Luin juuri kauhujuttuja Äitien Jutuista, että kuinka joku iskä oli saanut synnytyksestä niin pahat traumat ettei voinut harrastaa enää seksiä vaimonsa kanssa (viidestä vuodesta oli puhe!)
Voisitteko ystävällisesti kertoa millaisia tuntemuksia synnytyksen seuraaminen teissä herätti. Millainen kokemus se oli? Muuttuiko suhtautuminen kyseistä naista kohtaan? Kadutteko mukana oloa?
Voisitteko ystävällisesti kertoa millaisia tuntemuksia synnytyksen seuraaminen teissä herätti. Millainen kokemus se oli? Muuttuiko suhtautuminen kyseistä naista kohtaan? Kadutteko mukana oloa?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ei kaduttanut, eikä ollut muutenkaan mitään kummoista. Suhtauduin viileän asiallisesti. En kokenut mitään dramaattista.
Olin ensimmäisen lapsen synnytyksessä mukana.
Jouduttiin olemaan aika pitkään laitoksella. Aika kävi välillä pitkäksi. Koko ajan oli sellainen fiilisi et voisiko tehdä vielä enemmän vaimon hyväksi. Jotenkin kuitenkin oli orpo olo. Tuntui ettei siinä paljon emännän tuskia tai oloa paljon pystynyt helpottamaan. Vaikka myöhemmin emäntä oli sitä mieltä että paikalla oloni auttoi.
Itse synnytys kävi oikeastaan aika nopeasti.
Kyllähän se aikamoinen näky on kun verinen pää alkaa tunkemaan emännän jalkovälistä. Ja lisäksi lääkäri antoi sakset mulle et sain leikata napanuoran.
Kyllä se joksikin aikaa hillitsi himoja.
Mutta siitä huolimatta en kadu et menin mukaan. Menisin aivan varmasti uudestaankin jos mahdollisuus tulisi.
Älä usko mokomaa puppua. Itse olin synnytyksessä toistamiseen n. kaksiviikkoa sitten, enkä ole huommannut itsessäni moisia traumoja. Traumat paranee ja menee ohi siihen mennessä, kun vaimolla paikat paranee synnytyksen jälkeen!
Synnytyksessä mukana olo on sen verran hieno ja herkkiä tunteita herättävä juttu, ettei sitä kannata jättää kokematta traumojen pelossa. Eikä synnytyksessä mukana olossa ole ainakaan mitään kaduttavaa.
Neuvoisinkin menemään ehdottomasti mukaan, sillä synnyttäjä tarvitsee tukea (kivulias kokemus synnyttäjälle). Ja onhan se myös isälle henkisen kasvun paikka nähdä oman lapsensa tulo maailmaan.
Ei kun mukaan vaan ROHKEASTI!!
Terve!
Omia kokemuksia vuodesta '97 lähtien:
Keikka on miehelle nöyryyttävä, koska et voi tehdä mitään vaimosi hyväksi. Äidistä taas yleensä on jotenkin "tärkeää" että kuitenkin olet paikalla. (TAAS sitä naisen logiikkaa :)
Ottaa todella koville kun katsot vaimoasi silmiin kun hänen jalkovälistään valuu verta ja ties mitä ja synnytyspoltot vääntävät kauneimmatkin kasvot irvistykseen.
Seksi ei tullut mieleenikään kolmeen viikkoon. Eipä silti, ainakin pari kk on paikoillaankin pitää taukoa että naisen elimistö toipuu synnytyksestä. Naisen paikat muuttuu lapsen teon myötä, OK näin on, mutta nyt vasta 7 vuoden yhdessäolon ja tutustumisen / 3 lapsen jälkeen alkaakin seksi todella "luistamaan".. (tulipa LIUKAS sana). Paskapuhetta että n**minen loppuisi lapsentekoon.
Kaikesta huolimatta se mielestäni on kannattanut. Jaettu kokemus muuttaa suhdettanne. Mielestäni se avaa kokonaan uuden "ulottuvuuden ja tason" vanhempien välille.
Yksi merkittävä asia on äidinrakkauden käsitteen ja syiden selviytyminen: kun näet vaimosi ponnistelut synnytyksessä, ei ole mitään epäilystä siitä, etteikö äiti olisi valmis jopa kuolemaan lapsensa puolesta.
Toinen tärkeä asia on esimerkiksi synnytyksen jälkeinen masennus, jolloin miehen sitoutuminen perheeseen on myös tarpeen. Sama koskee esim. imetysvaikeuksia, hormoonitasojen aallkossa nainen on hyvin herkkä ja tarvitsee kaiken tuen selvitäkseen mahdollisista ongelmista. Äitiydelle asetetaan kauheita ennakko-odotuksia, ja esim. äidilliset tunteet eivät välttämättä herää heti ensimmäisellä viikolla (hormoonit ym.). Sinulla on suuri vastuu tällaisessa tilanteessa.
Ja sitten se sinun ja lapsen välinen suhde, kun otat pienen nyytin syliisi ja ..
Mene ihmeessä mukaan!
ps. ota myös kamera JA filmiä. Sitten kuvat ensipesusta.. 1,2,3,.. -kuukautiskuvat, joista saa kivan lahjan isovanhemmille jouluksi...
Elämä saa siivet kun pieniihminen muuttaa teille asumaan.
kirjoitus mutta tuo "naisen logiikka" särähti pahasti korvaan...mitä naisen logiikkaa siinä on että haluaa lapsen isän mukaan synnytykseen...yhteisen lapsen ..haloo !
Enkä ole samaa mieltä tuostakaan että mies ei voi tehdä mitään synnyttäjän hyväksi...kun itse olin synnyttämässä,vauva liukui aina takaisinpäin ja isän tehtävä oli painella vatsasta että vauva lähtisi paremmin tulemaan...joten ihan konkreettista apua kyllä sain...
.. Kyllä, koska kyseessä yhteinen lapsi, on loogista olla paikalla.
Kuten alussa mainitsin, kirjoitin mitä mielipuolta _minä_ olin asiasta. Olen niitä putki-aivoja joiden mielestä esim. keskustelun ainoa tarkoitus on
a) esittää ongelma
b) etsiä ratkaisumallit
c) tehdä päätökset
Naisten tapa vain "puhua asioista" ilman sen kummempaa tarkoitusta lopputuloksista ei mene jakeluuni.
Tuota abc-mallia en voinut soveltaa synnytyksessä, joten koin itseni avuttomaksi, hyödyttömäksi ja syylliseksi. Siitä myös oppi sen, ettei abc-mallia aina voi / tarvitse käyttää. Se oli siis myös hlö-koht. opetustilanne.
Kyllä kivuliaaseen tilanteeseen on ymmärrettävää haluta joku läheinen ihminen mukaan. Minä menin, sekä lapsen takia että vaimoni pyynnöstä.
Hyvä että toiset isät (o)saavat olla hyödyllisempiä :P
a) Synnytyksessä voi mennä mitä hyvänsä vikaan mikä hetki hyvänsä, kipua ajatellen koko ajan on asiat vialla = tulee/on ongelma.
b) Ratkaisumalli on löydyttävä hetkessä, läheinen voi keksiä sen tai muuten lisää synnyttäjän turvallisuuden tunnetta. Läheisen kanssa voi puhua ongelmastaan. Henkilökuntakin joutuu toimimaan hyvin, kun synnyttäjällä on "todistaja" mukana.
c) Isä voi nostaa äitiä parempaan asentoon jos äiti ei yksin pysty, isä kuulee ja näkee ja huomioi asioita joita äiti ei pysty, isä hälyttää henkilökunnan paikalle jos äiti ei pysty, isä lohduttaa, muistuttaa miten äidin pitää hengittää ym ym. Isä jakaa surun, jos kaikki ei mene hyvin. Isä jakaa onnen jos kaikki meni hyvin. Isä painaa mieleensä lapsen saaman numeron. Kun isä on läsnä, saa äiti pitää vauvaa heti vierellään. Muutoin henkilökunnan poistuessa tai jos henkilökuntaa on vähän vauva laitettaisiin kauemmaksi omaan sänkyyn putoamis- ym vaaran takia.
Vaikka vauva ei olisi yhteinen, pitäisi äidin lähimmän ihmisen olla läsnä.
Olen kyllä sitä mieltä, että isän mukanaolo synnytyksessä on ihan kannattavaa, mutta nuo perustelusi.. hui!
-Ei ole koskaan juolahtanut pieneen MIELEENIKÄÄN, että VAIN SILLOIN,kun synnyttäjällä on "todistaja" mukana, olisin jotenkin PAKOTETTU toimimaan "kunnolla".. Päinvastoin, ilman tukihenkilöä("todistajaa..??")olevaa synnyttäjää joutuu huomioimaan oikeastaan enemmänkin, koska hän tarvitsee vielä enemmän henkistä tukea
-Meillä ei todellakaan luoteta isän muistiin pitkien numerosarjojen muistamisessa, kyllä ne numerot pidetään ihan muualla ylhäällä, ei siihen siää tarvita eikä äitiäkään.
-Äiti saa kyllä pitää vauvan vierellään vaikka isä olisi indokiinassa eikä ketään mailla halmeilla. Ainoastaan hyvin hyvin heikossa kunnossa olevat äidit ja sektioäidit saavat jonkun vierelleen tönöttämään koko ajaksi kun lasta pidetääb lähellä
Mutta totta on, että äidin lähimmän ihmisen pitäisi olla läsnä. Sen, joka eniten auttaa ja tukee.
Hei!
Olin mukana ja suosittelen. Ainoa mikä virhe tuli tehtyä oli se että ponnistusvaiheessa, kun vauva ei meinannut tulla, tulin vilkaisseeksi pilluun kun vauvan tumma tukka oli jo tulossa sieltä. Se oli vähän paha juttu, ei mikään ihanin näky. Ihan onnellinen tosin olin kun vauvan pää oli jo tulossa, mutta kannattaa jättää väliin. Kun ei kurki jalkoväliin, ei siitä mitään traumoja tule. Ihan hyvä olla mukana. Seksiä on harrastettu, tosin ei niin usein kuin ennen synnytystä.
Itsekin seurasin genitaalialuetta (lue pillu) aina välillä. Se on tosiaan aika brutaalin näköistä kun pää rupee puskemaan esiin sieltä, en suosittele herkimmille. Muuten touhu on ihan ok. Ikävin puoli oli ehkä odottelu ja ihmettely, että missä vaiheessa mennään. Itse synnytysvaihe menee yleensä hetkessä ohi. Siinä vaiheessa kun vaimon alapää oli toipunut synnytyksestä, oli jo omakin "ruokahalu" palannut...
Kokeilkaa muuten ilokaasua, on maineensa veroista. Itse olin urhoollisesti vaimon koekaniinina, ja imuttelin kunnon tötsyt siitä :)
ITSELLÄ 1,5 POIKA JA 2,5 TYTTÖ EIKÄ MINKÄÄN LAISTA TRAUMAA OLE JÄÄNNYT,ET IHMETELLÄ TÄYTYY NIITÄ JOTKA SAAVAT TRAUMOJA,ONHAN SE NIIN AINUT LAATUINEEN TILANNE ET EIPÄ OLE VASTAAN TULLUT,JOTEN JOS ITSE OLET ISÄKSI TULOSSA NIIN IHMEESSÄ MUKAAN,SIITÄ HETKESTÄ MUUTTUU ELÄMÄN MUOTO.
...lapsi tuli tuossa muutama kuukausi sitten ja olin synnytyksessä mukana. Hieman avuton olohan siinä oli, kun ei oikein voi muuta kun pyyhkiä hikeä mamman otsalta, antaa juomista tarvittaessa ja koittaa tsempata niin pirusti.
Mitään traumoja ei jäänyt, vaikka istukkaa poistettaessa istuin lapseni kanssa synnytyshuoneessa siten, että minulla oli suora näköyhteys mamman jalkojen väliin, josta verta suihkusi kuin paloletkusta. Se oli aika järkyttävä näky, joten kannattaa sijoittaa itsensä huoneeseen siten, ettei mamman jalkoväli ole silmien edessä.
Muuten synnytyksessä mukana olo oli mahtava kokemus enkä olisi jättänyt tapahtumaa väliin mistään hinnasta.
Ei muuta, kun rohkeasti mukaan ja tsemppiä ;)
Jos mies on taipuvainen traumoihin, ei kestä henkistä painetta, pyörtyy kun näkee verta tai äitiä pistettävän tai vastaavaa, niin voi olla parempi, ettei ole paikalla ainakaan koko aikaa. Yksi kaverini ainakin oli mukana, mutta poistui synnytyssalista varsinaisen H-hetken ajaksi. Palasi sitten, kun paikat oli pyyhitty.
Alussa mainitsemiani 'heikkopäisiä' miehiä lukuunottamatta kaikkien isien kannattaa yrittää järjestää lapsien hoidot (joskus kun voi tulla äkkilähtökin sairaalaan) ja muut asiat niin, että pääsee tukemaan äitiä henkisesti olemalla läsnä. Jos mies on jäyhä kuin Jukolan Jussi, niin hän rauhoittaa kaikki paikalla olevat pelkästään kiikkustuolissa keinutellessaan. Jos on maalta kotoisin tai muuten nähnyt eläinten synnyttävän, niin ei tuossa ihmisten synnyttämisessä niin paljoa ole ihmeellistä.
Kyllä siinä lähes poikkeuksetta mies alkaa kunnioittamaan ja arvostamaan lapsensa äitiä enemmän (ainakin vähäksi aikaa). Olen kuullut sanottavan, että naiset kestävät kipua enemmän kuin miehet. Minä en ainakaan väitä vastaan.
Yksi varoitus vielä miehille: Naiset voivat siinä synnytystuskissaan sanoa sitten IHAN MITÄ VAIN. Siis vaikka mitä sellaista jota he eivät koskaan muuten sano. Yleensä sieltä tulee tosi rumaa tekstiä. Siitä ei mies sitten saa välittää yhtään. Ne sanat ei tarkoita mitään, vaan ne vain kuuluvat siihen hetkeen. Eli korvasta sisään ja toisesta enemmän ulos -tyyliin sillä kohtaa.
Eli ei muuta kun kaikki kovapäiset miehet mukaan ja loput yhteisen harkinnan mukaan. Keskustelkaa asiasta jo raskauden alkuvaiheessa.
Olen ollut kolmessa mukana, ihan asiallinen homma. Ensin lentää paska kun suoli tyhjennetään ja sitten veri kun paikat repee. Pidä huoli ettet ole "tulilinjalla" kurkkimassa niin pysyt siistinä ja homma pelaa. Kamera kannattaa ottaa mukaan. Tietenkään niitä kuvia ei sitte levitellä mahdollisen tai todennäköisen eron jälkeen....Mä hoidin seksit silläaikaa muualla kun vaimoni paranteli paikkojaan.
voit keke olla noin jumalattoman idiootti ihminen????
Minähän vain kerroin totuuden mitään pois jättämättä! Jumalauta meikäläinen on sentään ollu kolme kertaa asialla ja yhtään ei pahaa tehny, leikkasinpa vielä napanuoratkin! Mitä sitä kaunistelemaan, luonnollinen tapahtuma jossa isänkin täytyy olla mukana. Sinä varmaan, hienohipiäinen kun olet, synnytät PIMEÄSSÄ ??
...tarkoitti tuota että hoitelit seksipuolen muualla kun vaimo paranteli paikkoja. Se nimittäin idioottimaiselta kuulostaa!
synnytyksessä oleminen on oikeasit aivan uskomattomantäydellisenupeanhienoa.. ei riitä ees sanat sitä kuvaamaan. näkee miten OMA lapsi tulee
maailmaan. tietenkin sympatiat herää, miten paljon
nainen tekee duunia. suosittelen kaikille iseille ;)
Oi voi näitä nykymiesten ongelmia. Sitä ollaan niin saatanasti vieraannuttu luonnosta että voijoijoivoi. Jos hiki haisee niin se muistetaan kaksi kuukautta. Totta helvetissä synnytys on härskiä touhua. Miten tuollaiset hiirimiehet pystyvät yleensä tyydyttämään vaimojensa seksuaalisia tarpeita SEHÄN ON LIKAISTA JA ELÄIMELLISTÄ, HÄÄHHÄÄHHÄÄÄÄÄ!!! EELÄIIMEELLIIISTTTÄÄÄ TTOOUUHHUUAAAA JEESSS!
ei voi olla ihanampaa hetkeä kun kuulee oman lapsen ensiparkaisun ja pääsee leikkaamaan napanuoran :)
Ei todellakaan jää traumoja tms. Kieltämättä tuntuu "oudolta" nähdä paikkojen venymisen ja lapsen hitaan pullahtamisen maailmaan..ihmeellistä :) ...ja TIETENKIN on hienoa olla äidin tukena ja yrittää auttaa edes olemassa olollaan kivun keskellä.