Todella kauan jatkuneiden epämääräisten oireiden vuoksi hakeuduin terveyskeskuslääkärin vastaanotolle. Siellä erittäin asiallinen lääkäri kuunteli tarkasti mitä minulla oli kerrottavanani. Päänsärkyjä, huimausta, näköhäiriöitä, vaikeuksia puheen tuottamisessa, pahoinvointia, haukottelukohtauksia, painetta ja kipua silmien takana, tukkoisuuden tunnetta poskionteloissa, kasvokipuja, korvien vihlomista – välillä lievempinä, toisinaan taas vaikeampina. Vietin vastaanotolla melko pitkänkin tovin, koska tämä lääkäri paneutui tapaukseen hyvin. Hän lohdutti minua sillä, että tuskin on kyse mistään vakavasta, mutta hän epäili suuresti, että kyseessä on eräs migreenityyppinen sairaus nimeltä Hortonin syndrooma. Asian vahvistamiseksi hän kuitenkin tahtoi neurologin konsultaation, ja laittoi siis lähetteen jatkotutkimuksiin.
Odotellessani pääsyä neurologille, samat oireeni jatkuivat, mutta näköhäiriöiden pahentuessa jouduin hakeutumaan terveyskeskuksen päivystävälle lääkärille. Hieman pelästyinkin, kun yhtäkkiä en pystynyt lukemaan – rivit sekoittuivat silmissä pelkäksi sumuksi, vaikka näössäni ei mitään vikaa olekaan. Taas sain kohdata asiallisen terveyskeskuslääkärin, joka näki tarpeelliseksi otattaa mahdollisimman pikaisesti pään tietokonetomografian, ja kuvaukseen pääsinkin nopeasti.
Vaikka mitään vakavaa sairautta en osannutkaan pelätä, niin odotin toiveikkaana neurologin vastaanottoa kuvauksen jälkeen. Olin valmistautunut siihen, että käymme yhdessä nämä normaalia arkea haittaavat tuskalliset oireeni läpi siten, että saisin niihin ehkä edes jonkinlaista apua. Tiesin, että Hortonin syndrooma tai klassinen migreeni eivät näy tietokonekuvauksessa, joten mahdollisen diagnoosin voi tehdä vain lääkärin ja potilaan tarkan keskustelun avulla.
Odotettu päivä saapui, ja menin neurologin vastaanotolle. Hän kertoi, ettei pääni kuvissa ollut mitään poikkeavia löydöksiä. Se tietysti oli erittäin hieno asia. Tämän jälkeen hän kävelytti minua pari kertaa huoneen poikki, kopautti muutamat kerran ”vasarallaan” ja sanoi, ettei ole syytä epäillä mitään neurologista sairautta. Yritin hetken aikaa kertoa hänelle oirestani, mutta jälleen hän vain toisti tuon saman asian, ilman mitään kiinnostusta kuunnella minua sen enempää. Tähän mennessä aikaa oli kulunut tuskin viittäkään minuuttia. Sen enempää niin henkistä vointiani kuin fyysisiä oireitani tietämättä, tämä neurologi vain totesi, että jännitys voi teettää kaikenlaista. En ehtinyt edes vastaamaan, kun hän jo suositteli, että keskustelisin psykiatrini kanssa lääkitykseni lisäämisestä. Näin siis suhtautui oman alansa erikoislääkäri sellaiseen ihmiseen, jonka papereihin on kirjoitettu diagnoosi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Olin suunnitellut myös mainitsevani niveloireistani, joista olen kärsinyt lapsesta saakka, ja jotka tuntuvat iän myötä vain pahenevan. Mutta kaiketi nuokin vaivat olisi kyseisen lääkärin asenteen perusteella leimattu jännityksen piikkiin, jota minulla ei tällä hetkellä elämässäni todellakaan ole. Näin pikaista vastaanottoa en ole tainnut milloinkaan eläissäni lääkärin pakeilla kokea.
Psykiatrini sanoi taannoin, että jos näihin vaivoihini ei löydy mitään neurologista syytä, niin voisimme kokeilla lääkeannostukseni vähentämistä, koska henkinen vointini on hyvä, ja koska lääkkeetkin voivat aiheuttaa joitakin epämääräisiä sivuoireita. Mutta kysymys onkin nyt, että sainko neurologilta todellisen vastauksen siitä, mitä terveyskeskuslääkäri alunperin epäili? Voinko sanoa psykiatrille tai terveyskeskuslääkärille, että kävin neurologin kanssa kaikki oireeni läpi, ja että keskustelumme perusteella kyse ei voi olla mistään migreenityyppisestä sairaudesta? En. Voin vain sanoa rehellisen mielipiteeni, että toiset lääkärit eivät kunnioita ”hullun leimaa” papereissaan kantavan potilaan ihmisarvoa edes sen vertaa, että aidosti kuuntelisivat hänen asiaansa.
Sen kerran kun olet leimatuksi tullut, tuo leima seuraa sinua läpi elämäsi, joka ikisessä lähetteessä heti ensimmäisellä rivillä. Jopa silloin kun keskenmenon vuoksi olin matkalla ultraäänitutkimukseen, niin tuo kaksisuuntainen mielialahäiriöni mainittiin lähetteessä ennen varsinaista asiaa. Aivan kuin se olisi ollut tärkeämpi seikka siihen verrattuna, että kannoin kuollutta lasta kohdussani.
Tällä hetkellä en toivo mitään muuta, kuin että saisin nauttia mahdollisimman monista kivuttomista päivistä. Ehkä mielialalääkitykseni vähentäminen auttaa, ehkä ei. Ehkä joku näistä harvinaisen asiallisista terveyskeskuslääkäreistä voi joskus kirjoittaa minulle testattavaksi reseptin migreenilääkkeistä ilman neurologin lausuntoa, ehkä ei. Mutta sen tiedän kuitenkin satavarmasti, että vaikka mielen alueen sairaudet joskus oireilevat myös psykosomaattisesti, niin silti mielisairaskin voi kärsiä aivan oikeasta fyysisestä sairaudesta. Ja tämän asian toivoisin jokaisen lääkärin ehdottomasti muistavan kohdatessaan mitä tahansa diagnoosia papereissaan kantavan ihmisen.
Odotellessani pääsyä neurologille, samat oireeni jatkuivat, mutta näköhäiriöiden pahentuessa jouduin hakeutumaan terveyskeskuksen päivystävälle lääkärille. Hieman pelästyinkin, kun yhtäkkiä en pystynyt lukemaan – rivit sekoittuivat silmissä pelkäksi sumuksi, vaikka näössäni ei mitään vikaa olekaan. Taas sain kohdata asiallisen terveyskeskuslääkärin, joka näki tarpeelliseksi otattaa mahdollisimman pikaisesti pään tietokonetomografian, ja kuvaukseen pääsinkin nopeasti.
Vaikka mitään vakavaa sairautta en osannutkaan pelätä, niin odotin toiveikkaana neurologin vastaanottoa kuvauksen jälkeen. Olin valmistautunut siihen, että käymme yhdessä nämä normaalia arkea haittaavat tuskalliset oireeni läpi siten, että saisin niihin ehkä edes jonkinlaista apua. Tiesin, että Hortonin syndrooma tai klassinen migreeni eivät näy tietokonekuvauksessa, joten mahdollisen diagnoosin voi tehdä vain lääkärin ja potilaan tarkan keskustelun avulla.
Odotettu päivä saapui, ja menin neurologin vastaanotolle. Hän kertoi, ettei pääni kuvissa ollut mitään poikkeavia löydöksiä. Se tietysti oli erittäin hieno asia. Tämän jälkeen hän kävelytti minua pari kertaa huoneen poikki, kopautti muutamat kerran ”vasarallaan” ja sanoi, ettei ole syytä epäillä mitään neurologista sairautta. Yritin hetken aikaa kertoa hänelle oirestani, mutta jälleen hän vain toisti tuon saman asian, ilman mitään kiinnostusta kuunnella minua sen enempää. Tähän mennessä aikaa oli kulunut tuskin viittäkään minuuttia. Sen enempää niin henkistä vointiani kuin fyysisiä oireitani tietämättä, tämä neurologi vain totesi, että jännitys voi teettää kaikenlaista. En ehtinyt edes vastaamaan, kun hän jo suositteli, että keskustelisin psykiatrini kanssa lääkitykseni lisäämisestä. Näin siis suhtautui oman alansa erikoislääkäri sellaiseen ihmiseen, jonka papereihin on kirjoitettu diagnoosi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Olin suunnitellut myös mainitsevani niveloireistani, joista olen kärsinyt lapsesta saakka, ja jotka tuntuvat iän myötä vain pahenevan. Mutta kaiketi nuokin vaivat olisi kyseisen lääkärin asenteen perusteella leimattu jännityksen piikkiin, jota minulla ei tällä hetkellä elämässäni todellakaan ole. Näin pikaista vastaanottoa en ole tainnut milloinkaan eläissäni lääkärin pakeilla kokea.
Psykiatrini sanoi taannoin, että jos näihin vaivoihini ei löydy mitään neurologista syytä, niin voisimme kokeilla lääkeannostukseni vähentämistä, koska henkinen vointini on hyvä, ja koska lääkkeetkin voivat aiheuttaa joitakin epämääräisiä sivuoireita. Mutta kysymys onkin nyt, että sainko neurologilta todellisen vastauksen siitä, mitä terveyskeskuslääkäri alunperin epäili? Voinko sanoa psykiatrille tai terveyskeskuslääkärille, että kävin neurologin kanssa kaikki oireeni läpi, ja että keskustelumme perusteella kyse ei voi olla mistään migreenityyppisestä sairaudesta? En. Voin vain sanoa rehellisen mielipiteeni, että toiset lääkärit eivät kunnioita ”hullun leimaa” papereissaan kantavan potilaan ihmisarvoa edes sen vertaa, että aidosti kuuntelisivat hänen asiaansa.
Sen kerran kun olet leimatuksi tullut, tuo leima seuraa sinua läpi elämäsi, joka ikisessä lähetteessä heti ensimmäisellä rivillä. Jopa silloin kun keskenmenon vuoksi olin matkalla ultraäänitutkimukseen, niin tuo kaksisuuntainen mielialahäiriöni mainittiin lähetteessä ennen varsinaista asiaa. Aivan kuin se olisi ollut tärkeämpi seikka siihen verrattuna, että kannoin kuollutta lasta kohdussani.
Tällä hetkellä en toivo mitään muuta, kuin että saisin nauttia mahdollisimman monista kivuttomista päivistä. Ehkä mielialalääkitykseni vähentäminen auttaa, ehkä ei. Ehkä joku näistä harvinaisen asiallisista terveyskeskuslääkäreistä voi joskus kirjoittaa minulle testattavaksi reseptin migreenilääkkeistä ilman neurologin lausuntoa, ehkä ei. Mutta sen tiedän kuitenkin satavarmasti, että vaikka mielen alueen sairaudet joskus oireilevat myös psykosomaattisesti, niin silti mielisairaskin voi kärsiä aivan oikeasta fyysisestä sairaudesta. Ja tämän asian toivoisin jokaisen lääkärin ehdottomasti muistavan kohdatessaan mitä tahansa diagnoosia papereissaan kantavan ihmisen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Lääkäreitä on todellakin monenlaisia. Tuo sinun hyvä kirjoituksesi pitäisi saada jokaisen lääkärin luettavaksi, ehkä se herättäisi. Tsemppiä sulle.
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/index.html
Onneksi minulla on upea terapeutti, joka ei usko vaivojeni olevan psykosomaattisia oireita, koska henkinen vointini on tosiaankin hyvä. Tosin nämä lähes jokapäiväiset kivut alkavat kieltämättä välillä vetämään siipeä maahan.
Soitin terapeutilleni tänään, tuon eilisen neurologin käyntini jälkeen, ja kerroin tapahtuneesta. Hän sanoi, ettei asiaa todellakaan jätetä tähän, vaan yritetään yhdessä psykiatrin kanssa saada mahdolliset lisätutkimukset eteenpäin. Ja hän sanoi myös, ettei lääkitystäni tulla missään tapauksessa lisäämään, vaikka tuo neurologi sitä minua kuuntelematta suosittelikin.
Lääkitykseni on tällä hetkellä melko pieni, joten kaikki oireeni eivät selity lääkkeiden mahdollisilla sivuvaikutuksilla. Mutta jos mistään muualta en apua vaivoihini tule saamaan, niin sitten kokeilemme pienentää lääkeannostustani edelleen.
Hei,
jep, neurologeissa on todellakin eroja. Oletkohan käynyt samalla, kenellä minä :) ?
Mä olen käynyt laskutavasta riippuen 5-6 neurologilla, vain 50 % ovat olleet todella asiantuntijoita.
Sen verran olen tajunnut muidenkin kokemuksesta, että kannattaa aina selvittää neurologin koulutus ja erikoistumisasiat. Sulle migreeniin erikoistunut olisi ollut jees, mulla taas migreeni-neurologi olisi ollut täysin turha.
Ärsyttävää, kun masennukset yms. jutut kulkevat aina vain mukana. Niistä ei tunnu pääsevän millään eroon. Jotenkin tuntuu siltä, ettei neurologit enää usko kenenkään sairastavan mitään muuta, kuin masennuksia ja siihenhän on lääkkeet, kasa lääkepurkkeja. Ja ne "ikuisia" sairauksia, oli ne sitten väärän diagnoosin aiheuttamia..
Tsemppiä, tosi hyvä, että sulla on upea terapeutti, niitäkään ei ole montaa.
Kaiketi sitä pitäisi aina ensin käydä psykiatrin pakeilla saamassa kirjallinen todistus henkisestä hyvinvoinnista, ennen kuin lähtee tapaamaan lääkäriä fyysisten oireidensa perusteella. Ja kaipa silti pitäisi vielä hakeutua kalliille yksityiselle lääkärille - ehkä sitten tulisi paremmin kuulluksi, jos on valmis tuosta kuulluksi tulemisesta maksamaan. Tosin hullulta sellainen kyllä tuntuu!
Mutta juu. Ei auta muu kuin asennoitua siihen, että kun kerran papereissani seuraa ikuisesti mukana tuo leima kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, niin joillain tahoilla tullaan aina joskus ns. heittämään paskaa vasten kasvoja.
Onneksi kuitenkin niitä hienoja poikkeuksiakin ihmisissä löytyy! :) Tosin liian harvoin...
Oma kokemus on, että parhain lääkäri löytyy yksityiseltä puolelta, joka ottaa äärimmäisen harvoin vastaan. Ja on tosi kallis, jotain 200 e/h, mutta on erikoistunut mun ongelmiin joka taas kaikkein tärkeintä.
Tämä hakuammuntaa, mutta neurologiset ongelmat saattavat vaikuttaa myös päänsärkyyn. Esim. mulla onnettomuuden jälkeen oli aivan tajuttoman hirvittävä päänsärky lähes koko ajan. Asiaan liittyi myös näköongelmia. Näköongelmat ovat hälvenneet, kuten päänsärkykin. Tosin stressitilanteissa se tulee takaisin ja esim sellaisessa tilanteessa, missä käsi tekee töitä ja silmä "seuraa", esim. vatkaus tai puukappaleen hionta hiomapaperilla.
Tämän tyyppisiä ongelmia selvittelee neuro-oftalmologi.
Kannattaa jutella terapeutin kanssa asioista, mitkä voisivat olla fyysisia ja mitkä "psyykkisiä". Ja kysellä häneltä, ketä lääkäriä hän suosittelee & tutkimuksia tai pyytää "kiltauta kaverille"..
Olen muuten miettinyt, että miten ennen vanhaan lääkärit tulivat toimeen, kun ei oltu keksitty noita psyykkisiä vaivoja? 40-luvulla tuskin enää iskettiin suonta sotilaille, joka oli luultavasti vielä 1800-luvulla yleisin parannuskeino. Ja nykyään on noi psyykkiset syyt jo melkein hammassärkyynkin..
Toivottavasti vaivasi selviävät!
Niin, onneksi on olemassa mielenterveystoimisto. Itse olen siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että siellä minulla on tällä hetkellä harvinaisen hyvät ja ammattitaitoiset ihmiset tukenani.
Psykiatrit tekevät tarvittaessa yhteistyötä neurologien kanssa, koska moniin mielen alueen sairauksiin käytetään hoidoksi epilepsialääkkeitä (neurologinen sairaus), joita itsekin syön. Annostukseni on kuitenkin niin pieni, etteivät kaikki vaivani missään tapauksessa voi olla lääkityksen sivuoireita. Juuri tästä syystä psykiatrini katsoikin taannoin äärimmäisen tärkeäksi selvittää, mikä näiden vaivojeni taustalla on, ennen kuin kokeilemme lääkityksen vähentämistä.
On se kyllä hassua, jos nykypäivänä joutuu hoitamaan fyysiset vaivansakin mielenterveystoimiston kautta. Olisikin hienoa, että kaikilla psykiatriaan erikoistuneilla lääkäreillä olisi lisäksi myös erikoistumista muista lääketieteen aloista. Sittenhän saisi mielenterveyspotilaskin asianmukaista kohtelua ja hoitoa samasta osoitteesta. :)
Tuo neurologikäyntini puolestaan osoitti sen, että kyseinen lääkäri ns. unohti oman erikoisalansa, ja asetti itsensä välittömästi sellaisen psykiatrin saappaisiin, joka potilasta kuuntelematta vain kirjoittaisi lisää psyyken nappeja naamariin. Valitettavasti sellaisia psykiatrejakin tässä maailmassa löytyy - liiankin kanssa!!
Mutta juu, minä tepastelen mielenterveystoimistoon migreenityyppisten oireideni ja nivelvaivojeni kanssa apua saamaan. Koomista, kieltämättä! :)
kyseleppä tohtoriltasi,josko katsoisi sinun kipu pisteet..mulla samanlaisia vikoja ja vihdoin sain .6v diagnoosin fibromyalagi.
On kieltämättä tuo fibbis käynyt joskus mielessä, lähinnä näihin nivelvaivoihini liittyen. Varsinkin peukaloiden tyvinivelet alkaavat rassaamaan jo melkoisesti. Kirjoittaminen, haravoiminen, imuroiminen yms. saavat aikaan kovaakin kipua.
Tosin näitä pääoireiluja en ole kuitenkaan osannut fibromyalgiaan yhdistää. Onko tosiaan niin, että fibbiksessä voi esiintyä migreeninkin kaltaisia oireita?
on tullut tuollainen olo, mutta mutta. Faktahan on se, että jos neurologinen status (juurikin nuo kuvaamasi testit) on normaali, neurologi ei diagnoosia aseta. Horton on taas sellainen sairaus, että se vaatii erityisosaamista, jota ei kaikilla neurologeilla ole. Ikävä kyllä tällä htekellä yksityiseltä puolelta löytyy siihen osaaminen. Uskon, että kyse ei ollut siitä, että sinulla on mt.puolen diagnoosi, vaan siitä, että olit ns. "yleisneurologin" juttusilla.
Tosiaan, voi hyvinkin olla niin kuin kirjoitit. Tuntui vain kieltämättä kovin pahalta, ja miltei nöyryyttävältäkin, kun neurologi ei edes halunnut kuulla oireistani. On melkoisen tökeröä, kun lääkäri keskeyttää potilaan heti muutaman sanan jälkeen, ja patistaa psykiatrin luokse lisäämään lääkitystä. Kyllä se veti sanattomaksi ja pisti palan kurkkuun.
Toki varmasti monet muutkin saavat lääkäreiltä toisinaan ns. ala-arvoista kohtelua, vaikkei tuota mt.diagnoosia papereissa olisikaan.
No, onneksi pääsen huomenna hoitamaan asiaa eteenpäin mielenterveystoimiston kautta. Psykiatri konsultoi toista neurologia, jotta saisin apua vaivoihini mahdollisimman pikaisesti. :)
jos edelleen tuntuu, että sinua ei ymmäretä, älä edelleenkään anna periksi vaan vielä etsimään seuraavaa neurologia!
Hei,
onhan nyt käymässä niin suotuisasti, että psykiatri kirjoittaa sinusta lausunnon, jonka kanssa menet hänen suosittelemalle neurologille?
Lausunto on yleensä eri kuin lähete.
Lausunnon avulla todennäköisesti homma etenee parhaiten. Olen huomannut, että ilman papereita ei kannata lääkärin pakeille mennä. Ainakin mulla on niin huono "ulosanti" ettei tule mitään, tai sitten johtuu asemasta. Lääkäri jumala - minä potilas-matonen :)
Mä yleensä yritän miettiä kaikki valmiiksi, etsin asiaan liittyvät paperit, pyydän ex-tutkimukset ja yritän vielä kirjoittaa oman "lausunnon" omista vaivoiosta. Muutama lääkäri on jopa kirjoittanut potilaan oirekuvauksen mukaan joitainkin sanoja papereihin, jotkut taas kohauttavat olkapäitään ja melkein nakkaavat paperit roskiin.
Pidän sulle peukkuja! Kerro miten meni.
En päässytkään tänään tapaamaan varsinaista psykiatriani hänen sairastumisensa vuoksi, joten keskustelin ainoastaan terapeuttini kanssa. Sain ajan psykiatrille vasta tammikuun puolenvälin aikoihin, mutta onneksi eräs toinen psykiatri (terapeuttini välityksellä) kirjoitti minulle tänään reseptin sellaisesta pahoinvointilääkkeestä, jota käytetään mm. migreenioireisiin (Metopram), jotta jaksan paremmin kärvistellä sinne tammikuulle. Pahoinvointi ja kuvotus ovat olleet jo lähes kroonisia "aamukavereitani", joten nyt toivottavasti alkaa sillä puolen helpottamaan. :)
Sitten tammikuussa psykiatrini kirjoittaa lausunnon, jossa kuvataan henkinen tilani, ja mainitaan myös tarpeesta selvittää tämän oireistoni mahdollinen neurologinen syy-yhteys. Tuon paperin kanssa menen sitten yksityisen neurologin vastaanotolle.
Terapeuttini tosin sanoi, että kaikkein ihanteellisinta toisaalta olisi, kun tuon lausunnon kanssa painelisin sille samalle neurologille, joka patisti minut psykiatrille mt-lääkitystä lisäämään. Olivat nimittäin psykiatrian poliklinikalla melkoisen kiukkuisia - ei pelkästään siitä miten minua kohdeltiin, vaan myös siitä, että tuo neurologi ihan kylmiltään näin toimiessaan kyseenalaisti psykiatrian ammatti-ihmisten toiminnan - aivan kuin he eivät osaisi tehdä työtään ja lääkitä potilaitaan oikein. Mielellään näpäyttäisivät tuollaista lääkäriä, mutta minä en kyllä sen neurologin naamaa enää halua nähdä!
Joo, älä ihmeessä mene sellaiselle lääkärille, joka ei osaa/viitsi/halua auttaa sinua. Ja kun se lääkärikäynti maksaa maltaita, niin turha laittaa omaa rahaa johonkin näpäytys-hommaan.
Toivottavasti löydät hyvän neurologin!!
Eikö tältä palstalta saisi vinkkiä? Tai joltain toiselta palstalta? Tai sitten vain soittelet lääkärikeskuksia läpi ja kyselet vastaanottovirkailijalta, mihin neurologi on erikoistunut :) tai etsit netistä migreeni neurologi-sanalla.
Toivottavasti olosi paranee jouluksi!
Juu, aion nyt kyllä tosiaankin soitella läpi noita yksityisiä poliklinikoita, ja selvittää neurologien erikoisosaamiset ennen ajanvarausta.
Kiitos sulle! :)
on nykyään maailmassa kun lääkärit eivät tee työtänsä niinkuin pitäisi. Minulla on suurinpiirtein kuten sinulla enkä enää jaksa mennä apua hakemaan, viimeksi kun olin terveyskeskuksessa niin toinen nilkkani oli paisunut palloksi ja oli vaikea kävellä, diagnoosi oli masennus, niin että nyt kun nilkkani on masentunut niin ei edes sovi kaikki kengät jalkaan, ja minä olen täysin menettänyt uskoni valkotakkeihin. En mene enää koskaan lääkäriin vaikka olisi mikä vika.
Tk-lekurit opetettiin tunnistamaan masennus herkemmin lyhyellä lisäkoulutuksella. Nyt on oppi mennyt perille, koska kaikki sairaudet todellakin on tk:ssa masennusta.
Mä olen myös kurkkuani myöten täynnä tätä samaa soppaa.
Napsitaan sitten buranaa joka aamu ja zomigia yöksi, koska missään ei oteta vakavasti.
Olet TÄYSIN oikeassa, koska mä olen saanut samanlaista hoitoa ja arviota.
Kai täältä on kuoltava pois tai ostettava tulevalla lottovoitolla kipuunsa apua!