainen on jopa ymmärrettävissä jonkinasteisena kotiinpäin vetämisenä kun paikkakunnalla on myös sikatiloja.
Sen sijaan lehden loppupuolella oleva Yhtäköyttä-yhdistyksen Tenhusen artikkeli herättää jo ihmettelyä. Hän ylistää kaupungin valtuustosalissa hiljattain vieraillutta maaseutuneuvos Uusitaloa, jonka kertoo mm. saaneen (kepulaiset) kuulijat hytkymään kertomalla (kaupungeissa asuvien) ihmisten haluavan pois "ammattiyhdistyksen tympeästä läheisyydestä" ja toteamalla Suomen muuttuneen "liian sosalistiseksi valtioksi". Lopuksi oli yhdessä ihmetelty, saadaanko paikkakunnalle uusia asukkaita. Jos tämän lehden artikkelien linja on sama kuin Kiuruveden kaupungin, epäilen että moni muualla asuva duunari haluaa tulevaisuudessakin pysyä siellä ay-liikkeen "tympeässä" läheisyydessä, vai onko kenties tarkoitus houkutellakin paikakunnalle uusia viljelijöitä?

98

13820

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arvaa kuka

      Kotimaisen kinkun kotimaisuusastetta määriteltäessä voidaan todeta, että sen myyntihinnasta enin osa muodostuu teollisuuden ja kaupan osuudesta. Kauppiaista en tiedä, mutta teollisuustyöntekijät ovat perinteisesti olleet vasemmistolaisia. Kotimaisen kinkun suosimisella suositaan siis vasemmistolaisuutta...

      Toisaalta vanha päätoimittaja O.J sai potkut, kun hänen taustojaan epäiltiin kokoomuslaisiksi. Sekin saattaa tietysti olla mahdollista, ettei lehti kehunut Lammista, vaan totesi asiat niin, kun ne todella ovat. Eihän Lämäsää voida kehua valehtelematta. Seurauksena oli tietenkin tippuminen eduskunnasta. Asialle piti löytää syntipukki ja päätoimittaja sai lähteä.

      Ainakin yleisöpalstalla ollut kannanotto homoseksuaalisuudesta oli hyvä ja perusteltu. Siis suvaitsevuutta homoarvostelijoille, vaikkain saattaa olla mahdollista, että kirjoittajalla itsellään on piilevä ongelma. Minun puolestani jokainen saa nussia ketä haluttaa. Tietenkin homoutta sopii ihmetellä senkin vuoksi, että tyttöjä on olemassa...

      • mykyrokka

        En ole lukenut kyseistä artikkelia, mutta jos kyse on Puheenjohtaja Tenhusesta en ole menettänyt mitään. Ammattiyhdistys toiminta ei todellakaan sovi kiuruvedelle niinkuin ei muutkaan edunvalvonta toimet siellä Herrat säätää ja muut kumartaa,täältä eteläsuomesta tuskin kukaan täyden järjen omaava aktiivinen kansalainen muuttaisi sinne sisä siittoiseen ympyrään jota muutama suku pyörittää kuin karusellia linnanmäellä. Luomukinkkua saa täältäkin, me ollaan eu:ssa.

      • ihme ja kumma

        Piilevä ongelma...se on sinulla itselläsi. Ei homous mikään ongelma ole. Se on vaan asia jolle ei mahda mitään. Tuskin sinäkään mahdat mitään sille, että olet tyhmä...
        Luin joskus "huonoina aikoina" Kiuruvesi lehteä..siis silloin kun asuin olosuhteiden pakosta Kiuruvedellä. Ihmettelin suuresti miten yleisönosasto palstalle sai kirjoittaa mitä tahansa. Joku oli haukkunut jonkin ihmisen ihan lyttyyn nimet ja kaikki kertoen. Ihan hirveää tekstiä eikä varmaan kyseisen haukuttavan mieltä ylentänyt lukea itsestään lehdestä...

      • Lomittaja Tukiainen

        Hyviä uutisia Kiuruvedeltä, mitkä osoittavat, ettei kepulaisten nuoleksinta kannata: "Kiuruveden Sanomalehti Oy:llä on ollut vaikeuksia viime vuosina. Yhtiön liikevoitto jäi miinusmerkkiseksi jo vuonna 2006 ja viime vuosi toi rökäletappion. Käyttökate oli -8,7 prosenttia, liikevoittoprosentti -11,3 ja sijoitetun pääoman tuotto -24 prosenttia. Yhtiön omavaraisuusaste lipesi myös miinukselle, kun se vuonna 2006 vielä oli 18,7 prosenttia." Näin uutisoi Iisalmen Sanomat.

      • tapa tämäkin
        ihme ja kumma kirjoitti:

        Piilevä ongelma...se on sinulla itselläsi. Ei homous mikään ongelma ole. Se on vaan asia jolle ei mahda mitään. Tuskin sinäkään mahdat mitään sille, että olet tyhmä...
        Luin joskus "huonoina aikoina" Kiuruvesi lehteä..siis silloin kun asuin olosuhteiden pakosta Kiuruvedellä. Ihmettelin suuresti miten yleisönosasto palstalle sai kirjoittaa mitä tahansa. Joku oli haukkunut jonkin ihmisen ihan lyttyyn nimet ja kaikki kertoen. Ihan hirveää tekstiä eikä varmaan kyseisen haukuttavan mieltä ylentänyt lukea itsestään lehdestä...

        Sisäsiittoinen körttipitäjä on ihan uskommaton UMPIO.
        Asenteet keskiajalta.
        Käytöstavat kivikaudelta.
        Vanhojen sukujen rutsaiset jäsenet pidetään hyvissä työpaikoissa, vaikka paras paikka olisi laitoshoidossa.
        Kiuruvesi tulee tukehtumaan omaan paskaansa. Eivät tarvitse siihen knenkään apua.
        Kiuruvedellä asuva - koita päästä pois.
        Muualla asuva - ÄLÄ IKINÄ EDES HARKITSE muuttoa Kiuruvedelle.

      • Kiurukas

        "Luin joskus "huonoina aikoina" Kiuruvesi lehteä..siis silloin kun asuin olosuhteiden pakosta Kiuruvedellä."

        On ollut tosi huono aika, kun on ollut PAKKO asua Kiuruvedellä. Tosin nytkin täälllä moni asuu pakolla, kun taloa ei saa myytyä kuihtuvalla kylällä. Veri kyllä vetää paremmille laitumille. Jos ajat menevät vielä huonommiksi, niin eipä sitä riepua kehtoo enää tilata. Tyhjästä on turha maksaa!

      • herkkuja
        mykyrokka kirjoitti:

        En ole lukenut kyseistä artikkelia, mutta jos kyse on Puheenjohtaja Tenhusesta en ole menettänyt mitään. Ammattiyhdistys toiminta ei todellakaan sovi kiuruvedelle niinkuin ei muutkaan edunvalvonta toimet siellä Herrat säätää ja muut kumartaa,täältä eteläsuomesta tuskin kukaan täyden järjen omaava aktiivinen kansalainen muuttaisi sinne sisä siittoiseen ympyrään jota muutama suku pyörittää kuin karusellia linnanmäellä. Luomukinkkua saa täältäkin, me ollaan eu:ssa.

        Oon kokkeillut vaikka oon mustalainen.

      • KIURUKAS 10
        tapa tämäkin kirjoitti:

        Sisäsiittoinen körttipitäjä on ihan uskommaton UMPIO.
        Asenteet keskiajalta.
        Käytöstavat kivikaudelta.
        Vanhojen sukujen rutsaiset jäsenet pidetään hyvissä työpaikoissa, vaikka paras paikka olisi laitoshoidossa.
        Kiuruvesi tulee tukehtumaan omaan paskaansa. Eivät tarvitse siihen knenkään apua.
        Kiuruvedellä asuva - koita päästä pois.
        Muualla asuva - ÄLÄ IKINÄ EDES HARKITSE muuttoa Kiuruvedelle.

        VÄKI VÄHENEE KIRUVEDELLÄ! Elokuussa taas 30 miinusta, jotain tulisi tehdä, mutta mitä?! Faktaa on se, että laiva on jo puoliksi uponnut, joten minkäs teet, kun asenne on pers...

      • A.Räty
        tapa tämäkin kirjoitti:

        Sisäsiittoinen körttipitäjä on ihan uskommaton UMPIO.
        Asenteet keskiajalta.
        Käytöstavat kivikaudelta.
        Vanhojen sukujen rutsaiset jäsenet pidetään hyvissä työpaikoissa, vaikka paras paikka olisi laitoshoidossa.
        Kiuruvesi tulee tukehtumaan omaan paskaansa. Eivät tarvitse siihen knenkään apua.
        Kiuruvedellä asuva - koita päästä pois.
        Muualla asuva - ÄLÄ IKINÄ EDES HARKITSE muuttoa Kiuruvedelle.

        että, mitä serkumpi, sitä herkumpi.

      • Naattikaa...
        ihme ja kumma kirjoitti:

        Piilevä ongelma...se on sinulla itselläsi. Ei homous mikään ongelma ole. Se on vaan asia jolle ei mahda mitään. Tuskin sinäkään mahdat mitään sille, että olet tyhmä...
        Luin joskus "huonoina aikoina" Kiuruvesi lehteä..siis silloin kun asuin olosuhteiden pakosta Kiuruvedellä. Ihmettelin suuresti miten yleisönosasto palstalle sai kirjoittaa mitä tahansa. Joku oli haukkunut jonkin ihmisen ihan lyttyyn nimet ja kaikki kertoen. Ihan hirveää tekstiä eikä varmaan kyseisen haukuttavan mieltä ylentänyt lukea itsestään lehdestä...

        Ole, oon minäkin linnassa ollessa, suana pönttöön, lähes joka ilta, eekä se niin kummalta tuntunna. Oekeestaan sitä aekoo myöte, rupes ihan kaepoomaa..

      • helemi
        A.Räty kirjoitti:

        että, mitä serkumpi, sitä herkumpi.

        Niin sanoivat, siinä ei sukulaiset sitten ainakkaan lisi!

      • rautto1949

        Lehden pitäisivähän realistisemmin ja myös kriittisemmin kirjoittaa kunnastaan. Melkoisen sisälämpiävä lehti

    • Arvaa kuka

      Sianlihantuottajat ovat perinteisesti olleet kokoomuksen kannattajia.

      • Kanki vai lauta

        "Sianlihantuottajat ovat perinteisesti olleet kokoomuksen kannattajia."

        Jaa, että lahtareissa löytyy!
        Näkyy niitä kavaltajia löytyvän maalaismafiankin riveistä, kun kankea ja lautaa käyttää!

    • kun vaalit

      lähestyy.Sitten sitä vasta ruvetaan ylistämmään kepua.

      • Päiväne

        En oikein ymmärrä kepulaisten jatkuvaa haukkumista, vaikken olekaan sitoutunut ko. puolueeseen. Eikös äänestäjät demokratiassa ratkaise kuka on vallankahvassa?? Toinen haukuttava ryhmä on maanviljelijät, vaikka he tuottavatmeille ruuan. Ennen sanottiin ruokaa moittineelle että jos ei hyvä kelpaa, niin sitten paha, eli juokee kusenna ja syökee paskanna maanviljelijöiden kalvajat. Ruuan hinta nousee varmaan kymmenkertaiseksi lähitulevaisuudessa ja soossut on pakko panna kiinni. Mielenkiintoista seurata millaista vipinää noissa haukkujissa "työrajoitteisissa" syntyy.

      • eenaerj uhhoo!
        Päiväne kirjoitti:

        Ruuvan hinta ee noose.Tuuvaan Tanskasta ja Puolasta tulevaesuuvessa.Tukijaeset lopetettaan ja eenaerkii jootuu oekeesiin töehin ja elämään palakallaan.

      • Päiväne
        eenaerj uhhoo! kirjoitti:

        Entäs jos baltian maista tuodaan halvat valkoiset työläiset. Punaisia heistä ei saa tekemälläkään, eivätkä valita!

      • Tatilainen

        "Sitten sitä vasta ruvetaan ylistämmään kepua." Valheellista ylistämistä se vaan on, sillä nuo kepu-kunnat ovat olleet jo kauan kusessa ja niiden tilanne vain pahenee. Tietäähän sen, ettei organisaatiota komennella kuin sikoja läävässä. Monet itseään kunnioittavat, kyvykkäät työntekijät ja johtajat muuttavat pois parempiin olosuhteisiin, missä voivat käyttää tietojaan ja taitojaan yhteiseksi hyväksi. Pienet kyläpahaset ja niiden sisäänlämpiävä, ummehtunut ilmapiiri ei kiinnosta. Nuoriso lähtee opiskelemaan ja jää sille tielle, koska he eivät halua tulla kepulien pompotettavaksi. Kun kepulilla on oma etu tärkeintä, sitten puolueen ja perheen etu. Yhteisvastuu kuuluu juhlapuheiden sanahelinään.

      • Myrkynvihreä
        Päiväne kirjoitti:

        En oikein ymmärrä kepulaisten jatkuvaa haukkumista, vaikken olekaan sitoutunut ko. puolueeseen. Eikös äänestäjät demokratiassa ratkaise kuka on vallankahvassa?? Toinen haukuttava ryhmä on maanviljelijät, vaikka he tuottavatmeille ruuan. Ennen sanottiin ruokaa moittineelle että jos ei hyvä kelpaa, niin sitten paha, eli juokee kusenna ja syökee paskanna maanviljelijöiden kalvajat. Ruuan hinta nousee varmaan kymmenkertaiseksi lähitulevaisuudessa ja soossut on pakko panna kiinni. Mielenkiintoista seurata millaista vipinää noissa haukkujissa "työrajoitteisissa" syntyy.

        "En oikein ymmärrä kepulaisten jatkuvaa haukkumista, vaikken olekaan sitoutunut ko. puolueeseen."

        Kyllä kepulaisten jatkuva haukkuminen lehdissäloppuu, kun Korruptoituneiden Maalaismafiosojen Puulaaki saa määräysvallan lehtiyhtiöissä. Tosin tuo helsinkiläismedia on ilman tukiaisia liian kallis ostettavaksi. Mutta täällä -perällä ei lueta Hesariakaan. Pellervo ja Maaseudun Tulevaisuus lienevät myös etelän saastaista mediaa.

      • Ruusunen & Tukiainen
        Päiväne kirjoitti:

        En oikein ymmärrä kepulaisten jatkuvaa haukkumista, vaikken olekaan sitoutunut ko. puolueeseen. Eikös äänestäjät demokratiassa ratkaise kuka on vallankahvassa?? Toinen haukuttava ryhmä on maanviljelijät, vaikka he tuottavatmeille ruuan. Ennen sanottiin ruokaa moittineelle että jos ei hyvä kelpaa, niin sitten paha, eli juokee kusenna ja syökee paskanna maanviljelijöiden kalvajat. Ruuan hinta nousee varmaan kymmenkertaiseksi lähitulevaisuudessa ja soossut on pakko panna kiinni. Mielenkiintoista seurata millaista vipinää noissa haukkujissa "työrajoitteisissa" syntyy.

        "Eikös äänestäjät demokratiassa ratkaise kuka on vallankahvassa??"

        Vaalit ratkaisevat, ja sitten se,kuka sen vallan ottaa. Vallankahvassa on nyt väkevästi kokoomus, ja se tietää pahaa umpi-kepulaiselle kunn.. korjaan kaupungille kuin on Kiuruvesi. Terveyspalvelut yksityistetään, siis sairaudesta tehdään business, kuntaliitokset, köyhät köyhtyköön ja menköön kyykkyyn entistä syvemmälle, verohelpotuksia firmoille ja suurituloisille (joita taitaa körttikaupungissa olla aika vähän) jne. Vihreät Niityt joutuu muuttamaan nimensä. Miksikö? Miltä maistuu Harmaa Keto.

      • Salmon-Ella
        eenaerj uhhoo! kirjoitti:

        Ruuvan hinta ee noose.Tuuvaan Tanskasta ja Puolasta tulevaesuuvessa.Tukijaeset lopetettaan ja eenaerkii jootuu oekeesiin töehin ja elämään palakallaan.

        "Ruuvan hinta ee noose.Tuuvaan Tanskasta ja Puolasta tulevaesuuvessa."

