Hei kaikille! olen todella kummissani mikä minua vaivaa ja onkohan näillä erilaisilla oireillani joku yhtenäinen aiheuttaja vai onkohan ne eri syistä. Elikkäs, viime aikoina olen havainnut alapäässäni muutoksia: iho on jollain tavalla muuttunut ja ihan kuin pinnalle olisi kertynyt jotain..en nyt osaa kuvailla, ehkä vähän valkoista "kasvustoa" (ei siellä siis silleen mitään kasva (:D) mutta siis jotain mikä ei kuitenkaan lähe rapsuttamalla ja on siis ihan ihon pinnassa ja aika huomaamatonta, välillä kutisee. Samoihin aikoihin huomasin myös että suussani on tapahtunut muutoksia: ikenet ovat hieman tulehtuneet ja kielelle on tullut valkoista peitettä (enemmän tosin siellä kuin alapäässä) ja aamuisin pahamaku suussa. Imusolmukkeetkin ovat kaulalla hieman turvonneet(ne kävin tutkituttamassa ja ovat hyvänlaatuiset). Kesällä olin todella kipeä viikon ajan suudeltuani yhtä poikaa (sukupuoliyhteydessä en ole vielä koskaan ollut), luulin kyseessä kuitenkin olleen tavallinen nielutulehdus tms. Nyt alkoivan hälytyskellot soimaan päässä josko kaikki oireet saivat alkunsa suudelmasta?! en silloin älynnyt mennä lääkäriin! Onko kelllään ollut samanlaisia oireita? Ainiin, verikokeista löytyi merkkejä tulehduksesta mutta lääkäri ei käskenyt jatkotutkimuksiin (ei tosin silloin tiennyt alapää- ja ienjutusta kun huomasin ne myöhemmin)
Omituisia oireita; esim. valkeaa peitettä suussa&alapäässä
apua kaipaan!
1345
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
niinkuin rengasmaista, kun mulla oli vähän sama, mutta ei muutoksia muualla... oisko sientä??? tai niiden valkoisten tilalle tuli sellainen rengasmainen ihottuma.