Onkohan

paskana, kun jo pienestä määrästä viinaa(entiseen verrattuna)tulee sellaseen tietynlaiseen pökkelöön ja vaikkei joisikaan itseään ihan jurriin, niin seuraava pv. menee nukkuessa, ei vaan t5ahdo päästä sängystä ylös. Veriarvot olivat kohdallaan, mut kait se maksa, haima tai munuaiset voivat silti olla sökönä, tai sit aivot on pehmenny sen verran vuosien yltiöpäisen dokaamisen jäljiltä, ettei prosessori oikein enää pelitä. Tiedä häntä???
3308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Juomishistorian aikana toleranssi, ts. alkoholin sietokyky kehittyy siten, että uran alkuvaiheissa se on hyvin alhaalla, eli humallutaan pienistä määristä. Juomisen myötä se kehittyy vuosiksi huippuunsa, jolloin määrät voivat olla suuria. Eli on ns. hyvä viinapää.
Myöhemmin tapahtuu toleranssin pysyvä romahdus, jolloin taas humallutaan pienistä määristä.
Rappioalkoholistitkin voivat totaalisesti humaltua yhdestä kaljapullosta.
Tuo tapahtunut nopea toleranssin romahdus johtuu maksan alentuneesta kyvystä polttaa alkoholia, ja sen seurauksena alkoholin poistuminen verestä kestää kauan.

Äänestä
  • vähintään joka viikonloppu 10v ajan, välillä viikotkin, mutta heti kun pidän viikon paussin ja otan huikat TULEN HETI känniin. Mulla on siis supermaksa?x)

    Äänestä

  • oon dokannu kirjoitti:

    vähintään joka viikonloppu 10v ajan, välillä viikotkin, mutta heti kun pidän viikon paussin ja otan huikat TULEN HETI känniin. Mulla on siis supermaksa?x)

    Eikös U-Ö viestittänyt sinulle, että arvelee maksasi toimintakyvyn alentuneen, joten mistä tempaisit sen supermaksan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sisuskalut kirjoitti:

paskana, kun jo pienestä määrästä viinaa(entiseen verrattuna)tulee sellaseen tietynlaiseen pökkelöön ja vaikkei joisikaan itseään ihan jurriin, niin seuraava pv. menee nukkuessa, ei vaan t5ahdo päästä sängystä ylös. Veriarvot olivat kohdallaan, mut kait se maksa, haima tai munuaiset voivat silti olla sökönä, tai sit aivot on pehmenny sen verran vuosien yltiöpäisen dokaamisen jäljiltä, ettei prosessori oikein enää pelitä. Tiedä häntä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu