olisi mukava, jos välillä kävisi joku mukava nainen kylässä (vähän pitempäänkin), jonka kanssa voisi jutella kaikesta aivan huomaamattaan. Ja joka ymmärtäisi minua paremmin kuin minä itse.
Mietin sitäkin, miksi vaihdan heti kanavaa, jos vastaan tulee biisejä, mainoksia, ohjelmia jne, jotka muistuttavat jostain negatiivisesta muistosta. Ja ne negatiiviset muistot voivat olla ihan järjettömiä: joku nainen, jota olen joskus treffaillut, on saattanut mainita exänsä pitävän hulluna jostain ohjelmasta. Ja siitä maininnastakin voi olla aikaa jo monta vuotta, miksi sellainenkin pikkuriikkinen juttu voi ärsyttää mieltä? Onkohan syynä vain se, että olen masennuksen vuoksi muutenkin ärtyisä, vai onko mieleni vain niin idioottimainen, että kerää väkisinkin tuollaisia ideoita päähän ihan vain minun kiusaksi; minulla kun ei ole juuri nyt oikein elämää, niin aivoilla pitää väkisin kehitellä itselleen ongelmia aivan mitättömistä jutuista... Pöh! Mutta hyvä kuitenkin, että huomasin itsekin tämänkin viimein. Vielä on kyllä jäljellä paljon kaiveltavaa aivojen sopukoista. Vuosien patoamista ei voi tehdä nopeasti, mutta alku on ainakin ollut hyvä.
Kirjastossa oli kyllä ihan kivan näköisiä naisia. Ehkä joku päivä pääsen siihen tilaan, että astun jonkun tytön luo, joka selaa hyllyltä jotain mielenkiintoista kirjaa, ja sanon: "Siinä tosi mielenkiintoinen kirja, kannattaa lainata". Tällä hetkellä se on kyllä mahdotonta, ja niin se on kyllä aina ollut.
Ääh, järkeni yrittää taas tukahduttaa tunteeni. Eivätkö ne voi elää sopusoinnussa, toinen toistaan tukien?
Mietin sitäkin, miksi vaihdan heti kanavaa, jos vastaan tulee biisejä, mainoksia, ohjelmia jne, jotka muistuttavat jostain negatiivisesta muistosta. Ja ne negatiiviset muistot voivat olla ihan järjettömiä: joku nainen, jota olen joskus treffaillut, on saattanut mainita exänsä pitävän hulluna jostain ohjelmasta. Ja siitä maininnastakin voi olla aikaa jo monta vuotta, miksi sellainenkin pikkuriikkinen juttu voi ärsyttää mieltä? Onkohan syynä vain se, että olen masennuksen vuoksi muutenkin ärtyisä, vai onko mieleni vain niin idioottimainen, että kerää väkisinkin tuollaisia ideoita päähän ihan vain minun kiusaksi; minulla kun ei ole juuri nyt oikein elämää, niin aivoilla pitää väkisin kehitellä itselleen ongelmia aivan mitättömistä jutuista... Pöh! Mutta hyvä kuitenkin, että huomasin itsekin tämänkin viimein. Vielä on kyllä jäljellä paljon kaiveltavaa aivojen sopukoista. Vuosien patoamista ei voi tehdä nopeasti, mutta alku on ainakin ollut hyvä.
Kirjastossa oli kyllä ihan kivan näköisiä naisia. Ehkä joku päivä pääsen siihen tilaan, että astun jonkun tytön luo, joka selaa hyllyltä jotain mielenkiintoista kirjaa, ja sanon: "Siinä tosi mielenkiintoinen kirja, kannattaa lainata". Tällä hetkellä se on kyllä mahdotonta, ja niin se on kyllä aina ollut.
Ääh, järkeni yrittää taas tukahduttaa tunteeni. Eivätkö ne voi elää sopusoinnussa, toinen toistaan tukien?
Vastaukset 4
Vanhimmat
moni alkaa miettiä näitä yksinäisyyden mietteitä. Minäkin olen samoissa touhuissa. Ei anneta periksi. Elämä voittaa.
kivampaahan se on yhdessä mukavan ihmisen kanssa keskustella kuin yksin pohtien juuttua kaikenlaisten mörköjen kanssa yksikseen taistelemaan. Toivottavasti huomaat pian, että suurin osa niistä möröistä on huumorilla selätettävissä. ;))
Mikset ryhtyisi juttusille ihmisten kanssa vaikka siellä kirjastossa? Voisit aloittaa sellaisista turvallisen näköisistä, joita et voisi kuvitellakaan yrittää "iskeväsi". Kun huomaat useimpien ihmisten suhtautuvan ihan mukavasti, rohkeutesi kasvaa ja uskallat sitten kokeilla, olisiko niistä kivan näköisistä naisista sinulle juttukaveriksi. Omat tuttuni ja samoin minä vähintäänkin vastaamme kohteliaasti ihmisille, jotka meille jotain puhuvat. Kun omassa mielessä eivät iskuajatukset ole päällimmäisinä, keskustelun aloittaminen ei tunnu yhtään vaikealta, vaan teen sen aina kun tulee tarve kysyä jotain tai tekee mieli jutella. Jos joku mies puhuttelee flirttaillen ja lyhyen keskustelun jälkeen sanoo haluavansa jatkaa juttua jossain tai ehdottaa uutta tapaamista, vastaan joka tapauksessa aina kohteliaasti. Iän myötä sitä joskus yllättyykin ja tuntee itsensä imarrelluksi.
Esim. jonkin harrastuksen parissa useampia kertoja tavattua tuntuu ihan luonnolliselta, kun joku ehdottaa yhteistä aktiviteettia tai keskustelun jatkamista yhdessä. Sukupuoleen katsomatta olen saanut joitain hyviä kavereita sillä tavoin, joidenkin kanssa se on ollut pitkän ystävyyden alku. Mukavien ihmisten kohtaaminen on mielestäni aina mukavaa, oli sitten kyse hetkestä tai tutustumisesta uuteen ihmiseen.
(Äsken kuulin kyllä toisenlaisesta hieman hullunkurisesta tapauksesta, kun joku vaan ärähti bussissa ja kääntyi katselemaan ikkunasta ulos viehättävän vieressä istuvan naisen kysyessä häneltä oikeaa pysäkkiä. Totesimme yhdessä sen olevan nykyään harvinainen poikkeus.)
Kaupoissa olen saanut ja joskus antanutkin suosituksia jossain valintatilanteissa. Mikset sitten sinäkin antaisi sellaisia sopivan tilaisuuden tullen.
Maailmalla liikkuessakin pääsee usein tutustumaan niihin kaikkein mielenkiintoisimpiin asioihin paikallisiin tai johonkin paikalliseen ihmiseen tutustumalla.
Järjellä voi tietysti ohjata tai ainakin yrittää ohjailla tunteita, mutta se sopusointu voi välillä olla ihan toinen juttu. Kun pääsee sinuiksi itsensä kanssa, ehkä se sopusointukin löytyy - ja kuka ties mitä muutakin vielä löydät. ;))
Mukavia löytöretkiä kirjastoon ja muuallekin! ;))
Olen myös sitä mieltä, että mielenkiintoisia tuttavuuksia voi löytää vaikka uimahallista. (jos sattuu pitämään uimisesta:) Itsensä kanssa kun pyrkii olemaan sopusoinnussa, eikä liikaa katso ikää ja näköä. Voi yllättyä positiivisesti. Huumoria tarvitaan.
Mukavaa päivää kaikille.
eivät voi elää sopusoinnussa, toisiaan tukien. Eivät anakaan silloin, kun tunne on kuumimmillaan. Hyviä esimerkkejä ovat pika-avioliitot ja pikaerot, joilla iltalehdistö elää.
Miksipä et tosiaan voisi alkaa jutustella ihan tuntemattomankin kanssa niitä näitä. Siinähän voi olla hminen, jolla on juuri sinun mentävä aukko elämässään. Voi tietysti käydä toisinkin. Mutta jos ei mitään yritä, ei mitään saa:((