        Kyllä tähän asti on kotimainen paska maksanut maltaita. Virheet ja ruuan epäpuhtaudet on peitelty MTK-maalaismafian toimin. Siinä on isona apuna ollut Maaseudun Tulevaisuus. Sen nimi on pian tällä menolla Maaseudun Menneisyys, sillä luottamus maalaismafiaan on mennyt.

      • Suuri ihminen <3

        kyllähän se on niin, että ainoa hyvä niin Kiuruvedelle, kuin koko Pohjois-Savolle on Lahjomaton Perus Pekka Varkaudesta olen jutellut miehen kanssa selväjärkisempiä tapaamiani ihmisiä maailmassa ;)

    • Onnellinen poismuuttaja

      Hei,

      Luen yleensä vain kuolinilmoitukset kyseisestä lehdestä,muuten en ole kiinnostunut kyseisestä siäänpäin lämpiävästä keskustan lehdestä.
      Kiurukkaat kuvittelevat että Kepu,sonera ja enso ovat ainoat autuaaksi tekevät ja jos vielä käydään iisalmessa ja kuopiossa kaikki ostokset tekemässä,niin kyllä niin sanottu kaupunki täyttyy paluumuuttajista ja eläkelläisistä.

      • Urheilijan kisapaino ei sie...

        "Kiuruvesi-lehti on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin. Ratkaisua tilanteeseen on etsitty ensin osakeannilla ja sen jälkeen suunniteltiin ratkaisua, jossa lehti ja kirjapaino olisi eriytetty toisistaan..."
        Kun huonosti hoidetaan hommat nousukauden aikaan, niin miten käy laman aikana. Kauppalehti vihjaa huonoimmille yrityksille seuraavaa:

        Saneeraaja matkaan jo käy

        Nyt itkeä saa ja meluta saa
        Lama on tullut ikkunan taa
        Saneeraaja matkaan jo käy

        Nyt nimien kirjaan merkitään taas
        kuka saa kenkää, ajatelkaas!
        Saneeraaja matkaan jo käy

        jne.

      • kiurukas
        Urheilijan kisapaino ei sie... kirjoitti:

        Kyllä taidan lopettaa Kiuruvesilehden tilauksen ,maksaa liian paljon kun vielä ilmestyy yhden kerran viikossa.69 e.Ei tiedetä yhtään yhden kerran viikossa ilmestyvää lehteä ,joka maksaa yhtä paljon.

      • kierukas
        kiurukas kirjoitti:

        Kyllä taidan lopettaa Kiuruvesilehden tilauksen ,maksaa liian paljon kun vielä ilmestyy yhden kerran viikossa.69 e.Ei tiedetä yhtään yhden kerran viikossa ilmestyvää lehteä ,joka maksaa yhtä paljon.

        lopetin jo!

    • Lantalainen

      "...ja toteamalla Suomen muuttuneen "liian sosalistiseksi valtioksi"." Niin on! Kuten Aho-Viinasen hallituksen (kepu-kokomusta) aikana, niin myös Vanhasen-Kataisen hallituksen aikana sosialisoidaan firmojen ahneuksissaan tekemien riskibusineksien tappiot veronmaksajien maksettavaksi. Mitäpä tukiais-kepulta voisi muuta odottaakaan. Pian alkaa varmaan miljoona-navettojen rakentajillakin perskarvoja kuumottaa, vaikka ovatkin saaneet 40-60 % investointeihin tukia. Koko homman nimi on: varallisuuden siirtoa ydinkepulaisille! Sanoisimmeko tätä kapitalistis-kommunistiseksi ideologiaksi?

      • hoksaaja

        Kannuksen kennedy yhdeksäkymmentä luvulla hallitsi ja poisti itsenäisen valtion tukipilarin markan.Muistetaan se aika suurena lamana.Nytkin vielä siitä kennedyn toilauksista saa suomentyöläiset maksaa koska ruotsin kruunu on devalvoitunut melkein 20 %viime kesästä. nyt ei suomen kalliimmat puunjalostustuotteet mene kaupaksi maailmalla,ja tehtaat sulkeutuvat lopullisesti suomessa.Suomi ei voi korjata valuuttansa arvoa nyt koska suomella ei ole itsenäisyyttä ja omaa valuuttaa.missähän se kennedy nyt on panee varmastkkin työpaikkansa kuralle.kiitos kennedy kun järjestät suomalaisille ainaisen kesäloman.

      • Harmaa Keto
        hoksaaja kirjoitti:

        "... tehtaat sulkeutuvat lopullisesti suomessa".

        Kyllä suomalaiset suuryritykset työllistävät jatkossakin. Esim. Enso investoi Nizni Novgorodiin, Fortum tulee maksamaan vielä kalliit oppirahat Venäjälle (mennessään 3,5 miljardilla ja kun itä-olgarkit ukaaseillaan kaappaavat valmiit laittokset, niin siinä sitä riittää taas talkooväelle maksamista, kun valtiojohtoinen yhtiö jälleen menee kuralla. Olisi luullut oppia tulleen Amerikan raitilta, muuta ei... Nokia Kiinassa ja muualla maailmassa, jne.

        Tytäryhtiötalous on osoittautunut haavoittuvaksi. Kun pääfirma karsii, niin tyttäret kärsii. Kuka sitä nyt omaa oksaansa sahaisi? Wärtsiläkin kun joutuu kuralle laman jatkuessa muutaman vuoden, niin kiurukkaat ovat ihmeissään.

      • 7 oikein lotossa
        Harmaa Keto kirjoitti:

        "Tytäryhtiötalous on osoittautunut haavoittuvaksi. Kun pääfirma karsii, niin tyttäret kärsii. Kuka sitä nyt omaa oksaansa sahaisi? Wärtsiläkin kun joutuu kuralle laman jatkuessa muutaman vuoden, niin kiurukkaat ovat ihmeissään."

        Mistä ihmeestä nimim. Harmaa Keto jo helmikuussa osasi varoittaa tuosta entisestä Sermetistä? Taitaa olla oikea Krukmanni tai Roubini, kun niin viisaita kirjoitteli.

        Odotamme uusia ennustuksia kiurukkaiden kurjistumiseen!

    • Maho lehmä ei poiji

      "Lopuksi oli yhdessä ihmetelty, saadaanko paikkakunnalle uusia asukkaita."

      Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Kunnan omakin nuoriso lähtee suurimmaksi osaksi opiskelemaan muualle, ja jää sille tielleen. Väki eläköityy, ja kuolleita tulee enemmän kuin syntyvyys on. Kiuruveden suuruuden päivät ovat ohi. Jäljelle on jäänyt vain suuruudenhulluus! Lopulta strömmer sammuttaa valot. Ennen valojen sammutus tiesi kuhinaa sängyssä, mutta nyt sammutusta seuraa yönmusta hiljaisuus.

      • Pyy Hallaperältä

        Kiuruveden suuruuden päivät ovat ohi. Tai sitten ei. Saahan se uuden hallituksen tällä viikolla. On mielenkiintoista katsoa, mitä sitten tapahtuu. Porukat kokoontuvat käsi toisessa taskussa nyrkissä. Tuleeko kunnon nokkapokka, vai pannukakku?

        Joka tapauksessa viime vuosi oli huonompi kuin edellinen, mutta kenties parempi kuin tämä vuosi, puhumattakaan seuraavasta. Maitopitäjän kehityskäyrä on kuin lehmänhäntä. Onneksi on taiteilijoita, jotka tekevät taidetta aidosta luonnontuotteesta.

      • Joosefi

        jep, paljon on tulossa porukkaa.

      • Kultainen noutaja
        Joosefi kirjoitti:

        jep, paljon on tulossa porukkaa.

        "jep, paljon on tulossa porukkaa."

        Hep, nehän on vain noutajia, jotka menevät noudettavien kanssa viheriäisimmille niituille elelemään!

      • Pietarius

        mitä on tapahtumassa k-vedellä, lähes 100 henkeä miinusta 2 kk aikana????!!! vähenevästä määrästä väheneminen vain kasvamassa... Voisiko joku kertoa syitä näin isolle muutokselle?

    • Kiuruveden kaupungin nuoris...

      "...saadaanko paikkakunnalle uusia asukkaita. Jos tämän lehden artikkelien linja on sama kuin Kiuruveden kaupungin..."

