Ufo-ilmiö vs. kummitusilmiö.

kyllä unihalvauksen,itsekkin olen sen kokenut muutaman kerran,
eikä siihen liity mitään yliluonnollista,mutta voiko kaikki vastaavat
tilat/kokemukset selittää unihalvauksella?

Ja kuten kirjoitin ,niin luonnolliset selitykset kannattaa käydä lävitse
hyvin tarkkaan,sillä niistä löytyy selitys suurimpaan osaan ja vieläpä oikea,
muttei toki kaikkiin..tai no,sitä mukaan kun asioita opimme,niin "yliluonnolliset"
tulee luonnollisiksi.

Käpymäki. kirjoitti:

kyllä unihalvauksen,itsekkin olen sen kokenut muutaman kerran,
eikä siihen liity mitään yliluonnollista,mutta voiko kaikki vastaavat
tilat/kokemukset selittää unihalvauksella?

Ja kuten kirjoitin ,niin luonnolliset selitykset kannattaa käydä lävitse
hyvin tarkkaan,sillä niistä löytyy selitys suurimpaan osaan ja vieläpä oikea,
muttei toki kaikkiin..tai no,sitä mukaan kun asioita opimme,niin "yliluonnolliset"
tulee luonnollisiksi.

ihan psykiatrian avulla.

Aivot ovat siitä kumma elin, että ne eivät pelkästään käskytä meitä, vaan luovat myös itse asioita. Jotkut kuulevat ääniä joita muut eivät kuule, jotkut näkevät ilmiöitä joita muut eivät näe jne. Silti ihmisen älykkyydessä tai viisaudessa ei välttämättä ole mitään vikaa. Eli ääniä kuuleva ihminen ei välttämättä ole lainkaan mielenvikainen vaikka varmasti kärsiikin tuollaisesta häiriöstä.

Kuinka moni meistäkin on nähnyt unta joka on tuntunut erittäin todelta herätessä, mutta joka on kertonut jostain ihan muista asioista kuin ufoista tai kummituksista.

Ei tarvita hassumpiakaan myrkkyjä, kun ihminen alkaa jo nähdä, haistaa, tuntea tai kuulla hallusinaatioita. Tietenkin joku voi selittää että silloin päästään johonkin ylitilaan, jossa tunnetaan ne "neljännen ulottuvuuden" tapahtumat, mutta ihan oikeasti, onko meillä siitä minkäänlaisia todisteita että tuollainen tila on olemassa? Huomattavasti luonnollisempi selitys on se, että aivot alkavat tuottaa unenomaisia ilmiöitä sen myrkyn vuoksi ja ihminen luulee tuntevansa jotakin näkymätöntä.

Me elämme sellaisten myrkkyjen keskellä jokaikinen päivä ettei ole mikään ihme että outoja tuntemuksia ja hajuja alkaa tulla esiin hiljaisemmissa kohdissa elämää vaikka ihminen ei kärsisikään fyysisesti millään tavalla.

Nimittäin, kuinka on tuntenut sellaisen tunteen tai oudon hajun kun muita on ollut mukana ja on ollut käynnissä esimerkiksi kova keskustelu jostakin? Ei kovinkaan moni, koska aivoilla on ollut muuta tehtävää.

Entä jos näin on tapahtunut, kuinka moni muu samassa tilassa on huomannut saman asian? Ei kovinkaan moni.

Vaikka tuotteita testataan ja niiden väitetään olevan turvallisia, me emme todellakaan tiedä millä tavoin ne voivat meihin vaikuttaa neurologisesti. On hyvin vaikea todistaa jonkun tietokoneen sisällä olevan aineen aiheuttavan esimerkiksi hallusinaatioita, koska suuri määrä sitä höyrystyvää ainetta tappaisi ja kukaan ei suostu koekaniiniksi testaamaan niitä vähäisiä höyryjä. Puhumattakaan sitten ihan biologisista myrkyistä.

Toisaalta, radiot ja televisiot ovat teknisiä laitteita ja tämän päivän radioaaltojen keskellä ei ole mikään ihme, jos jossain välissä jokin reititin hieman miettii että kenen signaalia kuunnella. Mitä enemmän tavaraa on laitettu kuluttajan ja tarjoajan väliin, sitä enemmän alkaa tulla ongelmia, puhumattakaan vanhan ja uuden teknologian yhteensopivuus ongelmista. Hyvä esimerkki on esimerkiksi tämä digiaika. Harva se päivä signaali pätkäisee jossain kohdassa. Radiossa ihan sama asia. Kun katsoo säätietoja, niistä löytyy yksi selitys. Huonolla ilmalla pätkintää tapahtuu useammin kuin hyvällä ilmalla.

Kun nyt yhdistää tuollaiset tekniset ongelmat ihmisen aivojen omituisuuksiin, ihminen hyvin helposti pystyy kuvittelemaan (tai siis aivot pystyvät luomaan kuvan, äänen, hajun tms. ennenkuin ihminen ymmärtää mitään) että nyt haisee kammotukselle ja televisio on yliluonnollisten valtojen hallinnassa.

Jos meidän aivot eivät toimisi tuolla tavalla, luoden muistista sovelmia yllättäviin tilanteisiin (jossa pitää tehdä päätös, paeta vai taistella), me olisimme olleet sukupuutossa ja leijonan kidassa jo aikoja sitten. Nyt me emme enää pelkää leijonia, vaan kummituksia tai muita yliluonnollisia vaaroja joita olemme oppineet median kautta varomaan. Eiväthän ihmiset oppineet varomaan leijonia jos olisi ollut itse kidassa, vaan nimenomaan sen jälkeen kun olivat nähneet kaverinsa leijonan kidassa! Meillä ei ole geneettistä pelkoa leijonista, mutta me tiedämme että niitä ei kannata silittää. Nyt kun televisiosta tulee Bumbaa ja muuta, lapset haluaisivat silittää nallekarhuja. Samaan aikaan he katsovat pikkukummitusta ja X-filesiä ja oppivat pelkäämään yliluonnollisia asioita vaikka he "tietäisivät" että se ei ole totta. Vasta sitten ihminen ymmärtää ettei se ole totta, kun hän pääsee itse näkemään miten se telkkariohjelma tehdään. Ja kuinka moni meistä pääsee katsomaan kun Mulder ja Scully keskustelevat seuraavasta kohtauksesta jakson päämörön kanssa?

Vaikka tuo aivojen ominaisuus erotteleekin meistä yleensä skeptikot ja uskovaiset, yksikään skepo ei tuollaiselta aivotoiminnalta säästy. Kun ymmärtää että mistä se oikein johtuu, alkaa niistä uskovaisistakin tulla järkeilijöitä, mutta tuo biologinen ominaisuus ei kuitenkaan poistu kuvioista. Kuinka moni skeptikoksi tunnustautuva uskaltaa paljastaa että on säikähtänyt jossain kauhuelokuvan kohdassa? Näin on tapahtunut ihan jokaiselle.

Erittäin hyvä esimerkki tuosta "uskovaisten aivojen" toiminnasta on epätoivoinen kriisitilanne. Jos esimerkiksi Kähmis sairastuu yhtäkkiä julmettuun selkäkipuun joka kaataa hänet sängynpohjalle niin ettei kukaan tiedä että mikä siellä selässä oikein vaivaa ja kivut ovat aivan hirvittävän valtavat, Kähmiskin alkaa ajatella että "miksi minä", "miksi minulle tapahtuu näin", "Mitä pahaa minä tein kun sain tällaisen ristikseni". Voipa hän rukoilla Jumalaakin että ottaisi selkäkivun pois, tai ajatella että selkäkipu oli Jumalan tai jonkun muun yliolennon tai karman kosto siitä yhdestä pahasta teosta joskus kauan sitten. Jos hän tietäisi että siellä ja siellä välilevyn välissä on hermo pinteessä, hän ei paljoa ihmeitä miettisi, vaan yrittäisi olla vaan paikoillaan ja antaa ongelman parantua itsestään. Mutta, harvoimpa ongelmia kutsutaan ongelmiksi jos ne ymmärrettäisiin läpikotaisin.

Aivot yrittävät järkeillä, koska ne yrittävät pitää toivoa yllä luomalla jonkinlaisen yliluonnollisen kuvan maailmasta. Tuo "toivo" on erilaiste teiden hakemista siihen että pelottavasta tilanteesta päästäisiin eroon. Toiset yrittävät hakea masennukseensa tai muutoin epätoivoiseen tilanteeseen apua astrologiasta, koska he eivät tunne itseään ja rajojaan kyseisessä vaikeassa tilanteessa. Se joka taas tuntee rajansa ja tilanteen, ei ala ihmetellä yliluonnollisia asioita, vaan ottaa härkää sarvista ja jatkaa elämää.

Ja tuo ominaisuus on meissä kaikissa. Sellaista ihmistä ei ole olemassakaan jolla ei tuota ominaisuutta olisi aivoissa. Sen vuoksi skeptisyys ei perustukaan mihinkään biologiseen ominaisuuteen, vaan pelkästään tietoon ja kykyyn soveltaa oppimaansa. Mutta uskovaisuuden voi sanoa olevan meissä kaikissa ihan sisäänrakennettuna.

Tämä on myös yksi syy siihen, miksi toiset ihmiset näkevät ufoja ja mörköjä helpommin kuin toiset. Kaikkia havaintoja tuolla ei voi tietenkään selittää, mutta osan kuitenkin.

Ja sitten taas ne ihan kaikkien korvin ja silmin nähtävissä olevat asiat. Amerikoissa pyöri televisiossa sellainen kummitusten metsästyssarja jossa kummittelijoita yritettiin etsiä. He eivät löytäneet ainuttakaan yliluonnollisuuteen viittaavaa ilmiötä, vaan äänien ja koputuksen aiheuttajina olivat normaalit rakennusten ja luonnon äänet.

Eräs suomalainen luontokuvaaja kertoi kuinka erään tilan riihessä kerrottiin kuulleen ja nähdyn kummittelevan ja perhe ihmetteli ja kauhistelikin kuinka kuvaaja uskaltaisi mennä yöksi paikalle. Kummittelun lähde selvisi samana yönä, kun kuvaaja kuvasi pöllöpariskunnan ja poikaset katonrajasta.

Hyvin usein pelkkä pelko estää meitä ottamasta selvää "yliluonnollisista" asioista. Se on se pakenemisreaktio mikä estää meitä tekemästä sitä mitä me haluaisimme. Melko harvoilla ihmisillä, pakenemisreaktiota ei "yliluonnollisten" ilmiöiden kanssa ole, vaan he ovat "hyökkääjiä" jotka taistelevat ottaakseen selvää että mistä ilmiön takana on oikein kyse ja hyvin usein selitys on ihan luonnollinen.

Kuinka moni meistäkään olisi uskaltanut yksinään yöksi kavuta pimeän riihen ylisille jos olisi kauhistelevilta ja tosissaan olevilta ihmisiltä kuullut että riihessä kummittelee ja siitä todisteina ovat olleet oudot äänet ja joskus vaaleat lehahdukset?

voi selittää kirjoitti:

ihan psykiatrian avulla.

Aivot ovat siitä kumma elin, että ne eivät pelkästään käskytä meitä, vaan luovat myös itse asioita. Jotkut kuulevat ääniä joita muut eivät kuule, jotkut näkevät ilmiöitä joita muut eivät näe jne. Silti ihmisen älykkyydessä tai viisaudessa ei välttämättä ole mitään vikaa. Eli ääniä kuuleva ihminen ei välttämättä ole lainkaan mielenvikainen vaikka varmasti kärsiikin tuollaisesta häiriöstä.

Kuinka moni meistäkin on nähnyt unta joka on tuntunut erittäin todelta herätessä, mutta joka on kertonut jostain ihan muista asioista kuin ufoista tai kummituksista.

Ei tarvita hassumpiakaan myrkkyjä, kun ihminen alkaa jo nähdä, haistaa, tuntea tai kuulla hallusinaatioita. Tietenkin joku voi selittää että silloin päästään johonkin ylitilaan, jossa tunnetaan ne "neljännen ulottuvuuden" tapahtumat, mutta ihan oikeasti, onko meillä siitä minkäänlaisia todisteita että tuollainen tila on olemassa? Huomattavasti luonnollisempi selitys on se, että aivot alkavat tuottaa unenomaisia ilmiöitä sen myrkyn vuoksi ja ihminen luulee tuntevansa jotakin näkymätöntä.

Me elämme sellaisten myrkkyjen keskellä jokaikinen päivä ettei ole mikään ihme että outoja tuntemuksia ja hajuja alkaa tulla esiin hiljaisemmissa kohdissa elämää vaikka ihminen ei kärsisikään fyysisesti millään tavalla.

Nimittäin, kuinka on tuntenut sellaisen tunteen tai oudon hajun kun muita on ollut mukana ja on ollut käynnissä esimerkiksi kova keskustelu jostakin? Ei kovinkaan moni, koska aivoilla on ollut muuta tehtävää.

Entä jos näin on tapahtunut, kuinka moni muu samassa tilassa on huomannut saman asian? Ei kovinkaan moni.

Vaikka tuotteita testataan ja niiden väitetään olevan turvallisia, me emme todellakaan tiedä millä tavoin ne voivat meihin vaikuttaa neurologisesti. On hyvin vaikea todistaa jonkun tietokoneen sisällä olevan aineen aiheuttavan esimerkiksi hallusinaatioita, koska suuri määrä sitä höyrystyvää ainetta tappaisi ja kukaan ei suostu koekaniiniksi testaamaan niitä vähäisiä höyryjä. Puhumattakaan sitten ihan biologisista myrkyistä.

Toisaalta, radiot ja televisiot ovat teknisiä laitteita ja tämän päivän radioaaltojen keskellä ei ole mikään ihme, jos jossain välissä jokin reititin hieman miettii että kenen signaalia kuunnella. Mitä enemmän tavaraa on laitettu kuluttajan ja tarjoajan väliin, sitä enemmän alkaa tulla ongelmia, puhumattakaan vanhan ja uuden teknologian yhteensopivuus ongelmista. Hyvä esimerkki on esimerkiksi tämä digiaika. Harva se päivä signaali pätkäisee jossain kohdassa. Radiossa ihan sama asia. Kun katsoo säätietoja, niistä löytyy yksi selitys. Huonolla ilmalla pätkintää tapahtuu useammin kuin hyvällä ilmalla.

Kun nyt yhdistää tuollaiset tekniset ongelmat ihmisen aivojen omituisuuksiin, ihminen hyvin helposti pystyy kuvittelemaan (tai siis aivot pystyvät luomaan kuvan, äänen, hajun tms. ennenkuin ihminen ymmärtää mitään) että nyt haisee kammotukselle ja televisio on yliluonnollisten valtojen hallinnassa.

Jos meidän aivot eivät toimisi tuolla tavalla, luoden muistista sovelmia yllättäviin tilanteisiin (jossa pitää tehdä päätös, paeta vai taistella), me olisimme olleet sukupuutossa ja leijonan kidassa jo aikoja sitten. Nyt me emme enää pelkää leijonia, vaan kummituksia tai muita yliluonnollisia vaaroja joita olemme oppineet median kautta varomaan. Eiväthän ihmiset oppineet varomaan leijonia jos olisi ollut itse kidassa, vaan nimenomaan sen jälkeen kun olivat nähneet kaverinsa leijonan kidassa! Meillä ei ole geneettistä pelkoa leijonista, mutta me tiedämme että niitä ei kannata silittää. Nyt kun televisiosta tulee Bumbaa ja muuta, lapset haluaisivat silittää nallekarhuja. Samaan aikaan he katsovat pikkukummitusta ja X-filesiä ja oppivat pelkäämään yliluonnollisia asioita vaikka he "tietäisivät" että se ei ole totta. Vasta sitten ihminen ymmärtää ettei se ole totta, kun hän pääsee itse näkemään miten se telkkariohjelma tehdään. Ja kuinka moni meistä pääsee katsomaan kun Mulder ja Scully keskustelevat seuraavasta kohtauksesta jakson päämörön kanssa?

Vaikka tuo aivojen ominaisuus erotteleekin meistä yleensä skeptikot ja uskovaiset, yksikään skepo ei tuollaiselta aivotoiminnalta säästy. Kun ymmärtää että mistä se oikein johtuu, alkaa niistä uskovaisistakin tulla järkeilijöitä, mutta tuo biologinen ominaisuus ei kuitenkaan poistu kuvioista. Kuinka moni skeptikoksi tunnustautuva uskaltaa paljastaa että on säikähtänyt jossain kauhuelokuvan kohdassa? Näin on tapahtunut ihan jokaiselle.

Erittäin hyvä esimerkki tuosta "uskovaisten aivojen" toiminnasta on epätoivoinen kriisitilanne. Jos esimerkiksi Kähmis sairastuu yhtäkkiä julmettuun selkäkipuun joka kaataa hänet sängynpohjalle niin ettei kukaan tiedä että mikä siellä selässä oikein vaivaa ja kivut ovat aivan hirvittävän valtavat, Kähmiskin alkaa ajatella että "miksi minä", "miksi minulle tapahtuu näin", "Mitä pahaa minä tein kun sain tällaisen ristikseni". Voipa hän rukoilla Jumalaakin että ottaisi selkäkivun pois, tai ajatella että selkäkipu oli Jumalan tai jonkun muun yliolennon tai karman kosto siitä yhdestä pahasta teosta joskus kauan sitten. Jos hän tietäisi että siellä ja siellä välilevyn välissä on hermo pinteessä, hän ei paljoa ihmeitä miettisi, vaan yrittäisi olla vaan paikoillaan ja antaa ongelman parantua itsestään. Mutta, harvoimpa ongelmia kutsutaan ongelmiksi jos ne ymmärrettäisiin läpikotaisin.

Aivot yrittävät järkeillä, koska ne yrittävät pitää toivoa yllä luomalla jonkinlaisen yliluonnollisen kuvan maailmasta. Tuo "toivo" on erilaiste teiden hakemista siihen että pelottavasta tilanteesta päästäisiin eroon. Toiset yrittävät hakea masennukseensa tai muutoin epätoivoiseen tilanteeseen apua astrologiasta, koska he eivät tunne itseään ja rajojaan kyseisessä vaikeassa tilanteessa. Se joka taas tuntee rajansa ja tilanteen, ei ala ihmetellä yliluonnollisia asioita, vaan ottaa härkää sarvista ja jatkaa elämää.

Ja tuo ominaisuus on meissä kaikissa. Sellaista ihmistä ei ole olemassakaan jolla ei tuota ominaisuutta olisi aivoissa. Sen vuoksi skeptisyys ei perustukaan mihinkään biologiseen ominaisuuteen, vaan pelkästään tietoon ja kykyyn soveltaa oppimaansa. Mutta uskovaisuuden voi sanoa olevan meissä kaikissa ihan sisäänrakennettuna.

Tämä on myös yksi syy siihen, miksi toiset ihmiset näkevät ufoja ja mörköjä helpommin kuin toiset. Kaikkia havaintoja tuolla ei voi tietenkään selittää, mutta osan kuitenkin.

Ja sitten taas ne ihan kaikkien korvin ja silmin nähtävissä olevat asiat. Amerikoissa pyöri televisiossa sellainen kummitusten metsästyssarja jossa kummittelijoita yritettiin etsiä. He eivät löytäneet ainuttakaan yliluonnollisuuteen viittaavaa ilmiötä, vaan äänien ja koputuksen aiheuttajina olivat normaalit rakennusten ja luonnon äänet.

Eräs suomalainen luontokuvaaja kertoi kuinka erään tilan riihessä kerrottiin kuulleen ja nähdyn kummittelevan ja perhe ihmetteli ja kauhistelikin kuinka kuvaaja uskaltaisi mennä yöksi paikalle. Kummittelun lähde selvisi samana yönä, kun kuvaaja kuvasi pöllöpariskunnan ja poikaset katonrajasta.

Hyvin usein pelkkä pelko estää meitä ottamasta selvää "yliluonnollisista" asioista. Se on se pakenemisreaktio mikä estää meitä tekemästä sitä mitä me haluaisimme. Melko harvoilla ihmisillä, pakenemisreaktiota ei "yliluonnollisten" ilmiöiden kanssa ole, vaan he ovat "hyökkääjiä" jotka taistelevat ottaakseen selvää että mistä ilmiön takana on oikein kyse ja hyvin usein selitys on ihan luonnollinen.

Kuinka moni meistäkään olisi uskaltanut yksinään yöksi kavuta pimeän riihen ylisille jos olisi kauhistelevilta ja tosissaan olevilta ihmisiltä kuullut että riihessä kummittelee ja siitä todisteina ovat olleet oudot äänet ja joskus vaaleat lehahdukset?

Uhka taivaalta



Ufouskovaiset ovat pelotelleet meitä kauhutarinoilla, joissa humanoidit sieppaavat ihmisiä tuskallisiin kokeisiinsa. Näiden nykyajan kummitusjuttujen takia yöuntaan on turha menettää. Sen sijaan on parempi murehtia avaruudessa vaanivia ihan todellisia vaaroja, jotka saattavat uhata ihmiskuntaa ja koko elollista luontoa. Mahdollisia uhkatekijöitä ovat aurinkokunnan pienkappaleiden kuten asteroidien ja komeettojen törmäykset, tähtien supernovaräjähdykset ja gammasädepurkaukset. Ensinmainittuja vastaan meillä on jonkinlaisia mahdollisuuksia suojautua.

Kun riittävän suuri asteroidi tai komeetta törmää Maahan, törmäyksestä jää muistoksi iso kuoppa, kraatteri. Maassa eroosio kuitenkin kuluttaa hävityksen jäljet nopeasti, viimeistään muutaman kymmenen tai sadan miljoonan vuoden kuluessa. Maapallon pinnalta on silti tunnistettu puolentoistasataa törmäyskraatteria. Suomessa mm. Lappajärvi ja Lumparnin selkä Ahvenanmaalla ovat tällaisia kraattereita.

Törmäykset olivat paljon runsaampia aurinkokunnan hehkuessa nuoruuden intoa viisi miljardia vuotta sitten. Komeetta Shoemaker-Levyn törmäys Jupiteriin vuonna 1994 osoitti, että suurtenkin kappaleiden törmäykset ovat mahdollisia yhä edelleen. Maassa esimerkkejä historiallisena aikana tapahtuneista törmäyksistä ovat nelisentuhatta vuotta vanha Viron Kaalijärven kraatteri ja 1908 syntynyt Tunguskan kraatteri.

Supernovaräjähdykset ja gammasäteilyn pulssit eivät jätä samanlaisia näkyviä jälkiä Maan pinnalle. Kaikilla katastrofeilla on kuitenkin saattanut olla vaikutusta eliöstöön. Eliöstön suuret tuhot saattavat jotenkin liittyä taivaallisiin katastrofeihin, mutta niistä on vaikea päätellä, millaisiin.

Permikaudella noin 250 miljoonaa vuotta sitten katosi suurin osa merieliöiden lajeista. Vaikka tämä joukkotuho joskus liitetäänkin tähtitieteellisiin ilmiöihin, yhteys ei ole mitenkään selvä. Syynä lienee ollut ainakin suureksi osaksi ilmaston muutos, joka aiheutui mannerlaattojen liikkeestä. Pangaian suurmantereen muodostuessa merenpinta laski ja elämälle suotuisat matalat merialueet vähenivät voimakkaasti.

Toinen massatuho tapahtui liitukauden lopulla noin 65 miljoonaa vuotta sitten, jolloin jättiläisliskot kuolivat sukupuuttoon. Jukatanin niemimaalta on löytynyt merkkejä samoihin aikoihin tapahtuneesta asteroidin törmäyksestä, jolla on ehkä ollut osuutensa joukkotuhossa. Liskojen valta-asema oli tosin jo alkanut heikentyä nisäkkäiden kehittyessä. Mahdollisesti törmäys aiheutti ilmaston jäähtymistä, joka sitten oli lopullinen isku jättiläisliskoille.

Olipa törmäyksillä osuutta massatuhoihin tai ei, kraatterit osoittavat joka tapauksessa, että katastrofeja tapahtuu. Tunguskan räjähdys kaatoi metsää 2000 neliökilometrin alueelta. Jos vastaava kappale osuisi nyt tiheään asutulle seudulle, seuraukset olisivat tuhoisat.


NEOt

Asteroidit ovat planeettoja paljon pienempiä kappaleita. Useimmat tunnetuista asteroideista ovat vain muutaman kilometrin läpimittaisia, muodoltaan epäsäännöllisiä kappaleita. Suurin osa asteroideista kiertää Aurinkoa Marsin ja Jupiterin välisellä asteroidivyöhykkeellä. Osa asteroideista tulee kuitenkin hyvin lähelle Maan rataa. Tällaisia NEOja (Near Earth Object) tunnetaan nykyisin muutamia satoja. Kaikkiaan yli kilometrin läpimittaisia NEOja arvioidaan olevan noin 1500 ja yli 50 metrin mittaisia jopa miljoona. Nämä ovat kappaleita, jotka joskus saattavat törmätä Maahan.

Asteroidit ovat melko tummia kappaleita ja heijastavat vielä niihin osuvasta valosta suurimman osan valon tulosuuntaan. Näiden ominaisuuksien ja pienen koon vuoksi asteroideja voidaan yleensä havaita vain niiden ollessa Maasta katsottuna suunnilleen Auringon vastakkaisella puolella.

Toisen NEO-ryhmän muodostavat komeetat. Ne lienevät syntyneet nykyisen planeettajärjestelmän ulkolaidoilla, josta ne ovat häiriöiden vaikutuksesta levittäytyneet aurinkokuntaa ympäröiväksi Oortin pilveksi. Lähitähtien aiheuttamien häiriöiden vuoksi komeetta voi joutua radalle, joka tuo sen lähelle Aurinkoa. Planeettojen häiriöt saattavat muuttaa rataa niin, että komeetta jää kiertämään Aurinkoa.

Komeetan ydin on muutaman kilometrin tai korkeintaan muutaman sadan kilometrin läpimittainen "likainen lumipallo". Komeetan lähestyessä Aurinkoa siitä alkaa purkautua ainetta, joka muodostaa Auringosta poispäin osoittavan pyrstön. Purkaukset vaikuttavat rakettimoottorin tavoin ja voivat muuttaa rataa ennustamattomalla tavalla.

Ennestään tuntemattomien komeettojen löytämisen ongelma on, että ne voivat lähestyä mistä suunnasta tahansa. Asteroidit sen sijaan ovat yleensä melko lähellä aurinkokunnan tasoa, joten niiden etsiminen on hiukan helpompaa.


Tuhovaikutukset

Törmäyksen vaikutukset riippuvat kappaleen koosta ja nopeudesta. Pieniä kappaleita on enemmän, joten niitä myös osaa Maahan useammin kuin isoja. Siksi suurten kappaleiden aiheuttamat suurkatastrofit ovat paljon harvinaisempia kuin pienet onnettomuudet.

Mitään selvää jaksollisuutta törmäyksissä ei ole. Olettamalla kappaleille jokin järkevä kokojakauma voidaan kuitenkin arvioida, kuinka usein erilaisia katastrofeja on keskimäärin odotettavissa.

Pienimmät kappaleet, joiden koko on alle 20 metrin luokkaa, räjähtävät ilmakehän yläosissa. Vaikka räjähdyksen energia voi vastata yli megatonnin pommia, sillä ei ole vaikutuksia maanpinnalla. Tällaisten tapahtumien tyypillinen aikaväli on muutama kymmenen vuotta Jos törmäävän kappaleen koko 20-100 metriä, vapautuva energia on yli 10 megatonnia. Tällainen räjähdys aiheuttaa paikallista tuhoa, joka riippuu törmäyspaikasta. Törmäysten tyypillinen aikaväli on 100 vuoden kertalukua. Esimerkiksi Tunguskan räjähdys oli tätä suuruusluokkaa.

Jos törmäävän kappaleen koko on muutaman kilometrin luokkaa, räjähdyksen energia on yli 100 000 megatonnia. Tällainen törmäys aiheuttaa maapallonlaajuista tuhoa. Huomattava osa väestöstä kuolee. Törmäyksessä ilmaan nousevat hiukkaset aiheuttavat ydintalven kaltaisen ilmiön, mistä seuraa lyhytaikaisia ilmastomuutoksia, sadon tuhoutumista ja sitä kautta lisätuhoa. Tällaisten katastrofien tyypillinen aikaväli on yli 100 000 vuotta, siis samaa luokkaa kuin aika viimeisimmän jääkauden alusta nykyhetkeen.

Yli 10 kilometrin kokoisen kappaleen törmäys aiheuttaa joukkotuhon, jossa suurin osa eliöstöstä tuhoutuu. Törmäyksellä on pitkäaikaisia ilmastovaikutuksia. Näin suurten katastrofien keskimääräinen aikaväli on kymmeniä miljoonia vuosia.


Miten NEOilta voi suojautua?

Nykyisten ydinaseiden avulla on periaatteessa mahdollista hajottaa lähestyvä pienehkö taivaankappale tai muuttaa sen rataa niin, että törmäys voidaan välttää. Tämä edellyttää kuitenkin, että törmääjä havaitaan riittävän ajoissa.

Mahdolliset törmääjäasteroidit ovat valitettavasti pieniä ja himmeitä kappaleita ja lähestyvät suunnasta, josta niitä on vaikea havaita. Käyttökelpoisin keino onkin kartoittaa näiden kappaleiden radat ennakolta, jolloin törmäyskurssilla olevat kappaleet voidaan tunnistaa jo useita ratakierroksia ennen törmäystä.

Kansainvälisen Spaceguard-ohjelman tarkoituksena on löytää kaikki kilometriä suuremmat lähiasteroidit. Tämä on mahdollista nykyisellä havaintotekniikalla, mutta työllistää useita suurehkoja kaukoputkia vuosikausiksi. Pienempien tuhojen uhkaa tämäkään ei riitä täysin poistamaan. Ohjelman vaikeutena on, kuten onnettomuuksien ennaltaehkäisyssä usein muutenkin, että päättäjät huolestuvat asiasta vasta, kun ensimmäinen suuronnettomuus on jo tapahtunut.

Komeetoilta suojautuminen on vaikeampaa, sillä Oortin pilvestä tulee koko ajan uusia kappaleita ja vieläpä täysin satunnaisista suunnista. Siksi ne vaativatkin jatkuvaa seurantaa. On arvioitu, että kilometriä suuremmista komeetoista löydetään kaikkiaan 85 % ja noin kolme neljännestä havaitaan yli kolmen kuukauden varoitusajalla. Täydellinen varoitusjärjestelmä vaikuttaa toistaiseksi mahdottomalta.


Supernovat

Kosmisessa mittakaavassa asteroidien ja komeettojen törmäykset ovat hyvin vaatimattomia tapahtumia. Tähtiin liittyvät ilmiöt ovat aivan toista kertaluokkaa.

Kun tähden energiantuotto lakkaa, se luhistuu kokoon. Ydinreaktiot käynnistyvät uudelleen, jolloin miljoonia tai miljardeja vuosia fuusioreaktorin tavoin rauhallisesti toiminut tähti räjähtää suunnattoman vetypommin tavoin. Räjähdyksessä tähden ulko-osat lentävät hajalle supernovana. Asteroidin törmäys on tähän verrattuna kuin tulitikun raapaisu atomipommin rinnalla.

Supernovaräjähdyksessä tähden kirkkaus kasvaa nopeasti noin satamiljoonakertaiseksi ja alkaa sitten vähentyä muutaman vuorokauden kuluttua. Suurin osa energiasta vapautuu kuitenkin neutriinoina, jotka eivät vuorovaikuta muun aineen kanssa juuri lainkaan. Tähden ympärille jää tuhansiksi vuosiksi laajeneva kaasupilvi, ja sen aineet joutuvat kierrätykseen seuraavien tähtisukupolvien rakennusaineeksi.

Tähden massan on oltava noin puolitoista Auringon massaa, jotta se voisi räjähtää supernovana. Aurinko ei siis voi koskaan kokea tällaista kohtaloa. Aurinko kyllä laajenee noin viiden miljardin vuoden kuluttua jättiläistähdeksi ja siinä samalla polttaa Maan karrelle, mutta se on taas toinen juttu.

Supernovia ei juuri pystytä ennustamaan. Kandidaatteja ovat kehityksen loppuvaiheessa olevat epäsäännöllisesti sykkivät jättiläistähdet. Lähimmistä tähdistä useimmat ovat pieniä ja himmeitä, joten ne eivät koskaan voi räjähtää supernovana. Osa taas on kehityksensä vakaassa vaiheessa. Aivan lähiympäristössämme juuri räjähtämäisillään olevia tähtiä ei onneksi paljoa ole. Paras ehdokas on Betelgeuze, johon matkaa on kuitenkin useita satoja valovuosia.

Jos Betelgeuze räjähtää, suuret neutriinoilmaisimet havaitsevat lisääntyneen neutriinovuon. Ultraviolettipulssi ionisoi ilmakehän atomeja, mikä saattaa aiheuttaa radiohäiriöitä. Tähti kirkastuu satoja kertoja täysikuuta kirkkaammaksi. Silti havaittava säteily jää suurimmillaankin hyvin paljon Auringon säteilyä heikommaksi, ja jo muutaman päivän kuluessa se alkaa nopeasti laskea. Muutaman vuoden kuluttua tähti alkaa näkyä laajanevana kaasupilvenä. Tuhansien vuosien kuluttua kaasu saavuttaa aurinkokunnan, mikä havaitaan lisääntyneenä kosmisena hiukkassäteilynä. Tämä voi aiheuttaa keskimääräistä enemmän mutaatioita, mutta ei muuten välitöntä vaaraa. Tähden suuren etäisyyden vuoksi vaikutukset jäänevät vähäisiksi.


Gammapurkaukset

Gammapurkaukset ovat hyvin voimakkaita lyhytaaltoisen säteilyn purkauksia. Niitä on sanottu maailmankaikkeuden rajuimmiksi ilmiöiksi sitten alkuräjähdyksen. Jos jokin lähitähti aiheuttaisi tällaisen pulssin, se tuhoaisi maapallolta kaiken elollisen lähes välittömästi.

Voimakas vaihe kestää vain muutaman sekunnin, jonka jälkeen säteily heikkenee nopeasti. Siksi kohteiden optisten vastineiden tunnistaminen on ollut tavattoman vaikeaa ja onnistunut vasta aivan äskettäin. Säteily ei pääse ilmakehän lävitse; se ionisoi ilmakehän yläosien atomeja, ja näin ilmakehä estää hengenvaarallisen säteilyn pääsyn maanpinnalle saakka. Ilmakehän vuoksi gammasäteilyn havaitsemiseen tarvitaan satelliitteja. Viime aikoina on kehitetty järjestelmää, jonka avulla tieto satelliitin tekemästä havainnosta välittyy automaattisesti maanpäälliselle optiselle kaukoputkelle, joka havaitsee kohdetta viimeistään muutaman minuutin kuluttua pulssista. Näiden havaintojen avulla saadaan toivottavasti lähiaikoina lisää tietoa gammapulsseista.

Pulssin aiheuttava mekanismi on toistaiseksi tuntematon. Näyttää kuitenkin siltä, että kyseessä ovat hyvin kaukaiset ulkopuoliset kohteet, joten ne eivät aiheuta vaaraa.

Mutta eihän sitä koskaan tiedä ...

Fil. tri Hannu Karttunen työskentelee Tuorlan observatoriossa. Karttunen on saanut Valtion tiedonjulkistamispalkinnon sekä Tieto-Finlandia-palkinnon kirjastaan "Vanhin tiede. Tähtitiedettä kivikaudesta kuulentoihin" (Tähtitieteellinen yhdistys Ursa 1996). Oheinen kirjoitus perustuu esitelmään Turun Kirja- ja Tiedemessuilla 17.10. järjestetyssä "Mitä todella tapahtuu" -seminaarissa, jonka järjestivät Tieteellisten seurain valtuuskunta yhdessä Tähtitieteellinen yhdistys Ursan kanssa.

PS: Eli tuskin Ufot meitä uhkaa ja onko niitä? Mutta Asteroidit ovat TODELLINEN UHKA.

Kiikari Mies kirjoitti:

Uhka taivaalta



Ufouskovaiset ovat pelotelleet meitä kauhutarinoilla, joissa humanoidit sieppaavat ihmisiä tuskallisiin kokeisiinsa. Näiden nykyajan kummitusjuttujen takia yöuntaan on turha menettää. Sen sijaan on parempi murehtia avaruudessa vaanivia ihan todellisia vaaroja, jotka saattavat uhata ihmiskuntaa ja koko elollista luontoa. Mahdollisia uhkatekijöitä ovat aurinkokunnan pienkappaleiden kuten asteroidien ja komeettojen törmäykset, tähtien supernovaräjähdykset ja gammasädepurkaukset. Ensinmainittuja vastaan meillä on jonkinlaisia mahdollisuuksia suojautua.

Kun riittävän suuri asteroidi tai komeetta törmää Maahan, törmäyksestä jää muistoksi iso kuoppa, kraatteri. Maassa eroosio kuitenkin kuluttaa hävityksen jäljet nopeasti, viimeistään muutaman kymmenen tai sadan miljoonan vuoden kuluessa. Maapallon pinnalta on silti tunnistettu puolentoistasataa törmäyskraatteria. Suomessa mm. Lappajärvi ja Lumparnin selkä Ahvenanmaalla ovat tällaisia kraattereita.

Törmäykset olivat paljon runsaampia aurinkokunnan hehkuessa nuoruuden intoa viisi miljardia vuotta sitten. Komeetta Shoemaker-Levyn törmäys Jupiteriin vuonna 1994 osoitti, että suurtenkin kappaleiden törmäykset ovat mahdollisia yhä edelleen. Maassa esimerkkejä historiallisena aikana tapahtuneista törmäyksistä ovat nelisentuhatta vuotta vanha Viron Kaalijärven kraatteri ja 1908 syntynyt Tunguskan kraatteri.

Supernovaräjähdykset ja gammasäteilyn pulssit eivät jätä samanlaisia näkyviä jälkiä Maan pinnalle. Kaikilla katastrofeilla on kuitenkin saattanut olla vaikutusta eliöstöön. Eliöstön suuret tuhot saattavat jotenkin liittyä taivaallisiin katastrofeihin, mutta niistä on vaikea päätellä, millaisiin.

Permikaudella noin 250 miljoonaa vuotta sitten katosi suurin osa merieliöiden lajeista. Vaikka tämä joukkotuho joskus liitetäänkin tähtitieteellisiin ilmiöihin, yhteys ei ole mitenkään selvä. Syynä lienee ollut ainakin suureksi osaksi ilmaston muutos, joka aiheutui mannerlaattojen liikkeestä. Pangaian suurmantereen muodostuessa merenpinta laski ja elämälle suotuisat matalat merialueet vähenivät voimakkaasti.

Toinen massatuho tapahtui liitukauden lopulla noin 65 miljoonaa vuotta sitten, jolloin jättiläisliskot kuolivat sukupuuttoon. Jukatanin niemimaalta on löytynyt merkkejä samoihin aikoihin tapahtuneesta asteroidin törmäyksestä, jolla on ehkä ollut osuutensa joukkotuhossa. Liskojen valta-asema oli tosin jo alkanut heikentyä nisäkkäiden kehittyessä. Mahdollisesti törmäys aiheutti ilmaston jäähtymistä, joka sitten oli lopullinen isku jättiläisliskoille.

Olipa törmäyksillä osuutta massatuhoihin tai ei, kraatterit osoittavat joka tapauksessa, että katastrofeja tapahtuu. Tunguskan räjähdys kaatoi metsää 2000 neliökilometrin alueelta. Jos vastaava kappale osuisi nyt tiheään asutulle seudulle, seuraukset olisivat tuhoisat.


NEOt

Asteroidit ovat planeettoja paljon pienempiä kappaleita. Useimmat tunnetuista asteroideista ovat vain muutaman kilometrin läpimittaisia, muodoltaan epäsäännöllisiä kappaleita. Suurin osa asteroideista kiertää Aurinkoa Marsin ja Jupiterin välisellä asteroidivyöhykkeellä. Osa asteroideista tulee kuitenkin hyvin lähelle Maan rataa. Tällaisia NEOja (Near Earth Object) tunnetaan nykyisin muutamia satoja. Kaikkiaan yli kilometrin läpimittaisia NEOja arvioidaan olevan noin 1500 ja yli 50 metrin mittaisia jopa miljoona. Nämä ovat kappaleita, jotka joskus saattavat törmätä Maahan.

Asteroidit ovat melko tummia kappaleita ja heijastavat vielä niihin osuvasta valosta suurimman osan valon tulosuuntaan. Näiden ominaisuuksien ja pienen koon vuoksi asteroideja voidaan yleensä havaita vain niiden ollessa Maasta katsottuna suunnilleen Auringon vastakkaisella puolella.

Toisen NEO-ryhmän muodostavat komeetat. Ne lienevät syntyneet nykyisen planeettajärjestelmän ulkolaidoilla, josta ne ovat häiriöiden vaikutuksesta levittäytyneet aurinkokuntaa ympäröiväksi Oortin pilveksi. Lähitähtien aiheuttamien häiriöiden vuoksi komeetta voi joutua radalle, joka tuo sen lähelle Aurinkoa. Planeettojen häiriöt saattavat muuttaa rataa niin, että komeetta jää kiertämään Aurinkoa.

Komeetan ydin on muutaman kilometrin tai korkeintaan muutaman sadan kilometrin läpimittainen "likainen lumipallo". Komeetan lähestyessä Aurinkoa siitä alkaa purkautua ainetta, joka muodostaa Auringosta poispäin osoittavan pyrstön. Purkaukset vaikuttavat rakettimoottorin tavoin ja voivat muuttaa rataa ennustamattomalla tavalla.

Ennestään tuntemattomien komeettojen löytämisen ongelma on, että ne voivat lähestyä mistä suunnasta tahansa. Asteroidit sen sijaan ovat yleensä melko lähellä aurinkokunnan tasoa, joten niiden etsiminen on hiukan helpompaa.


Tuhovaikutukset

Törmäyksen vaikutukset riippuvat kappaleen koosta ja nopeudesta. Pieniä kappaleita on enemmän, joten niitä myös osaa Maahan useammin kuin isoja. Siksi suurten kappaleiden aiheuttamat suurkatastrofit ovat paljon harvinaisempia kuin pienet onnettomuudet.

Mitään selvää jaksollisuutta törmäyksissä ei ole. Olettamalla kappaleille jokin järkevä kokojakauma voidaan kuitenkin arvioida, kuinka usein erilaisia katastrofeja on keskimäärin odotettavissa.

Pienimmät kappaleet, joiden koko on alle 20 metrin luokkaa, räjähtävät ilmakehän yläosissa. Vaikka räjähdyksen energia voi vastata yli megatonnin pommia, sillä ei ole vaikutuksia maanpinnalla. Tällaisten tapahtumien tyypillinen aikaväli on muutama kymmenen vuotta Jos törmäävän kappaleen koko 20-100 metriä, vapautuva energia on yli 10 megatonnia. Tällainen räjähdys aiheuttaa paikallista tuhoa, joka riippuu törmäyspaikasta. Törmäysten tyypillinen aikaväli on 100 vuoden kertalukua. Esimerkiksi Tunguskan räjähdys oli tätä suuruusluokkaa.

Jos törmäävän kappaleen koko on muutaman kilometrin luokkaa, räjähdyksen energia on yli 100 000 megatonnia. Tällainen törmäys aiheuttaa maapallonlaajuista tuhoa. Huomattava osa väestöstä kuolee. Törmäyksessä ilmaan nousevat hiukkaset aiheuttavat ydintalven kaltaisen ilmiön, mistä seuraa lyhytaikaisia ilmastomuutoksia, sadon tuhoutumista ja sitä kautta lisätuhoa. Tällaisten katastrofien tyypillinen aikaväli on yli 100 000 vuotta, siis samaa luokkaa kuin aika viimeisimmän jääkauden alusta nykyhetkeen.

Yli 10 kilometrin kokoisen kappaleen törmäys aiheuttaa joukkotuhon, jossa suurin osa eliöstöstä tuhoutuu. Törmäyksellä on pitkäaikaisia ilmastovaikutuksia. Näin suurten katastrofien keskimääräinen aikaväli on kymmeniä miljoonia vuosia.


Miten NEOilta voi suojautua?

Nykyisten ydinaseiden avulla on periaatteessa mahdollista hajottaa lähestyvä pienehkö taivaankappale tai muuttaa sen rataa niin, että törmäys voidaan välttää. Tämä edellyttää kuitenkin, että törmääjä havaitaan riittävän ajoissa.

Mahdolliset törmääjäasteroidit ovat valitettavasti pieniä ja himmeitä kappaleita ja lähestyvät suunnasta, josta niitä on vaikea havaita. Käyttökelpoisin keino onkin kartoittaa näiden kappaleiden radat ennakolta, jolloin törmäyskurssilla olevat kappaleet voidaan tunnistaa jo useita ratakierroksia ennen törmäystä.

Kansainvälisen Spaceguard-ohjelman tarkoituksena on löytää kaikki kilometriä suuremmat lähiasteroidit. Tämä on mahdollista nykyisellä havaintotekniikalla, mutta työllistää useita suurehkoja kaukoputkia vuosikausiksi. Pienempien tuhojen uhkaa tämäkään ei riitä täysin poistamaan. Ohjelman vaikeutena on, kuten onnettomuuksien ennaltaehkäisyssä usein muutenkin, että päättäjät huolestuvat asiasta vasta, kun ensimmäinen suuronnettomuus on jo tapahtunut.

Komeetoilta suojautuminen on vaikeampaa, sillä Oortin pilvestä tulee koko ajan uusia kappaleita ja vieläpä täysin satunnaisista suunnista. Siksi ne vaativatkin jatkuvaa seurantaa. On arvioitu, että kilometriä suuremmista komeetoista löydetään kaikkiaan 85 % ja noin kolme neljännestä havaitaan yli kolmen kuukauden varoitusajalla. Täydellinen varoitusjärjestelmä vaikuttaa toistaiseksi mahdottomalta.


Supernovat

Kosmisessa mittakaavassa asteroidien ja komeettojen törmäykset ovat hyvin vaatimattomia tapahtumia. Tähtiin liittyvät ilmiöt ovat aivan toista kertaluokkaa.

Kun tähden energiantuotto lakkaa, se luhistuu kokoon. Ydinreaktiot käynnistyvät uudelleen, jolloin miljoonia tai miljardeja vuosia fuusioreaktorin tavoin rauhallisesti toiminut tähti räjähtää suunnattoman vetypommin tavoin. Räjähdyksessä tähden ulko-osat lentävät hajalle supernovana. Asteroidin törmäys on tähän verrattuna kuin tulitikun raapaisu atomipommin rinnalla.

Supernovaräjähdyksessä tähden kirkkaus kasvaa nopeasti noin satamiljoonakertaiseksi ja alkaa sitten vähentyä muutaman vuorokauden kuluttua. Suurin osa energiasta vapautuu kuitenkin neutriinoina, jotka eivät vuorovaikuta muun aineen kanssa juuri lainkaan. Tähden ympärille jää tuhansiksi vuosiksi laajeneva kaasupilvi, ja sen aineet joutuvat kierrätykseen seuraavien tähtisukupolvien rakennusaineeksi.

Tähden massan on oltava noin puolitoista Auringon massaa, jotta se voisi räjähtää supernovana. Aurinko ei siis voi koskaan kokea tällaista kohtaloa. Aurinko kyllä laajenee noin viiden miljardin vuoden kuluttua jättiläistähdeksi ja siinä samalla polttaa Maan karrelle, mutta se on taas toinen juttu.

Supernovia ei juuri pystytä ennustamaan. Kandidaatteja ovat kehityksen loppuvaiheessa olevat epäsäännöllisesti sykkivät jättiläistähdet. Lähimmistä tähdistä useimmat ovat pieniä ja himmeitä, joten ne eivät koskaan voi räjähtää supernovana. Osa taas on kehityksensä vakaassa vaiheessa. Aivan lähiympäristössämme juuri räjähtämäisillään olevia tähtiä ei onneksi paljoa ole. Paras ehdokas on Betelgeuze, johon matkaa on kuitenkin useita satoja valovuosia.

Jos Betelgeuze räjähtää, suuret neutriinoilmaisimet havaitsevat lisääntyneen neutriinovuon. Ultraviolettipulssi ionisoi ilmakehän atomeja, mikä saattaa aiheuttaa radiohäiriöitä. Tähti kirkastuu satoja kertoja täysikuuta kirkkaammaksi. Silti havaittava säteily jää suurimmillaankin hyvin paljon Auringon säteilyä heikommaksi, ja jo muutaman päivän kuluessa se alkaa nopeasti laskea. Muutaman vuoden kuluttua tähti alkaa näkyä laajanevana kaasupilvenä. Tuhansien vuosien kuluttua kaasu saavuttaa aurinkokunnan, mikä havaitaan lisääntyneenä kosmisena hiukkassäteilynä. Tämä voi aiheuttaa keskimääräistä enemmän mutaatioita, mutta ei muuten välitöntä vaaraa. Tähden suuren etäisyyden vuoksi vaikutukset jäänevät vähäisiksi.


Gammapurkaukset

Gammapurkaukset ovat hyvin voimakkaita lyhytaaltoisen säteilyn purkauksia. Niitä on sanottu maailmankaikkeuden rajuimmiksi ilmiöiksi sitten alkuräjähdyksen. Jos jokin lähitähti aiheuttaisi tällaisen pulssin, se tuhoaisi maapallolta kaiken elollisen lähes välittömästi.

Voimakas vaihe kestää vain muutaman sekunnin, jonka jälkeen säteily heikkenee nopeasti. Siksi kohteiden optisten vastineiden tunnistaminen on ollut tavattoman vaikeaa ja onnistunut vasta aivan äskettäin. Säteily ei pääse ilmakehän lävitse; se ionisoi ilmakehän yläosien atomeja, ja näin ilmakehä estää hengenvaarallisen säteilyn pääsyn maanpinnalle saakka. Ilmakehän vuoksi gammasäteilyn havaitsemiseen tarvitaan satelliitteja. Viime aikoina on kehitetty järjestelmää, jonka avulla tieto satelliitin tekemästä havainnosta välittyy automaattisesti maanpäälliselle optiselle kaukoputkelle, joka havaitsee kohdetta viimeistään muutaman minuutin kuluttua pulssista. Näiden havaintojen avulla saadaan toivottavasti lähiaikoina lisää tietoa gammapulsseista.

Pulssin aiheuttava mekanismi on toistaiseksi tuntematon. Näyttää kuitenkin siltä, että kyseessä ovat hyvin kaukaiset ulkopuoliset kohteet, joten ne eivät aiheuta vaaraa.

Mutta eihän sitä koskaan tiedä ...

Fil. tri Hannu Karttunen työskentelee Tuorlan observatoriossa. Karttunen on saanut Valtion tiedonjulkistamispalkinnon sekä Tieto-Finlandia-palkinnon kirjastaan "Vanhin tiede. Tähtitiedettä kivikaudesta kuulentoihin" (Tähtitieteellinen yhdistys Ursa 1996). Oheinen kirjoitus perustuu esitelmään Turun Kirja- ja Tiedemessuilla 17.10. järjestetyssä "Mitä todella tapahtuu" -seminaarissa, jonka järjestivät Tieteellisten seurain valtuuskunta yhdessä Tähtitieteellinen yhdistys Ursan kanssa.

PS: Eli tuskin Ufot meitä uhkaa ja onko niitä? Mutta Asteroidit ovat TODELLINEN UHKA.

kainaloon kansa luottavaisena käpertyy ja silmänsä sulkee,
uneen vaipuakseen..not.

"Ohjelman vaikeutena on, kuten onnettomuuksien ennaltaehkäisyssä usein muutenkin, että päättäjät huolestuvat asiasta vasta, kun ensimmäinen suuronnettomuus on jo tapahtunut."

Aivan,etukäteen varoittelut eivät auta..rahavirrat pyritään
ohjamaan sinne mistä ne takaisin suurempina palautuu.Spaceguard
-ohjelma kun vielä kykenis luokittelemaan mistä astroidista voitaisiin
jopa rahallisesti hyötyä lähitulevaisuudessa > robotit/kaivostoiminta,
niin eiköhän rahaa hankkeelle rupeasi löytymään enemmälti..

Tietty uhka aina läsnä,mutta tuskin ufojen suunalta,sillä eiköhän
tähän mennessä jotain merkkejä moisesta olisi ollut jo havaittavissa
..niin ja niitä on,enkä nyt tarkoita mitään harvinaisia luonnonilmiöitä,
vaan ihan vasiten valmistetun hardwaren muodossa.

Käpymäki. kirjoitti:

kainaloon kansa luottavaisena käpertyy ja silmänsä sulkee,
uneen vaipuakseen..not.

"Ohjelman vaikeutena on, kuten onnettomuuksien ennaltaehkäisyssä usein muutenkin, että päättäjät huolestuvat asiasta vasta, kun ensimmäinen suuronnettomuus on jo tapahtunut."

Aivan,etukäteen varoittelut eivät auta..rahavirrat pyritään
ohjamaan sinne mistä ne takaisin suurempina palautuu.Spaceguard
-ohjelma kun vielä kykenis luokittelemaan mistä astroidista voitaisiin
jopa rahallisesti hyötyä lähitulevaisuudessa > robotit/kaivostoiminta,
niin eiköhän rahaa hankkeelle rupeasi löytymään enemmälti..

Tietty uhka aina läsnä,mutta tuskin ufojen suunalta,sillä eiköhän
tähän mennessä jotain merkkejä moisesta olisi ollut jo havaittavissa
..niin ja niitä on,enkä nyt tarkoita mitään harvinaisia luonnonilmiöitä,
vaan ihan vasiten valmistetun hardwaren muodossa.

se, että päättäjät istuvat palleillaan vain tuommoiset viisi vuotta kerrallaan.

Tuon viiden vuoden aikana he yrittävät saada mainetta ja mammonaa itselleen. Sillä kuka ihan tosissaan viitsii yrittää maan johtoon ihan puhtaasti sen vuoksi että yrittää parantaa maailmaa välittämättä itsestään?

Sitäpaitsi, se on jo nähty ettei sinne mitkään maailmanparantajat edes pääse. Johtopoliitikkojen takana ovat isot rahat, ja niiden rahakirstujen päällä istuvat yhtiöiden johtajat.

Kun tuo viiden vuoden lyhyt aika yhdistetään siihen kuinka paljon ihmiset viitsivät uhrata elämästään aikaa maailmankaikkeuden, tai edes yhteiskunnan tapahtumia miettien, ei ole mikään ihme että kukaan päättäjä ei korvaansa viitsi lotkauttaa edes ilmastonmuutos asialle.

Kyseinen aihe oli tiedepiireissä kuuma peruna jo monta kymmentä vuotta sitten, mutta nyt siitä on vasta tullut poliitikoille imagokysymys. Joko olet ihmiskunnan puolella ja nautit johtopaikasta, tai sitten putoat kunnallispoliitikoksi tai jotain haistapaska-mietintöä tekemään.

Poliitikot menevät muodin mukaan ja vasta nyt ilmastonmuutoksesta on tullut muoti ilmiö kun kylmäsota, Bosnian sota ja terrorismin vastainen sota (jota suurin osa ihmiskunnasta vihaa) antoi myöten. Poliitikot luulivat viimeiseen asti että ihmiskunta olisi terrorisminvastaista sotaa myötäilevä lammaslauma, mutta kun sen imagostatus on alkanut laskea, piti löytää jotain uutta ja jännää ja hyvään rakoon sattui tulemaan juuri ilmastomuutos ja paha Yhdysvallat joka ei suostunut alistumaan Kioton sopimukselle. Erävoitto muun maailman poliitikoille, vastaan Yhdysvaltojen itsekkäät johtajat.

Odotetaan vain parikymmentä vuotta, kuka jaksaa edes miettiä mitään ympäristöasioita. Sitten on taas joku sota muoti-ilmiönä.

Jos täällä jollain tavalla ihan oikeasti alettaisiin valmistautua jonkun avaruuden kappaleen törmäykseen, pitäisi ihmiskunnasta vähintään puolet kouluttaa astronomeiksi ja painottaa propagandassa erityisesti törmäyksen mahdollisuutta ihan minä hetkenä hyvänsä. Toisinsanoen ihmiset pitäisi pelästyttää pahanpäiväisesti ennenkuin he alkavat tuollaisia "tulevaisuuden asioita" miettimään.

Varoittelu tai järkipuhe ei auta kun ihmiskuntaa pyritään siirtelemään, ihmiset pitää pelästyttää niin etteivät he tiedä mikä on homman nimi (911 huom!) Yhdysvaltojen johtajat ovat huutaneet näkymätöntä sutta jo monta kertaa ja nyt koko kansa on jo niin väsynyt pelotteluun ettei oikeaa sutta pelkää enää kukaan. Milloin on oranssi tilanne päällä, tai sininen, milloin epäillään että iskun mahdollisuus on kasvanut 30% mutta mitään ei tapahdu. Ketä tuollaiset pelottelut enää kiinnostaa kun sitä selvästi käytetään poliitikkojen statusten nostamiseen?

Eivät ne päättäjät mitään tee ennenkuin se kansa on pelästytetty. Eli ei tämä asia ole päättäjien vika. Koko ihmiskunta on yhtä typerää lammaslaumaa.

voi selittää kirjoitti:

ihan psykiatrian avulla.

Aivot ovat siitä kumma elin, että ne eivät pelkästään käskytä meitä, vaan luovat myös itse asioita. Jotkut kuulevat ääniä joita muut eivät kuule, jotkut näkevät ilmiöitä joita muut eivät näe jne. Silti ihmisen älykkyydessä tai viisaudessa ei välttämättä ole mitään vikaa. Eli ääniä kuuleva ihminen ei välttämättä ole lainkaan mielenvikainen vaikka varmasti kärsiikin tuollaisesta häiriöstä.

Kuinka moni meistäkin on nähnyt unta joka on tuntunut erittäin todelta herätessä, mutta joka on kertonut jostain ihan muista asioista kuin ufoista tai kummituksista.

Ei tarvita hassumpiakaan myrkkyjä, kun ihminen alkaa jo nähdä, haistaa, tuntea tai kuulla hallusinaatioita. Tietenkin joku voi selittää että silloin päästään johonkin ylitilaan, jossa tunnetaan ne "neljännen ulottuvuuden" tapahtumat, mutta ihan oikeasti, onko meillä siitä minkäänlaisia todisteita että tuollainen tila on olemassa? Huomattavasti luonnollisempi selitys on se, että aivot alkavat tuottaa unenomaisia ilmiöitä sen myrkyn vuoksi ja ihminen luulee tuntevansa jotakin näkymätöntä.

Me elämme sellaisten myrkkyjen keskellä jokaikinen päivä ettei ole mikään ihme että outoja tuntemuksia ja hajuja alkaa tulla esiin hiljaisemmissa kohdissa elämää vaikka ihminen ei kärsisikään fyysisesti millään tavalla.

Nimittäin, kuinka on tuntenut sellaisen tunteen tai oudon hajun kun muita on ollut mukana ja on ollut käynnissä esimerkiksi kova keskustelu jostakin? Ei kovinkaan moni, koska aivoilla on ollut muuta tehtävää.

Entä jos näin on tapahtunut, kuinka moni muu samassa tilassa on huomannut saman asian? Ei kovinkaan moni.

Vaikka tuotteita testataan ja niiden väitetään olevan turvallisia, me emme todellakaan tiedä millä tavoin ne voivat meihin vaikuttaa neurologisesti. On hyvin vaikea todistaa jonkun tietokoneen sisällä olevan aineen aiheuttavan esimerkiksi hallusinaatioita, koska suuri määrä sitä höyrystyvää ainetta tappaisi ja kukaan ei suostu koekaniiniksi testaamaan niitä vähäisiä höyryjä. Puhumattakaan sitten ihan biologisista myrkyistä.

Toisaalta, radiot ja televisiot ovat teknisiä laitteita ja tämän päivän radioaaltojen keskellä ei ole mikään ihme, jos jossain välissä jokin reititin hieman miettii että kenen signaalia kuunnella. Mitä enemmän tavaraa on laitettu kuluttajan ja tarjoajan väliin, sitä enemmän alkaa tulla ongelmia, puhumattakaan vanhan ja uuden teknologian yhteensopivuus ongelmista. Hyvä esimerkki on esimerkiksi tämä digiaika. Harva se päivä signaali pätkäisee jossain kohdassa. Radiossa ihan sama asia. Kun katsoo säätietoja, niistä löytyy yksi selitys. Huonolla ilmalla pätkintää tapahtuu useammin kuin hyvällä ilmalla.

Kun nyt yhdistää tuollaiset tekniset ongelmat ihmisen aivojen omituisuuksiin, ihminen hyvin helposti pystyy kuvittelemaan (tai siis aivot pystyvät luomaan kuvan, äänen, hajun tms. ennenkuin ihminen ymmärtää mitään) että nyt haisee kammotukselle ja televisio on yliluonnollisten valtojen hallinnassa.

Jos meidän aivot eivät toimisi tuolla tavalla, luoden muistista sovelmia yllättäviin tilanteisiin (jossa pitää tehdä päätös, paeta vai taistella), me olisimme olleet sukupuutossa ja leijonan kidassa jo aikoja sitten. Nyt me emme enää pelkää leijonia, vaan kummituksia tai muita yliluonnollisia vaaroja joita olemme oppineet median kautta varomaan. Eiväthän ihmiset oppineet varomaan leijonia jos olisi ollut itse kidassa, vaan nimenomaan sen jälkeen kun olivat nähneet kaverinsa leijonan kidassa! Meillä ei ole geneettistä pelkoa leijonista, mutta me tiedämme että niitä ei kannata silittää. Nyt kun televisiosta tulee Bumbaa ja muuta, lapset haluaisivat silittää nallekarhuja. Samaan aikaan he katsovat pikkukummitusta ja X-filesiä ja oppivat pelkäämään yliluonnollisia asioita vaikka he "tietäisivät" että se ei ole totta. Vasta sitten ihminen ymmärtää ettei se ole totta, kun hän pääsee itse näkemään miten se telkkariohjelma tehdään. Ja kuinka moni meistä pääsee katsomaan kun Mulder ja Scully keskustelevat seuraavasta kohtauksesta jakson päämörön kanssa?

Vaikka tuo aivojen ominaisuus erotteleekin meistä yleensä skeptikot ja uskovaiset, yksikään skepo ei tuollaiselta aivotoiminnalta säästy. Kun ymmärtää että mistä se oikein johtuu, alkaa niistä uskovaisistakin tulla järkeilijöitä, mutta tuo biologinen ominaisuus ei kuitenkaan poistu kuvioista. Kuinka moni skeptikoksi tunnustautuva uskaltaa paljastaa että on säikähtänyt jossain kauhuelokuvan kohdassa? Näin on tapahtunut ihan jokaiselle.

Erittäin hyvä esimerkki tuosta "uskovaisten aivojen" toiminnasta on epätoivoinen kriisitilanne. Jos esimerkiksi Kähmis sairastuu yhtäkkiä julmettuun selkäkipuun joka kaataa hänet sängynpohjalle niin ettei kukaan tiedä että mikä siellä selässä oikein vaivaa ja kivut ovat aivan hirvittävän valtavat, Kähmiskin alkaa ajatella että "miksi minä", "miksi minulle tapahtuu näin", "Mitä pahaa minä tein kun sain tällaisen ristikseni". Voipa hän rukoilla Jumalaakin että ottaisi selkäkivun pois, tai ajatella että selkäkipu oli Jumalan tai jonkun muun yliolennon tai karman kosto siitä yhdestä pahasta teosta joskus kauan sitten. Jos hän tietäisi että siellä ja siellä välilevyn välissä on hermo pinteessä, hän ei paljoa ihmeitä miettisi, vaan yrittäisi olla vaan paikoillaan ja antaa ongelman parantua itsestään. Mutta, harvoimpa ongelmia kutsutaan ongelmiksi jos ne ymmärrettäisiin läpikotaisin.

Aivot yrittävät järkeillä, koska ne yrittävät pitää toivoa yllä luomalla jonkinlaisen yliluonnollisen kuvan maailmasta. Tuo "toivo" on erilaiste teiden hakemista siihen että pelottavasta tilanteesta päästäisiin eroon. Toiset yrittävät hakea masennukseensa tai muutoin epätoivoiseen tilanteeseen apua astrologiasta, koska he eivät tunne itseään ja rajojaan kyseisessä vaikeassa tilanteessa. Se joka taas tuntee rajansa ja tilanteen, ei ala ihmetellä yliluonnollisia asioita, vaan ottaa härkää sarvista ja jatkaa elämää.

Ja tuo ominaisuus on meissä kaikissa. Sellaista ihmistä ei ole olemassakaan jolla ei tuota ominaisuutta olisi aivoissa. Sen vuoksi skeptisyys ei perustukaan mihinkään biologiseen ominaisuuteen, vaan pelkästään tietoon ja kykyyn soveltaa oppimaansa. Mutta uskovaisuuden voi sanoa olevan meissä kaikissa ihan sisäänrakennettuna.

Tämä on myös yksi syy siihen, miksi toiset ihmiset näkevät ufoja ja mörköjä helpommin kuin toiset. Kaikkia havaintoja tuolla ei voi tietenkään selittää, mutta osan kuitenkin.

Ja sitten taas ne ihan kaikkien korvin ja silmin nähtävissä olevat asiat. Amerikoissa pyöri televisiossa sellainen kummitusten metsästyssarja jossa kummittelijoita yritettiin etsiä. He eivät löytäneet ainuttakaan yliluonnollisuuteen viittaavaa ilmiötä, vaan äänien ja koputuksen aiheuttajina olivat normaalit rakennusten ja luonnon äänet.

Eräs suomalainen luontokuvaaja kertoi kuinka erään tilan riihessä kerrottiin kuulleen ja nähdyn kummittelevan ja perhe ihmetteli ja kauhistelikin kuinka kuvaaja uskaltaisi mennä yöksi paikalle. Kummittelun lähde selvisi samana yönä, kun kuvaaja kuvasi pöllöpariskunnan ja poikaset katonrajasta.

Hyvin usein pelkkä pelko estää meitä ottamasta selvää "yliluonnollisista" asioista. Se on se pakenemisreaktio mikä estää meitä tekemästä sitä mitä me haluaisimme. Melko harvoilla ihmisillä, pakenemisreaktiota ei "yliluonnollisten" ilmiöiden kanssa ole, vaan he ovat "hyökkääjiä" jotka taistelevat ottaakseen selvää että mistä ilmiön takana on oikein kyse ja hyvin usein selitys on ihan luonnollinen.

Kuinka moni meistäkään olisi uskaltanut yksinään yöksi kavuta pimeän riihen ylisille jos olisi kauhistelevilta ja tosissaan olevilta ihmisiltä kuullut että riihessä kummittelee ja siitä todisteina ovat olleet oudot äänet ja joskus vaaleat lehahdukset?

Erinomainen kirjoitus, joskin liian pitkä kommentoitavaksi kokonaisuudessaan.

"Sen vuoksi skeptisyys ei perustukaan mihinkään biologiseen ominaisuuteen, vaan pelkästään tietoon ja kykyyn soveltaa oppimaansa..."

Tuosta sen verran, että jopa pitkälle koulutetut ihmiset saattavat joillain elämän osa-alueilla uskoa ei-rationaaliseen tietoon. Luin joskus, että kolmasosa kansanedustajistamme uskoo astrologiaan. Hyi hittiläinen. Tuli mieleen yhden ministerin lausunto: "Tämä on niin tärkeä asia, ettei sitä voi jättää asiantuntijoiden ratkaistavaksi" Olisin nauranut, jos asia ei olisi ollut niin vakava.
Toisaalta on kouluttamatomia ihmisiä, jotka eivät "junalautta" usko mitään, mitä eivät ole itse nähneet.

Koulutus tietysti lisää skeptistä suhtautumista. Geeneilläkin voi olla jotain merkitystä. Jonkin aikaa sitten oli uutinen "uskonnollisuusgeenin" löytymisestä. Luultavasti liian yksioikoinen ilmaus. Luulisin, että elämänkokemus ja mahdollisesti kasvuympäristö ovat vahvoja vaikuttajia skeptisyyden "puhkeamiseen" Omalla kohdallani tieteen historian yli kolmekymmenvuotinen harrastus on varmaan muokannut ajattelua.

"Kähmis sairastuu yhtäkkiä julmettuun selkäkipuun ..."

Taidat ollakin skepoksi naamioitunut selvännäkijä:) Pari kertaa on puukotettu. Ristiselästä ronkittu neljä hermojuurikanavaa ja kaksi titaanivälilevyä asennettu niskaan. Olen siis kyborgi.
Tiesin kyllä, mistä vaivat johtuivat. Ei se olisi estänyt minua turvautumasta rukoilemiseen ja toisaalta en usko ateistin rukoilevan vaikka "pimeyden voimat" kuinka rassaisivat ruumista.
Tietysti monet turvautuvat uskomusperäisiin hoitoihin tiukan paikan tullen, mutta se ei kai vielä selitä, miksi toinen uskoo ja toinen ei.


En voi väittää niitä ihmisiä, jotka tälläkin palstalla uskovat alieenien vierailuihin sataprosenttisesti, mitenkää itseäni tyhmemmiksi. Toisille riittää varmuuteen todisteisto, joka ei saa minua vielä ottamaan asiaa edes vakavasti.
Olen useinkin miettinyt miksi. Tiedän, ettei koulutukseni ole mitenkään poikkeuksellinen ja älykäämpiä tulee päivittäin useita vastaani.

Mikä on "Hörhön" ja "Umpiluu-skepon" henkinen ero? Ehkä se johtuu jopa jonkinlaisesta valinnasta, joka aikojen kuluessa vankistuu asenteeksi.

Kähmis kirjoitti:

Erinomainen kirjoitus, joskin liian pitkä kommentoitavaksi kokonaisuudessaan.

"Sen vuoksi skeptisyys ei perustukaan mihinkään biologiseen ominaisuuteen, vaan pelkästään tietoon ja kykyyn soveltaa oppimaansa..."

Tuosta sen verran, että jopa pitkälle koulutetut ihmiset saattavat joillain elämän osa-alueilla uskoa ei-rationaaliseen tietoon. Luin joskus, että kolmasosa kansanedustajistamme uskoo astrologiaan. Hyi hittiläinen. Tuli mieleen yhden ministerin lausunto: "Tämä on niin tärkeä asia, ettei sitä voi jättää asiantuntijoiden ratkaistavaksi" Olisin nauranut, jos asia ei olisi ollut niin vakava.
Toisaalta on kouluttamatomia ihmisiä, jotka eivät "junalautta" usko mitään, mitä eivät ole itse nähneet.

Koulutus tietysti lisää skeptistä suhtautumista. Geeneilläkin voi olla jotain merkitystä. Jonkin aikaa sitten oli uutinen "uskonnollisuusgeenin" löytymisestä. Luultavasti liian yksioikoinen ilmaus. Luulisin, että elämänkokemus ja mahdollisesti kasvuympäristö ovat vahvoja vaikuttajia skeptisyyden "puhkeamiseen" Omalla kohdallani tieteen historian yli kolmekymmenvuotinen harrastus on varmaan muokannut ajattelua.

"Kähmis sairastuu yhtäkkiä julmettuun selkäkipuun ..."

Taidat ollakin skepoksi naamioitunut selvännäkijä:) Pari kertaa on puukotettu. Ristiselästä ronkittu neljä hermojuurikanavaa ja kaksi titaanivälilevyä asennettu niskaan. Olen siis kyborgi.
Tiesin kyllä, mistä vaivat johtuivat. Ei se olisi estänyt minua turvautumasta rukoilemiseen ja toisaalta en usko ateistin rukoilevan vaikka "pimeyden voimat" kuinka rassaisivat ruumista.
Tietysti monet turvautuvat uskomusperäisiin hoitoihin tiukan paikan tullen, mutta se ei kai vielä selitä, miksi toinen uskoo ja toinen ei.


En voi väittää niitä ihmisiä, jotka tälläkin palstalla uskovat alieenien vierailuihin sataprosenttisesti, mitenkää itseäni tyhmemmiksi. Toisille riittää varmuuteen todisteisto, joka ei saa minua vielä ottamaan asiaa edes vakavasti.
Olen useinkin miettinyt miksi. Tiedän, ettei koulutukseni ole mitenkään poikkeuksellinen ja älykäämpiä tulee päivittäin useita vastaani.

Mikä on "Hörhön" ja "Umpiluu-skepon" henkinen ero? Ehkä se johtuu jopa jonkinlaisesta valinnasta, joka aikojen kuluessa vankistuu asenteeksi.

"toisaalta en usko ateistin rukoilevan vaikka "pimeyden voimat" kuinka rassaisivat ruumista."
Oikein tiukasta paikasta ihminen hakee pakomahdollisuutta tavalla tai toisella, ellei ole jo luovuttanut.

Sekin ihme on nähty kirjoitti:

"toisaalta en usko ateistin rukoilevan vaikka "pimeyden voimat" kuinka rassaisivat ruumista."
Oikein tiukasta paikasta ihminen hakee pakomahdollisuutta tavalla tai toisella, ellei ole jo luovuttanut.

Melko suuresti kunnioittamani entinen esimieheni sanoi vuonna x mulle saatuaan minulta seikkaperäisen selvityksen asiasta xyz: "Uskon mä viellä tonkin"

Pointtini oli, että aito usko ei riipu olosuhteista tai ympäristön paineista. Jos usko syntyy pelosta, se myös loppuu, kun uhka on ohi. Se ei mielestäni ole uskoa. Rinnastaisin sen "hätäpaskaan", jonka saaliseläin lurpsauttaa suolistostaan saalistajaa hämätäkseen.

Menen nyt henkilöön. Älköön henkilö pahastuko. Eikkakolmosen kirjallinen ulosanti on (yäk, että tämäkin vielä pitää julistaa) ainakin parhaimillaan tasoltaan sellaista, että jätkä ei voi olla älykkyydeltään alle keskiarvon. (Ei ainakaan paljon. Heh.) Tuntuu jonkin verran tietävänkin asioista. Ja silti mies on ilmeisesti omalta kantiltani katsottuna hörhö :)

Miksi E#3 on hörhö ja VK on umpiskepo?
Maailmankuvamme ovat varmasti lähempänä toisiaan, kuin maailmankatsomuksemme.

Näyttöä kyllä on jos pitää silmänsä auki.
Valitettavasti kaikki selittämättömät ilmiöt pyritään hissuttelemaan, joten tavallisen tallaajan näkökulmasta näyttää siltä ettei minkäänlaista näyttöä ole.

Kähmis kirjoitti:

Melko suuresti kunnioittamani entinen esimieheni sanoi vuonna x mulle saatuaan minulta seikkaperäisen selvityksen asiasta xyz: "Uskon mä viellä tonkin"

Pointtini oli, että aito usko ei riipu olosuhteista tai ympäristön paineista. Jos usko syntyy pelosta, se myös loppuu, kun uhka on ohi. Se ei mielestäni ole uskoa. Rinnastaisin sen "hätäpaskaan", jonka saaliseläin lurpsauttaa suolistostaan saalistajaa hämätäkseen.

Menen nyt henkilöön. Älköön henkilö pahastuko. Eikkakolmosen kirjallinen ulosanti on (yäk, että tämäkin vielä pitää julistaa) ainakin parhaimillaan tasoltaan sellaista, että jätkä ei voi olla älykkyydeltään alle keskiarvon. (Ei ainakaan paljon. Heh.) Tuntuu jonkin verran tietävänkin asioista. Ja silti mies on ilmeisesti omalta kantiltani katsottuna hörhö :)

Miksi E#3 on hörhö ja VK on umpiskepo?
Maailmankuvamme ovat varmasti lähempänä toisiaan, kuin maailmankatsomuksemme.

Tuo kyllä menee yli hilseen, vaikka olenkin vähän keskimääräistä älykkäämpi(testattu). Ilmeisesti hyvin vähän. Mitä se aito usko on? Itse uskon että se liittyy nimenomaan kuolemanpelkoon.

Nordic_alien kirjoitti:

Näyttöä kyllä on jos pitää silmänsä auki.
Valitettavasti kaikki selittämättömät ilmiöt pyritään hissuttelemaan, joten tavallisen tallaajan näkökulmasta näyttää siltä ettei minkäänlaista näyttöä ole.

Minusta kyllä näyttää että niistä yritetään saada näyttöä vaikka väkisin. Hyvät palkkiot on luvassa sille joka näitä näyttöjä pystyy esittämään. Ainakin Skepsis ja taikuri Randi? on lupautunut maksamaan huomattavan summan. Ja nimi jää taatusti historiaan.

Enpä usko kirjoitti:

Minusta kyllä näyttää että niistä yritetään saada näyttöä vaikka väkisin. Hyvät palkkiot on luvassa sille joka näitä näyttöjä pystyy esittämään. Ainakin Skepsis ja taikuri Randi? on lupautunut maksamaan huomattavan summan. Ja nimi jää taatusti historiaan.

kummituksen taikka ufonkaan paikalle kiikuttaminen todistukseksi voi kovin kummonen homma olla,jos niitä mukamas on..

eihän kirjoitti:

kummituksen taikka ufonkaan paikalle kiikuttaminen todistukseksi voi kovin kummonen homma olla,jos niitä mukamas on..

Uskon varassa ollaan.

http://www.youtube.com/watch?v=v3OFgswLEOQ&feature=related

Youtubeen hakusanaksi TAPS niin löytyy jänniä juttuja!

http://www.youtube.com/watch?v=gistqdCjGvw

Nyt uskon! kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=gistqdCjGvw

Moi!


"Nyt mää ole hämmästyny. Kuulkka, pojat! Mää ole vissi ahvena ku mul on köyry hartia. Tulkka onkel pojat... Et kirukse... Mää en ole mittä muut lukenu ku joskus Turu Sanomi seejälkken ku mää vaivasest kansakoulust pääsi, mut seeverra mää ain tierä ette mää tommotti usko. Mää ole ahvena! Mää ole hiilest tehty ahvena... Mää ihmettelen kauhiast. "

:D.