Kepu laskelmoi

Kepulle kuntaliitoksessa on aina tärkeintä säilyttää kunnan/kaupunginvaltuustossa yli edustus eli valta äänestäjiin nähden. Miehikkälä, Virolahti ja Hamina(vehkalahti)liitoskunta muodostavat Kepu enemmistän. Kotka, Pyhtää vaarantaisi ylivallan luisumisen SDP_KOK akselille.

PerusSuomalaiset ei hyväksy kuntaliitoksia, koska aina reuna alueen palvelut huonontuvat tai loppuvat kakopnaan. Esim. Kotka,karhula ja Kymi ei vieläkään ole selvinnyt eri puraisuudestaan. Vieläkin syrjässä olevaa Katkan saarta kehitetää muiden alueiden kustannuksella. Tämä tulee käymään muissakin kuntaliitoksissa.

Hallitrus keinotekoisesti on laittanut 20000 asukkaan rajan terveyspalveluille. Vaikka pinent kunnat pystyisi hoitamaan oman terveyden huoltonsa itse tai yhteistyöstä sopimuksilla suurnmman kunnan kanssa.
16706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

käynyt,juuri tälläisen reuna alueen koulua,jossa
ei opetettu äidinkielen tunneilla oikein kirjoitusta.Ei ole palvelut toimineet silloinkaan opetuksen osalta, tai eivät menneet perille?

Äänestä
  • Kun reuna alueilla sain koulutusta siellä korostettiin, että ei ole koko maalimassa yhtään ihmistä jolla olisi kaikki avut 100 % kohdallaan.
    Tämä tärkein tieto, jonka sain on minut vienyt työ tehtävissä aina palkalliseen työhön.Ministerin vt poliittiseksisihteesiksi, Veikko Vennamona eduskuntaryhmän poliittiseksi avustajaksi. Puoluetoimistoon jörjestöosastolle kenttäpäälliköksi, valtakunnalliseksi vaalipäälliköksi. Kunta puolella kunnan/kaurungin valtuutetuksi. Läänin neuvottelulautakukuntaan läänin urheilulautakuntaan, Nuohousalan Keskusliiton 2 varapuheenjohtajaksi, Päijät-Hämeen nuohoojien puheenjohtajaksi ym.

    Kyllä Kansa Tietää, että kirjoitustaito ei ole kaikkein tärkein taito. Vaan asioiden hoidossa poliittisesti hoksottimet ovat paikallaan, kun asisioissa tehdään tärkeitä päätöksiä kauas tulevaisuuteen. Älykkällä osaamisella ja hoksaamalla olen saanut työtehtäviä kirjan oppineidn kuunellessa miten kansan omaisesti ja ymmärettävästi asiat hoidetaa.Aina puhtaaksi kirjoittajia löytyy, mutta poliittisesti osaavia vähemmän.

    Äänestä

  • Sana "oikeinkirjoitus" kirjoitetaan yhteen. Edelleen, pisteen ja pilkun jälkeen kuuluu tulla välilyönti.

    Äänestä

  • Juho Eerola kirjoitti:

    Sana "oikeinkirjoitus" kirjoitetaan yhteen. Edelleen, pisteen ja pilkun jälkeen kuuluu tulla välilyönti.

    Huomasitko myös että sana "reuna-alue" oli kirjoitettu ilman väliviivaa?

    Äänestä

  • Kirjoitustaito on kuin nuottikorva, tässä ei ratkaise aina oppiarvo tai koultus, monilla korkeasti koulutetuilla johtajilla on huono ulosanti, mutta sitäkin paremmat sihteerit jotka kirjoittavat julkiset puheet ja kannanotot.
    Täällä ei pitäisi puuttua äidinkielen virheisiin, vaan keskittyä siihen mitä kannnanoton esittäjällä on asiaa.

    Äänestä

  • yo66 kirjoitti:

    Kirjoitustaito on kuin nuottikorva, tässä ei ratkaise aina oppiarvo tai koultus, monilla korkeasti koulutetuilla johtajilla on huono ulosanti, mutta sitäkin paremmat sihteerit jotka kirjoittavat julkiset puheet ja kannanotot.
    Täällä ei pitäisi puuttua äidinkielen virheisiin, vaan keskittyä siihen mitä kannnanoton esittäjällä on asiaa.

    Etenkin kun irvailijan itsensä tuotos sisältää pituuteensa (lyhyyteensä) nähden enemmän virheitä mitä Hirvosen älykäs huomio.

    Äänestä

  • Hyvä Juho kirjoitti:

    Huomasitko myös että sana "reuna-alue" oli kirjoitettu ilman väliviivaa?

    ihan jees.......
    Hyvä Hirvonen jatka samaan tahtiin, kotkalaiset tarvitsevat koulutusta!

    Äänestä

Se joka vähänkin asioita seuraa, huomaa että pääsääntöisesti läpi Suomen keskustavoittoiset kunnat vastustavat kuntaliitoksia niissä tapauksissa joissa ne liitettäisiin kuntiin, joissa ne jäisivät joko SDP:n, Kokoomuksen, tai molempien jalkoihin. Sen sijaan silloin kun kuntaliitoksen myötä syntyy uusi ja suurempi kunta, jossa Kepulla määräysvalta, liitoksia kannatetaan. Haminan, Virolahden ja Miehikkälän tapaus on todella selkeä esimerkki. Kepu saa näin hallintaansa melkein 30 000 asukasta sisällään pitävän "Haminan". Alkuperäisessä Haminassa, ennen liitosta Vehkalahden kanssa, oli noin 10 000 asukasta ja demarivalta. Jo silloin Haminan demarit katsoivat, kuten nytkin, Kotkan suuntaan.
Kotkan demarit, niitä myötäilevine lehdistöineen ovat kuin myrkyn nielleitä. Koko Etelä-Kymen yhdistävä kunta tarkoittaisi demarivaltaa. Väitän että yllättävät huhut joita ilmaan tulee koko ajan, ovat aina milloin minkäkin valtapuolueen ilmaan heittämiä ankkoja, joilla kansalaisten mielipiteitä yritetään ohjata omalle puolueelle edulliseen suuntaan. Viimeisin oli tämä uuden keskussairaalan rakennuttaminen "uuteen Kouvolaan". Huhuun uskominen palvelee demarien pyrkimyksiä siitä, että täällä nyt muka vastapainona tarvittaisiin kuntaliitosta.
Voi kun ihmiset tajuaisivat että näissä kuntaliitosasioissa ei ole kyse mistään muusta kuin kolmen suuren puolueen valtapelistä. Liitoksia suunnitellaan/ vastustetaan vain ja ainoastaan niillä perusteilla, että saadaan oman puolueen haltuun mahdollisimman iso (väestöpohjaltaan) kunta. Kansalaisten perustarpeista puhuminen, 20 000 asukkaan rajat yms. perusteet ovat vain silmänlumetta.
Kuntaliitoksia perustellaan samoilla valheilla, kuin EU:takin. Yksin ei muka pärjätä ja niin päin pois. Miten on käynyt Sveitsin, Norjan ja Islannin, jotka eivät unioniin liittyneet? Miten vetää Ruotsin, Britannian ja Tanskan vienti, kun eivät eurorahaa ottaneet? EU:n perustuslaki etenee ja taas lähti yksi edustaja Suomelta pois. Sen sijaan maksuosuus uusien jäsenmaiden ja velvoitteiden myötä kasvaa koko ajan.
Ruotsissa ja Saksassa on 15 vuotta sitten rakennettuja suurkuntia alettu purkaa, koska ne eivät ole kyenneet huolehtimaan tarpeeksi tehokkaasti kansalaisten palveluista. EU:n yhdistymisen ydin, Belgia, on hajoamassa Flanderiksi ja Valloniaksi. Kotka täyttää kaikki puitelain edellytykset. Meidän ei ole pakko yhdistyä mihinkään. Satama vetää paremmin kuin koskaan ja Jumalniemen/ Karhulan kauppakeskusalue laajenee maakuntaamme suuremmankin alueen keskukseksi, jos vain demarit eivät ahdasmielisyydessään sen kasvua tyrehdytä.

Äänestä
  • ..niin ytimekkäästi ja syvältä luodaten aiheesta sanottu,ettei siihen ole mitään lisättävää. Kerrankin on löytynyt Perussuomalaisella sydämmellä ajatteleva ihminen joka ei kuitenkaan nokka räässä huuda torilla mitä sattuu vaan kaikesta näkee sivistyksen joka ei kokoomuskepusdp:n tapaan ole unohtanut kansaa.Kiitos.

    Äänestä

näille ääliöille jotka syövät demarisoppaa ja uskovat näihin kotkan mafian syöttämään propagandaan!

Äänestä

nämä Haminan johdon tekemiset.Tulee mieleen nämä Rakinkotkan saarikaupat.Euron neliö.Sen lisäksi muissakin asioissa huhut ja jutut Kaupungilla eivät kestä päivän valoa kaikilta osin.Koska Kaupungin johto ei ainakaan minun mielestä ole täysin luotettava,niin kuntaliitos asiat tulisi vasta seuraavan valtuuston käsittelyyn.Asiasta olisi aikaa keskustella oikeuden mukaiseen päätökseen!

Äänestä
  • Kymen Sanomien yleisönosastolla just tätä! Että kun Kepu vaan politikoi. Olis muka pitänyt Kotkaan liittyä.

    Äänestä

Lainaan aluksi Timo Soinin plokia (lue: blogi)

"Kävin valiokuntamatkalla Sloveniassa. Mielenkiintoinen keikka. Pieni maa valmistautuu EU-puheenjohtajuuteen. Haaste on kova ja intoa tuntuu olevan. En perusta juurikaan EU:n toimivuuudesta, en ole sitä tarvinnut, enkä tarvitse."

Samalla viittaan ylläolevaan Hirvosen kirjoitukseen kuntaliitoksista.

Kysymys, yleisesti liittyen Perussuomalaisten politiikasta.

Ymmärrän toki kannan kuntaliitoksiin nähden, en itsekään hyväksy palveluiden keskittämistä, huolimatta siitä että asun itse lähellä palveluita ja hyviä kulkuyhteyksiä.

Se mistä haluaisin Perssuomalaisten kommentin, liittyy tuon "plokin" juttuun jossa Soini kertoo käyneensä valiokuntamatkalla Sloveniassa. Slovenian matka, (oletan että myös muut valiokuntamatkat eduskunnasta) on Eu politikointia parhaimmillaan. Miksi kansanedustaja joka suhtautuu kielteisesti EU:hun ja sen kehittämiseen, lähtee ylipäätään Eu-matkoille mukaan. Eikö olisi oman politiikan mukaista "boikotoida" ko. matkoja?

Suhtaudun itsekin monessa suhteessa kriittisesti Eu:hun. Uskallan jopa sanoa että EU:ssa on mätää, mutta siksipä sitä täytyykin kehittää. Se on kehityskelpoinen monella osin. Eu:n presidentti ajatusta en itsekään hyväksy. Jokaisella valtiolla on oltava oma hallinto, mutta monessa muussa asiassa pitää Eu:ta voida kehittää.

Pääpointti tässä kuitenkin tuo, että miksi Perussuomalainen matkustaa valiokunnan mukana Eu:hun kun sitä kovin tuntuu vastustavan. Eikö tuo ole (anteeksi sanavalintani) valtion varojen haaskausta?

Äänestä
  • Hienoa että luet Soinin plokia. Soisin monen muunkin lukevan. Soini suhtautuu EU:hun erittäin kriittisesti. Kuitenkin plokissaan Soini on todennut, että "sitä vettä on melottava, mitä kanootin alla on". Eli vaikka ei jostain asiasta pitäisikään, on parempi olla mukana ja yrittää kehittää inhoamaansa asiaa haluttuun suuntaan, kuin systemaattisesti vain vastustaa siten, että pysyisi kotona.
    Minulta on moneen kertaan julkisestikin (ja tietysti nimettömänä) kysytty ja kyseenalaistettu oikeuttani tehdä työtä Kotkan maahanmuuttajapalveluissa sen jälkeen mitä olen julkisesti niiden toimivuudesta sanonut ja etenkin sen jälkeen mitä olen yleensäkin sanonut koko maahanmuuttotoiminnan siunauksellisuudesta Suomelle. Olen tässä suhteessa erittäin soinilainen. Ja väitän myös saaneeni kanoottia edes hiukan (ja edes paikallisesti) oikealle uomalle.

    Äänestä

  • Juho Eerola kirjoitti:

    Hienoa että luet Soinin plokia. Soisin monen muunkin lukevan. Soini suhtautuu EU:hun erittäin kriittisesti. Kuitenkin plokissaan Soini on todennut, että "sitä vettä on melottava, mitä kanootin alla on". Eli vaikka ei jostain asiasta pitäisikään, on parempi olla mukana ja yrittää kehittää inhoamaansa asiaa haluttuun suuntaan, kuin systemaattisesti vain vastustaa siten, että pysyisi kotona.

    Rohkeat puheenvuorosi on huomioitu. Koeta jaksaa.

    Ei ole kristillisistä moiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Arto HIrvonen kirjoitti:

Kepulle kuntaliitoksessa on aina tärkeintä säilyttää kunnan/kaupunginvaltuustossa yli edustus eli valta äänestäjiin nähden. Miehikkälä, Virolahti ja Hamina(vehkalahti)liitoskunta muodostavat Kepu enemmistän. Kotka, Pyhtää vaarantaisi ylivallan luisumisen SDP_KOK akselille.

PerusSuomalaiset ei hyväksy kuntaliitoksia, koska aina reuna alueen palvelut huonontuvat tai loppuvat kakopnaan. Esim. Kotka,karhula ja Kymi ei vieläkään ole selvinnyt eri puraisuudestaan. Vieläkin syrjässä olevaa Katkan saarta kehitetää muiden alueiden kustannuksella. Tämä tulee käymään muissakin kuntaliitoksissa.

Hallitrus keinotekoisesti on laittanut 20000 asukkaan rajan terveyspalveluille. Vaikka pinent kunnat pystyisi hoitamaan oman terveyden huoltonsa itse tai yhteistyöstä sopimuksilla suurnmman kunnan kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu