Vilpitön

Oli hyvä asia, kun poliisi otti päivänä muutamana
henkilöauto kaaharin kiinni.(varmaaan muitakin)
Eipä näkynyt samana päivänä samaa kaaharia.
Surullista vain, että niitä jäi vielä,mutta poliisin toiminta on oikeilla linjoilla.
Mot: rikolliset kuriin myös pienetkin rikkeet,
mm yksi valkea sora kuorma-auto havaintoja 37 kpl.
Toivotan poliiseille kuin mullekin lainkuuliaisille oikein hyvää joulua, ja ainakin yhtä hyvää tulevaa vuotta, kuin tämä kohta loppuva vuosi oli.
Terv:puhtaat paperit.
201927
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Suomen lakia itsekin. Virkatehtävissä ja vapaalla.

Äänestä
  • Mutta onneks kaupuntin virkamiesten ei tarvi noudattaa lakia. Senkun ajelevat pikkuautoillaan ympäri kylää kännykkään puhuen kyyläten vaikka mitä.

    Äänestä

  • Kuullu,että yks konstu pani väkisellä samaa naista n.200 kertaa. eli raiskasi tuossa 70-80-luvulla. Mutta siihen aikaan vihityn aviopuolison väkisinmakaaminen ei ollut kriminalisoitu. Eli hyvät veljet,olkaa varovaisia kun vedätte omaa puolisoanne vituiks.

    Äänestä

  • Satatatamamassa kirjoitti:

    Kuullu,että yks konstu pani väkisellä samaa naista n.200 kertaa. eli raiskasi tuossa 70-80-luvulla. Mutta siihen aikaan vihityn aviopuolison väkisinmakaaminen ei ollut kriminalisoitu. Eli hyvät veljet,olkaa varovaisia kun vedätte omaa puolisoanne vituiks.

    Onhan perunakuopassakin ehjien seassa monenlaista perunaa.
    Toiset on kokonaan märänneet,ja toiset ovat hyvällä alulla.
    Valita pitää.

    Äänestä

Olipa oikein ilo havaita että täällä on edes yksi jästipää joka on sen verran älyissään että edes pikkuisen tajuaa kenelle liikennevalvonta kuuluu,sehän kuuluu poliisille. Amiksen käyneetja käymättömät,opetelkaa ensin liikennesäännöt ja tienkäyttäjän velvollisuudet ennen kuin tulette tänne edes kirjoittelemaan mitään.Ja sitten sellaiset joiden ainoa elämää ylläpitävä voima on kateus...hävetkää,ei se muiden vika ole että itse olette niin surkeita,ihmisellä kun on mahdollisuudet vaikka mihin kun vaan itse osaa sen oivaltaa.

Äänestä
  • olet.Taitaa sinultakin puuttua itsekuria...

    Äänestä

ja rikkoa muiden autoja, ne ovat suorittajia nääs...

Äänestä

tämä Iisalmi,kun joku löytää jostain positiivista sanomista,tai kiittelyä,toiset kääntää kaiken heti päälaelleen.:)

Äänestä
  • huomion tehneenä ei täällä mitään sais yrittää, ei eikä omistaa, heti on joku kateellinen turpaansa aukomassa, tosin selän takana, kun ei rohkeus riitä suoraan tulla sanomaan.
    Tällä palstalla kun on keiken maailman hiivapäät roikumassa.

    Äänestä

  • saman !!! kirjoitti:

    huomion tehneenä ei täällä mitään sais yrittää, ei eikä omistaa, heti on joku kateellinen turpaansa aukomassa, tosin selän takana, kun ei rohkeus riitä suoraan tulla sanomaan.
    Tällä palstalla kun on keiken maailman hiivapäät roikumassa.

    Pitäs opetella kirjottamaan!!!

    Äänestä

  • Hiivapään kirjoitti:

    Pitäs opetella kirjottamaan!!!

    tarkotin:)))))

    Äänestä

  • Ja Vaikka siellä tiedän käpykylässä sattuisi mitä vaan, niin se olisi todennäköisesti aina rekkojen syy.........
    Olette te outoja.....

