Olen parikymppinen opiskelijatyttö ja on aivan pakko kertoa omista kokemuksista. Haluaisin että etenkin adhd lasten vanhemmat ymmärtäisivät että heidän lapsensa ei aina ole uhri vaan kiusaaja.
Luokalleni sattui ala-asteella kyseistä tilaa poteva energinen poika. Poika sai aina kaiken anteeksi- olihan hänellä adha! Sinänsä se ei olisi haitannut mutta poika oli myös kroonisen sortin koulukiusaaja. Joka päivä- siis ihan joka päivä- sain osaksi pojan "huomion". 6 vuotta täyttä helvettiä. Hiukseni jouduttiin leikkaamaan siiliksi jotta poika ei pystyisi pitämään samalla hiuksistani kiinni kun löi naamaani. Monesti löysin itseni pää vessan päntässä pojan ollessa fyysisesti liian voimakas että olisin voinut vastustella. Jne.
Olen nyt antanut anteeksi. Ei se pojan vika ollut vaan järjestelmän ja etenkin pojan vanhempien. Kaikki oli hänelle sallittua. Tarinan opetus: Adhd lapset voivat tehdä kilttien lapsien elämästä maanpäällisen helvetin. Pydän hyvät vanhemmat: estäkää se!
Luokalleni sattui ala-asteella kyseistä tilaa poteva energinen poika. Poika sai aina kaiken anteeksi- olihan hänellä adha! Sinänsä se ei olisi haitannut mutta poika oli myös kroonisen sortin koulukiusaaja. Joka päivä- siis ihan joka päivä- sain osaksi pojan "huomion". 6 vuotta täyttä helvettiä. Hiukseni jouduttiin leikkaamaan siiliksi jotta poika ei pystyisi pitämään samalla hiuksistani kiinni kun löi naamaani. Monesti löysin itseni pää vessan päntässä pojan ollessa fyysisesti liian voimakas että olisin voinut vastustella. Jne.
Olen nyt antanut anteeksi. Ei se pojan vika ollut vaan järjestelmän ja etenkin pojan vanhempien. Kaikki oli hänelle sallittua. Tarinan opetus: Adhd lapset voivat tehdä kilttien lapsien elämästä maanpäällisen helvetin. Pydän hyvät vanhemmat: estäkää se!
Vastaukset 6
Vanhimmat
jotkut vanhemmat vaa nauttii tyrannilapsesta
kodista lähtee ja 80 % kodin ympäristöstä.
kerro siten vasta kun olet edes yhden lapsen kasvattanut lukioon, arvostelujasi.
luulo ei ole tietoa.
Eivat kai kaikki ADHD-lapset ole kiusaajia. minua esimerkiksi kiusattiin koulussa, toki muutenkin ryssiteltiin.
osattu puuttua kiusaamiseen asiallisesti sinun tapauksessasi. Meillä on ADHD-lapsi, joka on kyllä sellaisen suurennuslasin alla, että systemaattinen kiusaaminen on mahdotonta. Hänen pieniinkin ilkkumisiin ja tönimisiin on PUUTUTTU heti koulussa. Me vanhemmat emme näe sinne koululle, joten emme voi puuttua, ellei meille tule viestiä.
Kun me vanhemmat saamme viestin, pidämme joka kerta lapsellemme puhuttelun ja kiellämme ehdottomasti kiusaamasta ketään. Monesti myös häntä on härnätty ja joskus taas hänen kiusaaminen on kohdistunut ns. hiljaseen oppilaaseen. Poika saa tarvittaessa jälki-istuntoa, huomautuksen ja joka kerta me täällä kotona vaadimme, että hän pyytää anteeksi. Pyydämme myös opettajaa seuraamaan tilanne jatkossa. Olen myös miettinyt opettajan kanssa keinoja ennaltaehkäisemään välituntitappeluja.
Omalla kohdalla tilanne on se, oli poikaani kiusannut kuka tahansa, koskaan ei ole tultu anteeksipyyntöä esittämään kukaan..mietin kuinka opetan oman lapseni ymmärtämään sen. Anteeksipyyntöön ja sovitteluun kuuluu aina kaksi osapuolta.
Olen usein miettinyt sitä, että en vain laittisi mitään kiusaamisjuttuja ns. ADHD piikkiin ja miten opetan impulsiivista lastani. Onneksi hänen kaverit ovat myös tehneet selväksi, jos poikani ärsyttää, hän jää varmasti kaveripiirin ulkopuolelle, joten oma ällikin sitten kertoo, koska on syytä lopettaa.
Sinun kohdallasi virheen on tehnyt koulu ja varsinkin, jos tämän sinun kiusaajapojan vanhempia ei informoitu asiasta. Millä tavoin esim. sinun vanhempasi yrittivät puolustaa sinua? Vähäteltiinkö tilannetta? Tiesitkö, että voisit yhä edelleen nostaa syytteen koulua kohtaan?
Parempaa tulevaisuutta sinulle, älä anna tuon pilata loppuelämääsi, katse eteenpäin vaan.
Tilanne on se että AD/HD ihmiseltä /nuorelta puuttuu sosiaalinen kontrolli eli hän sanoo asiat suoraan / koskettelee lähellä olevia ihmisiä. Tämä ei ole suotavaa eikä hyväksyttävää. Mutta juuri nämä em. piirteet ovat oireita ko. sairaudesta. Jos koet olevasi pääsemättömissä ko. lasten kanssa tulisi sinun ottaa yhteyttä esimieheesi asian tiimoilta se ei merkitse sitä että olisit kyvytön vaan sen että havainnoit ympäristöäsi.
Nämä hankalat lapset eivät välttämättä ole sitä tieten tahtoen he ovat sairaita syntymästänsä lähtien. Voit kai kuvitella kuka tästä oireyhtymästä loppupelissä eniten kärsii?
Olen todella pahoillani että sinulle on käynyt noin.
et voi kuitenkaan yleistää että kaikki adhd:tä sairastavat olisivat kiusaajia.
Pojallani on adhd. Hän on kiusattu, ollut tarhaiästä asti erilaisuutensa takia. hän ei ole fyysisesti vahva, paremminkin päinvastoin. Häntä haukutaan, kiusataan jne päivittäin pihalla, koulussa jne. Koulu yrittää parhaansa mukaan puuttua tilanteeseen. Viestiä tulee, ja tiedän itsekin että poikani on kiusattu ei kiusaaja. adhd on pojallani paremminkin tarkkaavaisuuden alueella ei niinkään ylivilkkauden tai muun sellaisen.
Pojallani on itsetunto aivan maassa tämän takia. Olemme vanhempina huolestuneita hänen tulevaisuudestaan, syrjäytymisestä yms.
Hän kokee päivittäin olevansa muita huonompi. Häntä haukkuvat myös yläasteikäiset pojat. Ja sinne koululle onkin poikani opettajan toimesta otettu yhteyttä, tuloksetta.
Poikani on myös hyvin "vietävissä", hän on onnellinen kun yleensä saa jonkun kaverin, oli se sitten millainen tahansa. yleensä käy niin että häntä käytetään hyväksi, käsketään tehdä tyhmiä asioita yms. Eikä poikani ymmärrä tekojensa seurauksia.
Olemme onneksi nyt jonossa tutkimuksiin että poikani saisi lääkityksen ja pystyisi paremmin huolehtimaan itsestään ja tekemisistään. Ottaa vastuuta elämästään. Hän on päässyt pienryhmään koulussa jossa opiskelu on helpompaa kuin isossa luokassa. Koulunkäyntiavustaja on koko ajan läsnä luokassa ja hänen vierellään.
Poikani on nyt 11-vuotias. Toivon todella hänelle jonkinlaista tulevaisuutta ja onnistumisen kokemuksia. Tunnetta siitä että hän on hyväksytty sellaisena kuin on. me ainakin olemme hyväksyneet.
halusin tällä vain sanoa, että adhd:ta on monenlaista eikä saa yleistää, todella valitettavaa että olet joutunut kokemaan kovia.
T. yhden adhd:n äiti