      Kiuruveden kaupungin linja on kuin entisajan nuorisoseura: nuorinkin hallituksen jäsen oli eläkeiässä. Arvaa, kiinnostiko tanhut ja isokenkäisten piirileikit nuoria?

      Kiuruveden kaupungin luottamusjohto nauttii varmaan ikäihmisten luottamusta osittain, mutta onko sillä tajua, missä 2000-luvulla mennään? Vanhat jäärät pelaavat entiseen tyyliin poliittisia lehmäkauppa-pelejään. Mitä seniorit odottavat julkiselta toimijalta? Ei kaikkea voida heittää vapaaehtoistoiminnan varaan.

    • Simpson ja Delilah

      "Kiuruvesi-lehdessä supistetaan tosi rajusti
      Journalisti 29.1.2009

      Helmikuun alussa kahden viikon pakkolomalle lähtevä Kiuruvesi-lehden päätoimittaja saattaa olla ensi kesänä toimituksensa ainoa työntekijä...

      Lehtiyhtiön painossa yt-neuvottelut jatkuvat. Irtisanomisia ja lomautuksia on mahdollisesti tulossa...

      Kiuruveden kaupunki on lehtiyhtiön suurimpia omistajia."

      Asiathan ratkeavat sillä, että Kiuruveden kaupunki ostaa koko lehden, ja julkaisee omia tiedotteitaan ja projektien mainoksia lehdessä. Varsinaista tai vaginaista toimittajaa ei silloin tarvita ja rahat voidaan käyttää puolueen hyväksi.
      Lehden nimi voisi muuttua esim. K-veden Pravda tai KörttiSanomat-nimiseksi.

      • Peräkammarin Hessu

        "Lehtiyhtiön painossa yt-neuvottelut jatkuvat. Irtisanomisia ja lomautuksia on mahdollisesti tulossa...

        Kiuruveden kaupunki on lehtiyhtiön suurimpia omistajia."

        Systeemi on kopioitu Natsi-Saksasta ja Neuvostoliitosta ja nyky-Venäjältä: vallassa olevat määräävät ja omistavat tiedotusvälineen, niin eipä tämä media kirjoita ainakaan mitään kielteistä muista kuin valtaapitävien vastustajista.

        Heil Hitler, meill' pikku-hitlerit!

      • oikeille immeisille!
        Peräkammarin Hessu kirjoitti:

        "Lehtiyhtiön painossa yt-neuvottelut jatkuvat. Irtisanomisia ja lomautuksia on mahdollisesti tulossa...

        Kiuruveden kaupunki on lehtiyhtiön suurimpia omistajia."

        Systeemi on kopioitu Natsi-Saksasta ja Neuvostoliitosta ja nyky-Venäjältä: vallassa olevat määräävät ja omistavat tiedotusvälineen, niin eipä tämä media kirjoita ainakaan mitään kielteistä muista kuin valtaapitävien vastustajista.

        Heil Hitler, meill' pikku-hitlerit!

        On se hyvä että on ihan omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä. Nämä ruikuttajat ovat hyvin hyvin pieni piiri, koittavat kylvää ja levittää omaa surkeuttaan ja kurjuuttaan vaikka mihin suuntaan, oli sitten kyse kaupungin asioista, Niityistä, lehtiyhtiöstä, Rapiksesta, jne...

        Kesä on kaunis, Niityt tulossa entistä paremmin soivina, lehtiyhtiössä asiat kunnossa kiitos omistajien, hallituksen, johdon ja henkilökunnan yhteistyön, Rapis pysyy ja jatkossa vielä paranee, kaupunki on hyvä ja asiat toimii.

        Tulukeehan käämään Kiuruveellä ja etenkin IskemäNiityillä!!!

      • Saattohoitaja
        oikeille immeisille! kirjoitti:

        "...kiitos omistajien, hallituksen, johdon ja henkilökunnan yhteistyön, ..."

        OI mikä pyhä neliyhteisyys!
        Mitä omistajat omistavat, jos omapiäoma on rajusti miinuksella?
        Onko hallituksen pääluku jo suurempi kuin henkilökunnan?

        Mitkä ovat ne viisasten kivet lehdelle, kun levikki laskee, väestö vähenee, lukijat ovat kyllästyneet yhden linjan nuoleksintaan?

      • Niityille
        oikeille immeisille! kirjoitti:

        On se hyvä että on ihan omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä. Nämä ruikuttajat ovat hyvin hyvin pieni piiri, koittavat kylvää ja levittää omaa surkeuttaan ja kurjuuttaan vaikka mihin suuntaan, oli sitten kyse kaupungin asioista, Niityistä, lehtiyhtiöstä, Rapiksesta, jne...

        Kesä on kaunis, Niityt tulossa entistä paremmin soivina, lehtiyhtiössä asiat kunnossa kiitos omistajien, hallituksen, johdon ja henkilökunnan yhteistyön, Rapis pysyy ja jatkossa vielä paranee, kaupunki on hyvä ja asiat toimii.

        Tulukeehan käämään Kiuruveellä ja etenkin IskemäNiityillä!!!

        Hyvässä mallissa ovat Niityt taas tänäkin vuonna. Hyviä esiintyjiä tulossa ja lippujen ennakkomyyntikin ilmeisesti hyvässä mallissa. Karavaanareita tulee ympäri Suomea, tervetuloa vaan.
        NiittyIlmiö-lehestä kun kattelin ohjelmaa, niin tulin siihen tulokseen että ainakin kahtena iltana pitää Niityille mennä.
        Hyvää tuo Niityt koko seutukunnalle, vaikka tästäkin on varmaan joku änkyrä taas eri mieltä, olkoon vaan!

      • Pienilveilijä Suastamoenen
        Niityille kirjoitti:

        Hyvässä mallissa ovat Niityt taas tänäkin vuonna. Hyviä esiintyjiä tulossa ja lippujen ennakkomyyntikin ilmeisesti hyvässä mallissa. Karavaanareita tulee ympäri Suomea, tervetuloa vaan.
        NiittyIlmiö-lehestä kun kattelin ohjelmaa, niin tulin siihen tulokseen että ainakin kahtena iltana pitää Niityille mennä.
        Hyvää tuo Niityt koko seutukunnalle, vaikka tästäkin on varmaan joku änkyrä taas eri mieltä, olkoon vaan!

        "Kiuruvesi-lehti on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin. Ratkaisua tilanteeseen on etsitty ensin osakeannilla ja sen jälkeen suunniteltiin ratkaisua, jossa lehti ja kirjapaino olisi eriytetty toisistaan..."
        Kun huonosti hoidetaan hommat nousukauden aikaan, niin miten käy laman aikana.

        Ee ne yhet niityt koko vuotta elätä, vaan syksyllä kaekki on toesin.
        Lehdet puttoo puusta, ja osa lehistä on aeka litteetä, kun ilimotuseurot ovat vähentyneet rajusti.
        Joten hyvin mennöö - huonosti!

      • Soppii eppäellä
        Pienilveilijä Suastamoenen kirjoitti:

        "Kiuruvesi-lehti on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin. Ratkaisua tilanteeseen on etsitty ensin osakeannilla ja sen jälkeen suunniteltiin ratkaisua, jossa lehti ja kirjapaino olisi eriytetty toisistaan..."
        Kun huonosti hoidetaan hommat nousukauden aikaan, niin miten käy laman aikana.

        Ee ne yhet niityt koko vuotta elätä, vaan syksyllä kaekki on toesin.
        Lehdet puttoo puusta, ja osa lehistä on aeka litteetä, kun ilimotuseurot ovat vähentyneet rajusti.
        Joten hyvin mennöö - huonosti!

        Metso lomauttaa ja vähentää Kiuruvedellä

        Teknologiakonserni Metso lomauttaa ja vähentää henkilöstöään MW Biopower Oy:n Kiuruveden tuotantoyksikössä. Lomautukset koskevat koko tuotannon henkilöstöä eli 44 ihmistä. Enintään 90 päivää kestävät lomautukset alkavat asteittain 12. lokakuuta. Syynä on tilauskannan aleneminen.

        Ensi vuonna Kiuruvedellä lasketaan myös tuotannon kapasiteettia. Vähennys on arviolta kuusi henkilötyövuotta, mikä hoidetaan muun muassa eläkejärjestelyin. MW Biopower on osa Metson ja Wärtsilän yhteisyritystä, MW Power Oy:tä, jonka tuotteita ovat uusiutuviin polttoaineisiin perustuvat voima- ja lämpölaitosratkaisut. Kiuruveden yksikössä työskentelee noin 90 henkilöä. Tuotantolaitos valmistaa rakenteita voima- ja lämpölaitoksiin.

      • Lama-Lassi
        Soppii eppäellä kirjoitti:

        että ei luemma ole tullut tilausten peruutuksia, joten kaitpa siellä kohtalaisen hyvin menee.

      • Pohjois-Savon Poika

        ETTÄ KYLLÄ MAINITSEMASI PAIKKAKUNTA ON HÄVIÄMÄSSÄ PIKKU HILJAA KARTALTA, KATSOIPA KYLÄÄ MISTÄ NÄKÖKULMASTA HYVÄNSÄ. iKÄVÄ JUTTU, MUTTA MINKÄS TEET...

      • IIden
        Lama-Lassi kirjoitti:

        että ei luemma ole tullut tilausten peruutuksia, joten kaitpa siellä kohtalaisen hyvin menee.

        Lehdet puhuvat toista. LÄhde: http://www.iisalmensanomat.fi/uutiset/yla-savo/metso-aloittaa-lomautukset-kiuruvedellä/486707

        "Metso aloittaa lomautukset Kiuruvedellä

        Metso on saanut päätökseen runsas kuukausi sitten aloittamansa yt-neuvottelut MW Biopower Oy:n Kiuruveden tuotantoyksikössä. Lomautukset voivat enimmillään koskea koko tuotannon henkilöstöä, joita on 44. Enintään 90 päivän pituiset lomautukset aiotaan toteuttaa asteittain työkuorman mukaisesti. Ensi vaiheessa lomautetaan 12 henkilöä. Tilauskannan alenemisesta johtuvat lomautukset aloitetaan lokakuun 12. päivänä.

        Lisäksi luvassa on eläkejärjestelyjä.
        Tuotannon kapasiteettia lasketaan liiketoiminnan rakenteellisten muutosten vuoksi kuudella henkilötyövuodella ensi vuoden aikana. MW Biopower on osa Metson ja Wärtsilän yhteisyritystä MW Power Oy:tä. Sen tuotteita ovat uusiutuviin polttoaineisiin perustuvat voima- ja lämpölaitosratkaisut. Kiuruveden tuotantolaitoksella, jossa työskentelee 90 henkilöä, valmistetaan rakenteita voima- ja lämpölaitoksiin."

      • Jacho
        IIden kirjoitti:

        Paha juttu Kiuruvedelle. Toivottavasti ei lakkaa kokonaan toiminta.

      • Kestotillaaja
        Lama-Lassi kirjoitti:

        että ei luemma ole tullut tilausten peruutuksia, joten kaitpa siellä kohtalaisen hyvin menee.

        Toimittajan paikka auki lehdessä. Hieno juttu jos saataisiin uutta näkemystä ja tuoreutta noihin tasapaksuihin juttuihin. Kovin tuo toimitus kirjoittaa samoista henkilöistä, aina on vain yksi totuus lehdessä.
        Kyllä se niin on että kun liian kauan tekee samaa työtä, esimerkiksi toimittaja samassa lehdessä, niin alkaa toistaa itseään ja omia totuuksiaan. Joskus tuntuu että Kiuruvesi-lehteä voisi kutsua JS-lehdeksi, :-) Toivottavasti lehdessä ja sen johdossa muistetaan mikä ero on objektiivisuudella ja subjektiivisuudella.
        Hyvää jatkoa toivottaa nimimerkki: KESTOTILAAJA EDELLEENKIN

      • Baarin kautta kotiin
        Kestotillaaja kirjoitti:

        Iisalmessa oltiin baarissa, siellä yksi Iisalmen sanomien toimittaja kertoi miten Kiuruvesi-lehden jutuille siellä naureskellaan. On kuulemma niin läpinäkyvää ja omakehulta haisevaa ettei kukaan tositoimittaja kehtaisi.
        Ja oltiin kyllä vähän samoilla linjoilla itekkin. Mutta enpä ookkaan tilaaja eli ihan sama mulle, täältä netistä löytyy kaikki uutiset ilmankin.

      • Baarin kautta kotiin kirjoitti:

        Juuri noin oli takavuosina ja lehti muistutti entisen itänaapurin propagandaviestiltä. Jutuille sai todella nauraa. Tässäpä linkki mielestäni ehkä parhaimpaan saavutukseen:

        http://www.geniva.fi/tekstit/kiuruvesilehti 1_8_A.pdf

        Ajatella, että monet uskoivat tuonkin jutun. Ei tullut paskavesilaitosta, ikeaa, teurastamoa eikä ongelmajätelaitosta, mutta paljon ylivelkaantuneita maatiloja kyllä syntyi.

      • Viskiä tutuille
        kalle_TuuPas kirjoitti:

        Juuri noin oli takavuosina ja lehti muistutti entisen itänaapurin propagandaviestiltä. Jutuille sai todella nauraa. Tässäpä linkki mielestäni ehkä parhaimpaan saavutukseen:

        http://www.geniva.fi/tekstit/kiuruvesilehti 1_8_A.pdf

        Ajatella, että monet uskoivat tuonkin jutun. Ei tullut paskavesilaitosta, ikeaa, teurastamoa eikä ongelmajätelaitosta, mutta paljon ylivelkaantuneita maatiloja kyllä syntyi.

        "Juuri noin oli takavuosina ja lehti muistutti entisen itänaapurin propagandaviestiltä. Jutuille sai todella nauraa."

        Jos jutuille sai nauraa, niin hyvähän se oli. Nauru pidentää ikää!
        Nyt lähinnä jutut on viistossa, niin että itkettää.

      • Oma vai vohkittu ide
        Pohjois-Savon Poika kirjoitti:

        ETTÄ KYLLÄ MAINITSEMASI PAIKKAKUNTA ON HÄVIÄMÄSSÄ PIKKU HILJAA KARTALTA, KATSOIPA KYLÄÄ MISTÄ NÄKÖKULMASTA HYVÄNSÄ. iKÄVÄ JUTTU, MUTTA MINKÄS TEET...

        Kukahan keksi tähti-idean alkaa käyttää muiden toiminimeä? Hommalle tuli hintaa 50.000 euroa, joten se idea on syntynyt varmaan terävässä päässä. Ei siihen tyhmä duunari pysty...

        Kiuruveden Sanomalehti Oy hävisi pitkän oikeustaistelun

        Muun muassa Kiuruvesi-lehteä kustantava Kiuruveden Sanomalehti Oy on hävinnyt oikeustaistelun "Kaupunkilehti Hyvät Uutiset" -toiminimen käyttämisestä julkaisutoiminnassa.
        Korkein oikeus ei myöntänyt yhtiölle valituslupaa, ja näin ollen Helsingin hovioikeuden helmikuinen päätös jää voimaan. Hovioikeus katsoi, että yhtiö on käyttänyt lainvastaisesti varkautelaiselle Suomen Staridea Oy:lle rekisteröityä toiminimeä ja tuomitsi yhtiön maksamaan hyvityksenä 5 000 euroa.

        Kaiken kaikkiaan oikeusprosessi tuli maksamaan Kiuruveden Sanomalehti Oy:lle noin 50 000 euroa, kun mukaan lasketaan oikeudenkäyntikulut, määrätyt korvaukset ja korot.

      • Molli-Jorina
        oikeille immeisille! kirjoitti:

        On se hyvä että on ihan omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä. Nämä ruikuttajat ovat hyvin hyvin pieni piiri, koittavat kylvää ja levittää omaa surkeuttaan ja kurjuuttaan vaikka mihin suuntaan, oli sitten kyse kaupungin asioista, Niityistä, lehtiyhtiöstä, Rapiksesta, jne...

        Kesä on kaunis, Niityt tulossa entistä paremmin soivina, lehtiyhtiössä asiat kunnossa kiitos omistajien, hallituksen, johdon ja henkilökunnan yhteistyön, Rapis pysyy ja jatkossa vielä paranee, kaupunki on hyvä ja asiat toimii.

        Tulukeehan käämään Kiuruveellä ja etenkin IskemäNiityillä!!!

        "Kesä on kaunis, Niityt tulossa entistä paremmin soivina,..."

        Taitaa kuitenkin sointi olla nyt aika bluesia, kun tappiota tuli baariremmin mukaan 80.000 e viime kesältä.
        Joten mollivoittoisena jatkavat Niityt, vai jatkavatko? Onko luottoa?

    • Parton101

      Jos tästä Kiuruvesi nimisestä slummi-alueesta haluttaisiin virkeä pieni kaupunki, tarvittaisiin ihmisten ajatusmaailman täydellistä ympäripyörättämistä.
      Jos suurimman osan elämän kohokohtia on, naapurin traktoria suuremman osto velaksi, EU-tukilappujen täyttövaikeudesta valitus, keskikaljan kittaaminen ja sitä rataa. Ei tänne kukaan vapaehtoisesti muuta asumaan ja näitä juttuja kuuntelemaan.
      Ostovoima näin pienessä kylässä on käytännössä 0. Uusia työpaikkoja on mahdotonta luoda nykyisellä menolla. Ja ilman työpaikkoja ei muuttovirran suuntaa muuteta.
      Jos katsotaan maailman historiaa, maanviljelyn jälkeen tuli teollistuminen, jos sitä ei tapahdu niin kylä kuolee pois.

      • Renny666

        PARTON 101! Näin on näreet eli aluksi pitäisi katsoa peiliin, siitä voisi alkaa asennemuutos jne. kuolevassa kylässä....

      • Reyy
        Renny666 kirjoitti:

        PARTON 101! Näin on näreet eli aluksi pitäisi katsoa peiliin, siitä voisi alkaa asennemuutos jne. kuolevassa kylässä....

        Kiuruvedellä on hyvä asua, olen aina tykännyt. Oman pesän likaajat ja ruikuttajat jääköön omaan arvoonsa.
        Kiuruvesi lehteen vain enempi ihmisten kirjoituksia, niin kuin entisen päätoimittajan aikana.
        Kiuruveden jouluvalot ovat Suomen kauneimmat. Hyvää joulua kaikille!

      • Turvemuija Delilah
        Reyy kirjoitti:

        Kiuruvedellä on hyvä asua, olen aina tykännyt. Oman pesän likaajat ja ruikuttajat jääköön omaan arvoonsa.
        Kiuruvesi lehteen vain enempi ihmisten kirjoituksia, niin kuin entisen päätoimittajan aikana.
        Kiuruveden jouluvalot ovat Suomen kauneimmat. Hyvää joulua kaikille!

        "Kiuruvesi lehteen vain enempi ihmisten kirjoituksia, niin kuin entisen päätoimittajan aikana."

        Joopa joo. Maalaismahvia taitaa stalinismin keinot. Veikkaan, että entinen päätoimittaja rehabilitoidaan v. 2037. Vaikka sitä luullaan, että lehtiyhtiötä voidaan johtaa turveinssinä tai muuten pimeenä , niin ee tuu mittää, ee tuu mittää. Kiville männöö koko roska.
        Päätoimittajalta vaaditaan jämäkkää otetta. Muuten kaikenmaailman helppoheikit vievät uskottavuuden.

      • Tinanvalaja
        Turvemuija Delilah kirjoitti:

        "Kiville männöö koko roska."

        Saattaa olla näin. Tuli tuossa valettua uuden vuoden tinat, ja niiden mukaan se on viimeinen vuosi itsenäisenä lehtenä. Kun talous on kuralla, niin apukin on lähellä - keskellä Suomea. Heille kelpaa pienet (ja pienenevät) paikallislehdet. Painokapasiteettiakin kuulemma on omasta takaa, joten viimeinen painaja sammuttaa painosalin valot.

        Osakeannilla olisi tietysti mahdollisuus paikata kurjaa tasetta, mutta taitaa olla usko sijoittajillakin jo mennyt Kiurujärven avantoon.

      • Sorbus1

        paikkaa kajaaniin! paha isku kiuruvedelle. Huh Huh!!!!!!!!

      • Iloinen Reiska
        Sorbus1 kirjoitti:

        paikkaa kajaaniin! paha isku kiuruvedelle. Huh Huh!!!!!!!!

        "paikkaa kajaaniin! paha isku kiuruvedelle. Huh Huh!!!!!!!! "

        Ja Iskelmäniitut saivat persnettoo!!!!
        Vaikka Gladin perään tuskin kukaan jää itkemään, ellei sitten ilosta itke, surusta itke, tai muuten vaan....

    • pserkku

      onko veteläisillä oma sanomalehti!

      • Hellin kurkku

        "onko veteläisillä oma sanomalehti?"

        No voe tok sentään. Ee oo. Eehän se oo ku semmonen lipare, ja ilimestyykii vuan kerran viikossa kuten kunnon Nyyrikki. Sanomalehti painii ihan eri sarjassa: ilmestyy 3-7 kertaa viikossa, jne....

      • Teawan
        Hellin kurkku kirjoitti:

        Taitaa olla pankin oma. Ja torilla puhuvat, että olis myös kirjapaino!
        Minkähän laisia kirjoja se painaa?

        Joku viäräleoka savolaenen tosin sano, jotta taetaakii olla kurjapaino mallia pyy. Siis pienenee ennen kun ....

      • tollo pyy
        Teawan kirjoitti:

        pankki maksaa hurjan bonuksen, melkein 16 euroa/jäsen, hip.hei. Ja ihan käteisenä.

      • Remeskyllä
        tollo pyy kirjoitti:

        pankki maksaa hurjan bonuksen, melkein 16 euroa/jäsen, hip.hei. Ja ihan käteisenä.

        Jos maksaa niin paljon käteisenä, niin se kannattaa kantaa Peltohoviin!
        Sanotaanhan, että vinha on aina hintansa väärti.
        Vihreillä niituilla lauleltiinkin Kuolleista lehdistä.
        Varmaan jotain k-veteläistä huumooria!

      • Hellin kurkku
        Remeskyllä kirjoitti:

        Jos maksaa niin paljon käteisenä, niin se kannattaa kantaa Peltohoviin!
        Sanotaanhan, että vinha on aina hintansa väärti.
        Vihreillä niituilla lauleltiinkin Kuolleista lehdistä.
        Varmaan jotain k-veteläistä huumooria!

        "Vihreillä niituilla lauleltiinkin Kuolleista lehdistä."

        Ei ne niityt kuolleet, kun kunta ... korjaan kaupunki tukee 30 000 eurolla, siis yli 3 eurolla per k-veteläinen tapahtumaa. Anteeks vaan, mutta vanhasta tottumuksesta noita syrjäperiä tulee kutsutuksi kunniksi. Kaupunkimaisuutta ei ole muuta kuin raitilla ryyppäävät nuoret.

      • Kiuruvetelä
        Hellin kurkku kirjoitti:

        "onko veteläisillä oma sanomalehti?"

        No voe tok sentään. Ee oo. Eehän se oo ku semmonen lipare, ja ilimestyykii vuan kerran viikossa kuten kunnon Nyyrikki. Sanomalehti painii ihan eri sarjassa: ilmestyy 3-7 kertaa viikossa, jne....

        ""onko veteläisillä oma sanomalehti?"

        No voe tok sentään. Ee oo. Eehän se oo ku semmonen lipare, ja ilimestyykii vuan kerran viikossa kuten kunnon Nyyrikki. Sanomalehti painii ihan eri sarjassa: ilmestyy 3-7 kertaa viikossa, jne.... ""

        Onhan myös tuo Ilmiö, lehtimaailman outo ilmiö:
        ilmestyy harvoin vähäsivuisena ja mainoksiakin saattaa olla sivun, puolentoista verran. Jakelu on suuri, mutta tuottaako tällainen lipare muuta kuin tappiota?
        Taitaa olla vaan viimeisiä oljenkorsia....

      • P.A. Turpeinen
        Kiuruvetelä kirjoitti:

        "Onhan myös tuo Ilmiö, lehtimaailman outo ilmiö:

        Taitaa olla vaan viimeisiä oljenkorsia.... "

        Eihän nyt hukkuva tarvitse oljenkorsia, kun järvet on vahvassa jäässä.
        Toista se on keväällä ja kesällä, kun jäät sulavat ja alkavat vuosilomat.
        Hommat hiljentyvät, kassa ei kilise niin paljoa, mutta kulut ovat ja pysyvät.

        Sanokaa mun sanoneen.
        P.A. Turpeinen

      • Toipilaanperä
        P.A. Turpeinen kirjoitti:

        Lopetan Kiuruvesi-lehden tilauksen, sillä se maksaa liian paljon. Ilmestyy yhden kerran viikossa ja maksaa maltaita, peräti69 e. En tiedä mitään muuta yhden kerran viikossa ilmestyvää lehteä, joka maksaa yhtä paljon.

      • savolainen juntti
        Toipilaanperä kirjoitti:

        Lopetan Kiuruvesi-lehden tilauksen, sillä se maksaa liian paljon. Ilmestyy yhden kerran viikossa ja maksaa maltaita, peräti69 e. En tiedä mitään muuta yhden kerran viikossa ilmestyvää lehteä, joka maksaa yhtä paljon.

        Kiuruvesi-lehti on AINOA VAPAA OBJEKTIIVINEN SANANJULISTAJA Yläsavossa toisin kuin Iisalmen aviisit. jotka kumartaa poliitikoita ja valtarakenteita. Olkaamme kiitollisia.

        TIlaan edelleen ja luen mielelläni.Paikallislehdissä on pitäjän sielu!

      • ent. juntti
        savolainen juntti kirjoitti:

        jaa, minä lopetin jo ajat sitten. ent. juntti

      • TavanTallaaja
        savolainen juntti kirjoitti:

        Kiuruvesi-lehti on AINOA VAPAA OBJEKTIIVINEN SANANJULISTAJA Yläsavossa toisin kuin Iisalmen aviisit. jotka kumartaa poliitikoita ja valtarakenteita. Olkaamme kiitollisia.

        TIlaan edelleen ja luen mielelläni.Paikallislehdissä on pitäjän sielu!

        Nimim. "Savolainen juntti" , katsopas vaikka sanakirjasta mitä tarkoittaa sana objektiivinen :-P
        Sillä ja Kiuruveden-TYTTÖILY-sanomilla ei ole mitään teklemistä toistensa kanssa.
        Toisekseen ko. aviisi paskat nakkaa siitä mitä tapahtuu 3 K:n ulkopuolella (Kiuruvesi. Keskusta, Kokoomus). Jaa..... on toki vielä 4:s k, eli Kirkko :-D
        Lehti on 80% paikallista valtaa käyttävien tahojen käsikassara, luulin että paikallisen pankin meno omistajaksi olisi omistajaohjeuksen kautta käntänyt lehden linjaa mutta taisi oll aturha toive. IHMISTÄ et kehden sivuilta löydä, vain politikkaa ja hurmoshenkeä.

      • Turhalan Toivo
        TavanTallaaja kirjoitti:

        "Lehti on 80% paikallista valtaa käyttävien tahojen käsikassara, ..."

        Näinhän pitää ollakin maalaismafian ohjesäännön mukaan.
        Rahaa ohjaillaan joko julkisesti tai salaisina tukina ja konsulttipalkkioina Hyvä Veli-systeemillä rakkaille ja rikkaillepuoluekavereille. Ei siinä köyhiä tarvita muuhun kuin maksumieheksi.

        Onhan nuo Kepun ydinvoimayhtiöiden antamat tuet, KSMafia ja muut tulleet puolivahingossa julki. Miten käy jatkossa, kun Talousrikollisten Liiton tj alkaa oikein hartiavoimin, joskin liikaten, palkata poliittisia marionetteja.

      • Ja Vinci
        Turhalan Toivo kirjoitti:

        Kyllä kannattaa olla valppaana! Kaikenmoisia salaliittoja ja vilunkia pelataan koko ajan. Tavan Tallaajia tarvitaan vaalikarjaksi, tykinruoaksi ja maksumiehiksi. Kepulaiset narunvetelijät nyhtää senttinsä joka eurostasi... ooppa kuule tarkkana.
        Joutavanpäiväinen lehdykkä muuten, kun itse asiaan mennään. Sisäpiirin kehumista ja päätoimittajan omat hurmoshenget ja mooottoripyörän kyydissä istumiset lehden pääsisältöä!

      • kattilainen
        Ja Vinci kirjoitti:

        miksei herrat itse mene mukaan vaaleihin,jos olette viisampia? jokainen joka jättää äänestämättä ruokkii isompia puolueita,Suomalaiset ovat kovia valittamaan:ukosta,akasta,kuumasta,kylmästä jne.jne samalla tavalla joka paikassa....Kiuruvesi ei ole maamerkkinä toista sen kummempi,ehkä asujat ovat häijympää sakkia.Joka paikkakunnalla omat ristinsä.Hesassa huumeet,asunnottomuus ja liikaa kaikkea laittamaan ihmisen pää sekaisin.Jos tulee esim;sairaus tai läheisen kuolema,niin saa muuta ajateltavaa ja osaa terveistä päivistä nauttia.Kauniit on olleet ilmat Kiuruveden luonnossa,ehkä ne pahat sydämmet asuu keskustassa?

      • muutos tulee
        kattilainen kirjoitti:

        Perus Pekka kävi Kiuruveden torilla Varkaudesta.
        http://www.varkaudenseudunps.net/index.php

      • kisa on kisattu
        Teawan kirjoitti:

        "onko veteläisillä oma sanomalehti?"

        Taitaa olla pankin oma. Ja torilla puhuvat, että olis myös kirjapaino!
        Minkähän laisia kirjoja se painaa?

        Joku viäräleoka savolaenen tosin sano, jotta taetaakii olla kurjapaino mallia pyy. Siis pienenee ennen kun ....

        Pankin oma
        "onko veteläisillä oma sanomalehti?"

        Taitaa olla pankin oma. Ja torilla puhuvat, että olis myös kirjapaino!
        Minkähän laisia kirjoja se painaa? (velkakirjoja?!)

        Joku viäräleoka savolaenen tosin sano, jotta taetaakii olla kurjapaino mallia pyy. Siis pienenee ennen kun ...."

        Mistäpä Teawan osasi ennustaa kehityksen jo 2010, sillä nyt tuli kurjapainosta toellakin hiljainen con-kurssi-paino. Kuulema oli iso pammaas, kun johtokin lensi taivaalle niin kauas, ettei siitä ole merkkiää jälkee jälellä.

      • Marttiinlutterilainen
        Hellin kurkku kirjoitti:

        "Vihreillä niituilla lauleltiinkin Kuolleista lehdistä."

        Ei ne niityt kuolleet, kun kunta ... korjaan kaupunki tukee 30 000 eurolla, siis yli 3 eurolla per k-veteläinen tapahtumaa. Anteeks vaan, mutta vanhasta tottumuksesta noita syrjäperiä tulee kutsutuksi kunniksi. Kaupunkimaisuutta ei ole muuta kuin raitilla ryyppäävät nuoret.

        Ei ne eurot ole Kiuruvetisten euroja, ne ovat suomenkansalaisten verorahoja, jotka Kiuruvetiset ovat saaneet ruhtinastukiaisina. Oikeutetusti voi käyttää sanaa sosiaalitukea. Turha on rueta tuottajienkaan miljardööriä esittämään. Tasaisemmalla kakunjaolla yhteiskunta pyörisi paremmin, kaikien eduksi.

    • Sisäänlämpiäviä jutt

      käsketään ja minkä mtk ja poliittinen eliitti hyväksyy. Jos kirjoittaa toisin, niin loppuu lehdistötuki. Sosiaalihuolto ei siunaa toesinajattelijoeta.

      • K. E. Puli

        "minkä mtk ja poliittinen eliitti hyväksyy"

        tasan tarkkaan sen, mistä he hyötyvät, ja verot duunarien maksettaviksi!
        Tätä silmäänsahaamista kannattaa vähäisillä sivuillaan myös Kiuruvesi-lehti,
        sillä KSM-raha on tarpeen vaalien alla ilmoitusten saannissa.

      • keskusta pelaa
        K. E. Puli kirjoitti:

        "minkä mtk ja poliittinen eliitti hyväksyy"

        tasan tarkkaan sen, mistä he hyötyvät, ja verot duunarien maksettaviksi!
        Tätä silmäänsahaamista kannattaa vähäisillä sivuillaan myös Kiuruvesi-lehti,
        sillä KSM-raha on tarpeen vaalien alla ilmoitusten saannissa.

        jouduin vuokraamaan peltoni 4hehtaaria sairauden takia samalla loppui lihan tuotantokin .nyt kun kaupasta ostaa perunoita ottaa kaaliin kun kaikki maistuu virstalle jossain on virhe investointi tehty *väärää lantaa*itse olen sen verran pottuja kasvimaalla kasvattanut että vika on lannoituksessa. tämä nykyinen tilojen suurentaminen on ihan perseessä.viimeisimmät hallitukset tehneet suuria virheitä .ei olisi eu.hun pitänyt mennä .sen vuoksi äänet perus suomalaisille .1 4töllistä täältä

      • äänet apuun

        olipa hyvään aikaan 15.2 2011 television kakkosella vanha elokuva vinskistä 40 luvulta .taidettaisiin tarvita nykyäänkin samansorttista asioiden korjaajaa ,jopa hallituksessakin .siksi suositan perus suomalaiset siihen tehtävään.

    • KOKEMUSTA ON

      aikanaan teurastamoa eikä meijerialan yritystä , vasemmistolaisesti ajattelevia työläisiä pelättiin tulevan ja vaikuttavan kunnalliselämään.... Näin olen kuullut kerrottavan , lieneekö totta , sopii poliittiseen kuvaan .Nyt olisi tarpeen ne työpaikat .Mutta Kiuruvesi ei ole huono paikka asua , kaunista ja rautatie , 5-tie ja 4 -tie lähellä. Oikea tori ja järvi , kaksi kesäuimapaikkaa keskustassa , uimahalli ja kuntosali , hyvät ulkoilumaastot ja kadut aina aurattuina talvella. Suuri puisto aivan lähellä toria . Seurakunnallinen elämä täysi umpio , vain yhden suunnan hallussa kaikki , muille ei mitään , ei muita puhujia juuri koskaan kuin tämän suunnan ja toisen valtasuunnan ...mutta autossa on pyörät ja ratti , ajamme muualle tilaisuuksiin , saa lämmetä' kamarit sisälle aivan rauhassa.Ja voipa erota pois kokonaan,mikä on vain ajan kysymys .
      Kiuruvesi ei ole sen huonompi kuin muutkaan pikkupaikat . Asua saa rauhassa , kun ei levitä asioitaan kaikille ja pitää selvät rajat yksityisyydelleen. On kyllä muita yrityksiä ja työpaikkoja , vaikka em.yritykset menettiin.Vahva maatalous , kaikki palvelut mitä tarvitaan . Niin että sekaan vaan , tänne sopii ja täällä ollaan ystävällisiä ja autetaankin apua tarvitsevia .

    • Kohta nähdään.

      sellaistakin, että lehti vaihtais kohta nimeä. Siitä tulis Soinin-Sanomat, kertojan mukaan, jo 17.4.2011.

      • Laatamies.

        mies pelehtiny lehmän kanssa ja jootu sitten aena hovioikeuteen asti suulliseen käsittellyyn. Yks neuvos oel sitten kysynnä, että mihinkä työ sen hännän panitta, eekös se oo vähän niiku tiellä siinä hommassa. Niin se ukko oel sanona ja käsillään näättännä että, " minä nostin sen olalle".

    • K. E. Pili

      Knaapi-Lamminen eroaa kuntayhtymä Kallion johdosta
      julkaistu tänään klo 11:31

      Kiuruveden entinen perusturvajohtaja Anne Knaapi-Lamminen jättää tehtävänsä peruspalvelukuntayhtymä Kallion johdossa. Knaapi-Lamminen irtisanoutui tehtävästään pohjoispohjanmaalaisen kuntayhtymän sisäisten riitojen vuoksi.

      Korvauksena erostaan hän saa muhkean erorahan, runsaat 260 000 euroa. Tämä vastaa johtajan kahden ja puolen vuoden palkkaa.

      Kiuruvedellä Knaapi-Lamminen työskenteli vuosina 2004-2007.

      Aivan! Kyllä on kepulaiskunnille sopiva rahastaja tämä Klapi-Rapakko.

      • Ukko Ruuhveltti

        Kyllä nuita iisalmelaisia harmittaa, kun tuon muhkean erorahan, runsaat 260 000 euroa, maksajaksi ei joutunut Körttikaapunti.

    • MitäHäh?

      Vieläkö lehti ilimestyy?

      • eiköhän se lopu

        Riittääkö kepun pienentyneistä puoluetuista vielä avustusta?Ja kuinka pitkään?

      • Rukkaset naulassa
        eiköhän se lopu kirjoitti:

        Riittääkö kepun pienentyneistä puoluetuista vielä avustusta?Ja kuinka pitkään?

        Kisapainossa on kuulemma niin hiljaista, että huopatossutehtaat ovat kateellisia. Näin hyvin siis kaksi rehellista pohojalaista junailivat asiat. Juna taisi vaan pudota kiskoilta. Kiuruvesi-lehti voi siis aloittaa muistokirjoituksen:
        "Meni saakeli painohommat pieleen, peppu aukesi komeasti näin.
        Hiljainen on Kisapaino, poissa duunarien vaino,
        poissa on myös kumpukin Big Boss.
        Hiljainen on myös kylätie, joka kansaa muualta ennen toi.
        Toivottavasti palkkaturva auttaa voi."

      • Rukkaset naulassa kirjoitti:

        Väärin, Kiuruvesi on tässäkin asiassa edelläkävijä. Ilkeät juorut siitä, että Kiuruvesi-lehden painaminen siirtyi Kajaaniin paperipulan takia ei pidä ollenkaan paikkaansa. Kiuruvesi-lehti on nopeammin kuin arvataankaan edistyksessään Suomen huippua heti Uuden Suomen jälkeen: se on luettavissa vain verkossa. Sananmukaisesti voidaan puhua virtuaalilehdestä.

    • Jytky tulloo...

      Kyllä se meininki muuttuu kun Perus-Suomalaiset voittaa kunnallisvaalit maanlaajuisesti!

      • Maalaismuori

        Ja lehmä lentää... (=todennäköisyys on yhtä suuri).

      • Että sillälailla.
        Maalaismuori kirjoitti:

        Ja lehmä lentää... (=todennäköisyys on yhtä suuri).

        Lehmä ei lennä, mutta tuotteet lentää, maito 20senttiä/L sianliha 50senttiä/KG, ittään päen lentäävät. Myö maksetaan tukiaisina, tuetaanko myö myös naapurin ruokahuoltoa? Sitten kuitenkin kaupassa maanviljelijän ostoskorissa on Eestiläistä juustoa ja ruotsalaista maitoa.

      • Halavatun Papparaine
        Että sillälailla. kirjoitti:

        Lehmä ei lennä, mutta tuotteet lentää, maito 20senttiä/L sianliha 50senttiä/KG, ittään päen lentäävät. Myö maksetaan tukiaisina, tuetaanko myö myös naapurin ruokahuoltoa? Sitten kuitenkin kaupassa maanviljelijän ostoskorissa on Eestiläistä juustoa ja ruotsalaista maitoa.

        "Myö maksetaan tukiaisina, tuetaanko myö myös naapurin ruokahuoltoa?"

        Totta Mooses tuetaan, sillä jo 1940-luvulla kehoitettiin naapuria: tuu hakemaan leipäs päälle voita!
        Maksusta eivät silloin arvanneet puhua mitään, joten halavalla männöö!!!!!

    • Levikki lisis.

      Toivon, että lehti vaihtas nimekseen Perus-Suomalaisten sanomat!

    • 222226666

      Mitäpä jos kerrankin kirjoitettas lehden mukavista jutuista. Tiina Kilvensalmen Hymyillään maailmalle oli ihan hyvä ehdotus. Parista nuoresta kertovat jutut myös pirteätä luettavaa.

      Jostain syystä kuitenkin kaikkein mieluisin oli Erkki Kuvajan Suomussalmi-kotiseutu, joka tosin oli järjestön liitteessä. Johtuneeko siitä, että Pohjois-Suomi vetää jostain syystä vierailemaan usein meikäläistäkin, toiseksi Kuvaja oli työssään arvostettu henkilö Kiuruvedellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1944
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      998
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe