Ala-asteella mua kiusattiin silleen, kuten ala-asteella yleensä. Eli tönittiin ja haukuttiin homoksi. Mutta mulla oli silti aina muutama kaveri jotka oli mun kanssa ja puolustivat mua.
Yläasteella alkoi todellinen kiusaaminen. Muutama sellainen tyyppi joita ala-asteella pidin ihan järkevinä, tulivat samaan luokkaan kanssani. Tottakai se siinä vaiheessa tuntui kivalta. Mutta sitten ne uudet tuttavuudet alkoivat kiusata ja nämä ala-asteen aikaiset kaverit alkoivat olla niiden mukana. Viime talvena koko homma räjähti käsiin helvetinmoisen aknen takia. Siinä vaiheessa kun ne kiusasivat finneistä, harkitsin jo itsemurhaa. Kerroin asiasta luokanvalvojalle ja terveydenhoitajalle, mutta eiväthän ne koulun tukioppilaita (pahimpia kiusaajia) rankaista. No ei mitään, pääsin ysiluokalta ja aloitin syksyllä ammattikoulun ekan luokan. Ja kesän aikana hankkiuduin aknesta eroon, (nykyään näytän mielestäni ihan normaalilta) Nyt tämä amiksen luokka on ihan mukava, vaikka luokassa on vain 2 poikaa mun lisäksi ja 15 tyttöä. Poikien kanssa tulen oikein hyvin toimeen. Huuli lentää ja käydään aika usein yhdessä kaupungilla. Mutta ongelmana on se että en pysty jostain syystä tulemaan toimeen niiden luokan tyttöjen kanssa. Eivät ne kiusaa, mutta en tule niiden kanssa juttuun lainkaan. Aivan lukuvuoden alussa muutama tyttö tuli juttelemaan mun kanssa mutta mä menin aina ihan paniikkiin enkä pystynyt puhumaan niiden kanssa juurikaan mistään. Nyt ne kai luulevat että mä olen hyvin epäkohtelias enkä välitä muista kuin itsestä. Ja näinhän asia ei ole, mutta en silti pysty jostain syystä puhumaan niiden kanssa. Mä kai jotenkin pelkään että ne alkaa nauramaan mulle.
Eikä asiaa auta yhtään se, että tänään muutama ylä-asteen aikainen kiusaaja huuteli mulle ruokajonosta. Mä olin tuolloin siis syömässä. Jotain ne huusivat mun vaatteista. Itse pidän vaatteitani hyvin tavanomaisena (mustat farkut ja punainen huppari) ja ne heitteli mua jollain, luultavasti purkalla tai nuuskalla.
Jossain vaiheessa olin jo melko innostunut, että elämä olisi suht normaalia mutta nämä tämänpäiväiset tapahtumat sai mut taas surulliseksi.
Ja tyttöystävästä taitaa olla turha edes haaveilla, vaikka nykyään näytän mielestäni hyvinkin normaalilta, netissä moni on jopa kehunut mua komeaksi.
Voihhh, toivottavasti edes joku jaksoi lukea mun tarinan
Yläasteella alkoi todellinen kiusaaminen. Muutama sellainen tyyppi joita ala-asteella pidin ihan järkevinä, tulivat samaan luokkaan kanssani. Tottakai se siinä vaiheessa tuntui kivalta. Mutta sitten ne uudet tuttavuudet alkoivat kiusata ja nämä ala-asteen aikaiset kaverit alkoivat olla niiden mukana. Viime talvena koko homma räjähti käsiin helvetinmoisen aknen takia. Siinä vaiheessa kun ne kiusasivat finneistä, harkitsin jo itsemurhaa. Kerroin asiasta luokanvalvojalle ja terveydenhoitajalle, mutta eiväthän ne koulun tukioppilaita (pahimpia kiusaajia) rankaista. No ei mitään, pääsin ysiluokalta ja aloitin syksyllä ammattikoulun ekan luokan. Ja kesän aikana hankkiuduin aknesta eroon, (nykyään näytän mielestäni ihan normaalilta) Nyt tämä amiksen luokka on ihan mukava, vaikka luokassa on vain 2 poikaa mun lisäksi ja 15 tyttöä. Poikien kanssa tulen oikein hyvin toimeen. Huuli lentää ja käydään aika usein yhdessä kaupungilla. Mutta ongelmana on se että en pysty jostain syystä tulemaan toimeen niiden luokan tyttöjen kanssa. Eivät ne kiusaa, mutta en tule niiden kanssa juttuun lainkaan. Aivan lukuvuoden alussa muutama tyttö tuli juttelemaan mun kanssa mutta mä menin aina ihan paniikkiin enkä pystynyt puhumaan niiden kanssa juurikaan mistään. Nyt ne kai luulevat että mä olen hyvin epäkohtelias enkä välitä muista kuin itsestä. Ja näinhän asia ei ole, mutta en silti pysty jostain syystä puhumaan niiden kanssa. Mä kai jotenkin pelkään että ne alkaa nauramaan mulle.
Eikä asiaa auta yhtään se, että tänään muutama ylä-asteen aikainen kiusaaja huuteli mulle ruokajonosta. Mä olin tuolloin siis syömässä. Jotain ne huusivat mun vaatteista. Itse pidän vaatteitani hyvin tavanomaisena (mustat farkut ja punainen huppari) ja ne heitteli mua jollain, luultavasti purkalla tai nuuskalla.
Jossain vaiheessa olin jo melko innostunut, että elämä olisi suht normaalia mutta nämä tämänpäiväiset tapahtumat sai mut taas surulliseksi.
Ja tyttöystävästä taitaa olla turha edes haaveilla, vaikka nykyään näytän mielestäni hyvinkin normaalilta, netissä moni on jopa kehunut mua komeaksi.
Voihhh, toivottavasti edes joku jaksoi lukea mun tarinan
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minä jaksoin ja uskallan väittää tajuavani edes jonkinverran miltä susta tuntuu. Mulla oli sama juttu jokin aika sitten. Toisinpäin vaan tosin. Oon tyttö ja ne kiusaajat oli poikia. Ne muutti pois täältä ja pääsin niistä eroon. En aikoinani koskaan kertonut muille kiusaamisesta. Kaverit tiesi, ei muut. Nykyään on tosi hankala puhua ihmisille. Sydän alkaa tykyttää niin että tuntuu kuin tukehtuisin, kädet alkaa täristä, jalat menee veltoksi jne. Etenkin poikien kohdalla. Oon vältelly niitä kiusaajia aika tehokkaasti. Kaupassa tms. jos nään niitä (tulevat käymään entisellä kotipaikkakunnalla) niin piiloudun hyllyjen väliin aika vikkelään kun pelkään että ne tunnistaa ja saan kuulla jotain sontaa. En osaa sanoa yhtään neuvoja kun itse en koskaan kiusaamiselle mitään saanut tehtyä. Ei kai siihen ole olemassakaan lopetuskeinoa... Kiusaajista itsestään sen muutoksen kai on lähdettävä :I
Hieman samanlainen juttu mullakin. En vaan osaa yhtään auttaa. Mullakin on tosiaan niin että jos joku tulee puhuttelemaan, etenkin vastakkaisesta sukupuolesta (oot tyttö) niin menen heti ihan lukkoon, enkä osaa sanoa mitään ja vaikutan varmasti ihan typerältä. Kaikki aattelee että oon jotenkin tylsä ja tyhmä ja liian ylimielinen tmas vastatakseni kovin monisanaisesti.
Ala-asteella ei ollut mitään kiusaamista, lähinnä piennä vaan ehkä pienta kieroon katsomista... Mulla oli kaksi ystävää. Siis sellasia, joita vois pitää "parempina" kuin normaalija kavereita. Sitten siirryttiin yläasteelle. Toinen kavereistani muutti toiselle puolelle Suomea ja toinen tutustui muihin parempiin tyyppeihin. Mulla on kyllä yksi kaveri jonka kanssa vietän aikaa, mutta ei se silti ole sellanen todellinen ystävä... Ja heti jos se on poissa koulusta niin oon ihan yksin ja on tosi ahdistavaa. Yksi poika alkoi kiusaamaan seiskalla. Lähinnä sellasta inhottavaa nälvimistä. Se yrittäa/yritti saada nolattua mut aina koko luokan edessä. Halusi saada muut nauramaan. Se ite on sellanen luokan suosituin ja muutenki aika suosittu. Vielläkin tuntuu tosi ikävältä, kun joskus seiskalla oli äikäntunnilla joku juttu, et piti kertoa mitä tekee vapaa-ajalla. Tietysti sanoin, et oon kavereitten kanssa, mikä oli oikeestaan vale, mut en mä haluu näyttää toisille että mulla ei oo oikeesti kavereita. Siihen tuli sitten tosi inhottavalla äänensävyllä tolta pojalta vastaus "Ai kavereitten kanssa? Siis _toiko_ muka?!" Muut yhty nauruun... :( Toi on vaan jotenki painunu mieleen. Mutta nykyään toi ei enää kiusaa mua. Ton takia vaan en ollenkaan uskalla puhua mitään, etenkin poikien kanssa on tosi vaikeeta edes sanoa mitään. pelkään että se/muut rupee taas kuittailemaan joka asiasta. Ja vieraillekin on tosi vaikea puhua, ton takia osittain. Pelkään että ne sanoo jotain ikävää. Toisaalt on kiva päästä lukioon, kun sinne ei tuu toi kiusaaja tai sen kavereita. Mutta ei sinne tule edes niitä joiden kanssa oon veittänyt aikaa... Ja oon niin huono hankkimaan kavereita. :/
voi sua :/ inhottavaa tollanen.
Mutta tiiäkkö, useampi tyttö, varsinkin hieman ei-niin-kevytkenkäisestä/mielisestä päästä tykkää sellasista pojista mitkä ei oo kaikkein suosituinpia ja ehkä hieman hiljaisiakin. Komeuskaan ei oikeestaan oo se tärkein, vaan viehättävyys. Ihmiset viehättyy eri asioista, oon jopa kuullu kuinka joku tuttu kehuu hammasrautoja söpöiksi.
Tytöt saattaa jopa pitää ei-niin-puheliaita poikia hieman muita poikia fiksumpinakin.
Eli oikeastaan, kunhan ei käyttäydy ylimielisesti ja erityisen töykeästi nii nou hätä.
Ei tartte olla puhelias ja super-egon omaava kunha on vaa ystävällinen.
voiihh kumpa sä olisit oikeassa.... mutta mun kohdalla toi ei pidä paikkaansa
Hiljaa hyvä tulee ja sama pätee myös tyttöihin.
Vaik me eletäänkin mun mielest tälläses suoritus yhteiskunnas, jossa kaiken pitäis muka mennä niinkuin tv:n jenkkisarjois, niin ei aina pidä mennä massojen mukana ja luulla et näihin se pitäs ku ei se oikees elämäs niin mee.
Kyl viel joskus se oikee tyttö sielt tulee ja sä teet aloitteen tai tyttö tekee vaik sä tai tyttö ei sitä ite huomaiskaan.
Kyl se rakkaus sielt löytyy sillä Maailma on rakautta täynnä.