ja syytätte kissoja-koiria-ym.Eläinparat kärsii teidän kammottavista löyhkistänne,niillä kun hajuaisti on ihmisiin nähden moninkertainen.
Haisette ihmiset
3
554
Vastaukset
- sentään...
Voi kauheeta sentään! Perusta eläinten suojelukeskus.
Ennemmin dödö kuin hiki! Ja eläimistä viis siinä suhteessa. Jos eivät kestä, niin kuolkoot! - suurin syy
Ihmiset uskovat mainoksiin, eikä tietoa muualta etsimättä saakaan - suomeksi ei varsinkaan.
Luulevat käyttävänsä testattuja ja turvallisia tuotteita, näinhän meille kerrotaan.
Hajusteet kuuluvat kauppasalaisuuden piiriin - mitä nyt 26 eniten ihoherkistymistä aiheuttavaa kemikaalia on merkittävä tuoteselosteeseen, jos sallittu määrä ylittyy (direktiivimuutos vuodelta 2005) - kukaan ei tiedä, mitä itseensä sivelee tai suihkuttaa. Joukossa valitettavasti ns. ongelmajätteiksi luokiteltavia teollisuuskemikaaleja, joilla kuitenkin on "tuoksu" ja joiden ei ole todettu aiheuttavan ihoherkistymistä (testaus puutteellista, ei riittävän hyviä testimenetelmiä vielä olemassa).
Hengitystie- tai keskushermostovaikutukset jäävät tutkimatta, vaikka jokainen tietää, että hengitämme näitä hajustekemikaaleja, joita tuoksuiksi kutsutaan. Ei-käyttäjälle pääasiallisin reitti on hengitystiet!
Eläinparat varmasti kärsivät ja osa sairastuu, kuten ihmisetkin. Valitettavasti hajusteita käyttävissä perheissä myös eläimet "käyttävät hajusteita", ts. haisevat hajusteille (hajustemolekyylit tarttuvat, niitä leijuu näkymättöminä huoneilmassa).
Tuossa joku vastaaja kirjoitti:
"Jos eivät kestä, niin kuolkoot!"
Sama lienee toivotus meille ihmisillekin, jos "emme kestä" kemiallisia tuoksuja.
Yllätys yllätys! Ei tarvitse olla ns. allerginen sairastuakseen - aika tulee monen kohdalla näyttämään, kuinka kävi. Jälkeenpäin on myöhäistä katua.
On olemassa hajusteettomia deodorantteja, ei tarvitse "haista hielle", vaikkei hajusteita käytäkään.
Hajusteettomien tuotteiden raaka-aineiden on oltava laadukkaita, koska raaka-aineden ominaishajua/-tuoksua ei niissä peitetä hajusteella.
Hajuste ei tarkoita hygieniaa, päinvastoin, huono hygienia voidaan yrittää peittää hajusteella. Ja niille, joiden hajuaisti toimii, lopputulos on kammottava lemu.- unohtunut kokonaan?
Onko suihkussakäyminen unohtunut kokonaan tällaisena uusavuttomuuden aikana? Mietitään vaan dödön käyttöä ja hien hajua. Yksi fiksu tapa hoitaa omaa henkilökohtaista hygieniaa on tietenkin suihkussa käynti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san621841- 541166
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661107Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731039Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182980Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58955Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952- 92911
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu116908