termi. Näin se jossakin keskustelussa. Meikäläisyydessä eli vl-kristillisyydessä on paljon tällaisia "höpösyntejä", jotka ovat muotoutuneet synneiksi aikain saatossa. Mutta joilla valitettavasti ei ole mitään tekemistä Raamatussa ilmoitettujen syntien kanssa. Eikä ihmisen sielun pelastuksen kannalta.
Korvakorut
Hiusten värjäys
Jne
Jne
Taitaa olla se palstoilla vilahteleva syntilista täynnä näitä *höpsissyntejä* :)
Korvakorut
Hiusten värjäys
Jne
Jne
Taitaa olla se palstoilla vilahteleva syntilista täynnä näitä *höpsissyntejä* :)
Vastaukset 19
Vanhimmat
Pikkulapset opetetusti osaavat toisiaan tuomita höpösynneistä. Päivähoidossa kuultua "joudut kuuman kiven alle kun sulla on korvakorut".
Olipa sitten vl tai ei, pitäisi miettiä, minkä ikäisenä lapsensa korvat lävistyttää. Liian paljon menee julkisessa terveydenhuollossa resursseja siihen, että paikkaillaan leikin tiimellyksessä kiinnitarttuneiden korujen repimiä korvalehtiä.
Tuomio tuli kyllä ihan tarrakorvakoruista, ei ollut lävistetty. Toiseksi myös nipsulla olevia korvakoruja on, joita ei panna läpi korvasta.
Olen ollut pienen paikkakunnan terveyskeskusksessa töissä pari vuotta ja kaksi kertaa on ollut tapaus, jossa korva on vaurioitunut korun jäätyä kiinni johonkin - niin, molemmat tapaukset olivat ihan aikuisia ja toinen vieläpä mies, joka tappelun tiimellyksessä oli jäänyt vastapuolen sormukseen kiinni.
Ei mä en kestä! Älkää nyt hyvät ihmiset viitsikö!
>>Liian paljon menee julkisessa terveydenhuollossa resursseja siihen, että paikkaillaan leikin tiimellyksessä kiinnitarttuneiden korujen repimiä korvalehtiä. >>
Tietenkin voihan tuo "liian paljon" olla suhteellinen käsite, mutta silti... Minulla ei ainakaan ole mitään tarvetta sanoa lapselleni (jos joskus sellainen on), niin kuin minulle lapsena sanottiin, että saat sitten ottaa, kun olet käynyt rippikoulun... Olisin niin paljon halunnut kauniit korvakorut jo pikkutyttönä... =(
Minulle sanottiin, että "saat aikuisena" kun pyysin korvakoruja. Teini-iässä tein oman päätökseni. Otin korut ja irrottauduin kaikesta muustakin ahdasmielisyydestä. Minusta ei tullut juoppoa, narkkaria, huorintekijää tai muutenkaan hullua, vaikka otin korvakorut, valmistuin yliopistosta ja perustin perheen, vaikka kuinka peloteltiin kaikella pahalla, etten ottaisi korvakoruja. Raamatusta käskin näyttää kohdan, missä lukee, että joutuu helvettiin, jos ottaa korvakorut, mutta kukaan ei sitä kohtaa koskaan näyttänyt enkä itsekään löytänyt.
Taitavat vain kateelliset panetella tästä korvakoruasiasta. Ei ole minulle tullut vastaan tapauksia, joissa olisi korva revennyt korun takia, koska yleensä koru irtoaa ja putoaa, jos se johonkin tarttuu. Paremminkin koruja putoaa ja menee hukkaan ihan huomaamatta.
Uutisissa oli kerran eräs väkivallanteko, jossa uhrilta oli repäisty korvasta koru korvaa vahingoittaen, mutta tuokin oli rikos ja tahallinen teko.
Suomessa ei kovin pienillä lapsilla ole läpikorvan koruja vaan enemmän nipsulla tai tarralla olevia. Ulkomailla näkee hyvin pienillä korvakoruja läpimallisina, koska ne saatetaan laittaa jo sairaalassa.
'Höpösynnithän' ovat armoneuvoja, joita vl-uskovainen h a l u a a noudattaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti. Jos vl-uskovainen ei josstain syystä haluakaan noudattaa armoneuvoja, niin noudattamattomuus muuttaa ne synniksi. Ja syntihän pitää panna aina pois parannuksen kautta ja pyydellä anteeksi niin laajasti kuin on pahennusta synnillään aiheuttanut.
Meniköhän tämä sepustus seurakunnan yhteistunnon/kollektiivisen omantunnon mukaan, vai pääsikö tähän mukaan ihmisoppia?
.. olenko huomaavinani sarkasmia viestissäsi? :)
Olet ymmärtänyt asian keskeltä.
Kyllä, me h a l u a m m e kilvoitella ja noudattaa tuota höpösyntilistaa suurelta osin. Noudattamattomuus tosiaan onkin sitten se tottelemattomuuden synti, koska "kuuliaisuus on parempi kuin uhri". Armoneuvojen noudattaminen on ikäänkuin henkivakuutus ja sillä pystytään mittaamaan myös ihmisen nöyryyttä ja kuuliaisuutta. Lisäksi pysytään hyvin selvillä toisen kristityn vaelluksesta, koska ulkoiset tuntomerkit vahvistavat sydämen tilan. Hyvin menee mutta menköön.
kysymästä! Saattaa ollakin.
Eiköhän näissä 'höpösynneissä' pohjimmiltaan ole kyse halusta tai vaatimuksesta erottautua maailmasta sen lisäksi, että armoneuvoiksi määritellyillä asiolla on mahdollisuus kontrolloida oikeaa uskovaisuutta, kuten vastauksessasi mainitsit. Omalle omalletunnolle jää hyvin vähän tilaa, jos/kun kilvoittelee vl-joukossa.
Onhan se surullista, mutta vastaankaan ei pistetä. ;(
ajatellut jo silloin, kun tv kiellettiin. Piti saada joku kontrolli jolla erottua. Kumma kun HS ei keksinyt, että kastimerkki otsaan erottaa paljon paremmin tai onhan näillä "kabbaloilla" punainen nauha ranteessa, joka ilmaisee "aatteen".
höpötä.
Toinen höpösynti on hiusten värjääminen, jota sitäkään ei voi Raamatulla perustella, varsinkin kun hiusten kihartamista taas ei lueta synniksi, vaikka hiusten kihartaminen on kemiallisesti paljon arveluttavampaa kuin värjääminen.
rouvien pravuuri jo 60-luvulla.
Voi olla että seuroissa jos on oikein nätisti värjätyt hiukset ja muutenkin näyttävä tapaus niin voi tulla synti mieleen jollekin syntiselle, joka ei voi syntisille hormoneilleen kovinkaan paljoa.
Kyllä piti käydä parannuksen askelille kun saunottiin sunnuntaina kaverin mökillä.
Minä vuonna tänmä tapahtui?
Repesin totaalisesti =)
Onko se synti, jos ampuu itseään päähän ja kuolee heti?
Onko se synti, jos myrkyttää itsensä poloniumilla ja kuolee parin viikon kuluttua?
Onko se synti, jos myrkyttää itsensä tupakalla, ja kuolee keuhkosyöpään, COPD:hen tms. 20 vuoden kuluttua?