Mieltä on jäänyt askarruttamaan , millä perusteella abortin vastustajat perustelevat lapsen parhaaksi syntymää vaikka millaisiin olosuhteisiin. Ei voi mitenkään olla lapsen parhaaksi syntyä alkoholisti tai huumeperheeseen. Eikä myöskään "vahingonlaukauksena" alaikäiselle teinitytöille. Edelleenkään ei varmasti ole lapsen parhaaksi olla se ei-toivottu harmillinen vahinko perheessä, josta todennäköisesti tulee kuulemaan ja sen kokemaan.
Eihän meistä kukaan voi tietää syntymättömän lapsen parasta. Ainoastaan lasta odottava äiti voi tietää mikä on hänelle parasta ja toimia sen mukaan. Jos lapsi on äidille toivottu, hän saa rakkautta ja huolenpitoa, äiti huolehtii terveydestään raskauden aikana motivoituneesti ja vaikuttaa näin syntyvän lapsen terveyteen.
Jos taas äiti ei halua lasta, hän saattaa vaarantaa oman ja sikiön terveyden ( alitajuisestikin) potea masennusta ja mielialaongelmia, jotka sitten heijastuvat lapseen. Kohdussa oleva lapsi on jo taakka, puhumattakaan kun se syntyy.
Vanhemmuus on arvostettava, vaativa rooli, johon ei pidä heittäytyä kevyin perustein. Maailmassa on jo tarpeeksi onnettomia, kodittomia, hyljättyjä, ei toivottuja lapsia. Niitä ei tarvita lisää.
Eihän meistä kukaan voi tietää syntymättömän lapsen parasta. Ainoastaan lasta odottava äiti voi tietää mikä on hänelle parasta ja toimia sen mukaan. Jos lapsi on äidille toivottu, hän saa rakkautta ja huolenpitoa, äiti huolehtii terveydestään raskauden aikana motivoituneesti ja vaikuttaa näin syntyvän lapsen terveyteen.
Jos taas äiti ei halua lasta, hän saattaa vaarantaa oman ja sikiön terveyden ( alitajuisestikin) potea masennusta ja mielialaongelmia, jotka sitten heijastuvat lapseen. Kohdussa oleva lapsi on jo taakka, puhumattakaan kun se syntyy.
Vanhemmuus on arvostettava, vaativa rooli, johon ei pidä heittäytyä kevyin perustein. Maailmassa on jo tarpeeksi onnettomia, kodittomia, hyljättyjä, ei toivottuja lapsia. Niitä ei tarvita lisää.
Vastaukset 64
Vanhimmat
se paras ainakaan se kuolema on vaikka sitä täällä mitä kummallisimmin verukkein koitetaan parempana tarjota.. eiköhän ne lapset jotka tietää aborttiuhan alla olleensa kuitenki myöhemmin kiittele äitiään että saivat elää.
Onneks suurin osa varmasti osais tilanteessa ajatella toisenkin parasta eikä vaan sitä rakasta omaa napaansa.
Pakkohoitoon nämä holtittomat rajatapaukset ja lapsi adoptioon syntymän jälkeen.
Sitä et voi koskaan tietää, koska alkio ei ole sitä kertomassa.
Äiti päättää asiasta parhaan tietonsa ja kykynsä mukaan, huomioiden tilanne jossa lapsi "joutuisi" kasvamaan, huomioiden oman mahdollisen kykynsä / halunsa toimia äitiä. Jokaisen naisen päätös on aivan yhtä oikea.
Tosiasia om että kaikki eivät halua lasta, ja se on ihan yhtä oikein kuin sekin että haluaa. Jotkut ovat valmiit jopa keinohedelmöityksellä saamaan lapsia. Siinäkin muuten alkioita "jää käyttämättä". Aivan kuten abortissa, alkio jää " käyttämättä".
Silti näille lapsettomille ihmisille suo mahdollisuuden keinohedelmöitykseen, jos he itse sitä haluavat.
ja sempä takia olisi jokaiselle annettava mahdollisuus kertoa.
Kuolema ei ole koskaan parasta terveelle lapselle. Näin halutaan ajatella vain jotta nainen saisi lepyttelyä omalle tunnolleen vaikka kyse on silkasta itserakkaudesta (ja -petoksesta).
Ei niitä alkioita niin hirvittäviä määriä mene roskiin hoidoissa mitä täällä halutaan antaa ymmärtää. Katsos kun useimmilla ei onnistu heti ensi kerrasta ja pakastetut käytetään myöhemmin, ja jos ei niin ne voi lahjoittaa eteenpäin. Sitä paitsi sekin ongelma on poistumassa kun nykyään voi pakastaa pelkkiä munasolujakin ja hedelmöittää sitä mukaa kun aiotaan käyttää.
todellakaan kiittele! Oikea ratkaisu synnyttäjälleni olisi ollut tehdä abortti.
Tiedän meitä ei-toivottuja paljon, jotka ovat täysin samaa mieltä, ei-toivottuna, vammautettuna ilman perhettä ja sukua elämässä ei tunnu useinkaan olevan yhtään mitään mieltä. Terapiaa ja itsemurhayrityksiä - onko tämä ihmisarvoista elämää? EI ole.
Entä jos sittenkin voi olla. Mietipäs ihan ajatuksella sitä mitä aloittaja kirjoitti äidin elintavoista ja terveydestä huolehtimisesta raskauden aikana.
Lainaus aloittajalta "Jos taas äiti ei halua lasta, hän saattaa vaarantaa oman ja sikiön terveyden ( alitajuisestikin) potea masennusta ja mielialaongelmia, jotka sitten heijastuvat lapseen. Kohdussa oleva lapsi on jo taakka, puhumattakaan kun se syntyy." Tuo on aivan totta. Jos lapsi on ei-toivottu, äidillä tuskin on motivaatiota muuttaa elintapojaan niin että ottaisi lapsen huomioon. Jos lapsi vammautuu tai kehitys muuten häiriintyy äidin elintapojen takia, lapsi tuskin kiittelee äitiä myöhemmin.
edelleen, miten sä sitten siinä vielä valittelet?
Mistä tiedät että lapsi on terve. Jos ei se olekaan terve? Pannanko se sitten takas, vai mitä? Tuohan vasta on rasistinen asenne, että vammaisia ei saisi syntyä.
Abortin tekevähän on suorastaan jalo ihminen tuohon verrattuna; hän ei abortoi vammaisia tyyliin vain terveellä on oikeus elää, hän vaan ei ylipäänsä halua lapsia.
En oikein edes ymmärrä mitä tarkoitat että abortin tekevän pitäsi "lepyttelyä saada omalle tunnolleen". Aborttiin päätyvä on kyllä niin perusteellisen harkinnan käynyt asiassa, että tietää mitä tekee ja on päätöksen takana. Ne jotka eivät ole asian kanssa sinut, eivät ole tehneet päätöstä riittävän harkinnan jälkeen. Heitä pitäisi tietysti tukea löytämään rauha itsensä kanssa. Siinä ei moralisointi ja " mitäs menit tekemään" tyyli ole apua tuova. Eikä syyllistäminen, jota eiikinäaborttia-hihhulit harrastavat.
Minä niin toivoisin, että se "aborttiväen" ajatuksia ja logiikkaa värikkäin sanankääntein täällä analysoiva henkilö viitsisi joskus avata sanaisen arkkunsa myös oman leirinsä edustajien ajauksia kommentoidakseen.
Jos pelkkä abortin mahdollisuuden myöntäminen tulkitaan täällä kehoitukseksi tehdä se, niin mitä mieltä kyseinen henkeen ja vereen pienintäkin alkiota raivopäisesti puolustava henkilö mahtaa olla siitä, että jo eläviä, aikuisia, tuntevia ja tiedostavia ihmisiä ajetaan täällä itsemurhaan? Varmaan tulee murskatuomio, eikö?
Suomessa arvioidaan olevan noin 30.000-35.000 haluamattaan lapsetonta pariskuntaa. Suomessa abortteja tehdään vuosittain noin 10.000-12.000. Jos esimerkiksi 10 vuoden ajan ei tehtäsi yhtään aborttia vaan kaikki ei halutut lapset annettaisiin adoptioon olisi se noin 100.000-120.000 lasta. Jokaiselle tahtomattaan lapsettomalle parille näistä lapsista riittäisi noin 3 / pariskunta.
Sitä rataa näitä ei-toivottuja adoptioon annettavia lapsia alkaisi "kertymään" 10.000 vuosivauhdilla. Abortinvastustajat tietysti tässä vaiheessa tuntisivat vastuunsa ja alksivat adoptoida itselleen suurperheitä.
tietenkään huomioinu niiden osuuksia jotka ensinnä vähentäs raskauksia (40% alkais käyttää ehkäsyä) ja lopuista sitä oletettavasti suurehkoa osuutta joka lopulta pitäsikin itse lapsensa.. paljonko niitä siis oikeesti realistisemmin ajatellen jäis vuositasolla, parisen tuhatta, korkeintaan?
Niitä lapsettomia tulee joka vuosi lisää, ja miksei niitä muut, lapsettomuudesta kärsimättömätkin vois ottaa?
Ihanko mahdotonta olis saada pari tuhatta vuosittain mahdutettua melkein 5,5 miljoonan porukkaan?
Kuka täällä nyt kaikki vammaset haluaa abortoida?
Todettiin ettei kuolema ole koskaan TERVEEN lapsen parhaaksi!!
Nykyään lienee aika hyvät seurantalaitteet ja vakavat vammat havaitaan isommasta sikiöstä.
Sairaiden kohdalla on harkittava tapauskohtasesti mitä tehdään. Jos on kyseessä lapsen kuolemaanjohtava, kärsimyksellinen tila niin sikiön armomurha on perusteltua.
Joo, niiden kohdalla on tietysti myöhästä moralisoida jotka sen on kerenny tekemään, mutta toimii oivana varotuksena niille jotka vielä miettii..
Ai että kutistat 10.000 sitten 2000.en tuosta noin. Et taida olla niitä matikkaihmisiä Ja aika huono olet psykologiassa ja biologiassakin, jos luulet että raskaudet vähenee, kun abortteja ei tehdä.
Luuletko, että kukaan hankkiutuu tälläkään hetkellä huvikseen "vahigossa " raskaaksi, kun on niin" kivaa tehdä abortti".