    Äänestä

  • Iisalmessa kirjoitti:

    Ja Vaikka siellä tiedän käpykylässä sattuisi mitä vaan, niin se olisi todennäköisesti aina rekkojen syy.........
    Olette te outoja.....

    on kuule päivän piristys näin kaamosaikaan,aivan huippupalsta!

    Äänestä

  • Iisalmessa kirjoitti:

    Ja Vaikka siellä tiedän käpykylässä sattuisi mitä vaan, niin se olisi todennäköisesti aina rekkojen syy.........
    Olette te outoja.....

    ja lahjattomat joille ovet ei aukene muualle. No Koljonvirralle ja Niuvaan ehkä.

    Äänestä

  • on ne köyhät kirjoitti:

    ja lahjattomat joille ovet ei aukene muualle. No Koljonvirralle ja Niuvaan ehkä.

    sinullekin ruokaa sinne koneen ääreen että jaksat paremmin.

    Äänestä

  • rahtaavat kirjoitti:

    sinullekin ruokaa sinne koneen ääreen että jaksat paremmin.

    juna ja Rönkön pakettiauto tuo varmemmin perille.

    Äänestä

  • on kyllä kirjoitti:

    juna ja Rönkön pakettiauto tuo varmemmin perille.

    Rönkön pakettiaato suattaa jootua rekan kans kolariin!!!!

    Äänestä

  • on ne köyhät kirjoitti:

    ja lahjattomat joille ovet ei aukene muualle. No Koljonvirralle ja Niuvaan ehkä.

    Joku rahtari-Kalle bylsimässä sinun muijaa kun noin pattiin ottaa...no tiedäthän,ne on miesten hommia.

    Äänestä

  • on ne köyhät kirjoitti:

    ja lahjattomat joille ovet ei aukene muualle. No Koljonvirralle ja Niuvaan ehkä.

    Kovin saattaisi sinunkin elämä olla kuivaa ja "köyhää", kun rupeat ajattelemaan, että kuka/ketkä ne sinunkin joka päivä tarvitsemat jutut toimittaa sinne kauppoihin yms..

    Äänestä

  • niin just kirjoitti:

    Kovin saattaisi sinunkin elämä olla kuivaa ja "köyhää", kun rupeat ajattelemaan, että kuka/ketkä ne sinunkin joka päivä tarvitsemat jutut toimittaa sinne kauppoihin yms..

    tajua miksi ne rekat ovat jonkun mielestä yhtäkkiä käyneet niin vaarallisiksi.Liikenne on todella vaarallista all the way,ja on todella rohkea,joka sinne sekaan aamulla pinkaisee,jalkaisin,pyöräillen tai autolla.Rekka-autoja taitaa olla nykysuomessa suhteutettuna kaikkiin tiellä liikkujiin verrattain paljon.Saattaa olla osasyynä uutisointiin.Muistan menneiltä vuosilta työkaverini kertomuksen veljestään,joka lopetti ammattiautoilun,kun joku halusi riistää henkensä hänen kuljettamansa rekan etupuskuriin.En muista käyttikö puukenkiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KIITOS POLIISILLE kirjoitti:

Oli hyvä asia, kun poliisi otti päivänä muutamana
henkilöauto kaaharin kiinni.(varmaaan muitakin)
Eipä näkynyt samana päivänä samaa kaaharia.
Surullista vain, että niitä jäi vielä,mutta poliisin toiminta on oikeilla linjoilla.
Mot: rikolliset kuriin myös pienetkin rikkeet,
mm yksi valkea sora kuorma-auto havaintoja 37 kpl.
Toivotan poliiseille kuin mullekin lainkuuliaisille oikein hyvää joulua, ja ainakin yhtä hyvää tulevaa vuotta, kuin tämä kohta loppuva vuosi oli.
Terv:puhtaat paperit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu