sain tänään tietää kasvaimesta aivolisäkkeessä, mallia makroadenooma.asiaa on pitkin syksyä epäilty kun ei kuukautiset ole synnytyksen jälkeen alkaneet ja prolaktiinit oli korkeella yli 3800 kun viitearvo n.500.vielä ei tiedetä miten kasvainta ruvetaan hoitamaan ennen kun neurokirurgi katsoo vielä magneettikuvat.pelkkä lääkitys ei välttämättä riitä, ehkä leikkaus, kasvain painaa kuulemma vähän näköhermoja, kuitenkaan en ole huomannut näössäni muutoksia ja neurologikin tutki näkökentät noin kk sitten, kaikki oli ok.onko täällä ketään kenellä kokemuksia tälläisesta adenoomasta?olen ymmärtänyt että tila on hyvänlaatuinen mutta silti yksivuotiaan pojan äitinä olen aivan kauhuissani, en huonompaa joululahjaa olisi voinut saada...jatkuvat päänsäryt ovat muutenkin vieneet jo hulluuden partaalle.pliis kertokaa jotain positiivista!!
aivolisäkekasvaimesta
paljon itkenyt
114989
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ihan varmasti.
Minun tyttäreni on jo n. parikymmentä vuotta syönyt joka päivä Parlodelia, prolaktiinin liikatuotannon ja kuukautisten puuttumisen vuoksi. Tosin hän syö sitä vain minimiannoksen.
Eivät kuukautiset tosin sittenkään tule ilman 10 pv:n Terolut kuuria joka toinen kuukausi. Siis kuukautiset tulevat vain niinä kuukausina.
Tyttärelleni tehtiin muistaakseni (siihen aikaan) tietokonetomografia kasvaimen poissulkemiseksi, eikä sitä siis ollut.
Sen sijaan hänellä on (oli jo silloin tehty pari leikkausta) päässä kysta, joka haittaa aivonesteen kiertoa ja hänelle on tehty neljä shunttileikkausta.
Lopulta, vasta viisi vuotta sitten pystyttiin tekemään kystan fenestraatio eli jonkinlainen leikkaus tai aukon teko, että aivoneste pääsisi kulkemaan ilman shunttia. Kaikki nämä operaatiot ym. kystan lisäksi ilm. aiheuttavat prolaktiinin liikatuotannon.
Ensi viikolla on ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen magneettikuvaus, jolloin ehkä selviää tarvitseeko hän vielä shunttia.
Yritän vain kertoa sinulle, että vaikka joutuisitkin leikkaukseen, se olisi nykyaikana melko helppo leikkaus, joka kaiken lisäksi, minun tietäkseni tehdään nenäonteloiden kautta.
Onhan mahdollista, että se voidaan hoitaa kuitenkin lääkkeillä.
Toisaalta leikkaus olisi hyvä siinä mielessä, että paranisit kerta rysäyksellä koko jutusta.
Muistan kuinka kerran erään shunttileikkauksen jälkeen tyttäreni kanssa sairaalassa oli samassa huoneessa nainen, jolle oli tällainen leikkaus tehty. Hän ainakin selvisi ihan hyvin ja yhdessä tyttäreni kanssa, vain muutaman päivän kuluttua leikkauksesta, odotti kotiinpääsyä.
Vietä joulu rauhallisin mielin. Ei hätä ole tämän näköinen.
kiitos kannustavasta viestistä, olen lukenut paljon aiheesta netissä ja hyvänlaatuisuutta korostetaan joka paikassa mutta silti ajatus kasvaimesta päässä pelottaa ja huolestuttaa aivan kamalasti.monet tahot ovat jo yrittäneet rauhoitella että ei tässä ole kuolemansairaus kyseessä.tuntuu vain niin epäoikeudenmukaiselta tuoreena äitinä kokea jotain tällaista kun pitäisi iloita pienestä pojasta ja hänen touhuistaan.
leikkaus jos sellainen nyt tulee hoitaisi homman kuten sanoit "kertarysäykselllä" ja nenäontelon kauttahan se tehtäisiin paitsi jos kasvain on liian iso niin se tehdään kallon avauksen kautta.kauhulla odotan neurokirurgin soittoa, toivottavasti saisin hyviä uutisia ja mahdolliset lääkkeet jo ennen joulua.
ps: toivottavasti tyttärelläsi on kaikki hyvin magneettikuvissa mutta on mukava kuulla että hän kuitenkin elää normaalia elämää, niin minunkin pitäisi ajatella!
rauhaisaa joulua sinulle!
Tutustu tähän sivustoon.
http://p2.foorumi.info/aivokasvain/index.php
paljon voimia ja jaksamista sinulle
mutta itselläni ei ole sinänsä aivokasvainta vaan aivolisäkkeessä, joka on ns.liikakasvua
Minulla on/oli iso kasvain aivolisäkkeessä. Se painoi näköhermoja ja oli myös puutteita näkökentissä ja päänsärkyä. Sitä on hoidettu Parlodel lääkkeellä ja kasvain alkoi pienenemään nopeasti ja nyt kasvainta ei juurikaan enää ole. Parlodellia syön silti päivittäin.
mitä kokoa kasvaimesi oli alkujaan?minulla 3 cm ja huomenna aloitetaan lääkitys lääkärintarkastukssen jälkeen.kuitenkin suunnittelivat leikkausta tammikuulle, kaikki on tapahtunut vauhdilla, magneetti oli viime viikolla ja nyt jo toimitan, harvinaista kunnallisella, siks onki ruvennu pelottaan et onko tila vakavakin vaikka joka paikassa toitotetaan hyvänlaatuisuutta.millasia oireita kasvain sulla aiheutti?mulla särkee kasvoja lähes koko ajan, varsinkin nenää ja oikeaa silmääkin välillä.