Lapsettomia ei kuitenkaan tule lisää ihan tuota 10.000 vuosivauhtia, sen ehkä ymmärrät? Joten ylijäämää pukkaa väkisinkin. Niin ja puhumattakaan kansainvälisesti ajatellen. Aborttien määrä on Suomessa maailman toiseksi pienimpiä. Maailmassa tehdään abortteja n.42 miljoonaa vuoden aikana. Noita lapsia kun aletaan synnyttämään abortin vastustajien onnelliseen suurperheeseen, riittää siitä tänne suomeenkin teille murehtijoille perheenlisäystä. Ja nyt ei muuta kuin antamaan koti jollekin näistä maailman kymmenistä miljoonista hyljätyistä lapsista.
noista 10 000sta 40% edes koskaan ala kun niitä aletaan ehkäistä?? Eli raskaudet vähenee käyttämällä ehkäsyä. Nythän tosiaan abortoineista 40%lla ei oo ollu mitään ehkäsyä. Luuletko ettei ehkäsynkäyttö alkais kiinnostaa jollei aborttia enää saiskaan yhtä hepposesti?
"Ja nyt ei muuta kuin antamaan koti jollekin näistä maailman kymmenistä miljoonista hyljätyistä lapsista."
Kiva. Ja säkö maksat mun hakureissun ja vakuutat maan viranomaiset että täytän adoptiokriteerit?
Ei, en maksa. Maksa itse koska murhetta kannat ja haluat ottaa kantaa asiaan joka ei sinulle kuulu. Ja etköhän sinä osaa itse vakuuttaa erinomaisuutesi adoptiovanhemmaksi, jos kerran lapsen haluat. Etköhän sinä korkean moraalin omaavana ihmisenä kykene rakastavan kodin tarjoamaan muutamallekin maailman ei-toivotulle lapselle. Vai aloitko jo näin heti epäilemään vanhemmuuttasi.
Et kirjoittamisen tyylin perusteella kovin vammautunulta vaikutta.
Miksi ihmeessä te ns. ei -toivotut lapset siinä ruikutatte?
Eikös te ole jo aikuiset ja eikös teillä olisi aikaa ruvettaa elämää jo sitä omaa, aikuisen ihmisen elämää?
Siis ihan käsittämätön, pitäisi nyt ne itsesäälit lopetta ja nähdä kaikkea sitä hyvää mitä elämässä kuitenkin on.
Se on sinusta itsestään kiinni että onko nenäsi edessä oleva vesilasi jo puoliksi tyhjä tai kuitenkin vielä puoliksi täynnä.
Sinun on oma käsitys elämästä muutettava positiivisemmaksi ja jos vaikka olet vammainen, mitä vähä kuitenkin epäilen, niin...myös vammaiset osaa olla onnellisia kun ne vaan niin haluvat .
heh, olihan tuo arvattavissakin.
Kannan murhetta? Kyse oli siitä että mulla ei ole varaa lähteä niitä hakemaan, enkä tod.näkösesti läpäsis tiukkoja hakukriteerejä ja siksi se mitä ehdotit ei onnistu.
Kotomaassahan se taasen ei ole useimmille mahdollista koska ne lapset enimmäkseen tapetaan...
lapsen etu aina menee rahallisen edun edelle. Kyllä varmasti saat lainaa noin hyvää tarkoitusta varten.
Hyvä, että suomessa on näin vastuuntuntoisia vanhempia, etteivät synnytä lapsiaan lastenkoteihin. Lastenkotilapsia on tosissaan maailmassa tarpeeksi.
työtön yh jolla on asuntolainaakin, on saanu useiden tonnien lainan? Ja etenkin, kuinka ihmeessä se on maksettavissa takaisin?
Siksi ne lapset ei joutuiskaan lastenkoteihin kun useilla olis varaa lapseen jos sitä verten ei tarvis tommosia hakusummia.
sitten haluaa että muut lapset synnyttävät hänelle lisää lapsia? Kuule, jollei sulla ole varaa ulkomaan adoptioon, niin omapa on ongelmasi. Hanki vaikka töitä, niin saattaa rahaakin tulla lisää. Ketään et silti voi velvoittaa synnyttämään lapsia vasten tahtoaan teille työttömille yksinhuoltajille. Itse osasi valitsit, ei ole tuntemattomien velvollisuus sinun lapsensaanti ongelmia ratkaista.
työttömyys ja yksinhuoltajuus ihan itse valittuja osia?? Ilmeisesti et ole tähän jamaan koskaan itse joutunut..
Kukaan ei voi oikeuttaa hengen riistämistä keneltäkään verukkeella ettei ole varaa.
En ole velvoittanut ketään synnyttämään lapsia MINULLE, vaan nyt ensin niille jotka ei voi lapsia muullakaan keinoin saada.
Vastasin vaan miksi en niitä maailman lapsia voi lähteä pelastamaan, ja nyt sekin on sitten 'oma ongelmani'..just.
koko lapsuuden jatkuneesta väkivallasta, että työkyvytön, lääkitys loppuikä että pysyy kasassa ja hengissä, painajaisilta ei saa nukkuttua normaalisti, kehenkään ei uskalla luottaa, paniikki jokaisesta kosketuksesta, ei toivoa perheestä, työstä, normaalista elämästä. Terapia pitää elossa vaikka useimmiten tuntuu, että miksi vaivautua, eihän minua kukaan ole tänne toivonut eikä halunnut.
En harrasta itsesääliä, olen vain realisti. Elämä on kovaa ja siitä on vaikea repiä aina iloa jos koko ajan sattuu.
Olen itseasiassa hyvinkin optimistinen, en olisi muuten enää elossa.
Turha vinkua, että eihän teitä ole, on meitä, suurin osa mielenterveyspotilaista on sairastunut elettyään lapsena sellaisissa oloissa, mistä te hellanteltut ette osaa edes uneksia.
Fyysistä ja henkistä ja seksuaalista väkivaltaa vuodesta toiseen, yleensä vielä oman vanhemman tai jonkun muun aikuisen toimesta, johon lapsen pitäisi luottaa.
Siitä harva repii hyvät eväät elämään. Elämä päättyy usein oman käden kautta kun menneisyys ei jätä rauhaan.
Käypä lukaisemassa alempaa viestiketju otsikolla "150 000 euroa/lapsi". Siellä on Asiantuntija, joka voi selittää sinulle, miten lapsen saatuasi alat rikastua kun rahaa tunkee ovista ja ikkunoista.
En ymmärrä tätä ongelmaa... Siis ketään ei voi pakottaa olemaan raskaana tai synnyttämään. Onko tämä sitä omituista naisten välistä touhua, jossa kaikkien on tarvottava läpi saman sonnan jonka muutkin.. se sama juttu kuinka vain alateitse synnyttänyt voi olla oikea äiti ja raskastaa lastaan tai vain imettämällä pitkään ja hartaasti voi luoda lapseensa kiintymyssuhteen...
Miksi naisilla on järjetön tarve alentaa ja syyllistää muita naisia? miksi ei voida kunnioittaa toisia yksilönä ja ihmisenä, jossa voitaisiin nähdä hyvää erilaisista ajatuksista ja toimintamalleista huolimatta? Jokaiseen ihmiseen mahtuu niin hyvää kuin pahaakin.
Asiat eivät aina mene niin kuin suunnitellaan. Joskus elämä tekee yllätyksiä. Jos lapsi syntyy pitää hänellä olla oikeus rakkauteen ja huolenpitoon. Ei-toivotulla lapsella ei tätä onnea ole. Jos äiti raskauden aikana muuttaa mielensä ei lapsi enää ole ei-toivottu.
Itse tulin raskaaksi yllättäen, suunnittelematta ja tarkoituksena oli elää tekemättä lapsia lainkaan. En edes harkinnut aborttia. Eli lapsi oli "toivottu" tai ainakin tervetullut. Vuosia aiemmin olin raskaana ja en kyennyt edes harkitsemaan muuta kuin keskeytystä, vaikka tuolloin mistään lääketieteellisestä keskeytyksestä ei oltu kuultukaan.
edes näin jälkjeen päin en pysty keksimään yhtään syytä, miksi olisin tehnyt toisenlaiset ratkaisut. Vaikka esikoiseni isä kuuluu ihmisiin, joita toivoo ettei koskaan olisi edes tavannut. Silti olen onnellinen, että olen elänyt läpi sen "helvetin" hänen kanssaan, koska seurauksena oli ihana lapsi.
Mutta sitä keskeytetty raskautta en koskaan ole toivonut läpikäyneeni. En olisi voinut rakastaa lapsen isää ja hänet olisi musertanut elämä ilman minua ja lasta. Nytkö olin taas itsekäs? Tiedän etten koskaan olisi voinut luopua lapsesta, jota odotan 9 kuukautta. Nyt entinen mieheni kykenee kutakuinkin täysipainoiseen elämään rinnallaan vaimo joka kykenee rakastamaan häntä. Jos lapsi olisi syntynyt hän olisi kuollut tuskaansa, ettei olisi saanut jakaa elämäänsä joka päivä meidän kanssamme. Ajatelkaa joskus asioita laajemmin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000031317587
Lainaus alemppa:
"Minä koin henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä koko lapsuuteni.
Sain kuulla jatkuvasti että minut "jouduttiin" kasvattamaan ja ruokkimaan.
Parempi että minut olisi adoptoitu tai olisin jäänyt syntymättä.
Haavat sielussani eivät parane koskaan."
Nämä asiat eivät ole yksiselitteisiä.
sentään annettiin mahdollisuus päättää omasta elämästään. Mikä estää ryhtymästä toimeen, sen sijaan että valittaa täällä kurjaa kohtaloaan? Ainiin, ehkäpä se haluaa sittenkin mieluummin elää...
että tuo ihminen ei enää päätä vain omasta kohtalostaan.
Hän on jättänyt merkkinsä monen ihmisen, jopa tuhansien ihmisten mieliin. Tappamalla itsensä, hän samalla aiheuttaa murhetta lukuisten ihmisten elämään.
Sitä vastoin, jos hänen äitinsä olisi päättänyt abortoida hänet, ainoa joka hänen potentiaalisesta elämästään olisi edes tiennyt, olisi ollut se abortin tekevä nainen.
Itsemurhan tekeminen on minusta jotenkin "raukkamainen" teko. Enkä todellakaan tarkoita, että sen ihmisen itsensä takia, vaan sen tähden, mitä hän teollaan aiheuttaa muille läheisilleen. Masentavina hetkinä voi ajatella, ettei omassa elämässä ole mitään syytä elää. Eihän itse siinä kuolemassa sen hetkisen ajatuksen mukaan siis mitään menettäisi. Mutta aika moni muu ihminen menettää ja mahdollisesti syyllistää itsensä ja etenkin suree. Siis itsemurhan tekemättä jättäminenkin voi olla se epäitsekäs teko. Ja siis kärsiä itse omasta huonosta olostaan, vaikka ajatteleekin, että omalla elämällä ei ole itselle mitään arvoa.
on nyt määrittämässä ihmiselämän arvoa, moniko hänet tuntee / tietää?! Erakon elämä on siis yhtä tyhjän kanssa. Ja nytkö sitten ihminen ei saakaan päättää elämästään vaan on elettävä vaikka sitten muiden mieliks..
eiköhän se ole kuule vielä raukkamaisempaa päättää jonkun toisen ku omasta elämästään, oli salattu elämä tai ei!!!
teidän lapsianne, vaan he ovat itseään etsivän elämän poikia ja tyttäriä", laulettiin minun nuoruudessani radikaalipiireissä. Samat uusvasemmistolaiset radikaalit ajoivat kuitenkin voimakkaasti uutta vapaamielisempää aborttilakia, joka tuli voimaan vuonna 1970.
Olin silloin jo nuori aikuinen, joten muistan hyvin tuon lain säätämistä edeltävän keskustelun. Vedottiin sosiaalisiin syihin ja puhuttiin siitä, kuinka lapsia syntyy kurjiin olosuhteisiin. Ei ollut äitiyslomia eikä kaikkia nykyisiä äitiysetuja, joten varsinkin au-lapsesta huolehtiminen oli todella vaikeaa. Vielä 1970-luvun alussa Suomesta luovutettiin lapsia adoptioon ulkomaille, lähinnä muihin pohjoismaihin.
"Naisen oikeus aborttiin" tuli vasta seuraavan vuosikymmenen feministien iskulauseeksi. 1960-luvulla ei feminismiä vielä tunnettu.
Ihmettelen kuitenkin, että vieläkin vedotaan näihin sosiaalisiin syihin, vaikka ne ovat jo poistuneet. On säädetty pitkät äitiyslomat ja monenlaisia muitakin sosiaalisia uudistuksia on tehty. Kaikki saavat tarvittaessa toimeentulotukea jne.
Jos esim alkoholisti- tai narkomaanivanhempien asioita ei saada kuntoon, niin aina löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiit huolehtimaan lapsesta.
Odottava äiti lapsineen tulisi tarvittaessa voida pakko huostaanottaa ja sijoittaa erityisensikotiin, ettei äiti voisi vahingoittaa lasta.
Emme voi tietää, mitä kustakin lapsesta tulee, mutta mielestäni jokaiselle ihmiselle olisi annettava elämän mahdollisuus. Abortteja voidaan vähentää vain siten, että ihmiset, etenkin nuoret synnytysikäiset naiset, joita asia henkilökohtaisesti koskee, rupeavat ajattelemaan toisella tavalla tästä asiassa. Ei-toivottu lapsi muuttuu toivotuksi, kun vanhemmat muuttavat mielensä hänen suhteensa.
Aina ei käy näin auvoisesti, että painamalla nappia ajatus kääntyy päänupissa päinvastaiseksi ja kaikki on hyvin. Elämä on jotenkin monimutkaisempaa. On elämäntilanteita, joihin ei lapsi kertakaikkiaan ole mahdollinen, vaikka kuinka haluaisi ajatella niin. Yhteiskunnan tukikaan ( rahallinen) ei kaikkea ratkaise jos taustalla on muitakin sosiaalisia ja ehkä psyykkisiä ongelmia. Puhumattakaan terveysongelmista. On aivan selvää, että 14 vuotias peruskoulun kahdesatta käytvä tyttö ei varmasti kykene ajattelemaan ei-toivottua raskauttaan uutena mahdollisuutena ja käätään ei-toivotun raskauden halutuksi. Elämä lapsella itsellään on aivan liian kesken pystyäkseen otamaan äidin roolin ja vastuun harteilleen.
miten abortin vastustajien "lapsen paras" on vain se että saa syntyä. Syntymän jälkeen lapsen parhaalla ei enää ole väliä. Syntymän jälkeen abortin vastustajan "lapsen paras" on jopa se, että hän pakottaa oman raiskatun 14 vuotiaan lapsensa jatkamaan raskauttaan ja synnyttämään raiskauksen lopputuloksen. Eli omankin lapsen arvo ihmisenä on jo pudonnut noin pohjalukemiin, että suurempi arvo on sillä syntymättömällä lapsella kuin kammottavia kokeneella omalla jo syntyneellä lapsella.
Aika hyvin kiteytit asian.
Ihmettelen mikä siitä alkiósta tekee niin ihmeellisen, että sen eteen uhrataan ihan kaikki, jopa omat lapset, lasten tulevaisuus ja hyvinvointi. Raiskauskaan ei ole mitään jos vaan alkio pidetään hengissä. Äidin kuolema ei haittaa, jos vaan alkio pääseen kehittymään ja syntymään. Raiskatun lapsen sisällä oleva raiskaamalla alkunsa saanut elämä on tärkeämpi kuin oman lapsen hyvinvointi ja elämä??
Ihan outoa ajattelua. Sanoisin jopa perverssiä....
kerrot mitä se syntymätön lapsi teki väärin ansaitakseen kuoleman, tai kuinka raiskauskokemus unohtuu abortilla..
eiköhän se ole ihan yleisessä tiedossa että suurin osa vastustajista hyväksyy abortin naisen hengenpelastus syyllä!!
Naisesta/tytöstä alkiolle uhrattuna voidaan puhua vasta jos se tosiaan kuolee ja alkio ei.
Mutta kun valtaosa abortoijista uhraa kokonaisen ihmiselämän omien mielihalujensa tähden...
Tässä ei olleut mitään kärjistelyä, vaan tapahtumat olivat suoraan elettävästä elämästä.
"Naisesta/tytöstä alkiolle uhrattuna voidaan puhua vasta jos se tosiaan kuolee ja alkio ei".
Eikö mielestäsi ole lapsen uhraamista, jos pakotat/painostat häntä synnyttämään raiskattuna alkunsa saaneen lapsen? Lapsi kantaa lasta, joutuu lapsena kokemaan sen mikä kuuluu aikuiselle naiselle, jos kuuluu. Raiskatuksi joutuminen on jo pelkästään valtava taakka lapselle. Lisäksi vielä vaatimus sitten ei toivotun lapsen synnyttämisestä moninkertaistaa lapsen kärsimyksen. Ei kait kukaan oikeasti voi väittää, että raiskatuksi tullen lapsen on terapeuttista synnyttää ei-toivottu lapsi?
Raiskauskokemus ei tietenkään unohdu abortilla. Ei kai sellaista kukaan luule. Raiskauskokemuksen purkamiseen tarvitaan terapiaa.
Abortti mahdollistaa sen ettei raiskatun tarvitse kantaa sisällään väkivallalla alkanutta elämää 9 kk.tta. Abortti mahdollistaa myös sen että raiskatuksi joutunut voi jatkaa ulkoisilta puitteltaan elämää samanlaisena kuin ennen raiskausta. Abortti mahdollistaa sen ettei raiskatun tarvitse synnyttää väärinkäyttäjänsä aiheuttamaa " vahinkoa" ja vielä kantaa siitä vastuuta laillisesti 18 ikävuoteen asti.
sitten on todella terapeuttista..? joopajoo..
eiköhän se jonkun hengen riisto oo omiaan pahentaan ensitäkin traumaa.
mahdollistaa aborttitraumalta välttymisen.
Se mahdollistaa myös sen että raiskauksesta seurasi jotain hyvää ja kaunistakin.
Ennenkaikkea, se mahdollistaa ELÄMÄN sille eräälle viattomalle osapuolelle.
Osoitapa teksti jossa on abortin väitetty olevan terapeuttista. Mitäs jos vaikka lukisit noita tekstejä vielä, jos siellä on vaikka jotain mitä et ole ymmärtänyt olenkaan tai vaikka ymmärtänyt vähän väärin.
Noin outoa väitettä ei viitse enepää kommentoida
Hyvää ja kaunista? Niinkuin hyljeksitty, ei-toivottu lapsi! Niin, ja eihän tietysti muiden elämästä niin ole väliä, kun vaan alkiot saavat elää....
Siis oikeasti elämää kannáttaa tarjota silloin kun on lapselle jotain annettavaa ja ennekaikkea halua antaa. Usko vaan, abortti on pelastus oikeassa tilanteessa, ei trauma. Trauma voi tulla silloin jos aborttipäätöksen tekee köykäsin perustein. Mutta siitäkin selviää.
Hyvää ja kaunistako on se, että PAKOTTAA oman lapsensa vastoin tämän nimenomaista tahtoa synnyttämään raiskaajansa lapsen?? Hyvää ja kaunistako on aiheuttaa tälle elinikäiset pakkosynnytystraumat niiden raiskaustraumojen lisäksi. Abortistahan harvemmin suurempia traumoja tulee, mikäli ihminen itse todella aborttia on halunnut, eikä ole painostuksen alla sitä tehnyt.
Elämän se pakkosynnytys tosiaan antaa eräälle viattomalle lapselle. Samalla sitten uhrataan toisen viattoman lapsen lapsuus ja nuoruus ja mielenterveys. Kaiketi loppuelämän ajaksi. Mutta mikäs se nyt liian suuri uhri olisikaan, jotta saadaan syntymättömät synnytettyä! Turha ruikuttaa mistään kärjistämisestä, kun kerran koko ajan osoitatte oikeiksi joka ikisen sanan mitä muka kärjistin.
sitä ihmettelinkin kuinka joku voi väittää moista.
Ja kodissa jossa sitä on todella kauan ja hartaasti odotettu se onkin varmasti tosi 'hyljeksitty ja ei-toivottu'??!!!
Miksi hankkia aborttitraumaa kun sen voi välttääkin.
siis tosiaan, LAPSI on hyvää ja kaunista. Kuten se elämäkin jonka se saa onnellisten ja rakastavien adoptiovanhempien luona.
löytämään. Niin arvelinkin. Että ymmärrys sitten ei riittänyt. No, sattuu sitä, älä masennu!
Edelleen maailmassa on kymmeniä miljoonia hyljättyjä lapsia!!
Huomaat ehkä itsekkin, että juttu ei oikein etene....
jumittunut tuohon juttuun. Ehkä on syytä lopettaa, jos et enää keksi mitään uutta. Monta viestiä, on nyt tätä samaa höpötystä. Meni jo se vähäinen usko, että olist oikealla asialla ja aikuinen....
tuo niille neljäsosalle joka tarvitsee kriisiterapiaa abortin jälkeen...sähän sen parhaiten tiedätkin..
Mitä ne maailman hyljätyt liittyy Suomen aborteihin? Onko jonkun lapsen olot parantunu joku toinen tappamalla?
Siinä olet aivan oikeessa että ensiksi on katsottava ne oman maan, eli Suomen asiat ja sitten vasta mitä ulkomaalla on.
Ei suomalaiset jaksaa hoitaa pois niitä ongelmiä ja kotittomia mitä muualla köyhissä kehitysmaissa on.
Sitäpaitsi jos on uskomista uutisiin niin toi ilmaston muutos saa jossain vaiheessä aikaan kuitenkin isot määrät kuolemiä justisa köyhissä maissa ja suomalaiset ei voi niitä pelastaa millään.
Toki jos lapset saisi sieltä helpommin tänne adoptoitavaksi niin jotkut niistä muksuista saisivat paremman elämän, suomalaiset saisivat ne kaipaamansa lapset ja hyvää olisi kaikilla, mutta kun se ei käy aivan sormea napsauttamalla .
Eikä lapsettomalle auta nyt yhtä toi sanominen, että maailma on pulloillaan lapsia, hakekaat sieltä! Lapsettomuus ongelmat on pyrittävä hoitamaan täällä jos suinkin mahdollista.
Ei rajan yli voi tuota ketään vaikka löytäisikin sen hyljätyn sieltä kadun varresta.
Se vie vuosia ja vuosia viranomaisten kanssa kinaamalla ja kaikki eivät saa edes silloin.Ja tiesittekö että rahoja ei saa takas mitä on adoption aikana kulutettu, kuka ei korvaa vaikka joku keksii sitten loppuvaiheessa päättä ettei ole kelvollinen saamaan lasta.
Moi!
Se kaikki mitä sanoit on totta.
Ei todellakaan huonoot äitit tarvitsee lapsia eikä ne jotka eivät ole siihen valmiina. Siis lapsi pitäisi tulla tosiaan vaan perheeseen missä sitä rakastettaan tai naiselle joka on valmiina luopumaan siitä toisen perheen hyväksi.
Ongelma onkin siinä, että sellaiset naiset jotka ovat valmiina tekemään abortin, ne eivät pitäisi edes tulla raskaaksi.
Abortti on itsestään aika julma teko,
ja se olisi ennaltaehkäisevä.
Siinäpa sitten kysymys, miten estää se raskaaksi tuleminen ettei tarvitsisi ollenkaan aborttia.
Itse olen oikeesti kyllästynyt jo siihen vastustajien käkättelemiseen. Jaksaavat huuta ja riiella, mutta ei kuitenkin mitään järkevää heiltä kuule. Se on harmi se.
mutta eipä kuule oikein mitään järkevää myös abortin puolustajilta, ne jaksaa vaan jankuttaa, että lakii sallii ja se on luvallista ja parasta. Ei. Ei ole sekään parasta.
Saisivat vastustajat ja puolustajat molemmat lopetta sen hölmön väittelyn ja keskittyä siihen, miten ennaltaehkäista toi ei- toivottu raskaaksi tuleminen.
Hei vaan!
Taistelu tällä palstalla näyttää liittyvän siihen, että vastustajat eivät hyväksy aborttia missään olosuhteissa, vaan asettavat alkion elämän kehittymisen kaiken muun yläpuolelle. Aborttioikeuden puolustajat sen sijaan asettavat äidin, raskaana olevan naisen päätösvaltaiseen asemaan siitä mitä keholleen tekevät; haluavatko synnyttää lasta vai eivätkö.
Eihän kukaan tee aborttia siitä syystä, että se on laillinen ja haluaa huvikseen käyttää tämän lainsalliman oikeuden. Ei, vaan abortti tehdään kipeässä tilanteessa, josta ei ole mahdollisuuta ehkä muuten selvitä. Eli jostain syystä ei ole aika ja mahdollisuus oikeat lapselle.
Itse kannatan täydellisesti naisen oikeutta päättää omasta elämästään, kehostaan ja siitä mitä sillä tekee. Abortti ei mielestäni ole kuitenkaan oikea ehkäisykeino!!
45-vuotiaana ja 4 lapsen äitinä tiedän, että elämä ei mene aina käsikirjoituksen mukaan, ja voi käydä niin että todella tulee haluamattaan yllättäen raskaaksi, ihan väärällä hetkellä/väärässä tilanteessa. Syitä voi olla monia, ja ehkäisystäkin on huolehdittu, mutta joku menee pieleen. On luonnollista, että jossain tapauksessa raskauden keskeytys on välttämätön.
En tunne missään tilanteessa voivani kertoa toiselle naiselle miten hänen olisi parasta toimia, en voisi painostaa kumpaankaan tekoon. Ei voi olla tuomarina toiselle, ja kertoa mikä on oikeaa ja mikä väärää! Se on päätös joka jokaisen on tehtävä itse.
Mutta jos olisi oma lapsi kyseessä, siis oma lapseni odottaisi lasta mielestään väärällä hetkellä, ja hän päätyisi aborttiin, tukisin ilman muuta hänen ratkaisuaan. Samoin tukisin myös synnyttämispäätöstä!
mitä luonnollista on siinä että pikkuisia lapsia raastetaan surutta irti elämästään, tai siinä että jokin käsittämätön 'ruumiinsa käyttämis' -yllyke laittaa naisen tappamaan omia jälkeläisiään..? huh.
Jotain rakentava rouva hyvä, jotain rakentavaa!!!
Ei se saman asian ilmaan heittäminen todellakaan ketään auta.
Kaikille on jo selvääksi tullut miten lapsi sieltä ulos revittään, kaikki varmaan tietää myös sen tosiasian ettei se ole luonnollista, ei sitä samaa asiaa viitsi enää jokaisessa viestissä lukea.
Ei millä pahalla mutta sun viestistä ei saa irtii mitään sen kummempata ja kuka ei jaksaa niistä oikein enää välittää.
Keksi jotain mikä tosissa auttaisi sekä lasta että abortin tekijää tai vaikkapa vaan sitä naista joka ei oo valmiina äitiksi. Sepä onkin jo vähä vaikeampi.
täkllä palstalla ole valitettavasti kiinnostuneita auttamaan sen enempää lasta kuin abortin tekijääkään. Lapsella ei heille ole väliä enää sen jälkeen, kun se on syntynyt. Abortin vastustajat itse ovat sanoneet, ettei syntyneiden oikeuksista ja niiden toteutumisesta käytännössä tarvitse välittää! Abortin tekijöitä he haluavat auttaa vielä vähemmän, he he haluavat jättää kuolemaan. Senkin ovat suoraan sanoneet.
on tärkeintä että jokainen tekee miten haluaa -ja se on aina oikein- vaikka se sitten tarkoittaisi lapsensa surmaamista. Toisen ihmisen elämästä viis, kunhan omannavan oikeus toteutuu.
välillä jotain sanottavaakin, muuta ku valittaa ettei kellään oo mitään sanottavaa..?
"tosissa auttaisi sekä lasta että abortin tekijää tai vaikkapa vaan sitä naista joka ei oo valmiina äitiksi".
Aborttimahdollisuus on juuri näihin tilanteisiin. Eihän tässä ole edes mitään ongelmaa itse asianosaisilla. Ongelma on edelleen ei-aborttia-vouhottavien omassa päässä. Tietysti on hyvä panostaa sukupuolikasvatukseen ja ehkäisyneuvontaan, mutta nykyäänkin näistä saavat jo nuoret hyvin varhain tietoa, että voi olla ettei se ole ratkaisu asiaan.
Ymmärtänevätköhän abortin vastaiset kiihkoilijat sitäkään, että eihän heidän neuvoa ja apuaan ole edes kukaan kysynyt. He vain tuppaavat päällekäyvästi moralisoimaan toisen tekemää ratkaisua. Sinänäsä outoa, koska asia ei yhtään kuulu heille, eikä ole heiltä pois.
vikaa on?
Kun murhaaja haluaa uhrinsa hengiltä, niin vikaa on sen päässä joka viatonta uhria haluaa suojella??
niiiin saman toistoa, että eipä enää viitsi...
Näkee olevan koko palsta vaan sitä samaa ja sitä samaa täynnä. Ei tässä ajatukset ja puhet ole paljon muuttuneet ollenkaan
. Mitä jos me kuka enää ei viitsittäisi ja Marella saa laittaa palstan kiinni kokona? Monen elämä rauhoittuisi huomattavasti kun ei tarvitsis tänne lukemaan ja kirjoittamaan tulla.
täällä!Olen vahinkovauva itse ja tiedän sen olen saanut kuulla siitä monesti MUTTA minä olen kuitenkin onnellinen!Syy? SE on aivan yksinkertainen, jos en olis vahinko niin en olis täällä! ja sama koskee minun ihania lapsia, nekään ei olis syntynyt jos mun äiti olis huomannu raskauden liian aikasin ja tehnyt abortin! Minä kiitän onneani että äiti ei voinut minua enää poistaa..Minua ei haittaa vaikka se ei minua halunnut/halua.OLen kuitenkin onnellinen kun minulla on NYT oma perhe ja monta lasta...Ja ei millään pahalla kuinkahan monta lasta on tekemällä tehty ja haluttu ja kuitenkin se lapsi on useasti kuitenkin joutunut väkivallan kohteeksi ja seksuaalisesti hyväksikäytetyksi OMILTA vanhemmilta? Ei se toivottu lapsi kuitenkaan aina saa sitä rakkautta jne...Onhan niitä hienoja isoja perheitä missä kaikki on toivottua ja haluttua mutta kuitenkin jompikumpi vanhemmista sekoaa ja tappaa koko perheen! ELÄMÄ VAAN NYT ON MITÄ ON! Toiset tekee abortin toiset ei...Mikä kukaan on sanomaan toisen elämästä yhtään mitään!
Kyllä, olet oikeassa, että elämä on mitä on, kaikessa raadollisuudessaan. Jokaisen tulisi pitää huoli omista asioistaan, eikä moralisoida muiden tekemisiä.
on myös oikeus vapaaseen mielipiteeseen (jota tämä palsta muuten törkeästi rajottaa!) ja jos tulee puimaan asioitaan julkisesti nettiin niin saa varautua kaikenlaiseen palautteeseen. Turha niistä moralisoinneista on valittaa.
tunne, että kyllä sinä ainakin olet saanut asiasi varmasti sanottua!