Koko oli 4,5 cm. kasvain päässä on vakava juttu, vaikka onkin hyvänlaatuinen. Mulla oli päänsärkyä ja näkökentissä puutteita. Aivolisäkekasvain on käsittääkseni kuitenkin suhteellisen hyvin hoidettavissa. Minuakin tutkittiin alussa nopeaan tahtiin. Nykyisin on mri n. 3v välein ja tilanne on hyvä sen suhteen. Toivottavasti sinunkin hoito menee hyvin ja kasvain joko pienenee lääkehoidolla tai sitten leikkauksella.
Hyvät joulut teille!
sulla tais olla kovia päänsärkyjä?helpottiko pian lääkityksen alkamisesta.mulla on paineen tunne päässä 24h ja se on pahentunu koko ajan, kasvoja särkee ihan mielettömästi eikä mitkään särkylääkkeet auta, tänään sain dostinex-kuurin joskin aloitan sen huomenna, oli lähiapteekeista loppu.kerran viikossa otetaan ja tammikuun puolessa välissä leikataan nenän kautta, lääkäri sanoi että parempi näin ni pääsee nopeemmin kivuista eroon kun ne on niin pahoja.uudenvuoden jälkeen silmälääkäri tutkii vielä näkökentät vaikka en olekaan huomannut näkökentässä muutoksia.tuntuu ettei millään jaksaisn odottaa et tää pahin on ohi ja sais alkaa elämään normaalia elämää pienen poikani kanssa ja nauttia hänen puuhistaan.sanoi lääkäri senkin että mulla on saattanu toi kasvain olla vuosia oireettomana ja raskaus on tod. pistäny sen kasvamaan.mut onneks lekuri oli sen verran positiivisella mielellä liikenteessä et näytti magn.kuvasssa siltä et kasvain on helposti poistettavissa varsinkin jos lääke sitä ehtii vähän vielä pienentämään.joulufiilikset on kyllä aivan maassa,ei meinaa jaksaa, mutta ihanaa joulua sinulle!=.).toiv.ehdit vielä vastailla, on ihanaa kun on joku jonka kanssa purkaa ajatuksia.
Mulla ei ollu jatkuvaa päänsärkyä, muistaakseni kipu tuli esim televisiota katsellessa ja lukiessa sitten haittasi näkökenttäpuutokset, puuttu kirjaimia :) Mulla oli muistaakseni niin että kasvainta ei ois oikein leikkaamalla saanu kokonaan pois joten sitä oli tarkotus lääkityksellä ensin pienentää. Lääke vaikutti nopeasti ja sitten ei ollut enää tarvetta leikata.
Aivolisäkekasvain jutuista on oikein keskustelupalsta, täällä http://www.sellanet.com/cgi-bin/ikonboard/ikonboard.cgi?s=3592bd597449c3237f5e9d102852ce80
joo mä rekisteröidyin sinne sellanettiin tässä ennen joulua mut se on jotenki niin sekava etten mä pääse sinne keskusteluun tai kirjotettua sinne mitään.pitää kai tutustua vielä vähän lähemmin asiaan.
jännä miten oireet voi olla niin yksilöllisiä, mulla ei oo esiintynyt näössä mitään häikkää näkökenttäpuutoksia yms.tai en ainakaan oo huomannu,lukiessa kyl tulee pää kipiäksi et sitä ei oo pystyny kunnolla harrastaan, mut tv ja tietsikka ei pistä päätä jyskyttään kovemmin.sellanen tasanen puristus on koko ajan messissä.uuden vuoden jälkeen on silmälääkäri ja saan tietää koska leikataan-lääkitys on nyt ollu viikon ja toivottavasti se pienentäs kasvainta et se leikkaus ois it helppo.pelottaa ihan sikana vaikka tietää että niistä toipuu hyvin eikä henkikulta oo lähdössä mut oon silti kauhuissani ja kiroan välillä et miksei se vaan vois hoitua lääkkeillä.haluisin vaan viettää normaalia arkea ihanan pienen poikani kanssa.
Hei!
Minulla todettiin vastaava ja prolaktiiniarvot olivat 10-kertaiset normaaliin verrattuna.
Ainoa oire oli se, että tuntui kuin maito nousisi rintoihin. Magneettikuvissa sitten ilmeni makroadenooma. Yleisin kuulemma 40-50 naisilla, joilla vielä kuukautiset.
Söin 2 vuotta dostinexia ja kävin säännöllisesti hormonipoliklinikalla testeissä. 2 vuoden jälkeen kävin magneettikuvissa ja kasvain todettiin hävinneen.
Hyvä asia, jos hyvästä voi kasvaimen kohdalla puhua, on se, että mikäli leikkaukseen joudutaan, se on "helpoimpia" aivoleikkauksia, koska leikkaus tehdään nenän kautta. Ja kuten tiesitkin, se on nk. hyvänlaatuinen, eikä lähetä etäpesäkkeitä.
Sormi testiä kehotettiin myös tekemään eli piti katsoa suoraan eteenpäin ja tuoda sormi takaa ohimon kohdalta eteen. Suoraan katsottaessa, sormi pitäisi näkyä näkökentässä, kun se on ohimon kohdalla, mikäli kaikki on hyvin. Jos ei näy, kasvain on tod.näköisesti kasvanut niin, että painaa näköhermoa.
Aivolisäkekasvaimesta ei tarvitse enää huolehtia sen jälkeen, kun kuukautiset loppuvat, koska tämä on yhteydessä hormonitoimintaan.
Kaikkea hyvää sinulle ja jaksamista!
T: kohtalotoverisi